Paasin juttu tosiaan on vähän ohut ja siinä mainitun casen taustoja jonkin verran tuntevana olisin ainakin itse toivonut sen syvällisempää käsittelyä. Aihe tuntuu olevan jokavuotinen, joskin tälle asteelle edenneitä tapauksia lienee harvemmassa ja ne yleensä koskevat yksittäisiä pelaajia. Tänäkin syksynä seurasiirtoja on syystä tai toisesta tapahtunut pitkälti toista sataa, ja niistä suurin osa on sujunut ongelmitta. SJL:n säännöt kuitenkin mahdollistavat sen, että vanha seura voi laittaa kapuloita rattaisiin ja estää pelaajia siirtymästä, jos niin haluavat. Tuossa jutun tapauksessa kyse on Viikingeistä ja JoVi U16-joukkueesta, jonka tavoitteellisemmat pelaajat saivat alkusarjan jälkeen pelipaikat korkeammilta sarjatasoilta kuin mihin joukkue pääsi. Osalle pelaajista oli myös ennen kautta oli luvattu, että jos tavoitteena olevaa SM- tai Mestis-paikkaa ei saavuteta, he ovat vapaita lähtemään. Valmentaja oli jopa luvannut yhdelle tai kahdelle pelaajalle auttavansa uuden joukkueen löytämisessä. Ilman tätä sitoumusta pelaajat eivät olisi joukkueessa pelanneet edes alkukautta. Joukkue puolsi siirtoa, seura esti sen. Pelaajat tosin ovat jo siirtyneet, mutta eivät saa toistaiseksi pelata.
Rahasta ei käsittääkseni ole kyse, koska Viikingit eivät ole edes suostuneet keskustelemaan, millä rahasummalla siirrot ovat ok. Itse asiassa kellään johtokunnan ulkopuolisella ei taida olla tietoa todellisista syistä, koska tätä ei ole haluttu perustella millään tavalla muuten kuin sanomalla, että siirto edellyttäisi seuran suostumuksen ja sitä ei anneta. Jäljelle jäänyt joukkue on jatkanut kauttaan, mutta vanhemmillakin on epätietoisuus siitä, miten homma etenee, koska seura ei anna mitään infoa. Joukkueenjohtaja on täysi lapanen. Pari ottelua näyttää olevan Suomi-sarjaa pelattu, joten ainakaan toiminta ei näiden lähtijöiden myötä vaaraantunut sen osalta.