PLAY-OFF: Kärpät - Jokerit 30.3.2003 (4. ottelu)

  • 26 583
  • 204

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Cimo
Uskallan olla sitä mieltä, että jos tilanne olisi mennyt toisin päin olisi uusia ketjuja avattu n. kuusi kappaletta. Kolme niistä olisi ollut HPK-fanien avaamia ja kolme TheAnimalin.


Jos tosiasiat unohdetaan, niin epäilemättä juuri näin. Jos taas tosiasiat muistetaan, niin enpä ole tainnut ikinä avata yhtään ainutta ketjua Harkimosta. Enkä ole ihan varma olenko avannut yhtään ketjua ylipäätään Jokereista. Salaliittoteoriasi on siis yhtä tukevalla pohjalla kuin Ramin salaliittoteoria SM-liigan puheenjohtajan vaikutuksesta Jokerien negatiiviseen menestykseen.

Ymmärrän toki, että eläintä ottaa edelleen kuuppaan se, että hänen suosikkijoukkuettaan nöyryytettiin ensimmäisellä kierroksella.


Eipä juuri paremmat fiilikset voisi olla. Liigajoukkue on menestynyt rekrytoinneissa upeasti, ensi kauden joukkue vaikuttaa jo nyt erittäin mielenkiintoiselta kaikin puolin ja muutaman päivän sisällä on saatu HIFK:lle kaksi Suomen mestaruutta.

Myös se ottaa varmasti koville, että hänestä on tehty viime aikoina monta kertaa naurunalainen ja uskottavuus alkaa lähennellä Q:n tasoa.


Onpa ihmisellä karu kohtalo, jos on naurunalainen ja epäuskottava ratapihalla. Siellä samassa paikassa missä järkyttävän tylsää, äärivarovaista, passiivista ja riskinottoa kaihtavaa sumppukiekkoakin pidetään hyvänä jääkiekkona. Vain typerys yrittää selittää asiaa pelkästään pudotuspeleillä, koska fakta on se, että runkosarjassakin Jokerien otteluissa nähtiin vähiten maaleja kaikki liigajoukkueet mukaanlukien. Samaan aikaan voidaan kuitenkin silmät pyöreänä ihmetellä, että miksi on pudotuspeleissä pelattu lähes puolityhjän katsomon edessä.

Mieluummin olen uskottava muualla kuin ratapihalla, jos saan valita.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ymmärrän toki, että eläintä ottaa edelleen kuuppaan se, että hänen suosikkijoukkuettaan nöyryytettiin ensimmäisellä kierroksella. Myös se ottaa varmasti koville, että hänestä on tehty viime aikoina monta kertaa naurunalainen ja uskottavuus alkaa lähennellä Q:n tasoa. Elämä ei aina ole helppoa. Sinun pitäisi ottaa itseäsi niskasta kiinni, unohtaa menneet ja suunnata nokka kohti tulevaa. Kyllä se siitä lähtee!

(PS. Saa provosoitua jos puhutaan paskaa.) [/B]


Cutted version;)

Animal on ollut uskottavampi monien huhujen ja totuuksien perusteella, kuin absoluuttisen varmat Joketi miehet??? Vai menevätkö näiden selitykset sinulle suoraan läpi?

Monien narrienkin tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja olla samaan tapaan levittämästä turhia huhuja, saatikka varmoja tietoja, ilman faktaa....
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
TheAnimal: En allekirjoita väitettäsi, että Jokeri-fanit itkisivät sen ihmeemmin kun muutkaan ja olen varma, että minkä tahansa (jopa HIFKn) joukkueen fanit/pelaajat/valmentajat olisivat kohtuullisen selvästä käsimaalista valittaneet ja useat jopa kirjoittaneet Jatkoaikaan. Edelleen olen sitä mieltä, että päinvastaisessa tilanteessa, Jatkoaika, iltapäivälehdet, yleisönosastot, jne. olisivat täynnä kirjoituksia, jossa kehitettäisiin teorioita, että Jokerit on saatava loppuotteluun. Siihen nähden narina on ollut varsin vähäistä.

Summasen narina on taas turhaa ja naurettavaa, nämä salaliittotarinat on perinteisesti jätetty muiden jengien osalle.

Harkimon siirtyminen pois johtajan pallillta, olisi luultavasti paras vaihtoehto kaikille. On tuossa roolissa kuka tahansa tiettyyn joukkueeseen leimaantunut, niin paikka ei ole helppo, eli persoona tulisi valita ns. ulkopuolelta. Voi vain silti aiheellisesti kysyä, miksi jengit Harkimoa hommaan kannattivat, kun mm. herran persoona/taustat oli kuitenkin kaikille tiedossa?

Summa summarum, Kärpille onnittelut, maalit ratkaisevat, välillä hienommat ja välillä huonommat. Veikkaukseni Jokerien puhtaasta 3-0 voitoista täysin pieleen, joten onneksi ei ole tapana laittaa rahaa vetoihin. Luottamus Jokeripakkaan silti kova ja loppuotteluun mennään.
 
Kylläpaäs nyt jaksoi eteläsuomen "paikallis-TV" kanavien Ylen,MTV-3 ja varsinkin Nelosen toimittajia kiinnostaa yksi Oulussa tehty maali.
Tulee vain mieleen että mitä olisi tapahtunut jos tilanne olisi ollut päinvastainen. Ei yhtään mitään.
Jokerit olisi julistettu jäätävän kylmällä ja tarkalla puolustuspelillä ansainneensa voiton aneemiselta Oululais ryhmältä.
Summanen olisi kiitellyt Kärppiä tiukasta vastuksesta ja toivovansa että tuomarityöskentely ei tee ylilyöntejä loppuottelusarjassa. Vaan antaa Jokereiden pelata omaa peliään Hjalliksen ristiriitaisesta asemasta huolimatta.

Maalihan oli kiistämättä epäselvä,mutta elämä on tälläistä. Näin Oululaisittain varsin ihanasti kiekko maaliin meni,vaikkakin kädestä mutta maali mikä maali.

Ristiriitaisia tunteita herättää tämän maajoukkueen tulevan valmentajan tyyli valmentaa. Ylivoimaisella materiaalilla joukkue keskittyy puolustamiseen, se puoli Jokereilla toki toimii. Kuitenkin yleisö kaikkoaa hallista koska sitä ei kiinnosta 1-0 voitot vaikka ne johtaisivatkin lopussa suomenmestaruuteen.
Samalla tyylillä maajoukkueessa valmentaessaan ja ollessaan yhtä "huono" häviäjä kuin Jokereissa uskon että suomalaisilla tulee hyvin pian ikävä Aravirtaa ja iloista ja avointa pelityyliä ja ennenkaikkea valmentajan tyylikästä esiintymistä.
Summasen meriiteistä huolimatta uskon kuitenkin että kansalaiset kyllästyvät pian tähän vakavamieliseen ja juronoloiseen,tappioiden hetkellä muista vian etsivään valmentajaan.

No...pelit jatkuvat tiistaina... ja yksi asia on selvää.
Yhdessä asiassa Summanen toki onnistui. Kaiken tämän media-pelin ja muun valittamisen mm.kabinetti-pelistä ym. jälkeen Kärpät tulevat saamaan seuraavassa pelissä 100% varmuudella enemmän jäähyjä kuin Narri-lauma.
Enkä ihmettelisi lainkaan vaikka tuomarina toimisi ylimielinen Hannu "kärpäntappaja" Henrikson.
Aika hiljaista oltiin perjantai iltana kun Kärpät saivat todella helposti toisen jäähyn,tilanteesta mitä kukaan ei edes huomannut..Pelin ratketen 5-3 alivoimalla. Noo...eipä MTV3 Saukkonen ja Kurri kaksikkokaan pahemmin valittanut ,eikä illan urheiluruutu tahnyt asiaa kyseenalaisesta vaan totesi Jokereiden ratkaiseen pelin upealla ja tehokkaalla ylivoimallaan.

Mutta taistelullahan näistä selviää... tsemppiä Kärppä-joukkueelle ja mahdollisen voiton jälkeenhän pelit helpottuvat huomattavasti, kun vastassa on enää yksi JÄÄKIEKKOJOUKKUE eikä koko eteläsuomen media.


No...olihän tämä nyt tilitystä ja itkemistä itseltäkin..tunnustan.
Mutta eilisestä hienosta voitosta huolimatta suoraansanoen vituttaa tyyli miten Summanen ja ennenkaikkea media tilanteen uutisoi.

täältä tähän...poroja ollaan.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Gagarin
Ihmettelen miten vaaditaan Kruusin hyllyttämistä. Aika moni tässä ketjussa, ja itsekin kun sen ekan kerran normaalivauhdilla katsoin, näki että kiekko pomppasi pelaajan käsivarresta sisään. Vasta kun näkee kunnollisen hidastuksen, niin huomaa että kyseessä on kunnon käsiohjaus, heitto, mitä vain haluatte. (Joka sekin kyllä pomppii ihme munkilla maaliin...)

Mutta siis, mielestänihän Kruus tekee tilanteessa ihan oikein kun menee videotuomarilta kysymään. Ihmetyttää se että mitä se videotuomari sitten tekee - tilanteen yläpuolella ei mielestäni näyttäisi olevan mitään joka estäisi näkyvyyden siihen viralliseen kameraan. Eli luulisi heiton siitä näkyvän. Tämä toki herättää senkin kysymyksen että miksi sillä videotuomarilla pitää olla käytössään vain yksi kamera jos niitä on kuitenkin hallissa hirveä läjä... Mutta tuo olisi pitänyt nähdä siitä yhdestäkin.

Että enpä tiedä sitten. Sen sijaan mielestäni siinä ekassa, hylätyssä, maalissa Kruus tekee virheen. Kiekko menee Lehtosen suojiin ja Lehtonen maaliin sillä tavoin että näkee saman tien kaksi asiaa: 1) kiekko ei voi olla menemättä maaliin siellä alla, ja 2) kiekko ei varmasti näy maalissa yläpuolen videolta. Tässä munakas (vs. munaton, he) tuomari olisi näyttänyt maalia ja sillä siisti, tai viimeistään hyväksynyt maalin videotuomarin "en näe" -vastauksen jälkeen. Siinä kyllä hylättiin selvä maali. Myös niistä kuuluisista maalituomareista olisi molemmissa näissä tilanteissa saattanut olla apua. Mutta ai niin, niitähän ei tarvita kun on videot mistä näkee kaiken. Eikä tartte lamppujakaan, joo. Perskele.

Tässä 'puolueettoman' osapuolen kommentti johon minäkin yhdyn. Milestäni tuomiota on turha enää itkeä. Mutta niinkuin tässä sanotaan Kärpät mielestäni ansaitsi voittonsa tällä Soosi Sihvosen toisella omiin liulla. Näin itse juuri samalla lailla. Kiekko meni selvästi Lehtosen taakse ja Sihvonen työntää miehen yläkropan maaliin. Maalintakana Tenkrat katsoo tilannetta silmä kovana ja nostaa hetkenkuluttua kädet ylös, kiekko on maalissa.

Jos maalia haluaa edelleen jossitella, tässä Saarenheimon kommentit tilanteeesta:
' Kiekko osui kyllä käteeni, mutta Henrik Juntunen löi sen maaliin. Sellainen kuva minulle jäi tapahtuneesta, Saarenheimo muistelee IS:lle sekavaa tilannetta. '

' Ei se ollut mikään tyylikäs osuma, vaan ennemminkin tyypillinen pudotuspelimaali.'

Katsomalla eri videoita tapahtumasta ei saa selvää kuvaa. Nelosen videossa näyttää, kuin kiekko menisi heittämällä sisään, mutta katsomalla toisesta kulmasta näyttää, että Saarenheimon käsivarsi on jäästä irti ja heitto on mahdoton. Edelleen ns. heittoivdeossa en näe kiekkoa hanskassa, vaikka kuinka katson. Se on ennemminkin kyynärvarren kohdalla. Pelkästään Nelosella esitetystä kuvakulmasta maali on selvä heitto.
 
Viimeksi muokattu:

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Pänhämi
Oisko pitäny alkaa valittamaan tuomioista? Saarenheimonki ois pitäny vai mennä sanomaan, että mä tein sen kädellä, hylkää äkkiä!

Tarkotin lähinnä että minkätakia sillon ei valitettu tuomaripelistä ja että otteluja ei voi ratkaista pelaamallla, niinkun Summanen eilen höpisi. Tietenkin oltiin hiljaa kun oma joukkue hyötyi. Se on ihan selvä. Mutta olisi sitten hiljaa kun itse kärsii siitä.

Viestin lähetti Make M.
Just. Mistä tämä nyt juontaa juurensa, että kädellä tehtyä maalia ei saisi katsoa videolta?

(a)
Kun Sm-liigan ottelussa käytetään videomaalituomaria, hän voi tarkastaa seuraavat tilanteet:

1. Ylittikö kiekko maaliviivan?
2. Menikö kiekko maaliin ennen kuin maalikehikko siirtyi pois paikaltaan?
3. Ohjattiinko kiekko maaliin kädellä tai potkaistiin kiekko maaliin?

(b)
Tilanne voidaan tarkastaa ainoastaan erotuomarin pyynnöstä.

Tässä sattui mulle kämmi. Muistin että sai tarkistaa ainoastaan potkumaalin tossa viimesessä. Mutta eikös käynyt niin että tuo b-kohta ei toteutunut, eli Kruus ei edes tarkistanut videolta?

Ja vielä pakko muistuttaa Summasta. Kuten olet itse sanonut:
-"Voitot ratkaisevat, eivät maalit. Tyylipisteitä ei jaeta".
 
Viimeksi muokattu:

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kärpät heittämällä Areenalle

Miksi käytetään videoita, jos niitä ei osata käyttää?

Huomenna jatketaan, Kärpillä varmasti on hyvä henki päällä ansaitun voiton saavutettuaan.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
McJugi: Tuntuu nuo kämmit jatkuvan. Kruus kävi nimemomaan kysymässä videotuomarilta tilannetta. Luetaan näitä raportteja, jooko.
 

Jallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kärpistä

En nyt kommentoi erityisemmin tuota Jumalan kättä, mutta tuota Kärppien hulvatonta voittokulkua voisin hieman kommentoida. Totuushan on, että Kyrvillä on jo käynyt aivan hillitön munkki, joka ei vaan yksinkertaisesti voi kestää tiistaita pidempään. Jos Kärpät jostain syystä voittaa Jokerit Helsingissä, voidaan fortunan todeta olevan Kärppäfani henkeen ja vereen. Jossain vaiheessa kautta luulin, että Rouva Fortuna kannattaa Jypiä, mutta näyttipä persettä sitten ratkaisuhetkillä playareissa, eli käänsi takkinsa ja ryhtyikin kannattamaan kärppälaumaa.

Kärppien jatkoonpääsy Jypistä helpottui huimasti Jypin loukkantumisten takia. Nyt tämä käsimaali. Voi voi! Toivon kovasti, ettei tuo jatkuva munkki voi lestää loputtomiin. Toivottavasti tiistaina tapahtuu oikeus ja Käpät saadaan ansaitulle kesälömalle.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Muutama miete eilisestä ottelusta:

a)Markku Kruus oli sijoittunut pelaajarintaman taakse, eikä missään nimessä voinut nähdä maalin syntyä. Koska videotarkastus ei mitään väärää löytänyt oli Kruus pakotettu hyväksymään maali, koska oli kertaalleen sen käsimerkein hyväksynyt.

b)Videokuva tulee maalin päältä, joten siitäkään ei varmasti kykene maalia näkemään. Lisäksi maalivahdin alueella on Saarenheimon lisäksi Jokereiden Arto Tukio.

c)Otteluvalvoja Pertti Juhola sanoi pelin jälkeisessä pressissä, että käsiohjauksia ei saa tarkastaa videolta. Onko säännöt muistissa?

d)Kärpät oli selvästi aktiivisempi joukkue jatkoajalla

e)Ensimmäinen videotarkastus näytti todella vahvasti maalilta

f)Ikävää, että ottelut ratkeaa tällä tavalla

g)Itkeminen ei auta mitään

h)Miksi Summanen veti Nelosen urheiluun tuollaisen itkun? Pressissä mies otti koko homman tyynesti, vaikka vitutti. Soittiko Harry ja käski sanoa salaliitoksi?
 

spoonful

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Peli kokonaisuudessaan oli jännä ja tiukka, hyviä maalitilanteita oli molemmilla joukkueilla ihan kiitettävästi. On muuten jännä juttu, että näissä Jokerit-Kärpät ketjuissa on moitittu Jokerien pelityyliä ikäväksi peruuttelukiekoksi - tosin ei kärppäläisiltä, vaan ulkopuolisten joukkueiden kannattajilta. Nämä pelit ovat olleet mielestäni suurimmaksi osaksi vauhdikkaita ja viihdyttäviä.

Kärpät sai siis lopulta onnekkaan voiton, kun hyväksyttiin maali, jossa pelaaja oli maalivahdin alueella ja vielä siis kädellä tehtynä. Mutta olkoon, ehkä Kärpät sai maalin sitä ennenkin, jota ei kuitenkaan pystytty todistamaan. Jokerit saa syyttää vähän itseäänkin, kun ei löytänyt keinoja Bäckstömin ohittamiseen kuin kerran. Monta kertaa Jokerimaali "roikkui ilmassa", mutta maalia ei vain tullut.
Usko on kuitenkin kova. Jokerit menee jatkoon huomenna.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Re: Kärpistä

Viestin lähetti Jallu
En nyt kommentoi erityisemmin tuota Jumalan kättä, mutta tuota Kärppien hulvatonta voittokulkua voisin hieman kommentoida. Totuushan on, että Kyrvillä on jo käynyt aivan hillitön munkki, joka ei vaan yksinkertaisesti voi kestää tiistaita pidempään. Jos Kärpät jostain syystä voittaa Jokerit Helsingissä, voidaan fortunan todeta olevan Kärppäfani henkeen ja vereen. Jossain vaiheessa kautta luulin, että Rouva Fortuna kannattaa Jypiä, mutta näyttipä persettä sitten ratkaisuhetkillä playareissa, eli käänsi takkinsa ja ryhtyikin kannattamaan kärppälaumaa.

Kärppien jatkoonpääsy Jypistä helpottui huimasti Jypin loukkantumisten takia. Nyt tämä käsimaali. Voi voi! Toivon kovasti, ettei tuo jatkuva munkki voi lestää loputtomiin. Toivottavasti tiistaina tapahtuu oikeus ja Käpät saadaan ansaitulle kesälömalle.

Aika väsynyttä ja katkeran hapanta tekstiä.

Käsimaalihan se oli, ei siinä ole kahta puhetta. Onni kuitenkin tahtoo pitkässä sarjassa tasoittua, näin se vaan menee. Jos Jokereiden ensimmäinen voitto Helsingissa kaukalonlaidan syötöllä ei ollut onnenkantamoinen, niin mikäs sitten? Myöskin eilisessä pelissä Kärpiltä hylättiin jo selkeä maali aikaisemmin.

Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee...
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Re: Kärpistä

Viestin lähetti Jallu
En nyt kommentoi erityisemmin tuota Jumalan kättä, mutta tuota Kärppien hulvatonta voittokulkua voisin hieman kommentoida. Totuushan on, että Kyrvillä on jo käynyt aivan hillitön munkki, joka ei vaan yksinkertaisesti voi kestää tiistaita pidempään. Jos Kärpät jostain syystä voittaa Jokerit Helsingissä, voidaan fortunan todeta olevan Kärppäfani henkeen ja vereen. Jossain vaiheessa kautta luulin, että Rouva Fortuna kannattaa Jypiä, mutta näyttipä persettä sitten ratkaisuhetkillä playareissa, eli käänsi takkinsa ja ryhtyikin kannattamaan kärppälaumaa.

Kärppien jatkoonpääsy Jypistä helpottui huimasti Jypin loukkantumisten takia. Nyt tämä käsimaali. Voi voi! Toivon kovasti, ettei tuo jatkuva munkki voi lestää loputtomiin. Toivottavasti tiistaina tapahtuu oikeus ja Käpät saadaan ansaitulle kesälömalle.

Mistäs kiven alta tämä Jallu oikein tuli esiin? Todella ala-arvoista ja katkeraa JYP-fanin tilitystä. Jos jollakin on noista Kärpät-JYP ottelusarjan peleistä peiliin katsomisen paikka, niin vain ja ainoastaan JYPillä, joka ryssi varman jatkopaikan ihan itse. Osa JYPin faneista osaa suhtautua jääkiekkoon ja mahdollisiin tappioihin oikein (heille nostan hattua). Jallun kaltaiset ruikuttajat saisi kuitenkin jatkossakin pysyä siellä peräkammarin patterin välissä piilossa.
 

turbo123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Hockey
Viestin lähetti mtmela
No niin,Urheiluruudun lähikuvan perusteella taas vaikutti siltä että Juntusen veto osui Saarenheimon käteen ja meni siitä maaliin. Eli siis ei käsimaali. Olettaen että sääntö on sama kuin potkumaalissakin,eli tahallisuus otetaan pois. Ja todellakaan tuo ei ollut tahallinen käsimaali. Joten itkut loppuvat tähän,samoiten salaliitot ym. turhat mediatemput.

Juntusen maila kävi kyllä lähellä Saarenheimon kättä laukauksen
omaisesti, mutta ei osunut kiekkoon missään vaiheessa. Tilanne on täysin selkeä käsimaali. Ja sääntökirjahan sanoo, että maalia ei voi tehdä kädellä mitenkään(oli se sitten tahaton). Valitettavaa että kaikki ottelun tuomarit olivat tilanteesta ulkona eikä pystyneet tilannetta näkemään. Ja kun apuja ei mistään tullut, pakkohan maali on hyväksyä jos hylkäämisperusteita ei nähty.
Kovin kaukana päätuomari oli tilanteesta, olisko kunto jo pettänyt
pitkässä pelissä. Maalit on pakko nähdä, siitä lähdetään.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Jepejep... Kärppien maalia on turha enää itkeä vaikka v*tuttaa
että ottelu sai niin masentavan päätöksen..
Voi vain kuvitella mikä haloo olisi oulussa päin syntynyt jos samanlainen ratkaisu olisi syntynyt toisessapäässä kenttää.. Jokerit olisi jälleen lahjonut tuomarit hjalliksen johdolla ynm.
mutta nyt on syytä kääntää koettu vääryys henkiseksi voimavaraksi ja pistää kärppien verkot tötterölle tulevassa koitoksessa niin että ei haittaa vaikka kärpät tekisikin pari käsimaalia..
Peltonen tällä hetkellä euroopan paras pelaaja!
 

Tenkanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maaseudun Tulevaisuus
Parempaa kuin Moskovassa!

Kyllä sai hyvät naurut kun näki eilisen "maalin", ja osapuolten todistelut telkkarista! Jotenkin vaan tuli mieleen Moskovan olympialaiset...* Kaikkien tv-kanavien kaikista kuvista näki miten se voittomaali syntyi, maalialueelta ja heittona. Kotiinpäin vedettiin, ja kunnolla.

Se on Oululaisten videomiesten ja tuomarin oma asia, miten he työhönsä suhtautuvat, mutta ei tämä kovin ammattimaista kuvaa anna toiminnasta.

Tosiasia kuitenkin on, että viides peli pelataan, tehtiinpä maali sitten miten hyvänsä. Olisi se varmast Jokereillekin kelvannut samanlainen.

*Nuoremmille kerrottakoon, että Moskovan olympialaiset tulivat tunnetuksi siitä, että omat pojat saatiin voittajiksi, tapahtui itse kilpailussa mitä hyvänsä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiistaina jatketaan

Onnittelut Kärpille voitosta. Tärkein eli tehdyt maalit ratkaisi, Kärpät teki kaksi ja Jokerit yhden.

Toinen juttu on toiminta sen viimeisen maalin osalta. Kruusia tuomarina on aika vaikea tuomita, hän ei tilannetta varmaankaan nähnyt. Ainoa epäselvä ja harmittava asia tässä on videotuomarin (Juhola?) toiminta. Jotenkin on aika mahdotona käsittää, miten tilannetta, eli käsimaalia ei muka videolta näkynyt. Mitähän matsia videotuomari katseli ?

Joka tapauksessa tilannehan ei missään nimessä ollut Kärppien virhe, tiistaina jatketaan. Pieni hymy kyllä pyrkii huuleen, kun miettii sitä teoreettista vaihtoehtoa että samanlaisen maalin olisi tehnyt Jokerit ja Kärpät keskittyisivät tällä hetkellä pronssimatsiin. Voi tziisus sitä itkua joka siitä olisi seurannut....
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti Kärpät#18
c)Otteluvalvoja Pertti Juhola sanoi pelin jälkeisessä pressissä, että käsiohjauksia ei saa tarkastaa videolta. Onko säännöt muistissa?
Oletko todella kuullut tälläistä vai onko toisen käden tietoa?
Jos on totta, niin voisi herra Juholankin laitta loppu elämäksi hyllylle eikä kukaan jäisi kaipaamaan.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti Eric Rooslind
Ristiriitaisia tunteita herättää tämän maajoukkueen tulevan valmentajan tyyli valmentaa. Ylivoimaisella materiaalilla joukkue keskittyy puolustamiseen, se puoli Jokereilla toki toimii.

En ollut näkemässä eilistä peliä, mutta kysyn oliko eilinen peli tarkaa puolustamista vain Jokereiden osalta? Miten tälläisellä pelaamisella on saatu seuraavat torjuntaluvut aikaiseksi? Ilmeisesti sillä kurinalaisella puolustamisella hyökkäyksen kustannuksella.

Kärpät
Niklas Bäckström 13+13+9+12+2=49

Jokerit
Kari Lehtonen 6+6+9+7+2=30

Eipä mulla muuta, huomenna viimeinen näytös tästä edelleen kotivoittoisesta sarjasta.!
 

#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Järvelän päätös

Elikkä nyt myös herra Isoherra Arto I. Järvelä on todennut videomateriaalin katsottuaan maalin käsimaaliksi. Asia hoidetaan liigan sisäisesti(eli potkuja lienee tiedossa), julkisuuteen ei kuulemma asian tiimoilta enään tulla.

Ja tuosta klassisesta itkemisestä vielä. JOS Jokerit olisi tehnyt tuollaisen maalin ja edennyt finaaliin, parku olisi ollut varmaa. MUTTA turha pröystäillä selkärangalla, JOS sarja olisi ollut vastaavasti katkolla Kärpille ja samainen maali vienyt Kärpät finaaliin, luulenpa että ITKU olisi Jokeri-leiristä ehkä jopa kovempaakin. jos, jos jos...nää on näitä mun isä/sun isä-juttuja.
 

H.Hietaharju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Re: Parempaa kuin Moskovassa!

Viestin lähetti Tenkanen


Se on Oululaisten videomiesten ja tuomarin oma asia, miten he työhönsä suhtautuvat, mutta ei tämä kovin ammattimaista kuvaa anna toiminnasta.


Porilaista hulluutta?
Videotuomari tuli muuten Porista!

Eiköhän olisi järkevää suunnata energia jo huomiseen peliin.

Tuto teki aikoinaan viidennessä pelissä jatkoajalla kärppiä vastaan maalin, laittamatta kiekkoa maaliin.

sellaista on jääkiekko toisinaan.
 

jakumia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En jaksa lukea ketjua alusta alkaen, joten voi olla, että tämä viesti on turha. Sanon nyt kuitenkin:

Tässä hötäkässä meinaavat unohtua muut eiliset tuomarivirheet, varsin törkeät sellaiset. (Linjatuomaritkin olivat eilen linjattomia, lieneekö miehillä ollut mielessä kaukalopallo, vai mikä, mutta tuntui etteivät jääkiekkoa ole aiemmin puhallellet, vaikka onhan se Kautto melkein joka pelissä. Silti.)

Mutta kaikkein kauhein vääryys nähtiin kolmannen erän lopulla. Jallisboyseilta oli mies jäähyllä, Kärpät vyörytti peliä hyökkäyspäässä, tuli narripaitainen mies kauhealla vauhdilla ja teki "tyylipuhtaan" laitataklauksen. Pleijareissa on nähty puolta heppoisemmistakin pystypaineista, joissa toinen on horjahtanut jään pintaan, 5+20. Vaan eipä vellihousu Kruus uskaltanut tuomiota antaa. Kauden aikana vastaavaa ei ole näillä horisonteilla tapahtunut. Kärpät olisi päässyt pelaamaan minuutin viidellä kolmea vastaan, ja mahdollisesti vielä neljä ensimmäistä jatkoaikaminuuttia ylivoimalla.

Vaan on se Peltosen Ville pelimies, ei voi kuin ihailla. Varmasti pelasi eilenkin 40 minuuttia varsinaista peliaikaa ja jatkoajastakin yli puolet. Toki Ville väsyi kolmannessa erässä eikä enää pystynyt yhtä jäätäviin ratkaisuihin (lähinnä syötöt) kuin vetreänä ollessaan.

Jokereiden koko joukkue roikkuu Villen varssa, varsinkin hyökkäyspeli. Ilman Villeä joukko olisi kuin orpopojat. Liekö Ville syöttänyt kaikki Jokerimaalit Kärppiä vastaan (ei nyt sentään, mutta melkein). Vaikka Ville on loistava, pitää toivoa, että käsittämätön peliaika näkyy hänessä, ja Kärpät pääsevät kuittaamaan sen ansiosta/vuoksi finaalipaikan... Vaikka voihan sitä miehen virittää kuntoon, kun on oikeat metodin, laillisia tarkoitan.

Nesteytetäänköhän kiekkoilijoita pelirulijanssissa muuten kuin suun kautta? Tietyt infuusionesteet (vai mitä ne nyt oli) ovat sallittuja, jopa hiihdossa.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti hull16
Oletko todella kuullut tälläistä vai onko toisen käden tietoa?
Jos on totta, niin voisi herra Juholankin laitta loppu elämäksi hyllylle eikä kukaan jäisi kaipaamaan.

Tulee vaan mieleen se, millainen maali katseltiin viime keväänä Tampereella videolta ja sitten hylättiin. Ja tarkemmin vielä se, kuuluuko korkea maila niiden seikkojen piiriin, jotka tarkistetaan videolta.

Näin ne vaan menevät. Joskus tuomari onnistuu, joskus ei. Joskus se onni potkii ja joskus ei. Nyt oli Jokerit ottajan asemassa ja Kärpät antajana.

Mutta kyllä nauratti se Summasen vuodatus:"Me kärsitään siitä, että Hjallis on liigan puheenjohtaja." Se on aika helposti ratkaistu tuollainen seikka, jos se tosiaan Jokereiden toimintaa ja pelaajia haittaa.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Hyvää toimintaa

En olisi uskonut että eilisen kaltaisen loppuratkaisun jälkeen Kärppien ja Jokereiden kannattajat pystyvät näin asialliseen keskusteluun ottelun tiimoilta.

En kyllä hetkeen muista tämänkaltaista keskustelua Jatkoajassa käydyn näin dramaattisen pelin jälkeen.

Käytännössä ainoat itkut ja provot tulevat sieltä suunnasta mistä ennenkin, eli ns 'ulkopuolisten' ulostamina. Otteluparijoukkueiden kannattajat näyttävät ottavan aika hienosti tilanteen puolin ja toisin.

Positiivista.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Maali mikä maali, oli se sitten kädellä tehty tai ei. Syytön maalin hyväksymiseen on sekä Kruus että videotuomarit ! Näitä vain tapahtuu ja sillä selvä.

Jos tuomareista pitää vielä jotain sanoa, sanon sen että Kruus on hyvä tuomari, jota ei voi hyvällä omallatunnolla esim. Henrikssonista sanoa, tämä on totuus ja sitä on ihan turha kenenkään kiistää.

Hyvät ihmiset, me tarvitsemme Liigassa Summasia, Harkimoita, Tammisia, Mobergeja, Jortikoita, Nielikäisiä, epäselviä tilanteita, epäselviä maaleja jne... ymmärtäkää se. Ilman noita tämänkin palstan keskustelut olisivat tylsiä ja mitäänsanomattomia harmaita jorinoita. Ja huomatkaa...esim. Hannu Aravirta, olkoonkin hyvä valmentaja, ei kuulu em. joukkoon...

Loppujen lopuksi kysymys on vain jääkiekosta, ei sen suuremmasta asiasta !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös