Mainos

Poliisi on runqvisti?

  • 151 601
  • 678

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kumma juttu, että aina kun jollain poliisilla, vartijalla tai muulla vastaavalla läikkyy homma yli, tulee aina näitä puolusteluja tyyliin "no se sai ihan ansionsa mukaan, on ne poliisitkin vaan ihmisiä".

Mielumminkin menee päinvastoin. Aina julkisuudessa vartija, poliisi tmv. on se, jota heitetään kivillä, koska joku "ihan viaton ja tahraton ihminen" on moisen väitöksen tehnyt. En väitä etteikö osa näistä väitöksistä olisi totta, joita iltapäivälehtien sivuilla joskus nähdään. Kannattaa kuitenkin myös tietyllä skeptisyydellä suhtautua näihin.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi omasta työstä tilanne, jossa vietiin työkaverin kanssa myymälänäppäri maahan ja rautoihin, koska yritti huitaista työkaveriani, kun jutulla oltiin. Kun kaveri luovutettiin poliiseille hän halusi tehdä meistä rikosilmoituksen, koska olimme käyttäneet liikaa voimaa häntä kohtaan raudoitustilanteessa. Kamerakuvista näkyi koko tilanne hyvällä kuvanlaadulla, kun tuurilla siinä hyvällä etäisyydellä oltiin. Eipä saanut kaveri juttua läpi. En päässyt edes youtubeen, vaikka vinolipat kuvasi vieressä tapahtumaa.

Osa siis näistäkin kavereista, jotka lehtiin ilmoittelevat ovat näitä mussukoita, jotka olettavat, että heillä on oikeus tehdä mitä vaan tai ainakin laitetaan sitten tuo kaveri julkisesti kärsimään.

Paskaa mahtuu tällä alalla ja poliisien joukossa mukaan, siltä ei voi välttyä. Ei mitenkään vaikka kuinka tehdään psykologisia arvioita sun muita.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Naurettavaa paskaa väittää, että ihan syyttömänä olet joutunut uhkailun kohteeksi. Tuossa videollasikin kaveri on selvästi tehnyt jotain idioottimaista ja nyt sitten pitää raukkamaisesti latailla johonkin youtubeen videoita. Toki tuollainen uhkailu menee yli, mutta voisi kuvitella olevan ihan aiheesta..

Eli sinusta on ihan ok, että poliisi päättää syyllisyydestä? Seuraa nyt vaikka vähän aikaa uutisia ja maailman menoa, niin palataan asiaan.

Tässä maassa on oikeuslaitos ihan syystä, osin juuri kaltaistesi varalta, mutta poliisin nyt ainakin pitää se tietää tai voi vaihtaa ammattia.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hauskaa tämä osan porukan lapsenomainen sinisilmäisyys. Omasta tapuksesta sen verran vielä, että en tosiaankaan ollut tehnyt mitään, enkä sekaantunut mihinkään, vaan täysin ulkopuolinen seko hyökkäsi kimppuuni. Yritin poistua, mutta hän juoksi kohti, nostin jalan, mitä päin hän juoksi. Ei toki käynyt mitään, mutta vartija näki kai tuon jalan noston ja piti sitä potkuna. Poliisiautossa sakkolappuun kirjoitettiin että tunnustan potkineeni. Kun kieltäydyin ja esitin kiistämistä, poliisi ajoi auton sivuun ja selvitti vaihtoehdot, joista toinen sisälsi putkaa ja tappelun jälkiä, toinen kuittauksen lappuun ja pääsyn kotiin. 100% väärä tuomio täysin sivulliselle ja syyttömälle. Mutta hei, ei meidän poliisi ja vaikka jos vähän niin ihminen se vaan on.

Tässä maassa on pahoinpidelty ihmisiä kuoliaaksi putkaan ihan vähän aikaa sitten ja silti uskotaan mitä poliisi sanoo. Poliisi ottaa nimilaput pois kun menee tekmään laitonta kotietsintää, mutta ei meidän. Ja onhan noita muitakin.

Jeesus mitä urpoja.

Kuka lie sitten urpo, mutta jos tuollaista kertomaasti todellakin suomessa tapahtuu, niin eikö kannattaisi asioita nostaa esille, tai tehdä rikosilmoituksa tms. Eikä vaan kertoa asioista yleisellä tasolla täällä jatkoajassa??

Edit lisäys. uskon tuon mitä itsellesi on tapahtunut, mutta oletko noissa muissa tapauksissa ollut läsnä vai mistä tiedät?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuka lie sitten urpo, mutta jos tuollaista kertomaasti todellakin suomessa tapahtuu, niin eikö kannattaisi asioita nostaa esille, tai tehdä rikosilmoituksa tms. Eikä vaan kertoa asioista yleisellä tasolla täällä jatkoajassa??

Edit lisäys. uskon tuon mitä itsellesi on tapahtunut, mutta oletko noissa tapauksissa ollut läsnä vai mistä tiedät?

Miten voisin tehdä mitään? Kumpaakohan uskotaan, poliiseja vai minua? Asiastakin on jotain 25 vuotta aikaa.

Tosta putkapahoinpitelystä on kai jotain videotakin ja tästä nimilappujen ottamisesta on oikeuskanslerin moitteetkin kun näkyivät videolla.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ääni on helppo tunnistaa, kuulustelut, maijan etukamera, häken tiedot partion olinpaikasta väitettyyn aikaan. Aika munaa saa olla tällä poliisilla, jos lähtee kiistämään. Toisaalta on myös vaikea uskoa tekaistuun videoon tai eri puhujaan kuin poliisiin.

Ok. Jos näin tosiaan on, niin vaikea kuvitella miten ko. poliisi pystyisi jatkamaan tehtävissään.

Ihan kuriositeettina, miksi olisi vaikea uskoa tekaistuun videoon?
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Ok. Jos näin tosiaan on, niin vaikea kuvitella miten ko. poliisi pystyisi jatkamaan tehtävissään.

Ihan kuriositeettina, miksi olisi vaikea uskoa tekaistuun videoon?

Tämän minäkin haluaisin tietää. Niinkuin tuossa ylempänä kirjoitin, joka ei ole mielipide vaan todettu fakta.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tuokin videon lähettänyt kaveri on varmaan ihan puhdas pulmunen ja sattumoisin joutunut kahnauksiin. Tai ne putkassa olevat tapahtumat, mitkä joku otti esiin. Siellähän ei kaverit lyö/potki heitä sinne kuljettavia tai tee sitä muille sellissä oleville? Hienoa ottaa esim. jonkun nistin räkää naamalle tai kyseiset kaverit sylkevät verta tahallaan päälle ja väittävät heillä olevan HIV. Sen vastaanottanut sitten on useamman kuukauden HIV pelossa perheineen varmuuden vuoksi (vaikka pieni riski olisikin). Uskallan väittää ettei kellään normaaleiksi kansalaisiksi luetuilla ihmisillä ole tässä maassa poliisin kanssa luotettavuus ongelmia. Jos rupeaa kaveripiirissä tai tutuilla olemaan ongelmia kyseisen laitoksen kanssa, voi katsoa sinne peiliin ihan hyvällä omalla tunnolla..
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuokin videon lähettänyt kaveri on varmaan joo ihan puhdas pulmunen ja sattumoisin joutunut kahnauksiin.

Unohdat nyt ilmeisesti yhden asian. Poliisia ja näitä "ihmissaastoja" ei voida rinnastaa toisiinsa. Poliisi valvoo lakien ja sääntöjen noudattamista, ja siksi tällaisissa tapauksissa Poliisia kohtaan pitäisi ehdottomasti olla nollatoleranssin. Tämä ihan sen takia, että yksikään yksittäinen poliisi ei käyttäisi valtaansa väärin.

Poliisia arvostan instituutiona hyvinkin korkealle. Ne kerrat, jolloin olen heidän kanssaan päässyt/joutunut asioimaan, ovat jättäneet hyvinkin positiivisen kuvan kyseisen ammattikunnan edustajista. Tarkennetaan, että olen asioinut näiden perinteisten lupa-asiakirjojen (passi, henkilökortti, ajokortti) lisäksi kertaalleen rikosilmoitusta tekemässä (syynä nykyisen avovaimon opiskelija-asuntoon tehty murto, jonka yhteydessä myös minun tavaroitani vietiin). Mutta rikoksesta epäiltynä en ole kertaakaan ollut. Eikä henkilökohtaisesti minulla ole myöskään muitakaan huonoja kokemuksia poliiseista.

Jotta luottamus maassamme säilyisi poliisia kohtaan, tällaiset uhkailutapaukset pitää ehdottomasti kitkeä pois.

Sillä ei myöskään pitäisi olla mitään väliä, mitä tämä videon kuvannut tyyppi on tehnyt. Poliisin pitäisi silti kyetä käyttäytymään asemansa edellyttämällä tavalla. Ääntä saa korottaa, mutta laittomat uhkailut ja "arvaa kumpaa meistä uskotaan" -toteamukset eivät saa kuulua virkavallan edustajan sanavarastoon.
 
Viimeksi muokattu:

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Sillä ei myöskään pitäisi olla mitään väliä, mitä tämä videon kuvannut tyyppi on tehnyt. Poliisin pitäisi silti kyetä käyttäytymään asemansa edellyttämällä tavalla. Ääntä saa korottaa, mutta laittomat uhkailut ja "arvaa kumpaa meistä uskotaan" -toteamukset eivät saa kuulua virkavallan edustajan sanavarastoon.

Myönnetään että olet ihan oikeassa. Tuossa olisi pitänyt homma hoitaa siviilit päällä jos siihen oli aihetta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Myönnetään että olet ihan oikeassa. Tuossa olisi pitänyt homma hoitaa siviilit päällä jos siihen oli aihetta.

Ymmärtääkseni poliisi on poliisi myös silloin kun hän on virantoimituksessa. Eli siviilit päällä tehty teko ei muuttaisi asiaa yhtään hyväksyttävämpään suuntaan.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Niinpä niin. Poliisi on aina oikeassa, vaikka valehtelisi tuomioistuimessa. Sinällään tämä tapaus ei yllätä laisinkaan. Asemaansa väärinkäyttäviä mätämunia on poliisissakin ja näitä esiintulevia tapauksia pitäisi käsitellä mitä ankarimmin. Kenkää ja morjens.
 

trap

Jäsen
Suomalaisten varaukseton "auktoriteettien" ja Suomen poliisin ihailu ja sinisilmäinen usko tulee kieltämättä hyvin esiin tätäkin ketjua lukiessa. Huolestuttavaa sinänsä.

Toivottavasti videon kyttä saa kenkää.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän se on niin, että tuon videon kuvaaja on tiennyt mihin ryhtyy. Se on vaan niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Myöntäähän tuo asian siinä videollakin. Ihan turha lähetellä mitään videoita mihinkään ja itkeä jostain uhkailuista, jos tuolle tielle on lähtenyt. Kamera oli valmiina todennäköisesti siksi, että pelkäsi saavansa neniin jo tuossa tilanteessa. Tuolla autossa istuvalla on edessään itsetutkiskelun paikka; mihin suuntaan jatkaa tuosta. Videon julkaisemisen jälkeen ei tule olemaan helppoa. Toivottavasti valitsee jatkossa oikein.

Mistähän se muuten kertoo, että voivotellaan poliisin tekemiä laittomia kotietsintöjä tai mietitään, mitä putkaan joutuville ihmisille tehdään jne?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kyllähän se on niin, että tuon videon kuvaaja on tiennyt mihin ryhtyy. Se on vaan niin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Myöntäähän tuo asian siinä videollakin. Ihan turha lähetellä mitään videoita mihinkään ja itkeä jostain uhkailuista, jos tuolle tielle on lähtenyt. Kamera oli valmiina todennäköisesti siksi, että pelkäsi saavansa neniin jo tuossa tilanteessa. Tuolla autossa istuvalla on edessään itsetutkiskelun paikka; mihin suuntaan jatkaa tuosta. Videon julkaisemisen jälkeen ei tule olemaan helppoa. Toivottavasti valitsee jatkossa oikein.

Mistähän se muuten kertoo, että voivotellaan poliisin tekemiä laittomia kotietsintöjä tai mietitään, mitä putkaan joutuville ihmisille tehdään jne?

Jos poliisi toimii tällä tavalla, ansaitsee se yhtä paljon kunnioitusta tai auktoriteettiä kuin tuo uhkailtava janarikin, oli sitä virkamerkkiä tai ei. Poliisi valvoo lakien noudattamista ja toimii myös itse niiden mukaisesti, muuten kyseisellä virkamerkillä voidaan nakata vaikka vesilintua.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä tapauksessa on kaksi idioottia. Kuvaaja ja poliisi. Kuvaaja on hölmöillyt ja kerjää verta nenästään. Poliisi vetää sitten myös homman överiksi uhkailuillaan.
 

Tuamas

Jäsen
Mistähän se muuten kertoo, että voivotellaan poliisin tekemiä laittomia kotietsintöjä tai mietitään, mitä putkaan joutuville ihmisille tehdään jne?

Niin, ei sillä poliisin mielivallalla tai menettelyvirheillä nyt niin väliä ole, nehän on hei poliiseja.

Mistähän se muuten kertoo, että varauksettomasti syyllistetään tilanteen kuvannut ja se osapuoli jolta yhteiskunnan tulee vaatia tietynlaista käytöstä pääsee kuin koira veräjästä.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Tuon videon kuvaajan satun tietämään sekä tämän historiaa, muun muassa viime vuonna eräillä kesäfestareilla pahoinpiteli porukkansa kanssa n. 5 eri henkilöä parin tunnin sisään ja muitakin asioita on mielestäni taustalla jonka takia poliisin tuttu.

Uhkailu on tietenkin tuomittava asia, varsinkin jos kyseessä on valtion virkamies. Joka tapauksessa itseäni hieman huvittaa Suomen erinäiset lait ja rikosnimikkeet, esim laiton uhkaus.

Kun en itse jaksa asiaan sen suuremmin perehtyä, niin voisiko joku asiasta tietävä hieman avata tuota laitonta uhkausta, ja sitä millon uhkauksesta tulee laiton?
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuossa nimimerkki fezr0 hiukan kommentoikin asiaa, minkä oletan voivan olla tuonkin tapauksen ja autossa istuneen henkilön taustalla.

Suomessa on lähiöitä ja yhteisöjä, joita terrorisoivat eri kokoiset kriminaaliryhmät. Aina kun jotakin tapahtuu, tekijät tiedetään, mutta heitä on vaikea saada kiinni tuoreeltaan. Aika ajoin näiden ryhmien törkeämmät rikokset nousevat puheenaiheeksi ainakin paikallisesti ja joka kerta ihmetellään, kun poliisi on täysin voimaton näiden edessä. "Miksei poliisi tee mitään, kun tekijätkin tiedetään... jne."

Sitten kun tilanteet kärjistyvät tai asioihin puututaan, niin kaikki vähintäänkin puolirikolliset kanssaihmiset lähtevät huutelemaan rikollisten oikeuksien perään. Ilta-Sanomien keskustelupalstakin on täynnä todella naurettavia ihmisten omakohtaisia kokemuksia poliisityöstä, ja suurimmasta osasta kommenteista voi tulkita välittömästi kyseisen kommentoijan olevan enemmän tai vähemmän säännöllisesti tekemisissä poliisin kanssa. Omasta syystään.

Joku varmaan miettii nytkin, että miksi poliisi-isä puuttui poikansa pahoinpitelyyn ja että poikien pitäisi selvittää asia keskenään jne. Rikollisten maailma ei toimi niin. Kun vedät pataan jotakin rikollista, se ei tapahdu pelisääntöjen puitteissa ja niin, että lopuksi lyödään kättä päälle. Sieltä tullaan seuraavalla kerralla isommalla porukalla ja/tai erilaisten välineiden kanssa.

Tosiesimerkki rikollisten ajatusmaailmasta ja toimintatavoista: erään kaupungin erässä kaupunginosassa alkoi yllättäen rikosaalto. Asunto- ja automurtoja, varkauksia lähiseudun liikkeissä ja erilaiset pienemmät ja suuremmat ilkivallantekoja... Seudulle oli muuttanut neljän veljeksen kokoonpano, jotka terrorisoivat aluetta päivin ja öin. Kerran erään kaupan yrittäjä sai pari veljeksistä kiinni jostakin varkaudesta ja soitti poliisit. Veljekset huutelivat maijaan kavutessaan, että hammas hampaasta. Muutaman yön päästä kaupan kaikki ikkunat iskettiin rikki. Siis hammas hampaasta... pettämätön logiikka. Ei tuon tason ihmisten kanssa neuvotella.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Sitten kun tilanteet kärjistyvät tai asioihin puututaan, niin kaikki vähintäänkin puolirikolliset kanssaihmiset lähtevät huutelemaan rikollisten oikeuksien perään.

Rikollisilla on ne oikeudet, jotka laki heille suo. Poliisin tehtävä ei ole jakaa rangaistuksia. Jos tahtoo muutoksia rikollisten kohteluuun, täytyy pyrkiä vaikuttamaan demokraattisin keinoin lainsäädäntöön, mutta poliisi ei voi ottaa valtaa omiin käsiinsä. Tällöin poliisi on itse rikollinen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun en itse jaksa asiaan sen suuremmin perehtyä, niin voisiko joku asiasta tietävä hieman avata tuota laitonta uhkausta, ja sitä millon uhkauksesta tulee laiton?
Silloin kun uhataan laittomalla toimenpiteellä, esim pahoinpitelyllä.
 

Puoliveltto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks.
Kun en itse jaksa asiaan sen suuremmin perehtyä, niin voisiko joku asiasta tietävä hieman avata tuota laitonta uhkausta, ja sitä millon uhkauksesta tulee laiton?

Rikoslain mukaan:

Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.​
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitten kun tilanteet kärjistyvät tai asioihin puututaan, niin kaikki vähintäänkin puolirikolliset kanssaihmiset lähtevät huutelemaan rikollisten oikeuksien perään. Ilta-Sanomien keskustelupalstakin on täynnä todella naurettavia ihmisten omakohtaisia kokemuksia poliisityöstä, ja suurimmasta osasta kommenteista voi tulkita välittömästi kyseisen kommentoijan olevan enemmän tai vähemmän säännöllisesti tekemisissä poliisin kanssa. Omasta syystään.

Täytyy nyt kuitenkin muistaa pari asiaa. Kuten Hemingway tuossa totesi, lainsäädäntö on se, johon täytyy alkaa vaikuttaa. Poliisikin joutuu noudattamaan tuota toimissaan. Jos poliisi ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja käyttää hänelle annettua valtaa väärin, hänestä tulee silloin lainrikkoja.

Itse olisin sitä mieltä, että poliisille voitaisiin suoda enemmänkin keinoja tuollaisten mainitsemiesi lähiöterroristien kuriin pistämiseen. Näihin keinoihin eivät kuitenkaan saa kuulua tuollaiset pahoinpitelyillä uhkailemiset tai "kumpaakohan ne meistä uskovat?" -tyyppiset toteamiset.

Parempi keino toki olisi se, että annettaisiin noista lähiöterrorisoinneista ja festaripahoinpitelyistä huomattavasti kovempia rangaistuksia. Ja lisättäisiin poliisin määrärahoja, jotta resursseja näiden ongelmatahojen kurissa pitämiseen olisi enemmän...

Oletko muuten polvipetteri varma siitä, että suurin osa noista netin keskustelupalstan kirjoittajista on jatkuvasti poliisin kanssa tekemisissä omasta syystään? Etkö pidä mahdollisena, että se "huono poliisi" olisikin joissain tapauksissa syypää?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, minä pidän Suomen Poliisia luotettavana organisaationa, ja mitään pahaa sanottavaa heidän edustajistaan ei ole. Tuohon organisaatioon kuuluu kuitenkin sen verran paljon jäseniä, että olisi tilastollisestikin mahdotonta, että sinne ei olisi jokunen mätä omenakin päässyt pesiytymään...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Rikollisilla on ne oikeudet, jotka laki heille suo. Poliisin tehtävä ei ole jakaa rangaistuksia. Jos tahtoo muutoksia rikollisten kohteluuun, täytyy pyrkiä vaikuttamaan demokraattisin keinoin lainsäädäntöön, mutta poliisi ei voi ottaa valtaa omiin käsiinsä. Tällöin poliisi on itse rikollinen.
Näin se menee, onneksi ja valitettavasti.

Olen onneksi saanut korrektia palvelua kaikkina niinä vähinä kertoina kun olen ollut tekemisissä poliisin kanssa. Poliisimiesten joukkoon mahtuu kuitenkin melkoinen kirjo erilaisia ihmisiä joiden ammatilliset kyvyt ja asenne vaihtelevat. Osa heistä osaa hommansa hyvin tilanteessa kuin tilanteessa, osalla pettää pinna helpommin. Poliisin pitää kyetä säilyttämään maltti ja harkintakyky myös provokaation kohteeksi joutuessaan. Vaatimus on kova, sillä poliisien pitää monesti osata reagoida välittömästi juuri oikealla tavalla.

On ihan selvää ettei poliisi voi uhata asiakastaan pahoinpitelyllä, puhumattakaan suoranaisesta pahoinpitelyyn ryhtymisestä. Inhimillisesti katsoen on täysin ymmärrettävää, että elämäntaparikollisen ylimielinen käytös voi laukaista poliisimiehessä ylikeittävän vitutuksen. Tämä on kuitenkin juuri sellaista provosoitumista joka poliisin pitää pystyä välttämään. Lainvalvoja murentaa oman uskottavuutensa jos hän ei itse kykene toimimaan lain puitteissa. Siksi on tärkeää että poliisin toiminta on näissä suhteissa erityisen tarkkailun alaisena, ja että väärinkäytöksiin puututaan jos niitä todetaan tapahtuneen.

Tämä ei tietysti ole minkäänlainen puolustuspuheenvuoro rikollisten oikeuksien puolesta. Kaikkea muuta. Pidän välttämättömänä että Suomessa toimisi kunnioitusta herättävä ja toimintakykyinen poliisi-instituutio, jolla on riittävä toimivalta ja toimintakyky. Pahoinpitelyllä asiakkaitaan uhkailevat poliisimiehet eivät toiminnallaan tue näitä päämääriä. Poliisi resurssit ovat nykyään muutenkin tiukalla, ja osa poliittisista päättäjistä leikkaisi reilusti lisääkin potematta ihmeempiä tunnontuskia.

Paskiaisille vaan kunnon rangaistukset rötöstelyistä.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oletko muuten polvipetteri varma siitä, että suurin osa noista netin keskustelupalstan kirjoittajista on jatkuvasti poliisin kanssa tekemisissä omasta syystään? Etkö pidä mahdollisena, että se "huono poliisi" olisikin joissain tapauksissa syypää?

Kyllä siinäkin ammattiryhmässä löytyy varmasti niitä, joiden ei pitäisi toimia ihmisten parissa lainkaan ja niitä, jotka käyttävät asemaansa väärin jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös