Popparit esiin – Jatkoajassa tapahtuu!

  • 469 987
  • 2 997

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kaikessa älyttömyydessään kyllä. Hämmentävä performanssi. Siinä määriteltiin kerralla mm. rasismi, misogynia ja homofobia uudelleen, tunkkainen röyhtäys jostain 150 vuoden takaa.
Olisin odottanut vielä viestiä "Ei minulla ole mitään homoja vastaan, olen nussinut homojakin!". Olisi sopinut tähän performanssiin hyvin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos tulee vain pelikieltoa, niin vituiks menee.
Niin, jos miettii että palstalla on tosiaan ollut rasismin suhteen tiukka linja ja käyttäjä on hetkeä aiemmin jo istunut pelikiellossa rasistisesta huutelusta ja antanut aiemminkin viesteissään ymmärtää että käytös ei tule muuttumaan niin kyllähän tässä jännän äärellä ollaan. Lisäksi kun @Porvoon Kärppä kerkesi tässä viime päivinä tuon rasistisen huutelunsa lisäksi myös haistatella moderaattoreille ja toivoa yksittäisen ihmisen hirttämistä niin tulee vaan mieleen että on täällä kait pienemmästäkin pihalle lennetty.

Sinänsä kyllä ihmettelen jos modetiimin toiminta tulee Porvoon Kärpälle yllätyksenä, onhan häntä huomautettu jo vuonna 2008 kyseisen n-sanan käytöstä ja ihan samanlaista vänkäämistä se oli silloinkin:

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ei kai tuosta nyt pihalle tarvitse vielä heittää pitkäaikaista kirjoittajaa. Siellähän paloi vaan käämi kiinni. Parin viikon happitauko ja eteenpäin.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
No jaa. Jos on rasisti ja misogynisti, niin sitten on.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Huuhaa-ketjussa on nyt puolestaan melkoinen mylläkkä menossa, Ano Turtiainen on jo mainittu luotettavaksi lähteeksi ja koronapandemia leimattu feikiksi.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huuhaa-ketjussa on nyt puolestaan melkoinen mylläkkä menossa, Ano Turtiainen on jo mainittu luotettavaksi lähteeksi ja koronapandemia leimattu feikiksi.
Jos nyt ei koronaa koskevissa asioissa kaveri ole mikään järjen jättiläinen, niin nimimerkkinsä on kyllä osannut valita tismalleen oikein.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Huuhaa-ketjussa on nyt puolestaan melkoinen mylläkkä menossa, Ano Turtiainen on jo mainittu luotettavaksi lähteeksi ja koronapandemia leimattu feikiksi.
Jotenkin vaan nauratti, kun siellä yhdessä viestissä luki Anu Turtiainen. Muutenkin erittäin vahvaa suorittamista.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
No jaa. Jos on rasisti ja misogynisti, niin sitten on.
Samaa mieltä, kuka sitä on kieltämään. Tämän säälittävän performanssin kruunaa ehdottomasti se, kun toiset käyttäjät yrittävät saada Porvoon Kärppää muuttamaan mielipiteitään tai käytöstään. Toki heidän tarkoitusperänsä ovat varmastikin hyvät, mutta argumenttivirheitä satelee oikealta ja vasemmalta, kun virtuaalinen suu vaahdossa painetaan menemään selvästi tuohtuneina. Sama kuin paasaisi natsille juutalaisista. Ihminen on sitä mieltä kuin on, eikä se ole mielestäni lähtökohtaisesti rangaistavaa. Toki keskustelualusta saa itse märittää omat sääntönsä. Parempi olisi, kun tällaisille kirjoituksille ei annettaisi huomiota. Vai luuleeko joku oikeasti, että draaman kaaren lopussa on Porvoon Kärpän ajattelumaailman muuttuvan sensitiiviseksi ja feministiseksi? Vai mikä tavoite tuossa vänkäämisessä on? Mikäli kyseessä on viihdearvon luonti, niin siinä on kyllä onnistuttu.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan. Hyvää viihdettähän tuo on puolin ja toisin, lisäksi melko hyvä läpileikkaus nykyajan keskustelukulttuurista sekä sen ongelmista.
 
Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Parempi olisi, kun tällaisille kirjoituksille ei annettaisi huomiota. Vai luuleeko joku oikeasti, että draaman kaaren lopussa on Porvoon Kärpän ajattelumaailman muuttuvan sensitiiviseksi ja feministiseksi? Vai mikä tavoite tuossa vänkäämisessä on?

Jos niille ei annettaisi (negatiivista) huomiota, niin palsta olisi kohta täynnä entistä rasistisempaa kielenkäyttöä. Joihinkin asioihin vain pitää olla nollatoleranssi jotta palsta pysyy laadukkaana, ja rasistinen nimittely on yksi niistä. Ei kukaan varmaan odota että vänkäämisen lopputuloksena Porvoon Kärppä muuttuisi rasistista suvakiksi, mutta jos saisi edes tajuamaan että hänen kielenkäyttönsä ei vain ole OK nykyaikana ja se on täysin rasistista.

Jotkut ihmiset ovat rasisteja, ennakkoluuloisia, mamu-kiriittisiä, äärisuvakkeja, vihervassareita yms. yms.ja se on ihan ok ja ymmärrettävää eikä siinä mitään, olemme kaikki erilaisia omine vikoineen, mutta yleinen korrektius ja käytöstavat ovat ihan jees jo ihan noin yleiselläkin tasolla. Vaikka kuinka paneskelisi kaikenmaailman neekereitä.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Jos niille ei annettaisi (negatiivista) huomiota, niin palsta olisi kohta täynnä entistä rasistisempaa kielenkäyttöä. Joihinkin asioihin vain pitää olla nollatoleranssi jotta palsta pysyy laadukkaana
Onko noin? Rasistisesta, misogynisesta tai ylipäänsä sellaisesta kielenkäytöstä, jollaista ei itse koe mielekkääksi tällä alustalla, voi kahdella klikkauksella raportoida ylläpidolle. Tämä on huomiota, jota itse kannatan. En tällaista monen sivun performanssia ja epäkorrektisti kirjoittavan päälle kuseskelua. Eiköhän modet raportoinnin lopputulemana anna rangaistuksia ja tarvittaessa poista viestit. Todennäköisyyttä ei varmastikaan pienennä se, jos useat käyttäjät suorittavat tämän tärkeän, mutta yksinkertaisen prosessin. Näin ollen älyttömän kielenkäytön lisäksi palsta ei täyty vielä älyttömämmällä vänkäyksellä. Tämä olisi ainakin oma toiveeni.
 
Viimeksi muokattu:

Ymmärrän näkökulmasi, mutta omasta mielestäni urposti käyttäytyville saa antaa kunnolla runtua ja tehdä näkyväksi sen millainen käytös ei ole OK. Suattaapihan se mennä vänkäämiseksi mutta jos huomaa itse vänkäävänsä yksin muita vastaan niin ehkä siinä voi havahtua siihen että kuka saattaa olla oikeassa ja kuka väärässä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Lukko vs Ässät tai persut vs vasemmisto -vääntö vaan kyseessä on kuitenkin lopulta ihan ihmisarvoista, sivistyksestä ja toisten kunnioituksesta.
 
Kyllä. Itse alan kuitenkin olemaan melko kypsä lukemaan keskusteluja, jotka eivät johda mihinkään. Lähinnä siitä syystä, että niitä saa nykyään lukea ja kuunnella joka tuutista. Pakkohan ei toki ole lukea näitä ajatustenvaihtoja, mutta pidän todella keskustelujen lukemisesta. Syynä on yksinkertaisesti se, että hyvästä keskustelusta oppii paljon myös ihan vain lukemalla, puhumattakaan osallistumisesta. Tämän takia toivoisin jonkinlaista keskustelukulttuurin kehittymistä tällä palstalla (ja toki laajemminkin yhteiskunnassa), sillä monilta osin Jatkoaika tarjoaa Suomen mittapuulla todella hedelmällistä verkkokeskustelua sekä humoristisessa että asiallisemmassa mielessä tälläkin hetkellä. Uskon valtaosan, myös sinun, olevan samaa mieltä. Näin ollen: Mitä vähemmän vänkäystä, sen parempaa sekä laadukkaampaa sisältöä ja aina vaan parempi Jatkoaika.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko noin? Rasistisesta, misogynisesta tai ylipäänsä sellaisesta kielenkäytöstä, jollaista ei itse koe mielekkääksi tällä alustalla, voi kahdella klikkauksella raportoida ylläpidolle. Tämä on huomiota, jota itse kannatan. En tällaista monen sivun performanssia ja epäkorrektisti kirjoittavan päälle kuseskelua. Eiköhän modet raportoinnin lopputulemana anna rangaistuksia ja tarvittaessa poista viestit. Todennäköisyyttä ei varmastikaan pienennä se, jos useat käyttäjät suorittavat tämän tärkeän, mutta yksinkertaisen prosessin. Näin ollen älyttömän kielenkäytön lisäksi palsta ei täyty vielä älyttömämmällä vänkäyksellä. Tämä olisi ainakin oma toiveeni.
Kun epäkorrekti käyttäytyminen huomioidaan näkyvästi, niin se myös lisää raporttien määrää merkittävästi. Modeille sataa raportteja milloin mistäkin niin paljon, että seulasta voi mennä hyvinkin paskoja viestejä läpi, jos niitä raportoidaan nihkeästi.

Lisäksi kun huono käytös saa isosti huomiota, niin se rohkaisee muita palstalaisia välttämään kyseisen kaltaista käytöstä ja pohtimaan omaa käytöstä.

Ei siitä tarvitse tykätä, eikä siihen soppaan tarvitse itse lähteä mukaan, mutta jos halutaan tehokkaasti kitkeä huono käytös palstalta pois, niin sille on syytä antaa huomiota.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Lisäksi kun huono käytös saa isosti huomiota, niin se rohkaisee muita palstalaisia välttämään kyseisen kaltaista käytöstä ja pohtimaan omaa käytöstä.
Tämä olisi tietysti ideaalia. Kuinka hyvin esimerkiksi tässä kyseisessä tapauksessa tämä toimintamalli on toiminut? Mielestäni ei kovin hyvin, sillä yhtenä tavoitteena kirjoittamalla kontroversiaalisesti on saada nimenomaan huomiota. Kirjoittajan mielipide ei ole muuttunut mihinkään, samoja termejä viljellään yhä viestistä toiseen. Lähtökohtaisesti yleisen ajatusmaailman vastaisella tavalla kirjoittava tiedostaa sen, että avaus tulee herättämään voimakasta vastarintaa. Kukaan keskimääräisen älykäs ihminen ei käytä rasistisia solvauksia Jatkoajan keskustelupalstalla, ellei halua herättää toiminnallaan keskustelua ja huomiota. Jokin tavoite hänellä on. Tässäkin tapauksessa tiedostettiin hyvin, ettei nykyaikana kyseinen kielenkäyttö ole yleisesti hyväksyttävää.

Yksinkertaistetttu malli:

Skenaario a) Kirjoittaja x kirjoittaa viisi selkeästi rasistista viestiä, joista viimeinen on ikään kuin testamentti moderaattorit-ketjussa. Yhteenkään viestiin ei tule ainuttakaan vastausta, vaan viestit raportoidaan esimerkiksi 50 käyttäjän toimesta. Kirjoittaja todennäköisesti kyllästyy, koska ketään ei kiinnosta ja siirtyy julistamaan ilosanomaansa todennäköisesti jonnekin muualle tai keksii jotain muuta. Viestit poistetaan ja kirjoittaja saa rangaistuksen. Rasisti on yhä rasisti.

Skenaario b) Kirjoittaja x kirjoittaa viisi rasistista viestiä,. Viimeinen kirjoitus on ikään kuin testamentti moderaattorit-ketjussa. 50 eri käyttäjää vastaa "testamenttiin" keskimäärin kaksi kertaa. Seuraa monta sivua täysin turhaa vänkäystä, jossa rasistisesti kirjoittava jatkaa valitsemallaan linjalla, samalla kun 50 muuta käyttäjää jatkavat keskustelua ja koittavat tehdä rasistista enkeliä. Keskustelussa kirjoitttaja x julkaisee vielä 10 uutta rasistista viestiä. Vänkäyksen jälkeen rasistisesti kirjoittava henkilö X saa rangaistuksen ja viestit poistetaan. Rasisti on yhä rasisti.

Kumpi skenaario on parempi ja kummassa tapauksessa palstalla nähdään enemmän rasistisia kirjoituksia? Kumman skenaarion jälkeen huomiota hakevalla rasistilla on suuremmat kannusteet kirjoittaa palstalle rasistisia postauksia?
 
Niin, tämä on hyvin tapauskohtaista. Eri ihmisiin erilainen toimintamalli toimii eri tavoin. Lisäksi ihmiset ovat ihmisiä - miten kuvittelet, että olisi mahdollista saada sadat ihmiset lukemaan kyseinen rasistinen kirjoitus ja olemaan reagoimatta siihen mitenkään muuten kuin korkeintaan raportoimalla? Tämä saattaa ehkä olla ideaalia, mutta myös absurdia, eikä millään tavoin realistinen skenaario.

Mielestäni on järkevintä pohtia realististen skenaarioiden eroja. Eli tässä tapauksessa skenaario A menisi siten, että kukaan ei reagoi rasistiseen kirjoitukseen mitenkään, eli kirjoittaja ei saa mitään palautetta siitä mitä tekee ja sama rasistinen meno jatkuu.

Suurin osa rasisteista ei kuitenkaan ole kuvailemasi kaltaisia "huomiota hakevia rasisteja". He vain ovat rasisteja. Eivät usein edes tajua sitä itse, tai varsinkaan ymmärrä miten oma käytös voi vaikuttaa muihin. Jos rasistisesta käytöksestä ei saa mitään palautetta, niin se tulee takuuvarmasti jatkumaan.

Itse vertaisin tätä mihin tahansa tilanteeseen elämässä, jossa ympärillä olevat ihmiset eivät reagoi huonoon käytökseen lainkaan kriittisesti - paitsi ehkä joskus harvoin joku saattaa ilmoittaa asiasta poliisille. Miten luulisit tämän toimivan? Itse uskon, että huono käytös tulisi lisääntymään maailmassa aivan valtavasti. Täytyy kuitekin ottaa huomioon, että ihmiset reagoivat toistensa käytökseen usein ja herkästi. Jos kriittinen palaute poistetaan, niin jäljelle jää vain positiiviset kannustimet. Huomiota hakeva huono käytös on toki monimutkaisempi asia, mutta yleensä huomiota hakevat ihmiset eivät hae pelkästään negatiivista huomiota, vaan haluavat kunnioitusta ja tukea käytökselleen. Jos saatu huomio on pelkästään negatiivista, niin useimmissa tapauksissa huomiota hakevat ihmiset eivät saa mitä hakevat.
 
En kuvittele. Kyseessä on yksinkertaistettu malli. Mallissa pitää aina tehdä yksinkertaistuksia, jotta siitä saadaan toteuttamiskelpoinen ja voidaan mitata ihmisten käyttäytymistä sekä valintoja. Väittäisin kuitenkin tämän nyt tarkastelussa olevan tapauksen osoittaneen, että kymmenet käyttäjät ovat valmiina uhraamaan aikaansa rasistin kanssa vänkäämiseen. Näin ollen minun skenaariossani nämä kyseiset käyttäjät tekisivät matalamman kynnyksen toimenpiteen, eli raportoivat epäasiallisesta kirjoittelusta - vieläpä nimimerkkianonyyminä. Pidän tätä tapahtumaketjua huomattavasti todennäköisempänä kuin sitä, että kukaan ei edes raportoi. Väitätkö siis, että sellaiset kirjoittajat, jotka ovat valmiita kirjoittamaan useita tekstejä aiheesta, eivät raportoisi viestejä, vaan ennemmin jättäisivät täysin reagoimatta? Eli ainut vaihtoehto reagoida on suorittaa joukkolynkkaus, jonka jälkeen lopuksi syljetään päälle ja heitetään kaverille kivet. Toinen on sitten, että kohautetaan olkia. Mitä hyötyä tästä toiminnasta todellisuudessa on? En mitenkään usko, että ainakaan vaikuttaa nettinimimerkin, saati muiden nettinimimerkkien, ajatusmaailmaan yhtään millään tavalla, mutta olet ilmeisesti eri mieltä, se tietysti sinulle suotakoon. Mitä tämä sitten kertoisi näiden kirjoittelijoiden todellisesta suhtautumisesta rasistiseen kirjoitteluun? Vastaavatko he näihin kirjoituksiin sitten joistain muista syistä? Mikäli näin on, niin käyttäytyminen ei ole millään tavalla loogista, jos ajatuksena todella on rasistisen kirjoittelun vastustaminen palstalla. Toki, tutkimusaineistoa ei ole, joten tämä nyt jää ajatusleikin tasolle.

Suurin osa rasisteista ei kuitenkaan ole kuvailemasi kaltaisia "huomiota hakevia rasisteja". He vain ovat rasisteja. Eivät usein edes tajua sitä itse, tai varsinkaan ymmärrä miten oma käytös voi vaikuttaa muihin. Jos rasistisesta käytöksestä ei saa mitään palautetta, niin se tulee takuuvarmasti jatkumaan.
Eikö moderaattorien suorittamia kurinpitotoimia lasketa palautteeksi? Pysytään nyt tässä palstan viitekehyksessä ja sen keskustelukulttuurin kehittämisessä, sillä sitä minun kirjoitukseni ovat koskeneet. Jos menettää kirjoitusoikeutensa, niin takuuvarmasti kirjoittelu ei tule jatkumaan. Itseäni ei ainakaan kiinnosta edes vähää alusta lukea sivutolkulla väittelyä siitä, että yksi väittää mustaa valkoiseksi ja toiset tietäessään olevansa kerrankin varmasti oikeassa antavat palaa takaisin oikein kunnolla. Mielestäni tällainen väittely laskee keskustelun laatua päiväkodin tasolle. Veeti ja Pekka naureskelevat sokealle, kun tämä ei näe mitään.
Itse vertaisin tätä mihin tahansa tilanteeseen elämässä, jossa ympärillä olevat ihmiset eivät reagoi huonoon käytökseen lainkaan kriittisesti - paitsi ehkä joskus harvoin joku saattaa ilmoittaa asiasta poliisille. Miten luulisit tämän toimivan? Itse uskon, että huono käytös tulisi lisääntymään maailmassa aivan valtavasti. Täytyy kuitekin ottaa huomioon, että ihmiset reagoivat toistensa käytökseen usein ja herkästi. Jos kriittinen palaute poistetaan, niin jäljelle jää vain positiiviset kannustimet. Huomiota hakeva huono käytös on toki monimutkaisempi asia, mutta yleensä huomiota hakevat ihmiset eivät hae pelkästään negatiivista huomiota, vaan haluavat kunnioitusta ja tukea käytökselleen. Jos saatu huomio on pelkästään negatiivista, niin useimmissa tapauksissa huomiota hakevat ihmiset eivät saa mitä hakevat.
Itse en vertaisi tätä tilannetta kovin hanakasti reaalielämään, sillä eroavaisuuksia ja muuttujia on niin paljon. Lisäksi olen tosiaan kirjoittanut nimenomaan Jatkoajan keskustelupalstan näkökulmasta, siirtelet maalitolppia. Yhtenä erittäin keskeisenä tekijänä nostaisin sen, että täällä palstalla kirjoitetaan anonyyminä. Tällöin lähtökohtaisesti uskalletaan olla kulmikkaampia ja kärkkäämpiä kuin omalla nimellä. Todennäköisesti myös lauotaan mielipiteitä, joita ei välttämättä torilla omalla naamalla huutelisi.

Edelleen: Tällä palstalla voi viestin luettuaan kahdella klikkauksella sen myös raportoida, ei tarvitse soittaa poliiseille tai lyödä turpaan ja "antaa palautetta." Jos ei ole tätä valmis tekemään, mutta vaihtoehtoisesti alkaa miekkailemaan sanan säilällä, niin ihmettelen kyllä suuresti. Edelleen oudoksun, miten et lue raportointia palautteen antamiseksi. Pää punaisena huutamalla toiselle, että olet tyhmä ja väärässä, ei kyllä tosielämässäkään lähtökohtaisesti saavuta yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@ColCbj Viestisi vaikuttavat kerta toisensa jälkeen siltä, että kuvittelet absurdeja skenaarioita ja pidät niitä todennäköisenä vaihtoehtona sille miten tapahtumat ovat nyt menneet. Itse haluan pitää realismin mukana.

Viestien raportointi ei ole suoraa palautetta, koska se ei mene kyseisen viestin kirjoittajalle, vaan modeille. Palaute konkretisoituu vasta jos modet reagoivat raportoituun viestiin jollain tapaa. Raportointi on toki epäsuoraa palautetta, mutta pointtini olikin siinä, että ei ole mielestäni realistista olettaa, että raportteja saataisiin riittäviää määriä, mutta samalla viesteihin ei reagoitaisi millään muulla tavoin. Sanoin jo aiemmin, että iso määrä raportteja ilman muuta reagointia olisi monissa tilanteissa ideaalia, mutta myös täysin epärealistista. Taisit ymmärtää, että tämä koski vain esittämääsi raporttien määrää, vaikka tarkoitin ihan yleisesti riittävää määrää raportteja.

Ymmärrän mitä haet takaa, mutta samalla koen, että kuvailemasi toimintamalli on varsin utopistinen. Voit toki jatkaa sen perään haikailua, mutta tuskin se mihinkään johtaa.

En ylipäätään ymmärrä miksi olet tehnyt tästä asiasta noinkin ison ongelman. Eikö pääasia ole, että huonoon käytökseen puututaan ja sitä yritetään kitkeä pois? Keinot eivät ehkä ole ideaaleja, mutta niin se vain oikeassa maailmassa tuppaa usein menemään. Tärkeintä on, että epäkohtiin puututaan. Lisäksi en ymmärrä miksi jatkis pitäisi erottaa "reaalielämästä", koska tämä on ihan yhtälailla oikeaa elämää kuin mikä tahansa muukin. Oikeat ihmiset keskustelevat täällä ja yleensä ihan omien ajatusten pohjalta.

Jos haluat jatkiksen olevan laadukas keskustelupalsta, niin kannattaa olla iloinen siitä, että täällä puututaan huonoon käytökseen, eikä keskittyä siihen, että siihen pitäisi puuttua täsmälleen sillä tavoin kuin sinä haluaisit.

Tämä riittää minun osaltani tästä aiheesta, koska ei tämä tästä mihinkään tule etenemään.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Mihinkäs ketjuun sen voi päivitellä jos Popparit esiin ketjussa alkaa tapahtuun? Mulle tietysti luontevin valinta olis homoketju ja sinne saisin toivottua actionia.
 
ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Meillä näyttää selkeästi olevan tietynlaisia perustavanlaatuisia näkemyseroja asiasta. Olen eri mieltä siitä, että mielestäsi on epärealistista, että epäasialliseen kirjoitteluun puututtaisiin sillä tavalla kuin tällä palstalla sen on suunniteltu tapahtuvan. Itselläni on ainakin luottoa raportointijärjestelmän ja moderaattoreiden toimintaan. Olen melko varma, että liioittelet yhdestä viestistä vaadittujen raporttien määrää, jotta kyseinen tekele päätyy moderaattorien lukemaksi. Esimerkiksi moderaattorien ketjua luulisi aika monen moderaattorinkin lukevan.
En ylipäätään ymmärrä miksi olet tehnyt tästä asiasta noinkin ison ongelman. Eikö pääasia ole, että huonoon käytökseen puututaan ja sitä yritetään kitkeä pois? Keinot eivät ehkä ole ideaaleja, mutta niin se vain oikeassa maailmassa tuppaa usein menemään. Tärkeintä on, että epäkohtiin puututaan. Lisäksi en ymmärrä miksi jatkis pitäisi erottaa "reaalielämästä", koska tämä on ihan yhtälailla oikeaa elämää kuin mikä tahansa muukin. Oikeat ihmiset keskustelevat täällä ja yleensä ihan omien ajatusten pohjalta.
Edelleen siksi ,että tällainen toiminta laskee palstan tasoa enemmän kuin rasistisesta heitosta asianmukainen raportointi. En koe raportointia utopistiseksi toimintatavaksi. On mielestäni surkeaa, jos tyydytään ratkaisemaan ongelmia huonoilla tavoilla. Lisäksi on älyllisesti epärehellistä, jos huonoon käytökseen reagoidaan myös itse huonolla käytöksellä. Tällöin rima on liian alhaalla, jos alennutaan samalle tasolle kuin alkuperäinen huono käyttäytyjä. En kuitenkaan tarkoita, että rasismiin puuttuminen huonolla käytöksellä on yhtä tuomittavaa kuin rasistinen kirjoittelu ainakaan tiettyyn pisteeseen asti.

Otetaan nyt sitten lopuksi pari esimerkkiä "reaalielämästä", jos ne saavat kenties sinut ajattelemaan. Esimerkiksi Suomen poliisi ja Yhdysvaltojen poliisi reagoivat hieman eri tavoilla huonoon käytökseen. Mielestäni on hieman eri asia, ammutaanko luodilla rintaan vai käytetäänkö lamautinta näin kärjistettynä esimerkkinä.
Jos haluat jatkiksen olevan laadukas keskustelupalsta, niin kannattaa olla iloinen siitä, että täällä puututaan huonoon käytökseen, eikä keskittyä siihen, että siihen pitäisi puuttua täsmälleen sillä tavoin kuin sinä haluaisit
Jos haluat Suomen olevan laadukas yhteiskunta, niin kannattaa olla iloinen siitä, että täällä puututaan huonoon käytökseen, eikä keskittyä siihen, että siihen pitäisi puuttua täsmälleen sillä tavoin kuin sinä haluaisit.

Esimerkeillä siis tarkoitus osoittaa, ettei todellakaan ole ihan sama, miten huonoon käytökseen puututaan, nyt kun ohjaat keskustelun periaatteiden suuntaan.

Keskustelun päättäminen sopii toki myös minulle, niin ei mene taas vänkäyksen puolelle. Ymmärrän sinunkin näkökantasi ja molempien tavoite on varmastikin sama. Silti: Ei ole todellakaan niin, että huonoon käytökseen puuttumisen keinot ovat yhdentekeviä. Tämä on hyvin vaarallinen ajattelutapa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei nyt aloiteta täällä, mutta siis onko tämä rasismijuttu joku setämiesten juttu vai hä? Mä en ole oikein tajunnut ikinä, että mistä tämä "mitään ei saa sanoa" kumpuaa. Omassa lähipiirissä on toki Jatkoajan keski-ikää ja sitä vanhempia mieshenkilöitä, joille nämä sanat ovat selvästi opittuja. Vanhemmassa polvessa on enemmän tätä "eikö mitään saa sanoa" ja siinä nelikymppisten hujakoilla ehkä pidetään niitä mölyjä paremmin mahassa. No jotkut maalta tulleet opiskelukaverit, niin niillä joillain oli vähän samaa, tulevat ikään kuin 10-15 vuotta perässä.

Ylipäätään en välitä tuntemattomista ihmisistä hirveästi, ehkä olen vähän liian kiltti ja kaikille hyvää tahtova kynnysmatto, mutta tavallaan, että miksi jotain pitäisi saada solvata jotenkin. No, kaunista itänaapurin kulttuuria tullut jonkun verran nähtyä ja koettua, niin kotioloissa r-alkuinen livahtaa kielen päältä kyllä ketterästi. Ja ehkä joskus myös etelähelsinkiläisten aksenttia olen hieman ominut vitsaillessa kuutamokeikoista yms. joten ihan puhdas pulmunen en ole. Turkulaisiahan saakin sitten surutta pilkata, joten ei haittaa, vaikka puhun usein baarissa sujuvaa turkua.

Tajunnanvirta lähti vähän kierrokselle, piti vaan ihmetellä, että miten paha olo näillä "mitään ei saa tehdä" -tyypeillä on ja miten huonoon sosiaaliseen ja historialliseen käsitykseen se yhdistyy? Ja miten en itse ole sellainen, vaikka kotona arvomaailma on ollut tietyssä mielessä erittäin kansallismielinen, vaikkakin hieman ristiriitainen, kun on kuitenkin annettu ymmärtää miten juntteja, idiootteja ja demareita suomalaiset on, vaikka itse on ihan samalla tavalla katsottu lineaarista telkkaria, höylätty S-etukorttia, kytätty tarjouksia ja käyty Saludissa pippuripihvillä.

Toisaalta sitten möläyttelen itsekin kaikenlaista, kun yritän tällaisten tyyppien kanssa keskustella samassa moodissa. Onko se moodi vai koodi? Mieluummin olen hiljaa, kun on tällaista tematiikkaa. Sitäkin ylipäänsä mietin, että ihan hyvin tulee ihmisten kanssa juttuun, vaikka tästäkin kansasta karkeasti vähintään 70 % äänestää vassareita, persuja tai ei ketään.

P.s. Olipa taas tärkeä viesti. Jatketaan one linereilla, kun kriittinen ajattelu on näemmä tänään jäänyt jo taa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös