Tämä viestiketju on vastikään päättyneen Keski-Eurooppa-reissuni hedelmä. "Itä-Saksassa" (ja Tsekissä) ajellessa tulin miettineeksi, kuinka kova rangaistus Saksan jakaminen aikoinaan oli. Sinänsä on ymmärrettävää, että Saksa haluttiin näin riisua voimaintunnosta, mutta Saksan kansan näkökulmasta ratkaisu oli vähintäänkin tyly, sillä se asetti saman kansan ihmiset eri asemaan riippuen siitä, mille puolelle he jäivät.
Otin asian puheeksi Hampurissa asuvien ystävieni saksalaisten ystävien kanssa, mutta hieman "riskaabeleissa" merkeissä, sillä taisin huitaista kurkkuuni 3 lasillista viiniä, joten huonostisyöneenä olin melko nopeasti melko suulas. Punainen lankani kuitenkin oli juuri tämän kyseisen jakamisen seuraukset, ja myös saksalaisten jatkuva muistuttaminen II maailmansodan tapahtumista (elokuvat jne). Oman totuuteni mukaan mikä tahansa kansa pystyisi kuitenkin samankaltaisiin tekoihin, jos "homma" osattaisiin organisoida, ja johtajaksi hakeutuisi sopiva henkilö. Rasismi ja Itävallassa ja Ranskassahan tällaista liikehdintää onkin nähty äskettäin. (Todennäköisesti en ole kovin paljon loukannut saksalaisystäviä, koska aianakaan vielä ei ole ikävää palautetta tullut...)
Kysynkin nyt teidän, hyvät jatkoaikalaiset, mielipidettänne; kuinka kauan natsi-Saksasta on hyödyllistä puhua, ja milloin aiheen käsittely menee jo mässäilyksi ja sormella osoittamiseksi? Kauheuksia tapahtuu kuitenkin jatkuvasti tälläkin hetkellä monin paikoin maailmassa - miksi siis saksalaisten pitää kantaa historiaansa aina vain mukanaan, niidenkin sukupolvien, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä II maailmansodan kanssa?
Muistettavaahan on, että Suomi taisteli saksalaisten kanssa rinnatusten...mutta se on pakko unohtaa, kun se on niin kiusallista.
Pohtikaamme....
Otin asian puheeksi Hampurissa asuvien ystävieni saksalaisten ystävien kanssa, mutta hieman "riskaabeleissa" merkeissä, sillä taisin huitaista kurkkuuni 3 lasillista viiniä, joten huonostisyöneenä olin melko nopeasti melko suulas. Punainen lankani kuitenkin oli juuri tämän kyseisen jakamisen seuraukset, ja myös saksalaisten jatkuva muistuttaminen II maailmansodan tapahtumista (elokuvat jne). Oman totuuteni mukaan mikä tahansa kansa pystyisi kuitenkin samankaltaisiin tekoihin, jos "homma" osattaisiin organisoida, ja johtajaksi hakeutuisi sopiva henkilö. Rasismi ja Itävallassa ja Ranskassahan tällaista liikehdintää onkin nähty äskettäin. (Todennäköisesti en ole kovin paljon loukannut saksalaisystäviä, koska aianakaan vielä ei ole ikävää palautetta tullut...)
Kysynkin nyt teidän, hyvät jatkoaikalaiset, mielipidettänne; kuinka kauan natsi-Saksasta on hyödyllistä puhua, ja milloin aiheen käsittely menee jo mässäilyksi ja sormella osoittamiseksi? Kauheuksia tapahtuu kuitenkin jatkuvasti tälläkin hetkellä monin paikoin maailmassa - miksi siis saksalaisten pitää kantaa historiaansa aina vain mukanaan, niidenkin sukupolvien, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä II maailmansodan kanssa?
Muistettavaahan on, että Suomi taisteli saksalaisten kanssa rinnatusten...mutta se on pakko unohtaa, kun se on niin kiusallista.
Pohtikaamme....