Mainos

Projekti: Kissa

  • 348 070
  • 1 630

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Unohtui tosiaan korostaa, että kissa saa kyllä pääasiassa märkäruokaa sekä raakaa lihaa. Kuivamuona on sitten lähinnä ollut sellainen vitamiinilisuke. Minun mielestä on itsestään selvyys, ettei kuivamuona yksistään riitä pitämään kissaa terveenä, vaikka tiedän itsekin kissanomistajia, jotka eivät anna kissoilleen muuta kuin kuivamuonaa.

Tosiaan tuota munuaisten vajaatoimintaa saa tarkkailla.

Juuri näin. Tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikille..
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsellä on kaksi huippu ihanaa kollia. "Esikoinen" on 3,5v vanha ja toinen 2,5v vanha. Ovat kyllä niin bestiksiä kun olla ja voi. Välillä tosin niiden ralli kyllä ottaa päähän kun sotkevat yksiön aika hyvin. Mutta ovat erottamaton parivaljakko. Ja ovat todella sopeutuvaisia, tottuuvat paikkaan kun paikkaan ja kantokopassakin menevät kiltisti, oli matkan pituus mikä tahansa.

Kitekatia olen pääasiassa syöttänyt niille ja hyvin (liiankin :)) tuntuu maistuvan. Sitten raksuina on ollut nyt jonkin aikaa melko edullista muonaa ja hyvin narskuvat kissojen hampaissa. Joitain herkkupalojakin kaapista löytyy. En voisi ikimaailmassa, oli rahatilanne mikä tahansa, luopua noista kissoista. Kummasti piristää kun vanhempi kissa hyppää syliin ja alkaa puskea ja kyöhnäytyä oikein todenteolla. Nuoremmalla on tapana tulla jalkopäihin tai ihan jalkojen päälle nukkumaan kun itse rupean koisimaan. Saattelee siis meikäläisen höyhenmaille, on ne jänniä otuksia :)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olen tänä vuonna istunut kissaeläinlääkäriguru Susan Littlen luennoilla yhteensä 4 päivän ajan, ja oksennuksen epänormaaliutta hän korosti erityisesti - se ei ole kissalla koskaan normaalia. Hän vielä erikseen mainitsi, että varsinkin karvapallot ovat ylidiagnosoituja.

kun on kissoja kasvattanut toistakytävuotta ja tapaa muita kasvattajia ympärimaailmaa tasasin väliajoin. Tietoa vaihdetaan ja asioista puhutaan. . . oksentaminen on yleistä kaikilla, eniten ruohon kera, jonka syömismotiivi on karvapallon poisto (se ei ole kisalle ravintoa millään tavalla)

Eläinlääkärit tapaa oksentelevia kissoja silloin kun ne ovat oikeasti sairaita, me kasvattajat eletään kissojen kanssa 365 päivää vuodessa vuosikymmenien ajan.. tavallista karvapallo oksentelua ei käytetä diagnoosilla lääkärissä. Ja oksentelu on yleistä kaikilla, iästä riippumatta ja terveillä ja vanhoilla kissoilla siinä kuin nuoremmillakin.

Toki, suolistosairaudet, varsinkin kasvaimet ja paksuuntunut suoli ovat kissoilla erittäin yleisiä ja näiden oireilu on oksentelu.. mutta nämä taudit on diagnisoitavissa 100% ultrassa, ja koska kasvattaja aika tarkkaan tunnistaa jos kissa on sairas, on vasta tämmöinen kissa lääkärillä nähtävillä.
 
Väännän nyt rautalangasta: Vaikka sanon että on epänormaalia, se ei tarkoita aina sairautta. Kasvattajienkin pitäisi myöntyä, että maalaisjärjellä ja kasvatuskokemuksilla ei diagnosoida tai olla diagnosoimatta sairauksia. Meillä toisen kissan pari kertaa kuussa tapahtunut oksentelu loppui, kun saa nykyään syödä rauhassa ilman häirintää. Toisen kissan satunnainen oksentelu loppui, kun saatiin astma hoitoon. Kumpikaan kissa ei oksenna karvapalloja eikä ruohoa, vaikka sitä syövätkin mielellään.
Nappuloissa (ja ikävä kyllä muissakin teollisissa ruoissa) raaka-aineet ovat liian usein luokkaa maissi, soija, yms, jotka eivät kuulu kissan elimistöön lainkaan, kissa on lihansyöjä. Myöskään kuiduilla kissa ei tee yhtään mitään, ellei kyseessä ole ummetukseen taipuvainen yksilö.

Kissat herättävät paljon intohimoja, niinkuin pitääkin :) Itse olen hullaantunut jo lapsena, eikä yksikään koira (vaikka meillä niitäkin on) voi sitä rakkautta koskaan voittaa!
 
Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Entisen tyttöystäväni norjalaiselle metsäkissalle, joka tuli kun vihelsin ja metsästi oman ruokansa kun en ehtinyt. Kiitos, että sain olla isäntäsi. Naisia tulee ja menee, mutta sinä osasit kiivetä puuhun (ja kun siltä tuntui, alaskin).

"When God Made Cats

When God made the world, He chose to put animals in it, and decided to give each whatever it wanted. All the animals formed a long line before His throne, and the cat quietly went to the end of the line. To the elephant and the bear He gave strength, to the rabbit and the deer, swiftness; to the owl, the ability to see at night, to the birds and the butterflies, great beauty; to the fox, cunning; to the monkey, intelligence; to the dog, loyalty; to the lion, courage; to the otter, playfulness. And all these were things the animals begged of God. At last he came to the end of the line, and there sat the little cat, waiting patiently. "What will YOU have?" God asked the cat.

The cat shrugged modestly. "Oh, whatever scraps you have left over. I don't mind."

"But I'm God. I have everything left over."

"Then I'll have a little of everything, please."

And God gave a great shout of laughter at the cleverness of this small animal, and gave the cat everything she asked for, adding grace and elegance and, only for her, a gentle purr that would always attract humans and assure her a warm and comfortable home.

But he took away her false modesty."

Lenore Fleischer
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Tämän takia on alkanut mietityttämään, kuinka kauan noita kannattaa kokeilla sovittaa yhteen, ennen kuin kannattaisi viheltää peli poikki, ja palauttaa uusi tulokas kasvattajalle? - - -

Mitä on noita seurannut, niin yleensä kestää muutaman päivän,ehkä viikon ennen kuin sopeutuvat toisiinsa. Tosin meillä oli viime kesänä evakkona kissa 2,5 viikkoa, eikä se tullut sinä aikana juttuun meidän kahden kissan kanssa. Tosin kaikki kolme ovat jo vanhempia katteja.

Jos ei homma hoidu parissa, kolmessa viikossa, kannattanee otta yhteyttä sinne mistä olette kissat hankkineet ja neuvotella heidän kanssaan mitä pitäisi tehdä.
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten usein per vuosi muuten madotatte kissojanne? Omat kissat on sisäkissoja pl. kun olen isän luona käymässä, niin silloin nuo viikarit ovat aika paljon ulkona. Madotan kahdesti vuoteen, joulun alla ja sitten juhannuksen alla. Onko riittävä? Jotkut sanovat, että pitäisi 3-4kk välein madottaa, toiset sanoo, että juuri tuo kahdesti vuoteen on riittävä.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Kyllähän sisäkissalle tuo kahdesti vuodessa pitäisi riittää ja ulkokissalla sitten taas nelisen kertaa vuodessa. Lääkkeiden tuoteselosteissa nämä on selostettuna muistaakseni tarkemmin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kissa vie yöunet

Yöeläinhän se kissa perimmiltään on, mutta ainakin omien kokemusten perusteella totutettavissa myös ihmisystävällisempään vuorokausirytmiin. Meillä on nyt kolmatta viikkoa sijaishoidossa kaksi kissaa, narttu ja kolli jotka viettävät kissojen öitä. Eipä ole tuohon aikaan juuri sellaisia öitä mahtunut, jolloin en olisi herännyt siihen kisailuun ja mouruamiseen jota varsinkin se kolli öisin pitää. On leikattu, mutta ei jostain syytä ole ikinä oppinut naukumaan vaan ääntely on sellaista mouruamista, jota kissat yleensä pitävät olleessaan kiimassa. Varsinkin silloin kun leikkii pitää tuota ääntelyään.

Olisiko palstan kissaihmisillä vinkkejä, miten kissoja voisi saada väsytettyä niin että talon ihmiset pystyisivät nukkumaan öisin? Omistajansa neuvoi sulkemaan heidät kylppäriin (jossa on myös hiekkalaatikko) mutta ei oikein hennota sellaista tehdä. Lisäksi neuvoi ruokkimaan kissat ennen kuin aletaan itse nukkumaan. Olemme myös yrittäneet leikittää illalla, että väsyisivät yöksi, mutta kun nämä ovat iltaisin sen verran väsyksissä etteivät innostu leikkimisestä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kissa vie yöunet

Paras keino on pitää kissat hereillä ainakin iltaisin, niin silloin maistuu uni öisin.

Meillä on sisko ja sen veli. Narttu on ollut itse rauhallisuus koko ikänsä ja on aina antanut toisten nukkua.

Kollin kanssa on sitten ollut vastaavaa murhetta mitä teilläkin nyt, eikä siihen oikein muuta keinoa ole löytynyt kuin valvottaminen.

Tuoretta ruokaa pistämme aina iltaisin ennen nukkumaan menoa ja kolli käy kyllä säännöllisesti syömässä. Mutta en oikein näe, että tällä olisi joku merkitys nukkumiseen.

Ikä on tietysti pieni haaste ja meilläkin kolli rauhoittui vasta täytettyään viisi. Sitä ennen koko yön nukkumiset olivat aika vähissä.
 
12961

Jäsen
Meidän roikale on löytänyt uuden herkun.

Tein itselleni RST-levystä ZenGrown tyylisen vesikasvatusjärjestelmän yrteille keittiön pöydälle. Laitoin eilen jo kasvavien mintun, basilikan ja korianterin lisäksi kasvamaan kaupasta ostetun ruukkurucolan.

Pari tuntia tuo puska kerkesi olla paikallaan, kun se oli jo kynitty noin sentin mittaiselle sängelle. Mikähän juuri rucolassa kissaa kiinnostaa? Sattui vielä olemaan melko voimakkaan makuinen puska tämä.

Outoja otuksia.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Pari tuntia tuo puska kerkesi olla paikallaan, kun se oli jo kynitty noin sentin mittaiselle sängelle. Mikähän juuri rucolassa kissaa kiinnostaa? Sattui vielä olemaan melko voimakkaan makuinen puska tämä.

Outoja otuksia.

Meikäläisen on turha ostaa paremmalle puoliskolle mitään kukkia, sillä kollipentu tekee niistä selvää yhdessä yössä ellei niitä jemmata yöksi komeroon. Eikä merkillä väliä, menee tulppaanit ja ruusut ja kaikki muukin. Kerran laitettiin ruusut kuivamaan seinälle katon rajaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun kollipentu hyppi seinille koko yön.

No, minulle tietysti helpompaa, mutta voisihan sitä joskus olla kukkiakin talossa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Taas herättiinn noin klo 4.45 ankaraan mouruamiseen. No vielä on kolme viikkoa tätä meidän kissahoitolana oloa jäljellä. Huoh...onneksi on kohta vapaata niin voi nukkua päikkäreitä samaan aikaan kun kissatkin nukkuu.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Karisi tänään se viimeinenkin joulufiilis. Yksi kissakolmikostamme on syönyt viimeisen kuukauden huonosti ja viikonloppuna havahduimme siihen kuinka laihassa kunnossa katti on. Tänään käytiin eläinlääkärin luona ja tuomio oli melko synkkä. Vatsan alueella iso kasvain ja kuulemma nämä harvoin ovat hyvänlaatuisia. Huomenna menee rassukka leikkaukseen ja jos kasvain on pahanlaatuinen, niin sitten suoraan ikiuneen. Mistään vanhasta kissasta ei ole kysymys, tammikuun alussa täyttäisi seitsemän.
 
12961

Jäsen
Meikäläisen on turha ostaa paremmalle puoliskolle mitään kukkia, sillä kollipentu tekee niistä selvää yhdessä yössä ellei niitä jemmata yöksi komeroon. Eikä merkillä väliä, menee tulppaanit ja ruusut ja kaikki muukin. Kerran laitettiin ruusut kuivamaan seinälle katon rajaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun kollipentu hyppi seinille koko yön.

No, minulle tietysti helpompaa, mutta voisihan sitä joskus olla kukkiakin talossa.

Sehän tässä outoa oikeastaan onkin, että mitään muuta vihreää tuo ei ole koskaan näykkinyt. Kissanmintustakaan ei välitä, ei tuoreesta eikä kuivatusta. Rucola kyllä kelpaa.

Mukava veijarihan tuo on, leikin tarve on käsittämätön 8-vuotiaaksi keski-ikää käyväksi äijäksi. Onko kateillakin viidenkympin villitys?

Mukavaa oli taas tänään herätä siihen, että kissa toimii tyynynjatkeena. Ilmeisesti tykkääkin pään painosta mahan päällä, kun herätti minut kehräykseen.

Ai niin. Olen suunnitellut ottavani Börjelle vanhojen päiviensä ratoksi kaverin, lähinnä olen ajatellut Maine Coonia. Joku tuossa villikissan näköisessä, kookkaassa karvapallossa kiehtoo.

Miten se nyt on, kannattaako leikatulle kollille hankkia kaveriksi leikattu kolli vai onko kattien sukupuolella isompaa merkitystä? Onko jotain muuta mitä tulisi ottaa huomioon, kun vanhalle, koko ikänsä yksin kotiamme hallinneelle roikaleelle hankitaan kaveria?

Veljeni luona tuo on kahta narttupentua haistellut niin, että kaikki kissat ovat olleet sylissä. Pennut sähisivät kuin viimeistä päivää ottaen kynsiä esiin, mutta Börje otti tilanteet lunkisti eikä juuri stressannut. Näistä olen päätellyt, että uuden kissan ottaminen voisi onnistuakin ainakin nykyisen kissamme puolesta. Vieraiden ihmistenkin kanssa tuo käyttäytyy kissaksi hämmästyttävän koiramaisesti, eli ei juuri vierasta ketään.
 
Viimeksi muokattu:

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Vatsalaukun seinämistä n. puolet peittävä syöpä sieltä löytyi. Eipä ollut muita ratkaisuja kuin päästää Kasperi ikiuneen. Kurjat fiilikset.
 
Fiiu

Jäsen
Vatsalaukun seinämistä n. puolet peittävä syöpä sieltä löytyi. Eipä ollut muita ratkaisuja kuin päästää Kasperi ikiuneen. Kurjat fiilikset.

Osanotot. Ajattele kuitenkin asian (ainoaa) hyvää puolta: kissasi ei joudu enää kärsimään vaan pääsi kissojen taivaaseen.

Ei varmasti ole helppoja päätöksiä koskaan mutta tällaisissa tapauksissa tuo ratkaisu on selviö kun ei kuitenkaan ole kenenkään etu että kissa (tai mikä tahansa muu lemmikki) kärsisi tarpeettomasti.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kiitos osanotoista.

Ei varmasti ole helppoja päätöksiä koskaan mutta tällaisissa tapauksissa tuo ratkaisu on selviö kun ei kuitenkaan ole kenenkään etu että kissa (tai mikä tahansa muu lemmikki) kärsisi tarpeettomasti.

Näinhän sen pitää mennä, eläimillä on onneksi oikeus eutanasiaan. Periaatteessa meidänkin tapauksessa olisi voinut tekohengittää kissan elämää muutaman viikon-kuukauden, mutta kissalle se olisi tuottanut vain kärsimystä. Huojentavaa oli saada leikkausaika nyt heti, ettei tarvinnut roikkua "löysässä hirressä" joulunpyhien ylitse. Pahin sokki oli eilen, tuli melko puskista tosiaan. Perusterve kissa, joka olisi tammikuun lopulla täyttänyt seitsemän, eli kissa parhaassa iässä.

Ai niin. Olen suunnitellut ottavani Börjelle vanhojen päiviensä ratoksi kaverin, lähinnä olen ajatellut Maine Coonia. Joku tuossa villikissan näköisessä, kookkaassa karvapallossa kiehtoo.

Miten se nyt on, kannattaako leikatulle kollille hankkia kaveriksi leikattu kolli vai onko kattien sukupuolella isompaa merkitystä? Onko jotain muuta mitä tulisi ottaa huomioon, kun vanhalle, koko ikänsä yksin kotiamme hallinneelle roikaleelle hankitaan kaveria?

Maine Coon on rotuna kyllä valloittavan ihana ja varmasti sopivimpia valintoja vanhalle kissalle uudeksi kaveriksi, kun ovat perusluonteeltaan sieltä rauhallisemmasta päästä. Sinänsä luonteethan ovat hyvin yksilöllisiä, mutta yleisesti ottaen leikatut kollit ovat ehkä niitä helpoimpia ja sosiaalisimpia yksilöitä. Omakohtaisia kokemuksia cooneista on kahden kissan verran, joista toinen pyöräytti jokunen vuosi sitten yhden pentueen.

Maine Coon kärsii rotuna jonkun verran suuren koon tuomista terveyshaitoista, joten kannattaa kysellä harkinnassa olevan pennun kasvattajalta ainakin onko vanhemmat testattu HCM (periytyvä sydänsairaus) varalta. Samoin perinnöllistä lonkkavikaisuutta löytyy jonkun verran. Suomen Maine Coon yhdistys on näissä asioissa ollut mukavan aktiivinen ja heidän sivuiltaan löytyy kattava paketti rodusta ja sen terveydestä. Ei kannata säikähtää kun terveysasiat otetaan näin vahvasti esille, enemmänkin se kertoo vastuullisesta kasvattamisesta ja tavoitteesta kasvattaa mahdollisimman terveitä ja hyvin voivia kissoja.

Koko elämänsä yksin asuneelle kissalle hommattaessa uutta kaveria kannattaa varautua pidempäänkin totuttamiseen ja varautua uuden asukkaan tulemiseen hyvin. Jos vaan on mahdollista, niin ensimmäiset päivät - viikko on hyvä pitää kissat asunnossa erillään, jotta hajut kerkeävät vaihtumaan hyvin. Pienikin kiirehtiminen tai liian nopeasti nokikkain päästämien voi tuoda hyvinkin syvän railon kissojen välille, jonka umpeenkurominen voi viedä pidemmänkin tovin. Samoin muutamaa päivää ennen uuden tulokkaan tuomista kannattanee kotiin hankkia muutama feliway haihdutin lieventämään stressiä.
 
#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Nyt ehkä nukut mutta kun heräät olet jo paremmassa paikassa. On lämmin kesäpäivä ja niityllä vilisee lihavia myyriä ja hiiriä. Siitä vain metsästämään niitä, ei tarvitse edes kaikkiä syödä koska mökissä on ruokaa ja maitoa. Kun päivän työt on tehty saat nukkua takan reunalla lämpimässä.
Kiitos näistä vuosista, Puksiina mulla on nyt jo ikävä sinua. Sinun pehmeätä turkkia, sinun välillä kovaakin kehräystä ja tietenkin puksuja. Mutta sulla on nyt hyvä olla. Lepää rauhassa kisuliini.
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Liikuttava muistokirjoitus. Väkisin tulee vedet silmiin, kun katselen samalla tuossa vieressä sängyllä nukkuvia kahta kissaani. Otan osaa.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Liikuttava muistokirjoitus. Väkisin tulee vedet silmiin, kun katselen samalla tuossa vieressä sängyllä nukkuvia kahta kissaani. Otan osaa.

Osanottoni myös minulta. Pala tulee väkisinkin kurkkuun. Ihmisyyden mittari on se, miten ihminen kohtelee ja arvostaa toisia, niin muita ihmisiä kuin eläinkumppaneitaankin. Puksiinalla oli onni elää sellaisen ihmisen kanssa, joka kissaa arvosti. Jääköön tässä yhteydessä edes sanomatta, missä arvossa pidän vaikkapa Teemu Mäen kaltaisia kieroutuneita olentoja.

Tuossa ne omatkin kaksi kissaani köllöttävät, toinen sängyllä ja toinen lattialla. Taidanpa mennä antamaan kissoille pari herkkunaksua.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Osanottoa täältäkin.
Kevennysyritys: tulipa taas nukuttua "hyvin" kun yli 7-kiloinen katti tunkee samalle tyynylle. Ihan söpöä joo, mutta eikö ihmisten kaksoisvuoteeseen nyt muualle mahdu? Luonnollisesti täytyy vielä retkottaa mahdollisimman leveästi, kuorsata ja leipoa kynsillä unissaan päänahkaa. Just:).
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Jatketaan Choose lifen linjoilla.

Oma pikku vittupääni on kehitellyt maailman suloisimman tavan ilmoittaa, että ruokakuppi on tyhjä. Jos istun koneella, Kille hyppää viereen ja taputtaa tassullaan olkapäähän pari kertaa. Liikuttavan inhimillistä suorastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös