Mainos

Philadelphia Flyers 2020–2021

  • 82 615
  • 326

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Flyersin ongelmat puolustuspäässä eivät ole pelkästään pakkien ongelma, vaan kyllä koko joukkueen viisikkopuolustus on sakannut. Tästä valmenuksen on kannettava ehdottomasti vastuuta. Toki voidaan keskustella, että heijastuuko pakiston epävarmuus koko ketjun toimintaan, vai altistaako heikkosti toteutettu viisikkopeli yksittäiset pakit virheille. Oma pelisilmä ei riitä tuollaista arvioimaan. @powerforward#7 kirjoitti erittäin osuvasti pakistossa olevan liian monta pelaajaa liian suuressa roolissa kykyihinsä nähden. Huolestuttavaa on ollut myös nähdä Provorovin otteiden heikkeneminen, kun vierellä ei olekkaan Niskasen kaltaista veteraania tuomassa stabiiliutta. Nyt lienee on todettava, ettei hän ainakaan vielä ole sillä tasolla, mitä voittavan joukkueen ykköspakilta vaaditaan.

Näinpä. Jännästi, alkukaudesta eivät saaneet offensiivisesti oikein mitään aikaan ja pelin hallinta oli selkeästi vastustajilla, mutta viisikkona olivat tiiviimpiä ja tappoivat ydinsektoria huomattavasti paremmin. Vastustajat hallitsivat kiekkoa ja laukoivat enemmän, mutta huonommilta sektoreilta. Nyt saavat luotua itse enemmän ja vastustajien laukaisumäärät ovat pudonneet, mutta vaarallisten paikkojen määrä omissa kovasti kasvamaan päin. Tasapainoa tässä kaipaisi, juurikin viisikkopelin tasalla, sen jälkeen voi sitten enemmän tuijotella ja osoitella niitä yksilöitä. Toki sillä yksilöiden suorittamisella rakennetaan ja romutetaan sitä viisikkopeliä, joten ei tämä niin yksinkertaista tietystikään ole.

Alkukaudesta olivat liiankin konservatiivisia heittäen kiekkoa vain varman päälle syvään, mikä söi hyökkäyspelaamista, mutteivat nämä nykyiset riplailut ja vaaralliset menetykset ympäri kaukaloakaan sitä tulosta tuo. Kertoo hyvin paljon jos Aube-Kubelin kaltainen nelosen puurtaja sortuu moiseen. Ei puhuta enää yksittäisten taitopelaajien taipumuksista vaan ihan systemaattisesta opportunismista ja suoranaisesta tyhmyydestä. Näitä samoja virheitä on nyt tässä pelistä toiseen todisteltu ja hiljakseen se koira voisi ottaa opiksi…

Jos posia kaivaa, JvR-Couturier-Farabee –ketjusta on kasvanut vahva killer unit, jollaista ei ihan hetkeen ole Flyersissa nähty. Farabeeta on täysin turha piirrellä miksikään trade baitiksi kun alkaa olemaan jo nyt joukkueen top3 hyökkääjä. Äskettäin 21 täyttäneestä jenkistä on kaikessa hiljaisuudessa kasvamassa todella tasokas pelaaja, mitä en itsekään varauksen aikaan uskaltanut toivoa vaikka hyvää NHL-pelaajaa olen koko ajan odottanutkin. Paikkaa nousseella ceilingillään hyvin Patrickin kehityksen jämähdystä, vaikka ei sentteri olekaan.

Patrickista on sanottava, että kyllähän tuo tekee kaukalossa sinänsä oikeita asioita ja tehottomuudessa on ollut paljon huonoa tuuriakin matkassa, mutta tällä hetkellä taso on tuota energistä nelosen sentteriä, josta on järkyttävän pitkä matka kannattelemaan joukkoja. On saanut pelaamiseensa lisää fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta, mitä toivottiinkin. Valitettavasti vain viivan päältä ei paljoa muita plussia löydy. Aikanaan, kun Couturierin tehojen nousua top-line sentterin tasolle odotettiin useampi kausi. Oli aina turvallinen fiilis, kun tiesi kaverin peliälyn riittävän poispelaamaan kenet vain, vaikka offensiivinen puoli ei koskaan kunnolla realisoitusikaan. Couturierin tiesi olevan tiukkojen paikkojen avainhyökkääjä Flyersille vaikka tehoja ei sitä 30-40 pinnaa enempää kertyisikään. Patrickin kohdalla ei ole tätä turvaa vaan ollakseen merkittävä pelaaja joukkueelle tulisi niitä tehojakin syntyä, joiden kohdalta juuri nyt näyttää tuskaiselta. Fyysinen nelosen puurtaja on aika kaukana siitä, mitä on toivottu ja odotettu ja kun ei siinäkään erotu mitenkään suuresti edukseen.


Pakiston vahvistamatta jättäminen on nähdäkseni ensimmäinen selkeä miinus GM Fletcherille tekemisistään Flyersin peräsimessä. Gustafssonin sopimus oli helppo nähdä rasitteeksi jo tekohetkellä, ja kysymys kuuluukin, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa jättää ne kolme miljoonaa dollaria lisää pelivaraa palkkakattoon ja hakea agressiivisesti treidillä todellista vahvistusta pakistoon. Pelimerkkkejä kaupantekoon Flyersilla kyllä riittä, mutta nykyisessä liigan taloustilanteessa tila palkkakatossa on jopa entistäkin arvokkaampaa ja myös sitä tulisi käyttää viisasti.

Hyvä huomio ja saa nyt nähdä miten Fletcher pyrkii tätä paikkaamaan. Vähän pelkään paniikinomaista ylimaksua jostain rental-pakista, joka sitten menetetään kesällä jos ei UFA:na niin laajennusdraftissa Seattleen. Kovasti ovat ainakin yrittäneet näillä välipäivien taxi-squad pudotuksilla tehdä sitä ylimääräistä kattoon.

Yllä olevasta johtuen Phil Myersin harteille ladattiin valtavat paineet ja odotukset. Olisi vaadittu nousua johtavaksi rightin-pakiksi, jolloin tuo pakisto olisi näyttänyt asteen paremmalta. No Myersilla on vaikeaa juuri nyt ja täten koko puolustuksella. Ei mennyt ihan putkeen.

Gostisbehere on kyennyt stabilisoimaan omaan 5vs5 pelaamistaan, niistä pahimmista horror ajoista, jonka päälle voisi sitten tuoda kolmosparin roolituksella lisäarvoa ylivoiman kautta, mutta eihän tämä ole mitenkään päin menestyvän joukkueen isoja minuutteja pelaava kärkiparinpakki, mitä eniten pelaavan Provorovin vierellä pitäisi olla. Ei, vain kyvyt riitä ja kun ei venäläinen vierelläkään ole kyennyt ottamaan lisää painoa harteilleen ja paikkaamaan pakkiparissa tapahtunutta tasonlaskua, niin toimivaa kärkiparia ei ole olivat siellä ketkä hyvänsä.

Braunia on paljon suolattu, mutta onko nyt kauheasti alisuorittanut? Mielestäni ei. Rooli on ollut vain liian suuri, muttei se ole pelaajan vika. Jalalla tällä pitää jo turhan kiirettä, eikä kiekon kanssa nähdään aina optimaalisimpia ratkaisuja, mutta kyllä ne peruselementit siellä yhä ovat jos vain saisi keskittyä niihin. Enää ei kuitenkaan kykene ottamaan roolia kannettavakseen vaan vaatii asteen suojatumpia minuutteja, mikä on aikalailla tarina koko puolustuksesta viime pelien osalta…

Monesti on tullut Giroux’ta kirottua, mutta tällä kaudella olen kyllä ollut useimmiten tyytyväinen herran panokseen. On muistanut pukea aiempaa paremmin työhaalarit niskaansa laittaen itseään likoon ja tuoden taistelevaa periksi antamatonta ilmettä kaukaloon. Ei ole enää samalla tapaa dominoiva offensiivinen pelaaja, mitä takavuosina, mutta jotenkin pidän tästä nykyisestä kapteenistamme enemmän. Samaa lääkettä kun saisi jostain vielä Voracekille ja miksei Konecnyllekin, jonka suoritukset ovat kovasti ailahdelleen. Välillä pelaa ihan ohi iltoja ja seuraavassa pelissä TK on taas omimmillaan. Kaverin pitäisi vain kyetä hiljakseen nousemaan hyökkäyksen kärkihevoseksi, johon kuuluisi huomattavasti tasaisempi suorittaminen.
 
Pakiston vahvistamisesta ollut nyt paljon huhuja. Itselle tuli sellainen ajatus että expansion draftin takia ei välttämättä olla hankkimassa uutta kaveri vaan päivittämässä yhtä pakeista joka olisi muutenkin suojattu EDssä. Esimerkiksi paketoimalla Sanheimin ja varausvuoron/prospectin voitaisiin saada todella kova rightin kaveri ensimmäiseen pariin.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Ei mitenkään surkeaa kiekkoa Flyersilta, mutta liikaa virheitä ja viisikon hajanaisuutta nähtiin jälleen ja kun siellä ei ole sitä hyvävireistä maalivahtia näitä paikkaamaan, vaan enemmän päinvastoin, niin tulos on mitä se on. Kolmannen lopulla nähtiin taas kiitettävää taisteluilmettä ja kirin poikanen, jossa valmennuskin oli hereillä. Veskari otettiin ajoissa pois ja pitkälti oikeat miehet askiin, viisi hyökkääjää + joukkueen paras viivapakki Gostisbehere. Heikon pelin pelanneen Konecnyn sijaan olisivat voineet valita kuudenneksi Farabeen, mutta ymmärsin tuonkin.

Nate Prosser oli jälleen kaivettu naftaliinista, harva vain tietää miksi? Siinä Jensenin maalissa ei jalka ihan riittänyt… Muutenkaan tätä pakiston jatkuvaa kierrättämistä en ole ymmärtänyt, eivätkä ne tuloksetkaan puhu puolestaan. Myers, Hägg, Gustafsson ja Prosser nelikon kesken tunnutaan ratkaisevan pelipäivän aamuina pelaavat miehet suurin piirtein kolikon avulla. Gostisbehere oli vielä aiemmin mukana tässä samassa lingossa. Pysyvyyttä ja kärsivällisyyttä kaipaisin, ettei jokaisen tappion tai heikomman ottelun jälkeen katsomo kutsu vaan saisivat edes mahdollisuuden hakea ja löytää niitä kemioita.

Comcastin chairman ja toimari Dave Scott oli ehtinyt medialle kertomaan kuinka uskovat joukkueeseen ja haluavat haettavan aktiivisesti vahvistuksia nippuun. En pidä yhtään, että omistajatahon edustajat tekevät tällaisia julkisia ulostuloja kiekkopuolen asioista etenkään kesken kauden. Kyllä sen pitää olla täysin GM:n asia jos viestiä jostain syystä halutaan medialle välittää. Vähän pelonsekaisin tuntein tässä deadlinea odottaa ja toivoa sopii Fletcheriltä löytyvän tervettä järkeä, mikäli sopivia kauppoja ja hintoja ei eteen tule, kun on pidettävä mielessä myös se tulevan kesän laajennus-draft.

Viime pelien tappiollinen recordi pitäisi nyt saada nopeasti muutettua, ettei pudotuspelipaikka karkaa liiaksi.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Seuraavat 4 peliä new yorkissa. Ensin rangers 2 kertaa ja perään Islanders 2 kertaa. Rangers muuten kohdataan 4 kertaa seuraavan kahdeksan pelin aikana.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Pitäisi näköjään useamminkin haukkua Patrickia...

Kyllä kuitenkin sen hyvän top4 pakin haluaisin tuohon hankittavan. Ihan jo sen takia, ettei sitten olisi mitään tekosyitä miksi nyt ei kulje, kun tilanne olisi sama kuin viime kaudella pelin kulkiessa. Oikeastaan tilanteen pitäisi olla sitten perempi, nyt kun Lindblom ja Patrick ovat terveitä. Tietenkään siitä pakista ei mitään haluaisi antaa vaihdossa, mutta kaikki liigassa kuitenkin Flyersin tarpeen tällä hetkellä tietävät. Halvalla jotain Ekholmia ei saada. Kyllä tuo Scottin lausuma paineita Fletcherille kasaa se on ihan selvä. Jos homma saadaan pelkällä top4 pakilla toimimaan (mitä en itse usko), ja nähdään että nyt on ikkuna auki, niin ei kai siinä sitten.

Onhan se erikoista, että nyt hyvää (hyökkäys)peliä pelaava Ghost on tosiaan joukkueen paras viivamies, kuten @Eager totesi. Kertoo mielestäni pakistosta paljon että näin on. Kukaan ei ole erityisen hyvä hyökkäävä pakki, eikä kukaan erityisen hyvä omissakaan. Sanheim välillä väläyttelee hyökkäyksessä, samoin kuin Provy, mutta en näe häntäkään kannattelemaan ykkös YV:tä. Kyllä siitä olisi iso apu ylivoimalla, kun olisi selkeä ykköspakki jolla on hyvä laukaus, saa hyvällä prosentilla toimitettua kiekon maalille, ja on luova kiekollisessa pelissä. Ghost on mielestäni tällä hetkellä paras siinä, ja se on itseasissa vähän surullista.

Se on itsestään selvää, ettei tätä tämän hetkistä slumppia voi kokonaan laittaa yksittäisten pelaajien yksittäisten virheiden piikkiin, kuten ehkä annoin aiemmassa viestissäni väärin ymmärtää. Tällä kaudella yksilöiden virheet ovat korostuneet ehkä liiankin paljon, heikon joukkuepuolustamisen ja sen viimeisen turvaverkon, hyvän maalivahtipelin, puuttumisen vuoksi. Jokainen virhe näkyy ja kuuluu kauas asti. Hartin pitää olla parempi. Minä myös luotan siihen että Hartista on moneksi vuoden hyvä ykkösveskari oransseille, mutta juuri tällä hetkellä on todella vaikeaa. Toivottavasti vaikeudet voitetaan nopeasti jos muu pakka saadaan kuntoon, eikä tilanne ole se, että pelipaikka jonka piti olla vihdoin kunnossa, ja jopa vahvuus, estää nykyisen rungon mahdollisuuden koittaa tosissaan nykyisen ja seuraavan kauden aikana. Sen verran veikkaan että tätä katsotaan, jonka jälkeen jotain isompia muutoksia varmasti pakko tehdä.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Fletcher laskeskeli että tälle kaudelle ei tarvittais Niskaselle korvaaja vaan nuoriso olisi ottanut stepin tai kaksi kehityksessä. Näin ei ole käynyt niin kuin ollaan huomattu. Jos ei tätä jengiä vahvisteta niin pleijareihin voidaan mennä mutta siihen se ilo maksimissaan jää. Vähän tuntuu ihmeelliseltä jos ei nyt yritetä tosissaan koska eihän tässä tällä jengillä ole muuta mahdollisuutta. Ei tällä jengillä voi ajatella että kehitellään vielä ja sit ollaan valmiita. Nyt alkais mielestäni olla hyvä paketti kokemusta ja hyviä nuoria. Hyökkäyksessä ja prospecteissa on kyllä vaihtoehtoja ja varaa kaupata. Tilanne on se että trade deadlinelle ei ole aikaa odotella kun nuo yläpuolella olevat jengit napsii voittoja kovaan tahtiin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Vaikka itsekin olen huudellut vahvistusta, enkä kantaani ole muuttanut, niin kyllähän tuo vähän pelottelee jos omistaja alkaa asettamaan julkisia vaatimuksia. Todennäköisyys ylihinnalle nousee rajusti jos ollaan pakkoraossa. Lisäksi tosiaan tuo laajennusdraftikin vaikeuttaa asiaa. Pelottaa jo valmiiksi joku Frost+Zamula paketti pelaajasta joka kävelee kesällä pois. No, ehkä olen turhan traumatisoitunut etukäteen. Hyvinhän tässä on viime vuodet pysynyt kohtuus kaupoissa.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Fletcher laskeskeli että tälle kaudelle ei tarvittais Niskaselle korvaaja vaan nuoriso olisi ottanut stepin tai kaksi kehityksessä. Näin ei ole käynyt niin kuin ollaan huomattu. Jos ei tätä jengiä vahvisteta niin pleijareihin voidaan mennä mutta siihen se ilo maksimissaan jää. Vähän tuntuu ihmeelliseltä jos ei nyt yritetä tosissaan koska eihän tässä tällä jengillä ole muuta mahdollisuutta. Ei tällä jengillä voi ajatella että kehitellään vielä ja sit ollaan valmiita. Nyt alkais mielestäni olla hyvä paketti kokemusta ja hyviä nuoria. Hyökkäyksessä ja prospecteissa on kyllä vaihtoehtoja ja varaa kaupata. Tilanne on se että trade deadlinelle ei ole aikaa odotella kun nuo yläpuolella olevat jengit napsii voittoja kovaan tahtiin.
Kyllä tässä alkaa fanina olemaan kyllästynyt odotteluun ja ainaiseen prospektien kypsyttelyyn. Juuri nyt ollaan hyvin todennäköisesti Couturierin uran primessa, Giroux pelaa edelleen kovalla tasolla ja jopa JvR on saanut jonkun suonenvedon mitä hyökkäystehoihin tulee. Pahoin pelkään, että tässä ollaan menettämässä yksi optimaalisimista kausista taistella todellisesta menestyksestä, ennen kuin kokeneemmalla kaartilla alkaa todenteolla jalka hidastumaan. Tuskin mikään yksittäinen treidi riittää kurssia kääntämään, mutta olisin valmis jopa pienellä riskillä jotain vahvistusta hakemaan ja herättelemään joukkuetta. Niin paljon kuin prospektiosasolta löytyykin laajuutta ja myös laatuakin, en näe siellä välttämättä sen tasoisia vastuunkantajia, mitä joukkueesta tällä hetkellä mm. Giroux'n ja Cootsin muodossa löytyy.

Tuo laajennusdrafti toki taustalla kummittelee, mutta onhan siellä sitten kesemmällä front officella aikaa pohtia sitä miten minimoida "vahingot".
 
Viimeksi muokattu:

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
JVR- Coots-Farabee ketju tehnyt viimeiseen kymmeneen peliin 11+17. Eihän noista kaikki ole kimpassa tehtyjä mutta tuon verran pojat on kuitenkin tuottaneet Flyersille. Voracek ja Giroux väläyttelivät pariin otteeseen hyvää yhteispeliään. Varsinkin 4-4 tasoitus ylivoimalla oli kyllä semmosta silmäkarkkia et oksat pois. Näitä herroja peluuttaisin samassa ketjussa jatkossakin ja siihen kolmanneksi Patrick. Vaikka Patrickin tehot on vielä ollut piipussa, niin on kyllä aina ensimmäinen hyökkääjä joka on auttamassa pakkeja ja senkin takia sopii Jaken ja kapteenin ketjuun. Noiden herrojen kanssa kun pääsee pelaamaan, niin alkaa niitä tehojakin tulla.
Laughton, Hayes ja Konecny on myös pelannut viime aikoina ihan suht mukavasti ja pitäisin myös heidät kimpassa.
Lindblom on kyllä vaeltanut yössä jo pitemmän aikaa. viimeiseen 10 peliin 0+3 ja oli yölläkin nelosketjussa. On tilanteessa jossa on kyllä lähempänä poppareita kuin parempaa ketjua. Tottakai syövän jälkeen on hankala tulla takaisin ja ottaa aikansa ennen kuin on taas tikissä mutta ei tuolla mitään armopaloja jaella eli ei ole helppo tilanne Lindblomille.
 
Olihan taas peli , toisessa erässä ei taidettu voittaa yhtään irtokiekkoa tai kaksinkamppailua.

Mikä tuossa mahtaa olla noin vaikeaa pelata kiekolla hyökkäysalueella, peliasennosta lähtien selkä kentälle päin ja järkeviä rakenteluja tulee todella harvoin. Puuttuuko meiltä taitoa sen verran sitten että ei vain yksinkertaisesti pystytä haastamaan puolustavaa viisikkoa muuta kuin juoksuttamalla ja antamalla irtokiekkoja joista paineistamalla koitetaan saada paikkoja?

Mielestäni nyt päästään keskialueella ihan hyvin tulemaan kiekolla , dump & chase ajoitukset laahaa edelleen, kun tullaan kontrollilla niin ajatus loppuu oikeastaan joka kerta sinisen jälkeen. Tähän pitäisi ehdottomasti saada muutos, vai montako pitkää hyökkäystä nähtiin jossa suoran hyökkäyksen jälkeen kiekko jäi selvästi meidän kontrolliin ?

Toinen minkä haluan nostaa esille on edelleen ne nopeat lähdöt omista, meitä vastaan on nyt monta peliä käännetty karvin alta josta tullut vaarallisia paikkoja meidän päähän. Meillä vaikeuksia saada edes sitä ekaa syöttöä omille niit että siitä voitaisiin jatkaa kontrolloidusti ylöspäin. Nyt lähinnä flipperimaista kiekon tönimistä ja kimpoiluun luottamista että osuisi omille.

Yllä oleviin kohtiin itsellä ei riitä viime kaudelta muistikuvat, joku voi korjata mutta oliko samoja ongelmia myös vuosi sitten kun vielä meni hyvin ja voitettiin pelejä ?


Negatiivisen viestin loppuun haluan kuitenkin lisätä että onhan tuo peli mennyt laadullisesti eteenpäin jos vertaa kauden alkuun, tähän taisi joku tilastojakin esittää twitterissä, nyt se ei vain näy tuloksessa.
 

Crank

Jäsen
Kyllä nyt homma pyörii aika isosti väärään suuntaan, kun peli ei edes puolessavälissä Rangersia vastaan ja 6-0 taululla. Hetki sitten aloin sivukorvalla kuuntelemaan peliä ja tuntuu, että jokainen veto menee sisään. Tässä vaiheessa laukauksia Ragsilla 14, joten kutakuinkin puolethan noista on maaliin mennyt. Äsken heti yv:n aloitusvoiton jälkeen 2-0 hyökkäys omiin, josta Zibanejad uitti ensimmäisen vedon maalille vaihdetun Hartin taakse.

Taisin jossain somejulkaisussa nähdä ihmettelyä Flyersin sekavasta pelistä, vaikka penkin takana kaksi entistä päävalmentajaa apuvalmentajina. Onko koitettu jotain ns. supertiimiä kasata, mutta vanha sanonta "mitä useampi kokki sen huonompi soppa" pitääkin ennemmin paikkansa.

Vaikka hienoja nousuja tappiolta onkin viime aikoina ollut, niin monasti tappiolle on päädytty aivan liian helpolla. Mikäli Fletcher jotain kauppoja tekee, niin mahtaako ne pelastaa tuota touhua vai pitäisikö ennemmin alkaa harkitsemaan myyjän roolia deadlinen lähestyessä? Tavatonta ei ole, että jostain pienestä asiasta kiikastaa ja homma lähtee nousuun, mutta vaikealta nyt vaikuttaa.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Flyersien kannattajana koko sinä aikana tämä menee sinne top 3 mitä v...... hetkiin, ei tossa touhussa ole mitään järkeä. Sori näinkin tyhjänpäiväinen viesti ketjuun.

E. 9-0 kaksi erää takana, tulee muuten kaksinumeroiset lukemat. Pelottaa mitä tämän ottelun jälkeen tapahtuu sekä kenen päitä alkaa tippumaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Philadelphdia Mestikseen. Jopa IPK:kin voittaisi sen.

Olihan tämä toka erä pöhköintä mitä olen änärissä nähnyt varmaan 10 vuoteen.

Aloin miettimään, että tuon Mika Zibanejadin alle 18 minuutissa tekemien 3+3 tehojen täytyy olla NHL:n uusi ennätys noin 90% varmuudella.

Ihmettelen, jos nuo eivät ole yhden erän uusi NHL:n ennätys kautta aikojen.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Flyersien kannattajana koko sinä aikana tämä menee sinne top 3 mitä v...... hetkiin, ei tossa touhussa ole mitään järkeä. Sori näinkin tyhjänpäiväinen viesti ketjuun.

E. 9-0 kaksi erää takana, tulee muuten kaksinumeroiset lukemat. Pelottaa mitä tämän ottelun jälkeen tapahtuu sekä kenen päitä alkaa tippumaan.

Enemmän pelottaa jos mitään ei tapahdu.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Yritä tässä nyt sitten nauttia kiekkokeväästä. Kyllä tekee suosikkijoukkueet helpoksi.
 

Kheldaur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Leijonat, (Saipa).
Tuntuu että Flyers tekee heidän fanittamisesta hyvin vaikeaa joka vuosi. Aivan kamalan näköistä tuo touhu tällä hetkellä. Hart ei saa mitään kiinni missään pelissä, koko viisikko töhöilee vaihdosta toiseen ja tuntuu että valmennus ei osaa reagoida mihinkään.
 

Chatterer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Islanders, KalPa
Kylläpä se oli kelju herätys aamulla kun näki ekana puhelimesta nuo lukemat. Tuohan oli kuin videopelistä jossa Flyers oli Rookie-tasolla ja vastus sitten toisesta ääripäästä...ei mut kun se olikin ihan totta!! Katoin A.V:n pressitilaisuuden ja vähän sieluun koski. Ymmärrettävästi oli melko lyhyitä vastaukset ja haastattelu kesti sen n. 2 min. Mitäpä tuossa, huolestuttavaa vaan kun hänkin oli niin sanaton...ei osannut vastata mikä mättää. Jotta tuska maksimoitui, marinoin itseäni tuolla toka erällä lopuksi.. Ei luoja... Mitähän liikkeitä on luvassa..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EP34

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Alkaa näyttämään kaikessa sekavuudessaan jo kovin surulliselta. Aivan luokaton esitys tilanteessa, missä pinnoja ei passaisi menettää ainakaan takana oleville nipuille.

Taisin jossain somejulkaisussa nähdä ihmettelyä Flyersin sekavasta pelistä, vaikka penkin takana kaksi entistä päävalmentajaa apuvalmentajina. Onko koitettu jotain ns. supertiimiä kasata, mutta vanha sanonta "mitä useampi kokki sen huonompi soppa" pitääkin ennemmin paikkansa.

Heh, kirsikkana maukkaan kakun päällä siellä olivat Hakstolin vanhat apuvalmentajat Rangers-penkin takana tuuraamassa covid-protokollan vuoksi sivussa ollutta Rags-valmennusta. Hartford Wolf Packin päävalmentajana tätä nykyä toimiva Kris Knoblauch oli sijaistavan päävalmentajan roolissa ja apuvalmentajansa Gord Murphykin oli napattu mukaan.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Olenko kauhean negatiivinen, jos olotila Islesia vastaan ei nosta luottavaisia fiiliksiä?

Yön ketjut ala Meltzer

25 James van Riemsdyk - 14 Sean Couturier - 86 Joel Farabee

21 Scott Laughton - 13 Kevin Hayes - 11 Travis Konecny

21 Michael Raffl - 28 Claude Giroux - 93 Jake Voracek

10 Andy Andreoff - 82 Connor Bunnaman - 19 Nolan Patrick

9 Ivan Provorov - 61 Justin Braun

6 Travis Sanheim - 5 Phil Myers

8 Robert Hägg - 56 Erik Gustafsson

37 Brian Elliott
[79 Carter Hart]
 

Crank

Jäsen
Olenko kauhean negatiivinen, jos olotila Islesia vastaan ei nosta luottavaisia fiiliksiä?
Sama täällä. Vaikka tilaisuus kasvojenpesuun tuleekin heti, niin vastus kuitenkin on kova. Islesillä on homma hyvässä kuosissa, eivätkä turhaan ole divisioonassa toisena ja koko liigassa neljäntenä.

Yllä mainittuun kokoonpanoon hieman muutoksia. Hart maaliin. Hyökkääjistä Raffl, Bunnaman, Andreoff pois ja tilalle NAK, Twarynski, Lindblom. Puolustukseen Prosser Häggin tilalle, jolla olkapäävamma. 2-4 vko sivussa.



 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Peliä ei tullut kyllä katsottua mutta nopeasti YLE TXT kertoo että voitto on tullut 3-4. Näköjään ovat kolmannessa erässä onnistuneet sössimään 0-3 johdon 3-3 tilanteeseen. Onneksi sieltä vielä kaivettiin lopussa 3-4 voitto. Siinä olisi mennyt viimeisetkin itseluottamuksen rippeet jos olisivat tuon vielä kusseet. Ei ole eka kerta kuin johto osataan sössiä.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
0-3 tilanteessa eli kahden erän jälkeen painuin nukkumaan sillä oletuksella, että ei ne tätä enää häviä. Ja niinhän siinä kävikin.

Flyers pelasi todella laadukkaasti ne kaksi erää, mitä katsoin. Islanders puolusti hyvin, mutta eivät saaneet pidettyä hyvällä asenteella pelannutta Phillyä nollilla. Selvästi Rangers-nöyryytyksestä oli otettu opiksi.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
0-3 tilanteessa eli kahden erän jälkeen painuin nukkumaan sillä oletuksella, että ei ne tätä enää häviä. Ja niinhän siinä kävikin.

Flyers pelasi todella laadukkaasti ne kaksi erää, mitä katsoin. Islanders puolusti hyvin, mutta eivät saaneet pidettyä hyvällä asenteella pelannutta Phillyä nollilla. Selvästi Rangers-nöyryytyksestä oli otettu opiksi.

Nyt kun katsoin koosteelta kolmannen erän, niin ei voi muuta todeta kun että kylläpä tekee Hart itsestään pienen torjunta-asennoissaan. Hänen pelinsä levisi kyllä komeasti kolmannessa erässä. Toki Islandersin annettiin tulla muutama kerta aika vapaasti vauhdilla yli keskialueen ylivoimahyökkäykseen.
 
0-3 tilanteessa eli kahden erän jälkeen painuin nukkumaan sillä oletuksella, että ei ne tätä enää häviä. Ja niinhän siinä kävikin.

Flyers pelasi todella laadukkaasti ne kaksi erää, mitä katsoin. Islanders puolusti hyvin, mutta eivät saaneet pidettyä hyvällä asenteella pelannutta Phillyä nollilla. Selvästi Rangers-nöyryytyksestä oli otettu opiksi.

Mielestäni edelleen Islanders oli laadukkaammin pelaava joukkue. Olisiko tässä ehkä käynyt perinteiset että Isles tullut hieman takki auki peliin ja taas Flyers sisukkaampana ?

Itse pelistä, asenne oli kyllä hyvää ja niitä irtokiekkoja ja kaksinkamppailuita voitettiin edelleen mutta oikeastaan mitään pelillistä muutosta ei ollut tapahtunut. Hart sai myös alkuun muutamia hyviä koppeja joka varmasti auttoi kantamaanpelin edetessä. Mutta aika totiset paikat oli 3-3 tasoituksessa kun Hart istui maalin edessä ja kohautteli olkapäitään.

Toivottavasti tämä oli jengille hyvä muistutus että ilman ylivertaisia yksilöitä tai pelitapaa ei voi voittaa muuten kuin anttamalla enemmän pelille itsestään kuin vastustaja.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Mielestäni edelleen Islanders oli laadukkaammin pelaava joukkue.

Tästä vahvasti eri mieltä, ja mielestäni tilastot puoltavat tätä näkemystä. Ainostaan muutamat virheet, ja epäonni, toivat Islesin kolmannessa tasoihin. Ensimmäinen Isles maali meni puhtaasti Hartin piikkiin. Se veto olisi pitänyt olla rutiini torjunta. Toinen maali menee enimmäkseen Sanheimin piikkiin. Sanheim luki pelin huonosti ja päästi kovassa vauhdissa tulevan Ahon aivan liian lähelle laukomaan. Veto osui vielä Hartin kertoman mukaan Sanheimin mailaan, mikä teki siitä todella vaikean torjuttavan. Kolmas jälleen merkkausvirhe. Jälleen laittaisin Sanheimin piikkiin tätä . Sanheimilla ei olllut mitään syytä olla b pisteen yläkaarella näennäisesti blokkaamassa vetoa, EDIT: mikä olikin syöttö takatolpalle.

Minun mielestäni tämä oli hyvä peli, vaikka tuo kolmannen erän muutamat perseilyt tätä voittoa himmensikin. Se on ihmeellistä, mihin sitä joukkue pystyy kun on vähän yritystä. Nyt ne virheet pois, ja maalivahdit, varsinkin Hart omalle tasolle, yks top4 pakki sisään, niin katotaan mihin päästään. Jos päästään. Pakko mennä positiivisen kautta.

Ai niin, all hail Oskar Lindblom!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös