Pride, Hustle and Desire: Kanadan junioriliigat 2009–2010

  • 34 657
  • 124

J.Petke

Jäsen
Jotenkin outo tuo Liambasin pelikielto. En minä näe tuossa mitään erityisen törkeää vaan enemmän tuo on sattumusten summa. Ikävä tapahtuma ja toivottavasti kaveri selviää ja pääsee takaisin kaukaloon.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minua hämmensi Jounin Niemisen blogi Hesarissa. Kaveri otti vahvasti kantaa tähän taklaukseen:

"Aivan turhaa puhua sääntö sitä ja sääntö tätä. Aivan turha sanoa, että valmentaja vaatii tällaisten tilanteitten loppuunpelaamista tai pelaaja ei pääse ammattilaiseksi koskaan. Aivan turhaa sanoa, että Fanelli oli sijoittunut väärin tai että hänellä oli huonoa tuuria. Tai, ettei hän vasta 16-vuotiaana pakkina vielä ole oppinut miten pelata tällaisia tilanteita oikein....Michael Liambas on junnu, joka on tienannut viikkorahansa jo muutaman vuoden ajan pelkästään ajelemalla jääkiekkoilijoita päin törkeästi ja yrittämällä saada tappeluja aikaan. 5 maalia laitahyökkääjältä 116 ottelussa?"

Minusta pelaajia rangaistuksia määritellessä tulisi puhua aika paljonkin "sääntö sitä ja sääntö tätä". Sillä mitkä tehopisteet taklaajalla tuntuvat olevan merkittävämpää kuin se, että onko pelaaja ylipäänsä rikkonut yhtään sääntöpykälää.

Ei siviilioikeudessakaan tuomita siitä miten mulkku syytetty on tai onko hän vähän looseri, vaan katsotaan onko hän rikkonut lakia. Ilmeisesti nämä ovat taas näitä pohjoisamerikkalaisia kirjoittamattomia sääntöjä. Tosin aika hurjaa että näiden kirjoittamattomien sääntöjen perusteella tuomitaan yli puolenvuoden pelikieltoja. Taisi olla Espen Knutseninin onni, että oli saanut sen verran tehopisteitä kasaan ettei häntä tuomittu Brittanie Cecilin murhasta.

Eihän tuo ole edes ryntäys, koska tuo Liambas aloittaa liun heti b-pisteen alakaarelta.

Se, että 16-vuotiaat ja 20-vuotiaat pelaavat samassa sarjassa on jo puolirikollista, mutta käsittääkseni se ei ole Liambasin vika.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Minua hämmensi Jounin Niemisen blogi Hesarissa. Kaveri otti vahvasti kantaa tähän taklaukseen:

[I Taisi olla Espen Knutseninin onni, että oli saanut sen verran tehopisteitä kasaan ettei häntä tuomittu Brittanie Cecilin murhasta.

Olen Jounin kanssa samoilla linjoilla, eihän Espenkään ampunut vuosien aikana kiekkoja katsomoon osuakseen katsojiin if you get my point. Jos pelaaja on tunnettu headhunttaaja, tulee sen mielestäni olla raskauttava asianhaara, ainakin jossain määrin.
 

Animal

Jäsen
Olen Jounin kanssa samoilla linjoilla, eihän Espenkään ampunut vuosien aikana kiekkoja katsomoon osuakseen katsojiin if you get my point. Jos pelaaja on tunnettu headhunttaaja, tulee sen mielestäni olla raskauttava asianhaara, ainakin jossain määrin.

Ainoa vaan, että Liambas ei ole todellisuudessa tunnettu headhunttaaja, vaan varsin rehellisen kovan pelaajan maineessa oleva kaveri. Yli-ikäinen tappelija mies toki on. Kävi itseasiassa vielä samana iltana, kun kohtalokas ottelu pelattiin, katsomassa Fanellia sairaalassa. Tuli siis Jounille tunnekuohuissa pieni asiavirhe.

Steve Simmons kirjoitti:
"You see it every night," said Steve Spott, the Kitchener coach, devastated by the incident and all that has happened since. "Every game I tell my kids, finish your checks. There is no penalty for checking in hockey. It's a physical sport. But at the same time, you have to have a level of respect on the ice. We continue to educate our young players about this. They have to understand. There has to be respect in this game."

That is the fine line, the indiscernible line between legal and illegal, proper and improper. Where does it start and where is it crossed ? Liambis has been a run-of-the-mill junior hockey player, a tough guy of sorts who doesn't score much and has to be physical to find a place on a team. But he never has been known as a head-hunter or what some would call a dirty player.

"He's not a player we highlight or discuss before the game," said Spott, talking about preparing his team to play the Eric Otters. Since the incident, Liambis has hardly stopped crying and he's not alone.

Todella ikävä tilanne ja itse näen sen enemmänkin ikävien yhteensattumien summana kuin tarkoituksellisena vastustajan vahingoittamisena. Totta on, että Liambas oli menossa antamaan kovaa taklausta, mutta totta on myös se, että Liambasilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta pysäyttää vauhtia siinä vaiheessa kun Fanellin asento laidan vieressä muuttuu.

OHL:n johtohahmo Dave Branch suoraan myönsi haastattelussa, että loukkaantumisen vakavuus vaikutti pelikiellon pituuteen, mikä on suorastaan pyöristyttävää, sillä samassa haastattelussa mies puhui sekavia puhtaasta taklauksesta tms. On todella kuvottavaa, että Branch käyttää tätä vakavaa tilannetta keppihevosena yhden yli-ikäisen tappelijan moppaamiseksi ulos liigasta.
 

Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Ihan tolkuton rangaistus tuosta taklauksesta. Ikävät oli seuraukset, mutta ei tuossa taklaajalla tosiaan ollut enää mitään saumaa reagoida kun junnu käänsi selän.

En usko että edes SM-liigassa olisi noin typerää rangaistusta annettu.
 

TML

Jäsen
Käsittämätön loppukauden pelikielto tuosta taklauksesta. Olen kyllä Animalin kanssa samoilla linjoilla kun puhutaan Liambasin pelityylistä. Kaveri vetää aivan järkyttävän kovia pommeja pelistä toiseen (youtubestakin löytyy aika hyvät satsit) mutta mikään headhuntaaja ei ole kyseessä IMO.

116 ottelua ja vain 5 maalia laitahyökkääjältä... Mikä ihmeen peruste tuo nyt on?
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Ainoa vaan, että Liambas ei ole todellisuudessa tunnettu headhunttaaja, vaan varsin rehellisen kovan pelaajan maineessa oleva kaveri. Yli-ikäinen tappelija mies toki on. Kävi itseasiassa vielä samana iltana, kun kohtalokas ottelu pelattiin, katsomassa Fanellia sairaalassa. Tuli siis Jounille tunnekuohuissa pieni asiavirhe.

Tämä selvä, olin itse ainoastaan Jounin artikkelin varassa joten vedän sanani takaisin. Ikävä taklaus, monien asioiden summa, mutta loppukauden pelikielto on pahasti yliammuttu ratkaisu.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Taitaa olla jo neljäs ketju johon tän kirjoitan, mutta menköön => olisiko koko kallovammaa tullutkaan jos Fanellilla olisi ollut kypärän hihna asianmukaisesti kiinnitettynä? Taklaus toki oli ylimitoitettu ja pelikielto oikeutettu, mutta koko loppukausi on meikäläisenkin mielestä oikeusmurha!!
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tuomio menee kyllä aivan väärin päin. Fanelli käntää niin rumasti selän ettei hänellä pitäisi enää olla mitään asiaa jääkiekon parissa. Nuo pilaavat lajia.

Ikävää toki että loukkaantui.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Super Series pyörähti käyntiin ja ensimmäinen kiinnitys jäi kotimaahan 3-1 lukemin. Q:n joukkueen maalit merkittiin Philippe Cornetin, Gabriel Bourquen ja Michael Kirkpatrickin nimiin. Venäjän ainokaisen teki Maxim Karpov. Venäjältä ei voida viidestä jäljellä olevasta matsista odottaa paljoa, kun kolmesta vastustajasta selvästi heikoin dominoi peliä laukausten perusteella (56-22) täysin. Eipä Venäjän materiaalikaan ole samaa tasoa mitä WJC:ssä tullaan näkemään. Venäläisjunnujen tuntemus on vähän heikolla tolalla, mutta sanoisin tuosta joukkueesta noin puolen mahtuvan mm-kisaryhmään. Paremmin tietävät voinevat kertoa tarkemmin.

Tilastot tuolta. Highlightit eivät Kanadan ulkopuolella valitettavasti toimi.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Q hoiti oman osuutensa voittamalla toisenkin pelin lukemin 8-3. Tehokkaimpina häärivät Luke Adam (2+2), Jacob Lagace (1+3) ja Nicholas Deschamps (1+2). Venäjältä Kirill Petrov näytti taitojaan hienolla maalilla ja alustuksella Maxim Kitsynin osumaan (kyllä, highlightit näkyvät sittenkin).
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Turnaus siirtyi Ontarioon ja OHL jatkoi siitä mihin Q jäi ottamalla 5-2 voiton ja laukauksetkin menivät isännille 50-21. Isäntien tehokkain oli Jeff Skinner kahdella maalillaan Tyler Toffolin, Taylor Beckin ja Greg Nemiszin vastatessa muista osumista. Vierailta Maximit Kitsyn ja Karpov tekivät turnauksen toiset maalinsa.

Jäähyjä jaettiin runsaasti ja todella epäilyttävästi myös epätasaisesti, OHL pääsi 13 kertaa ylivoimalle Venäjän neljää kertaa vastaan. Ero syntyi juuri ylivoimalla OHL:n osuessa kolmesti ja Venäjän jäädessä nollille. Tasapeli tasakentällisen on lupauksia herättävää Venäjän kannalta, vaikka laukauksien mukaan alakynnessä olivatkin. Ja huonommalla maalivahtipelillä tasakentällislukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, mutta Ramis Sadikov oli varsin vahvassa vireessä ottelun parhaaksi venäläispelaajaksi nimeämisestä päätellen.

Jos Venäjä aikoo yhtään peliä voittaa tai edes päästä lähelle niin sen on pelattava huomattavasti kurinalaisemmin. Tämä huomio on syyskuun U20-turnauksesta ja sama meno jatkuu nytkin, ainakin jäähymääristä päätellen. Plyuschevista ei penkin takana ole järin positiivista kuvaa jäänyt ja jos hänen tilallaan olisi "bykov", joka saisi venäläiset pelaamaan joukkueena niin varmasti pystyisivät haastamaan Kanadan ainakin silloin kun saavat parhaat voimansa käyttöön.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Muutaman päivän tauon jälkeen sarja jatkui samoissa merkeissä OHL:n ottaessa jälleen 5-2 voiton. OHL:ltä oli esissä odotetusti Taylor Hall tehoilla 1+1. Hall otti erävoiton taistossa ensi kesän draftin ykkösvarauksesta Tyler Seguinista, joka jäi nollatehoihin. Muita tehoilijoita olivat maalin merkeissä Adam Henrique, Zack Kassian ja Tyler Toffoli. Nazem Kadri teki Hallin tavoin 1+1 tehot. Kadri jatkoi kauttaan menestykkään ja lähes NHL-paikan tuoneen harjoitusleirin heikosti ja toiveet 100 pisteen kaudesta on voitu heittää jo romukoppaan. Parin viime viikon aikana Kadri on kuitenkin herännyt ja eiköhän paikka nuorten mm-kisoissa ole tämän herätyksen ansiosta varmistunut. Venäjän tehot lepäävät muutaman pelaajan harteilla: Maxim Kitsyn (3), Kirill Petrov (2), Maxim Karpov (2) ja Nikita Pivtsakin (1) ovat ainoat maalintekijät. Tällä kertaa maalit Kitsynille ja edellisen pelin loukkaantumisen takia väliin jättäneelle Petroville.
 

Brunner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kingston Frontenacs
Taidanpa muutaman värssyn heittää tähänkin ketjuun asiaan vihkiytyneenä ja juuri palstalle hyväksyttynä. Joukkue (Kingston Frontenacs) majailee itäisen divisioonan kakkosena ja voittoprosenteilla mitattuna kolmantena. Joukkuetta koutsaa TML legenda Dougie "Killer" Gilmour. Maalivahdeista selkeä ykkönen on ollut Tyler "Besko" Beskorowany, joka treidattiin tiimiin kesällä. Puolustuksen kuningas on ollut NHL-osiossa hehkuttamani Gudbranson, ensi kesän varaustilaisuuden top 10-varaus. Tulokkaista maininnan arvoisia ovat Alan Quine sekä -92 syntyneet Corey Durocher (loistava jäähyntappaja) sekä Derek Froats, jota voisi suomalaisittain verrata Jarkko Ruutuun. Puolustuksesta löytyy pari kovaa karjua joilla saattaa olla NHL-tulevaisuus, eli Brian Lashoff ja 204cm pitkä Doherty, molemmat pakkeja ja NHL-varauksia. Hyökkäyksestä ainoa maininnan arvoinen on sentteri Ethan Werek, 23, 15+12=27. Tavoitteena tällä kaudella pleijjarit ja kaikki sen jälkeen onkin plussaa.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Venäjä oli saanut jäähymääränsä kuriin ja loppulukemat WHL:ää vastaan olivat sen mukaiset: tappio vain yhdellä maalilla 2-1. Yhden maalin tappiosta on vielä pitkä matka voittoon, kun laukauksien perusteella Venäjä oli taas puhdas vastaantulija. Igor Bobkov oli Venäjän maalilla vahvassa vireessä ja pysäytti 40 laukausta, kun taas kotijoukkueen veräjällä Calvin Pickard joutui töihin vain 19 kertaa. Pickardin nollapeli jäi puolen minuutin päähän Kirill Petrovin avatessa vieraiden maalitilin ajassa 59.27, mutta se oli liian myöhäistä loppukirin kannalta.

Tämä ikimuistoinen saaga saadaan päätökseen tänä yönä. Viime vuonna Venäjä onnistui voittamaan kerran. Jääkö se nyt nollille? Tähän kiekkomaailmaa askarruttavaan kysymykseen saamme vastauksen tänään kello 05.00.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Puhdas 6-0 sweep Kanadalle ja ihan odotetusti, kun Venäjältä puuttuivat kärkipelaajista ainakin maalivahti Alexander Pechurskiy, puolustajat Vyacheslav Voinov, Maxim Chudinov, Dimitri Orlov ja hyökkääjät Andrei Loktionov, Evgeni Grachev, Nikita Filatov, Vladimir Tarasenko, Pavel Chernov, Maxim Trunev jne. Turnauksen järkevyyttä voi miettiä, että kannattaako järjestää tälläisiä All-Star-pelin kaltaisia höntsiä, joihin ei edes osallistua parhaita pelaajia. Lisäksi Kanadan mediaa hieman seuranneena turnaus ei pahemmin kiinnostusta aiheuttanut. Jotain hyötyä tästä varmaan oli Hockey Canadalle nuorten mm-kisojen scouttauksen takia ja sama homma Venäjälle + venäläiset saivat kokemusta pienestä kaukalosta. Siinä ne suurimmat hyödyt olivatkin ja jatkossa formaatti voisi jotenkin muuttua, jotta tästä sinänsä hyvästä ideasta saisi mielenkiintoisemman.

Viimeinen peli päättyi siis 4-2 WHL:lle.

Pistepörssi:

1 Kirill Petrov 5 3+2=5
2 Luke Adam 2 2+3=5
3 Maxim Kitsyn 6 4+0=4
4 Jacob Lagace 1 1+3=4
5 Gabriel Bourque 2 2+1=3
6 Nicolas Deschamps1 1+2=3
7 Nazem Kadri 2 1+2=3
8 Charles-Olivier Roussel 2 0+3=3
9 Jeff Skinner 1 2+0=2
10 Philippe Cornet 2 2+0=2
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Suomalaispäivitys

Petteri Similä – Niagara Ice Dogs – 11 1-4-2-1 4.14 89,1% 0

Ice Dogs oli kesällä maalivahdin tarpeessa. Mark Visentin tiedettiin lupaavaksi, muttei hänen uskottu olevan valmis suureen rooliin vaan hänelle pedattiin kakkosmaalivahdin paikkaa ja hänen varaansa laskettiin tulevaisuus parin vuoden päähän. Ykköseksi hankittiin Similä, joka tiedettiin myös lupaavaksi, onhan hän joukkueen ainoa NHL-varaus. Kauden alusta kävi jo ilmi, että asetelma jonka piti tapahtua vasta vuoden päästä tapahtuikin jo harjoitusleirillä eli Visentin olikin valmis ykköseksi ja Similä jäi alusta lähtien penkin päähän. Visentinille on kertynyt 28 ottelua Similän yhtätoista vastaan ja vielä tärkeämpänä tilastona Visentinillä on tässä vaiheessa 10 voittoa, kun Similä on tällä tahdilla menossa kahden voiton kauteen.

Similällä on siis vaisu kausi menossa ja hyödyt, jotka OHL:ään siirtyminen mahdollisti, eli suuri peliaika ja sopeutuminen pieneen kaukaloon, ovat jääneet tähän mennessä toteuttamatta. Similän iso koko sopii hyvin pienempään kaukaloon ja suoraviivaisempaan peliin, kun suoria laukauksia tulee paljon ja pienelläkin vastaantulolla kaksimetrinen molari peittää koko maaliin ja nappaa jokaisen laukauksen. Suurikokoisuus on suuri hyöty, mutta Similän tapauksessa se on ainoa selvä vahvuus. Heikkouksista suurimpana on mainittu liikkuvuus ja ketteryys, jotka heijastuvat maalivahdin kaikkeen tekemiseen. Similällä on vaikeuksia pitää tekniikkaa kasassa sivuttaisliikkeessä ja nopealla kiekon liikuttelulla Similä ei tahdo pysyä perässä.

Uuteen peliympäristöön sopeutumisella on varmasti vaikutusta Similän tapauksessa. Saattaa olla, että kauden toisella puoliskolla on luvassa enemmän peliaikaa, mutta varmaa se ei ole. Visentin on pelannut todella vahvasti, antanut heikolle joukkueelle mahdollisuuden voittaa illasta toiseen ja on kärkipäätä kesällä varattavien OHL-maalivahtien listalla. Similän on itse ansaittava peliaika ja se kysyy nyt hyvää maalivahtivalmennusta, kun suurimmat ongelmat ovat tekniikassa. Kanadassa maalivahtivalmennuksen taso on kirjavaa. Toivotaan Similän kannalta, että Ben Vanderklok osaa hommansa. Kyseessä on nuori ja kokematon kaveri, joka saattaa keskittyä lupaavampaan ja kotimaiseen maalivahtiin, jonka kehityksestä saisi tyhjään CV:sen hyvän maininnan.

Similän ainoasta voitosta löytyi videpätkää youtubesta.

Matias Sointu – Sudbury Wolves – 31 5+9=14 +0 14

Sointun (vai Soinnun?) kausi lähti räväkästi käyntiin ja pienikokoiseksi pelaajaksi fyysisempään ja suoraviivaisempaan peliin sopeutuminen ei tuottanutkaan käynnistymisvaikeuksia. Ensimmäiset noin 10 peliä meni päälle 0,5 pistettä per peli tahtia Ottawan kakkos/kolmosketjuissa. Seuraavat 10 peliä menivät mollivoittoisesti Ottawan saadessa sairastuvan tyhjäksi ja Sointun jäädessä kolmosketjun laitaan vähemmän lahjakkaiden ketjukaverien kanssa. Pistehanat umpeutuivat ja lopulta Sointu jäi marraskuun lopulla kokoonpanon ulkopuolelle. Varamaalivahdin tarpeessa ollut Ottawa treidasi lopulta Sointun Sudburyyn CJHL-tason maalivahtia vastaan.

Artikkeli Sointun siirrosta.


Sointu is just hoping to find a home with the Wolves. He was relegated to third-line duty with the 67's and is eager for an increased role.
"Sounds great to me, getting to play on the first line here," he said. "I've heard their names around the league (McFarland and O'Dell) and I know they are good players. I played on the third line in Ottawa and I think that's a place for younger players. My place should be on the top two lines."
Sudburyssä on ollut tarjolla isompaa roolia, parempia ketjukavereita ja ylivoima-aikaa. Vakituista ketjua Sointun ympärille ei ole vielä löytynyt, mutta mahdollisuuksia on annettu Ottawaa enemmän, ihan ykkösketjua myöten. Sointu on pelannut hyvin ja yritteliäästi, mutta tehoja ei ole syntynyt sen enempää kuin Ottawassakaan. Kymmenessä pelissä on syntynyt neljä pistettä ja tehotilasto on pahasti pakkasella, -5. Kevätkaudella Sudbury taistelee tiukasti playoff-paikasta ja Sointun etsikkoaika vakiinnuttaa rooli hyökkäävissä ketjuissa alkaa heti hänen palattuaan nuorten mm-kisoista.

Christopher Gibson – Chicoutimi Sagueneens – 19 7-11-0-0 3.25 89,0% 2

Chicoutimi teki harvinaisen ratkaisun lähtemällä kauteen kahdella kahdella 16-vuotiaalla maalivahdilla. Gibson ja Robin Gusse tosin jättivät veteraanit harjoitusleirillä varjoonsa ja ansaitsivat paikkansa. Chicoutimilla on rebuilding meneillään, joten siinä mielessä tulokasmaalivahdeilla kauteen lähteminen sopi loistavasti. CHL-joukkueet jakaantuvat kärjistetysti kahtia, niihin jotka pyrkivät mestaruuteen ja niihin, jotka pyrkivät draftin ykkösvaraukseen. Chicoutimi on tällä hetkellä 6. viimeisenä, mutta missio hamstrata varausvuoroja ja nuorentaa joukkuetta on aloitettu, joten nuoret maalivahdit tulevat näkemään entistä enemmän kiekkoja kevätkaudella.

Gibson on pärjännyt tähän mennessä kelvollisesti ja hän on saanut kehuja. Suurin kehun aihe oli lokakuussa ansaittu CHL:n viikon pelaaja palkinto. Gibsonin saldo tuolta viikolta oli 2 voittoa, 1 nollapeli, GAA 1.00 ja 97,2%. Toinen numeroiden valossa hyvä jakso sijoittui loka- ja marraskuun taitteeseen. Muuten otteet ovat olleet epätasaisia, kuten Gussellakin. Syyskauden maalivahteja on peluutettu tasaisesti ja tilastotkin ovat samaa tasoa, mutta viime aikoina Gibson on ollut otteiden puolesta niskan päällä ja jatkossa Gibsonille saatetaan sovitella ykkösvahdin viittaa.

Hyvin menee Gibsonilla ja valinta lähteä luomaan uraa Kanadan kautta on osunut tähän mennessä nappiin. Gibson on saanut tuntea jo miltä tuntuu, kun 3000 ihmistä osoittaa hänelle suosiotaan huutamalla ”Gibsonia”, jotain mitä Suomessa ei olisi ikinä tapahtunut… Suomeen asti Gibsonin nimi ei ole suuremmin kantautunut, mutta eiköhän viimeistään ensi kaudella, kun ruvetaan miettimään 2011 NHL-draftia niin Gibson saa ansaitsemaansa huomiota myös kotimaassaan. Draftia ja sitä edeltävää hypeä voidaan sanoa erittäin oleelliseksi asiaksi Gibsonin kannalta: yhdelläkään toisella 2011-varausiässä olevalla CHL-maalivahdilla ei ole tähän mennessä yhtä paljon pelejä takana kuin Gibsonilla.

Chicoutimin maalivahtivalmentaja on uransa tähän kauteen lopettanut Marc Denis.

Loput myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Petteri Similä treidattu Barrie Coltsiin.

Alex Pietrangelo oli treidin isoin kala, joka nostaa Coltsit Windsorin kanssa samalle viivalle, tai ainakin lähelle, mestarisuosikkina. Similä tuli vain kylkiäisenä, kun IceDogseilla olisi ollut liikaa eurooppalaisia tanskalaisen Simon Grönvaldtin matkatessa Niagaraan. Barrien suunnitelmat Similän varalle ovat hämärän peitossa, kun maalivahtikaksikko on ennestään jo erittäin pätevä Peter Di Salvon ja Dalton McGrathin muodossa. Eurooppalaisen maalivahdin pitämisessä poppariosastolla ei ole mitään järkeä yhdenkään osapuolen kannalta, joten kai Similä jatkaa matkaansa toisaalle. Ehkä tulee uusi treidi, ehkä matka alempaan junnuliigaan tai paluu Suomeen. Katsellaan.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Travis Hamonic siirtyi Toni Rajalan seurakaveriksi Brandoniin. Tuli tässä mieleen, että siinä missä jenkkisysteemi yliopistourheilun osalta on kovin tuttu, niin en oikein ole perillä miten Kanadassa yhdistyy esim. juuri kiekkoilu ja muu elämä junnutasolla?

Treidit ovat kuitenkin arkipäivää, mutta varsinaista korvaustahan pelaajat eivät kai saa, joten miten asuminen hoidetaan ja suorittavatko he jotain opintoja tuossa ohella? Tuntuisi vaikealta sovitella opiskelua, jos kesken kauden voi maisema vaihtua, ellei jääkiekon kehdossa kouluja ole valjastettu erityisesti tätä silmälläpitäen. Seurat ovat tosin täysin kouluista irrallaan(ko)?
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Travis Hamonic siirtyi Toni Rajalan seurakaveriksi Brandoniin. Tuli tässä mieleen, että siinä missä jenkkisysteemi yliopistourheilun osalta on kovin tuttu, niin en oikein ole perillä miten Kanadassa yhdistyy esim. juuri kiekkoilu ja muu elämä junnutasolla?

Treidit ovat kuitenkin arkipäivää, mutta varsinaista korvaustahan pelaajat eivät kai saa, joten miten asuminen hoidetaan ja suorittavatko he jotain opintoja tuossa ohella? Tuntuisi vaikealta sovitella opiskelua, jos kesken kauden voi maisema vaihtua, ellei jääkiekon kehdossa kouluja ole valjastettu erityisesti tätä silmälläpitäen. Seurat ovat tosin täysin kouluista irrallaan(ko)?

Puolen vuoden ajan olen sikäläistä toimintaa seurannut, joten kerron sen tiedon joka on siinä ajassa kaaliin tarttunut. Joku viisaampi voi kertoa lisää.

- Pelaajat asuvat sijaisperheissä. Halukkaita sijaisperheitä löytyy riittävästi ja se on heille kunnia-asia majoittaa tulevia tähtiä, vaikkei kaikista sellaisia kehittyisikään.

- Olen saanut sen käsityksen, että kouluja käydään ja ne ovat seuroista irrallaan. High school loppuu samassa iässä kuin Suomessakin eli 18-vuotiaana, mutta kiekkoilijoilla se luultavasti venähtää ja pelaajat saavat täysi-ikäisenä järkevää tekemistä kaukalon ulkopuolelle. Kun lukio on suoritettu niin seuraava askel oppimaailmassa on "college" tai yliopisto, joihin ei käsittääkseni mennä ennen kuin pelit junnuliigassa ovat ohi. Eli lukion käytyään pelaajat keskittyvät lopun junnu-uransa puhtaasti pelaamiseen, eräänlaista ammattilaisuutta sekin. Kaikki tähtäävät ammattilaissopimukseen ja jos taidot eivät riitä sen saamiseen niin tie käy uran jatkamista haluavilla yliopistoon. CIS on Kanadan yliopistosarja. Ruotsin U20-joukkue kävi mittaamassa sen tason ja totesi hyväksi, kun Elitserien pelaajat ottivat yhdeltä yliopistolta turpaan.

- Treidit ja siirrot farmiin ovat arkipäivää eikä 16- ja 17-vuotiaille paljon armoa anneta kun poikia heitellään pitkin maata, sopimuksia puretaan ja unelmia lytätään. Merkki siitä, että pitää tehdä enemmän töitä. Kylmää toimintaa, kuten yleensäkin ammattilaisurheilussa. Ylin junnutaso eli CHL toimii täysin ammattimaisesta, budjetit ovat esimerkiksi SM-liigatasoa (ainakin jos pelaajabudjetteja ei lasketa) ja seuroissa työskentelee kymmeniä henkilöitä oma scouttausosasto mukaan lukien. Siellä siis ammattilaiset scouttaavat junnuja jo 12-vuotiaasta lähtien.

- Pelaajat saavat palkkaa iän/CHL:ssä pelattujen kausien perusteella. Kuukausipalkoista on vaihtelevia tietoja, mutta yleensä niiden veikataan olevan parinsadan dollarin luokkaa + mahdollinen auto täysi-ikäisille. Sijaisperhe hoitaa pelaajille kaiken, joten palkan merkitys on vain olla karkkirahana.

- Summattuna siis pelaajat keskittyvät täysillä jääkiekkoon ja koulujen käynti on 100-prosenttisesti toissijaista. Jos opiskelu kiinnostaa niin sitten NCAA on vaihtoehto koulun ja jääkiekon yhteensovittamiseen. Kova elämänkoulu on jääkiekon sydänmailla, kun noin 12-vuotiaasta lähtien pitää tehdä päätös satsatako jääkiekkoon vai ei. Jos päätöksen tekee myöhemmin niin se on luultavasti jo myöhässä. Karu systeemi, joka on luultavasti uniikki kaikki urheilulajit ja maat mukaan lukien. Mutta se systeemi toimii siellä ja kasvattaa pelaajia henkisesti niin vahvoiksi, että heistä kasvaa VOITTAJIA.

Jokainen voi verrata Kanadan systeemiä Suomeen ja kuvitella 12-vuotiaan itsensä treenamassa täysillä itseään ammattilaisurheiljaksi lukuisien scouttien silmien edessä. Ei enää tarvitse ihmetellä miksi juuri kanukit ovat voittajatyyppejä.

***

Gibsonilla on polvivamma. Kuulostaa pahalta, mutta toivotaan parasta.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Kiitos paljon HockeyNator valaisevasta vastauksesta! Jotain tuollaista kuvittelinkin, mutta en oikein löytänyt suoraa lähdettä käytännön seikoista, vaikka aiheesta varmasti jossain juttua onkin.

Kyllähän sen huomaa, että systeemi tosiaan koulii pelaajia monellakin tapaa ja kanadalaiset huippulupaukset antavat melkein järjestään tottuneesti kliseisiä vastauksia kaikkine kohteliaisuuksineen heti rookie-kaudellaankin.

Perheet tuntuvat ottavan kasvattajan roolinsa tosissaan, eikä omiin silmiini ole osunut mitään skuuppeja vaikkapa Tavaresin tai Hallin elämästä perheissään. Luulisi monen pelaajan ensimmäisestä kunnon sopimuksestaan pienen myöhäisen "vuokranmaksun" suorittavan tai ainakin lentoliput ja hotelliyöpyminen katsomaan "omaa poikaa" NHL:ssä.

Olen ymmärtänyt, että heillä ei olisi myöskään varsinaista agenttia vaan "asiainhoitaja", joka kai käytännössä on myöhemmin agentti, ja eiköhän tulevista prosenteista ole sovittu jo junnuissa. Ainakin Tavaresin kohdalla painotettiin, hänen vielä olleessaan junnuissa, että hänellä oli edustajanaan joku muu kuin agentti.

Jokaista crosbya kohden on toki suuri määrä "nobodyja", joiden pitää junnuvuosien jälkeen löytää oikea ammatti, mutta varmaan kokemuksena edes noissa ympyröissä mukana pyristeleminen kuuluu elämän kohokohtiin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Gibsonilla on polvivamma. Kuulostaa pahalta, mutta toivotaan parasta.

KÄÄK, mistäs tämän näit / kuulit?

Harmittaa pojan puolesta jos meni pahastikin, kuitenkin suht hieno rookie-kausi menossa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös