Suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosien myötä. Samoin poliittisissa asetelmissa on tapahtunut suuriakin muutoksia. Täällä käydyssä keskusteluaiheessa "vastakkainasettelu on ohi" on todellisuudessakin tapahtunut muutosta juuri aiheen kertomaan suuntaan.
Neljäkymmentä vuotta sitten 1966 olivat puolueiden kannatusosuudet: SDP 27,2 %, Keskustapuolue 21,3 %, SKDL 21,2 %, Kokoomus 13,8 %, LKP 6,5 %, RKP 6 %, TPSL 2,6 %, Pientalonpojat 1 %.
Vasemmistolla oli enemmistö Suomen eduskunnassa ja vastakkainasettelu työväestö/maanviljelijät/hyvin toimeen tulevat pidettiin yhteiskunnassa sosialismin ja kommunismin kannattajien toimesta ansiokkaasti esillä ja jyrkkänä. Työväestö ei kokoomusta äänestänyt merkittävällä kannatuksella.
Kaksikymmentä vuotta sitten yhteiskunnallinen muutos ja suunta oli nähtävillä. Puolueiden kannatusosuudet olivat: SDP 24,1 %, Kokoomus 23,1 %, Keskustapuolue 17,6 %, SKDL 9,4 %, SMP 6,3 %, RKP 5,6 %, Deva 4,2 %, Vihreät 4 %, SKL 2,6 %, LKP 1 % ja POP 0,1 %.
Vasemmiston ja vihreiden yhteinen kannatusosuus oli n. 42 %. Perinteisestä työväestöstä oli siirtynyt kannatusta kokoomukselle ja kokoomuksesta oli tullut työväestön toiseksi suurin puolue.
Kokoomuksen nousun myötä myös 50 vuotta kestänyt punamullan aika katkesi ja Suomi sai Harri Holkerin johtaman sinipunahallituksen presidentti Mauno Koiviston päätöksellä.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Keskustapuolue nousi Anneli Jäätteenmäen johdolla Suomen suurimmaksi puolueeksi: Keskusta 24,7 %, SDP 24,5 %, Kokoomus 18,6 %, Vasemmistoliitto 9,9 %, Vihreät 8 %, Kristillisdemokraatit 5,3 %, RKP 4,6 %, Perussuomalaiset 1,6 %, LKP 0,3 %.
Vasemmiston ja vihreiden yhteinen kannatus oli vakiintunut 42 %:iin. Kokoomus oli edelleen työväestön toiseksi eniten äänestämä puolue.
Suomen linja on ollut selvä. Länteen sitoutuminen on edennyt sitä mukaan, kun sosialismi ja kommunismi ovat menettäneet otettaan ja vaikutustaan maailmanpolitiikassa.
Suomen liittoutuminen länteen Efta-EEC-EU-sopimuksilla saa jatkoa seuraavan presidenttikauden aikana Suomen liittyessä Naton jäseneksi. Presidentin ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein arvo- ja mielipidejohtajuus tehtävä on saada enemmistö Suomen kansasta Nato-jäsenyyden taakse. Tuossa tehtävässä parhaat mahdollisuudet onnistua ovat epäilemättä Tarja Halosella. Vaikka en häntä tule missään olosuhteissa presidentiksi äänestämään, totean hänen tehneen jo nyt arvokasta työtä Nato-jäsenyyden eteen.