Mainos

Playoffs 2019 välierät: Tappara (2.) – HPK (5.)

  • 109 787
  • 703

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Aika kiltisti ilmaistu, jatkoajan ylivoimalla näkyi kyllä kuinka siellä lirahti koko jengille lusikallinen pöksyyn eikä puhettakaan että kukaan olisi uskaltanut edes kokeilla heittää kiekkoa maalille. Toivotaan että Lada toisi vähän selkärankaa kokemattomampaan jengiin, muuten Tappara etenee puolivaloilla finaaleihin.

Noin muutoin olen hieman yllättynyt kuinka heikko Tappara oikeastaan onkaan. Odotin enemmän, vähän varkain saivat nyt säilytettyä kotietunsa. Mutta tämä taso näyttää pelokasta Kerhoa vastaan riittävän.

Samalla tavalla näin itsekin pelin ja Tappara on tähän asti ollut Lukko-sarjaan verrattuna melko heikko. Kerhosta en tiedä mutta Tapparalla on ainakin varaa parantaa ja nyt kun Kerholla rupeaa olemaan se pakkovoitto pikkuhiljaa käsillä niin näkisin että tämä sarja ei 7:ää peliä nää
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tapparalta tänään niin heikko peli, että tästä ei enää alaspäin päästä. Tai ainakaan yksilötasolla ei ole mahdollista. Onneksi voitto pystyttiin rutiinilla ottamaan, eikä tappio lopulta isossa kuvassa ollut edes kovin lähellä.

On se muuten perkele miten heikko linjatuomareiden taso on nykyään. Taas ihan mitä sattuu.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan se aina kovan joukkueen merkki, että heikollakin pelillä Tappara johtaa 2-1. HPK on ollut hyvä, mutta miten käy kun Tappara saa pelinsä käyntiin paremmin. Onneksi tämä kakkosvaihde on toistaiseksi riittänyt, vaikka HPK on laittanut parastaan.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vai että Larmin ja Jasun liikeradat kohtasivat. Mustaa on taas väännetty valkoiseksi sellaisella vimmalla, että melkein heikottaa. Saahan sitä värilasit olla silmillä, mutta ei nyt kannata omaa uskottavuuttaan ihan ehdoin tahdoin noin puusilmäisillä kommenteilla nakertaa. Päivänselvä molarin häirintä ja tuomarivirhe, kun ei tullut jäähyä estämisestä. Se tosin oli Kerholle etu tuolla yv:llä.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samalla tavalla näin itsekin pelin ja Tappara on tähän asti ollut Lukko-sarjaan verrattuna melko heikko. Kerhosta en tiedä mutta Tapparalla on ainakin varaa parantaa ja nyt kun Kerholla rupeaa olemaan se pakkovoitto pikkuhiljaa käsillä niin näkisin että tämä sarja ei 7:ää peliä nää
Tämä on taas tätä tavanomaista jargonia, ei joukkueiden voimasuhteet tässä vaiheessa kautta yhtäkkiä heitä mitään maagista häränpyllyä kun toinen parantaa huomattavasti yhden tai kaksi yötä nukuttuaan. Varsinkin kun trendi on ollut se, että HPK ottaa kokoajan enemmän (tuloksetta) ohjaksia kentällä. Tapparahan sarjan hyvin todennäköisesti vie, mutta ei siksi että se yhtäkkiä parantaisi huimasti esityksiään vaan siksi, että sen rutiinitaso on vaan niin pajon korkeammalla ja myös siksi, että sillä on erikoistilanteisiin heittää Kerholta puuttuvaa erikoisosaamista.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Vai että Larmin ja Jasun liikeradat kohtasivat. Mustaa on taas väännetty valkoiseksi sellaisella vimmalla, että melkein heikottaa. Saahan sitä värilasit olla silmillä, mutta ei nyt kannata omaa uskottavuuttaan ihan ehdoin tahdoin noin puusilmäisillä kommenteilla nakertaa. Päivänselvä molarin häirintä ja tuomarivirhe, kun ei tullut jäähyä estämisestä. Se tosin oli Kerholle etu tuolla yv:llä.
Mää haluaisin lukea lisää sitä samaa, vähän harmitus helpottaisi sellaisilla huumoripläjäyksillä.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Vaikka Tappara pelasi hieman heikomman pelin, niin täytyy huomioida, että joutuivat pelaamaan alivoimaa viisi minuuttia enemmän kuin vastustaja ja silti ottelun vedot menivät tasan sekä Tappara sai lopulta yhden otteluvoiton lisää tähän sarjaan. Toista kertaa Tappara tuskin noin huonosti tulee tässä sarjassa pelaamaan, eikä tarjoa Kerholle tämän iltaisen kaltaista iskun paikkaa. Tämän iltainen oli iso hukattu mahdollisuus Kerholta.
 

Tappara #27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tykkää tuomareiden dissaamisesta, mutta päätin että mikäli Tappara VOITTAA, rohkenen ottaa tuomarityöskentelyn esille.

Erikoisia tuomioita. En edes viittaa pelkästään maalivahdin häirintänä hylättyyn maaliin, vaan pitkiä kiekkoja, paitsioita molempiin suuntiin. Myös ”paitsio” jossa kerhopakki pelasi heittäytyessään kiekon kädellä keskialueelta alueelle suoraan Tappara-pelaajalle, josta 2-0 vastaan läpi. Ja pilli soi. Edelleen painotan etten olisi nostanut tuomareita tikun nokkaan jos Tappara olisi hävinnyt. Mutta perhana, nyt ratkotaan Suomen mestaruutta! Tuomarit eivät vain saa alisuorittaa tässä kohtaa.

Kova tiukka peli, josta myös Kerho olisi aivan hyvin voinut poistua voittajana. Pitkältä sarjalta haiskahtaa. Tämän ottelun tulos ei oikein tarkoittanut vielä mitään. Paitsi sen, että ylihuomenna Kerholla alkaa olla ”pakkovoiton” paikka. Lainausmerkit siksi, että eihän se vielä sarjaa poikki laita, mutta olisi Kerholla siinä aikamoinen vuori edessä jos tilanne on 3-1 Tapparalle.

Pakko nostaa vielä Ruokosen maali illan helmenä. Vaikka olikin naapurin pelaaja, olihan se ihan käsittämätön maali tuohon paikkaan! Huikea suoritus! Hattu päästä.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Vaikka Tappara pelasi hieman heikomman pelin, niin täytyy huomioida, että joutuivat pelaamaan alivoimaa viisi minuuttia enemmän kuin vastustaja ja silti ottelun vedot menivät tasan sekä Tappara sai lopulta yhden otteluvoiton lisää tähän sarjaan. Toista kertaa Tappara tuskin noin huonosti tulee tässä sarjassa pelaamaan, eikä tarjoa Kerholle tämän iltaisen kaltaista iskun paikkaa. Tämän iltainen oli iso hukattu mahdollisuus Kerholta.
Tappara on nyt tässä sarjassa pelannut kaksi huonoa matsia, joten ei kahta ilman kolmatta. Eikä se Tapparan sarjan eka pelikään kovin hääppöinen ollut, kuten ei HPK:kaan. Jännä nähdä mihin tämä sarja ratkeaa. @jinsuin mainitsemiin Tapsu-erikoistilanteisiin vai siihen, että Kerho on vienyt kahta viimeisintä matsia (ekaa ei vienyt kukaan)
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka Tappara pelasi hieman heikomman pelin, niin täytyy huomioida, että joutuivat pelaamaan alivoimaa viisi minuuttia enemmän kuin vastustaja ja silti ottelun vedot menivät tasan sekä Tappara sai lopulta yhden otteluvoiton lisää tähän sarjaan. Toista kertaa Tappara tuskin noin huonosti tulee tässä sarjassa pelaamaan, eikä tarjoa Kerholle tämän iltaisen kaltaista iskun paikkaa. Tämän iltainen oli iso hukattu mahdollisuus Kerholta.
Rehellisesti sanottuna en minäkään usko, että Tappara tulee näin huonosti enää pelaamaan. Ehdottomasti samaa mieltä viimeisestä lauseesta ja HPK:n kohdalla kysytäänkin nyt pääkopan kestävyyttä tämän tappion nollaamisessa, jotta pystyvät jatkamaan proaktiviista jääkiekkoa. Jos alkavat vähänkin miettimään ja jäpittämään, niin sarja on ohi. Pelirohkeus on tuo heidän kiekkonsa ydin ja sillä pystyvät haastamaan tai ei millään.
 

Kassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tän lisäksi oli vielä Tapparan läpiajossa kamppi, joka jäi kokonaan viheltämättä:
Myös ”paitsio” jossa kerhopakki pelasi heittäytyessään kiekon kädellä keskialueelta alueelle suoraan Tappara-pelaajalle, josta 2-0 vastaan läpi. Ja pilli soi.
Tämän näki varsin selvästi katsomosta kuten tuon kampinkin. No, voitto tuli silti. Tästä voi parantaa paljon ja HPK:llä on myös pomppinut omissa maaleissaan hiukan enemmän tähän mennessä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tämän näki varsin selvästi katsomosta kuten tuon kampinkin.
Anna tulla nyt vaan lisää, kyllä tätä jaksaa. Eikä sitä korkkia kannata vielä kiinni laittaa, ei tippa tapa jne.

Rautakorven ilmeestä näki pelon tai oikeastaan se oli kauhua. Ja ylihuomenna sitä taas nähdään.
 

Kassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Anna tulla nyt vaan lisää, kyllä tätä jaksaa. Eikä sitä korkkia kannata vielä kiinni laittaa, ei tippa tapa jne.

Rautakorven ilmeestä näki pelon tai oikeastaan se oli kauhua. Ja ylihuomenna sitä taas nähdään.

Sieltähän tätä yritetään provoksi kääntää. Ehkä ensi kerralla pomput on Tapparan puolella.
 

Kukko

Jäsen
Jäähyt 5-2 Tapparalle, toisinkin päin olisi voinut olla. Hivenen helpohkoja kaatuiluja ja jäähän makaamisia kerholta. Tappara taas pelasi jälleen rehellisen miehekkäästi. Monta tilaisuutta annettiin siis Kerholle, mutta silti sarja 2-1 Tapparalle. Tästä hyvä jatkaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mää näin saman. Alkoi jo vituttaa, että eikö sitä Tappara nyt voisi itsekin välillä vähän yrittää. Ja jos oikein hurjaksi heittäytyisi, jopa vaikka maalia.

Kyl se Tappara sieltä tulee kunhan nyt sarja etenee ja ensin vähän makustellaan.

Punaviinihommia.
 

Ralph

Jäsen
Onhan se aina kovan joukkueen merkki, että heikollakin pelillä Tappara johtaa 2-1.
Odotettavaa, että Kerhon laittaessa Tapparan tiukille on selitys Tapparan huonossa pelissä. Kas kun ei "Tappara ei syttynyt tänään peliin" -lausetta ei ole vielä kuulunut.

Mutta voidaan sopia, että HPK on pelannut kauden huonoimmat pelit tähän paikkaan. Eli aika heikkotasoisia välieriä tässä pelataan. Toivottavasti edes toista kiinnostaisi torstaina jo pelata.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
sillä on erikoistilanteisiin heittää Kerholta puuttuvaa erikoisosaamista.
Kerholla on Nikkilää viivaan heittämään syöttöjä, Tapparalla ei löydy haastajaa.
Turunen kohtuullisen pehmeäkätinen ja tehokas playmakeri, joka tosin hiihtelee ylivoimassa kiekottomana.
Nenosen rannetta ei Tapparasta löydy.
Sitten on Tuulolaa ja Paajasta maalille, Leinoa, Luceniusta, Innalaa toiselle siivelle jne. Kyllä sieltä erikoisosaamista luulisi löytyvän. Ehkä Tapparan av vie vain taiston. Onneksi Utuselle annettiin jo runkosarjassa paljon vastuuta, niin nyt pystyy kantamaan kuormaa Vittasmäen, Bloodin ja Mäntylän kanssa kun Eloränni on lukittu Ilveksen koppiin. Jää Suhoselle ja Kemiläiselle aikaa keskittyä ylivoimiin ja Fälthin voi heittää askiin koska vain.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse näin aika aran ja varovaisen Tapparan, mutta teillä on varmasti parempaa tietoa.
Jos se on "arkaa ja varovaista", että kolmannessa erässä Vittasmäki tuo kiekon hyökkäysalueelle Kerhon maalin taa ja syöttää vastaan nousevalle Mäntylälle, niin en todellakaan halua nähdä rohkeaa Tapparaa...
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Rautakorven ilmeestä näki pelon tai oikeastaan se oli kauhua. Ja ylihuomenna sitä taas nähdään.

Mitäs se nyt siellä kauhisteli? Jotain Rinkelinmäen siivoamatonta WC-pönttöä kö? Taas kohta joutuu ne raidat näkemään.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Näkikö sitä Lindgrenin teräsmiessuoritusta joku siellä hallissa siitä viivan kohdalta? Oliko se kiekko käsissä vielä viivan yli tullessa, vai oliko jo irti? Eli menikö oikein vai väärin? @Kassu ei tarvi vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös