Potkut Laukkaselle – KalPan valmennus kaudella 2012

  • 184 805
  • 496

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sensijaan ihmetyttää Börjen ja kumppaneiden valitukset vieläkin Ahosen ja Kuparisen myynneistä. Uskotteko tosissaan että motivaatio olisi pysynyt huipussaan ja KalPa marssinut mestaruuteen kieltämällä heiltä KHL:ään siirtymisen? Eiköhän molemmat sinne ihan tosissaan halunnut ja varmaan olisivat aika katkeria poikia olleet loppukauden. Eriasia jos tämä olisi pelaajille ilmoitettu jo sopparia tehdessä, mutta eiköhän KalPa nuo kaverit houkutellut hyvänä paikkana kehittyä.

Tämä on tietysti ihan totta. Kyse on aina monimutkaisista asioista ja yksittäistapauksista. Tulikaste on kuitenkin oikeassa siinä, että kovin herkässä liipasinsormi pelaajien pois päästämisessä KalPassa on ollut jo pitkään. Fakta on myös se, että Liigassa on joukkueita, jotka vain eivät pelaajiaan KHL:ään kesken kauden päästä, etenkin jos seuralla on todellisia menestymismahdollisuuksia keväällä. Tällainen toimintatapa on siis Liigassakin mahdollinen.

Miten tämä sitten on mahdollista? Ilmeisesti em. seuroissa tämä on hyvin periaatteellinen linjaus, josta on myös pelaajia selkeästi informoitu. Seuralla on siis strategia, jota se myös määrätietoisesti toteuttaa. On aivan eri asia, lähteekö tärkein pelaaja KalPasta kesken vuosisadan menestyskauden vai vasta sen jälkeen.
 

Uncle Ben

Jäsen
Kyllähän tuo Pennasen lähtö vähän pettymys on, itsekin jotenkin ajattelin, että hän voisi olla polulla kohti KalPan päävalmentajuutta. Mikä sitten Pennasen rooli KalPan tämän kauden menestyksessä tai menestymättömyydessä on ollut, sitä on tietenkin vaikea ulkopuolisen sanoa.

Toisaalta, jos Pennasen tietoon olisi tullut, että hänelle olisi saman tien tarjolla päävalmentajan tehtävä, mutta KalPan johto ei ole halukas keskustelemaan asiasta, vaan pitää kiinni olemassa olevasta sopimuksesta, niin eihän se varmaan olisi kohentanut motivaatiota ponnistella KalPan menestyksen eteen. Kun päävalmentajan pesti on kuitenkin tavoitteena ollut. Totta kai sopimus on sopimus, eikä KalPan olisi ollut sitä pakko purkaa, mutta käytännössä asia ei ehkä ole ihan niin mustavalkoista ja yksinkertaista.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi menestystä ja kasvua (kansainvälisyyttä) tavoitteleva rationaalinen ja ammattimainen organisaatio suostuu purkamaan työsopimuksen ilmeisesti lähes nollakorvauksella? Joko henkilö on osoittautunut epäpäteväksi (huono hinta/laatusuhde), siitä maksetaan riittävän hyvin (siirtokorvauksella+säästyneellä palkalla saadaan yhtä hyvä tilalle ja jää vähän voittoa paikkaamaan riskiä) tai henkilöllä ei osaamisesta ja potentiaalista huolimatta katsota olevan roolia organisaatiossa enää tulevaisuudessa. Tästä voi sitten taas jokainen kontollaan miettiä, että hoitiko Pennanen työnsä huonosti, maksoiko Jukurit "liikaa" tai onko KalPalla jo ensi kauden päävalmentaja ja hänen haluamansa valmennusryhmä selvillä.

Toivon viimeistä vaihtoehtoa, mutta pelkään että oikea vastaus ei ole mikään noista kolmesta, koska KalPa ei ole ammattimainen organisaatio eivätkä päätökset ole rationaalisia.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Toivon viimeistä vaihtoehtoa, mutta pelkään että oikea vastaus ei ole mikään noista kolmesta, koska KalPa ei ole ammattimainen organisaatio eivätkä päätökset ole rationaalisia.
Valitettavasti se vaan taitaa olla niin, että Pennanen oli valmennuksesta se henkilö jolla oli paras käsitys KalPan pelitavasta mutta niin vain tämäkin nyt onnistuttiin ryssimään.
Laukkaseen kyllä luottoa riittää mutta sitten se pelitavan aivot ja viime aikojen penkkijohtaja heitetään pois.
Eiköhän tämä viime aikojen pienoinen nousu ollut sitten paketoitu tähän.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
No onpa taas ihan ihme joukkokitinää täällä. Aivan puhdasta spekulointia Pennasen merkityksestä. Entä jos alkukauden taaperrus olikin hänestä johtuvaa. Tämä on ihan yhtä todennäköistä kuin, että pelillisen ilmeen kirkastuminen olisi hänen ansiotaan. Ihan kohtuullisestihan sitä ollaan viime aikoina pärjätty ilman Jasse Ikostakin, vaikka hänen ulosmyyntinsä oli näiden samojen profeettojen mukaan maailmanloppu ja johdon perseilyä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No onpa taas ihan ihme joukkokitinää täällä. Aivan puhdasta spekulointia Pennasen merkityksestä. Entä jos alkukauden taaperrus olikin hänestä johtuvaa. Tämä on ihan yhtä todennäköistä kuin, että pelillisen ilmeen kirkastuminen olisi hänen ansiotaan. Ihan kohtuullisestihan sitä ollaan viime aikoina pärjätty ilman Jasse Ikostakin, vaikka hänen ulosmyyntinsä oli näiden samojen profeettojen mukaan maailmanloppu ja johdon perseilyä.
Hyvin on korttitalo pysynyt pystyssä, loukkaantumiskierteestä huolimatta.
Kauniisti toimistolta myönnetty ettei meillä ollutkaan varaa pätevään kakkosvalmentajaan. Kesällä oltiin vielä katsojatavoitteessa menossa kohti mitalipelejä. Nyt ei ole varaa edes vuokra-valmentajaan (vitsi).
Ei tarvitse kummoinen ennustaja olla että kaikki on kaupan jos vaan joku sattuu toimistolta kyselemään. Persnettoa yritetään minimoida kaikin tavoin, seuraavana listalla ovat taatusti Kauppinen ja Masuhr. Positiivisesti olen yllättynyt jos edes jompikumpi pelaa meillä loppukauden.
 
No onpa taas ihan ihme joukkokitinää täällä. Aivan puhdasta spekulointia Pennasen merkityksestä. Entä jos alkukauden taaperrus olikin hänestä johtuvaa. Tämä on ihan yhtä todennäköistä kuin, että pelillisen ilmeen kirkastuminen olisi hänen ansiotaan. Ihan kohtuullisestihan sitä ollaan viime aikoina pärjätty ilman Jasse Ikostakin, vaikka hänen ulosmyyntinsä oli näiden samojen profeettojen mukaan maailmanloppu ja johdon perseilyä.

Tätä samaa mietin eilen illalla. Kyllä se yleisilme kertoo totuuden kunhan pelit jatkuu. Sen jälkeen ollaan tämänkin suhteen viisaampia.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei tarvitse kummoinen ennustaja olla että kaikki on kaupan jos vaan joku sattuu toimistolta kyselemään. Persnettoa yritetään minimoida kaikin tavoin, seuraavana listalla ovat taatusti Kauppinen ja Masuhr. Positiivisesti olen yllättynyt jos edes jompikumpi pelaa meillä loppukauden.

Näinhän se on. Toisaalta ymmärrän että jostain persaukisen on yritettävä rahaa raapia/säästää. Yhtä olennaista on mitä näillä säästöillä sitten saadaan, onko tarkoitus käyttää hankintoihin (valmentaja/pelaaja) vai yritetäänkö vain pienentää tappioita. Aika näyttää oliko tässä seuran kannalta järkeä? Jokatapauksessa eiköhän täällä olla riittävästi saatu näyttöjä yli varojen elämisestä.

Pennaselle tietenkin hienoa että saa nyt haluamansa tsäänssin. Toisaalta hiukan mietityttää miksi mies ei KalPaa nähnyt potentiaalisena päävalmentajapaikkana. Ei tuo Laukkasen asema voi edelleenkään mikään kovin vakaa olla (esim. ensikautta ajatellen) ottaen huomioon peliesityksen hänen aikakaudellaan (varsinkin tämän syksyn) sekä käsittämättömät lausunnot (raikas peli-ilme, kauden paras peli, joukkueen tuskan kiistäminen tappioputkessa voitetun Ässäpelin jälkeen yms...). Jotenkin kuvittelen että valmentajan asema punnitaan keväällä vielä tarkkaan ellei loppukaudesta tule napakymppi tai lotossa 7 oikein.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
KalPa kertoi itsekin, etteivät säästöt ole tässä siirrossa merkittäviä, eivätkä sen takia ratkaiseva tekijä.

Kyllä siirron taustat ovat ihan muut. Ei yksikään liigaseura luovu osaavasta ja isossa asemassa olevasta kakkosvalmentajasta Mestikseen aivan tuosta noin vain.

En virittele mitään salaliittoteorioita, mutta onhan se päivänselvä homma, että taustalla on muutakin. KalPa halusi luopua Pennasesta ja Pennanen itsekin halusi pois, mutta miksi?

Ei Jukuri-mahdollisuus tässä se ratkaiseva askel ollut. Jostain syystä osapuolten välillä on ollut epäluottamusta.

KalPan lähihistorian tietäen pelottaa edes arvailla todellisia syitä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Persnettoa yritetään minimoida kaikin tavoin, seuraavana listalla ovat taatusti Kauppinen ja Masuhr.

Mako voitaisiin ottaa kyllä jo nyt takaisin kotikaupunkiin. Talokin alkaa jo olla valmis Mikkelissä. Onko jo ale-hinnat?
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Mako voitaisiin ottaa kyllä jo nyt takaisin kotikaupunkiin. Talokin alkaa jo olla valmis Mikkelissä. Onko jo ale-hinnat?

Realismikortti kehiin nyt ja nopeasti. KalPan tärkein puolustaja. Palkka luontaisetuineen ja rahastoiteineen varmasti 200 000€ tuntumassa.

Jukurit maksaa 50% budjetistaan yhteen pelaajaan?

Ja edelleen, taloudelliset syyt eivät olleet ratkaisevia case-Pennasessa, kuten seura itsekin myönsi. Säästöt eivät vaikuttaneet päätökseen. Kyse on ihan muista asioista.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
En virittele mitään salaliittoteorioita, mutta onhan se päivänselvä homma, että taustalla on muutakin. KalPa halusi luopua Pennasesta ja Pennanen itsekin halusi pois, mutta miksi?

Jos tuo huhu, minkä minäkin olen kuullut, pitää paikkansa, että Pennanen on parantuneiden otteiden takana, niin eihän tässä Pennasen poispäästämisessä ole mitään järkeä.

Paitsi jos on laskeskeltu, että parantuneet otteet tuovat niin minimaalisen lisän katsojakeskiarvoon, ettei sillä ole taloudellisen kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä. Ja että Pennanen haluaa kokeilla siipiään ykkösenä eikä tarvitse tehdä kompromisseja kenenkään kanssa. = päästetään mies kokeilemaan siipien kantavuutta

Paitsi jos Pennanen on keskustellut asemastaan Kapasten kanssa eli vaatinut ykkösvalmentajan paikkaa, koska hän on parantuneiden otteiden takana ja hänelle ilmoitettu, että Papun asema vakaa ja kiveen hakattu, katsellaan uudelleen kautena 2015-16. = Pennasta vituttaa tämän kaltainen puusilmäisyys ja haluaa seurasta pois, ehkä itse ollut aloitteellinen ensin Jukureiden suuntaan?

Paitsi jos huhu on vain huhua, Papu kokenut uskonnolliseen heräämiseen verrattavan hurmoksen ja nähnyt näyn, kuinka pelitapaa pitää muuttaa, jotta homma alkaa toimia ja alkanut toimia sen mukaan. = Pennanen tarpeeton, päästetään pois, kun Jukurit niin sopivasti vielä sattuu kysäisemään

Sitten ihan omaa mutua loppuun, taisi joku jo tähän aiemmin vähän viitatakin. Eli nythän siellä Papu ja Toma vastaavat kenttäpelaajien valmentamisesta. Tomaan uskotaan omana poikana ja halutaan, että Papun suojaavien siipien alla tästä kasvaa osaava liigavalmentaja. Tämän kauden jälkeen Sami ripustaa hokkarit naulaan ja tulee Pennasen paikalle kakkosvalmentajaksi. Problem solved. Vai onko?
 
Viimeksi muokattu:

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Itse epäilen että Laukkanen vs Pennanen välillä oli jotain jännitettä, Laukkanen pelkäsi että Pennanen nousee hänen ohi parrasvaloihin tms. Pennanen taas koki että Laukkasen päävalmentajan pesti on kiveen hakattua näillä kuuluisilla saunareissuilla. Huvittavaa kyllä tämä KalPan toimiston säätäminen, kaikki parhaat tai vähintään lupaavat hahmot vaan pois ja vielä ihmetellään kun peli ei suju.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Itse epäilen että Laukkanen vs Pennanen välillä oli jotain jännitettä, Laukkanen pelkäsi että Pennanen nousee hänen ohi parrasvaloihin tms. Pennanen taas koki että Laukkasen päävalmentajan pesti on kiveen hakattua näillä kuuluisilla saunareissuilla. Huvittavaa kyllä tämä KalPan toimiston säätäminen, kaikki parhaat tai vähintään lupaavat hahmot vaan pois ja vielä ihmetellään kun peli ei suju.

Kaikista huvittavinta on kuitenkin tämä sinun kirjoituksesi. Ei paremmasta väliä, tyylipuhdasta spekulointia alusta loppuun. Paremmaltahan tuo pelikin on näyttänyt kun Kerälä & Ikonen pistettiin kierrätykseen. Äkkinäinen voisi noin päätellä pistekertymän perusteella. Pisteitä kertyy huomattavasti paremmin ja pelikin näyttää "raikkaammalta" kuin ennen marraskuun mj-taukoa, mutta sinun mielestäsi taantuma vaan syventyy ja toimistokin vaan alvariinsa näyttää karvaista kannikkaansa.
 
KalPa kertoi itsekin, etteivät säästöt ole siirrossa merkittäviä, eivätkä sen takia ratkaiseva tekijä.

En virittele salaliittoteorioita, mutta onhan se selvä, että taustalla on muutakin. KalPa halusi luopua Pennasesta ja Pennanen itsekin halusi pois, mutta miksi?

Ei Jukuri-mahdollisuus tässä ratkaiseva askel ollut. Jostain syystä osapuolten välillä on ollut epäluottamusta.

KalPan lähihistorian tietäen pelottaa edes arvailla todellisia syitä.

Jep. Reaalimaailmassa kenenkään "on ehkä joskus tulevaisuudessa jotain ja mikä tärkeintä, osaa puhua kivaa muotijargonia Pelikirjasta!" -apuvalmentajan lähtö mikään maailmanloppu ole, vaikka selkeästi olikin ahkera, kehittymiskykyinen ja niin edelleen.

Ketään ei liioin voi saati kannata pitää väkisin. Ammattivalmennus on työtä (siis niille, jotka sitä saavat) ja alkuvaiheessa oleva koutsi voi ihan syystä pitää Mestiksenkin päävalmentajan pestiä hyvänä konstina saada kokemusta ja edetä uralla (vrt. esim. Tirkkonen).

Mutta se, mikä tässä herättää väkisin vähän ikäviä (skitso:)ajatuksia, on nimenomaan insidentin ajankohta ja tapa. Ok, Jukurit tarvitsi koutsin heti eikä 15. päivä, mutta kaiken parin viime vuoden aikana KalPan organisaatiossa tapahtuneen huomioon ottaen... Niin.
 
Viimeksi muokattu:

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa kertoi itsekin, etteivät säästöt ole tässä siirrossa merkittäviä, eivätkä sen takia ratkaiseva tekijä.

Kyllä siirron taustat ovat ihan muut. Ei yksikään liigaseura luovu osaavasta ja isossa asemassa olevasta kakkosvalmentajasta Mestikseen aivan tuosta noin vain.

En virittele mitään salaliittoteorioita, mutta onhan se päivänselvä homma, että taustalla on muutakin. KalPa halusi luopua Pennasesta ja Pennanen itsekin halusi pois, mutta miksi?

Ei Jukuri-mahdollisuus tässä se ratkaiseva askel ollut. Jostain syystä osapuolten välillä on ollut epäluottamusta.

KalPan lähihistorian tietäen pelottaa edes arvailla todellisia syitä.

Paitsi jos Pennanen on keskustellut asemastaan Kapasten kanssa eli vaatinut ykkösvalmentajan paikkaa, koska hän on parantuneiden otteiden takana ja hänelle ilmoitettu, että Papun asema vakaa ja kiveen hakattu, katsellaan uudelleen kautena 2015-16. = Pennasta vituttaa tämän kaltainen puusilmäisyys ja haluaa seurasta pois, ehkä itse ollut aloitteellinen ensin Jukureiden suuntaan?

Itse epäilen että Laukkanen vs Pennanen välillä oli jotain jännitettä, Laukkanen pelkäsi että Pennanen nousee hänen ohi parrasvaloihin tms. Pennanen taas koki että Laukkasen päävalmentajan pesti on kiveen hakattua näillä kuuluisilla saunareissuilla. Huvittavaa kyllä tämä KalPan toimiston säätäminen, kaikki parhaat tai vähintään lupaavat hahmot vaan pois ja vielä ihmetellään kun peli ei suju.

Tässäpä sitä pureksittavaa talvi-iltojen iloksi taas riittää. Mistähän lienee tällä kertaa oikeasti kymysys? Vastausta tuskin saadaan tälläkään kertaa koskaan tietää.

Nämä tapahtumasarjat etenevät toistuvasti saman kaavan mukaan. Ensin tehdään jokin käsittämätön ratkaisu, jota kukaan ei voi ymmärtää. Sitten seura tiedottaa jotakin katastrofaalisella tavalla, ja kaikki menevät vain enemmän sekaisin. Oikeaa tietoa faktoista ratkaisujen takana ei syystä tai toisesta tietoa janoaville anneta. Ainoa seikka, joka perustellaan lähes uskottavasti, on se, miksi tietoa ei tällä kertaa voida antaa. Tämä johtaa siihen, että asiat alkavat elää omaa elämäänsä ja saavat ymmärrettävästi mahdollisimman hurjat mittasuhteet.

Kaikkien näiden valmentaja- ja pelaajaratkaisujen takana on varmasti monitahoiset syy-yhteydet. KalPan kannalta on traagista, että ihmisille jää tapahtumista hyvin negatiivinen käsitys. Esimerkiksi Ahosen tai Kuparisen päästämisessä KHL:ään oli varmasti ratkaisuja puoltavia hyviä syitä. Tärkein asia kokonaisuuden kannalta on kuitenkin minusta se, että harrastettiin pahimmanlaatuista kaksoisviestintää. Toitotetaan kaikkialla, että satsataan kaikin voimin urheilulliseen menestykseen ja joukkue on historian kallein jne. Muutaman viikon päästä sitten luovutaan ykkösmaalivahdista tai -sentteristä. Kaikki ymmärtävät, että näitä ei todellisuudessa pystytä korvaamaan, vaikka seura selittelisi asiaa miten hyvänsä. Aivan samalta ovat suuren yleisön silmissä näyttäneet tapaukset Tuokkola, Laukkanen ja Pennanen. Hullujen hommilta.

Tällaisten juttujen vaikutukset eivät koskaan rajoitu näkymään pelkästään urheilupuolella. Kaikkein suurin merkitys niillä on sitä kautta, että ihmiset eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää näitä ratkaisuja. Loppujen lopuksi ratkaisujen todellinen päättömyys alkaa aina kuitenkin valjeta - totuus tulee ilmi. Viimeistään seuraavana keväänä lumen alta paljastuu vain haiseva raato. Mikään markkinointi tai varainhankinta ei koskaan voi korvata tällaisista tapahtumista johtuvaa uskottavuuden menetystä.

Seuran tiedotuksen asioiden selittely ja oman totuuden pakkosyöttö johtavat nopeasti siihen, että ihmiset eivät enää usko sitä, mitä seura tiedottaa. Tästä on taas omat, vakavat seurauksensa. Ollaan todellakin loputtomassa kierteessä, jossa mitkään temput eivät enää auta, koska uskottavuus murenee koko ajan olemattomammaksi. Uskottavuutta ei todellakaan voi ostaa mistään, vaikka sen myyminen onnistuukin näköjään käsittämättömän moneen kertaan.
 
Viimeksi muokattu:

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olen Börjen kanssa samaa mieltä uskottavuudesta ja ennen kaikkea uskottavuudesta fanien ja joukkuetta sekä lajia muutenkin seuraavien keskuudessa. Mutta silti apuvalmentajan siirtyminen muihin tehtäviin (kyse ei ollut potkuista kuten Tuokkolan tapauksessa) on kuitenkin suurimmalle osalle yleisöstä se yksi ja sama. Laukkanenhan tässä kaikkien syntipukki loppupeleissä on. Pennasen lähtemisen vaikutukset peliin nähdään myöhemmin, ja minun mielestäni on tässä vaiheessa vielä turha alkaa maalailla piruja seinille.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Täytyyhän se myöntää, että tuli ylireagoitua varmaan aika rajustikin tähän Pennasen siirtoon toissapäivänä. En minä tiedä, pelkkää mutuiluahan tämä omakin arviointini on, mutta tämä pohdinta Pennasen mahdollisesta erityisen positiivisesta vaikutuksesta peli-ilmeen piristymiseen yhdistettynä sitten Mikkeliin lähtemiseen ei oikein lämmittänyt mieltä. Se on aivan totta, ettei kakkos (kolmos? kaiketi kakkos)valmentajan lähtöä voi oikein edes verrata päävalmentajan erottamiseen eikä tästä nyt mitään skandaalia edes näytä tulleen - eikä kyllä pitäisikään tulla. Parasta varmaan vain odotella kärsivällisesti joulutauko ja tarkastella sitten, miltä se peli näyttääkään sen jälkeen. Mielestäni tässä ei todellakaan nyt kannata ainakaan alkaa lähteä arvailemaan mitään salaliittoselityksiä sille, että Pennanen lähti/päästettiin lähtemään. Uskoisin, että koko homma kyllä meni noin kuin on kerrottu - Jukurit soittivat, tiedustelivat saatavuutta ja KalPa myöntyi.

Profeetta out : )
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ehkä mullakin tuli mentyä tunne edellä teksteissäni. Pitää myöntää, että olin aivan hirveän pettynyt kuultuani uutisen Pennasen lähdöstä. Ja kovin huolissani tietysti olin, huolissani oman seuran selviytymisestä. Välillä sitä on vähän liian vakavalla syrjällä kiinni näissä jääkiekkojutuissa.
 
Maikkarin lyhyt uutinen KalPan valmentajakuvioista antaa ymmärtää, että tavoitteet on asetettu korkealle ja homma on osaavissa käsissä:

"Totesin, että tässä vaiheessa emme uusia miehiä tarvitse, kun runkosarjaa on enää kolme kuukautta jäljellä vaan tällä tutulla porukalla hoidamme hommat."

"Miettisen vastuulle tulee puolustajien peluuttaminen. Hänelle tämä tulee olemaan iso muutos, sillä Miettinen ei ole aiemmin peluuttanut hyökkääjiä tai puolustajia,"

http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/12/1843761/kalpa-ei-hamua-uutta-valmentajaa

Pitäisi varmaan helpottaa omaa elämää ja alkaa luottaa Laukkaseen. Ja Kapasiin. Siellähän on kuitenkin oma poika / veljenpoika pelaamassa ja kehittymässä, ja epäilemättä hänelle parhaan mahdollisen ympäristön ja valmentajan haluavat.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Ai saakeli että hajosin. Seura taistelee tosissaan vielä kympin sakista ja Toma ottaa untuvikkona pakit hoitoon. Nonniiin!
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Haluatteko kuulla yhdestä jutusta? Ei se mitään, kerron siitä teille silti.

En halua mitään piruja maalailla seinille, mutta spekuloidaan nyt kuitenkin pikkusen. On erityisen mielenkiintoista nähdä, mitä loppukaudella tapahtuu.

Arvelisin, että joulutauon jälkeen KalPan peli voi hivenen jopa parantua. Tämä johtuu siitä, ettei kukaan ole niin hullu, että lähtisi muuttamaan mitään nyt, kun pelaaminen on saatu raiteilleen. Kun pelitapaa päästään joulutauolla hyvin treenaamaan, pelaajien suoritusvarmuus voi parantua ja pelaaminen yhä selkiintyä. En usko ainakaan, että kaikki nyt ensimmäisissä tauon jälkeisissä peleissä täysin romahtaa.

Valmennus on nykyään kuitenkin Laukkasen ja Miettisen muodossa auttamattoman ohut ja kokematon. KalPassa on mielestäni jälleen syyllistytty valmennuksen merkityksen aliarvioimiseen. Tilanne on vähän samankaltainen kuin viime kaudella Laukkasen ja Hirvosen vetäessä venettä, paitsi että Hirvonen oli huomattavasti Miettistä kokeneempi valmentaja. Kyllähän Papu tietysti on voinut ja voi kehittyä, mutta en usko, että kehitys millään voi olla niin nopeaa kuin nyt vaadittaisiin.

Todennäköisesti ongelmat pelaamisessa tulevat näkyviin kevään edetessä. Tämä näkyisi siten, että pelaamista ei kyetä enää oikealla tavalla varioimaan ja kehittämään. Niinpä vastustajat pystyvät ottamaan KalPan pelaamisesta vahvuudet pois.

Tämä voisi mahdollisesti näkyä siten, että KalPan pelaaminen ”kuolee pystyyn”. Näinhän on itse asiassa Laukkasen aikana tapahtunut jo useamman kerran. Tuokkolan luoma pelaaminen vähitellen näivettyi, koska Laukkanen ei osannut sitä kehittää. Todellinen ihme oli, että KalPan peli tänä syksynä, pystysuuntasekoilun jälkeen, oikeasti kehittyi, koska sitä ei ole Laukkasen päävalmentaja-aikana aiemmin tapahtunut. Uskon sitkeästi edelleen, että Antti Pennasella oli merkittävä rooli tämän ihmeen taustalla.

Jääkiekko on kuitenkin pelaajien peli, kuten Pallonivel taannoin totesi. Viime peleissä ennen taukoa oli nähtävissä sellainen ilmiö, että pelaajat puhuivat keskenään ja suunnittelivat peliin liittyviä asioita enemmän kuin aiemmin. Jokerit-pelissä valmennuksen ei tarvinnut juurikaan pelaajia ohjeistaa, koska homma toimi muutenkin. Jauhettiin matsista varma voitto. Nämä ovat hyviä merkkejä ja kertovat siitä, että pelitavalliset asiat alkoivat olla pelaajien selkäytimissä. On kuitenkin selvää, että edelleen valmennuksen pitää luoda pelaajille suuret linjat ja struktuuri pelaamiseen. Vain sen seurauksena pelaajat voivat sopia keskenään yksityiskohdista ja olla luovia.

Tässä yhteydessä on puhuttava Hannu Aravirrasta. Häntä kutsutaan kiekkopiireissä nykyään matkijoiden matkijaksi. Tällä viitataan siihen, että Aravirta kopioi nykyisiä pelitavallisia trendejä toisilta valmentajilta. Milloin Aravirran joukkue on viimeksi pelannut hyvin koko kauden ja joukkueen pelaaminen on kehittynyt johtaen menestykseen keväällä? En edes muista, mutta todennäköisesti silloin, kun Aravirta valmensi omasta selkäytimestään nousevia asioita. Vaikka valmentaja olisi kuinka hyvä tahansa (eihän kukaan Aravirran kykyjä kiistä), hän ei voi tänä päivänä menestyä kopioimalla toisten pelikirjaa.

Tämä johtaa jälleen toteamukseen, että Jari Laukkanen on todella kovan paikan edessä. Hän on ehkä taas saanut muilta apuja, mutta niillä hän ei kauden loppuun saakka pötki. Jos KalPa pääsee Play Offeihin ja menestyy siellä, on tietenkin selvää, että Laukkanen on pystynyt tekemään asioita oikein – siis aivan itse. Tämä olisi suuri hämmästyksen paikka, mutta annetaan miesten näyttää. Olisi suorastaan mukavaa olla oikeassa asiassa väärässä. Tämä on juuri sellainen asia.
 
Viimeksi muokattu:

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko ketään kotona? Ei kai se joulu vielä ole?

Kattokaapa varsin Jukureiden tiedotustilaisuus. Johdonmukainen ja hyvin perusteltu kokonaisuus. Siitä saa ainakin yhdenlaisen käsityksen tapahtumien etenemisestä Pennasgatesandaalissa.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jukureiden urheilujohtajana on tiedotustilaisuutta juontava Tommi Kerttula. Voisi kuvitella, että hän on Pennasen palkkaamisen takana, tai ainakin hän siitä vastaa. Kaveri on nuoresta iästään huolimatta varsinainen kävelevä jääkiekko-tietopankki. Jos olen oikein ymmärtänyt, Kerttula on TotalScoutingin keskeisimpiä tekijöitä. TotalScouting tuottaa mm. jääkiekon pelaaja- ja tilastoanalyysipalveluja. Näitä palveluja hyödyntävät monet tahot, mm. Johtava Analyytikko (etenkin omasta mielestään) Sihvonen, mutta ei nyt ruveta väittelemään siitä, mitä se merkitsee.

Kummalla muuten on mielestänne paremmat miehet urheilutoimen tärkeimmillä paikoilla (päävalmennus + urheilutoimenjohto) - KalPalla vai Jukureilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös