Mainos

Potkut päävalmentaja Petri Karjalaiselle!

  • 34 957
  • 232

Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo, näkyy tuo unettomuus jo siinä ettei osu enää viestitkään oikeaan osoitteeseen.

Lappalaisen jalka oli jo valmiiksi maalivahdin alueella, mutta ei kontaktia olisi tapahtunut ilman JYP-pelaajan työntämistä.

Sääntökirja:

"Hyökkäävä pelaaja toiminnallaan painaa, työntää tai rikkoo puolustavaa pelaajaa päin maalivahtia samaan aikaan kun maalia ollaan tekemässä, maali hylätään. Päätuomarin täytyy arvionsa pohjalta tuomita hyökkäävälle pelaajalle soveltuva rangaistus."
Eikös tuo työntö ole menossa maalivahdista ohi. Jalka jää toki alueelle, mutta itse työntö menossa poispäin veskarista.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Ymmärtääkseni tässä kohtaa ei ole mitään väliä onko se pakin jalka sinisellä alueella vai ei. Sillä saattaa olla onko maalivahti alueellaan kun kontaksi tapahtuu.

Joka tapauksessa minun mielestä maali olisi pitänyt hylätä koska hyökkääjä työnsi pakin maalivahtia päin.

Toinen asia mikä tökkii nykyään on se, että kiekottoman miehen täytyy käytönnössä väistää puolustavaa pelaajaa, muuten tulee aina jäähy estämisestä. Rissanen sai ifk-pelissä jäähyn koska ei väistänyt, vaan kääntyi ja suojeli itseään törmäykseltä.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eikös tuo työntö ole menossa maalivahdista ohi. Jalka jää toki alueelle, mutta itse työntö menossa poispäin veskarista.
Jalka jää alueelle ja sen takia Juha kaatuu. Työntö menee kohti Jatkolaa sen takia koska Lappalainen on asemoitunut viistosti taakse Jatkolaan nähden maalivahdin alueella . Mikäli Lappalainen ei olisi osunut ja kaatanut Jatkolaa JYP -pelaajan työntämisen toimesta, niin kyseessä olisi ollut hyvä maali.
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen tämänkin ketjun avannut ja nostellut sitä ajoittain ylös enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa. Samoin taisin tehdä Tomankin ketjun kohdalla.

Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa aidosti sitä mieltä, että potkut alkavat olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Suurimpana erona aikasempiiin vuosiin on se, että pelaaminen, itse peli näyttää satunnaisia hyvä esityksiä lukuunottamatta, noh, hirveältä. Aikaisemmilla kausilla KalPan huonoja jaksoja on leimannut varsinkin tehottomuus. Tuloksen takana tekeminen on useimmiten näyttänyt kuitenkin hyvältä ja tasapainoiselta.

Tällä kaudella homma on kääntynyt aivan päälaelleen ja pelaamisessa on ollut koko alkukauden valtavia ongelmia. Tavallisesta poiketen "tähtipelaajat", yksilösuoritukset, tehokkuus ja poikkeuksellisen hyvä maalivahtipeli ovat tuottaneet vähän liikaakin voittoja ja pisteitä. Ongelmat ovat näistäkin huolimatta tulleet esimerkiksi tänään tai viime launtaina niin vahvasti esiin, että valoa tunnelin päässä on tämän kauden osalta vaikea nähdä.

Korostan siis tätä kautta. Karjalaisen sopimus päättyy kevääseen ja Tervosen on määrä aloittaa sen jälkeen. Jos Peten suurta muutosta ei saada kohta aikaan, ei olisi minusta huono idea alkaa ajaa Tervosta sisään jo nyt. Ei se tulos voi paljoa huonompi olla. Ensi kauden onkin sitten rosterin puolesta määrä olla "the kausi". Olisi hyvä, jos Tervosella olisi jo jonkinlainen kokemus alla. Hän tulee kuitenkin varmasti olemaan se ensi kauden suurin kysymysmerkki.

Jotenkin tuntuu, että minäkin hämäännyin liikaa viime keväästä. Se oli kuitenkin vain yksi kevät, yksi kausi ja vieläpä Karjalaisellekin aivan ensimmäinen laatuaan. Tällä hetkellä en näe, että samanlaista tulosta olisi millään tänä keväänä Peten kanssa mahdollista ottaa. Joukkue on ajoittain kuriton, johtavat pelaajat tekevät jatkuvasti järkyttäviä virheitä ja Rissanenkin antaa aika erikoisia lausuntoja haastattelussa. Joukkue ei ole enää Petri Karjalaisen näpeissä.

Toki toivon, että painoin turhaan paniikkinappulaa ja keväällä nousee kannu. Silti juuri tällä hetkellä ei kovin hyvältä näytä.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Olisihan tuo ihan hulluutta antaa Petellä kenkää tässä kohdin. En ymmärrä miten porukka voi edes puolitotisesti tuollaista kirjoittaa..
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Vitutus näköjään ei meinaa laantua osalla. Peli on itse asiassa paljon parempaa kuin viime kaudella tähän aikaan. Kyllä tästä hyvä tulee.
Näin on ja kaikilla muilla paitsi SaiPalla siellä on enemmän tai vähän pelin kanssa ongelmia.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Haluaisitteko vaihtaa?
Kärpiltä löytyisi oikein viimeisen päälle Arvojohtajaa ja muutenkin mukava mies, joka ei turhilla kotkotuksilla, niinkuin esim. pelikirjoilla, tjsp. päätään tai joukkuettaan ole vaivannut - vaihdossa kävisi kyllä alkuun vaikka jonkun Kapasen pahvikuvakin...
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vitutus näköjään ei meinaa laantua osalla. Peli on itse asiassa paljon parempaa kuin viime kaudella tähän aikaan. Kyllä tästä hyvä tulee.
Mihin perustuu tämä väite? Kyllä sanon, että viime kaudella tässä vaiheessa oli aika monta selkeästi ehjää, hyvää kuusikymppistä takana verratuna tämän kauden alun n. kolmeen.
Olisihan tuo ihan hulluutta antaa Petellä kenkää tässä kohdin. En ymmärrä miten porukka voi edes puolitotisesti tuollaista kirjoittaa..
En näe siinä minkäälaista hulluutta. Hulluutena näen sen, että Peteä pelaamisen surkeuksien jatkuessa roikotettaisiin väkisin mukana. Varsinkin tilanteessa, jossa tiedetään ettei hän ole jatkamassa ja seuraaja olisi jo kivasti saatavilla. Ei ketään silti juuri nyt olla vielä potkimassa pois. Pointtini oli se, että tilanne alkaa näyttää todella huonolta. Merkit ovat ns. ilmassa vielä suuremmastakin pelillisestä kriisistä ja tappioputkesta.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Olen tämänkin ketjun avannut ja nostellut sitä ajoittain ylös enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa. Samoin taisin tehdä Tomankin ketjun kohdalla.

Nyt olen kuitenkin ensimmäistä kertaa aidosti sitä mieltä, että potkut alkavat olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Suurimpana erona aikasempiiin vuosiin on se, että pelaaminen, itse peli näyttää satunnaisia hyvä esityksiä lukuunottamatta, noh, hirveältä. Aikaisemmilla kausilla KalPan huonoja jaksoja on leimannut varsinkin tehottomuus. Tuloksen takana tekeminen on useimmiten näyttänyt kuitenkin hyvältä ja tasapainoiselta.

Tällä kaudella homma on kääntynyt aivan päälaelleen ja pelaamisessa on ollut koko alkukauden valtavia ongelmia. Tavallisesta poiketen "tähtipelaajat", yksilösuoritukset, tehokkuus ja poikkeuksellisen hyvä maalivahtipeli ovat tuottaneet vähän liikaakin voittoja ja pisteitä. Ongelmat ovat näistäkin huolimatta tulleet esimerkiksi tänään tai viime launtaina niin vahvasti esiin, että valoa tunnelin päässä on tämän kauden osalta vaikea nähdä.

Korostan siis tätä kautta. Karjalaisen sopimus päättyy kevääseen ja Tervosen on määrä aloittaa sen jälkeen. Jos Peten suurta muutosta ei saada kohta aikaan, ei olisi minusta huono idea alkaa ajaa Tervosta sisään jo nyt. Ei se tulos voi paljoa huonompi olla. Ensi kauden onkin sitten rosterin puolesta määrä olla "the kausi". Olisi hyvä, jos Tervosella olisi jo jonkinlainen kokemus alla. Hän tulee kuitenkin varmasti olemaan se ensi kauden suurin kysymysmerkki.

Jotenkin tuntuu, että minäkin hämäännyin liikaa viime keväästä. Se oli kuitenkin vain yksi kevät, yksi kausi ja vieläpä Karjalaisellekin aivan ensimmäinen laatuaan. Tällä hetkellä en näe, että samanlaista tulosta olisi millään tänä keväänä Peten kanssa mahdollista ottaa. Joukkue on ajoittain kuriton, johtavat pelaajat tekevät jatkuvasti järkyttäviä virheitä ja Rissanenkin antaa aika erikoisia lausuntoja haastattelussa. Joukkue ei ole enää Petri Karjalaisen näpeissä.

Toki toivon, että painoin turhaan paniikkinappulaa ja keväällä nousee kannu. Silti juuri tällä hetkellä ei kovin hyvältä näytä.
Katsellaan tätä sitten, kun ollaan ajauduttu kymmenen pelin tappioputkeen. Juuri tässä tilanteessa - kaikella kunnioituksella - en näe ehdotuksessasi järkeä, vaikka sinällään perusteluistasi on löydettävissä ihan looginen punainen lanka.

KalPan peli ei ole lähellekään valmista, mutta ei sen vielä tarvitsekaan olla. Mestaruus ratkaistaan vasta pudotuspeleissä. Eiköhän anneta Karjalaiselle hoveineen tässä tilanteessa työrauha.
 
Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat

Toki toivon, että painoin turhaan paniikkinappulaa ja keväällä nousee kannu. Silti juuri tällä hetkellä ei kovin hyvältä näytäun kommenteista huomaa, että ikää on nippa nappa reilu 20 (vai onko?) ja et oo ite pelannut joukkuelajeja, kuten esmes. jääkiekko, sähly, salibandy, kaukalopallo,
Hyvin aistittavissa, että et oo kyllä ite pelannu mitään joukkuelajeja. Jääkiekkoa, sählyä, salibandya, jääpalloa, kaukalopalloa ja mitä näitä on...

Karjalainen on todella hyvä valmentaja nykyiseen liigaan. Pete on johtaja.

Meillä menee varsin hyvin tällä hetkellä.
 
Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Joo ehdottomasti potkut vaan valmentajalle jolla on nytkin menossa seurahistorian parhaimmistoon kuuluva pistekeskiarvo.
Alkaa kuulostaa jo kohta änkyrästä tutun keltamustan toilailulta kun haluttiin herätellä kenkimällä Montgomery paikallisen liigan sinikeltaisiin.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Alkaa kuulostaa jo kohta änkyrästä tutun keltamustan toilailulta kun haluttiin herätellä kenkimällä Montgomery paikallisen liigan sinikeltaisiin.
Jos me oltas kaksinkertaisella budjetilla ja sijalla viisi niin oisko se siinäkään kohtaa vielä katastrofi? Siellä on kärpät yli kymmenen pistettä takana ja monta sijaa huonompina esimerkiksi. Siellä sitä keskustelua voi jo käydä pitääkö kenkä heilua mutta meidän kalpa ylisuorittaa budjettiin nähden. Ei helvetti vieköön sillon puhuta mistään epäonnistumisesta ja valmentajan asemasta.
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No täällä nyt kirjoittelee jos jonkin sortin itämaantietäjää ja lajitietämyseksperttiä. Ei kannata kaikkia ottaa niin tosissaan.
No no no. Missään vaiheessa en ole väittänyt ymmärtäväni pelistä yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan keskivertofani täällä. Jos, mielestäni ihan asialliseen kirjoitukseeni, löytyisi jotain vasta-argumentteja, kuulisin ne mielelläni. Mahdollinen itämaantietäjyyteni taasen ei taida olla tämän keskustelun kannalta kovin relevanttia. Eipä kai jonkun erilaista mielipidettä myöskään tarvitse kovin tosissaan ottaakaan. Jos ei kiinnosta, ei kukaan pakota lukemaan.
Katsellaan tätä sitten, kun ollaan ajauduttu kymmenen pelin tappioputkeen. Juuri tässä tilanteessa - kaikella kunnioituksella - en näe ehdotuksessasi järkeä, vaikka sinällään perusteluistasi on löydettävissä ihan looginen punainen lanka.

KalPan peli ei ole lähellekään valmista, mutta ei sen vielä tarvitsekaan olla. Mestaruus ratkaistaan vasta pudotuspeleissä. Eiköhän anneta Karjalaiselle hoveineen tässä tilanteessa työrauha.
Pointtini toki olikin se, että aletaan olla aika lähellä tätä kymmenen pelin tappioputkea ja siinä tilanteessa näkisin potkujen olevan varteenotettava vaihtoehto.
Hyvin aistittavissa, että et oo kyllä ite pelannu mitään joukkuelajeja. Jääkiekkoa, sählyä, salibandya, jääpalloa, kaukalopalloa ja mitä näitä on...

Karjalainen on todella hyvä valmentaja nykyiseen liigaan. Pete on johtaja.

Meillä menee varsin hyvin tällä hetkellä.
No sinähän sen toki paremmin tiedät. Löytyykö jotain oiketakin argumentteja vai eikö muuten vain miellyttänyt? Tuloksellisesti menee toki erittäin hyvin edelleen, pelillisesti ei niinkään. Sitä et voi sinäkään kiistää.

Karjalainen on toki hyvä valmentaja, muttei (vielä) ihan niin hyvä kuin viime kevät antoi ymmärtää. Hyväkin valmentaja voi joutua huonoon tilanteeseen. Ei taida olla olemassa montakaan valmentajaa, edes aivan huipputekijää, joka ei olisi joskus jossain epäonnistunut. Meillä menee tällä menolla varsin huonosti todella pian.
 
Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Jos me oltas kaksinkertaisella budjetilla ja sijalla viisi niin oisko se siinäkään kohtaa vielä katastrofi? Siellä on kärpät yli kymmenen pistettä takana ja monta sijaa huonompina esimerkiksi. Siellä sitä keskustelua voi jo käydä pitääkö kenkä heilua mutta meidän kalpa ylisuorittaa budjettiin nähden. Ei helvetti vieköön sillon puhuta mistään epäonnistumisesta ja valmentajan asemasta.
No ei niin puhuta. Viittasin tuolla kommentillani noihin aiempiin kommentteihin joissa alkaa olla jo paniikkinappulan painamista ja meno muistuttaa kuin Bostonia konsanaan. Itse en ole vaihtamassa valmentajaa tälle kaudelle.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
KalPa on tämän ottelun voittamalla kolmen pisteen päässä sarjakärjestä, ja viime kaudella Pete vei KalPan maalin päähän mitalista. Melkoisia sohva-asiantuntijoita taas paikalla, Peten potkiminen olisi tällä hetkellä KalPalta aikalailla tyhmintä mitä tehdä :D
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Karjalainen on suorittanut minusta pestinsä todella tasokkaasti. Ainut mikä itseä vaivaa tällä hetkellä on se, että nuo idiootti jäähyt pitää saada pois. Tähän päävalmentajan pitää pystyä reagoimaan.
Mutta miten? Tuolla rosterilla voi laittaa toki jonkun katsomoon, mutta sit pitää itse lähteä pelaamaan.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Pointtini toki olikin se, että aletaan olla aika lähellä tätä kymmenen pelin tappioputkea ja siinä tilanteessa näkisin potkujen olevan varteenotettava vaihtoehto.
KalPalla on kymmenestä viimeisestä ottelustaan plakkarissa kuusi voittoa, neljä tappiota ja 16 pistettä. Kymmenen ottelun kuntopuntarissa olemme sijalla neljä.

Jos tämä on mielestäsi "lähellä kymmenen pelin tappioputkea", taitavat kriteerisi olla melko tiukat. Tuskin niitä kukaan saatavilla oleva päävalmentaja läpäisisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös