Mainos

Potkut Tuokkolalle!

  • 231 767
  • 434

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kokonaisuus. Tuo taikasana. Sami Kapasella on ollut henkilökohtaisten murheittensa lisäksi kannettavana edellinen vuosi sekä toimiston, seuraorganisaation, omistajuuden että joukkueen järjestelyihin liittyviä asioita huolehdittavina (tai ainakin huolestuttavina) valtaisa kasa ja olisi aika yli-ihminen ellei jossain vaiheessa kaikissa näissä asioissa arviointikyky joutuisi kovalle koetukselle.

Totta helvetissä. Ihan tämmöistä kivirekeä ei vaan välttämättä olisi joutunut kiskomaan, mikäli olisi ollut halua/kanttia/aikaa/whatever palkata organisaation muille avainpaikoille ammattiosaamista.

Ja jos jonkun mielestä KalPan esilläolo viime ajat on positiivista julkisuutta, niin voi morjens.
 
Kaivanto

Jäsen
vaikuttaa siltä, että tämä pääomistaja-hallituksen puheenjohtaja-pelaaja on alkanut tekemään karhunpalveluksia seuralleen.

Itse toivoisin, että Kapanen valitsisi joko roolin pelaajana tai taustavaikuttajana, ei molempia, sillä tuo yhtälö ei selkeästikään toimi.

Tietämättä tästä valmentajaepisodista median tarjontaa* enempää, yleisesti tällaiset käskyvaltasuhteet eivät vain yksinkertaisesti voi toimia. Jos kapteeni johtaa joukkuetta, paitsi silloin jos huonosti yönsä nukkunut sotamies muuttuu kenraaliksi, ei tule mitään. Pidemmän päälle kaikkien inhimillisten organisaatioiden toiminnassa tulee aina vastaan konflikteja ja niiden ratkaisemisessa koetellaan komentoketjua. Jos se ei toimi, organisaation huomio siirtyy tavoitteiden eteen toimimisesta valtataisteluun.

*Kaveristaan eksynyt uusi päävalmentaja Savon sanomien videolla oli absurdi hahmo.
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen
Vaikka fanina tietenkin kiinnostaisi kuulla kaikki yksityiskohdat ja näkemykset eri osapuolilta, niin ammattimaiseen organisaation toimintaan ei kuulu likapyykin pesu julkisesti. Sinänsä arvostelu epäammattimaisuudesta on hieman koomista.

Jokaisella mielipiteensä. Itsehän koen tuon KalPa-hockeyn (etunenässä K.Kapasen suulla esittämän) epäloogisten selitysten ketjun ja mystisen salailun puhtaasti kannattajien ja muiden sidosryhmien silmille kusemisena. Missä rehellisyys?
 
Muillekin kirjoittajille sanoisin, että aika pitkälle meneviä päätelmiä ja tulkintoja Kapasten ja muiden tekemistään, ajatuksistaan ja motiiveistaan täällä palstalla tehdään ilman mitään tietoa faktoista (en siis väitä että minullakaan näitä olisi). Ei se mitään, sehän keskustelupalstojen tehtävä on. Kuitenkaan nämä arvailut ja päätelmät eivät ole tippaakaan sen enempää tosia tai epätosia, että kuinka moni on jotain tiettyä mieltä on.

Vaikka fanina tietenkin kiinnostaisi kuulla kaikki yksityiskohdat ja näkemykset eri osapuolilta, niin ammattimaiseen organisaation toimintaan ei kuulu likapyykin pesu julkisesti. Sinänsä arvostelu epäammattimaisuudesta on hieman koomista.

Ymmärrän kyllä tuon perusidean mitä tarjoat tuosta ammattimaisuudesta. Kiekkoseura vaan on niin eri planeetalta kuin muut ammattimaiset organisaatiot keskimäärin. Koska nyt kun ei tuotu julki tai keksitty edes uskottavaa valhetta niin siinä käy juuri noin kyllä esität eli puskaradio rupeaa laulamaan, juorut liikkuu ja kohta varmaan pantu Kapasen exää koko toimiston voimin tms.

Kumpi sitten on ammattimaisempaa on jokaisen itse pääteltävissä.
 
Dängleri

Jäsen
Bob Francishan sai aikanaan potkut HIFK:stä, koska "Francis ei ole toiminut sopimuksen ja HIFK:n edellyttämällä tavalla". Sittemmin asiaa puitiin jopa oikeudessa asti, ja lopulta potkujen todelliseksi syyksi paljastui Francisin liiallinen alkoholin käyttö.

Mielestäni HIFK-johdon toiminta oli tuossa tapauksessa siinä mielessä erinomaista, että potkuille ilmoitettiin selkeä syy (sopimusrikkomus), mutta ei menty henkilökohtaisuuksiin. Ja ennen kaikkea, eivät alkaneet keksimään mitään "tällä menolla lokakuussa olisi jääty ilman pisteitä" - skeidaa.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Kuulin eräältä taholta, että potkujen syynä tai ainakin osittaisena syynä olisi ollut Tuokkolan ilmoitus, että Kapaselta viedään kapteenin natsat.

Asia on toisen käden tietoa joten kallisarvoisia munaskuitani en laita pantiksi huhun oikeellisuudesta.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Huhut ovat huhuja, mutta samaa on kuulunut tännekin. Mikäli ylläolevassa on mitään perää, touhu on tasan lastentarhaosastoa - mutta hiekkalaatikollahan tässä on menty muutenkin. Munaskuut kenellä tahansa asian tiimoilta olisivat sen sijaan kiva yllätys.
 
Dängleri

Jäsen
Jatkoaika.com: Kapanen uhrasi Tuokkolan – seuran uskottavuus koetuksella

Totta kai on kyse luottamuspulasta, jos valmentaja erotetaan. En halua kommentoida asiaa, mutta tiedät varmaan itsekin, ettei valmentajaa eroteta missään seurassa, jos puheenjohtaja tai pääomistaja olisi sitä vastaan, KalPan leiristä kommentoitiin.

- Potkut tulivat silti täytenä yllätyksenä, oikeasti jopa järkytyksenä. Ei meillä oikeasti ollut Tumpin kanssa mitään luottamusongelmia, toinen KalPa-pelaaja kommentoi.

KalPa aliarvioi mediaa, yhteistyökumppaneita ja kannattajia salaamalla konkreettiset erottamisperusteet ja asettamalla koko organisaatio kommunikointikieltoon. Tilannetta kuvaa hyvin päävalmentaja Jari Laukkasen vastaus haastattelupyyntöön JYP-ottelun jälkeen.

Riippuu siitä, mitä pitäisi kommentoida. Pelistä voin kertoa saman tien, muista asioista en.

Niinpä niin... tiedon murusia alkaa tippumaan sieltä ja täältä. Saapa nähdä missä vaiheessa Mr.KalPa uskaltautuu esiin faktojen kanssa.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ja jollain kommentointikiellollahan ne huhut, spekulaatiot ja paskapuheet varsin lakkaavat leviämästä, joo. Helvetti, alkaa olla itkeä vai nauraa -ketjun kamaa. Edelleen, kasvakaa aikuisiksi - tosin kun ei ole onnistunut nelikymppisenä, taitaa olla mahdoton yhtälö. Hiekkalaatikko on ja pysyy.
 
hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
En keksi mitään muuta loogista syytä tällaisiin potkuihin kuin sen, että Tuokkola olisi menettänyt Sami Kapasen mielestä auktoriteettinsa avainpelaajiin. Mitään muuta järkevää syytä ei ole.
Spekulaatiotahan tämä kaikki tietysti on, mutta teoriaa tukee oikeasta syystä vaikeneminen. Sami Kapanen haluaa olla tahraamatta Tuokkolan mainetta enempää kuin on tarvetta. Ja haluaa saada avainpelaajat kuriin.
Jos tämä tosiaan on se johtopäätös, minkä Sami on tehnyt, niin oletan Laukkasen olevan perinteisin mallin ronskiotteinen valmentaja. En kyseisiä herroja tunne, joten en osaa sanoa sopiiko herrojen luonteet tähän aivopieruun vai ei.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuossa Jatkoajan kolumnissa oli aika pitkälti samat asiat sanottu kun omassa aikaisemmassa spekulaatiossani. Sellaisen asian vielä nostaisin esiin, että jutussa mainittiin Tuokkolan olleen paluumatkalla rento ja hyväntuulinen. Ehkä tämä olikin ongelman yksi ilmentymä. Jos Pekka Virran aikana hävittiin, niin valmentaja ei himputti soikoon todellakaan ollut rento ja hyväntuulinen, vaan koko joukkue tiesi että nyt asiat eivät ole nyt niin kuin pitäisi. Ihan sama vaikka kyse olisi ollut ystävyysottelusta tyttöystäviä vastaan.
Kukaan ei halunnut nähdä huonotuulista peksiä, mikä varmasti laittoi jokaisen pelaajan yrittämään kaikkensa. Eihän sellaista kiukuttelevaa kakaraa jaksa kukaan katsella.

Ehkä tuollainen Tuokkolan sinänsä siviilielämässä hieno luonteenpiirre että hän on "hyvä häviäjä" näyttäytyy joillekin intohimon ja voitontahdon puutteena, ja mahdollisesti ärsyttääkin suurestikin sellaisia henkilöitä, jotka pistävät aina kaikkensa peliin sillä tavalla että se myös näkyy ja kuuluu.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Kyse on harjoituskaudesta. Ei sarjasta. Niillä on vissi ero.

Valmentaja joka siinä vaiheessa kun uusia juttuja ajetaan sisään, raivoaa pää punaisena harjoituspelin jälkeen ei sekään ole ihan paras mahdollinen vaihtoehto.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyse on harjoituskaudesta. Ei sarjasta. Niillä on vissi ero.

Valmentaja joka siinä vaiheessa kun uusia juttuja ajetaan sisään, raivoaa pää punaisena harjoituspelin jälkeen ei sekään ole ihan paras mahdollinen vaihtoehto.
Tavallaan on, mutta ihan sama mikä peli on kyseessä, niin se hävitään usein siksi kun pelissä ei ole tehty oikeita, sovittuja asioita.

Kokonaisuus kuitenkin myös on, että jos viime kausi olisi päättynyt mestaruuteen niin ei potkuja olisi nyt annettu. Ehkä Tuokkola on kevään katastrofin jälkeen ollut tappioiden jälkeen passiivinen (kuten julkisuuten näytti) ja asiasta on puhuttu ja sovittu, että näissä tilanteissa joukkueelle pitää antaa selvempi signaali että tekemisen pitää muuttua. Ja jos nyt sama passiivisuus oli toistunut 4 vai 5 tappion putken aikana, niin ehkä johto veti siitä johtopäätöksensä.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Ehkä tuollainen Tuokkolan sinänsä siviilielämässä hieno luonteenpiirre että hän on "hyvä häviäjä" näyttäytyy joillekin intohimon ja voitontahdon puutteena, ja mahdollisesti ärsyttääkin suurestikin sellaisia henkilöitä, jotka pistävät aina kaikkensa peliin sillä tavalla että se myös näkyy ja kuuluu.

Tätä samaa teoriaa olen itsekin ajatellut potkujen syyksi. Eikös viime keväänä kannattajia myöten taivasteltu sitä, että hommien mennessä perseelleen ei reagoida oikein millään tavalla. Jospa sama havainto tehtiin seuran sisällä, asiasta keskusteltiin keväällä ja nyt syksyllä todettiin että tyyli on edelleen sama. Vaihtoehtoina katsella vielä pidempään jatkuuko sama mukavuusalueella pelailu tai reagoida välittömästi. Tässä valossa tehty ratkaisu ei minun mielestäni näyttäisi kovin ihmeelliseltä. En tosin ymmärrä miksi tuota ei voisi kertoa potkujen syyksi.
 
acidjazz76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kalpa

Eikun Hannu Jortikka venäjältä huutamaan naama punaisena Kalpan pojille... Ei herran jumala valmentajat on kaikki yksilöitä ja jokaisella on eri toimintatavat, jos Tuokkolalla olisi takanaan meriittejä kukaan ei puhuisi hyvästä häviäjästä vaan maltillisesta pelaajien kanssa hyvin toimeentulevasta valmentajasta.

Onko kukaan miettinyt että jos se Kalpan taaperrus pleijareissa johtuiskin siitä teidän pelitavasta eikä valmentajasta. Itse ainakin viime vuonna varoittelin velipoikaa/isäntää jotka ovat armottomia Kalpan miehiä, että ei tuolla pelitavalla pleijareissa pitkälle pötkitä. Mielestäni pelitapa jolla KalPa pelaa toimii loistavasti runkosarjassa kun muutkin yrittää pelata, mutta kun pleijareissa vaan puolustettaan ja puolustetaan pelitapa tökkii?
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Valmentajan tehtävä on muokata pelitapa sen mukaiseksi että sillä pärjätään myös keväällä. Turha tässä on minkään yhden ainoan pelitavan taakse mennä. Kumpikaan herroista Virta/Tuokkola ei pystynyt tuomaan riittävästi uutta ja yllättävää pelitapaan, vastustajan näkökulmasta. Yksipuolinen pelin avauspeli toimi siihen asti kun vastustaja opetteli kuinka se otetaan kiinni. Tähän ei penkin takana pystytty reagoimaan, koska siihen ei oltu valmistauduttu. Tuudittauduttiin siihen kuinka hyvin se toimi runkosarjassa muutamaa joukkuetta lukuunottamatta.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko kukaan miettinyt että jos se Kalpan taaperrus pleijareissa johtuiskin siitä teidän pelitavasta eikä valmentajasta. Itse ainakin viime vuonna varoittelin velipoikaa/isäntää jotka ovat armottomia Kalpan miehiä, että ei tuolla pelitavalla pleijareissa pitkälle pötkitä. Mielestäni pelitapa jolla KalPa pelaa toimii loistavasti runkosarjassa kun muutkin yrittää pelata, mutta kun pleijareissa vaan puolustettaan ja puolustetaan pelitapa tökkii?
Pelitavan sopivuudesta playoffeihin voi toki olla montaa mieltä, mutta fakta on se että sillä pelitavalla mentiin ottelusarjassa 3-0 johtoon näytöstyyliin. Kolmannen osaottelun 5-0 murskavoiton jälkeen sarjan piti olla jo tapultu, mutta homma lähtikin lapasesta. Syy ei todellakaan ollut pelitavassa, ei pelitapa muuttunut yhdessä yössä täysin toimimattomaksi, kyllä siinä oli kyse siitä että henkisellä tasolla neljänteen otteluun lähdettiin vähän turhan löysästi. Kun kurssi alkoi kääntyä ja Blues sai tsempin päälle niin kyse oli henkimaailman asioista, juurikin siitä johtamistavasta. Kaikki näkivät, että nyt alkaa Blues vyörymään takaa ja ohi, siinä vaiheessa olisi pitänyt päävalmentajan reagoida. Sitä ei tapahtunut ja ilmeisesti samanlaisia merkkejä on ET-peleissä ollut havaittavissa.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jääkiekossa yleensä ja play off -sarjassa erityisesti ei lopulta voita yhtään mitään, mikäli "pelitapa" tarkoittaa leikkimistä, riplailua ja peruuttelua kaikkialla muualla kuin siellä, missä ratkaisut tehdään. Se, että puukätiset, tuskin A-junnuiästä selvinneet koohottajat saavat lisäksi kolata oman veskarin yli kenenkään puuttumatta asiaan (jolloin nuoren jätkän pää ja peli sekoaa), ei liioin varsinaisesti auta asiaa.
Jos tämä KalPan perusdilemma ratkeaisi valmentaja kenkimällä, se olisi pitänyt tehdä keväällä. Näillä tiedoilla Tuokkolan potkuille (sarjan alkuun kaksi viikkoa, joukkue on hoomoilasena, "luottamuspula" on valmentajan ja johtokunnan välinen, johtokunta ei ollut päätöksessä yksimielinen=1+1) ei löydy pelillisiä tai muuten päivänvalon kestäviä perusteita. Ja sen näköistä on sitten tiedottaminenkin.
 
Dängleri

Jäsen
YLE: Tuokkolan potkut vei KalPan tv-mainoksen leikkauspöydälle

Ehkäpä tämäkin kertoo oman osansa potkujen yllätyksellisyydestä.

KalPan markkinointipäällikkö Paula Seppänen kertoo, että myös KalPan joukkuekuvat on otettava uusiksi. Seppänen ei osaa vielä arvioida, kuinka paljon muutostyöt tulevat maksamaan.

Sinällään pikkusummia, mutta kun otetaan vielä huomioon Tuokkolan palkan maksu kevääseen saakka, tulee tämä "lysti" KalPalle kohtuullisen kalliiksi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olisi varmasti ollut helpompaa teettää Laukkaselle Tuokkola-naamio jota hän olisi kantanut koko ensi kauden. Ei olisi tarvinnut kellekään kertoa valmentajanvaihdoksesta.
 
Olisi varmasti ollut helpompaa teettää Laukkaselle Tuokkola-naamio jota hän olisi kantanut koko ensi kauden. Ei olisi tarvinnut kellekään kertoa valmentajanvaihdoksesta.

Eikö kuitenkin olisi kannattanut vaan pitää linja ihan loppuun asti ja olla kertomatta yhtään mitään koko vaihdoksesta. Vaikka matsin jälkeen varmasti oltais kysytty missä Tuokkola on niin vastattu siihen joka kerta jotain ympäripyöreetä.
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kyllä se on aivan sama, kuka siellä KalPan aitiossa heiluu ns. valmentajana. KalPan neppaileva pelitapa on niin kiveen hakattu, ettei kenenkään valmentajan anneta muuttaa sitä liikaa. Jonkun ehdottama Tuokkola-naamari Laukkaselle olisi ihan kelpo ratkaisu tässä tilanteessa.

Valmentaja ja koko joukkue, joka antaa 3-0 -johdon lipua käsistään pudotuspeleissä ansaitsee potkut - siitäkin huolimatta, että KalPan jatkoon meno oli itse asiassa minuutin päässä kuudennessa ottelussa.

On tosiaan harmi, ettei voi koko joukkuetta potkia pellolle. Joten oli siis korkea aika antaa monoa Tuokkolalle, jonka joukkue hävisi kahdeksan ottelua putkeen. Olkoonkin, että neljä noista oli treenimatseja.

On tosiaan huvittavaa, kuinka kaikki (minä mukaan lukien) mollasivat Tuokkolaa ennen viime kauden alkua, ja nyt Tuokkola on ansainnut jonkun messiaan aseman, kuinka kamalasti KalPan seurajohto häntä kohteli. Ja sitä paitsi totuus potkujen syistä tulee joka tapauksessa esille jossakin vaiheessa. Kunhan pöly on laskeutunut.

Minusta viime keväänä Tuokkolaakin pahemmin jäätyivät KalPan kokeneet profiilipelaajat, joiden olisi pitänyt siivittää joukkue menestykseen kevään tärkeimmissä peleissä, mutta kukaan heistä ei noussut esiin.

Tuokkolan mukana potkut olisi voinut antaa Hentuselle, Kermanille ja Miettiselle. Tuosta kolmikosta yksistään yksi pelaaja tienaa paljon enemmän palkkaa kuin Tuokkola tai joku muu keltanokkavalmentaja.
 
Ja mikäli tuolle linjalle olisi lähdetty, niin samassa siivouksessa olisi mielestäni voinut lähteä Kapanen, Koskinen, pienellä varauksella Masuhr sekä heidän lisäkseen muu valmennusjohto. Uusi valmennus sisään, ja homma olisi lähtenyt käyntiin puhtaalta pöydältä.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt tän pelin jälkeen tämä alkaa hahmottumaan. Kyllä ne potkut varmasti kannatti. Nyt nämä otteet voidaan laittaa sen piikkiin, että joukkue on shokissa näin suuren muutoksen jälkeen ja pitää antaa aikaa ja työrauha.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös