Pitäisikö naisilla olla asevelvollisuutta vastaava velvoite?

  • 12 588
  • 198

Pitäisikö naisilla olla asevelvollisuutta vastaava velvoite?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 48,9%
  • Ei

    Ääniä: 120 51,1%

  • Äänestäjiä
    235

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Vastasin kyllä.

En kuitenkaan ole sitä mieltä, että naisten tulisi suorittaa vaatimuksiltaan samanlaista palvelusta kuin meidän miehien. Naisille voisi sopia sellainen kuukauden-parin kestävä kotoa käsin käytävä kotirintamakoulutus, jossa opittaisiin perus-ensiaputaitoja, kenttäruokintataitoja ja muita sellaisia tarpeellisia taitoja, joilla on relevanssia sitten kun katastrofi on pyyhkäissyt yli.

Sotataidoista kuten aseen käsittelystä vastatkoon miehet.
 
julle-jr

Jäsen
Kyllä pitäisi. Onhan se kummallista, että ihmiset jaetaan asevelvollisiin ja ei-asevelvollisiin sukupuolen perusteella. Suunnilleen yhtä hyvä jakoperuste olisi vaikkapa hiustenväri. Kai sitä nyt pystyy ryssää ampumaan riippumatta siitä minkälaiset sukuelimet sattuu omistamaan. Jako voitaisiin tehdä siten, että lähtökohtaisesti parhaiten tappamaan kykenevät miehet ja naiset saisivat tappokoulutuksen ja muut, niin miehet kuin naisetkin, saisivat vaikkapa viesti- tai ensiapukoulutuksen tai mitä tahansa.

Itse asiassa kannattaisin sellaista systeemiä, että korkea-asteen koulutuksesta tehtäisiin maksullinen ja näin saataisiin lisää rahaa sinne. Maksun pystyisi kuitenkin saamaan anteeksi suorittamalla vaikkapa asevelvollisuuden tai vastaavan ehkä vuoden mittaisen palveluksen yhteisen hyvän eteen. Sitten jos ei haluaisi velvollisuuttaan suorittaa, niin voisi vaihtoehtoisesti maksaa koulutuksesta. Jos taas ei haluaisi kouluttautua, voisi vastaavan etuuden saada jonkun muun palvelun muodossa.

Mitä tulee naisten synnyttämiseen ja äitiyslomiin, niin laissahan ei määritellä synnyttämistä velvollisuudeksi, sikäli se ei ole asevelvollisuuden kanssa vertailukelpoinen asia, kun siis kyseessä on täysin oma valinta.
 
Viimeksi muokattu:

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Jos olisi niin, että asevelvollisuus olisi aina koskenut vain naisia, niin taatusti miehet olisi jo vaadittu tasa-arvon nimissä täyttämään tuo sama velvollisuus. Tästä ei ole pienintäkään epäilystä. Jonkinmoinen maanpuolustuskseen soveltuva koulutus kuuluisi ehdottomasti naistenkin siis mielestäni suorittaa. Tekisi nykyajan pissiksille oikein hyvää opetella vaikkapa 3 kuukauden ajan muitakin taitoja, kuin ostaa uutta ripsiväriä, niinq.

Tuo jenkkimäinen systeemi, että vasta maanpuolustusvelvoitteen käytyään saisi ilmaisen koulutuksen kuulostaa minusta oikein hyvältä ajatukselta.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei!
Tyhmä kysymys. Tosin en yhtään ihmettele että jotkut tällaistakin kannattavat, sillä onhan se linjassa muidenkin holhouslakien kanssa.
Jos yhtä sukupuolta rangaistaan, niin miksi tasa-arvoa pitää tavoitella rankaisemalla toistakin sukupuolta? Loogisempaa olisi purkaa miesten lastentarha.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vastasin Ei, ja olen varsin jyrkkä ja ehdoton tässä vastauksessani.

Itseasiassa nykymuotoinen asevelvollisuuden suorittaminenkin kaipaisi uudistamista ja järkevöittämistä - ei välttämättä suoranaiseen ammattiarmeijaan muuttumista ainakaan välittömässä lähitulevaisuudessa mutta muutosta kuitenkin mikä vähentäisi naisten ja miesten epätasa-arvoa.

vlad.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Mitä tulee naisten synnyttämiseen ja äitiyslomiin, niin laissahan ei määritellä synnyttämistä velvollisuudeksi, sikäli se ei ole asevelvollisuuden kanssa vertailukelpoinen asia, kun siis kyseessä on täysin oma valinta.

Nykypäivänä se "asevelvollisuuden" suorittaminenkin on ihan oma valinta: E- tai C-paperit saa heti jos käy tihrustamassa pari kyyneltä ja avaamassa vähän (muka) traumaattista lapsuuttaan.
 
K

kiwipilot

Äänestin ei.

Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. Armeijan voisivat käydä ne, jotka sinne tosiaan haluavat ja heille voisi maksaa sen mukaan.

Sama. Pakollinen asepalvelus pois ja tilalle ammattiarmeija. Toki ei tule tapahtumaan mutta ainahan saa haaveilla.
 
Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En kuitenkaan ole sitä mieltä, että naisten tulisi suorittaa vaatimuksiltaan samanlaista palvelusta kuin meidän miehien. Naisille voisi sopia sellainen kuukauden-parin kestävä kotoa käsin käytävä kotirintamakoulutus, jossa opittaisiin perus-ensiaputaitoja, kenttäruokintataitoja ja muita sellaisia tarpeellisia taitoja, joilla on relevanssia sitten kun katastrofi on pyyhkäissyt yli.
Näin. Kyllä naisillekin jonkinlainen peruskoulutus olisi paikallaan, vastakohtana nykyiselle "ei millekään". Eikä tätä mielestäni pidä edes nähdä minään rangaistuskeinona että kun miehetkin tekevät jne.

Mutta yksikään nainen ei tähän kysymykseen vastaa kyllä.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ei missään nimessä. Miehiltäkin pitäisi poistaa yleinen asevelvollisuus ja siirtyä palkka-armeija + vapaaehtoinen reservi -järjestelmään (reserviin kouluttautumisesta saisi esimerkiksi verohelpotuksia, lisätukea opiskeluihin, tai vaikka ihan kylmää käteistä).
 
ditrim

Jäsen
Nykypäivänä se "asevelvollisuuden" suorittaminenkin on ihan oma valinta: E- tai C-paperit saa heti jos käy tihrustamassa pari kyyneltä ja avaamassa vähän (muka) traumaattista lapsuuttaan.

Omia kokemuksia? Yhtä tyhmä väite kuin, että raskaana olevat naiset menisivät sairaalaan, tihrustaisivat pari kyyneltä ja ottaisivat ne hullun paperit ettei vaan tarvitsisi synnyttää.

Ainakin tuntemani armeijan keskeyttäneet miehet (tuntemilleni keskeyttäneille naisillehan siitä ei mitään häpeää seurannut vaan meinki on ollut sellaista että: "Ei mikään ihme ettet kestänyt, onhan siellä ihan hirveää, kyllä me ymmärretään, rohkea likka olit kuin uskalsit yrittää")maksavat kovaa hintaa joka paikassa mihin menevät siitä, etteivät ole inttiä käyneet.

Eikä niiden kusipapereiden hankkiminen ei ole mitään kauhean mieltä ylentävää hommaa.
 
NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Ei missään tapauksessa. Miehet saavat seisomapissaamisesta tarvittavan etumatkan elämäänsä. Palkka-armeijalle ehdoton kyllä.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nykypäivänä se "asevelvollisuuden" suorittaminenkin on ihan oma valinta: E- tai C-paperit saa heti jos käy tihrustamassa pari kyyneltä ja avaamassa vähän (muka) traumaattista lapsuuttaan.

Tässä nyt on vain se ongelma, että armeijan keskeyttäneet saavat aikamoisen leiman otsaansa vielä nykyäänkin. En pitäisi asevelvollisuuden suorittamista tämän vuoksi todellakaan minään omana valintana. Koska sen laistamisesta tai kiertämisestä seuraa väistämättä ongelmia (vähintään siis se keskeyttäjän leima otsaan, hullun paperien haltija), niin kyllähän se edelleen velvollisuus on. Ja mistäköhän tiedät, että E- tai C-paperit saa heti, jos käy tihrustamassa pari kyyneltä? Epäilen, ettei se ihan noin yksinkertaista ole. Ja kuten varmaan voit uskoa, monille inttiä kammoksuvallekin miehelle on aikamoinen kynnys lähteä noita vapauttavia papereita kinuamaan, mielenterveysongelmat kun ovat aikamoinen tabu yhä, varsinkin armeijaikäisten miesten keskuudessa. Tämä ihan omasta kokemuksesta, erotuksena nimim. Azulin hätäisenoloiseen kommenttiin.
 
