Mainos

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

  • 3 068 166
  • 13 046
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kysymys ei ole välttämättä pienriistan metsästyksestä.

Onko karhu pienriistaa??

Linkki vie Satakunnan Kansan sivustolle.

Siis ymmärrän toki että karhu ei ole pienriistaa, vaan tarkoitin sitä että jos tosiaan karhu on hyökännyt miehen päälle, niin ei mielestäni mitään metsästyslupia tarvita että ottaa otson hengiltä.

Toisaalta, jos kyseessä on esimerkiksi sellainen skenaario, että jätkät ovat menneet nukkuneen karhun pesälle, ampuneet tätä kerran jonka jälkeen karhu on hyökännyt, niin siinä tapauksessa olen sitten taas sitä mieltä että olisi puolestani saanut kusipäät tulla syödyksi.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis ymmärrän toki että karhu ei ole pienriistaa, vaan tarkoitin sitä että jos tosiaan karhu on hyökännyt miehen päälle, niin ei mielestäni mitään metsästyslupia tarvita että ottaa otson hengiltä.

Samaa itsekin ihmettelen, mikäli siis tilanne on mennyt noin kuten on kerrottu. Mennäänkö tässäkin asiassa samaan suuntaan kuin esimerkiksi tappelussa, jossa känniääliö käy päälle, puolustat itseäsi ja känniääliö loukkaantuu ja lopulta itse saat syytteen pahoinpitelystä. Tai kärjistetysti, miksei hirvikolarista saa salakaatosyytettä.
 
Arhinmäki pitää Jyväskylän kaltaisia iskuja jäävuoren huippuna | Yle Uutiset | yle.fi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja vaatii erityisesti sisäministeriltä aiempaa tiukempia otteita äärioikeiston iskujen ehkäisemiseksi.

Asian tutkinta on täysin kesken, mutta Paavo on jo lähtenyt ratsastamaan puukosta saaneen henkilön verellä.

Vähättelemättä tapausta, niin melko laajan julkisuuden on kyseinen puukotus saanut. Kaikki kuolemaan johtaneetkaan puukotukset eivä valtaa otsikkotilaa tällä tavalla.

En ole havainnut Arhinmäen esittäneen vaatimuksia esim. Vastavoima-ryhmän iskujen ehkäisemiseksi.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heitä epäillään siitä, että he ovat ampuneet karhun pesään, mikä on metsästysrikos.

Koska tuo karhu kuoli niin asiaa tutkitaan metsästysrikoksena. Se ei tarkoita sitä että heidät tuomitaan siitä rikoksesta vaan nimenomaan tutkitaan sen rikoksen mahdollisuutta. Vähän sama asia kun rattijuoppo joka puhaltaa törkeät lukemat niin ennen tuomioistuimen päätöstä hän on vain rattijuopumuksesta epäilty...
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuosta karhu-uutisesta ihmettelen yhä että onko tuo ase nyt varmasti se yksi haulikko, mistä viimemmäksi ollut puhetta? Alkujaan oli kerrottu, että heput olivat ilvesjahdissa kiväärin kanssa, sittemmin että jänisjahdissa haulikon kanssa. Jos siellä on tosiaan kahdella jänispaukulla saatu karhu kaadettua, niin melkoisena ihmeenä pidän.

(Eli epäilen vahvasti tätä uutisissa kerrottavaa tarinaa. Jos arvaamaan pitäisi lähteä, niin veikkaisin että kaverit ovat lähteneet salakaatohommiin ja keikka meni vituille.)

edit. Tuli vilkaistua taas yksi uutinen aiheesta ja siitä ilmeni, että toinen näiden heppujen "ajokoirista" on nimenomaan suurriistan haukkuun pysäyttämiseen kelpaava (eikä siis missään nimessä ajoon soveltuja) jämtlanninpystykorva. Saahan sitä tietysti jänistä koittaa ajaa vaikka mäyräkoiralla ja siamilaisella kissalla, mutta lisää tuota omaa aiempaa arvausta ettei olla ihan vahingossa siihen karhunpesälle eksytty.
 
Viimeksi muokattu:

magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
Taloforum-palstalta löytyi Rakennuslehden juttu Hietaniemen hautausmaan vieressä sijaitsevan Töölön Stage-korttelin projektista:

"...Sato teki vajaa vuosi sitten ostotarjoukseensa varauksen, että kaavaa voi muuttaa niin, että asuntokokoa voidaan pienentää. Asunnot sopivat hyvin varsinkin senioreille, sillä palvelut ovat lähellä ja hautausmaa tien toisella puolella."

Taloforum.fi - katso viestiketjua - Töölön Stage, Helsinki

ehh...
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Jääpallon MM-kisojen loppuottelun tuomitsi päätuomarina suomalainen Petri Kuusela ja hänet ajettiin kaksi kertaa kylmäksi ottelun kuluessa. En tiedä miten jääpallossa tuomareiden sijoittumisohjeet menevät, mutta aikamoiselta näyttää. Huomioni kiinnittyy jälkimmäisessä "taklauksessa" siihen, ettei venäläinen pelaaja pysähdy tms., kun hän osuu Kuuselaan, näyttäisi jopa aavistuksen tahalliselta?

Suomalainen MM-tuomari tyrmättiin kahdesti - katso video! | Talviurheilu | Iltalehti.fi

Video Youtubessa
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
http://hfboards.hockeysfuture.com/showthread.php?t=1327949

Tämän yhden sankarin kirjoitukset, ei tässä oikein tiedä pitäisikö noille nauraa vaiko tirauttaa pieni kyynel todellisuuden tajun kadottaneen yksilön puolesta.

Loistava ketju! Eenok ja VataNIST ovat molemmat huikeita kirjoittajia. Suosikkini:
VataNIST kirjoitti:
I tell story mother brother also uncle tell me chrimas.*Big brown beer and turtle runs competition. Beer fast - turtle wise like gandalf. So beer can win if wanted!!

No remember detail but turtle win - he wise. What teach this lullaby? Teach no look out look in people. Give change! Sami need change.

Sami no slow but wise. He like beer and turtle boy!
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Itseäni jotenkin vähän naurattaa tämä mainos, jossa tommonen minun mielestäni aika kaukana oikeasta huippu-urheilijasta oleva lumilautahemmo mainostaa Subwayta lohkaisten "Subway - urheilijoiden virallinen ravintola ympäri maailmaa". Ei siis sikäli mitään vikaa, mutta jotenkin vaan omalla kohdallani tuo yhdistelmä ei jätä kuvaa Subwaysta ravintolana, jossa huippu-urheilijat söisivät.Linkki vie televisiossa pyörivän Subway-mainoksen tallenteeseen
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Loistava ketju! Eenok ja VataNIST ovat molemmat huikeita kirjoittajia. Suosikkini:

VataNIST kirjoitti:
I tell story mother brother also uncle tell me chrimas.*Big brown beer and turtle runs competition. Beer fast - turtle wise like gandalf. So beer can win if wanted!!

No remember detail but turtle win - he wise. What teach this lullaby? Teach no look out look in people. Give change! Sami need change.

Sami no slow but wise. He like beer and turtle boy!

Tuu pois FASlapsi, sut on nähty!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Sain KELA:lta sairauspäivärahaa syksyltä 510 euroa, minkä lisäksi joudun maksamaan 570 euroa KELA:lle opintotukia takaisin. Olisi varmaan kannattanut selvittää, että voidaanko sairauspäivärahaa ja opintotukea maksaa yhtä aikaa. Lisäksi sairauspäiväraha menee kuulemma aina opintotuen edelle.

Toisin sanoen naurattaisi, jos olisi elänyt vain opintotuen kanssa, kun nyt piti hakea sairauspäivärahaa, niin lähinnä itkettää.
 

Jof

Jäsen

YLE on kysellyt kommenttia Itä-Savon ylioppilaslehden päätoimittajalta, jonka mukaan "Ylioppilaslehdistön tehtävä on herättää aktiiviseen kansalaisuuteen".
Taidan kuitenkin pysyä passiivisena.

Linkki YLE:n uutiseen:
http://yle.fi/uutiset/ylioppilaslehdiston_tehtava_on_herattaa_aktiiviseen_kansalaisuuteen/6481132
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
YLE on kysellyt kommenttia Itä-Savon ylioppilaslehden päätoimittajalta
Miksi vitussa
a) Itä-Savossa on ylioppilaslehti?
b) Itä-Suomessa on yliopisto?
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Miksi vitussa
a) Itä-Savossa on ylioppilaslehti?
b) Itä-Suomessa on yliopisto?

Ei Itä-Savossa mitään ylioppilaslehteä ole,kyseessä on Itä-Suomen ylioppilaslehti.

Kohtaan b) vastaamme, että vaikka siksi, kun Turussakin on. Ja Helsingissä. Ja Tampereella. Ja mitä näitä nyt on.

Mutta miksi vitussa Lapissa on yliopisto?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
YLE on kysellyt kommenttia Itä-Savon ylioppilaslehden päätoimittajalta, jonka mukaan "Ylioppilaslehdistön tehtävä on herättää aktiiviseen kansalaisuuteen".

Miksi ne sieltä kyselevät kommenttia? Nuo housuunpaskantajat ovat kuitenkin Helsingissä ilmestyvän "Ylioppilaslehti"-nimisen aviisin päätoimittaja ja toimitussihteeri.

Eivät kai savolaiset vastaa helsinkiläisten sulkijalihaksistosta?

Tuossa vielä tuo journalismin multihuipentuma:

YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun | Ylioppilaslehti
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Miksi ne sieltä kyselevät kommenttia? Nuo housuunpaskantajat ovat kuitenkin Helsingissä ilmestyvän "Ylioppilaslehti"-nimisen aviisin päätoimittaja ja toimitussihteeri.
Kyseleehän YLE nykyään joka ainoaan rikosjuttuunsakin kommenttit Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorilta. Kummallista siksi, että Helsingistä tai Turusta voisi halutessaan vallan hyvin ja helposti saada oikeusoppineelta jos toiselta asiantuntevan ja valistuneen kommentin asiaan kuin asiaan.

Ehkä mediamaksu-YLE yrittää näin sumuttaa niitä, jotka arvostelevat päivätyökseen "suppeanäkökulmaista etelän metiaa".
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Tämä Jukka Takalon Jokainen on vähän homo-biisi menee ehdottomasti tähän ketjuun. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Kaipa sitten jokainen on vähän homo...Ihan virallisen musavideonkin löysin Youtubesta.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Kyseleehän YLE nykyään joka ainoaan rikosjuttuunsakin kommenttit Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorilta. Kummallista siksi, että Helsingistä tai Turusta voisi halutessaan vallan hyvin ja helposti saada oikeusoppineelta jos toiselta asiantuntevan ja valistuneen kommentin asiaan kuin asiaan.

Tämä kommentti oli sopivasti jo sille kuuluvassa ketjussa. Ei voi kuin itkeä ja nauraa asiantuntemattomuudelle.

Tolvasen Matilta kysytään siksi kommentteja paljon julkisuudessa, että hän on johtavia tai peräti johtava asiantuntija rikos- ja prosessioikeuden saralla Suomessa. Häneltä voi siis todellakin saada asiantuntevan ja valistuneen kommentin asiaan kuin asiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös