Mainos

Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

  • 244 154
  • 1 599

Greffin

Jäsen
Sivuhuomautuksena, että mikään joukkue ei voi karvata ja paineistaa vaihdosta toiseen, kun pelataan joka toinen päivä. HIFK hävisi mielestäni juuri tuon vuoksi. Jos olisi ollut vähän enemmän harkintaa, että milloin se on järkevää, niin olisi vienyt sarjan. Pienet fysiikkaan liittyvät asiat, kuten esim. pitkän kiekon jälkeisen vaihdon pelaaminen, ovat yllättävän tärkeitä tähän aikaan vuodesta. Varsinkin kun lepoetu ja pakkivajaus yms.

Ehkä näin. Kuulostaa kuitenkin oudolta siihen nähden, että IFK pelasi sarjan parhaan pelinsä seitsemännessä matsissa. Siitä ei tulosta tullut. Aemmissa peleissä Kärpät oli useammin parempi ja kokonaisuutena parempi joukkue. Mielestäni IFK kuitenkin pelasi välillä todella passiivisesti ja aktiivisempaa paineistamista ei juurikaan tehty edes tappioasemassa. Joskus pelien alussa tähän pyrkivät.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Joko et ymmärrä näkemääsi tai tarkoituksella kirjoitat höpöjä. Kärpät träppäsi myös avauserässä, kun peli oli tasan. Olisi voinut karvata vaihdosta toiseen, mutta valitsi träpin useissa vaihdoissa.
Kärpät aloitti pelin jostain syystä todella varovaisesti, ehkä kunnioittivat vastustajaa, finaalijännitystä tai jotain muuta. Hyvin epätyypillinen pelin alku Raksilassa. Kärpät kokivat ilmeisesti olevansa hieman "kusessa" ja omaa peliä ei saatu kunnolla käyntiin. Ja voi olla, että Tapparan tyylistä joukkuetta vastaan ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa tuo sumppu yhdeksi variaatioksi. Kotipeleissä näkee todella harvoin noin passiivista Kärppää, tämä oli ensimmäinen kerta tälle kaudelle. Pelejä on takana 37 ja näin passiivista alkua ei ole aiemmin nähty. Tuo lepojuttu voi myös olla syynä.

Tappara on useasti lähtenyt peliin kovalla karvauksella ja luistellut vastustajalta jalat alta. Näin on käynyt viimeksi välieräsarjassa. Kärpät on niin hyvin luisteleva porukka ettei vastaavaa vauhtieroa pääse syntymään mutta jo eilen Tappara sai riistoja karvatessaan syvältä. Useimmiten Tappara valitsi träpin mutta karvausta nähtiin myös.
Katsoin kaikki Tapparan aiemmat playoff-matsit, jotka olen vain pystynyt. Suuressa osassa niistä Tappara on tylsyttänyt vastustajan pelaamalla pääsääntöisesti tuota sumppua ja iskemällä kovaa vastaan. Toki on nähty myös jonkin verran omaa aktiivista hyökkäyspeliä sekä karvausta, mutta se on jäänyt kyllä yleensä sivuosaan. Vastustaja on usein vain hakannut päätä seinään erästä toiseen Tapparan keskialueen sumppua vastaan. Tappara on sitten kääntänyt peliä nopeasti ja iskenyt vastaan.
 