Periaatteessa armeijan suorittaminen ei kuulu työnantajalle sen enempää kuin sukupuolinen suuntautuminenkaan. Aina voit sanoa olevasi sivari, jos ei kiinnosta valehdella olevansa vaikka jääkäri. Tämä on sikäli verrattavissa muuten äitiyslomaan, että töistä ei saa irtisanoa / jättää palkkaamatta sen takia, että lähtee velvollisuuttaan suorittamaan.

Ja kyllähän nykyään irtoaa vapautus, kun käyt lääkärille sanomassa, ettei kiinnnosta. Kannattaa ensin vetkutella mahdollisimman pitkään ja sen jälkeen sanoa, ettei elämäntilanteen vuoksi pysty lähtemään. Eivätkä nuo "hullun paperit" seuraa mihinkään mukana, potilastiedot ovat edelleen suojattuja. Ainoa mikä tuossa sulkeutuu, on pääsy työpaikkoihin joihin vaaditaan armeijan / johtajakoulutuksen käymistä.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Jos meillä ei ole armeijaa niin on oikeasti otettava riski, että tänne voi tulla kuka tahansa. Nyt sentään vaikka armeijalla ja koko järjestelmällä on heikkoutensa ja intin käyntihän tuntui vähän naurettavalta jatkuvalta siivoamiselta jne, mutta miettikää sitä järjestelmää ja puolustusta on mietitty WWII lähtien. Siellä on suunnitelmat joka sillalle ja tielle mitä niille tehdään ja mihin sijoitetaan osallistuja nönnööö. Ne kenraalit ja ministerit tietää näistä suunnitelmista enemmän, kuin me tavantallaajat jotka koitetaan olla viisaita päättelemällä. Me muistetaan intistä se jatkuva tuvansiivous ja vittumaiset alikersantit, mutta armeijassa on se iso kuva, mihin me aina niin nohevat jatkoaikalaiset ei päästä.

Monella nyky-typylle tekisi ihan hyvää käydä joku palvelus, vaikka joku huollon ja ensiavun opettaminen. On nimittäin melkoisia syleksiviä ja vittua huutelevia pissiksiä kylät ja lähiöt täynnä. Sama on tietysti pojissakin, ei siinä mitään, mutta nyky kasvatus on nykyään niin heikkoa, melkein voisin maksaa enemmänkin ja olla sitä mieltä että laitetaan se 2miljardia vuodessa edelleen armeijaan niin saadaan pojille ja halukkaille tytöille vähän aikuistamiskoulutusta ja samalla pientä henkivakuutusta naapurin Zhirinovskeja vastaan.

Ja en tahdo haukkua ketään, mutta kyllä nyky-intin käynti ei kenellekään ole mikään valtava ponnistus. Jos pää ei kestä pientä johtajien käskytystä ja muutamaa pidempää metsäleiriä niin ei ehkä kaikki ole kunnossa. Mutta kun tätäkin palstaa lukee niin huomaa kyllä miten nyky- Suomella menee. Se on vain niin hienoa olla joku tyhjäpää BB-Antti tai jatkuvasti kalsarikänniketjuun kirjoittela tissuttelija. Sitten porataan, että miksi pitäisi velvoittaa äänestämään vaaleissa, vaikka samalla on saatu ilmaiset koulut ja kaikki.

Nyt jokainen jatkiksen mamma ja isukki, järkikäteen ja kasvattaa niitä lapsianne viisaasti, sen yläasteikäisen nappulan ei ole mikään pakko lymytä kylillä yöhön asti. Sitten kun näin tehdään ja ihmisistä huolehditaan niin ei pauku pyssyt kouluilla.
 
Sori OT, mutta ei ne yömyöhään kylillä lymyävät ketään pyssytä kouluilla. Vaikka sanonta "kadut opettaa" on kuin jonkun keravalaisen pikkukoviksen elämänmotto, niin piilee siinä hitunen järkeäkin.

Koulussa ampuvat ne jotka eivät mene armeijaan tai liiku kylillä.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Jos meillä ei ole armeijaa niin on oikeasti otettava riski, että tänne voi tulla kuka tahansa. Nyt sentään vaikka armeijalla ja koko järjestelmällä on heikkoutensa ja intin käyntihän tuntui vähän naurettavalta jatkuvalta siivoamiselta jne, mutta miettikää sitä järjestelmää ja puolustusta on mietitty WWII lähtien. Siellä on suunnitelmat joka sillalle ja tielle mitä niille tehdään ja mihin sijoitetaan osallistuja nönnööö. Ne kenraalit ja ministerit tietää näistä suunnitelmista enemmän, kuin me tavantallaajat jotka koitetaan olla viisaita päättelemällä. Me muistetaan intistä se jatkuva tuvansiivous ja vittumaiset alikersantit, mutta armeijassa on se iso kuva, mihin me aina niin nohevat jatkoaikalaiset ei päästä.
Ei yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen tarkoita samaa kuin armeijan lakkauttaminen! Motivoitunut palkka-armeija (hieman isompi kuin nykyinen kantahenkilökunta) + vapaahtoinen reservi (eli ns. jenkkimalli) rauhan aikana, ja sodan syttyessä nostoväelle pidettäisiin (karrikoidusti) päivän mittainen koulutus (tuolta tulee luoti kun painat tuosta). Tällä päästäisiin varmasti yhtä hyviin tuloksiin, kuin pitämällä jokaista täysin halutonta väkisin 6kk vemppaamassa mukana. Kun perusjalkaväkeä ei ole tällä hetkellä mitenkään mahdollista edes kertausharjoittaa, unohtuu ampumataidot jokatapauksessä viimeistään kymmenessä vuodessa.
Monella nyky-typylle tekisi ihan hyvää käydä joku palvelus, vaikka joku huollon ja ensiavun opettaminen. On nimittäin melkoisia syleksiviä ja vittua huutelevia pissiksiä kylät ja lähiöt täynnä. Sama on tietysti pojissakin, ei siinä mitään, mutta nyky kasvatus on nykyään niin heikkoa, melkein voisin maksaa enemmänkin ja olla sitä mieltä että laitetaan se 2miljardia vuodessa edelleen armeijaan niin saadaan pojille ja halukkaille tytöille vähän aikuistamiskoulutusta ja samalla pientä henkivakuutusta naapurin Zhirinovskeja vastaan.
Armeijan kasvattavasta vaikutuksesta voidaan olla montaa mieltä. Toki monelle tekee hyvää päästä ensimmäistä kertaa elämässään pois äidin luota, mutta kyllä se todellinen itsenäistyminen tapahtuu siviilielämässä. Jos kotona tuodaan kaikki valmiina pöytään, niin intissä se tehdään kyllä ihan samalla tavalla. Siellä vain joutuu marssimaan muodossa siihen valmiiseen pöytään.
Ja en tahdo haukkua ketään, mutta kyllä nyky-intin käynti ei kenellekään ole mikään valtava ponnistus. Jos pää ei kestä pientä johtajien käskytystä ja muutamaa pidempää metsäleiriä niin ei ehkä kaikki ole kunnossa. Mutta kun tätäkin palstaa lukee niin huomaa kyllä miten nyky- Suomella menee. Se on vain niin hienoa olla joku tyhjäpää BB-Antti tai jatkuvasti kalsarikänniketjuun kirjoittela tissuttelija. Sitten porataan, että miksi pitäisi velvoittaa äänestämään vaaleissa, vaikka samalla on saatu ilmaiset koulut ja kaikki.
Henkisesti armeija ei ole (eikä edes saisi olla) vaikea paikka. Silti voidaan miettiä, onko kansantaloudellisesti järkevää pakottaa vastentahtoisia ihmisiä järjettömillä budjeteilla hidastamaan kaikkien muiden toimintaa, vai kohdistaa budjetin käyttö järkevämmin motivoituneelle osalle. En ole tutkinut kalsarikänniketjun armeijaanosallistumisprosenttia, mutten ainakaan välittömästi lähtisi vetämään korrelaatiota tai edes kausaalia tissuttelun ja armeijan käynnin välille. Äänestysoikeus ei muuten ole velvollisuus.
Nyt jokainen jatkiksen mamma ja isukki, järkikäteen ja kasvattaa niitä lapsianne viisaasti, sen yläasteikäisen nappulan ei ole mikään pakko lymytä kylillä yöhön asti. Sitten kun näin tehdään ja ihmisistä huolehditaan niin ei pauku pyssyt kouluilla.
Kylillä lymyäminen yöhön asti on sosiaalista toimintaa, joka mielestäni mieluummin ehkäisee kuin lisää syrjäytymistä. Pelottavampana mallina pidän nimenomaan näitä peräkammarin poikia oman turvallisuuteni kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eivätkä nuo "hullun paperit" seuraa mihinkään mukana, potilastiedot ovat edelleen suojattuja. Ainoa mikä tuossa sulkeutuu, on pääsy työpaikkoihin joihin vaaditaan armeijan / johtajakoulutuksen käymistä.

Tarkoitin tuota leimaa otsassa lähinnä työelämän ulkopuolella. Kyllä se kaveri- tai tuttavapiirissäkin helposti kysymyksiä herättää, miksi siellä joku ei ole inttiä käynyt. Ja syyt sen käymättömyyteen tulevat ilmi ennemmin tai myöhemmin. Ja kyllä ainakin minulta edellisessä työhaastattelussa kysyttiin heti sotilasarvoa. Olisin toki voinut jättää vastaamatta, mihin minulla olisi lain mukaan ollut tietenkin oikeus, mutta mitenköhän olisi herra toimitusjohtaja siihen suhtautunut? Eli kyllä sitä armeijan käymistä edelleen kysellään, oli sallittua tahi ei. Ainoa ero menneisyyteen on siis vain se, että kysymykseen ei ole pakko vastata.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen tarkoita samaa kuin armeijan lakkauttaminen! Motivoitunut palkka-armeija (hieman isompi kuin nykyinen kantahenkilökunta) + vapaahtoinen reservi (eli ns. jenkkimalli) rauhan aikana, ja sodan syttyessä nostoväelle pidettäisiin (karrikoidusti) päivän mittainen koulutus (tuolta tulee luoti kun painat tuosta). Tällä päästäisiin varmasti yhtä hyviin tuloksiin, kuin pitämällä jokaista täysin halutonta väkisin 6kk vemppaamassa mukana. Kun perusjalkaväkeä ei ole tällä hetkellä mitenkään mahdollista edes kertausharjoittaa, unohtuu ampumataidot jokatapauksessä viimeistään kymmenessä vuodessa.

Tämä olisi minunkin mielestäni se toimivin malli. On ensinnäkin, kuten sanoit turha pitää kerralla noin kymmentä tuhatta täysin motivoitumatonta vemppaajaa siellä valtion kustannuksella. Lisäksi tuo kertausharjoitusten puute lisäksi korostaa koko yleisen asevelvollisuuden turhuutta. Minä itse käyn tästä hyvänä esimerkkinä. Vaikka kävin armeijaa vuoden verran ja johtajakoulutuksen siinä samassa, niin minulla ei ole enää harmainta muistikuvaakaan oman aselajini syvällisemmästä toiminnasta. Rynkyn ehkä osaisin vielä purata ja koota, mutta siinä kaikki. Eli jos ei johtajakoulutuksen saaneitakaan ole varaa "päivittää" kertausharjoitusten avulla, niin kyllä sitä porukkaa tavattoman paljon turhaan siellä palveluksessa pidetään.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Ja mistäköhän tiedät, että E- tai C-paperit saa heti, jos käy tihrustamassa pari kyyneltä?

Ainakin heviäijien treenikämpillä oli jo kymmenkunta vuotta sitten ihan listauksia siitä, mitkä lääkärit ovat niitä, joilta saa paperit kouraan ilman suurta vaivannäköä. Mistäkö tiedän? Hyvä ystävättäreni asuu yhden sellaisen kanssa, joten sitä kautta on tuttuja sillä suunnalla enemmänkin.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tarkoitin tuota leimaa otsassa lähinnä työelämän ulkopuolella. Kyllä se kaveri- tai tuttavapiirissäkin helposti kysymyksiä herättää, miksi siellä joku ei ole inttiä käynyt.
Eriasia ketä oikeasti kiinnostaa se, että onko käynyt vai ei. Muutenkin inttiä käymättömien määrä on koko ajan kasvussa, joten ei siihen niin pistetä merkitystä. Eikä se nyt kellekään oikeastaan edes kuulu, mistä syystä olet jättänyt käymättä kyseisen laitoksen.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eriasia ketä oikeasti kiinnostaa se, että onko käynyt vai ei. Muutenkin inttiä käymättömien määrä on koko ajan kasvussa, joten ei siihen niin pistetä merkitystä. Eikä se nyt kellekään oikeastaan edes kuulu, mistä syystä olet jättänyt käymättä kyseisen laitoksen.

Se on toki hienoa, jos on sellainen kaveri/tuttavapiiri, jota ko. asia ei kiinnosta. Valitettavasti vain on yhä paljon niitäkin, jotka leimaavat sivareita tai palveluksesta mielenterveydellisistä syistä vapautettuja.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ainakin heviäijien treenikämpillä oli jo kymmenkunta vuotta sitten ihan listauksia siitä, mitkä lääkärit ovat niitä, joilta saa paperit kouraan ilman suurta vaivannäköä. Mistäkö tiedän? Hyvä ystävättäreni asuu yhden sellaisen kanssa, joten sitä kautta on tuttuja sillä suunnalla enemmänkin.

Pitäisikö tähänkin taas sanoa, että se sinun tuttavapiirisi ei ole se koko todellisuus. Minä tiedän päinvastaisia tapauksia. En tosin epäile yhtään, etteikö olisi sellaisia lääkäreitä, jotka varsin hövelisti näitä vapauttavia lausuntoja kirjoittavat.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Mitä sillä on väliä mitä kukakin ajattelee. Jos kaveripiiri vittuilee, niin vaihtaa kaveripiiriä. Niin minä ainakin tekisin (tähän väliin sitten sanotaan: no ei se ole niin helppoa vaihtaa kaveripiiriä ja kun ne muuten ovat ihan ok-tyyppejä ja muuta diipadaapaa.) Se jokaisen oma polku on se jokaisen oma polku, voisi Matti Nykänen sanoa. Vähän garygrandia kehiin siellä!
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Pitäisikö tähänkin taas sanoa, että se sinun tuttavapiirisi ei ole se koko todellisuus.

Missään vaiheessa tai missään ketjussa niin ole väittänytkään. Kuten muissakin ketjuissa olen sanonut, tiedän ihan hyvin, ettei ystävä- ja tuttavapiirini ole koko maailma.

Pitääkö ihan sinun mieliksesi ja mielenrauhaksesi vaihtaa allekirjoitus seuraavanlaiseksi: "Erityisesti tahtookirjoittaalle huomautettakoon, että ylläoleva on Azulin kokemus, mutta Azul ei missään nimessä väitä sen olevan ainut ja oikea totuus, vaan on jopa vakuuttunut siitä, että poikkeuksiakin on, vaikkei niitä omaan tuttavapiiriin olisi osunutkaan."

Vai onko tuo vain sinun tapasi hakea huomiota ja muistuttaa, että olet olemassa?
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
JZZ;

Olen samaa mieltä, että on hyvä tiettyyn pisteeseen, että nuoret ja varsinkin yläasteikäiset ovat ulkona illalla, mutta tiettyyn rajaan saakka. Jonkinlaisia rajoja pitää myös pystyä asettamaan. Itsekin olen janaroinut nuorena joka paikassa, mutta en ilman mitään rajoja.

Juuri tässä armeija-kysymyksessä, moni sanoo, että mennään palkka-armeijaan. Se on juuri sitä mistä sanoin, että tavan tallaajat eivät osaa suunnitella näitä asioita ja vaan mututuntumalla ja järkeilemällä "oppiihan sitä nyt päivässä ampumaan" kommenteilla murennetaan yleistä asevelvollisuutta. Joillain tuhansilla ammattisotilailla ei tee Suomen isossa maassa yhtään mitään, vaan reservi-armeija joka on Euroopan suurimpia on juuri hyvä pelote pitää ryssä loitolla. Yhdysvalloissa armeijaan nykyään hakeutuu kaikki ongelmatyypit ja yhteiskunnan vähäosaiset. Siitäkö luotettava puolustus 150miljoonan itänaapuria vastaan jolla on miljoona-armeija pelkkiä palkkasotilaita.

Ettekö jätkät muista, kun intissä tetsattiin laajempia kokonaisuuksia tai aselajiyhteistyötä esim jäksterit+pioneerit. Aina se oli sitä hiton hakemista, kun sitä tst-koulutusta oli aika vähän jo 2000-luvun alussa milloin itse ryynäsin kokelaana armeijassa. EI SITÄ MAANPUOLUSTUSTA OPITA JOSSAIN NANOSEKUNNISSA, varsinkin kun sotiminen on muutakin kun poteron kaivamista ja sitä rynnärillä ampumista.

Joo mutta mulle sama, jatkakaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös