Laitetaanpa sitten muutama sananen aikani kuluksi Järvenpään pesäpalloilun historian viimeisimmästä luvusta, vähän herkäksihän tämä vetää.
Kinnarin Pesiksen toiminta alkoi virallisesti vuonna 1997, tai ainakin vielä -96 järjestyt juniorihässäkät ja pesiskoulut olivat Järvenpään Palon nimellä. Joukkue aloitti pelinsä maakuntasarjasta, jossa muistini mukaan Palollakin oli joukkue ennen tätä ollut. Kokonaan oma lukunsa onkin samoihin aikoihin toimineen, ja vielä KiPen menestysvuosinakin henkiin herätetyn, maakuntasarjassakin pelanneen, saunakalliolaisen ElPan historia.
KiPen taustalla hääri jo tuolloin Salmisen Jaska, pelaajistossa oli paljon samoja kavereita kuin ensi kesän JäPessä, tosin kahdeksan vuotta nuorempina. Maakuntasarjan etelälohkossa menestys oli suvereenia, itsekin olin tuolloin taulupoikana pelissä, jossa KiPe takoi jakson aikana lähemmäs 40 juoksua, ja hommaa numeroiden kanssa riitti. Nousu kariutui kuitenkin tappioon sarjan viimeisessä pelissä muistaakseni Elimäkeä vastaan. Keittiönovesta aukeni kuitenkin paikka suomisarjaan, jonne Jaska kokosikin todellisen Etelä-Suomen ikämiesten dream-teamin, höystettynä näillä omilla junnuilla. Suhteita kokeneempaan kaartiin Jaskalla oli jo Hakunilan ajoilta, jolloin vuonna -93 HaKin nousuhaaveet Superin karsinnoissa tuhosi Muhos.
Nousupuheet ykköseen olivat kovat, mutta niin vain KiPe jäi suomisarjan etelälohkossa puolivälin paikkeille. Jälleen kerran nousu aukeni sarjapaikan luovutuksella, kuinkas muuten. Ja hankinnat ykköspesisjoukkueeseen olivatkin taas astetta kovempia. Kesällä -99 Kinnarin riveissä juoksikin jo todellisia nimimiehiä, mm. Tiikereistä Jari Tuohinto ja Pasi Hellberg, Tahkosta vuokralle saatu Mikko Lehto, velipoika Mika jne. Kahdesta kahdeksan joukkueen alkusarjasta neljä molemmista meni jatkoon, KiPe taisi jäädä vain pinnan päähän etelälohkon neljännestä paikasta. Alemmassa jatkosarjassa ei sitten ollutkaan muuta tehtävää kuin putoamispeikon karistaminen, mutta sekin ratkaisu jäi toiseksi viimeiseen otteluun. Tuo kausi oli todella tapahtumien ja erilaisten sählinkien täyteinen, ehkä yksi KiPen historian värikkäimmistä.
No, seuraavalla kaudella Jaska jatkoi kohuhankintojen sarjaa: KiPeen Eloranta, Heinikainen, A.Rantatorikka, Lehtonen ja Lumiovaara. Voitot seurasivat toisiaan, ja tämä on varmasti se vaihe, jossa moni järvenpääläinenkin löysi tiensä Kinnarin kentän liepeille. Vielä tuo kausi ei kuitenkaan päättynyt nousujuhliin, mutta eipä siitä sen enempää.
Käytännössä siis vuodesta -99-seuranneena voi kutsua itseään "joukkuueen peruskannattajaksi". Muistan ja pystyn itse laskemaan ehkä kahden käden sormilla ne katsojat, jotka ovat maakuntasarja-ajoista asti katsomossa istuneet. Eipä silti, muistan kuinka hienolta tuntui silloin, kun ennen ensimmäistä suomisarjapeliä teksti-tv:llä luki todella Järvenpää, eikä vieraspelien lopputuloksien selviämiseen tarvinnut odottaa Keskarin kolahtamista postilaatikkoon. Siitähän tuo buumi asteittain lisääntyi, huipentumana tietysti kausi 2003, finaalit, ja kaikkien vaikeuksien jälkeen voitettu hopea. Seitsemän kautta maakuntasarjasta Superin kärkikahinoihin.
No, meni tosiaan fiilistelyn puolelle. Aika palata takaisin maanpinnalle.