Aurora kirjoitti:Myönnän, että provosoiduin kirjoituksestasi juuri siksi, että sen perusteella sai sen kuvan, että miukaisukin vielä, niin henki lähtee. Varmasti kissasi ovat sinulle tärkeitä, varsinkin kun olet niitä hankkinut pari kappaletta.
No, jos harkitsisin kissojeni lahtaamista, tuskin siitä tänne huutelisin. Tulee toki hetkiä, että pää tuntuu ihan oikeasti räjähtävän, mutta samanlaisia hetkiä tulee ihan ihmistenkin kanssa, enkä ole tappamassa ketään. Toisilla ihmisillä vaan on tuota temperamenttiä, mutta meidän perheessä ei kenelläkään ole mitään hätää.
Ja mitä tulee tuohon lapsiasiaan, se on tavallaan oma aiheensa, joka ei tänne kuulu, mutta jatkanpa silti siitä vielä vähän. Meillä ainakin sekä lapsi että kissat tulevat mainiosti juttuun. Joskus on kissoja kohtaan ronskeja otteita, mutta niihin puututaan heti. Toki kissamme ovat hyväluonteisia ja osaavat pitää puolensa hellästi, jos tarve vaatii. Hyvä niin. Kuitenkin on syytä pitää mielessä, että kissa on eläin ja lapsi on vähemmällä aivokapasiteetilla varustettu ihmisen alku. Tarkkana pitää olla, vaikka juttuun tulevatkin. Nyt kissoilla alkaa olla jo pieniä rooleja lapsen leikeissä ja ainakin leikkikeittiössä valmistuu kissoille sellaisia herkkuaterioita kuten appelsiinia ja sipulia paistettuna. Ja tietysti kepputtia ja makanooonia.
Kissojen kautta lapsi osaa jotenkin nähdä maailmaa eri tavalla, tarkemmin en osaa selittää, mutta empatiaa kolleja kohtaan tulee milloin mistäkin syystä. Ikää on nyt 2 ja innolla odotan, kuinkas sitten käy, kun pojille aletaan pukea nukenvaatteita. Vaikka eläimet eivät leluja olekaan, tämäkin vaihe käydään erittäin usein lapsiperheessä läpi ja eläinten reagointi sitten antaa osviittaa, mihin rajat asetetaan. Vanhempi kissoistamme tuntee ajoittain suurta suojelunhalua lastamme kohtaan. Kun tulee vieraita, kolli on usein sijoittunut niin, että näkee lapsen ja pystyy tarvittaessa suojelemaan tätä "pahoilta vierailta". Aika liikuttavaa.
Joten meidän perheessämme ei ainakaan ole ongelmia lapsen ja eläinten yhteiselon kanssa. Sopu sijaa antaa ja kissojen avulla on helppo opettaa lapselle esim. "tuhmuuksien" seurauksia, koska lapsi ei halua, että kissoille tulee paha mieli. Sillä naapurin pojalla ei sitten ole niinkään väliä :). Ymmärrän kuitenkin, että kaikissa (lapsi-)perheissä ei asiat suju yhtä hyvin kuin meillä. Ja silloin on aikuisten vastuulla laittaa asiat toimimaan kaikkien kannalta. Ei ole myöskään eläimen etu, että olosuhteet eivät ole enää samat kuin joskus aikaisemmin, jos se aiheuttaa kärsimystä. Myöskään lapsen ei ole hyvä kasvaa ympäristössä, missä koko ajan on stressiä. Ja joskus se rakas kotieläin voi olla lapselle ahdistava, vaikka aikuisille kuinka tärkeä ja rakas olisikin. Kaikki kun ei tässä elämässä ole ihan omissa käsissä.