Mainos

Positiivista synkkyyteen!

  • 538 911
  • 1 676

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Voi olla jo liian myöhäistä tai sitten ei ole. Meinaan, että jos TPS kumminkin kiipeäisi kympin sakkiin. Ajettelin vaan, että niin hyviä kuin Lukon Tanskan trio olikin viime kaudella, niin vasta sitten kun kaverit lähtivät takaisin NHL:aan, alkoi Lukon peli kulkea. Iltapäivälehdet kirjoittivat, että “hyvää yötä, Lukko” ja “kausi on ohi”.

Mutta ei suinkaan. Tammikuu oli varsinkin huikea muistini mukaan ja lopulta saatiin se viimeinen villikorttikierrospaikka (turhan pitkä sana).

Ekaksi kaatui Kärpät ja sitten täydellinen pankkiryöstö, Jokerit. Sen jälkeen Tappara oli selvästi vahvempi, mutta pelattiin lopulta kuitenkin pronssista.

Miksi näin hyvin lopulta kävi? Monet ovat sitä mieltä, että selitys on yksinkertainen. Runkoporukka jäi omilleen ja alkoi ottamaan vastuuta. Juutinrauman miehet eivät olleet enää tekemässä pisteitä.

Joten, olisiko tässä tarinassa jotain, mihin TPS voisi perustaa pitkän loppukirin?
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit

Ihan hyvää pohdintaa ja tottakai ihmeitä tapahtuu aina välillä. Meillä 2010, Porissa viime vuonna ja teilläkin tosiaan viimekausi kantoi aina mitalipeleihin asti.
Sanoisin silti, ettei tämä ihme silti ole Turussa tällä kaudella mahdollinen, sillä tämä meidän runkomme on niin olematon, eikä ehjästä viisikkopelistä ole oikein hajua.
Teillä homma kulminoitui hyvin pitkälle vahvan rungon takaa nousevaan timanttiin(Aze), joka pystyi kääntämään tiukat pelit voitoiksi huikealla yksilötaidolla. Kuka tämä meillä olisi? Sointu? Niinpä. Ja ilmeisesti pakka elää vielä ja kavereita on lähdössä pois. Myös tuo piste-etumatka viimeiseen säälipaikkaankin on todella suuri. Kaiken kruunaa se, ettei meillä ole voittavaa maalivahtia ala Vehanen, Engren. Melko mahdottomalta tuntuisi ajatus, että saisimme vielä käännettyä tästä kaudesta mitään positiivista, niin syvällä uidaan. Mutta peli on peliä, ei tässä mikään ainakaan enää huonommin voi mennä.
 
Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja Suomen maajoukkue
Vedonlyönti on ainakin helppoa TPS:n osalta loppukauden peleissä.

Näinhän sitä ajattelisi ja vieläkin saa hyviä kertoimia tepsiä vastaan pelaamiselle. Esim. tänään Tappara 1,75.

MUTTA!

Tässä piilee suuri vaara, nuo peijakkaat nimittäin venyvät joskus jatkoajalle (tosin usein häviten häviten sen viimeistään rankkareissa) ja sen kerrroin on huomattavasti pienempi, tänäänkin vain 1,24. Tosin tätäkin versiota pelaamalla olisi tehnyt hyvät rahat ja jos olisi vielä keskittynyt vierasotteluihin niin olisi käsittämättömässä voittoputkessa, nimittäin nyt hattu päästä. TPS:n edellinen kolmen pisteen vierasvoitto on 2.1.2012 pelattu Lukko TPS jonka jälkeen TPS on pelannut mykistävät 27 vieraspeliä voittamatta ainuttakaan varsinaisella peliajalla.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukko-ottelun fanitoiminnasta tuli annettua täällä aiheellista kritiikkiä, nyt on kehujen paikka.

Ensin osoittamaan kunnioitus Upille, sitten ulosmarssi ja yksiselitteinen "Eroa hallitus" -plakaatti vain jäi penkeille.

Nostan hattua tälle yksinkertaisen tehokkaalle ja tyylikkäästi toteutetulle kannanotolle.

Vielä kun sillä olisi jotain vaikutusta...
 
knuutinpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kannattajatoiminnassa mennään tunteella ja välillä tulee virhearviointeja. Kannattajille annan kaiken tuen ja olen valmis unohtamaan tietyt asiat nopeasti, sillä tuollainen toiminta on niin paljon näkyvämpää kuin jeesustelut täällä palstalla. Kiitokset kannattajille, että viesti tulee selkeästi julkisuuteen.
 
ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Mulla on positiivinen fiilis Paren myymisestä. Tämä on joukkueurheilua, joten kaikki sooloilijat helvettiin. Pare ei kuitenkaan ollut läheskään niin hyvä, että joukkue hyötyisi jatkuvasta varastelusta. Itseasiassa niin hullu kuin Nikke, today's leading general manager onkin, saattaa olla oikeassa, että Paren lähtö tulee parantamaan TPS:n peliä. Siitä vielä helpot rahat pois, niin myyminen oli nobrainer.

Se on ollut selvää, että TPS ei ole noudattanut yhtenäisesti pelitapaansa, mikä on ainoa tapa menestyä. Toivottavasti Paren lähtö on ensimmäinen askel kohti yhtenäistä joukkuetta.

Ainoastaan sellaisia pelaajia kannattaa ostaa, jotka pystyvät toteuttamaan itseään pelikirjan raameissa - vanha kiinalainen sananlasku. Tätä kannattaisi miettiä joukkuetta koottaessa. (Ellei tarkoitus sitten ole harjoittaa nerokkaasti sijoitustoimintaa ostelemalla alelaarin pelaajia lännestä, puhaltamalla niihin kupla ja myymällä itään.)
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Se on ollut selvää, että TPS ei ole noudattanut yhtenäisesti pelitapaansa, mikä on ainoa tapa menestyä. Toivottavasti Paren lähtö on ensimmäinen askel kohti yhtenäistä joukkuetta.

Tässä on ainut järjellinen selitys jonka Paren poistamiselle keksin ja tähän ehkä Suikkasen aiemmat kommentit viittaavatkin, noiden keltaisen lehdistön juttujen lisäksi. Seuraavat kierrokset näyttävät onko tässä teoriassa tolkkua, tosin ihmettelen kyllä miksi seura perseili tiedottamisen kanssa eikä ilmoittanut esimerkiksi pelitavallisista erimielisyyksistä valmennuksen ja Paren kesken?
 
Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Lukko-ottelun fanitoiminnasta tuli annettua täällä aiheellista kritiikkiä, nyt on kehujen paikka.

Ensin osoittamaan kunnioitus Upille, sitten ulosmarssi ja yksiselitteinen "Eroa hallitus" -plakaatti vain jäi penkeille.

Nostan hattua tälle yksinkertaisen tehokkaalle ja tyylikkäästi toteutetulle kannanotolle.

Vielä kun sillä olisi jotain vaikutusta...

Jetsulleen näin, ei mitään lisättävää. Peukkua Mutkalle!
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Kahteen viime peliin 20 maalia, maalierolla 9-11! Okei, kaksi vl-kisastoisa saldoon. Ei todellakaan mitään nolla-nollaa.

Mun mielestä maalit on pelin suola, joten tämä positiivisena, vaikka omissakin soi ihan saatanasti.

Toivottavasti tämä oli viimeinen kerta, kun TPS lähtee kauteen maalivahdilla, joka ei ole EHT-tasoa. Maalivahtipeli on melkein aina ollut sitä parasta osaa joukkueessa ja on syytä olla jatkossakin. Tälle osastolle satsatut eurot tuottavat kaikkein varmimmin pisteitä.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olin tänään katsomassa Kärppien peliä täällä Oulussa, ja he voittivat! Kiitos Österlund tästä loistavasta vinkistä, näin voittavaa jääkiekkoa pitkän ajan tauon jälkeen. Lisää Kärppiä, enemmän Tepsiä tulevaisuudessa minulle.

Havaitkaa sarkastisuus. Olin Kärppien pelissä kyllä, mutta vain ajanvietteenä tuttujen mukana, ketkä ovat oululaisia Kärppien kannattajia. Sattuipahan vain sopivasti Mutkan boikotti samalle päivälle. TPS-kannattaja olen henkeen ja vereen ja kun Mutkaan tehdään paluu olen siellä.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS on maaottelutauon jälkeen ollut "parempi" kuin se Pekka Virran nykyinen joukkue, tai ainakin pisteitä on tullut enemmän. Myös 5 ottelun kuntopuntarissa ollaan sijalla 11, taakse jää Ässät, Ilves ja Pelicans.

Eipä noi vittuakaan lohduta, mutta positiivista, ettei ihan ylivoimaisen paskoja olla, vaikka seuraavaan sijaan sarjataulukossa onkin 4 pistettä.

Ja hei Marko Virtala 1+2 Tappara-pelissä, kultakypärä he's coming for you.
Kyllähän maininnan ansaitsee Kumeliauskas pisteellään ja Seigo maalillaan!
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nyt kun katson sarjataulukkoa tarkemmin, niin ihan yllättääkin miten surkeasti Ässät on pelannut ja miten alas hekin ovat lähes salakavalasti vajonneet huonojen matsien myötä. Porilaisten mestaruuskrapula onkin ollut siis varsin voimakasta sorttia, vaikka Pansion Pekka toista ennen kautta väittikin. Kalpa nyt on ollut koko kauden tasaisen surkea, joten tuo ei ole yllättänyt lainkaan.

Loppukauden tavoitteeksi voisi ottaa, että ainakin ohitettaisiin mestaruuskrapulainen Ässät ja miksei Kalpakin, vaikka se on toisaalta aivan sama ollaanko me tällä kaudella 12. vai 14. Olisipahan edes joku pieni porkkana loppukaudeksi.
 
Pari toivetta itseltä loppukaudeksi olisi, että se yksi 3 pisteen vierasvoitto (joko nyt jo perjantaina Jokereilta?) ja edes yksi pykälä ylöspäi sarjataulukossa, mielellään toki juuri Virran ohi.

Toki muutenkin menestys (vaikkei sitten playoffeihin asti) voittojen myötä olisi jees, joku voittoputkihan olis ihan todella hyvä juttu. Tulis jonkinlaista elämää hallillekkin.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS on maaottelutauon jälkeen ollut "parempi" kuin se Pekka Virran nykyinen joukkue, tai ainakin pisteitä on tullut enemmän. Myös 5 ottelun kuntopuntarissa ollaan sijalla 11, taakse jää Ässät, Ilves ja Pelicans.

Mistäs muuten näkee ajan tasalla olevan kuntopuntarin? Näet Lügan sivuilla oleva kuntopuntari näyttää ihan mitä sattuu, Pelicans kärjessä ja TPS yhdeksäntenä muka yhdellä kolmeen pisteen voitolla.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tulipa tässä illan päätteeksi tsekattua Palloseuran nettisivuja, ja pisti silmään juttu, joka ansaitsee maininnan tässä ketjussakin. Niin paljon kuin paikallista Palloseuraa onkin koko kauden aikana lyöty (ja toki aiheesta), niin tällaiset jutut ovat omiaan muistuttamaan, että kyse on, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, vain jääkiekosta. Itsellekin kun tuota jälkikasvua on siunaantunut, niin tämän kaltaisia juttuja on sydäntä lämmittävää lueskella. Hienoa, TPS!

Perinteinen TYKS-vierailu lämmitti monien mieltä - TPS
 
Viimeksi muokattu:

Wizzö

Jäsen
Norre sai torjuttua rankkarin! Tästä se nousu lähtee. :)

edit. Nelosketjulta hyvää peliä myös ekassa.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Piste per peli, hienoa saalistusta viime aikoina, kyllä tästä vielä noustaan.
Nuori Suomi henki elää vielä tepsissä, kaikki saa laukoa rankkareita.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Ei vaan kertakaikkiaan ole sellaisia pelaajia, jotka vois yksinään omalla tahdolla kääntää matseja. Kaikki ne on myyty tai muuten hukattu muualle. Vittu mitä paskaa oikeasti. Tuolla on pelkästään häviäjiä. En kyllä ihmettele, kun katsoo sijoitusta. Se on tolle sakille just se oikea paikka. Ei näillä esityksillä sieltä nousta koskaan, onneksi ei voi pudota.

Miten tätä viel jaksaa seurata loput kaudesta, en tiedä.

Positiivista sinänsä on, että roikuttu nyt pitkään "lähes" voitossa kiinni. Norre pelasi hyvin tänään. Sointu on muuten kauden edetessä parantanut selkeästi otteitaan. Ei ole lähelläkään sitä, mitä piti, mutta suunta on oikea.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten tätä viel jaksaa seurata loput kaudesta, en tiedä.

Minun mielestäni ainoa jaksamisen keino olisi, että tietäisi ensi kaudella kaiken muuttuvan paremmaksi. Tosin kaikki indikaattoorit sen suhteen on punaisella.

Itsellä on ainakin kuitenkin vielä pienen pieni toivi siitä siitä, että Tepsin historian huonoin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja eli herrat Österlund ja Aalto olisivat kaikesta TPS:n toiminnasta ulkona ikuisesti.

Tosin se onko Österlund edes Tepsin historian huonoin toimitusjohtaja onkin jo kysymysmerkki kun meillä oli joskus herra Sutelakin. Aallosta ei tosin kahta sanaa.
 
peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Norrena poimi rankkarin peliajalla, ja pelasi muutenkin loistavan pelin.
Famulare tinttasi Ruutua, kumma vaan kun ei kukaan saa sitä pelleä tappelemaan.
Lucenius ja Willsie pelasi, se tuo sitä "leveyttä" ja kilpailua pelipaikoista.
 
juige

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, Florida Panthers
Norrena poimi rankkarin peliajalla, ja pelasi muutenkin loistavan pelin.
Famulare tinttasi Ruutua, kumma vaan kun ei kukaan saa sitä pelleä tappelemaan.
Lucenius ja Willsie pelasi, se tuo sitä "leveyttä" ja kilpailua pelipaikoista.

Aivan typerähän tuo Famularen jäähy oli. Pätki ainakin 5 kertaa Ruutua päin näköä. Ruutu kyllä osaa tuon homman, ja tuota jäähyä seuranneen av:n mukanahan se 3 pistettä taas meni. En muutenkaan ymmärrä, mitä suuri osa jatkoajan TPS-faneista tuntuu Famularessa näkevän. Kovalla asenteella vääntää kyllä, mutta ei nuilla käsillä ja tuolla peliälyllä ainakaan vielä 4. ketjua ylemmäksi liigassa pitäisikään yltää. Hyvin on toki 4. ketjun laiturin roolissa hommansa tuota jäähyä lukuunottamatta hoitanut.

Mutta positiivista; Norrena pelasi loistavan pelin. Willsie pelasi myös hyvin pitemmänkin tauon jälkeen. Lucenius oli myös pirteällä pelipäällä ja voitti ainakin omaan silmään hyvin aloituksia. Ei taaskaan jäänyt paljosta kiinni voitto..
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan typerähän tuo Famularen jäähy oli. Pätki ainakin 5 kertaa Ruutua päin näköä. Ruutu kyllä osaa tuon homman, ja tuota jäähyä seuranneen av:n mukanahan se 3 pistettä taas meni.

Ei tämä peli kuitenkaan niin yksinkertaista ole, että kun Jokereilta ottaa yhden yv maalin pois varsinaiselta peliajalta niin kolme pistettä tulisi. Eiköhän tämän päivän Tepsistä jo ole opittu vaikka olisi tuo toinen maali tehtykin 1-1 tilanteessa, niin jossain vaiheessa oltaisiin kuitenkin paskottu housuihin kun Jokerit olisi tullut kovemmin päälle.

Se on kuitenkin aina positiivusuus ketjun asia kun joku Tepsiläinen lyö Ruutua niin, että veri valuu, oli rangaistus ja lopputulos sitten mikä vain.

Oikestihan tuosta Jarkon selkään taklauksesta olisi voinut Jarkkoa rangaista kahden minuutin rangaistuksella ja Derek olisi voinut olla löymättä ihan sitä viimeistä poikkaria, mutta tuskin nuo olisi kuitenkaan tuota pistejakoa muuttaneet.

Niin ja kyllä Derekiä tosiaan katselee nelosessa mieluummin kuin monta muuta siitä pelipaikasta taistelevaa. Ylemmäs ei tosin juurikaan ole asiaa, mutta toivottavasti on myös ensi kaudella taistelemassa pelipaikasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös