Mainos

Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

  • 272 185
  • 1 898

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Tarkoitan sitä, että en usko esimerkiksi näiden lukujen olevan finaalisarjassa tämän aiemman lasketun mukaiset. En siis usko, että HIFK laukoo finaalisarjassa 47,1% laukauksistaan vaaralliselta maalintekoalueelta. En myöskään usko, että Tapparan luvut ovat samoja.

Taidamme kuule olla asiasta ihan samaa mieltä.

Ei niiden ole tarkoituskaan pysyä samana, koska Tapparan vastaava puolustuslukema on 13 %-yksikköä pienempi, mikä on erittäin suuri ero. Nämä ovat eräänlainen verrokki pelkkien mutupuheiden "HIFK on kova" ja "Tappara puolustaa hyvin" rinnalle. Kuten totesin lainaamasi pätkän jälkeen, näillä on annettu lähtötasot ja nyt selvitetään a) pitävätkö ennakot ollenkaan paikkaansa ja b) jos pitävät, missä suhteessa lukemat muuttuvat.

Se tässä oli se pointti, että vaikka laskettaisiin isollakin otannalla näitä keskiarvoja niin jos ja kun laskentajoukossa on täysin erilaisia seuroja kun nyt kohtaavat, niin ne eivät kerro kuinka nämä kaksi kohtaavaa pelaa toisiaan vastaan. Ne kertovat kuinka joukkueet ovat yleisesti suorittaneet sarjassa. Jos edelleen pelattaisiin satunnaisjoukkoa vastaan niin nuo olisivat huomattavasti vahvempia.

Kuten kuvasin vertailulla runkosarjan viimeisen 20 ottelun otantaan, ei lukemat kovin paljoa muutu suhteessa toisiinsa. Kyse on joukkueiden perussuoritustasosta. Näillä tilastoilla saa ns. faktaa mielipiteiden ympärille eikä tässä nähdäkseni kukaan ole alun alkajaankaan väittänyt, että nämä ovat totuus, hölmöähän niin olisi väittää. Voimme käydä mielipidekeskustelua, mutta voimme käydä myös keskustelua, johon tulee mukaan faktaa esim. näillä tilastoinneilla.
 
Viimeksi muokattu:

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
@Väsyneet Kädet ; en viittinyt ruveta aiheuttamaan häiriötä tonne seurantaketjuun.
Joten kysyn täällä, millä tavoin IFK:n "osaamisen äärirajoilla" pelaaminen näkyy kentällä?
Mielestäni IFK pelasi muutamaa harhasyöttöä ja niistä johtuneita Tapparan pidempiä hyökkäyksiä lukuunottamatta ihan solidin ja hyvän matsin.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
HIFK:n keskialueen puolustus oli tänään vahvaa, vaikea siitä oli läpi tulla. Toki Tappara ei ollut valmis mutta silti. Kuusela oli tänään heikko, Laine oli hyvä ensimmäisessä erässä mutta katosi kuvasta kun tukea ei tullut. Ansaittu voitto kotijoukkueelle. Jos Tappara ei huomenna kotikentällä voita niin vaikeaa tulee olemaan.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Tappara ei vielä ollut finaalien tasolla, kuten kovan sarjan jäljiltä oli odotettavissa. Toiveissa olisi vielä saada huominen samalla kaasulla, sarja alkaa todella vasta tiistaina. Huomista kohti.
 
@Väsyneet Kädet ; en viittinyt ruveta aiheuttamaan häiriötä tonne seurantaketjuun.
Joten kysyn täällä, millä tavoin IFK:n "osaamisen äärirajoilla" pelaaminen näkyy kentällä?
Mielestäni IFK pelasi muutamaa harhasyöttöä ja niistä johtuneita Tapparan pidempiä hyökkäyksiä lukuunottamatta ihan solidin ja hyvän matsin.
Siis nimenomaan noin. Eli kuten sinnekin kirjoitin, en löytänyt IFK:n pelistä mitään parantamisen varaa. Eli heiltä äärimmäisen hyvä peli. Tapparalla taas petrattavaa jäi rutosti.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Siis nimenomaan noin. Eli kuten sinnekin kirjoitin, en löytänyt IFK:n pelistä mitään parantamisen varaa. Eli heiltä äärimmäisen hyvä peli. Tapparalla taas petrattavaa jäi rutosti.
Okei. Ymmärsin sanomasi väärin. Jatketaan.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Yllättävän vaisulta tuntui Tappara tänään. Missään vaiheessa peliä ei oikeastaan pelottanut Tapparan pelaaminen. Laine väläytteli ensimmäisessä erässä, mutta katosi sitten kuvasta. Kuusela oli tänään todella vaisu.

Tänään HIFK:lle kaksi läpiajoa alivoimalla, noihin Tapparalla ei ole varaa. Kolmas helähtää veikkaan ma.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Siis nimenomaan noin. Eli kuten sinnekin kirjoitin, en löytänyt IFK:n pelistä mitään parantamisen varaa. Eli heiltä äärimmäisen hyvä peli. Tapparalla taas petrattavaa jäi rutosti.
Onneksi Törmänen löysi ja eihän tuo pelaaminen ollut vielä täydellistä IFK:lta, mutta riitävää siihen, ettei Tapparalle jäänyt mitään mahdollisuuksia.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
huominen peli on kovin tärkeä. Jos mankeli ajaa toistamiseen Tapparan yli, niin vaikeaa on sen jälkeen.
Niin paljon parempaa oli IFK liike, että aika luottavaisin mielin olen.sarjan suhteen. Jos maalit unohdetaan niin IFK:n liike oli isosti edeellä.
 
Onneksi Törmänen löysi ja eihän tuo pelaaminen ollut vielä täydellistä IFK:lta, mutta riitävää siihen, ettei Tapparalle jäänyt mitään mahdollisuuksia.
No ei mitään mahdollisuuksia ja ei mitään mahdollisuuksia.. Olihan siinä ensimmäisessä erässä Tapparallakin hetkensä ja paikkansa. Nyt ei mennyt. IFK sai puolestaan ne kaksi ensimmäistä maalia vähän helposti ja se luonnollisesti vaikuttaa aina pelin kuvaan. Se on silti selvää, että Tappara oli tänään vaisu ja IFK todella hyvä. Varmasti Törmänen löytää parantamisen kohteita, mutta eipä niitä liiemmin ole.
 

smerkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellainen ensimmäinen peli. Itse odotin huomattavasti tiukempaa vääntöä, mutta näin tänään. Huomenna uudet kujeet, päällimmäisenä mieleen jäi alisuorittanut Kristian Kuusela, joka ajoittain muistutti balettitanssijaa, toisinaan taas jäi nökymättömäksi kokonaan. Ainakin iltapäivälehtien "asiantuntijoiden" ennustuksille voi jo tämän pelin jälkeen hieman naurahtaa. Noh, sarja on nuori ja huomenna olemme taas hieman viisaampia. Kiitos, Tack.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Se on silti selvää, että Tappara oli tänään vaisu ja IFK todella hyvä. Varmasti Törmänen löytää parantamisen kohteita, mutta eipä niitä liiemmin ole.

Toivotaan siis, että Törmäsen parantamisen kohteet riittävät, vaikka Tappara onnistuisi mittaamaan maksimit koneesta ulos.
 
Huomenna uudet kujeet, päällimmäisenä mieleen jäi alisuorittanut Kristian Kuusela, joka ajoittain muistutti balettitanssijaa, toisinaan taas jäi nökymättömäksi kokonaan.

Kuuselalla on kyllä melkein pakko olla jotain häikkää - on ollut erittäin heikko saikkupelinsä jälkeen.
 

Apheu

Jäsen
Tappara tänään aivan surkea. Ei huolen häivää sarjan kannalta, huomenna tulee ja kovaa. Ei varmasti enää tule yhtä surkeaa kiekkomatsia Tapparalta tällä kaudella. Huonoin peli playoffseissa, ei kahta sanaa. Ei mitään, HIFK oli ihan hyvä, en vastustajaa vähättele, mutta olihan Tappara nyt vain yksinkertaisesta kaukana omasta tasostaan. Huomenna on uusi peli, joka kertonee paljon enemmän finaalisarjan kulusta ja näiden joukkueiden voimasuhteista.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
huominen peli on kovin tärkeä. Jos mankeli ajaa toistamiseen Tapparan yli, niin vaikeaa on sen jälkeen.

Tässä on iso totuus. Huomenna nimittäin tilanne on se, että tälläisen kyykkäyksen jälkeen Tapparan luulisi huomenna tulevan matsiin totaalisella raivolla. Jos sekään ei riitä ja tappio tulee niin selkäranka alkaa naksahdella ja ässiä on aika vähän hihassa loppua sarjaa kohti. Tosin ei 2-0 tai 0-2 vielä ratkaise mitään, mutta jos se tulee tälläisen edellä naputellun jälkeen niin sitten se on vaikeampi paikka.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ensimmäisen pelin perusteella IFK:lla on parempi liike ja luovempaa hyökkäyspelaamista. Tapparan vain täytyy vastata IFK:n liikkeeseen ja tappaa hyökkäyspelaamisesta luovuus. Helppoa (eli ei ole).
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän IFK:llakin parannettavaa riittää. Läpiajoja tuhrivat, ja ylivoimakin oli tehotonta pyöritystä, mutta Tapparalla oli vielä huonompaa. Puolustussuuntaan IFK onnistui hyvin ja Husso pelasi varmaotteisesti. Eipä ollut Tapparasta paljon vaaraa, ei Laineestakaan. Joidenkin mielestä Kärppä-sarjan ei pitänyt painaa yhtään ja sen piti tuoda vain lisää höyryä, mutta todella aneemista oli Tapparan peli. Paljon pitää yhdessä yössä tapahtua, kun seuraava peli tulee jo huomenna. Mutta ei Tappara oikeasti ole noin sukka, kyllä sieltä tulee pariin seuraavaan peliin hieman toisenlainen joukkue, pakko tulla. Se on eri asia, riittääkö se, jos IFK pelaa huipputasollaan tai lähellä sitä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eikö täällä joku Tapparan kannattaja sanonut ettei Kärpät saanut koko sarjassa yhtään ylivoimahyökkäystä? Tänään ainakin läpiajoja riitti. Pelkästään alivoimalla jo 2 läpiajoa. Huomenna otetaan toinen voitto!
 

StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohipelejä tulee aina ja kaikille. Tietysti erikoista että tulee finaalisarjassa.
Ehkä Kärppien kaataminen sai olon hetkeksi tyytyväiseksi.
Ekaan peliin ei sarja ratkea, mutta kyllähän IFK:n peli oli jäätävän hyvää kentän jokaiselle alueella + Hude.
Onneksi Stögö löysi vielä parannettavaa. YV ei ainakaan ollut tuloksellista.
Tapparasta pisti silmään, että Saravo pelasi omassa päässä hyvin. Ainakin odotuksiini nähden.
 

Apheu

Jäsen
Eikö täällä joku Tapparan kannattaja sanonut ettei Kärpät saanut koko sarjassa yhtään ylivoimahyökkäystä? Tänään ainakin läpiajoja riitti. Pelkästään alivoimalla jo 2 läpiajoa. Huomenna otetaan toinen voitto!

Jep, ei Kärpät montaa ylivoimahyökkäystä saanut ja tänään lisäksi kaksi väärä vaihto -jäähyä, joita en muista Tapparan juuri koskaan ottaneen tällä kaudella. IFK ei edes erityisemmin vakuuttanut (toki oli vaarallinen hyökkäyspäässä ajoittain), mutta silti voitti suhteellisen normaalilla esityksellä melko selvästi. Ihmeellinen matsi, ei oikein edes tuntunut playoff-kiekolta. Eiköhän Tapparan pelaajat herää myös tähän sarjaan, ihan kuin olisi jotain pronssipeliä pelattu.

Lukko- ja Kärpät -sarjat olivat sellaista raastoa ja aivan loistavaa kiekkoa, että toivottavasti tämä tämän päiväinen sählääminen jää tähän Tapparan osalta, ja huomenna askissa on taas täysiä vääntävä ja paikoista tylysti iskevä kotijoukkue.
 

Ville Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna on uusi peli.
Saakeli kuitenkin rakastan tätä meidän peliä. Olen vanhan koulukunnan kaveri.
Me pärjätään fyysisessä varmasti. Sen vuoksi hymyilytti kun kaveri yrittää ajaa meidän kavereita. Siinä me pärjätään varmasti.

Huomenna uusi peli ja on siellä Kaanperä ja uusi Bemari
Paras voittakoon
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
YV oli IFK:n pelissä tänään ihan onnetonta tuloksellisesti. Joitain aihioita oli ihan ok, mutta saa tehdä jatkossa tehokkaammin, kiitos. Jäähyjä tuli pelissä kaikkiaan neljä ns. rikkeettömistä virheistä. Näistä kaks kummallekin. Muutenki tuomarit onnistuivat hyvin. Keijo sähläs kerran ja Late kerran. Pakiston peli muilta osin hyvää.
Tommi tais vetää kehikkoon kaks kertaa, huomenna osuu jo sisäänkin.
Nelssoni oli erittäin hyvä. Peksi sai tehdä maalinkin.
Kari ja Jasse myös. Ja Yuhani.
Parru heikohko yv-pelissä. Älytön laukaus Karhusta mahaan, ei maskia ei järkeä.
Muuten oli hyvä peli. Huomenna sitte napsu lisää ja vierasvoitto himaan Hakaskutsista.
Tapparan on parannettava rajusti peliään, että sarjan tasoihin vääntävät.
Saa nähä onnistuuko. Jan-Mikael Järvinen pistää omaan silmään aika huonon pelinäkemyksen omaavana pelaajana. Kuskaa ja kikkailee, peli ei edisty. Kanki ja Savinainen parhaasta päästä tänään Tapparan puolelta.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Tämä peli ei huomenna riitä IFK:lta, paljon on parantamista. Jäähyjä pitää vähentää, oman pään purkuja pelattava tasokkaammin, mies miestä vastaan voitettava enemmän, taklattava enemmän ja ylivoimaa saatava tehokkaammaksi. Huomenna vaikea peli, erityisen iloinen toki että KOKO peli mentiin neljällä ketjulla. Se on tärkeää näissä sarjoissa. Liekö siinä yksi avain, eli Nykopin ketju pelaa tasokkaammin kuin vastustajan nelonen? Pieni mutta suuri asia, jos muuten ollaan tasaisia..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
IFK saa näyttämään vastustajansa huonolta kerta toisensa jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös