Pate ei ymmärrä, miksi Popedaa sanotaan junttimusiikiksi.
Pate Mustajärvi kertoi tiistaina 8. marraskuuta jättävänsä suositun Popeda-yhtyeen.
www.iltalehti.fi
Kaikki Popedan musiikki ja sanat eivät ole junttia mutta osa on. Kyllä niin laajaan tuotantoon mahtuu paljon sontaakin ja jopa niin, että on tiedetty studiossa sen olevan sontaa mutta kun me ollaan Popeda niin me voidaan tehdä mitä vaan.
Sen sijaan Popedan faneissa on paljon juntteja tai vähemmän fiksuakin porukkaa. Esimerkiksi ne ei niin kovin kauniit 50- ja 60-vuotiaat naiset joiden mielestä Costello on maailman taitavin kitaristi sekä säveltäjä ja Suomen komein mies aina vaan vuodesta toiseen. He myös puolustavat kuin leijonat aina Patea ja etenkin Costelloa ja myös koko Popedaa jos joku on eri mieltä tai arvostelee.
Mut kun seuraa erilaisia foorumeita mitkä Popedaan liittyy niin huomaa että joukossa on aika dilleäkin porukkaa. Ei esimerkiksi ymmärretä mitä tarkoittaa 2010-luku eli luullaan että se tarkoittaa vuotta 2010 eikä esimerkiksi koko aikaa 2010-2019. Tai kun tämä iso uutinen lopettamisesta julkaistiin niin joku luuli että iso uutinen on se kun Popedan joulusukat tuli myyntiin. Moni myös vaatii että Paten on oltava lavalla vesiselvä mutta itse ovat sitten yleisössä ihan tuhannen päissään ja etenkin nämä isoimmat vouhottajat.
Niitä esimerkkejä on vaikka kuinka mistä huomaa että monikaan Popedaa kuunteleva ei ole kovin nokkela tai älykäs. Viestit on täynnä kielioppivirheitä tai yhdyssana virheitä etenkin. Toki niitä minullakin näissä teksteissä on mutta ne mitä muilta olen huomannut ovat todella räikeitä.
Samoin tämä että lopetuspäätös on tehty viime keväänä niin suurin osa Popedan diggareista ymmärtää sen tarkoittavan vuoden 2021 kevättä. No mun mielestäni se sanottaisiin silloin viime vuoden keväänä. Viime keväänä tarkoittaa 2022 kevättä.