Play-off HPK - HIFK

  • 111 918
  • 692
Noose kirjoitti:
Aika kovaa täällä lyödään Chiodoa ja tutkaillaan torjuntaprosentteja, mutta onko teistä kriitikoista kukaan nähnyt Chiodon pelaavan useampaa matsia? Chiodo on nyt pelannut Kerhon riveissä kuusi(?) matsia, joista viidessä on ollut täysin jäätävä ja yhdessä matsissa flopannut totaalisesti. Näkemissäni otteluissa (neljä vai viisi) Chiodo on ollut todella vakuuttava, ottanut todellisia game saveja ja pelannut varmaa mailapeliä. Tulee molareillekin joskus niitä off-iltoja, eikä Chiodon tapauksessa niitä kovin usein ole nähty. Kai se sitten johtuu siitä kun on niin lähimuistissa koko retkueella. Ilman tuota Jokerit-matsia Chiodon prossa taitaisi olla lähempänä 95:ttä?

Itse en tuota useamman maalin iltaa laske otteisiin ollenkaan. Silti Chiodolla on vielä hakemista torjuntavarmuuden kanssa ja se on aivan selvä asia kauden ollessa noin rikkonainen. Mutta kuten sanoin, mieheltä löytyy välillä maagisia otteita, mutta välillä hän ei ole oikealla hetkellä menossa oikeaan suuntaan. Tulee lapsuksia sijoittumisessa etenkin reboundien kanssa sekä poikittaissyöttöjen kanssa. Vaikkakin mailapeli on hänellä hyvää on siinä parantamisen varaan. Ongelma ei ole kiekon laittaminen liikkeelle tiettyyn paikkaan vaan siinä, että tekee oikean ratkaisun mihin sen laittaa. Nämä taas ovat ihan selviä ongelmia mitä pelaamattomuus tuo tullessaan sekä uuden joukkueen pakiston kanssa pelin synkkaamiseen. Löytyykö Chiodolta parempi vaihe jo näiden playoffien aikaan selviää kyllä hyvin pian. Toivoton tapaus hän ei ole. Vertailun vuoksi pitää sanoa, että Lundellilla on nuo asiat huomattavasti paremmalla tolalla tällä hetkellä.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
tuuski kirjoitti:
Enpä olisi itse keksinyt. Jalonen on tottunut nyt voittamaan ne right gamesit, joista Tami on tottunut puhumaan. Mistä muusta mielestäsi näitä ennakkoasetelmia voidaan hakea, kuin viimeisimmistä keskinäisistä otteluista?
Ahaa, tää on sama homma kuin pyörällä ajo, kun kerran voitat oikeat pelit, niin voitat aina oikeat pelit. Just.
Ennakkoasetelmat haetaan juuri tämän kauden peleistä, niin kuin kirjoitat. Ennakkoasetelmilla tekeekin sitten tasan yhtä paljon kuin stadin slangilla porilaisella snägärillä, nämä pelit ratkaistaan kentällä ja henkilökohtaisesti en ole yhtään huolestunut siitä, mitä siellä sarakkeissa lukee. HIFK:n kannattajana on saanut tottua siihen, että mitä tahansa saattaa tulla akselilta 1-X-2, mutta silti luotto omiin on tässä sarjassa kova.

tuuski kirjoitti:
Nooselta tuli ainakin viisi hyvää pointtia. Mikä sinun mielestäsi oli se ratkaisevin tekijä? Chiodosta Noose kirjoittikin tuossa näkemyksen, johon yhdyn sataprosenttisesti.

Osaat ilmeisesti lukea, joten fiksuna miehenä kaivat sen sieltä esille. Edelleen hyvänä lähteenä toimii se Noosen ensimmäinen kirjoitus.
 

HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
Itse veikkaisin tällaista:

Henkinen puoli ratkaisee todella paljon. Sarjasta on mitä suuremmalla todennäköisyydellä tulossa tiukka, joten ratkaisevaa on se, kumpi joukkue jaksaa luistella ja liikkua enemmän ja saada sitä kautta maalipaikkoja. Ottelun loppuhetket ovat siis todella ratkaisevia, varsinkin jos mennään jatkoajalle. Luisteltava siis on, vaikka olisi kuinka poikki.

Baxter kertoi viime Saipa-pelin jälkeen, että HIFK-pelurit eivät olleet maalinedustalla aktiivisia ja ottaneet iskuja vastaan ym. Tähän ei saa mennä, enkä siihen uskokaan, Ilves-pelin voittomaali tiistaina antoi hyvää osviittaa.

HPK:n 2-8 voittopelissä HIFK jähmettyi usein juuri kriittisellä hetkellä (esim. kun olisi pitänyt pelata vastustajan maila pois tai muuten estää Kerhon miestä). Tällaista peliä ei kuitenkaan nähty viime HPK-pelissä, eikä sitä toivottavasti nähdä jatkossakaan.

Fyysisyyttä molemmilta joukkueilta löytyy, ainakin jos vertaa viime kohtaamiseen Hämeenlinnassa. Viime kauden välierissä joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa HPK jäi selvästi jälkeen HIFK:n fyysisestä pelistä. Olisiko se ollut yksi HIFK:n voiton syy? Tähän HIFK:n olisi syytä tarttua, vaikka tilanne onkin tällä hetkellä täysin erilainen. Mutta alkaako Baxter peluuttamaan joukkuettaan fyysisemmin? Entä Jalonen?

Jos katsotaan joukkueiden fyysistä jaksamista, on HIFK selvästi jäljessä. Baxter luotti runkosarjassa pääasiassa kahteen ensimmäiseen ketjuun, kun taas Jalonen peluutti joukkuettaan selvästi monipuolisemmin. HPK ei ehkä pärjää kahdella ensimmäisellä kentällä HIFK:n vastaavia vastaan, mutta tämän jälkeen tulee ratkaisevia eroja, esim. nelosketjujen suhteen. Tässä HPK on selvästi edellä. Uskoisin siis Jalosen peluuttavan neloskenttää entistä ahkerammin.

HIFK tekee kyllä töitä lujasti Baxterin mukaan ja pysyy hyvin liikkeessä, mutta jos joukkue jatkaa kahden ketjun periaattella, on se selvästi HPK:ta jäljessä.

Oleellinen kysymys on myös se, kuinka joukkueiden ykköskentät toimivat. Ykköskentästä ei saada parhaita puolia esille, jos se pelaa noin suuria minuuttimääriä kuin HIFK:n. Viime kauden pudotuspeleissä HIFK:n ykkösketju ei toiminut lainkaan odotetulla tavalla, Salmelainen pahimpana alisuorittajana.

HIFK:lla on reilusti tulivoimaa. Kuhta ja Guolla tekevät pisteitä ottelusta toiseen. Murphy pelaa aika todennäköisesti, tällöin saadaan kaivattua apua ylivoimaan. Lennart Petrellin pitäisi parantaa otteitaan jossain määrin, tärkeä maalineduspelaaja ja tahtomaalien tekijä. Pasi Saarisen täytyy petrata paljon, virheitä tulee paljon ja jäähyaition ovikin kutsuu turhan usein. Tuollaiset täytyy saada positiivisemmiksi tilastomerkinnöiksi. Karalahti on joutunut pelaamaan hieman liian paljon, jolloin tehojakaan ei ole paljoa syntynyt. Helmikuun peleissä tosin tehoili, mutta tätä tarvittaisiin myös jatkossa

Toivottavasti Haverista ei istuteta penkillä, rohkeasti peliaikaa vain, koska osaa pelata ja kantaa vastuuta tiukoissa paikoissa, vaikka vain yhdessä pelissä väläytellytkin. Nuoriso-osasto tuskin saa paljoa peliaikaa, varsinkaan Murphyn paluun jälkeen, mutta nyt siihen olisi hyvä tilaisuus.

Maalivahdeilta odotetaan huippuiltoja, varsinkin Lundelilta. Aleksis kakkosena, kantaako vastuuta tarvittaessa? Andy Chiodolla ollut kaudella nivusvaivoja, kestääkö paikat? Mika Oksa on torjunut kolme kohtaamista, joista kaksi päättyi voittoon. Lundell pelannut kolme ja puoli peliä, jonka jälkeen tolppien väliin luisteli Ahlqvist. Kovin ruusuisesti se ei kuitenkaan sujunut. Chiodo pelasi viimeisen kohtaamisen.

Ensimmäinen peli tulee ehkä olemaan ottelusarjan tärkein peli. HPK:lla on kotietu ja se tarvitsisi ehdottomasti voittoa. Tärkeämpää se on kuitenkin HIFK:lle, koska sen jälkeen on HIFK:n kotimatsin vuoro.

Yllätyksiä nähdään urheilussa, mutta uskon silti HPK:n voittavan joko 4-1 tai 4-1.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
HIFK kirjoitti:
Ottelun loppuhetket ovat siis todella ratkaisevia, varsinkin jos mennään jatkoajalle.
Hih.

Minun mielestäni HIFK:n ja Baxterin pitäisi peluuttaa kentällisiä ja pelaajia huomattavasti tasaisemmin kuin mitä on tähän asti peluuttanut. Pahapa tuota on toisaalta tässä vaiheessa alkaa muuttaa systeemejä, menee pian peli vielä enemmän sekaisin kuin mitä jo on.

Nimim. JHag:lta haluaisin kysyä, että kuka on Keränen?
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
Kirjoitit vitun hyvän viestin(HIFK), mutta sitten kirjoitit näin:
HIFK kirjoitti:
Yllätyksiä nähdään urheilussa, mutta uskon silti HPK:n voittavan joko 4-1 tai 4-1.
Ei jumalauta! Miksi kaikki uskovat sarjan olevan selvä jo ennen kun ensimmäistäkään peliä on pelattu? Kunnon fani ei IKINÄ usko oman joukkueen häviöön, vaan selvään voittoon! Moni IFK "fani" täällä kertoo kuinka HPK voittaa selvästi. Perkele!

IFK:lle 4-0!
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Leon kirjoitti:
Katsele sinä niitä tilastoja, minä katselen peliä. Dee on ollut näkemissäni otteluissa välillä paska, välillä muuten vaan pulassa. Viime kaudella hän oli liigan kärkipuolustajia kiekollisena, tällä kaudella keskitasoa Kerhossa. Ja se ei valitettavasti ole ollut paljon. Mutta ole huoleti. Heti kun Dee pelaa hyvän matsin, olen valmis kehumaan häntä ansioista.

Sen jälkeen kun Laamanen katosi viereltä on Schneideri ollut vain varjo viime kaudesta. Se on vaan valitettava tosiasia.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Feenix kirjoitti:
Kirjoitit vitun hyvän viestin(HIFK), mutta sitten kirjoitit näin:

Ei jumalauta! Miksi kaikki uskovat sarjan olevan selvä jo ennen kun ensimmäistäkään peliä on pelattu? Kunnon fani ei IKINÄ usko oman joukkueen häviöön, vaan selvään voittoon! Moni IFK "fani" täällä kertoo kuinka HPK voittaa selvästi. Perkele!

IFK:lle 4-0!
Jotkut ymmärtää realiteetit, toiset ei ;D

Uskon, että kestävämpi ja luistelevampi porukka tästä jatkoon menee. Muita pelin osa-alueita en jaksa alkaa vertailemaan, niistä on muut jo hyvin kertonu aikaisemmissa viesteissä. Miten vaan toki voi käydä, mutta luotto on kova. Kerho jatkoon 4-2.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Desperaado kirjoitti:
Sen jälkeen kun Laamanen katosi viereltä on Schneideri ollut vain varjo viime kaudesta. Se on vaan valitettava tosiasia.
Olisi enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, että miten sinä ja nimim. Leon selitätte Schneiderin tämän ja edellisen kauden tilastojen yhtäläisyydet, kun siis Dee on ollut mielestänne tällä kaudella vain varjo edellisestä. Ei ole pakko selittää, jos ei taho.

Ne tilastot ovat nimittäin kaikilta osin ihan samankaltaiset.
 

M10

Jäsen
Rontti kirjoitti:
Olisi enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, että miten sinä ja nimim. Leon selitätte Schneiderin tämän ja edellisen kauden tilastojen yhtäläisyydet, kun siis Dee on ollut mielestänne tällä kaudella vain varjo edellisestä.

Leon kirjoittikin jo tällaista.

Leon kirjoitti:
Katsele sinä niitä tilastoja, minä katselen peliä. Dee on ollut näkemissäni otteluissa välillä paska, välillä muuten vaan pulassa. Viime kaudella hän oli liigan kärkipuolustajia kiekollisena, tällä kaudella keskitasoa Kerhossa. Ja se ei valitettavasti ole ollut paljon. Mutta ole huoleti. Heti kun Dee pelaa hyvän matsin, olen valmis kehumaan häntä ansioista.

Allekirjoitan sen, että Schneider oli viime kaudella pääosin parempi kun tällä kaudella, vaikka tehot ovatkin samat. Mielestäni silti "paska" ja "muuten vaan pulassa" ovat aika vahvoja kuvauksia Schneiderin pelistä ainakin parin viime kuukauden aikana. Noita adjektiivejä voi toki käyttää monesta Schneiderin syyskauden pelistä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kaikki ok Kerhossa?

Pakko kysyä, sillä Mäkkärin siirtyminen HIFKiin lipsahti jo julkisuuteen. Tämän lisäksi Jokela, Leino ja Lahti ovat lähdössä Jokereihin. Huhumylly näiden siirtojen ympärillä on juuri nyt hyvin vahva ja tällä kertaa se ei vello pelkästään teininettipalstoilla. Jos olisi toisin, en vaivautuisi korvaani lotkauttamaan tai esille nostamaan näitä juttuja. On kuulemma kiellettyä edes neuvotella sellaisen pelaajan kanssa, jolla on voimassaoleva sopimus muualle. On myöskin kiellettyä roskata luontoa, ajaa ylinopeutta ja ohittaa keltaisen viivan alueella.

No, jokainen pelimies osaa keskittyä sen hetken duuniinsa, näin uskon. Mutta jotain kertoo HPK:sta kuin myös HIFK:sta ja varsinkin Jokereista, että toisissa seuroissa neuvottelukosketukset ovat enemmän kiellettyjä kuin toisissa. Janne Laakkonen ei valitettavasti ole vilahtanut siirtohuhuissa ollenkaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
JHag kirjoitti:
No, jokainen pelimies osaa keskittyä sen hetken duuniinsa, näin uskon.
Näin minäkin luulin siihen asti, kunnes näin Jan Bendan pleijaressa, sillä toisin kun moni muu, pidin häntä siihen asti pelimiehenä. Toinen tapaus on kerhopakki takavuosilta, joka pleijareissa laidan vieressä siirtyi syrjään Tepsihyökkääjän edestä ja päästi tämän ratkaisemaan pleijarisarjan. Seuraavana päivänä julkaistiin tämän pakin sopimus Tepsiin seuraavalle kaudelle. Kerhokannattajat antavat nimen tälle tapaukselle.

JHag kirjoitti:
Janne Laakkonen ei valitettavasti ole vilahtanut siirtohuhuissa ollenkaan.
Hienoa että brändistä pidetään tiukasti kiinni.
 

nastamuumio

Jäsen
Suosikkijoukkue
TIIKERIT (kovin junnuseura ikinä!)
HPK:ssa on totuttu, että parhaat lähtee aina kauden lopuksi meneen, mutta ei se haittaa, kun paljon potentiaalisempia on aina tulossa tilalle. Mäkiahon puolesta oon iloinen, että saa vielä kerran rahastettua isompaa seuraa urallaan. Hieno pelaaja, jonka pelaaminen jossain toisessa joukkueessa ei ahdista tippaakaan. Sitäpaitsi sehän motivoi Mäkiahoa pelaamaan vieläkin paremmin, kun vastassa on ensi kauden seura. Sehän nähtiin jo tuossa viimeisessä HPK-HIFK pelissä, jossa Mäkiaho tuuletti maaliaan kuin maailmanmestaruutta. Samoin viime kauden Poffeissa Nielikäinen oli tehnyt jo sopparin HIFK:iin ja juuri tästä syystä oli täynnä virtaa tuossa sarjassa ja osin ratkaisi koko HPK:n jatkoon menon. Nielikäinen oli itse asiassa niin tulessa, että vasta Porthenin päähän osunut niitti sai lätkäpasin viilentymään.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
En ymmärrä JHagin kirjoituksen otsikkoa.

Muutenhan tämä on ihan normaalia toimintaa pääkaupunkiseudun medialta. Joka vuosi Kerho nostaa joukon pelaajia uudelle tasolle ja pelaa odotuksiin nähden yläkanttiin. Ennen pleijareita sitten alkaa ilmestymään näitä "varmoja" sopimuksia pitkin roomalaisia ip-lehtiä joilla yritetään sotkea ilkeän gallian kylän harmoniaa. Esimerkiksi Kerhon viedessä viimeisen keskinäisen pelin, jossa jo haettiin asetelmia todennäköistä pudotuspelivastusta vastaan, seuraavan päivän lööppi kuului "HPK-sankari matkalla Helsinkiin". Tuttua ja/mutta väsynyttä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
tuuski kirjoitti:
En ymmärrä JHagin kirjoituksen otsikkoa.
Se ok siinä ilmeisesti sitten hämää? Se tarkoittaa että onko kaikki hyvin HPK leirissä.

Osasit kuitenkin vastata kysymykseen että kaikki on hyvin ja niin uskon minäkin. Nuo edellämainitsemani kaksi tapausta oli ainoat jotka minä muistin, missä pelaajan seuraavan kauden osoite on selvästi vaikuttanut suoritukseen. Hyvin harvinaista siis moinen, vaikkakin kysymysmerkki, kuten jo alkumetreillä mainitsin.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Noose kirjoitti:
Aika kovaa täällä lyödään Chiodoa ja tutkaillaan torjuntaprosentteja, mutta onko teistä kriitikoista kukaan nähnyt Chiodon pelaavan useampaa matsia?
No minä väitän nähneeni enemmän Chiodon harjoituksia, kuin useimmat pelejä ja väittäisin etten uskaltaisi todellakaan luottaa kaveriin pudotuspeleissä. Ukko romahti Jokereita vastaa niin täydellisesti ettei kyllä rikkonaisen kauden jälkeen siitä varmaankaan toivu.
 

TobiasG

Jäsen
Suosikkijoukkue
MuLLets...
Mitä, mitä? Pientä ja sympaattista kohdellaan kuin suurta ja ilkeää. Onhan se myönnettävä, että nakertaisi se omaakin itseluottamusta omaan seuraan, jos vuosi toisensa jälkeen pienemmällä budejetilla toimiva jengi tuottaisi pettymyksen omaan uskottuunsa. Mitään ei kuitenkaan vielä ole tässä ottelusarjassa ratkaistu, joten jospa keskityttäisiin näihin joukkueisiin ja pelaajiin joita jengeissä tällä hetkellä pelaa, eikä haaveilla ensi kauden joukkueista!

Itselleni Kerho on paljon enemmän kuin se ketkä pelipaitaa kantaa. Ennakkosuosikin paineet laittaisin, kuitenkin Penan jengille, sillä jos ei tuolla rahamäärällä rakennettua joukkuetta saada ensimmäistä kierrosta pidemmälle, antaa se meille maalaisille aihetta suureen hymyyn. IFK:lla on kalliimpia pelaajia, mutta olisiko joukkue kannattanut rakentaa hieman toisella tavalla? Eipä tuo jaksa itseäni hirveästi mietityttää, kun en välitä tippaakaan brändistänne. Mielenkiintoisinta tulee olemaan se: nouseeko Tibbetts suureksi POFFien ratkaisijaksi niin kuin Kerhossa pelatessaan hänestä ajattelin, ehkä jengi on kuitenkin väärä?

Bedrock kirjoitti:
Paras seitsemästä sarja suosii ehdottomasti HPK:ta mutta on HIFK:lla kyllä mahdollisuutensa. Parempi jatkakoon ja toivon todella, että menee jatkoon sitten kumpi tahansa niin ero tulee pelaamalla ja putoajajoukkueen kannattajat voivat reilusti tunnustaa tappionsa.

- Joo..halataan
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Morrow10 kirjoitti:
Allekirjoitan sen, että Schneider oli viime kaudella pääosin parempi kun tällä kaudella, vaikka tehot ovatkin samat. Mielestäni silti "paska" ja "muuten vaan pulassa" ovat aika vahvoja kuvauksia Schneiderin pelistä ainakin parin viime kuukauden aikana. Noita adjektiivejä voi toki käyttää monesta Schneiderin syyskauden pelistä.
Syötöt ja maalit eivät tosiaankaan ole ainoita mittareita, varsinkaan silloin kun puolustajan pelaamista arvioidaan, mutta kun Scheider on edelliseen huippukauteen verrattuna saanut tehopörssilukemansa jopa paremmaksi kuin viime kaudella, niin kyllä minun mielestäni väite pitäisi perustella huomattavasti paremmin kuin: "Dee on ollut näkemissäni otteluissa välillä paska, välillä muuten vaan pulassa. Viime kaudella hän oli liigan kärkipuolustajia kiekollisena, tällä kaudella keskitasoa Kerhossa.". Tai siis pitäisi perustella, jos haluaisi jonkun tekevän jotain muuta kuin nauravan moisille kommenteille.

Mitä tulee iltapäivälehdistön ja Rantasen porukan jokakeväisiin HPK:n avainpelaajien lähdöstä kertoviin lööppeihin, niin eihän niissä tosiaan ole yhtään mitään uutta. Sanoisi jopa, että se on varmempi merkki kevään saapumisesta kuin räystäiden putoaminen tai lintuinfluenssa. Joskus ne pelaajat sitten kauden päätyttyä lähtevät ja joskus eivät.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Gags kirjoitti:
Se ok siinä ilmeisesti sitten hämää? Se tarkoittaa että onko kaikki hyvin HPK leirissä.

Kiitos tulkinnasta, juuri tätä tarkoitin. Kerholaisille haluaisin sanoa, että olette aika kaukana seurasta, josta aina kaikki hyvät lähtevät menemään. HIFK ja Jokerit ovat aivan ylivoimaisia tässä vanhat ulos, uudet sisään -pelissä. Viime kevään jäljiltä meiltä lähti koko ykkösketju, joka oli kaiken lisäksi liigan paras: Luttinen-Hauhtonen-Salmelainen. Emme silti suuremmin itkeneet. Se ero meidän lähtijöissä on tähän Kerho-kuvioon liittyen, että harvemmin HIFK-karkulaiset siirtyvät sankoin joukoin johonkin toiseen SM-liigajengiin. Ennemmin änäriin tai muualle Suomen ulkopuolelle. Sama koskee Jokereita; tyhjennysprosentti on kova ja lähinnä ulkomaille sieltäkin lähdetään.

Ei sinänsä kannata vetää herneitä, jos viestintuojan uutinen/huhu ei miellytä. Ja voihan kaikki osoittautua huhuksi, kuten tuuski epäilee, mutta nyt en usko näin. Joku sanoi, että on normaalikäytäntö neuvotella keväällä jo seuraavan kauden sopimuksia. Siitä olen samaa mieltä, ei ole mikään ihme, että Mäkkäri, Leino ja kumppanit kiinnostavat muuallakin. Mutta se ei ole ihan jokapäiväistä, että neljä avainpelaajaa siirtyy 100 km etelään ja kolme heistä peräti samaan seuraan. Kaikkein epänormaaleinta tässä on se, että tämän kokoluokan pommi vuodetaan jonkun toimesta ulospäin. Siksi kysyn, onko kaikki ok HPK:ssa, sillä tiedän, ettei HIFKillä ja Jokereilla ole mitään syytä julkistaa nappaavansa jätkiä toisesta joukkueesta, kun pelit ovat vielä kesken. Niinpä Virmanenkin pontevasti kielsi Veikkaajassa Leino -huhut. Aivan kuten Shedden-huhutkin kiellettiin viime keväänä. Pena ei ilmeisesti mörähtänyt mitään, kun Veikkaajan toimittaja kysyi Mäkkäristä. Tai ehkä sentään "Lähe meneen....". Jos ja kun vastaanottavilla ja samalla liigan sääntöjä, korjaan "sääntöjä", rikkovilla seuroilla ei ole koskaan mitään syytä avautua tämän tyyppisistä asioista, on liki ainoa mahdollinen vuodon lähde "lähellä HPK:ta oleva taho", vähintäänkin lähellä kyseisiä pelaajia oleva taho. Siksi mietin, onko kaikki ok Kerhossa? Tässä on kysymys neljästä HPK:n pelaajasta, joista kahden siirto jo käytännössä paljastettiin Veikkaajassa, Mäkkärin ja Leinon. Veikkaajaa ei tunneta isosta ohimenoprosentistaan. Niinpä en varsinaisesti yllättynyt kun kuulin tänään joukkoon kuuluvan myös Jokelan ja Lahden. Ei tällaiset pysy piilossa, kun pato on jo murtunut.

tuuski; En ole pääkaupunkiseudun media. Kerroit, että pk-seudun media nostaa näitä juttuja joka kevät ja ne osoittautuvat paskapuheeksi loppupeleissä. En muista, että HS tai ip-lehdet olisivat koskaan olleet skuuppien suhteen kärkipäässä pelaajasiirtojen suhteen. Jos tämä Veikkaajassa Mäkkärillä ja Leinolla alkanut vuotaminen, jota nyt täydensin Jokelalla ja Lahdella, osoittautuu skeidaksi, olen esittänyt Veikkaajan tapaan vahvan huhun, joka ei ollut totta. Kuulin itse asiasta ilman Veikkaajan apua ja kuten sanoin, kun kyseessä ei ollut amisviiksinen teinilähde, päätin mainita asiasta. Nyt reaaliajassa uskallan jo sanoa, että uskon tulta löytyvän tämän savun alta ja vähintään 50% näistä siirroista toteutuu. Jos ei, olen ollut väärässä. Sitä sattuu keskustelupalstalla, tiedän ihan omakohtaisesti. Minulla ei ole silti ollut tapana levitellä täysin hanurista olevia huhuja. Erehdyn siis vailla taka-ajatuksia, jos näin käy.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kyllähän tällaisia juttuja vuodetaan tiettyjen tahojen osalta ihan omia tarkoitusperiä palvellen. Ei siinä ole yhtään mitään uutta ja ihmeellistä. Eikä siinä minun mielestäni ole mitään sen kummempaa itkemistäkään, vaikka joidenkin toiminta ei aina olekaan kaikin puolin reilua tai päivänvalon kestävää. Sellaista elämä vaan on ja kyllä siihen on jääkiekkopuolella, Hämeenlinnassa jos missä, totuttu ja varauduttukin. Ja joskus muistaakseni tarjoiltu omaa lääkettäkin.
 

#76

Jäsen
Ottelussa en usko HIFK:n tappion olevan mahdollinen, mutta ennen peliä spekulaatioissa ja pelin jälkeen analyyseissä koetan katsoa tilannetta objektiivisesti.

Maalivahti-osastolla HPK:lla on useampi kaveri, jota voi periaatteesa käyttää. HIFK menee täysin Kundellin varassa. AA:n kykyyn en usko playoffeissa jo vähäisen pelituntuman vuoksi. Lundell on minusta veskareista ykkönen pelattuaan eniten runkosarjassa ja pelattuaan kaikenkaikkiaan hyvän kauden. Chiodolla on kuitenkin takana loukkaantumista ja vähäinen määrä pelejä, vaikka hän nähtävästi on Lundellia parempi veskari.

Pakistossa HIFK:lla on heittää kaukaloon sarjan paras pakki, mutta sitten onkin hiljaisempaa. Murphyn jälkeen tuleekin neljä Kerhon pakkia ennen Karalahtea, joka oli pakeista 41. tehokkain. Tuki hyökkäykselle on Kerholla aivan eri tasoa kuin HIFK:lla. Pakkien plus/miinus-tilastossa ero kapenee ja joukkueet ovat aika tasoissa.

Hyökkäystehojen suhteen HIFK:lla 3 pelaajaa teki 50+ pistettä ja Kerholla yksi, mutta 40+ pisteeseen kykeni kummastakin joukkueesta 4 pelaajaa.

Jos vertaillaan kymmeneksi eniten tehoja tehneitä pelaajia, niin HIFK:lla on heittää kaukaloon Turo Järvinen 5+7=12 pistettä ja Kerho nokittaa Joonas Vihkon 10+12=22 tehoilla. Itse asiassa Kerhossa 17 pelaajaa teki enemmän pisteitä kuin Turo.

Jäähyissä HIFK keräsi toiseksi eniten ja Kerho toiseksi vähiten. Kerhon ylivoima oli tehokkaampaa kuin HIFK:n ja Kerhon alivoima onnistui tappamaan paremmin jäähyjä.

Pudotuspelisarjoista joukkueet ovat kahdesti kohdanneet HPK:n kotiedulla ja kummallakin kertaa Kerho on voittanut. Viime kaudella semeissä HIFK teki kahdessa Hämeenlinnan pelissä yhden maalin. Edellinen pudotuspelivoitto Hämeenlinnasta on vuodelta 1999 ja sen jälkeen on tullut kolme tappiota, joissa tehty kolme maalia. Runkosarjassa edellinen voitto muualla kuin rankkareissa on vuodelta 2000.

Tilastollisesti HPK on minusta selvä ennakkosuosikki, mutten usko Kerhon HIFK:sta yli kävelevän. Uskon sarjan menevän kuuteen peliin ja HPK menee jätkoon 4-2 tuloksella. Toivon kuitenkin Baxterin löytävän sen avaimen, millä Kerhon paketti aukeaa ja näemmä yllätyksen. Seitsemännessä pelissä jatkoon ja Tibbetts voittomaalin tekijänä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
JHag kirjoitti:
Kerholaisille haluaisin sanoa, että olette aika kaukana seurasta, josta aina kaikki hyvät lähtevät menemään. HIFK ja Jokerit ovat aivan ylivoimaisia tässä vanhat ulos, uudet sisään -pelissä.
En nyt menisi vannomaan. Väitän, että Kerhosta on lähtenyt tämän vuosituhannen puolella aina suurempi osa terävimmästä kärjestä kuin muilla liigaseuroilla keskimäärin. Toki yksittäisiä poikkeusvuosia voi olla. Eikä pidä sekoittaa tähän joukkueita, jotka potkivat(/eivät halua jatkaa sopimusta) puolet joukkueestaan kauden jälkeen floppeina. Tässä saldoa Kerhosta lähteneistä huippupelaajista 2000-luvulta (voi olla puutteita tai virheitä):
2000 -> 2001
Pavel Rosa -> Jokerit
Marko Palo -> Ässät
Timo Pärssinen -> AHL
Tomas Vlasak -> AHL
Riku Hahl -> AHL
Ari Vallin -> Jokerit

2001 -> 2002
Vladimir Vujtek -> Venäjä
Pasi Määttänen -> Ruotsi
Eric Perrin -> Jyp
Zdenek Nedved -> Saksa
Sebastian Sulku -> Blues
Kimmo Peltonen -> TPS

2002 -> 2003
Tommi Santala -> HIFK -> ahl
Antti Miettinen -> NHL
Eero Somervuori -> AHL
Jan Pardavy -> Tshekki
Erkki Rajamäki -> Ilves
Hannu Toivonen -> NHL
Martin Strbak -> NHL
Jaroslav Balastik -> Tshekki
Tero Lehterä! -> Venäjä

2003 -> 2004
Tony Virta
Tomas Kucharcik
Marko Tuulola
Teemu Aalto
Vladimir Vujtek
Rob Tallas

2004 -> 2005
Rita
Holden
Setzinger
Eskelinen
Hahl
Sicak
Klesla
Noronen

2005 -> 2006
Voutilainen
Sprukts
Louhi
Laamanen
Wirtanen
Rämö

Kaikesta tästä huolimatta HPK on 2000-luvun menestyneimpiä seuroja.
JHag kirjoitti:
tuuski; En ole pääkaupunkiseudun media. Kerroit, että pk-seudun media nostaa näitä juttuja joka kevät ja ne osoittautuvat paskapuheeksi loppupeleissä.
En ole väittänyt sinun olevan mikään media, enkä myöskään tarkoittanut, että nuo huhut olisivat vailla katetta. Esim. Mäkkärin todennäköinen lähtö on ollut tiedossa pitkään. Nopealla haulla olen sen itse kirjoittanut tänne 23.1.07. Se, mitä tuossa kritisoin on tämän mediahehkutuksen ajoitus. Kun tuo Mäkkärin todennäköinen HIFK-soppari on ollut tiedossa minullakin pari kuukautta, niin on varmasti median edustajillakin. Se kuitenkin ajoitettiin tähän ja pääsi oikein lööppiin, siis siihen lööppiin, joka olisi voinut kuulua vaikka "HPK otti niskalenkin tulevasta playoff-vastustajastaan". Kaiken huippuna on tietysti se, että sama media, joka kevät toisensa perään vuotaa näitä Kerhon menetyksiä ennen pleijareita, jeesustelee, kun HPK julkaisee sopimuksia päivä kauden päättymisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kiva kun pleijarit alkaa. Toivottavasti nähdään paljon luistelua ja hyviä tilanteita. Katsomossakin olisi kiva, kun olisi rumpuja. Toivottavasti ketään ei satu taklauksissa.

Hups. Tässä Jyväskylän vesijohtovedessä on outo sivumaku. Taidan mennä Bricksiin.

Mutta sen verran haluaisin puuttua tuohon fyysisyyteen ja siihen vastaamiseen. Ei kai kukaan vakavissaan odota, että Mäkkäri hanskaa Guollan viereiseen suihkuun? Tai samaan, mistä minä näistä veijareista tiedän. Minusta pleijareiden fyysisyys on sitä, mitä Kerho näytti viime vuonna. Annetaan taklauksia ja otetaan niitä vastaan. Virnuillaan molemmissa tapauksissa päälle. Mitään jaskajokuskengätpoisjalasta-taklauksia ei ole odotettavissa Kerholta kuin korkeintaan Jokelalta, ja niistäkin tulee huilia. Muuten vaan hyviä taklaajia Kerholla sitten onkin ihan riittävästi, Pillu ja Jaska etunenässä. Fyysisyys ei nyt vaan ole se osa-alue, millä Kerhoa horjutetaan tänäkään vuonna. Siinä mielessä ymmärrän HIFK-fanien alakulon. Ainoa syömähammas on jo valmiiksi tylsytetty.
 

M10

Jäsen
nimim #76 on ainakin tilastot käynyt oppikirjan mukaisesti läpi.
nimim tuuskilta aika silmiä avaava viesti.

Mutta jotta palattaisiin itse ketjun aiheeseen. SM-liigan kovin taklaaja (lähde: SM-liiga -kapteenit) tulee olemaan suuressa roolissa torstaina alkavassa spektaakkelissa. Maaleja, taklauksia, ärsytystä ja kenties hanskojen pudotus(?).

Toivon myös, että Heikki Laine saa mahdollisimman paljon peliaikaa torstaista lähtien. Ihan vaan jo viihdearvon takia. http://www.youtube.com/watch?v=xooRJ6VWKXY
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

JHag kirjoitti:
Kerholaisille haluaisin sanoa, että olette aika kaukana seurasta, josta aina kaikki hyvät lähtevät menemään.
Oliko tää nyt olevinaan vitsi?

2006: Voutilainen, Laamanen, Sprukts, Louhi, Rämö, Wirtanen
2005: Holden, Laakkonen, Eskelinen, Sicak
2004: Virta, Kucharcik, Tuulola, Aalto
2003: Santala, Miettinen, Somervuori, Pardavy, Rajamäki, Toivonen
2002: Määttänen, Perrin, Sulku, Peltonen, Kankaanperä
JHag kirjoitti:
Mutta se ei ole ihan jokapäiväistä, että neljä avainpelaajaa siirtyy 100 km etelään ja kolme heistä peräti samaan seuraan. Kaikkein epänormaaleinta tässä on se, että tämän kokoluokan pommi vuodetaan jonkun toimesta ulospäin.
Ehkä nyt useamman pelaajan keskittyminen samaan seuraan on tosiaan hieman erikoisempaa, mutta niin käy kun eräässä seurassa tuo scouttaaminen perinteisesti tapahtuu teksti-tv:n sivun 241 perusteella... Se että Kerhosta tyhjenevät ykkös- ja kakkoskentät täysin on jokavuotinen perinne, jonka luulisi tietävän (ks. nimilistat yllä) kenen tahansa edes vähän alusta liigaa seuraavan.
JHag kirjoitti:
Siksi kysyn, onko kaikki ok HPK:ssa, sillä tiedän, ettei HIFKillä ja Jokereilla ole mitään syytä julkistaa nappaavansa jätkiä toisesta joukkueesta, kun pelit ovat vielä kesken. Jos ja kun vastaanottavilla ja samalla liigan sääntöjä, korjaan "sääntöjä", rikkovilla seuroilla ei ole koskaan mitään syytä avautua tämän tyyppisistä asioista, on liki ainoa mahdollinen vuodon lähde "lähellä HPK:ta oleva taho", vähintäänkin lähellä kyseisiä pelaajia oleva taho. Siksi mietin, onko kaikki ok Kerhossa?
Ei ole mitään syytä julkistaa? Menikö tämäkin sinne vitsikategoriaan? Kyllähän nyt Marko Palosta lähtien Kerhosta poistuvat pelaajat on julkistettu pk-seudun lehdistössä, useimmiten juuri ennen pudotuspelien alkua, jos kohtaaminen Jokerien/HIFK:n kanssa on näyttänyt todennäköiseltä.

Ei näitä Pena/Masa vuoda vaan ne pikkujuoksupojat. Ehkä kuvittelevat pystyvänsä jotain sekaannusta aiheuttamaan vastustajan riveissä. Ja onhan tästä malliesimerkki kuinka tämän kuvion saa toimimaan (ks. Andrew Verner).

edit. Olinpa hidas, tuuski ehti listojen kanssa ensin.
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
Listataanpa sitten myös pelaajat jotka IFK:sta ovat lähteneet:

2000 -> 2001
Ari Ahonen -> NHL
Jaroslav Bednar -> NHL
Jan Caloun -> Blues
Markku Hurme -> Blues
Hannes Hyvönen -> NHL
Mika Nieminen -> Ilves
Lasse Pirjetä -> Kärpät

2001 -> 2002
Mika Kortelainen -> ?
Toni Mäkiaho -> Tappara

2002 -> 2003
Robert Kantor -> Venäjä
R-P Lehtonen -> Saipa
Marek Zidlicky -> NHL
Jari Kauppila -> Pelicans
Ilkka Pikkarainen -> NHL
Tuomo Ruutu -> NHL

2003 -> 2004
Ville Viitaluoma -> Saipa

2004 -> 2005
Tomas Vokoun -> NHL
Toni Lydman -> NHL
Toni Söderholm -> Sveitsi
Marek Zidlicky -> NHL
Brett Harkins -> Jokerit
Olli Jokinen -> NHL
Kimmo Kuhta -> Sveitsi
Lasse Pirjetä -> NHL
Timo Pärssinen -> Sveitsi
Jarkko Ruutu -> NHL

2005 -> 2006
Hannu Pikkarainen -> NHL
Kim Hirschovits -> Jokerit
Tony Salmelainen -> NHL
Toni Häppölä -> Ässät
Janne Hauhtonen -> NHL
Arttu Luttinen -> NHL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös