Mainos

Philadelphia Flyers 2012-2013

  • 330 564
  • 926

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Jospa se nyt alkaisi ketsuppipullo aukeamaan. En katsonut nyt peliä, mutta varmasti helpottava voitto Flyersin tuskaiseen alkukauteen. Ainakin paljon parjattu ylivoimapeli sai vaihteeksi 3 maalia aikaiseksi. Kiinnostaisi lukea ottelun katsoneilta, että toimiko ylivoimapeli samalla tavalla kuin ennenkin vai oliko jotain muutosta havaittavissa? Selkeästi kuitenkin tehokas ylivoimapeli oli varmasti yksi Flyersin voiton avaimia. Foster, Coburn, Briere ja Knuble tekivät kauden ensimmäiset osumansa. Bryzgalov tilastojen perusteella pelasi ihan hyvin.
Ylivoima oli samaa pyörittelyä, nyt käytettiin kiekkoa vaan muuallakin, kuin Giroux'n ja Timosen välillä. Täten Flyers sai levitettyä peliä kokoajan ja saatiin Canesin nelikko liikkeelle. En tiedä, johtuiko Flyersin "hyvä" ylivoimapeli Canesin alivoiman huonoudesta, kun eivät juurikaan karvanneet vai johtuiko se siitä, että tällä kertaa kiekkoa liikuteltiin pitkin hyökkäysaluetta, eikä vain kulutettu sitä maalivahdista katsottuna oikeaa b-pistettä. Ylivoima ei ollut sellaista ylivoimaa vieläkään, mihin parhaimmillaan pystytään ja pystyttiin viime kaudella, mutta saatiinpahan maaleja sentään. Yv-maaleista vielä sen verran, että Fosterin laaki oli ihan älytön ja jos Flyersille antaa noinkin paljon tilaa ylivoimalla, niin kyllähän se G kävelee pari askelta ja viskaisee sen kiekon ongelmitta maaliin.

Flyers oli parempi ja tulos myös sen mukainen. Pelaajista sen verran, että Luke Schenn jatkoi Caps-pelistä, eli oli alakerran heikoin. Pari typerää kiekonmenetystä, mutta ohessa myös ihan hyvää peruspeliä ja muutama kova taklaus, silti parempaan pitää pystyä. Voracek oli myös hyvällä pelipäällä vihdoin. Toi todella kovalla vauhdilla kiekon alueelle, ja tällä kertaa jakoi sitä todella hyvin. Nyt nähtiin jo viime kauden Voracekia, kovaa duunia kiekottomana ja kiekon kanssa. Ykköskenttä pelasi hyvin, heti alussa sai muutaman hyvän tsäänssin laittaa kiekon häkkiin, mutta ei ihan riittänyt McGinnin ratkaisukyky. Mainitaan myös Couturier, joka paransi edellisestä ja tuntui olevan taas se sama varma kahden suunnan tapaus.

Caps-häviö opetti taas lisää, kun tehtiin typeriä virheitä pitkin peliä ja nyt ne tuntuivat olevan taas vähän taka-alalla. Carolinalla oli omat mestansa, mutta onneksi Bryz pelasi jälleen hyvällä tasolla. Parhaiten jäi mieleen, kun kahdella syötöllä Canes sai Phillyn puolustuksen auki suorasta hyökkäyksestä, ja Jordan Staal laitto pystypassilla Larosen yksin Bryzgalovia vastaan, taisi patjaan vetää ja riparia ei saanut haltuun, kun Bryz makoili jäissä.

Seuraavaksi tiistaina jälleen Tampaa vastaan. Mainitaan loppuun, että Simmonds sai aivotärähdyksen Erskinen kyynärpäästä, poissaoloaikaa en löytänyt mistään.

"SIMMONDS UPDATE
Flyers GM Paul Holmgren updated the media on the status of Wayne Simmonds following the first period of the Flyers-Hurricanes game at the Wells Fargo Center.

Holmgren said that Simmonds sustained a concussion as a result of getting hit in Friday night's game at Washington. He will be out indefinitely."
 
Viimeksi muokattu:

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Jepulista. Kyllähän Canes-pelissä oli Flyersin osalta jo paljon hyvää, mikä jälleen kiteytyi aikaisiin onnistumisiin maalien muodossa, jotka vapauttivat sitä tekemistä. En nyt kuitenkaan liikoja juhlisi, sillä saivat tasoitusta Ellisin ja jotenkin mitään sanomattomien vieraiden muodossa. Joku toinen nippu olisi mitä luultavimmin iskenyt niistä lukuisista turnovereista muutaman enemmän tai käyttänyt ylivoimansa paremmin hyödykseen. No tällä kertaa näin.

Positiivisinta oli eittämättä tuo Voracekin suoraviivaistuminen. Nyt oli kulmissa kaartelun sijaan suunta jatkuvasti kohti maalia eikä kiekkokaan pysynyt liimattuna siinä lavassa. Kun näitä kärkilaiturien loukkaantumisia on siunaantunut, niin Jakelta vaadittaisiin niitä tekoja, joten saman linjan tulisi myös jatkua.

Myös Briere-Giroux –tandemin väläyttelyt oli ihan jees. Ne ajatukset osuvat yksiin ja löysivät vain toisiaan hyvin. McGinn sopii mielestäni Simmondsia paremmin toiseen laitaan, sillä ei suuremmin kiekkoa haudo vaan keskittyy enemmän siihen kiekottomaan tekemiseen. Tämän liikekin vaikuttaisi syystä tai toisesta paremmalta mitä vielä alkukaudesta AHL:ssä, joten way to go Tye.

Muutoinkin nuo ketjut olivat ihan jees ja niitä toimivia kombinaatioita alkaisi vihdoin löytymään. Lisäksi nelosessa oli taas sitä kaivattua ryminää. Ei tuosta siis hirveän negatiivista jäänyt jos nyt ei mitään yltiöpositiivistakaan. Katsellaan nyt miten homma toimii niitä kovempia nippuja vastaan.

L. Schennille sattui heti perään toinen ihmeellinen kämmi kiekon kanssa ja pari muutakin hapuilua, mutta paransi onneksi selvästi ottelun edetessä, joten hazardi-vaihe ei onneksi jäänyt päälle tai vaikuttanut sen suuremmin kaverin tekemiseen. Pientä yksinkertaistamista ja nöyryyttä kiekon kanssa lisää, niin jäävät nuo räpellykset näkemättä.

Tämä kotisarja olisi kyllä siinä mielessäkin ihan sopiva, että 2xCanes ja kerran Panthers ovat tätä täysin voitettavissa olevaa osastoa ilman huippupelejäkään. Ainoa on sitten tuo Tampa, jota vastaan ei ole suuremmin tarvinnut hurrailla. Nyt siis olisi se paikka napata vähintään ne kolme voittoa ja kääntää vähän tuota alkukauden mollivoittoisuutta ennen pidempää vieraskiertuetta. Mikäli eivät tässä onnistu, niin se olisi sitten aikalailla siinä ja kesää odotellen…

Simmondsin tilanteesta pitäisi tulla kaiketi vielä myöhemmin tänään lisä-infoa, mutta eihän tämä taas hyvältä näytä.

Niin ja kokoonpanossa ei tapahtunut muita muutoksia toissa yöksi kuin, että McGinn hyppäsi Simmondsin paikalle (korvasi tämän myös ykkös-YV:ssä), Talbot tämän tilalle Schennin ketjuun ja Sestitokin pääsi vaihteeksi pelaamaan.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ihan kohtuullisen voiton (puolustuspeli ei vakuuta, mutta Bryz pelastaa) jälkeen voi taas hyvin mielin jatkaa organisaation ja kuluvan kauden analysointia, jota täällä on jo erittäin hyvin tehty.

Omasta mielestäni tämä on kausi on jo menetetty. Kokoonpano, pelikirjat, osaaminen, jaksaminen, mikään ei tällä kaudella toimi niin hyvin, että Flyersin voisi realistisesti voittavan mitään. Playoffseihin pääsykin tulee tekemään tiukkaa. Kuitenkaan en ole sitä, että kausi pitäisi löydä täysin läskiksi. Ei missään nimessä, vaan voittoa pitää hakea aina. Joukkue on vaikessa tilanteessa, mutta siitä pitää ottaa irti se positiivinen mitä pystyy. Tässä on tilaisuus opetella kurinalaisuutta ja voittamisen kulttuuria ("hävimällä arvokkaasti"). Tällä kaudella ei ehkä voiteta, mutta otetaan tämä kausi oppimisen kannalta ja kerätään organisaatiosta puuttunutta tappamisen makua ja voitontahtoa.

Jotkut jossain toivovat, että Flyers unohtaisi tämän kauden ja alkaisi tankkaamaan ja varmistelemaan korkeaa varausvuoroa draftiin. Tällainenhan on nykyään se menetyvän joukkueen rakentamisen tapanakin... Tätä ei vaan voi kannattaa. Se voi olla tavallaan taktisesti oikein, mutta kaikilla urheilullisilla mittapuilla aivan järkyttävää. Yksi rämpimiskausi vielä menee, mutta itse pidän Flyersistä juuri siksi, että organisaatio tekee kaikkensa pitääkseen itsensä kilpailukykyisenä jatkuvasti. Ok, ongelmana tässä on se, että lopullinen voitto on puuttunut, mutta on tällainen kuitenkin kokonaisuutena mielekkäämpää kuin pitkäaikainen rämpiminen pohjamudissa.

Ja sitten taas toisaalta edellisiin puheisiin ristiriitaisena ajatuksena on kuitenkin mietittävä sitä tulevaa kautta ja erityisesti sitä, että jos tilanne näyttää erittäin huonolta trade deadlinen kohdalla, niin ketä voidaan siirtää pois ja mitä pitää saada tilalle? Timonen voisi olla aika houkutteleva kohde monelle contenderille. Miksei myös Brierekin? Tietenkin tällaisten mahdollisten treidien negatiivinen vaikutus tuohon ensimmäiseen käsittelemään asiaani voi olla melko melko suuri. Mutta jossain määrin pitää myös olla realistinenkin. Oleellista olisi pystyä kilpailemaan taas ensi kaudella.

Ennen kaikkea Flyersin kilpailukyky vaatisi nyt alisuorittavien pelaajien tasonnostoa. Erityisesti hyökkäyksessä tulevat nuorisotähdet B. Schenn ja Couturier pystyisivät pelaamaan tehokkaammin ja varmemmin. Myös Voracekilta voisi odottaa tasaisempaa ja parempaa kokonaisuutta, Simmondsilta parempaa viimeistelyä jne. Nämä olisi tärkeintä saada kuntoon.

Ja sitten on tietenkin vielä mietittävän tämä valmennus. Lavi ehdoin tahdoin luottaa vain omaan hyökkäysvoittoiseen pelitapaansa, mikä ei välttämättä oikein sovi tälle kokoonpanolle. Olisi myös mietittävä, että onko tästä Lavin peluutuksesta lainkaan Voittajaksi? Itse pidän Lavista valmentajana, melkeinpä kaikin muin tavoin, paitsi tämän pelisysteemin osalta. Se on tavallaan hyvin "perinteisen Flyers-kiekon" näköistä, mutta ehkä se ei kuitenkaan ole kovinkaan modernia. Toisin sanoen sillä ei voiteta. Eli pitäisikö Lavi laittaa vaihtoon? Toteutuisi jälleen tämä, että kun Flyers-valmentaja saa jatkosopimuksen, niin seuraavalla kaudella tulee kenkää.

Entäs GM Holmgren? Häntäkin on paljolti syytelty nykytilanteesta (ei täällä, mutta muualla netissä). Itse en häntä syyttelisi. Homerilla oli selvä suunnitelma ja kovaa yritystä saada joukkueeseen puuttuvat palaset viime kesänä. Carlesta luopuminen kirpaisee nyt pahasti, mutta se oli pakko tehdä, jotta pystyttiin kisaamaan Weberistä ja Suterista. Ikävä kyllä tämä uhkarohkeus kostautui ja käteen jäi vaan tyhjää ilmaa (lue: Gervais ja Foster, noh Gervais on ollut ihan ok). Silti Homerilla on ollut yritystä ja uskon, että on jatkossakin. Ja tämä onkin itse ajamani jatkuvan kilpailukyvyn mukaista.

Tosin se mitä Homerilta toivoisin olisi, että hän rakentaisi kunnollisen rungon joukkueelle. Viime vuosina pelaajaliikenne on ollut liian voimakasta eikä runkoa ole syntynyt. Richards-Carter -klubi näytti aikanaan hyvältä nuorelta rungolta, mutta pikkuhiljaahan se lähetettiin kokonaan pois. Nyt näistä nykyisistä nuorista olisi pidettävä kiinni ja myös samalla varmistettava, ettei enää pääse käymään tällaista kuin viimeksi kävi. Ehkä siksi minua jälleen pelottaa tämä Giroux'n kapteenius, mitä jos hänellä käy kuten Richardsille ja poika osoittautuu ihan juopoksi? Noh, onneksi tähän mennessä Giroux on vaikuttanut pitävän paremmin jalkansa maassa.
 

riknor

Jäsen
Hyttynen heitti hyvää pohdintaa, josta heräsi muutama lyhyt ajatus.

Itse en todellakaan vielä sano että kausi olisi menetetty. Lyhyellä kaudella loukkaantumiset pelaavat isoa roolia ja tällä hetkellä monet joukkueet painivat loukkaantumisongelmien kanssa. Yksi pidempi voittoputki Flyersille ja samanaikainen tappioputki pahimmille kilpakumppaneille, niin tilanne voi näyttää hyvinkin erilaiselta hyvinkin pian. Playoffeihin pääseminen tulee olemaan vaikeaa, mutta vaikeaahan se oli myös kaudella 2009-2010. Vikan runkkarimatsin rankkarikisan kautta playoffeihin ja seuraavaksi oltiinkin SC-finaalissa joka meni kuudenteen matsiin ja jatkoajalle asti. Sinänsä ihan hyvä olla realisti näissä asioissa, mutta muistetaan että mahdollisuudet on moneen, vaikka se epätodennäköistä välillä olisikin.

En myöskään millään sulata tuota ajatusta että kausi lyötäisiin pakettiin ja alettaisiin petailla hyvää varausvuoroa. Sitä nyt ei onneksi tule tapahtumaan missään tilanteessa, mutta ärsyttää pelkkä ajatuskin. Jonkun eurooppalaisen viaplayta ja tekstitv:tä näppäilevän lätkäfanin on helppoa kommentoida että nyt pitäisi alkaa häviämään tarkoituksella että saadaan hyvä varausvuoro, mutta mitenkäs ne tuhannet fanit jotka maksaa itsensä kipeäksi kausikorteista ja pääsylipuista otteluihin? Siellä jengi oikeasti maksaa isoja rahoja nähdäkseen joukkueensa ja pelaajiensa voittavan. Varausvuoron ajatteleminen tässä vaiheessa kautta vaikuttaa lähinnä omiin muroihin kusemiselta. Ei vaan vetele, kuten Hyttynen jo totesikin.

Jännä nähdä mitä siellä tehdään jos kurssi ei tästä ala muuttua. Timosella ja Brierellä on molemmilla sopimuksissaan NMC, joten heidän treidaaminen lienee vaikeaa. Joka kerta kun siirtohuhuja liitetään Flyersiin, on vastapuoli yleensä pyytämässä Couturieria tai B. Schenniä. Näkisin kuitenkin mielellään molempien jatkavan Philadelphiassa.

Tason nosto olisi kyllä paikallaan, kaikilta. Ehkä positiivisin yksittäinen asia on ollut nähdä Bryz kannattelemassa joukkuetta niin kuin kunnon ykkösveskarin kuuluukin. Liekö sitten haastaja-Bobrovskyn pois treidaamisella mitään vaikutusta asiaan, mutta nyt Bryz näyttäisi pelaavan sillä tasolla mitä häneltä odotetaan. Toivotaan että pitää tasonsa ja itseluottamuksensa, joka on horjunut aiemmin yllättävän paljon siihen nähden kun huomioidaan kuinka kokenut urheilija on kyseessä.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Tarkennan sen verran, että Flyersin mahdollisuudet tällä kaudella eivät riitä Cuppiin, playoffsit ovat tottakai vielä mahdollisuus. Ja tietenkin playoffseissa voi tapahtua ihmeitä, mutta kokoonpanoa katsoessa ja tähän asti nähtyjen suoritusten perusteella finaaleihin ei tällä kokoonpanolla yksinkertaisesti oli mitään asiaa. Näin ainakin minun perusnegatiivisessa ajatusmaailmassani.

En myöskään millään sulata tuota ajatusta että kausi lyötäisiin pakettiin ja alettaisiin petailla hyvää varausvuoroa. Sitä nyt ei onneksi tule tapahtumaan missään tilanteessa, mutta ärsyttää pelkkä ajatuskin. Jonkun eurooppalaisen viaplayta ja tekstitv:tä näppäilevän lätkäfanin on helppoa kommentoida että nyt pitäisi alkaa häviämään tarkoituksella että saadaan hyvä varausvuoro, mutta mitenkäs ne tuhannet fanit jotka maksaa itsensä kipeäksi kausikorteista ja pääsylipuista otteluihin? Siellä jengi oikeasti maksaa isoja rahoja nähdäkseen joukkueensa ja pelaajiensa voittavan. Varausvuoron ajatteleminen tässä vaiheessa kautta vaikuttaa lähinnä omiin muroihin kusemiselta. Ei vaan vetele, kuten Hyttynen jo totesikin.

Jännä juttuhan on oikeastaan se, että nimenomaan kausikorttilaiset jenkkifanit tätä tankkausta ovat netissä toivoneet. Tosin ovathan nämä olleet aika täydellisessä vähemmistössä.

Jännä nähdä mitä siellä tehdään jos kurssi ei tästä ala muuttua. Timosella ja Brierellä on molemmilla sopimuksissaan NMC, joten heidän treidaaminen lienee vaikeaa. Joka kerta kun siirtohuhuja liitetään Flyersiin, on vastapuoli yleensä pyytämässä Couturieria tai B. Schenniä. Näkisin kuitenkin mielellään molempien jatkavan Philadelphiassa.

Timonen ja Briere varmasti lähtisivät mielellään johonkin kunnon contenderiin, jos Flyers jatkaa rämpimistä. Saisivat tilaisuuden voittaa Cupin. Timoselle varsinkin tämä olisi varmasti kiinnostava mahdollisuus.

Couturierista ja Schennista samaa mieltä, heistä ei pidä päästää millään irti. Varsinkin Schenniä jotkut jästipäät ovat jo innoissaan treidaamassa, koska hän ei vielä dominoi liigaa...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
En suuria odottanut viime yöltä, mutta tällä kertaa sai yllättyä positiivisesti. Bryz oli jälleen lähes ohittamaton, Rinaldo tyrmäsi Crombeenin ja ajoi siinä sivussa kaikkea liikkuvaa. Sestito piti vuorostaan huolen maaleista. Tuo oli ehkäpä koko 60 minuuttinen huomioiden kauden parasta Flyersia tähän mennessä (vastus huomioiden) ja joukkue pelasi aika ehjän matsin neljän ketjun voimin.

Samalla tosin tuo oli paljon kuvaavaa tälle nykyjoukkueelle. Sinänsä hyvää peliä eikä suurta hätää ollut oikein missään vaiheessa. Se olennaisin eli maalit jäivät kuitenkin yhtä miestä lukuunottamatta tekemättä, jolloin vaadittiin taas Bryziltä huimia koppeja ja vähän sitä tuuriakin, tilanteita kun tuntui syntyvän taas välillä lähes tyhjästä. Tampa ei esittänyt sen suurempia vaan tähdet tuntuivat keskittyvän enemmän erinäiseen mussutukseen kuin itse pelaamiseen, mutta siitä huolimatta olivat loppuun asti voittotaistelussa mukana, mikä ei vain kerro hyvää.

No se suurin aallonpohja olisi nyt selvästi ylitetty ja joukkueen peli on parantanut, mikä on positiivista, mutta paljonhan tuo vain Ilyan varaan rakentuu. Tässä Lavin pelaamisessa vain tapahtuu yhä edelleen (kaudesta toiseen) liiaksi niitä kontrolloimattomia asioita omalla puolustusalueella, jotta voisi ajatella tällaisilla vähämaalisilla matseilla otettavan sitä suurempaa menestystä. Se tasoituskin oli loistava osoitus tästä. Pouliot täysin vapaana oman maalin edessä, eikä ketään maila taikka halmeilla. Viimeistely oli yhtälailla komia, mutta niin oli tuo uinahduskin. Bryz pääsi juuri ja juuri yli 20 torjuntaan, mutta aika moni näistä oli vain aivan liian vaarallisia, jotka keskinkertaisemmalla veskaripelillä olisivat tarkoittaneet jotain 4-5 takaiskua. Tuo ei vain ole mitenkään ideaali yhtälö. Harmi vain, että samaa on tapahtanut koko Lavin ajan. Vielä jokin aika sitten joukkueella oli tulivoimaa sen verta, ettei muutama takaisku suuremmin haitannut (runkosarjassa), mutta nyt ei näin enää olisi. Onneksi sentään Bryz on iskussa, ja kerrankin se maaleja suorastaan ryöstävä veskari löytyisi Flyersin maalin suulta.

Sestiton onnistumisista olen kyllä todella iloinen ja näitä on jo pidempään tullut toivottuakin. Ne ominaisuudet kun tuollaiseen alempien kenttien tärkeään syvyys scoraamiseen ovat ihan olemassa. Toivottavasti nyt onnistuisi vakiinnuttamaan sen paikkansa tuosta rosterista eikä nähtäisi mitään epäonnista loukkaantumista/sairastumista jostain pelikieltoa tuovasta taklauksesta puhumattakaan, jotka ovat tähän mennessä estäneet sen Flyers-läpimurron. Se toinen maali oli kyllä hieno. Ensin fiksua ja tunnollista puolustamista, maalin edustan siivous ja hirveällä potkulla kontraamaan. Päälle tyylikäs viimeistely vol2 ja voittomaali oli syntynyt. Fedotenkolta oli myös yhtälailla hieno jatko siihen Talbotin siirtoon. Nelonen täytti kyllä paikkansa enemmän kuin hyvin. Pelasivat mm. useita vaihtoja Stamkosin ketjua vastaan Boucherin haettua tätä missmatchiä, mutta eipä se suuremmin menoa haitannut.

Tye McGinnille myös proseja pirteästä pelaamisesta, vaikka olisi voinut jostain kiekon sisään upottaakin. Roo-Briere tandemi pelasi myös toisen ihan pirteän pelin vaikka tehoja ei vielä syntynytkään.

Coburnille täytyy sen sijaan jakaa niitä risuja. Oli kyllä taas ihmeellinen playmaker, vastustajalle. Täysin turhia jäähyjä, siinä yhdessä se itkevä kääpiö oli toki päättänyt kaatua jo ennen kontaktia, mutta kyllähän tuo tapahtumasarja olisi pitänyt tajuta ja jättää se poikkari antamatta. Muutenkin puolustusalueella välillä ihmeellisiä ajatuskatkoksia ja ennen kaikkea sitä fyysisyyttä kaipaisi enemmän. No tätähän ne Braydonin alkukaudet ovat olleet aina ennenkin, joten ei tästä nyt huolissaan tarvitse olla, mutta tuossa nykypuolustuksessa tältä vain vaadittaisiin aiempaa enemmän.

Hyttyselle kiitokset hyvistä postauksista, joiden kanssa olen aikalailla samaa mieltä. Haluan tarkentaa tätä omaa kantaani sen verran, etten luonnollisestikaan toivo ja halua mitään hanskat tiskiin meininkiä pidempiaikaista sukeltamista puhumattakaan. Tämä Flyersin jatkuvan kilpailukykyisyyden linja on ehdottomasti kunnioitettava ja paljon arvostettavampaa kuin nämä ryysyistä rikkauksiin kyykkäykset tyyliin Pens, Hawks, Kings ja varmaan kohta Oilerskin. Tälle tämän hetkiselle nuorelle nousevalle rungollekin on paljon hyödyllisempää päästä kehittymään joukkueessa, joka illasta toiseen lähtee taistelemaan täysillä voitosta sellaisen puolittaisen luovuttamisen ja jatkuvan häviämisen sijaan.

Sen sijaan vastustan ajatusta, että tällaisena kautena, jona ne todelliset menestysmahdollisuudet eivät ole kovinkaan realistisia, vaan enemmän unelmien tasolla (IMO), tuhlattaisiin yhtäkään varausvuoroa tai prospectia joihinkin rental-syvyyshankintoihin. Normaalistihan Homerilla on ollut tapana näin toimia ennen deadlinea, eikä siinä mitään, mikäli ne palaset menestykseet ovat pientä viilausta lukuun ottamatta olemassa. Tätä nykyistä palettia en vain näe tällaisena. Nyt pitäisi vain malttaa ja ennemmin toimia päinvastoin. Tosin mikäli nyt hilaavat itsensä jälleen niille idän viimeisille playoffsijoille, niin tuskinpa näin toimitaan, vaan eiköhän niitä Kubinoita ynnä muita taas nähdä. Tällä nipulla nyt vain niin pitkälle kuin rahkeet riittävät ja kesän myötä puutteita kuntoon. Tietyllä tapaa voisi toki toivoa kunnon romahdustakin (jokin pieni osa minussa), sillä se olisi aivan varmasti saanut aikaan niitä muutoksia, valmennusta myöten. Nyt on vähän riskinä, ettei mikään muutu, vaan ensi kaudella pyöritellään jälleen päitä, viimeistään playoffsien kohdalla, kun vastustajat rokottavat armotta noista puolustuspään uinahduksista ja toisessa päässä puolestaan tekevät vastustajan kassareista sankareita.

Tuo 09-10 kauden vaikeuksien kautta melkein voittoon on toki kivaa muisteltavaa epätoivon keskelle, mutta onhan näissä joukkueissa vain ratkaisevia eroja. Tuolloin Pronger-Timonen muodostivat yhden NHL:n parhaista, ellei sen parhaimman, puolustuksen kärjen. Kolmospari oli mitä oli, mikä sitten varmaan näkyi jaksamisen muodossa siinä viimeisessä sarjassa, mutta kärki oli vain rautaa. Tällä hetkellä vuorostaan olisi paremmin syvyyttä, mutta se kärki uupuisi, kun Timonenkaan ei enää ole aivan sama mies. Hyökkäyksessä puolestaan oli maalintekovoimaa huomattavasti nykyistä enemmän, mikä vain sopi yhteen tuon Lavin ajatusmaailman kanssa. Lisäksi löytyi se kuumempaakin kuumempi HBL. Samanlaista killercombinationia kaivattaisiin mielellään nytkin. Niin ja Lavikin eli vielä omaa honeymooniaan joukkueen kanssa. Tuon nipun ongelma oli sitten maalin suulla, mikä olisi ainakin tällä hetkellä enemmän kuin kunnossa. Harmi kun näitä kahta ei pysty transporttaamalla yhdistelemään. Tuohon 09-10 nippuun kun olisi saanut tämän nykyisen ideaalitilanteen kolmosparin (Meszaros-Gervais) ja nykyvireisen Bryzin maaliin, niin juhlat olisi pidetty aivan toisaalla. Mutta…

Brayden Schennin kauppaaminen juuri nyt olisikin melkoinen ääliön teko. Kehitys ei ole ollut joo varmastikaan ihan sellaista kuin yksi sun toinen odotti ja toivoi, mutta juuri tämän myötä se markkina-arvo on laskenut selvästi siitä toissa kesäisestä ydinpalasesta. Lisäksi Luke-casekin sotkee tätä kuviota, sillä näissä veljespareissa on omat etunsa, mutta vastaavasti myös sitovat GM:ltä käsiä. Kun toisen kauppaat, niin pian voi olla sama edessä toisenkin suhteen…

Jännä juttuhan on oikeastaan se, että nimenomaan kausikorttilaiset jenkkifanit tätä tankkausta ovat netissä toivoneet. Tosin ovathan nämä olleet aika täydellisessä vähemmistössä.

Kyllä tuon tavallaan ymmärtääkin. Nämä kuitenkin maksavat samat kausikorttinsa vuodesta toiseen, monet varmasti jo vuosikymmenien ajan. Lisäksi sitten kaikki peleissä ostetut virvokkeet ja fanikrääsät, niin tuloksena on useita tuhansia dollareita vuodesta toiseen, kulutetusta ajasta puhumattakaan, jolloin varmaan toivoo pääsevänsä edes joskus näkemään sitä SC:n juhlintaa, joka keväisten pettymysten sijaan. Ja tässä kun on viime vuodet rämpimisen kautta voittoon kasvutarinoita: Pens, Hawks, Kings ja varmaan kohta Oilers, niin…

Timonen ja Briere varmasti lähtisivät mielellään johonkin kunnon contenderiin, jos Flyers jatkaa rämpimistä. Saisivat tilaisuuden voittaa Cupin. Timoselle varsinkin tämä olisi varmasti kiinnostava mahdollisuus.

Timosesta samaa mieltä, kun voi taas ensi kesänä tehdä uusia suunnanvetoja mielensä mukaan eikä mikään organisaatiokaan joudu mahduttamaan tuota hurjaa caphittiä sen pidemmäksi aikaa. Aikalailla ideaalia rental-peluri. Brierellä olisi kuitenkin sopimusta jäljellä pari vuotta, jolloin ei pääse tarpeen vaatiessa vaihtamaan osoitettaan heti uudestaan. Stanley Cup varmaan houkuttaisi, mutta kuka sitten sanoo, että nuo voittavat sen seuraan kolmen kevään aikana varmasti ja nuo eivät? Lisäksi tuo caphit on kova pala näille cup-contendereille seuraavien kausien kattoon laskettavaksi (ja vaikeuttaa samalla sen mestaritiimin kokoamista), joka aivan varmasti rajoittaa sitä kiinnostusta. Lisäksi Brierellä on käsittääkseni ex-vaimonsa kanssa poikiensa yhteishuoltajuus, asuvat Dannyn kanssa. En tiedä missä tämä exä asuu, mutta kaipa jossain Phillyn ympäristössä, joten eiköhän tämäkin tuo sen oman mausteensa. Näin ollen puhuttaisiin jo usean ihmisen elämään vaikuttavasta asiasta, yksittäisen sinkun sijaan.

No näitä nyt on turha pohtia vielä tässä vaiheessa, sillä tämän menon jatkuessa menevät aika todennäköisesti kohti playoffseja, jolloin liikettä poispäin ei tulla näkemään.

------

Loppuviikosta vielä Panthers sekä Canes uudemman kerran Wells Fargo Centerissä. Molempien pitäisi olla ihan voitettavissa ja mikäli näin käy, niin pääsisivät lähtemään jo huomattavasti paremmista asetelmista kuuden pelin vieraskiertueelle.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Mainitaan nyt vielä sen verran, ettei taas jää mainitsematta eli Flyers prospect Nick Cousins valittiin (OHL:n sivuille) helmikuun alkajaisiksi sarjan tammikuun pelaajaksi. Pari matsia on tullut seurailtua tältä viime aikoina ja täytyy kyllä sanoa, että piristymistä ja terästymistä olisi tapahtunut. Turhat jäähyt ynnä muut turhuudet ovat jääneet taka-alalle ja keskittyminen on ollut pelkästään siinä mikä merkitsee. Tällä hetkellä Cousins olisi O:n piste- ja syöttöpörssin kärjessä tehoin 19+61=80, 51 peliin. Ensi kaudella nähdäänkin, miten hyppy AHL:ään sujuu.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Aivan järkyttävä sopimus, jos pitää paikkansa. Yli-35 -sopimuksensa tuosta ei pääse edes eroon mitenkään. Nyt on kyllä Homerin pisteet vaarassa tippua.

35+ sopimussääntö koskee ainoastaan useamman vuoden mittaisia sopimuksia, ei yksivuotisia sopimuksia kuten tämä Timosen huhuttu jatkosopimus on. Olisihan tuo aika suuri arvoltaan, mutta vuoden mittaisessa sopimuksessa ei olisi juurikaan mitään riskejä.
 

OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Aamulla unisena luin yön twiittejä ja Timosen sopparista tuli tieto vastaan. Hetken piti hieroa silmiä, että voiko tuo summa olla totta. Sitten kun hetken mietin, niin Mezaros ja Coburn saavat kuitenkin 5,5M$/kausi, joten kyllähän Kimmon "pitää" saada enemmän. Silti aika paljon etenkin ajatellen, että eiköhän Timosen parhaat vuodet ole jo takanapäin ja cap tippuu ensi kaudeksi. Kuitenkin olen enemmän kuin tyytyväinen, että Kimmo vielä yhden kauden pelaa Phillyssä! Hieman pienempi soppari, niin olisin ollut vielä tyytyväisempi :)
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Aamulla unisena luin yön twiittejä ja Timosen sopparista tuli tieto vastaan. Hetken piti hieroa silmiä, että voiko tuo summa olla totta. Sitten kun hetken mietin, niin Mezaros ja Coburn saavat kuitenkin 5,5M$/kausi, joten kyllähän Kimmon "pitää" saada enemmän. Silti aika paljon etenkin ajatellen, että eiköhän Timosen parhaat vuodet ole jo takanapäin ja cap tippuu ensi kaudeksi. Kuitenkin olen enemmän kuin tyytyväinen, että Kimmo vielä yhden kauden pelaa Phillyssä! Hieman pienempi soppari, niin olisin ollut vielä tyytyväisempi :)

Coburnin caphit on 4,5 miljoonaa 2016 asti ja Meszaroksen 4 miljoonaa 2014 asti. On se hieman eri asia kuin yhden vuoden kuuden miljoonan diili käsiin vanhenevalle Timoselle. Capin tippuminen onneksi vähän pelastaa, mutta on tuo aikamoinen summa Timoselle. Varsinkin tässä vaiheessa, kun vielä olisi harkittavissa hänen myyminen pois.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Että sellaista…

Mikäli tuo nyt toteutuu, niin dollareita on enemmän kuin ajattelin ja yli pelaajan nykytason, mikä ei koskaan ole kattoa ajatellen ideaalia, mutta onhan Flyers samalla aika puun ja kuoren välissä. Ei Kimmo ole enää se sama pakki, mitä Flyers-uransa alussa, mutta ehdottomasti laadukas NHL-tason puolustaja yhä tämä päivänäkin. Kykenee kellottamaan reilusti päälle 20 minuuttisia, voidaan asettaa vastustajan tähtiä vastaan jäälle, pelaa yli- ja alivoimaa, tuo sitä kaivattua kiekollisuutta tuonne jne. Sitten kun ensi kesän UFA-markkinat ovat pakkien myötä mitä ne ovat ja kaupoilla ei mitään valmiita tähtipakkeja ole saatavilla, niin eipä tuota aukkoa pystyttäisi mitenkään paikkaamaan vaan selvää heikennystä tulisi. Ensi kesän draftistakaan ei ole tähän hätään sitten mitään apua. Näin ollen tuo jatko olisi vähän pakkoratkaisu, mikäli haluavat rakentaa ensi kaudeksikin edes jotenkin kilpailukykyisen joukkueen. Lisäksi tuo yksivuotinen lappu on tosiaan aika turvallinen ratkaisu.

Summa summarum: Mikäli toteutuu tuollaisenaan, niin en riemuitse, mutta ymmärrän.
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Summa summarum: Mikäli toteutuu tuollaisenaan, niin en riemuitse, mutta ymmärrän.

Tähän sama. Timonen varmaankin hakee vielä mahd. paljon rahaa loppu-uraltaan. Vaihtoehtoina olisi siis yhteensä enempi rahaa (esim 8M), mutta kahdelta vuodelta. Tällöin caphit laskisi mukavaan 4M, mutta entäpä jos Timonen ensi kauden aikana hyytyy oikein kunnolla ja lopulta kauden 2014-15 aikana hän on kolmosparin pikkuruinen ja hidas vanhus, jonka uskaltaa päästää jäälle enää alle 10min per peli ja nekin minuutit vastustajan heikkoimpia vastaan... ja kantaisi vielä 4M caphittiä mukanaan.

Summa summarum: Mikäli toteutuu tuollaisenaan, niin mahdollista on edelleen rakentaa ensi kaudeksi erittäin iskukykyinen joukkue... toki olettaen että nuoret alkavat lunastaa potentiaaliaan oikein tosissaan.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Tampa matalaksi ja Timosen jatko

Sellanen matsi. Bryzin johdolla mentiin jälleen, teki huikeita torjuntoja taas ja piti Tampan lukemat jäissä. Nopeasti vaan sen verran pelistä, että kyllä vaan pelaavat hyvin yhteen G ja Briere ja kolmantena lenkkinä vetävä McGinn pelaa juuri niin, kuin Simmondsinkin olisi pitänyt/pitäisi pelaa. Ei haudo liikaa, jakaa kiekkoa niille ketkä sen kanssa niitä taikoja voi tehdä ja pitää pelinsä mahdollisimman simppelinä. McGinn vielä reenaamaan vähän one-timereita ja maalinedusta hommia, niin saadaan täydellinen voimahyökkääjä jo tälle kaudelle, kunhan ei ala liikoja yrittämään. Muut kentät pelasivat Eagerin sanoin tasasesti, eli tällä kertaa seassa ei ollut mitään hidasta Schennin kenttää tai koohottaja-nelosta, vaan kaikki pelasivat hyvän pelin. Luke Schenn palasi tasolleen parin heikomman matsin jälkeen. Peukut myös Rinaldon hienolle matsille, hyvä tappelu ja painavia taklauksia koko ajan, pakko digata. Energiapelaaja parhaimmillaan tuonne neloskenttään.

Pidetäänkö nyt mielummin ne Schennit, Voracekit ja Couturierit vielä toistaiseksi Phillyssä? Viime kausi kaikilta nuorilta äijiltä hyvä, nyt vähän huonommin mennyt alkukausi ja jengiä ulos? Juu... ei. Parin vuoden päästähän Homerille naurettaisiin oikein urakalla, kun sisään olisi tullut Ryan ja Schenn ja Voracek olisivat Richardsin ja Carterin myynnin jälkeen toiset äijät, jotka nostelisivat pystiä vaihdon jälkeen. Tässä vaiheessa lähtisin itse jo kävelemään.

Timosen jatko on ok. Soppari ei millään muotoa haittaa jengin kahden seuraavan vuoden suunnitelmia. Joukkueessa ei ole ketään Timosen tasoista pakkia kiekollisena, eikä sellaista tulisi ensi kesänäkään vielä markkinoilta. Timonen poistuu tod.näk. seuraavan täyden kauden jälkeen ja tällöin viimeistään tilalle olisi saatava Phillyyn se johtava pakki koodinimillä "Pietrangelo", "Edler" tai "Weber". Jännittää jo nyt, että mitä aikoo Homer tuon asian suhteen tehdä. Isoa treidiä vai jonkun UFA-pelurin ostamista ylihintaan...

Tämä ja seuraava kausi aikaa Homerilla hoitaa tuonne uusi 2010 vuoden Flyers, kunhan nämä nuoret nyt vaan alkaisivat takomaan myös hyvien esityksien lisäksi bongoja. Halvalla päästään nykysellä ja tuonne vielä haluttu maalintekijä ja Bryzin tasonpito, niin boom.

EDIT: Timonen sanoi Florida-matsin jälkeisessä haastattelussa, että seuraava vuosi on 99 prosenttisesti hänen viimeinen kautensa.
 
Viimeksi muokattu:

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Eli pisteitä on kertynyt kolmesta viimeisestä ottelusta mikä on ihan hyvä juttu, viime peli sitten oli taas mitä oli mutta sieltäkin piste saatiin. Tänään sitten Carolina vastassa ja juuri ottelu alkamassa, luulen että nyt ei lähde Hurricanes pelleilemään vaan pistävät heti maaliin Wardin, joka on pelannutkin ilmeisen hyvin parissa viime ottelussa. Simmer tekee tänään ilmeisesti paluun, Sestito sitten varmaan tippuu pois kokoonpanosta, harmi sinällään ja olisi muutenkin kiva nähdä kaverin saavan vähän enemmän peliaikaa.

Tässä mahdolliset ketjut ala Meltzer otteluun;

17 Wayne Simmonds - 28 Claude Giroux - 48 Danny Briere
24 Matt Read - 14 Sean Couturier - 9 Mike Knuble
15 Tye McGinn - 10 Brayden Schenn - 93 Jakub Voracek
26 Ruslan Fedotenko - 25 Max Talbot - 36 Zac Rinaldo

44 Kimmo Timonen - 22 Luke Schenn
5 Braydon Coburn - 27 Bruno Gervais
8 Nicklas Grossmann - 3 Kurtis Foster

30 Ilya Bryzgalov
[49 Michael Leighton]

edit. Helvetin hyvä alku taas ja peli 1-0 Tlustyn maalilla, peli ehti vanheta 17 sekunttia, takaisin pelin pariin.
 

Barter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC, SJK
Go Flyers! Lento jatkuu kohti keskikastia. Hyvä jatkisvoitto ja Danny ratkaisi. Toki lähellähän tuo oli viimeiselläkin sekunnilla Readilla. Secondary scoringia alkaa jo löytyä. Vielä kun Giroux saisi onnistumisia! Kyllä se tästä alkaa kääntyä parempaan suuntaan, ja joukkuuen itseluottamus toivon mukaan nousee tiukan taistelun päätyttyä voittoon. Lyhyestä virsi kaunis.
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Ensimmäinen erä tuli missattua, mutta muutoin ihan ookoo-näköistä peliä Hurricanesia vastaan. Isoin huomio kyllä on se, että kiekkoa toimitetaan ihan liian vähän kohti maalia ja pääasiassa hyökkäykset ovat melkoista kylmissa pyörimistä. Toki jos vastustajan puolustus nukahtaa niin silloin sieltä päästään nousemaan myös maalille, mutta näitä sattuu turhan harvoin. Canesit pommittivat ainakin loppupuolella matsia kiekon joka suunnasta kohti maalia ja vaarallisia tilanteita syntyi välillä melkoisenkin tiuhaan, Bryzin loisto-otteet ja pakkien hyvä reboundien siivoaminen piti kuitenki Phillyn pojat pelissä mukana.

Muutama ranskalainen:

- Rinaldolle taas pariminuuttinen koska selässä lukee "Rinaldo"

- Schennit oli hyviä, varsinkin Luke jakeli taas maukkaita taklauksia, varsinkin Staalin veljeksiin osui aika hyvin.

- Bryz oli taas mies paikallaan

- Gervaisia on parjattu mutta kyllähän mies on erittäin hyvä kuutospakki, ainakin jos vertaa mitä viime kausilla on Philadelphiassa nähty. Vieläkin menee kylmät väreet kun muistelee Krajicekia, Liljaa (toki vieläkin mukana), Kubina, Walker, Boynton, Bartulis, Tollefsen, Syvret, Alberts, Jones, Kukkonen tai Väänänen. Toki nyt siellä on Foster kuutosena ja Gervais viitosena, mutta kohta onneksi Meszaros on taas, ainakin jonkun aikaa, pelissä mukana.

- Voracekille on joku kertonut että ampuakin saa ja pari kertaa kokeilikin, ei sisään mennyt (paitsi se ohjuri Schennin passista, olipa muuten niin oppikirjamaali kuin olla voi) vielä mutta mehukkaita ripareita tuli kun Ward ei saanu niitä liimattua.

Kyllä tällä corella hyvä vielä tulee, kunhan Homer ei mitään jättikauppoja rupea suunnittelemaan nyt. Goligoski oli penkitetty Dallasissa yhen pelin ajaksi ja tästähän kiekkokansa heti veti johtopäätökset että häntä oltaisiin kauppaamassa, Philly tietty mahdollisena kauppakumppanina... kuten aina.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Jippii, kaksi pistettä! Danny-boyhan sen sitten ratkaisi, kun vähän kovempi paikka tuli. Ensimmäisessä erässä oli aikaa ratkaista peli, mutta tolppaa kilautettiin se 3-4 kertaa ja pari kertaa sitten loppua kohden, joista viimeisin tapahtu tuossa Brieren voittomaalissa. Ansaittu pomppu ja näin, kiitos. Simmonds oli ihan helvetin huono, takaisin keräilemään itseään. Oli kiekollisena jälleen ihan toivoton, taisi kerran tai kaksi pitää kiekon omilla, kun vastustaja tuli vähän iholle. Onneksi Lavi hajotti G'n ketjun tuossa 3. erässä, ja Briere pelasi mm. McGinnin ja Schennin kanssa ja Voracekia nostettiin pelaamaan Giroux'n ja Readin kanssa. Simmerin tilalle sitä Sestitoa vaan takasin, Sestito sentään herättelee jengiä ja on sellainen "puun takaa" tyylinen äijä, eli kukaan ei odota mieheltä mitää, mutta kykyjä 3-4 kentän yllättäjäksi siis löytyy. Sivussa tai itseasiassa Sestiton päätehtävänä siis on antaa kovuutta tuonne alempiin ketjuihin. Okei, Simmondsilla oli aivotärähdystä, mutta ei ollut paljoa tuota parempi ennen loukkaantumista, eli nyt reilusti vaan sivuun kovempien jätkien tieltä (tällä hetkellä näin).

Illan peukut Schenneille, taas vähän parantaneelle Voracekille, Giroux'lle, Timoselle ja Grossmannille. Timonen näytti tänään taas, miksi mies saa sen 6 miljoonaa vuodessa. Oli aivan huikea, selvää parannusta, kun katsotaan miehen paria ekaa matsia. Tosin sanoi haastattelussa, että halusi katsoa, miten kausi lähtee käyntiin, joten hidas startti oli oletettavissa. Tänään blokkasi laukauksia ja pelasi jatkuvasti Canesin parhaita vastaan. Bryzgalovilta vähän ristiriitanen matsi, oli tietty edelleen hyvä, mutta pari ylimääräistä sydämmentykytystä aiheutti älyttömillä sijottautumisilla tai sylkemisillä eteen. No, torjui kuitenkin edelleen hyvin, että sikäli. Tärkeät pisteet himaan, keskikastissa tosiaan ollaan jo nyt, sitten vielä pari voittoa, niin aletaan olemaan siellä tutuimmilla mestoilla.

Seuraavaksi sitten JvRn Leafs vastaan. Itseltä jää tuo matsi taas livenä välistä, mutta tiistaina tulee sitten tsekattua läpi.

Ketjuista vielä sen verran, että haluaisin nähdä pikku hiljaa sitä parivaljakko-meininkiä tuolla. Briere-G toimii, Schenn ja Voracek voisi olla seuraava kärki ja Couts ja Read ovat jo tuttuja toisilleen viime kaudelta. Nelosessa sitten kokenut rakenne, johon aina yksi Rinaldo tai Sestito mahtuu mukaan. Laitoihin sitten jää täten Simmonds, Knuble, McGinn, Rinaldo ja Sestito. Yksi kovempi nimi sieltä puuttuu, mutta hyvin näilläkin mennään, kunhan YVtä hiotaan ja puolustetaan rauhassa.

Briere-Giroux-x
x-Schenn-Voracek
Read-Couturier-x
Fedotenko-Talbot-x

Lets Go Flyers!
 
Viimeksi muokattu:

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Pitkälti samat mietteet illan pelistä itsellänikin mitä on jo julki tuotu, mutta on Se vaan kumma että ei pystytä ehjää 60 minuuttista pelaamaan. Kolmannessa erässä momentumi pyörähti kaverille kyllä niin raskaasti että ihme ja kumma että sieltä edes jatkoajalle mentiin. Ehkä tuossa tasaisuudessa olisi eniten tehtävää, muuten kaksi erää hyvää Flyers-kiekkoa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Panthersia vastaan oli tosiaan aika mitään sanomatonta kiekkoa puolin ja toisin. Kulmissa pyörimiseksi meni vähän molemmilta ja lopuksi se perus rankkaritappio. Kaikin puolin nihkeä matsi.

Eilen Canesia vastaan oli jo vähän energisempää menoa. Pitää nyt antaa propseja, että sen kaamean Tampa matsin jälkeen saivat näissä parissa jo jotain rotia oman alueen puolustamiseensa. Eihän tuo edelleenkään ole mitään täysin saumatonta ja vastuksetkaan eivät olleet ihan sieltä kovimmasta päästä, mutta kehutaan nyt kun paikka on. Katsellaan miten pärjäävät kun vastaan tulee astetta vaarallisempaa nippua ja kotiyleisöstäkään ei ole enää tukena.

Luke Schenn ja Nicklas Grossmann ovat kyllä herroja joita tuli jo liian pitkään kaivattua Flyersiin. Kunnon santapaperiosastoa, jotka eivät taklauksiaan säästele. Tästä huolimatta eivät kuitenkaan ryntäile syyttä suotta, vaan haistavat ja näkevät hyvin paikat niiteilleen. Saavatpa vihdoista viimein ne vastustajienkin hyökkääjät pitää päänsä ylhäällä. Pitkään mentiinkin niin, ettei puolustuksessa oikein ollut sitä taklausvoimaa kun Pronger ei suuremmin ajellut ja Coburn on Coburn. O'Donnelkaan ei aikanaan oikein enää ehtinyt taklaamaan. Näin ollen Mezzy oli oikeastaan se alakerran kovin taklaaja, mikä ei ole ideaalein tilanne. Vielä kun saavat tuonne sitä kiekollisuutta lisää liikkeen kera ja raavittua jostain sen uuden johtavan puolustajan (helpommin sanottu kuin tehty), niin tuosta pakistosta voisi olla jo johonkin.

Voracekin näyttäisi vihdoista viimein heränneen tehoilemaan säännöllisesti, mikä on enemmän kuin tarpeellista. Nuoremman Schennin mahtimatsille myös peukkua. Muutenkin on ollut viime ajat selvästi piristymään päin ja mikä olennaisinta sentterinä.

Matt Readille pitää uhrata vielä oma pätkänsä. Mikäli vain jatkaa samaa tahtia, niin mutkista kyllä kovasti tulevia salary cap -kuvioita, sillä ei tällaisesta kaverista oikein mielellään luopuisikaan. Tällä hetkellä ehdottomasti tuon hyökkäyksen luontaisin viimeistelijätyyppi ja vieläpä ihailtavan monipuolinen. Joskin näillä otteilla myös se kauppa-arvo olisi jo yllättävänkin kova ensi kesänä ja mikäli laskevat, ettei ole mahdollisuutta maksaa tälle haluamaansa korotusta, niin voisi olla hyvä palanen sen potentiaalisen nousevan nuoren kärkipakin metsästämiseen. No katsellaan nyt rauhassa.

Joku saisi kyllä herättää kapteenin. Roo'lla olisi melkoinen slumppi päällä ja pientä apinaakin jo harteilla. Brieren kanssa lähti aluksi toimimaan todella mukavasti, mutta vähän epäonnenkin myötä niitä onnistumisia ei vain tullut. Nyt ovat sitten hiihdelleet pari peliä vähän missä milloinkin. Yhtälailla itseään hakeneen Simmondsin myötä tuo ketju oli tosiaan täysin yössä ja pakotti valmennuksen kokeiluihin kolmannessa vaikka kaikki muut ketjut varsin mukavasti toimivatkin. Briere sentään sai lopulta sen tärkeän onnistumisensa.

Simmer ei tuntunut oikein uskaltaneen mennä tilanteisiin normaalilla rämäpäisellä tyylillään vaan oli turhankin passiivinen ja varovainen, jolloin oli aika turha tapaus. Toivon mukaan tuo on vain väliaikaista ja pelien myötä pois karisevaa, sillä muuten saadaan tuskailla ihan riittämiin.

Noilla Jayn postaamilla vitjoilla siis lähtivät ja kolmannessa pyörittelivätkin urakalla, kiitos ykkösen syväjään. Näyttivät seuraavilta:

McGinn/Read - Giroux - Voracek
Briere - Schenn - Simmonds
Read/McGinn - Couturier - Knuble
+ nelonen, jota ei enää suuremmin jäällä näkynyt

Tuo ruletti kyllä sekoitti pakan aika täydellisesti, eikä sieltä nyt noussut esiin mitään uutta välittömästi klikannutta yhdistelmääkään. Saapa nyt nähdä millä menevät Leafsia vastaan, mutta pari askelta taaksepäin voisi olla tässä asiassa ihan hyvä juttu. Tuo Caneyn kasaama runko on se mistä itsekin lähtisin liikkeelle ja pitäisin kiinni. Kerran kun noita toimivia pareja on löytynyt, niin helvettiäkö hukkaamaan niitä?

Seuraavaksi siis jo tovin mainostamani kuuden pelin vierasputki alkaen Torontosta, joka on aika hyvä mittari tälle nykyiskulle. JVR iskee varmaan ne pari pakollista, jotta jossittelijat saavat ruokaa. Tästä heti seuraavana yönä Jets ja nämähän olivat muistaakseni viime kaudella Flyersille todella v-mäinen ja vaikea vastus, kermana vielä tuo hurmoksellinen kotiyleisö sekä back to back matkusteluineen, joten saapa nähdä mitä tuosta tulee. Tässä valossa Leafsin voittaminen olisi ihan kiva juttu varsinkin kun kolmantena vuoroaan odottelisi vahvasti kauden aloittanut ja aina yhtä "helppo" Devils. Sitten viikon toinen back-to-back kun seuraavana iltana kiekko tippuisi Montrealissa. Tuntuu vain aika raskaalta viikolta matkusteluineen kaikkineen, joten hyvä alku olisi ihan toivottavaa. Siellä voisi Reimer laittaa imurin päälle ja Phaneuf jättää luistimensa teroittamatta, niin josko se siitä...

Btw. Tuo Goligoski voisi olla näin täysin hypoteettisesti ajatellen ihan mielenkiintoinen haku, mikäli ei nyt saisi peliään kulkemaan. Näillä penkityksillä on tosin tapana piristää ja kun kerta Nealistä luopuivat saadakseen kaverin, niin tuskinpa ovat ihan heti luovuttamassa. Mutta olisi mielestäni sopivaan hintaan ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus ja toisi juuri sitä liikettä ja kiekollisuutta tuonne lisää että YV-osaamista viivaan. Pens-kohtaamisiinkin saataisiin lisää tuttuja naamoja vastakkain. Tuoretta sopimusta olisi tosin vielä tämänkin kauden jälkeen kolme vuotta jäljellä 4,6 miljoonan caphitillä eli onhan tuossa sitä riskiäkin, mutta jotenkin vain tykkäisin ja Homerhan ei näitä riskejä pelkää. Dallasista vaan ne käyvät pakit pois kuleksimasta ;) No vaikka tulisikin ajankohtaiseksi, niin tuntuu enemmän ensi kesän jutuilta, jolloin voidaan siirrellä palkkoja ja palasia poiskin luontevammin. Esim. Goligoski Phillyyn ja vuorostaan loukkaantumisaltis Mezzy jonnekin toisaalle voisi olla ihan virtuaalimanageroinnin arvoinen ajatus puolustuksen parantamiseksi.

Pitkälti samat mietteet illan pelistä itsellänikin mitä on jo julki tuotu, mutta on Se vaan kumma että ei pystytä ehjää 60 minuuttista pelaamaan. Kolmannessa erässä momentumi pyörähti kaverille kyllä niin raskaasti että ihme ja kumma että sieltä edes jatkoajalle mentiin. Ehkä tuossa tasaisuudessa olisi eniten tehtävää, muuten kaksi erää hyvää Flyers-kiekkoa.

Tässä on vähän tuo Lavin "hyökkääminen on paras puolustus" pelaamisen varjopuolia sillä vaikeapa sitä on painaa täyttä 60 minuuttista, urut auki, varsinkaan ottelusta toiseen, vaan välillä pitäisi kyetä ottamaan vastaankin ilman sen suurempia ongelmia ja takaiskuja. Tässä on ollut yksi akilleenkantapää kaudesta toiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Joo, katoin minäkin Flyersin matsin. Alussa tuli jo tuskan hiki ylle, kun Canes iski nopean avausmaalin. Onneksi kuitenkin Flyers sai väännettyä voiton kovan työn kautta. Jotenkin vain omasta mielestäni Flyersin pelaaminen ei näytä niin rennolta kuin viime kaudella. Nyt on onneksi saatu vähän maalihanoja auki, mutta joitakin pelaajia varmasti vielä maila hiukan puristaa. Brayden Schenn pelasi mainion ottelun ja oli yksi näkyvimmistä pelaajista. Samoin Voracekille kunniaa. Ykkösketjustamme ei löydy sitä maalintekijää tällä hetkellä. Toivoisin, että Giroux ottaisi enemmän vastuuta maalintekijänä, kun miehellä on varmasti paras laukaus koko ketjusta. En tiedä miksi Giroux'n meno on aika tukkoista, mutta epäilen, että hänellä saattaa olla turhia paineita niskassa kapteeniuden takia. Samaa rentoa ja luovaa Giroux'a ei olla oikein nähty tällä kaudella.

Pakistoon mielellään tarvittaisiin lisää taitoa. Mielestäni kiekollinen peli on liikaa Timosen vastuulla. Goligoski voisi olla ihan hyvä haku, mutta mielestäni liian kallis sellainen. Toki jos vaihtuu Meszarosin kanssa päikseen, niin miksipä ei. Flyersin materiaali riittää playoff-paikkaan, mutta ei siitä eteenpäin taida kovin olla mahdollisuuksia.
 

Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy
Sitä puristamista on ollut tosiaan koko alkukauden ajan havaittavissa, ja tästä taisinkin jo aiemminkin kitistä. Lavin pelityyli on tosiaan todella hyökkäävä mutta eniten tuossa harmittaa hyökkääjien takakarvan minimaalisuus, pl. Roo ja Read joita tuo kahteen suuntaan pelaaminenkin näyttää kiinnostavan. Jospahan se tästä.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mulla on pistänyt silmään Flyersin pelissä se, että saatetaan viedä peliä ihan mielin määrin ja luoda maalipaikkoja liukuhihnalta, mutta... Kun maaleja ei tulekaan noista paikoista ja tuomaritkin vähän potkivat päähän(jättävät viheltämättä vastustajalle selviä jäähyjä, antavat Rinaldolle jotain käsittämättömiä "sukellus"-rangaistuksia Jaakobin tuomiona ja toki lisäksi sorrutaan itsekin tyhmiin jäähyihin), niin alkaa käsittämättömät kiekonmenetykset, huolimattomuudet ja lisäksi keskittyminen lipsuu vääriin asioihin, joilla avitetaan sitten vastustajat mukaan peliin.

Tämä on paistanut varmaan jokaisessa matsissa.(Ehkä pl. murskavoitto Floridasta)
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Brian Boucher kutsuttu ylös ja Leighton IR listalle, katsotaan saako Boosh pelata tällä viikolla kun peräkkäisiä pelejä tulee viikolla kaksi kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös