Pohjoismaiset hiihtolajit – liveseuranta

  • 188 718
  • 5 117

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun ihan kylmä fakta on, että pitkillä matkoilla yhteislähtökilpailuissa ensimmäiset kierrokset menevät järjestään alkulämmittelyksi.

Silti Hakola ja Perttu putosivat kyydistä. Ahonen ei tahtonut pysyä ryhmän mukana edes ensimmäistä kilometriä.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
En kyllä täysin osta tuota Iivon omaa versiota.

Jos Iivolla olisi ollut oikeasti paukkuja niin paljon kun hän sanoo, niin kyllähän hän olisi vedon aloittanut aiemmin. Totuus lienee, että Iivo ei uskonut pääsevänsä irti pahimmista kilpakumppaneista ja pelkäsi vain ajavansa itsensä piippuun ennen loppuotatusta.

Mulle tuli tästä mieleen vähän sellainen turhautuneen miehen ” en mä oikeasti olisi noille hävinnyt, jos olisin hiihtänyt fiksummin” - tyylinen purkaus.

Mutta yhtä kaikki, Iivolta hieno hiihto ja nyt löytyi vaan parempia ukkoja eteen. Luulen, että yhteislähdöissä Iivon mitskut alkaa olla nähty, mutta väliaikalähdöissä on edelleen pertsalla vaikea lyötävä seuraavatkin vuodet.

Hienoa, että Kläbö taipui kerrankin loppukirissä. Lähellä oli, ettei Poromaakin tullut lopussa ohi.
Poromaa olisi tullut ohi, ellei ratavalinnan suhteen olisi tullut loppusuoran alussa häslinkiä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Hienoa, että Kläbö taipui kerrankin loppukirissä. Lähellä oli, ettei Poromaakin tullut lopussa ohi.
Poromaa olisi tullut ohi, ellei ratavalinnan suhteen olisi tullut loppusuoran alussa häslinkiä.
Itse asiassa Poromaa blokkasi parikin kertaa Callen nousun, eka kertaa viimeisen kumpareen päällä ka vielä kerran loppusuoralla. Eka kerta näytti aika rumalta, mutta toisessa sai toki valita ladun etummaisena.
Calle ei jäänyt juhlimaan Poromaan mitalia...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Vielä toistamiseen fiilistelty kisojen suomalainen kohokohta eli miesten viesti. Niin sanottu voitettu hopea ja Anttolan sisäänajo kirkkaisiin valoihin.

Planica 2023. Hyvät hiihtokekkerit, suomalaisittain jännitettävää vaikka voittopuolisesti kääntyikin tappioiksi. Ruotsin naiset piti huolen ettei Norja vieny kaikkea.

Kirjoissa, kansissa ja eteenpäin.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kyllä FIS tekee kaikkensa pilatakseen tämän hienon lajin. Siellä pitäisi olla yksi vuoden kohokohdista käynnistä, mutta mun telkkarissa näkyy vain laturetkeilyä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Kyllä FIS tekee kaikkensa pilatakseen tämän hienon lajin. Siellä pitäisi olla yksi vuoden kohokohdista käynnistä, mutta mun telkkarissa näkyy vain laturetkeilyä.
Laturetki, jossa mukana Norjan maajoukkue ja muun maailman kakkos - tai kolmoskorin miehet. Katsookohan tuota Norjan ulkopuolella joku? Surullista.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kyllä FIS tekee kaikkensa pilatakseen tämän hienon lajin. Siellä pitäisi olla yksi vuoden kohokohdista käynnistä, mutta mun telkkarissa näkyy vain laturetkeilyä.
Älä muuta sano. Tämä on kyllä kaikkien aikojen pitkäveteisin Kollenin 50 km.

Ja, kun keli on, päinvastoin kuin yleensä, liukas pakkaskeli, niin porukkaa on entistä vaikeampi saada hajalle. Ja, tottakai heti Holund alkoi hajoittamaan porukkaa.

Lisäksi mukana on vain 36 hiihtäjää, joista kolmasosa on norjalaisia.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Laturetki, jossa mukana Norjan maajoukkue ja muun maailman kakkos - tai kolmoskorin miehet. Katsookohan tuota Norjan ulkopuolella joku? Surullista.
En muista muutenkaan, että maastohiihto olisi lajina koskaan kokenut tällaista inflaatiota kuin viimeisten vuosien aikana. Tai rajummin sanottuna viimeisen vuoden. Surkeaa.
 

Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
On tämä kaltaiselleni vanhojen aikojen haikailijalle aika ikävää katsottavaa. Jos hiihdettäisiin pääasiassa väliaikalähtöjä, kuten "vanhaan hyvään aikaan", olisi Kläbo toki erinomainen hiihtäjä, mutta kyllähän se on nähty, ettei mies koskaan voita kisaa, jos vain hiihdetään kunnon vauhtia. Esimerkkinä tämän päivän kisa. Eikä hän voita edes skiathloneja, kun pidetään vauhtia, se on nähty kaksissa viime arvokisoissa.
Harmi, että hiihto menee tähän. Ja enemmän vain Kläbon pussiin pelataan, mikäli väliaikalähtö lyhenee 10 kilometriin ja skiathlon 20 kilometriin myös arvokisoissa. Käsittämätöntä toimintaa kestävyysurheilussa.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ja enemmän vain Kläbon pussiin pelataan, mikäli väliaikalähtö lyhenee 10 kilometriin ja skiathlon 20 kilometriin myös arvokisoissa. Käsittämätöntä toimintaa kestävyysurheilussa.
Niin, tuo hiihtomatkojen muuttaminen on myös ihan uskomatonta spedeilyä, jota en voi käsittää. Olisivat sitten vaikka muuttaneet niin, että hiihtävät samat matkat naiset ja miehet, mutta pitäneet silti ne matkojen pituudet entisellään. Ihan helvetin käsittämätöntä, kun melkein kaikki hiihtäjätkin vastustivat tuota muutosta. No, itsehän he tämän lajin pilaavat ja ei tarvitse ihmetellä kun kiinnostus vähenee jatkuvasti.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Tänään taidetaan tehdä myös jonkinlainen ennätys sillä kympin joukkoon ei taida mahtua muita kun norjalaisia. Pieni toivo toki on että Musgrave jonkun norjalaisen tuosta onnistuisi tiputtamaan top10:sta.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kunkku varmaan ihmettelee että boikotoivatko suomalaiset kisoja
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Ihan sama, vaikka olis top 20 norskeja tässä. Kukaan näistä ei pärjää Iivolle pertsan väliaikalähdössä. Se on miesten matka, ei mikään ryhmähali.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Olipa jännä kisa. Not. Kymmenen ensimmäistä sijaa Norjaan. Milloin viimeksi?

Paras ei-norjalainen on britti, toiseksi paras japanilainen. Erikoista sekin.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Eurooppalainen yleisö ei vaan jaksa kattoa sellaista (tyyliin ralli) vaan haluaa porukassa ajoa (tyyliin formulat)
Ikävä kyllä näin.

Enemmänkin kyse on jo sukupolvista. Nykysukupolvi haluaa saada kuvia someen, missä tiukkaa taistelua, ja että on tätä näkemässä. Ei kuvat yksittäisestä Iivosta kiinnosta.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Saisiko lisää maailmancupia Norjaan, olisi fiilis huipussaan?!

Siis oikeasti, tämä niitä skaboja, kun mielenkiinto aika nollassa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Vaatimaton päivä norjalaisilta. Kahdenkympin joukossa ainoastaan kymmenen norskia.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Eurooppalainen yleisö ei vaan jaksa kattoa sellaista (tyyliin ralli) vaan haluaa porukassa ajoa (tyyliin formulat)

Tästä tulikin mieleen, että ei ole tainnut koskaan olla F1:ssä norjalaiskuskia??
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Olipa jännä kisa. Not. Kymmenen ensimmäistä sijaa Norjaan. Milloin viimeksi?

Paras ei-norjalainen on britti, toiseksi paras japanilainen. Erikoista sekin.
Niin ja se brittikin on asunut Norjassa jo vuosikausia, eli on käytännössä norjalainen.

Saatiin nyt sellainenkin tilastoharvinaisuus, että yksikään kilpailija ei keskeyttänyt. Se kertoo jo jotakin liukkaasta kelistä, vaikka rata on nykymittapuulla "rankka".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös