mjr kirjoitti:
Itselläni ei ole mitään käsitystä Halosen kannasta: pitääkö matalaa profiilia torpedoidakseen sotilaallisen liittoutumisen vai kuten Koivisto tehdäkseen sen?
Olen jo pitkään mieltänyt Halosen Nato-myönteiseksi. Lähinnä siitä syystä, että hänellä ei ole kovinkaan paljon harrastuneisuutta noihin pyssyleikkeihin. Luontaiselta vaihtoehdolta tuntuisi siis hänen tapauksessaan 'ulkoistaa' maanpuolustus P-Atlantin liitolle.
Tämä on siis puhtaasti omaa riippumatto-filosofiaani. Yhtä hyvinhän puolustuksen voi 'ulkoistaa' EU:llekin, joka kuitenkin enemmän tai vähemmän vaivihkaa hakee pikkuhiljaa vähemmän USA-riippuvaista puolustustsydeemiä. USA on toki vahva, mutta ainakin toistaiseksi sen verran pimeiden voimien hallinnassa, että pienen hajuraon teko pelkästään sen vuoksi on paikallaan.
Toisaalta kantansa voi olla sama kuin itsellänikin; katsellaan hätäilemättä mihin suuntaan EU-puolustus kehittyy ja tehdään ratkaisut vasta sitten kun niiden todellinen aika on. Nyt on hieman hankalaa sanoa juuta eller jaata. Itselleni NATO, EU-puolustus ja mahdollisimman pitkälle viety itsenäinen puolustusvoima ovat tällä hetkellä aika fifty-sixty.
Todellisuudessahan Suomi myöskin on jo varsin NATO-sidonnainen, joten senkään vuoksi varsinaista hoppua ei ole, kuten ei myöskään kansainvälisen tilanteen vuoksi.
mjr kirjoitti:
Rakenteiltamme olemme melko puhtaasti sosiaalidemokraattinen maa (eikä mikään puolue ole esittämässä merkittäviä muutoksia tilanteeseen)
Näinpä. Kaikki pääehdokkaat haluavat puolustaa hyvinvointivaltiota, jonka rakentamisessa eräänkin 'työväen' ehdokkaan puolueella on ollut (onneksi?) varsin nimellinen rooli.
Kaikki pääehdokkaat ovat demareita, ainakin yrittävät kovasti esittää sellaista. Erot ehdokkaiden välillä ovat marginaaliset, vaikka jotkut täälläkin päivystävät agitaattorit (mistä lyödään vetoa että JA saa jäädä heiltä rauhaan vaalien jälkeen?) koittavat kovasti muuta väittää. Heidän höpinöistään tulee hieman mieleen se, kun Kekkonen jäi syrjään. J. Virolainen avasi noiden tapahtumien jälkeen erään tupaillan tyyliin: 'Kun tänne ajelin näiden kauniiden peltomaisemien poikki ja ajattelin sitä kuinka niille tulee käymään Suomen siirtyessä sosialismiin jos...'
Erot ehdokkaiden välillä löytyvät muualta kuin joistain tavattoman dramaattisista ja nopeatempoisesti tapahtuvista tapahtumakuluista.
Presidenttien väliset erot tulisivat (jos siis kaikki saisivat kokeilla) esiin hitaasti, lähinnä kansallisen ilmapiirin ja kansainvälisen Suomi-kuvan kautta. Viimeksi mainitussa jo pelkästään yksi jäykkä äijä muiden jäykkisten keskellä ryhmäkuvassa, olisi taantumaa nykyiseen, jos tällainen vähäinen, joskin kuvaava, esimerkki sallitaan.
Kannattaa muuten lukea vaikkapa Richard Floridan 'The rice of creative class'. Siinä puhutaan ns. luovasta luokasta, joka on noussut varsin suureen arvoon nykyisessä teknologia-yhteiskunnassa. Toisella nimellä heitä voisi kutsua vaikka innovaattori-luokaksi. Kyseinen 'luokka' vastaa esim jatkuvasti uudistuvista ja muuntuvista sovellutuksista mm. kännykkä- ja tietokonerintamalla.
Investoijat ovat luonnollisesti kuumana kyseisen maailmanlaajuisen joukkion perään. Floridan mukaan esim. Helsinki on edelleen turhan suvaitsematon kaupunki 'luovan luokan' yleisiin vaateisiin. Suomi ei siis ole, ainakaan vielä, kovin paljon kyseistä ryhmää ja heidän perässään kuolaavia investoijia kiinnostava paikka.
Suvaitsevaisuuden lisääntyminen saattaa olla yllättäen myöskin taloutta ja Suomeen kohdistuvia investointeja kohentava tekijä. Ehkä jopa yhtä lailla kuin se, että valtion johdossa on konservatiivisen ajattelun mukaan 'talousmies'.
Ehkäpä ryyppääminen ja saunominen äijien kesken ei ole enää 2000-luvun tapa hoitaa asioita, edes investointeja haalittaessa?