Itäpuu

Jäsen
Ehkä näin. Kuulostaa kuitenkin oudolta siihen nähden, että IFK pelasi sarjan parhaan pelinsä seitsemännessä matsissa. Siitä ei tulosta tullut. Aemmissa peleissä Kärpät oli useammin parempi ja kokonaisuutena parempi joukkue. Mielestäni IFK kuitenkin pelasi välillä todella passiivisesti ja aktiivisempaa paineistamista ei juurikaan tehty edes tappioasemassa. Joskus pelien alussa tähän pyrkivät.
Minusta varsinkin sarjan alussa hifk tuli todella kovaa päälle ja takakarvasi liikaa, eli söi omaa energiaansa. Muutamassa pelissä puolen välin jälkeen joukkue oli ihan finito. Tappara tai Kärpät ei ole tuohon lähtenyt. Viimeisessä pelissä on pakko lyödä kaikki energiat peliin, varsinkin jos on tappiolla.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät aloitti pelin jostain syystä todella varovaisesti, ehkä kunnioittivat vastustajaa, finaalijännitystä tai jotain muuta. Hyvin epätyypillinen pelin alku Raksilassa. Kärpät kokivat ilmeisesti olevansa hieman "kusessa" ja omaa peliä ei saatu kunnolla käyntiin. Ja voi olla, että Tapparan tyylistä joukkuetta vastaan ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa tuo sumppu yhdeksi variaatioksi. Kotipeleissä näkee todella harvoin noin passiivista Kärppää, tämä oli ensimmäinen kerta tälle kaudelle. Pelejä on takana 37 ja näin passiivista alkua ei ole aiemmin nähty. Tuo lepojuttu voi myös olla syynä.
HIFK -sarjassa avauserät olivat niin Oulussa, kuin Helsingissä HIFK:n heiniä, joten nuo heikot avauserät eivät ole uutta. Toisessa erässä ollaan saatu lyhyemmän vaihtovälin ansiosta pitkiä kulmamyllyjä samalla pelaajia vaihtaen.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
HIFK -sarjassa avauserät olivat niin Oulussa, kuin Helsingissä HIFK:n heiniä, joten nuo heikot avauserät eivät ole uutta. Toisessa erässä ollaan saatu lyhyemmän vaihtovälin ansiosta pitkiä kulmamyllyjä samalla pelaajia vaihtaen.

Lähinnä tarkoitin, että lähdetään pelaamaan passiivisesti omasta valinnasta. HIFK pakotti Kärpät puolustuskannalle omalla aktiivisella hyökkäyspelillään. Tätä ei Tappara eilen tehnyt, ainakaan niin voimakkaasti kuin HIFK. Kärpät sumputti eilen omasta valinnasta osan peliä. Tämä ei ole tyypillistä Kärpille.
 
Laitoitko muuten paljonkin rahaa Kärppien mestaruudelle?
Isosti. Jos natsaa, ostan Jatkoajan ja annan Pärnäselle kenkää.
Huomasitko muuten, että tähän "tolppatrapiin" liittyy hyvin usein myös toisen hyökkääjän ajo maalin taakse.Tällöin ei varmaan enää puhuta varsinaisesti trapista, kun hyökkääjät karvaavat vastustajan maalin takana.
No en kyllä huomannut, kun ei niin kovin usein käynyt. Jos Tapparalla oli yhtään kontrolli, Kärpät vetäytyi.
Sen tiiän, että myös väsyneet kädet näköjään sortuu tekosyihin tuomarilinjasta kun tulee selvästi käkättimeen. Älä nyt, playoffkiekkoa parhaimmillaan. Nyt pelataan ja toinen voittaa.
Että kuinka? Tapparan heikko hyökkäyspeli ja yleinen suorittamisen vajaus oli tappion syy. Linjan epätasaisuus vain hieman avitti Kärppiä.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Siinä on se ero esim. Tapparaan, että se pyrkii käyttämään tuota sumppua pelien voittamiseen, pelin alusta asti ja kaikkia joukkueita vastaan, koko ajan. Kärpät käyttää sitä vain silloin kuin muuta mahdollisuutta ei ole. Siinä on mieletön ero.

Miksi pitää kirjoittaa tällasta paskaa? Sama kuin kirjoittaisin "Kärpät saa tuomariapua pelin alusta asti ja kaikkia joukkueita vastaan, koko ajan." Olisiko korrektia ja todenmukaista?

Tapparan peli perustuu minunkin mielestäni liikaa passiivisuuteen, mutta tuo joukkue pelasi esim. TPS-sarjassa pitkiä pätkiä aktiivisesti ja ylhäältä karvaten. On täyttä valehtelua väittää, että Tappara käyttäisi sumppua koko ajan, kaikkia joukkueita vastaan, pelin alusta lähtien. Katsopa vaikka Tappara-TPS 2.välieräottelun ensimmäinen erä ja tule sen jälkeen kertomaan, haetko takkisi vai et?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Valtakunnan ykköslehti ohjaa urheilusivuillaan katsomaan otteluraportin suoraan hs.fi-osoitteesta. Ei kai paperi-HS niin aikaisin mene painoon, ettei varsinaisella peliajalla päättyneestä matsista ehtisti juttua kirjoittamaan?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Katsopa vaikka Tappara-TPS 2.välieräottelun ensimmäinen erä ja tule sen jälkeen kertomaan, haetko takkisi vai et?

No, pitääpä katsoa.

En voi kirjoittaa tänne kuin vain omista kokemuksistani, en siis koe kirjoittavani paskaa. Olen myös katsonut Tapparalta noin reilu kymmenkunta peliä runkosarjaa. Se on ihan hyvä otanta. Ehkä minulla on vain käynyt huono tuuri pelivalinnoissa, mutta katsomissani peleissä en ole muunlaista peliä nähnyt. On siellä voinut olla tietenkin aktiivisempia jaksoja seassa, mutta kokonaiskuvaa se ei kuitenkaan muuta ja päällimmäisenä on jäänyt mieleen tuo passiivinen pelityyli.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mukavasti muotoiltu Mannerilta:
– Tappara on kuin Juventus. Tyylikäs joukkue, joka on täynnä tyylikkäitä pelaajia. Puolustuksessa on sopiva sekoitus puolustusosaamista ja dynaamisuutta. Viivasta löytyy myös tulivoimaa. Dominik Hrachovina on kuumin pudotuspelipelaaja jo toista vuotta
ja vielä:
Tappara on vahva, konemainen ja vailla heikkouksia aivan kuten Ivan Drago Rockyssa. Me olemme Rocky, joka touhusi koko ajan vähän eri tavalla, mutta onnistui silti löytämään tiensä finaaliin
http://www.kaleva.fi/urheilu/jaakie...a-touhusi-koko-ajan-vahan-eri-tavalla/790797/
Loistavasti muotoiltu, selkeästi Manner osaa lähestyä asioita oikeassa kulmassa..vähän hjuumorin kautta myös.
 

Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tapparalla meinasi heikon peliesityksen lisäksi hermo pettää aika-ajoin. Rantakarilta taklaus suoraa Humalojan päähän, Humaloja ehti vähän onneksi kääntää päätä sivuun, tilanteessa myös päät kolahtavat yhteen. Kaikenkaikkiaan aika tarkoituksenhakuinen tilanne Rantakarilta ja pelikieltoa lienee tulossa. Toisessa tilanteessa Haapalalla meinasi mennä kuppi täysin nurin Rouhomaan kanssa, kävi niin kuumana, että loppujen lopuksi meni istumaan jäähypenkille, vaikka tilanteesta ei tuomittu edes jäähyä. No se menee tunteisiin, kun ei pelillisesti pärjää. Muuten pääsääntöisesti kuitenkin keskityttiin pelaamiseen eikä tyhjänpäiväistä isottelua ollut nähtävissä puolin eikä toisin.
 
Vitut avittanut. Mitään lievää tai edes vähän lievää epätasaisuutta ei nähty. Tuulesta temmattu koko väite.
Niiden avittamisesta tuossa pelissä en osaa sanoa. Kärpät sai kaksi köykäistä ylivoimaa ja hyvin epäselvällä kympillä tärkeän pakin Tapparalta pois. Vastaavasti rikkeitä Kärpiltä ei otettu pois kuin se yksi, koko pelin selkein. Eli auttoivat vähän.

Mutta toivottavasti paremmin jatkossa. Ei tämä likimainkaan huonoin esitys ollut.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Tunteisiin näkyy menneen tapparalaisille pelitavan kritisointi. Kyllä, molemmat pelaavat tarkasti puolustuksen kautta, ja kyllä, molemmat lähtevät välillä hitaasti, mutta onhan tuossa kokonaisuutta tarkastellen isoja eroja. Selkeimmät kaksi siinä, kuinka usein Tappara pelasi alaspäin (nähtiin jopa legendaarinen syöttö omalle veskalle hyökkäyssiniseltä) ja kuinka usein karvattiin syvältä useammalla kuin yhdellä pelaajalla.

Ennakko-odotusten ja jo tutuksi tulleen kaavan mukaan homma etenee. Tapparalta löysä alku, jolle nähtäneen vielä jatkoa 2. tai 3. pelissä. Kärpät johtanee kolmen pelin jälkeen sarjaa 2-1, minkä jälkeen Tappara nostaa tekemisensä tasoa ja mennee menojaan materiaaliedun turvin. Mutta loppuun asti taistellaan, jääkiekossa tapahtuu joskus jänniäkin asioita.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalla meinasi heikon peliesityksen lisäksi hermo pettää aika-ajoin. Rantakarilta taklaus suoraa Humalojan päähän, Humaloja ehti vähän onneksi kääntää päätä sivuun, tilanteessa myös päät kolahtavat yhteen. Kaikenkaikkiaan aika tarkoituksenhakuinen tilanne Rantakarilta ja pelikieltoa lienee tulossa. Toisessa tilanteessa Haapalalla meinasi mennä kuppi täysin nurin Rouhomaan kanssa, kävi niin kuumana, että loppujen lopuksi meni istumaan jäähypenkille, vaikka tilanteesta ei tuomittu edes jäähyä. No se menee tunteisiin, kun ei pelillisesti pärjää. Muuten pääsääntöisesti kuitenkin keskityttiin pelaamiseen eikä tyhjänpäiväistä isottelua ollut nähtävissä puolin eikä toisin.

Kyllä, Rantakari taklasi ihan tarkoituksella Humalojaa. Mahtavaa, että pystyt tulkitsemaan tahalliseksi pääniitiksi tuon taklauksen, etenkin kun en yhtään yllättyisi jos kurinpito toteaisi, että ei perustetta lisärankulle.

Entä kuinka usein pelaaja jättää menemättä jäähypenkille, mikäli tuomari hänet sinne saattelee ja toimitsija vielä luukunkin avaa?
Henkalla tuppaa menemään kuppi nurin jos oma peli ei kulje. Kilpailuhenkinen kaveri turhautuu, kun ei puolikuntoisena saa välillä mitään aikaan. Turhautumisen estämiseen ei luonnollisesti auta, mikäli vastustaja koittaa toistakymmentäsekuntia vihellyksen jälkeen ruuvata päätä irti. Taktiikkana muuten hyvä on aina kiekon ollessa oman maalivahden hallussa, repiä päästä viiksien alapuolelle luistelevaa hyökkääjää. Tuntuu aina siirtyvän aloitus A-pisteelle. Luulen tosin, ettei toimi enää jatkossa
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tunteisiin näkyy menneen tapparalaisille pelitavan kritisointi. Kyllä, molemmat pelaavat tarkasti puolustuksen kautta, ja kyllä, molemmat lähtevät välillä hitaasti, mutta onhan tuossa kokonaisuutta tarkastellen isoja eroja. Selkeimmät kaksi siinä, kuinka usein Tappara pelasi alaspäin (nähtiin jopa legendaarinen syöttö omalle veskalle hyökkäyssiniseltä) ja kuinka usein karvattiin syvältä useammalla kuin yhdellä pelaajalla.
Tuossa tilanteessa Rauhala oli menossa vaihtoon ja sai syötön alimpana miehenä hyökkäyssinisen ja keskiviivan välille. Se oli juurikin Rautakorven ohjeistama taktiikka, että otetaan tuossa tilanteessa kontrolli antaen maalivahdin viedä kiekko maalin taakse. Ihan oikea huomio siis tilanteesta, mutta ei kyllä liity mitenkään keskusteluun kokonaisuutta tarkastellen.

Kyllähän kaikki sen tietävät ja näkevät, että Tappara pyrkii peliä rytmittämään mieleisekseen. Hassua ja itseään toistavaa kahvauksen kanssa on, että jälleen vain Tappara nähdään tätä tekemässä, vaikka juuri eilisessä ottelussa kaikki näkökyvyn omaavat näkivät myös toisen joukkueen mm. träppäävän. Mutta toisaalta, Kärpät teki sitä vain pakotetusti ja vähemmän ja oikein ja hienommin. On tämä kevät hienoa aikaa, kerta toisensa jälkeen.
 

Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän eilen konkretisoitui se miksi Kärpät oli niin monien kirjoittajien kaavailuissa ennakkosuosikki tähän sarjaan. Nyt kun ensimmäinen peli on takana voidaan todeta, ettei Tapparasta ollut varsinaisesti haastamaan Kärppiä missään vaiheessa. Montako vaarallista maalipaikkaa Tapparalla oli verrattuna Kärppien vastaavaan? Henkilökohtaisesti odotin tasaisempaa ensimmäistä ottelua, mutta tämän otin enemmän kuin mielellään vastaan. Tapparan tulee parantaa huomattavasti, jos meinaavat taistella mestaruudesta, sillä myöskään Kärpät eivät vielä parhaimmillaan olleet.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kyllähän kaikki sen tietävät ja näkevät, että Tappara pyrkii peliä rytmittämään mieleisekseen. Hassua ja itseään toistavaa kahvauksen kanssa on, että jälleen vain Tappara nähdään tätä tekemässä, vaikka juuri eilisessä ottelussa kaikki näkökyvyn omaavat näkivät myös toisen joukkueen mm. träppäävän. Mutta toisaalta, Kärpät teki sitä vain pakotetusti ja vähemmän ja oikein ja hienommin. On tämä kevät hienoa aikaa, kerta toisensa jälkeen.

No, tässä voi jokainen miettiä, että miltä peli näyttäisi jos finaalissa pelaisivat vaikka Kärpät ja KalPa. Taitaisi olla vähän eri näköistä peliä?
 

Greffin

Jäsen
Minusta varsinkin sarjan alussa hifk tuli todella kovaa päälle ja takakarvasi liikaa, eli söi omaa energiaansa. Muutamassa pelissä puolen välin jälkeen joukkue oli ihan finito. Tappara tai Kärpät ei ole tuohon lähtenyt. Viimeisessä pelissä on pakko lyödä kaikki energiat peliin, varsinkin jos on tappiolla.

Esimerkiksi ensimmäinen pelihän oli hyvin passiivista 3-2 trappia IFK:lta. Toinen peli kotona oli aivan täyttä sekoilua, mutta ei pidä kyllä paikkaansa mielestäni tuo väite millään tasolla.

Monihan jopa yllättyi siitä passiivisesta puolustamisesta.

Haluaisin nähdä joukkueen, joka takakarvaa liikaa. Kuulostaa hurjalta, että trap joukkue joutuu kovin paljoa takakarvaamaan tai, että kiekonmenetyksen jälkeen säästeltäisiin eikä takakarvattaisi.

IFK perusti koko puolustuspelinsä pitkin playoffeja passiiviseen trappiin, eikä karvannut kuin aivan todella harvoin. Varmasti väsymystä oli enemmän koska alla oli 10 kertaa kovempi sarja ja materiaali kapeampi.

Mutta se ei ole ketjun aihe. Täydellisen poikkeava näkemys vain hämmensi.

Ps. Kärppien trap on kehittynyt aika hyvin pitkin pleijareita ja pystyy tukahduttamaan sillä pelejä tehokkaasti.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tai Keupa ja IFK? Mistäs sitäkään tietää millaista peliä nähtäisiin.

KalPa ja Kärpät pelasivat runkosarjassa 4 kertaa toisiaan vastaan. Molemmilta nähtiin noissa peleissä aktiivista hyökkäyspeliä, jossa päämääränä oli pelata mahdollisimman paljon kiekollisena ja karvata ylhäältä. Pelejä oli viihdyttävää katsoa. Luulen etteivät finaalit näiden joukkueiden kesken tekisi suurta poikkeusta tuohon, mutta tietenkään aivan 100% varma ei voi koskaan olla.
 
KalPa ja Kärpät pelasivat runkosarjassa 4 kertaa toisiaan vastaan. Molemmilta nähtiin noissa peleissä aktiivista hyökkäyspeliä, jossa päämääränä oli pelata mahdollisimman paljon kiekollisena ja karvata ylhäältä. Pelejä oli viihdyttävää katsoa.
No millaisia ne Tapparan ja Kärppien neljä kohtaamista sitten olivat? Muistaakseni sitä Kanada-kiekkoa nekin.

Joku pähkähullu saattaisi kuvitella Mannerin katsoneen ne pelit ja todenneen, että perkele, Kärpäthän ei pärjännyt niissä peleissä - ehkä pitäisi pelata vähän toisin.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En ole Tapparan pelejä playoffeissa juurikaan nähnyt, mutta jos Tapparan tapa pelata on tuo miten he eilen pelasivat, niin siitä oli aktiivisuus kaukana. Kärpät - IFK sarjassa tosiaan pari Tapparan fania kommentoi miten Tappara pelaa aktiivista jääkiekkoa. Nähtäväksi jää toteuttaako Tappara nämä fanien mielikuvat vai jatkuuko eilisen kaltainen passiivinen trap-kiekko.

Saa nähdä millaisia taktiikoita Rautakorpi pystyy kehittämään Kärppiä vastaan, oma veikkaukseni on, että Tappara jatkaa tuota samaa passiivista trappia, kun heillä ei riitä luisteluvoima Kärppiä vastaan. Kärpät ainakin eilen pystyi hyvin menemään tuosta trapista läpi ja puolusti jatkuvasti eteen päin.

Kärpillä ei ainakaan fyysinen kunto tule tässä sarjassa loppumaan. Runkosarjassa pelattiin vielä kuluttavammin aggressiivista karvauspeliä, mutta nyt on päästy playoffeissa vähemmällä määrällä.

Mielenkiintoista nähdä tämän finaalisarjan jälkeen se, että moniko joukkue ensi kaudella pyrkii pelaamaan Kärppien, Kalpan ja HPK:n tapaan aktiivista hyökkäyspeliä.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Pelitapakeskustelun varjoon on jäänyt itsensä voittaminen, jos näin voidaan sanoa kollektiivisessa mielessä. Kärpät on onnistunut sitouttamaan pelaajiston noudattamaan pelitapaa menettämättä kuitenkaan "peli-iloisuutta". Johtuneeko siitä, ettei kauden aikana ole sattunut suurempia notkahduksia (pl. runkosarja viime kierroksia, jolloin runkosarjavoitto oli jo takaisin ratkennut). Sen sijaan usko omaan rohkeaan pelitapaan on tuottanut kauden aikana kovia nousuja tappioasemasta voittoon. Runkosarjan pelejä ei tietenkään pitäisi verrata näihin peleihin suoraan. Jotain tartuntapintaa kuitenkin voidaan ottaa joukkueen yhtenäisyydestä ja sitoutuneisuudesta sekä pelikavereita kohtaan että pelitapaa kohtaan. Mamba on onnistunut täydellisesti voittamaan valmentajan dilemman eli pitämään riittävän kovan sisäisen kilpailun joukkueen sisällä, kuitenkin niin että pelaajat pysyvät tyytyväisenä sekä omiin henkilökohtaisiin että joukkueen tavoitteisiin nähden. Vaikka Kärppien pelaajisto ei ehkä ole se kaikkein nimekkäin, on nähdäkseni tässä syy miksi Kärpät (ja myös Tappara) pelaa finaaleja. Nimekkäämpi porukka on Tapparalla mutta heillä on käsittääkseni ollut myös lievää epävarmuutta kauden mittaan, ja se voi henkisellä puolella näkyä alitajuisena epävarmuutena. Tapparalaiset osaavat varmaan kertoa paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös