Philadelphia Flyers 2011-2012

  • 379 494
  • 973

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Viime kauden pettymysten sulattelun ja arvioiden jälkeen sitten lopulta itsekin suuntaan valitettavasti jo tässä vaiheessa kohti tulevaa.

Kuten täällä ollaankin jos spekuloitu niin se mitä ensi kesänä tapahtuu (ja siis missä mittasuhteissa) riippuu tasan tarkkaan siitä onko aikomuksena hommata se todellinen ykkönen vai luotetaanko sitten Bobon kehitykseen ja toivotaan sitä parasta kuten tähänkin asti.

Itse olin vielä tähän vasta päättyneeseen kauteen lähdettäessä sinänsä ymmärtäväinen tälle “karsitaan maalinsuulta panostetaan muualle” -linjalle kun se kuitenkin vei edellisellä kaudella sen parin voiton päähän Stanley Cupista, mutta se taisikin sitten olla tuon maalivahtipaletin maksimaalisin onnistuminen kun vasta haukkoja vastaan alkoi se yskähtely. Tänä vuonna se alkoi jo heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien ja kun muukaan paketti ei ollut sitä mitä piti, Pronger sivussa jne. niin kylmää kyytihän sitä vain tuli. Sabresin onnistuivat vielä jotenkuten selvittämään sillä rutiinillaan, mutta Bruins näyttikin sitten sen kaapin paikan. Erona molempiin vastuksiin oli, että toisessa päässä pelasi ihan liigan terävimpään kärkeen kuuluva kassari. Eli siis jotain vain tarvitsisi tehdä tuolle kaikelle sillä itselläni ei vain riitä usko, että ilman kunnon veskarihankintaa kävisi yhtään sen ruusuisemmin ensi kaudellakaan. Bobossa on eittämättä potentiaalia, mutta ei kaikkea nyt vain voida lähteä rakentamaan toista kauttaan aloittavan veskarin varaan sillä toinen kausi on monesti ensimmäistä huomattavasti vaikeampi kun ne odotukset niin omat kuin muidenkin ovat kasvaneet hyvän ensimmäisen myötä ja samalla tietoisuus niistä heikkouksista on levinnyt ympäri liigaa. Mielestäni Bobo ei vain ole vielä valmis olemaan sen Stanley Cupista taistelevan joukkueen ykkönen se ykkönen niissä otteluissa, joissa siis aivan minimaaliset marginaalitkin ratkaisevat suuntaan tai toiseen. Mikäli tässä olisi vasta menossa jokin kova rakennus, jonka menestyksellinen päämäärä olisi vasta jossain useamman vuoden päässä, niin sitten ilman muuta joukon jatkona kokemusta ja oppia vain nuorelle miehelle suuressa roolissa, mutta nyt näkisin kaverin kannalta parhaaksi päästä siihen Tuukka Raskin kaltaiseen tilanteeseen mahdollisimman paljon pelaavaksi kakkoseksi mikäli eteen vain saadaan näitä nykyisiä turisteja tasokkaampi mies. Silloin pääsisi rauhassa keskittymään siihen harjoitteluunkin ja heikkouksiensa kehittämiseen Jeff Reesen kanssa, mitä nyt ykkösen pelimäärillä ei hirveämmin pääse tekemään. Mielestäni se palvelisi ihan jokaista.

Toinen juttu tähän maalivahtitilanteen selvittämiseen on sitten se, että nyt tuolla markkinoilla olisi tosiaan viime kesästä poiketen huomattavasti parempia vaihtoehtojakin näiden “Dan Ellisten” (viime kesän märkäuneni) sijaan eli siis jo mainittu kaksikko Vokoun - Bryzgalov, joiden avulla voisi ihan oikeasti tulla sitä upgradetusta tuolle sektorille. Toki pitää huomioida, ettei kumpikaan herroista ole voittanut urallaan sen suurempia; Bryzin playofftilastot ovat olleet tasaisen laskevia sitten niiden ensimmäisten huimien Ducks-proffien ja Vokoun ei ole päässyt kuin pari kertaa haistelemaan ensimmäistä kierrosta. Joskin varsinkin Vokoun on juurikin tällainen heikkojen joukkueiden uhriksi joutunut -tapaus. Eivät siis missään nimessä olisi mitään automaattisia “Cup on meidän” hankintoja ja sen vuoksi tässäkin piilee se riskinsä sillä on eroa onko se kevään kovissa peleissä pettävä lenkki tuollaista 1,5-1 miljoona luokkaa vai sitten jotain ~5 miljoonan sarjaa sillä jälkimmäisen eteen joudutaan uhraamaan huomattavasti enemmän, jolloin sen pettäminen olisi sitäkin kivuliaampaa ja samalla kriittisempääkin sillä muu nippu ei olisi yhtä vahva kuin tuossa halvemmassa skenaariossa. Tätä voinee kysyä Sharks-kannattajilta. Tässä piilee ehkäpä tämän Flyersin jo hyvin pitkäaikaisen huippukassarittomuuden pohjakin sillä ne kaverit ovat kuitenkin kohtuu harvassa joista tällaista summaa voi tai siis kannattaa maksaa ja mikäli se menee ketaralleen vieläpä pitkällä sopparilla niin siinäpä sitä. Flyersissa ollaan kuitenkin menty tätä toista linjaa jo sen verran kauan ja sitä Cupia ei ole tullut, joten ainakin itse alkaisin pikku hiljaa olemaan kypsä tälle toiselle lähestymistavalle.

Ehkäpä se suurin ongelma on tässä, että miten saataisiin yhdistettyä tämä kovempi kassari Bobon kehityksen kassa sillä Flyersilta nyt kuitenkin löytyisi nyt organisaatiosta kaveri, jolla ainakin omasta mielestäni olisi niitä lahjoja hyväksi, ken tietää jopa erinomaiseksi NHL:n ykköseksi. Eri asia toi miten nämä sitten realisoituvat. Eli mikäli solmitaan jokin vaikkapa viisivuotinen sopimus kovalla caphitillä ja sitten Bobo nousi parissa kaudessa syrjäyttämään tämän hankinnan niin siinähän sitä ihmeteltäisiin kolme vuotta viiden miljoonan kakkosta tai sitten tätä sitten mahdollisesti jopa istutettaisiin farmissa/peluutettaisiin Euroopassa Flyersin piikkiin, mitä näitä keinoja nyt on ulososton lisäksi. Vaikeaksi menisi kuitenkin. Täten jokin kolmevuotinen paperi voisi olla sellainen aika ideaali veto, jota sitten aikanaan tarpeen mukaan voitasiin joko pidentää tai jättää uusimatta. Niin ja lisä ongelmia tulisi sitten mikäli aikanaan pitäisi sorvata Bobolle sitä rahakkaampaa jatkoa niin silloinhan sitä olisikin kalliista puolustuksesta siirrytty sujuvasti kalliiseen maalivahti-tandemiin. Toki mikäli tulokset kiittäisivät niin mikäs siinä, mutta tätähän ei kukaan voi tietää.

Paljonhan tässä on pohdittavaa ja pyöriteltävää sinne Flyersin toimistollekin, mutta ainakin itse alkaisin pikku hiljaa olemaan täynnä tähän maalivahtirumbaan kun tuohon nykyjoukkueeseen on muutoin panostettu niin valtavasti aina varausvuoroista alkaen, jolloin joko Bobonkin mahdollinen nousu sitten aikanaan kunnon ykköseksi voisi tulla liian myöhään mikäli Pronger ja Timonen eivät olisi enää ne samat kaverit kuin vielä tällä hetkellä ja Timonen välttämättä edes koko organisaatiossa. Toki mikäli siellä löytyy sitä luottoa Boboon enemmän kuin laki sallii niin mikäs siinä, mutta itse en siis laskisi vielä toista kauttaan aloittavan kaverin varaan noin paljoa vaan haluaisin antaa tällekin sitä aikaa kasvaa ja kehittyä.

Jos nyt ajatellaan niin Bryzgalov ei välttämättä oikein sopisi tähän kuvioon sillä uskoisin kaverin nyt kolmekymppisenä hakevan NHL:stä (mikäli siis ei lähde KHL:ään) sellaista pitkää ja todella rahakasta pakettia, joka taas ei ehkä Flyersin kannalta ole se aivan ideaalein sillä liikaa pituutta kuin rahaakaan en ainakaan itse kaipailisi juuri tähän rakoon. Vokoun sen sijaan täyttäisi ensi heinäkuussa jo 35 ja ura on toistaiseksi mennyt näissä pikkuseuroissa vailla sen suurempia menestysmahdollisuuksia, mutta rahaa sentään olisi jo taottuna mukavasti, joten voisin kuvitella, että sitä halua vuodesta toiseen palkkakattoa vastaan panostavaan ja siten menestystäkin kaudesta toiseen hakevaan seuraan olisi ja tämän mahdollistamiseksi voisi hyvinkin olla halukas antamaan hieman palkassaan periksi ja uskon, että pituudestakin voisi löytyä paremmin yhteistä säveltä. Tai siis mistä näitä tietää, mutta ainakin itse toimisin juuri noin mikäli se Stanley Cup vain olisi se päämotiivi sillä ei tshekillä sitä uraa huippuvuosista puhumattakaan välttämättä enää niin hirveästi ole jäljellä ja siten aikaa sen Cupin voittamiseen ja uran kruunaamiseen.

Se on vain se kolikon ikävämpi toinen puoli, että mikäli tälle tielle lähdetään niin,. riippuen toki tuosta kassarin mahdollisesta hinnasta, sitä tilaa olisi todellakin tehtävä kuten täällä ollaankin jo esiin tuotu. Tällä hetkellä nipussa olisi siis kiinni se $56 252 488 ja sopimuksia tässä hurjat 16 (9+6+1). Jätin eriävistä syistä pois niin Leihgtonin, Walkerin kuin Lappynkin. Nykyinen katto kun on 59,4 miljoonaa, johon arvioidaan tulevan jotain 2-3 miljoonan nousua vai mitä nämä arviot nyt olivat niin se menisi tuonne 61,4-62,4 -akselille. Toki tuota suurempikin nousu olisi luonnollisesti aina vain parempi. No kuitenkin tuolla nousulla sitä tilaa olisi siis se reilut 5 tai 6 miljoonaa ja sopimuksia tarvittaisiin vielä 7 (vähintään 6) ja yhden näistä siis tulisi olla sen miljoonaluokan maalivahti. Lisäksi pitäisi jättää sitä pientä pelivaraa kauden ajaksikin. Täten kuten esille on jo tullutkin niin se siis olisi vähintään bye bye Leinolle ja yhdelle tuosta puolustuksesta ja mahdollisesti vielä hyökkäystä olisi karsittava lisääkin (Versteeg?) riippuen siis niin tästä noususta kuin sitten tämän maalivahti X:n caphitistä. Tästä lopussa enemmän, mutta ensin muutama merkki lisää.

Hartnellia pidän sinänsä tärkeänä, että olisi kuitenkin ainoa oikeasti fyysinen pisteiden tekoon pystyvä hyökkääjämme. JVR on toki iso ja lisäsi kauden mittaan sitä fyysisyyttäänkin ja muista mm. Richards ja Giroux pystyvät halutessaan mojoviin avojäänpommeihin kuin muutenkin, mutta molemmat ovat kuitenkin kohtuu pieniä. Hartnell olisi siis ainoa iso, ruma, nenänsä joka paikkaan tunkeva ronkeli, joita vain tarvitaan joka joukkueessa. Vaikkapa tuossa surullisessa Bruins-sarjassa mies oli niitä harvoja Flyers-pelaajia, jotka kykenivät vastaamaan nallejen fyysisyyteen ja rummutukseen tai edes kunnolla pyrki tähän. Ideaalisesti voisi toki olla halvempi, mutta itse olen jo oppinut elämään tuon kanssa. Toki kaikkein parastahan olisi laittaa Scott pihalle ja hankkia tilalle puolet tai lähemmäs puolet halvempi samanlainen ne reilut 20 häkkiä ja reilut 40 pistettä tekevä jyrä, mutta tällaisia kavereita etsii moni muukin, joten ei tule tapahtumaan. Scott on siis ainakin omissa kirjoissani koskematon ja kun omaa NTC:kin niin ei tule liikkumaan yhtään minnekään ja hyvä niin.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Carter siis teki juuri niin pitkän ja rahakkaan jatkon, että ei tule tämän vuoksi myöskään liikkumaan sitten mihinkään. Lisäksi Jeff oppi kauden aikana pelaamaan luontevasti laidassa paukuttaen 35+ häkkiä, joka samalla helpotti tuota viime kesänä ollutta sentteriongelmaakin. Eli ei tämänkään vuoksi mitään kauppoja enää vain väen väkisin pidä tehdä. Vielä viime kesänä olin kovasti miehen kauppaamisen kannalla, mutta kauppaa ei nähty ja hyvä niin sillä osoitti pelaamisen myös laidassa luonnistuvan. Niin ja ei tuon tason maalintekijästä ole paha maksa hieman päälle viiden miljoonan caphitillä.

Richards, Giroux ja JVR ovat myös koskemattomia ja tämän joukkueen ydintä vielä pitkälle tulevaisuuteen. Brierellä puolestaan on sellainen sopimus ja caphit, että tuskinpa kelpaa sitten kenellekään tai ainakaan kauppaaminen ei hirveämmin Flyersille kannattaisi vaikka pelasikin vahvan kauden mikä on samalla myös syy jättää tämä tekemättäkin. Niin ja kun omaa sen NMC:n niin ei lähde yhtään minnekään ilman omaa haluaan ja uutta Gagne-caseäkään ei heti seuraavaksi kesäksi kaivattaisi kun kyseessä olisi vieläpä yhtälailla kannattajien suuresti rakastama pelaaja. Lisäksi vahva playoffpelaaja, joita ei voi olla koskaan liikaa. Niin ja eikä siis tuon tason caphittejä vain heitellä sinne tänne sillä palkkakatot ne muillakin painavat ja ne joille ei paina eivät taas rahat riitä. Niin ja kykenee pelaamaan luontevasti niin keskellä kuin laidassakin, joten muokkautuu myös sen mukaan tuonne mihin tarvetta on.

Versteegistä sen verran, että kuten on varmasti jo monesti esiin tullutkin niin itse en ole alkujaankaan ymmärtänyt tätä loputonta kaveriin kohdistunutta suolausta vähän siellä sun täällä, mutta eihän Kris toki nyt mitenkään sen erityisemmin ainakaan vielä säväyttänyt, joka on toki myös myönnettävä, mutta eipä muukaan joukkue tämän loppukauden osalta. Herää vain kysymys, että onko se sitten tuollaisen 3 miljoonan miehen tehtäväkään? Mikäli hintaa olisi pari enemmän niin silloin toki pitäisi ollakin niitä suuria johtohahmoja. Mutta siis mikäli maalivahtia tosissaan haetaan niin silloin kuuluu siihen ulostettavien osastoon mikäli vain tarvetta tälle on sillä ei kuitenkaan tuo mitään korvaamatonta ja ole millään tavalla todellinen ydinpelaaja tuossa nipussa. Muissa tapauksissa en olisi mitenkään pahoillani vaikka kaveri kuuluisi niin ensi kauden kuin pidemmänkin aikavälin kuviohin. Lisäksi kuten Jaykin nosti jo esiin niin hintaa maksettiin sen verran ja mitä nyt tuskin ollaan heti saamassa takaisin kun koko joukkueen kausi päättyi miten se päättyi eikä Kriskään sen positiivisemmin tuolta erottunut, jolloin Homer varmasti haluaisi katsoa korttiaan hieman pidempäänkin, mikäli siis se ei sulje samalla muita keskeisiä vaihtoehtoja liiaksi pois.

Prongerista ja Timosesta sama jutut. Kimmolla on NMC ja sellainen caphit, ettei tule kyllä kelpaamaan ja Prongerin sopimuksen pituus puolestaan ei tule kelpaamaan kenellekään kun on 35+ diili, joka hilluu katossa niin kauan kunnes loppuu vaikka pelaa lopettaisi aikapäivät ennen sitä. Näissähän on se idea, että yritetään estää näille 35+ veteraaneille tehtävät häntäsopimukset kun ne eivät katoakaan capista kuin sormia napsauttamalla vaikka urille hyvin helposti tason laskettua niin kävisikin. Niin ja sitten puhumattakaan siitä, että nämä kaverit nyt muutenkin ovat yhä sen verran arvokkaita, että pitkälti no way kun ruvetaan liikkumisesta muualle puhumaan.

Tähän väliin Lappysta sen verran kun tuli tuo sopimus juttu puheeksi eli siis johtuen juuri tuosta 35+ sopimuksesta se kiusaa loppuun asti vaikka mies itse lopettaisikin. Tähän mennessähän Lappy ei tätä ole virallisesti tehnyt vaan kuntouttaa itseään eikä siis paluutakaan ole virallisesti poissuljettu vaikka itse en siihen hetkeäkään usko, mutta kaveria voidaan täten siis pitää tuolla LTIR-listalla, jolloin palkkakatto voidaan “ylittää” Lappyn sopimuksen verran tämän listalla olon ajalta (näiltä päiviltä sen miehen päiväpalkan verran) ja näillä näkymin tulisi olemaan tuolla listalla myös viimeisenkin sopimus kautensa koska ei Flyersilla ole varaa ottaa tuotakaan ekstraa näihin laskuihinsa mukaan vain huvin vuoksi vaan silloin Lappyn pitäisi oikeasti olla kunnossa ja kyetä pelaamaan ongelmitta.

Mitä tuohon Hyttysen toivomaan fyysisyyden ja koon kasvattamiseen tulee niin käytössä olevilla rajallisilla resursseilla tämä vain helposti tarkoittaa sitä, että joukkueesta helposti tulee A) hitaampi, B) kädettömämpi ja putkinäköisempi tai C) näitä molempia. Sillä suurikokoiset fyysiset ja siis hyvin liikkuvat kaverit ovat vain haluttuja, mikäli omaavat edes jonkinlaista pelikäsitystä ja taitoja ja mikäli näitäkin pitäisi vielä oikein olla niin hinta senkun kasvaa. Nämä kaverit eivät vain ole mikään luonnonvara, mistä ammentaa kun siltä tuntuu. Olisihan se toki mukavaa, että näitä kavereita löytyisi ilman, että joukkue muilta osin heikkenisi (jota itsekin siis ilman muuta toivoisin), mutta tämä on sitä kuuluisaa toiveunta juurikin siis näillä Flyersin palkkakatto-ongelmilla. Mikäli rahaa ja tilaa olisi niin mikäs siinä. Niin ja itse pidän juurikin sitä liikettä vain äärettömän tärkeänä nykykiekossa. Lisäksi eikös Flyers nyt juuri ole vuosikaudet/kymmenet yrittänyt sitä menestystä se koko ja fyysisyys tärkeinä pääprioriteetteina kun se kerran kultaisella 70-luvulla tuotti sitä nannaa. Ennen pystyi vielä kahvaamalla vaivatta paikkaamaan sitä hitaampaa jalkaa, mutta nykyään näin ei enää ole vaikka linjat jälleen hieman sallivimmiksi ovat hieman kääntyneetkin. Näin ollen en vain näe tuota lähtökohtaista ja tarkoitushakuista koon ja fyysisyyden kasvattamista minään oikotienä onneen kun ei joukkue kuitenkaan ole mikään pehmoinen tälläkään hetkellä vaikka ei nyt erityisen fyysinenkään, vaan kyllä ne akuuteimmat rahareiät ovat ainakin näille silmille ihan muualla.

Mutta siis jäljelle jäisivät näistä merkittävistä ja siis hintavammista kavereista (Leightonit ja Walkerit olisivat tässä tilanteessa niitä automaatio dumppauksia, jos ja kun eivät muualle kelpaa niin jälleen Phantomseihin) tuo puolustuksen nuorempi avain kolmikko sekä hyökkäyksen Leino (ei jatkoa) ja Versteeg. Se paljonko pitää karsia riippuu siis siitä ketä ja millaisella sopimuksella tuonne maalille haetaan ja paljonko se katto nousee. Mikäli Bobolla lähdetään niin riittää että tuosta viisikosta valitaan ainoastaan yksi, jonka jatkoa ei nähdä niin tärkeäksi ja joka ei siis jatka, mutta mikäli haetaan kovempaa ja kalliimpaa kassaria (kuten toivon) niin silloin pitää siis vain karsia lisää ja tässä tapauksessa tuo Dekonkin hahmotelma on toki kaunis ajatus, mutta myös aika kaukana siitä todellisuudesta sillä ensinnäkin rosteri pitäisi kasata ja laskea sen 23 ei 20 pelaajan mukaan mikä siis mahdollistaa sen inhimillisen elämän kauden ja pikku vaivojen aikana sillä ilman LTIR-listalle laittamista (jossa taas on se siellä minimioloaika, mitä en juuri nyt muista enkä nyt tarkistaakaan jaksa, mutta pidemmästä ajasta kuitenkin puhutaan) sitä tilaa ei vain muutoin synny, jolla sitten paikattaisiin niitä lyhyempiä vaivoja tai ihan sairastumisiakin. Tällöin vain pitää olla sitä pelivaraa mieluusti sen kolmen lisäukon verran siis jo automaattisesti tuohon laskettuna sekä sitten sitä lisätilaakin eri liikkeille millä voidaan sitten paikata IR-listalle laitettuja (tällöin vapautuu rosteripaikka käyttöön, mutta ei kuitenkaan cappiä).

Puolustuksen kolmikosta itsekin valitsisin Carlen ihan siitä syystä, että Mattin valtti on lähinnä tuo selvien heikkouksien puute eikä niinkään luontaisten vahvuuksien löytyminen, no peliäly on toki vahvaa. Itse en vain näe, että kaveri voisi enää tuosta paremmaksi muuttua. Sen sijaan Coburnilla on raameja muillekin jaettavaksi (jota on pikku hiljaa oppinut käyttämään) ja liike on upeaa. Sitten kun se heikkous eli pelinhahmottaminen ja eri tilanteiden lukeminen ja siten näiden ominaisuuksien yhdistäminen NHL-kaukaloon ja nopeatempoiseen pelaamiseen on vuosien myötä tasaisen varmasti petraantunut ja viime kausi oli ehdottomasti uran parasta tekemistä noin kokonaisuutena niin vaikea sanoa missä ne kaverin lopulliset rajat sitten ovat? Meszarosilsta löytyy puolestaan löytyy pirun vahva kanuuna ja on fyysisesti ja siis voimatasoiltaan tämän kolmikon vahvin kuin lahjakkainkin. Lisäksi Carlen tavoin paketista tuntuisivat puuttuvan ne heikkoudet vaan tilalla on tasaisen hyviä/laadukkaita ominaisuuksia. Lisäksi viime kaudella osoitti olevansa tämän kolmikon vahvin lenkki ja kun samalla nuorinkin niin aina vain parempi.

Sitten tosiaan en usko, että tuolla noin kolmella miljoonalla (suurin piirtein se Versteegin caphit ja oma arvioni Leinon tulevasta) missään nimessä Vokounkaan irtoaa vaikka tulisikin vastaan, jolloin siis olisi uhrattava sekä Leino että Versteeg ja yksi tuosta pakistosta ellei sitten katto nouse aivan hirmuisesti. Jäljelle jäisi toki ylimääräistä rahaa, jolla sitten näitä aukkoja pystyy hieman paikkailemaan. Kuten näkyy niin kovaa pyörittelyähän tuo vaatii ja siten voi hyvin käydäkin niin, että Boboon luotetaan ja hommaavat vain jonkun semikivan kakkosen tälle. Pitäisin tätä jopa todennäköisenä, vaikka itse muuta toivosinkin, mutta joo eivät tuollaisetkaan myllerrykset nyt ihan kaikkein ihanteellisimpiakaan ole ja nostaisivat myös sen uuden miehen onnistumispaineita maalinsuulla. No sen näkee sitten aikanaan.

Jatkuu...
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Vaikka Schneider ja Bernier ovatkin lupaavia nuoria kavereita ovat Homer sekä Snider sanoneet jo luottavansa Bobrovskyyn ja että hänestä tulee tulevaisuudessa se maalivahti jos on tullakseen, nyt onkin tarkoituksena Flyerseilla hommata, siis jos hommaavat niin todellakin kokemusta jo omaavaa vahti joka pystyy pelaamaan selvänä ykkösvahtina, joten Bernier sekä Schneider eivät ole vastaus tähän tilanteeseen vaikka molemmat tosiaankin ovat todella lupaavia pelaajia. Hovisen sainaus on mielenkiintoinen veto.

edit. Eager siellä jos pistääkin tuulemaan ja tulee taas hyvää tekstiä jengin tilanteesta:)
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Mikäli siis lähdetään jälleen sillä halvemmalla toisiaan kirittävällä veskarikaksikolla niin itse en kyllä näe mitään Pascal Leclaire’a sitten minään vaihtoehtona ihan jo sen takia, että on matkannut viime kaudet loukkaantumisesta toiseen ja täten pelannut kolmen viime kauden aikana hurjat 60 ottelua eikä nyt mielestäni mitenkään sen kehuttavammin. Columbuksessa oli se ykkönen kunnes loukkaantui ja Steve Mason pelasi melkoisen tulokaskauden. Sitten Sensiin, jossa miehen varaan varmasti laskettiin niitä toiveita, mutta rikkonaista oli ja täten lähinnä sitä kakkosen tonttia. Tässä tilanteessa Flyers kuitenkin kaipaisi sitä selvää haastajaa Bobolle ja sitä ei tuo ranskankanadalainen “takana loistava tulevaisuus” kaveri vain itselleni ole. Jollakin Giguerella nyt olisi niitä meriittejä ja voisi sopivalla hinnalla ja lyhyehköllä sopimuksella ollakin ehkäpä sellainen potentiaalinen kaveri ja uuden auringon nousun metsästäjä, mutta toisaalta tasapaksuisuutta on riittänyt jo kohtuu pitkään. Rolosonkin on toki vielä listalla, mutta jatkanee ensinnäkin Tampassa ja lisäksi mittarissa jo se 40, joka maalivahdista huolimatta alkaa olemaan jo sitä sarjaa, että vaikka tällä kaudella näyttäisi kulkevankin niin seuraavasta ei sen varmemmin voikaan mitään sanoa. Johan Hedberg pelasi vahvan kauden Devilsissä, jossa siis jatkanee, ja olisi myös yksi edes jonkinlainen vaihtoehto. Muuten olisivatkin aika puhtaasti näitä “ikuisia” kakkosia, jotka tuskin toisivat mitään sellaista mitä eivät Boucher ja Leighton jo tarjoaisi. No Josh Harding voisi olla myös ihan mielenkiintoinen, mutta missasi koko viime kauden polvivaivoihin, joten kunto on aivan arvoitus ja suuri JOS siis löytyisi. Itseäni alkoi jälleen jopa vituttamaan tämän listan läpikäynti ja samalla sen ajattelu, että näin tässä jälleen hyvin suurella todennäköisyydellä käynee eli joku tälläinen mustapekkahan sieltä napattaneen ellei homma sitten peräti jatku samalla kolmikolla, joista siis ainoastaan yksi olisi jatkonsa arvoinen. Joopa…

Mitä tulee tähän Fasthiin niin kyllähän tuo nyt melkoista hakuammuntaa olisi. Voisihan se toki osuakin, mutta tätä nyt on Flyersin osalta harrastettu viime vuosina jo aivan liiaksi enkä siis tätä enää sen liiemmin kaipaisi. Jotain edes hieman varmempaa vain tuonne kaivattaisiin.

Niin ja näitä muiden organisaatioiden lupaavia “paitsiossa olijoita” on tosiaan paha tavoitella ilman merkittäviä ja arvokkaita sekä myös luovutettavissa olevia prospekteja. Viimeisimmät kahdella ensimmäisellä kierroksella varatut pelaaja Flyersin organisaatiossa kun ovat niinkin kaukaa kuin kesältä 2007 (JVR&Marshall) niin se kertonee ihan riittämiin tästä tilanteesta. Niiden haman tulevaisuuden varausvuorojen kauppaamiseksihan se jälleen menisi ja ainakin itse jättäisin tämän tällä kertaa tekemättä sillä organisaatiosta löytyy jo valmiiksi yksi jo NHL:ään itsensä nostanut kohtuu suurien odotusten sekä pari muutakin mielenkiintoista veskariprospektia, joiden varaan sitä pidempää tulevaisuutta voidaan myöskin suunnitella. Nyt vain mielestäni tarvittaisiin huomattavasti rutinoituneempaa ja tasonsa jo näyttänyttä sekä ne “lupauksensa” lunastanutta kaveria, mitä nämä Bernierit ja Schneiderit eivät vain ole sen merkittävämmin kuin Bobokaan.

Mikäli tässa nyt jotain nuorta lupaavaa kaveria pitää vain ruveta jahtaamaan niin soittaisivat nyt vain sinne huiman kauden Tshekeissä pelanneelle ja siten Pavelecin taustalle MM-kisoihinkin päässeelle vanhalle tutulle Jakub Kovarille ja kaveri Phantomseihin pelaamaan/jopa haastamaan Boboa, mikäli nyt ei ketään muuta ei sitten Homer voi hankkia.

Mitä tähän Phantoms-osastoon tulee, joille löytynee tarvetta etenkin siinä kohtaa, mikäli Homer panostaisi siihen kunnon maalivahtiin niin nostan heti kättelyssä esiin yhden kaverin, jota en ainakaan huomannut vielä täällä mainittaneen eli kevään yliopistohankinta Matt Readin. Pelasi keväällä 11 ottelua Phantomseissa saldolla 7+6=13 sekä +9 ja suurin piirtein kaikki miehen otteista raportoineet hehkuttivat kuinka väärässä sarjassa kaveri pelaa. Toki tuo otanta nyt oli rajallinen 11 ottelua, mutta ainakin itselleni ehdottomasti sellainen saapas nähdä kaveri, jonka Flyersiin tunkeutumista en pitäisi lainkaan mahdottomana jos nyt en tietenkään missään nimessä minään varmanakaan nakkina. Sai lisäksi ikänsä (ensi kesänä jo 25) vuoksi suoraan yksisuuntaisen sopimukseen, jonka johdosta pelaa sitten NHL-palkallaan AHL:ssä mikäli on siellä pelatakseen ja kun Flyers jo muutoinkin olisi todennäköisesti jälleen dumppaamassa sitä kuollutta taakkaa sinne ihan riittämiin niin ei sitä nyt loputtomiin varmaankaan haluta kasvattaa ja siten luoda niitä lisäkuluja. Tämäkin lisännee sen NHL:n paikan lunastamisen mahdollisuuksia. Muita hyökkäyksen mahdollisia nimiä ovatkin sitten jo täällä mainitut Holmstrom, Wellwood, Sestito niin ja jopa Rinaldo vaikka itse en kyllä ymmärräkään mitä tuollaisella pökkelöllä NHL:ssä tehdään, muuta kuin pelikieltoja sekä niitä “sympatiapinnoja” kalastamassa. Myös loppukaudesta hyvin maaleja AHL:ssä naputellut Mike Testwuide pitänee huomioida ja toisi myös sitä Hyttysen toivomaa kokoa ja fyysisyyttäkin, jonkinmoisilla käsillä ja maalivainulla höystettynä, mutta onko vielä valmis vai tekisikö vielä kausi Phantomseissa hyvää? Sen sijaan aiempia kesinä näissä pyörittelyissä mukana pyörinyt Jon Kalinski pelasi aika vaisun kauden ja oli lisäksi tavalla tai toisella mukana siinä Maroon-tapauksessa. Mikäli olen käsittänyt oikein kuului niihin Maroonin parhaisiin kavereihin joukkueessa ja siten jossain haastattelussa siis julkisesti hieman ihmetteli tämän kohtelua organisaation toimesta, joten voisin kuvitella Homerin johdolla jo vedettäneen sen ruksin myös Kalinskin (sopimuskin katkolla) yli kun ei kuitenkaan nelosen duunari kummemmasta projektiosta puhuta. Ei kuulunut mm. kevään “black ace”-nostojen joukkoon. Joihin siis kuuluivat Holmstrom, Wellwood, Testwuide, Ryan, Rinaldo, Gustafsson, Marshall, Walker ja Backlund. Lisäksi ylös pyörimään kutsuttiin epävirallisesti, eivät olisi olleet pelioikeutettuja, hieman loukkaantuneena ollut Sestito sekä vielä ilman voimassa olevaa sopimusta (viime kauden loppu AHL-try-outilla) ollut Read. .

Puolustuksesta sitten Syvret pelasi ihan mukavasti pudotuspeleissä ruutunsa täyttäen, joten ainakin itselläni kaveri nousi oikeastaan ensimmäistä kertaa Flyers urallaan sinne mahdolliset vakituiset NHL-miehet kategoriaan. Vuodet AHL:ssä ovat selvästi parantaneet sitä oman pään peliä ja voimaharjoittelukin on tehnyt tehtävänsä mikä on tuollaiselle pienelle ei nyt kuitenkaan mitenkään erityisen nopealla (ei toki hidaskaan) pakille aika elinehto. Gustafsson on toki yksi mahdollisuus ja sen verran kaverista tunnuttaisiin organisaatiossa pitävän, että jopa hyvinkin mahdollinen, mutta mielestäni ruotsalainen on vain aika raakile ja nimenomaan siis tuolla omassa päässä ja eri kaksinkamppailuissa. Liike ja kiekolliset taidot toki vakuuttavat NHL-uraa ajatellen. Kausi AHL:ssä suuressa roolissa voisi tehdä vielä hyvää. Itse nostaisin kevät puoliskolla Syvretin kanssa kovia minuutteja kellottaneen ja vahvasti pelanneet Kevin Marshallin tähän, joo varmaan ei niin yllättäen, sillä mikäli tuonne kolmospariin jotain tarvitaan niin Marshall ensinnäkin sopisi sinne luontevasti ja mielestäni nyt vain alkaisi olemaan sen harppauksen aika mikäli NHL-uraa aikoo luoda. Kaverin kiekollinen pelaaminen jakaa paljon mielipiteitä. Toiset pitävät sitä ihan hyvällä tasolla fyysiselle stay-at-home -pakille ja toiset pitävät sitä sitten vielä suurenakin puutteena. Pelejä näkemättä on paha sanoa, mutta jotain tältä sektorilta se siis lienee. Itse vain uskon enemmän tuota ensimmäistä osastoa sillä nämä kritisoijat ovat pitkälti niitä, jotka nyt kritisoivat muutenkin tätä Flyersin prospekti tilannetta kovin sanoin tai sitten keskittyvät hehkuttamaan kovasti Gustafssonia. Marshall lienee myös yksi näistä mahdollisista vaihtoehdoista tuonne, mutta toki campillä pitää näyttää ja vakuutta mikäli pelipaikkaa mielii. Viime syksynähän Camp jäi Kevinin osalta loukkaantumisesta toipuessa väliin. Viime syksynä harjoitusmatseissa ihan positiivisesti esiintyneen Bourdonin kausi puolestaan meni paljolti eri loukkaantumisiin ja muihin kolhuihin, joten ensi kausi AHL:ssä kertonee jo sen suunnan minne kaverin ura on menossa sillä sitä eteenpäin menoa vain pitäisi tulla. Edelleen se sama ongelma eli puutteellinen liike olisi siellä olemassa ja kun ei ole kooltaan kuitenkaan mikään ulottuva jättiläinen niin sitä vain tarvittaisiin senkin edestä. Sitten toki Walker on yksi näistä mahdollisuuksista, mutta tässä captilanteessa miehen tuoma rahallinen taakka on ainakin itselleni liikaa, mutta ei nyt suljeta poiskaan sillä sitä organisaation rakastamaa luonnetta ja kovuutta kuitenkin löytyisi.

Varaustilaisuudesta sen verran, että Flyers varailisi siis ensimmäisen kerran näillä näkymin kolmannen lopulla numerolla 83 (Pensillä olisi 23, johon + 60 saadaan 83, tilaisuudessa on toki ylimääräinenkin varausvuoro #50, joka myönnettiin Montrealille David Fischerin vuoksi, mutta kuuluu tällä hetkellä Wisniewski kaupan myötä Islandersille, mutta vastaavasti Devils menetti 3rd rounderinsa #69 viime kesän Kovy-sekoilujen vuoksi, joka siis tavallaan kompensoi tuon muutoksen) eli muutama pykälä viime vuotista aikaisemmin sentään. Toki hyvin mahdollista ja etenkin mikäli sen kassarin perään nyt lähtisivät on se että niitä aikaisempiakin varausvuoroja lopulta löytyisi.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Itse tilaisuudesta sen verran, että ehkäpä se vuosikerran ihan terävin kärki ei ole niin laaja ja terävä kuin jonain aiempina kesinä (lähinnä siis top-5 ja top-10:kin ja siis todellakin vain ja ainoastaan näin ennakkoon omissa mielissäni sillä se tilaisuuden lopullinen saldo nähdään sitten aikanaan), mutta sen sijaan sitä ihan ok levyttä riittäisi hyvin toiselle kierrokselle ja näille kolmannelle ja neljännellekin saattaisi löytyä reilumminkin niitä kunnon sleepereitä Flyersille tavoiteltavaksi, mikäli hyvin käy. Ihan ok draftilta tuokin siis vaikuttaisi ja ehkäpä Flyersin ja myöhäisten vuorojen kannalta ihan hyvältäkin. Palailen tähän vielä sitten aikanaan ennen varaustilaisuutta ja nostelen esiin joitain omasta mielestäni mielenkiintoisia kavereita, jotka voisivat olla mahdollisesti Flyersinkin varattavina.

Mutta joo tässä oli niitä ajatuksia tulevasta mahdollisimman sekalaisesti.

Sitten vielä se mahdollinen oma pyörittelyni noista ketjuista:

JVR ($1,654,166) - Giroux ($3,750,000) - Carter ($5,272,727)
Hartnell ($4,200,000) - Richards ($5,750,000) - Briere ($6,500,000)
Nödl ($975,000?) - Read ($900,000) - Versteeg ($3,083,333)
Shelley ($1,100,000) - Betts ($700,000) - Powe ($800,000?)
Holmstrom ($750,000), Sestito ($550,000?)

Meszaros ($4,000,000) - Pronger ($4,921,429)
Timonen ($6,333,333) - Coburn ($3,200,000)
Syvret ($600,000?) - Bartulis ($600,000)
Marshall ($845,833)

Vokoun ($4,500,000?)
Bobrovsky ($1,750,000)

Tälle yhteishintaa tulisi, ellen nyt sortunut laskuvirheisiin, $62,231,654, joka on todellakin siellä rajoilla. Mikäli katto siis nousee tarpeeksi niin silloin tuollainen voisi mahdollistua mikäli vielä nuo jatkot pysyisivät noissa rajoissa ja “Vokoun“ ei vaatisi liikoja, mutta tuohon toki vielä tarvittaisiin sitä kauden aikaistakin pelivaraa (0,5-1 miljoonaa), joten tässä tapauksessa sen katon pitäisi todellakin siis nousta lähemmäs 63:n miljoonaan (siis pitkälti päälle 3 miljoonaa nousua) johon en vain aivan usko. Tällöin siis Versteeg jouduttaisiin korvaamaan, jollain halvemmalla vaihtoehdolla ellei sitten niitä tarvittavia hiluja revitä järjestelmällisesti muulta lähinnä siis nuo marginaalikaverit ja minimipalkat yhdistelmä tulisi kyseeseen.

Tuo kolmospari olisi tuollaisena toki melkoinen kysymysmerkki ja uskonkin Homerin tavoittelevan sinne mieluusti jotain kokeneempaa peluria, mikä sitten toki voisi viedä sitä rajallista cappia tuota enemmän ja siten syödä tuota Versteeg/Leino:n pitämismahdollisuuksia entisestään. Lähellä minimiä pelaava ja lähinnä siihen 6. rooliin suunniteltu O’Donnell nyt voisi olla sellainen kohtuu neutraali vaihtoehto, mutta katsellaan.

Niin ja toki Vokouniltakin vaadittaisiin sitä vastaantuloa, mikäli Versteeg/Leino haluttaisiin pitää mukana. Tuo 4,5 on sellainen oma toivemutuiluni, mutta joku kolmevuotinen 5 + 4,5 + 4 paketti voisi olla ihan mahdollinen skenaario siis ainakin näille laseille.

Niin ja mikäli joku ihmettelee mitä Versteeg tekee tuolla Leinon sijaan niin uskon, että Homer ei tule kauppaamaan miestä vielä yhtään minnekään, mikäli ei vain ole pakko vaan katsoo sen korttinsa loppuun asti. Leinon kohdalla pitäisi ensiksi saada se tilanteeseen sopiva ja mahtuva sopimus aikaan, jonka jälkeen sitten vielä Versteegkin kaupaksi siis Carlen/jonkun muun kalliimman pakin lisäksi, joten siinä on vain niitä muuttujia enemmän ja siten menee aina vain reilummin sinne Dynasty Mode -maailmaan. Sitten kun huomio mukana olevan palkkakatto-ongelman (mitä se Leinonkin mahdollisesti jo tiedossa oleva jatko vain korostaisi) niin Versteegistä ei tulisi takaisin sitäkään vähää.

Toki voihan tuota pyöritellä myös niin, että Versteeg vaihtuu suurin piirtein saman caphitin Leinoon, jolloin HBL kasataan “kakkoseksi”, Richards tippuu kolmosen keskelle ja toiseen laitaan sitten Read tai joku muu tarpeen vaatiessa mahdollisesti vieläkin halvempi kaveri vaikkapa Wellwood ($550,000), jolloin saataisiin aika puhdas shutdown-vitja, mitä Hyttynenkin jo kaavaili.

JVR ($1,654,166) - Giroux ($3,750,000) - Carter ($5,272,727)
Hartnell ($4,200,000) - Briere ($6,500,000) - Leino ($3,000,000?)
Nödl ($975,000?) - Richards ($5,750,000) - Wellwood ($550,000)/Read ($900,000)
Shelley ($1,100,000) - Betts ($700,000) - Powe ($800,000?)
Holmstrom ($750,000), Sestito ($550,000?)

Meszaros ($4,000,000) - Pronger ($4,921,429)
Timonen ($6,333,333) - Coburn ($3,200,000)
Syvret ($600,000?) - Bartulis ($600,000)
Marshall ($845,833)

Vokoun ($4,500,000?)
Bobrovsky ($1,750,000)

Hintaa tulisi tälle Readin kanssa suurin piirtein samat kuin tuolle edelliselle (riippuen siis Leinon jatkon suuruudesta suhteessa Versteegin hintaan) ja puolestaan Wellwoodin kanssa tulisi $350,000 säästö, mikä voisi olla myöskin ihan arvokas juttu. Tämä tosin vaatisi vieläkin enemmän niitä pyörittelyjä, joten on siksi hieman epätodennäköisempi skenaario, mutta mikäli palkat vain olisivat suurin piirtein samat niin kyllähän Leinon pitäminen olisi itselleni Versteegiä tärkeämpää (vaikka Krisistä pidänkin), mutta toisella on jo nyt voimassa oleva sopimus (mikä vaatisi tällöin sitä siirtämistä) siinä missä toisella ei sitä vielä ole. Ja kun eivät tuollaiset mullin mallin fantasioinnit, joita tuo “Vokouninkin” hankkiminen toisi jo ihan riittämiin ole aivan tuosta vain toimintaa kuin juurikin siinä Dynasty Modessa niin olen hieman skeptisempi tälle ja pelkkä Vokounin tai ylipäätään sen laadukkaamman maalivahdin hankkiminen voi jäädä tekemättä. Se on vain hyvinkin mahdollista, että ensi kauteen lähdettäisiin Bobo - X tandemilla, jossa vieläpä tuo X:kin voi olla hyvinkin tuttu mies. Nuo nyt olivat sellaisia omia toiveitani, mikäli katto vain nousisi tarpeeksi.

Niin ja jos joku ihmettelee mistä olen saanut tuon Readin caphitin kun sitä ei capgeekään tuntunut tietävän niin se perustuu sopimuksen solmimisen aikana esillä olleeseen ja eri tietolähteistä tihkuneeseen arvioon. Sen virallisemmasta ei siis ole kyse, mutta jotain tuollaista sen nyt voisi myös kuvitellakin olevan.

Carcillosta vielä sen verran kun on jäänyt mainitsematta, että mikäli suostuu selvään palkanalennukseen niin itse en näe Dannyn jatkolle mitään esteitä sillä parhaimmillaan on aivan eliittiluokan agitaattori ja sytyttäjä. Kuten tuonne viime kauden arvioihinkin jo laitoin niin jotenkin tämä kausi meni enemmän tai vähemmän sen oman roolin etsimiseen sillä kaveria peluutettiin jälleen paljon Richardsin kanssa, jossa se pelaamine oli tällä kaudella sellaista turhan kurinalaista ja siis tuntui että oikein yritti olla “parempi” pelaaja kuin onkaan ja se oma yksinkertainen sekä jopa ylienerginen tekeminen unohtui jonnekin. Sen sijaan nelosessa Bettsin ja Powen kanssa muodostivat mielestäni kauden toimivimman kokonaisuuden sinne siis ennen sitä Bettsin loppukauden loukkaantumista, jolloin ketju oli oikeasti jopa pirun mukavan oloinen.

Mutta joo tässä yhtä sun toista mahdollisimman sekalaisesti ja kesän aikanahan nämä jälleen selviävät.

----------

Ja tätä “saarnaa” oikolukiessa kuuluukin, että Hovisen Nikon kanssa olisivat solmineet tulokassopimuksen. Aikanaan superlupaksena ylihypetetty jätti teki vihdoinkin sen läpimurtonsa ja pelasi vahvan kauden Pelsuissa, jossa Nupen opit ovat selvästi auttaneet. Ei lupaavan nuoren urallaan selvästi askeleen eteenpäin ottaneen maalivahdin hankkiminen ole koskaan huono juttu kunhan tämä nyt ei vain tarkoita sitä, että ne hankinnat maalivahtiosastolle olivat sitten tässä sillä Bobrovsky-Leighton/Boucher/Hovinen nyt ei ole ihan sitä mitä niin itse kuin varmasti moni muukin toivoisi vaikka toki sitä pidemmäntähtäimen laadukasta tulevaisuutta tuosta voipi hyvinkin löytyä. Kausi AHL:ssä vaan alle tai kaikkein mieluisimmin vielä kauden verran Pelsuissa Nupen ohjauksessa ja vasta sitten koittamaan sitä uutta mannerta Phantomseissa. No antaa campin näyttää. Mutta siis positiivinen liike ehdottomasti ja sitä jo mainitsemaani Kovaria nyt ei enää tämän jälkeen ainakaan jaakailla kuin nyt ei varmasti muitakaan nuoria molareita. Toivotaan, että se kovemman kaliiberin veteraani sieltä vielä tulisi, mutta joo saapa nyt tosiaan nähdä…
 
Viimeksi muokattu:

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Eageriltä todella pätevää analyysia Flyersin tulevasta joukkueesta ja oppii sitä jotain uutta itsekin :). Hovinen sitten hankittiin ja itsekin pidin sitä hyvänä liikkeenä. Ikää taitaa olla jotain 23, joten ei vielä mikään vanha raakki ole ja alkoi viimeinkin lunastaa niitä lupauksiaan. Alkoi herämään ajatuksia jopa Antti Niemi 2.0 :sta eli myöhään huipulle nousseesta vahdista. Hyvin todennäköisesti Hovisen aloittaa farmissa vaikkei ole mahdotonta saada NHL-paikkaa ensi kaudella. Katotaan nyt...
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Tervehdys pöytään, vihdoin ja viimein sain aikaseksi rekisteröityä Jatkoaikaankin, enempi on tullut osallistuttua keskusteluun tuolla HFBoardsin puolella. Täälläkin silti tullu pitkään seurattua keskusteluita ja isot kiitokset Eagerille, Jaylle, Hyttyselle ja Iggylle sekä muille enemmän tai vähemmän turinointeihin osallistuneille säännöllisestä Flyers-informaation päivityksestä. Hyviä näkökulmia ja pointteja löytyy jatkuvasti. 2007 syksystä (jep, rupesin fanittaan katastrofikauden jälkeen) lähtien on tullut joukkuetta seurattua todella tarkasti ja vaikka mömmöm-kulta upea juttu olikin ja tunteet oli pinnassa, niin silti mielummin vaihtasin vaikka molemmat mitalit yhteen 'omana aikana' saavutettuun Stanley Cuppiin Philadelphiassa.

Niin... se ois taas kesä ja aika joukkueen remontoimisen. Hyökkäyskalusto on aika hyvässä jamassa, samoin puolustus mutta maalinsuulla seisoo kysymysmerkki riippumatta mitä paidan selässä lukee. Tämä ainakin jos katselee tämän hetkisiä sopimuksia

Maalinsuulle on saatava kunnon parannus, se nyt on ihan selvää. Sniderikin jo siihen malliin jyrähti. Toivottavasti Homerin vastaus tähän Edin vaatimukseen "we need a huge upgrade on goal" ei ollut kahden-metrin-Hovinen. Toki Nikossa on potentiaalia Antti Niemi 2.0:ksi, mutta tulenvan kauden NHL-veskariksi ei mitään asiaa. Hyvähän näitä potentiaalisia nuoria maalivahteja on hommata organisaatioon, kyllä niistä aina joku puhkeaa kukkaan esim. Bobrovsky kuluneella kaudella.

Tästä päästäänkin siihen, että Bobs kyllä jatkaa Flyersin maalinsuulla myös ensi kaudella, AHL:ään pudottaminen tai muuhun organisaatioon treidaaminen ei olisi missään tapauksessa järkevää. Raskimainen paljon pelaavan kakkosen rooli olisi optimaalinen, tämä siis kokeneen ykkösen takana. Ja tämä ykkönen voisi olla hyvinkin Vokoun tai Bryzgalov, näihin kavereihin kannattaisi jopa sijoittaakkin sitä rahaa. Näistäkin Vokoun ehkä olisi se mieluisempi vaihtoehto, koska kaveri on jo ehtinyt tehdä sen verran rahaa NHL-urallaan, että todennäköisesti tulisi pienehköllä alennuksella SC-contenderiin pariksi vuodeksi, eikä se 4,5M-5M palkka nyt niin iso alennus silti olisi. Bryzgalov taasen hakee varmuudella pitkää ja rahakasta sopimusta jota Flyersillä ei ole järkeä hänelle tarjota. Kalliissa sopparissa ei ole mitään väärää mutta Bryz haluaa myös pitkän sopimuksen, Philly tahtoo vain parin vuoden mentorin Bobrovskylle. Myös Nabokov olisi ihan mainio vaihtoehto mikäli hänet jotenkin saataisiin Islandersista ongittua, tähän voisi toivoa ettei hänellä ole minkäänlaista kiinnostusta pelata Islesissä joten heidän olisi pakko kaupata Nabby poies.

Puolustusta tulee halventaa ja ainoa oikea valinta lähtijäksi on Matt Carle, kyllähän mies on sellainen semi-hyvä offensiivinen pakki, muttei tarpeeksi hyvä. Kaverin puolustustaidot kun ovat melko kehnot eivätkä hyökkäystehotkaan mitkään maailmoja mullistavia ole niin Carle ja hänen reilun kolmen miljuunan soppari on selkeästi ykkössijalla lähtemään. Hyökkäyspelin osaavia pakkeja kun löytyy joukkueesta jo Meszaros, Timonen ja Pronger... näistäkin kahden astuessa taka-alalle isompaa roolia joukkueesta ottavat jo Gustafsson sekä Syvret, joista jälempi ansaitsee vakipaikan ylhäällä jo ensi kaudeksi. Gust sitten vuoden tai parin päästä, hän kun on aika pitkälti kuin Syvret mutta vuoden/pari kehitystä perässä. Kausi tai kaksi AHL:ssä painimista ja fyysiikkaan panostamista niin eiköhän hänkin kärky jo pelipaikkaa änärin puolelta.

Bartulis voi hoidella seiskapakin roolia myös ens kauden, nostaa 600k syömällä popparia ja sitten suunnata KHL:ään. Kovasti vaikuttaa siltä että Oskarsin juna meni jo, harmi tietty miehen itsensä kannalta kun ei oikeen päässyt näyttämään kunnolla osaamistaan eikä kehittymään kovissa peleissä kun aina on ollut kuusi kovempaa tekijää edessä tai sitten paremmasta kuusikosta jonku loukkaantuessa on myös itse Bartulis löytänty tiensä loukkaantuneiden listoille.

Pronger-Syvret
Timonen-Coburn
Meszaros-X
Bartulis

Vaan entäpä hyökkäys... sinne täytyy nostaa uusia kavereita Phantomseista, muuten tulee palkkakatto vastaan.

Mielestäni Leinolle pitäisi sorvata jatkopahvi, todennäköisesti mies semmoisen on myös valmis kirjoittamaan aavistuksen alle vapaiden markkinoiden hinnalla. Voisi tottakai sanoa ettei Leino ollut tarpeeksi hyvässä vireessä kevätkaudella jotta jatkoa ansaitsisi, mutta kukapa Flyersjengistä oli? Ville tykkää Philadelphiasta ja päinvastoin. Mitään liian kallista ja/tai liian pitkää diiliä ei tosiaankaan voi tehdä. A) Aina on vaara että 2010-11 kausi oli tähdenlento. B) JvR ja Versteeg ovat RFA ja Coburn UFA kevään 2012 päätteeksi ja heille pitäisi jatkopaperia kirjotella myöskin.

Ellei tietysti Versteegiä kaupata ennen tätä, tämä skenaario on toisaalta todennäköinen koska mies ei kovinkaan hyvin säväyttänyt pelaamissaan otteluissa, mutta muistetaan myös ettei kukaan ole HETI ollut liekeissä astuttuaan Flyers-kokoonpanoon, vielä kun muistetaan nekin faktat ettei joukkueesta juuri kukaan ollut edes pienesti kytevässä liekissä niin hankalapa siinä on tulosta tehdä, varsinkin kun Krisillä jotain vammaakin oli. Myös sekin tosiseikka täytyy muistaa että Versteegin markkina-arvo on aika alhaalla juuri nyt eikä varmasti Homer halua miestä kaupata yhtään alempaan hintaan kuin millä Steegerin osti, eikä kukaan halua moista hintaa hänestä maksaa.

Jotkut puhuvat Hartnellin kauppaamisesta mutta tässä ei ois mitään järkeä, peräkkäisinä kesinä organisaatio suostuttelisi pelaajan luopumaan NTC:stä, ei varmasti tee hyvää joukkueen houkuttelevuudelle tulevien vapaiden agenttejen silmissä. Hyökkäyksen fyysisyys ja koko kärsisi kovasti Hartnellin poistuessa. Vielä hurjempina huhuina ovat pyörineet Carterin ja Richardsin myymiset, mutta nämä vain ei tule tapahtumaan. Se on 100% varmaa se.


CAPGEEK.COM CAP CALCULATOR

FORWARDS
James Van Riemsdyk ($1.654m) / Claude Giroux ($3.750m) / Jeff Carter ($5.272m)
Scott Hartnell ($4.200m) / Daniel Briere ($6.500m) / Ville Leino ($2.500m)
Andreas Nodl ($0.900m) / Mike Richards ($5.750m) / Kris Versteeg ($3.083m)
Zac Rinaldo ($0.544m) / Blair Betts ($0.700m) / Darroll Powe ($0.770m)

DEFENSEMEN
Chris Pronger ($4.921m) / Danny Syvret ($0.660m)
Kimmo Timonen ($6.333m) / Braydon Coburn ($3.200m)
Andrej Meszaros ($4.000m) / Herra X
Oskars Bartulis ($0.600m)

GOALTENDERS
Sergei Bobrovsky ($1.750m) / Tomas Vokoun ($4.500m)

CAPGEEK.COM TOTALS (follow @capgeek on Twitter)
(these totals are compiled without the bonus cushion)
SALARY CAP: $62,500,000; CAP PAYROLL: $61,589,432; BONUSES: $1,700,000
CAP SPACE (20-man roster): $910,568

Ja mystisen Herra X:n caphit luonnollisesti lähtentelis liigan minimiä. Semmonen veteraani stay-at-home pakki joka osaa edes vähän pelata kiekkoakin, eikä vaan roskia silmät kiinni pleksin kautta johonkin. Ilkeys ja rumuus ois plussaa.


Aika paljonhan tässä soperrettiin samoja juttuja mitä muutkin ovat käyneet jo läpi mutta tämmöstä kokonaispakettia vois Flyerssit kesän aikana jopa todennäköisesti olla kokoamassa.
 

Oranssi 73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia, HCK ja Kerho

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Patrick Thoresen haikalee Amerikan maille ja näköjään Flyersilla on oikeudet.

Huippukiekkoilija valmis isoon palkanlaskuun | Jääkiekko | YLE Urheilu | yle.fi

Itse olen nykyisestä tilanteesta kohtuu ulkona niin en pysty hahmottamaan olisiko kaverista apua. Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoiselta vaikuttaa.

(Linkki vie Ylen uutiseen)


Huimat tehot kahden kauden aikana KHL:ssä (110. 53+70=123/ +66 ja playoffeissa 32. (8+24) +14) sekä yhden kauden ajan Sveitsin liigasta. Mietinkin että vieläkö kaveri halajaa takaisin NHL:n koska on vielä nuori mies ja Euroopan sarjoista ei haasteita enää löydy.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Ottaisin kyllä ilomielín norskin kokeilemaan Philadelphiaan, ei kahta kysymystä.

Valmis isoon palkanalennukseen? Tienaa KHL:ssä 5 000 000 kruunua jutun mukaan eli ~800 000$ eli ei nyt mikään roima palkanalennus (jos unohdetaan verotuskiemurat). Tuolla hinnalla ilman muuta kokeilun arvoinen.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Kyllähän tännekkin Thoresen kelpaisi, jäi viime kerrasta vähän harmittamaan kaverin lähtö kun ei saanut yksisuuntaista sopparia minkä olisi halunnut, oli aikamoinen raataja sekä taistelija pudotuspeleissä silloin, mutta toisaalta sitten Phillyn hyökkäysmateriaali on aika pirun laaja, sekä samantyylisiä pelaajia löytyy kolmos nelos vitjoihin omasta takaa, toisaalta norski tehoillut aika kovin Venäjällä, mutta olisiko hänellä oikeasti rahkeita sitten hyökkäävämpään rooliin NHL:ssä? Jos tosiaan on valmis liksan alennukseen niin tollainen minimipalkka vaan ja yksivuotinen sekä yksisuuntainen sopimus miehelle.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Thoresenista jäi aikanaan sellainen ihan pirteä kuva eli pelasi energisesti sekä yritteliäästi ja aina välillä kykeni hyökkäyspäässä hienoihinkin suorituksiin, mutta näitä ei nähty vielä tuolloin kovin tasaisesti vaan olivat sellaisia pilkahduksia aina silloin tällöin. Ei ollut vielä silloin valmis sen tasaisemmaksi tehoilijaksi ja kun ei ollut mitenkään valtavan kokoinen ja osittain senkään takia "ylifyysinen" vaikka yritystä toki oli niin se rooli oli hieman häilyvä. Sitten kun tähän lisäsi ainoastaan lyhyehkön loppukauden pätkän minkä Flyersissa kerkesi aikanaan pelaamaan niin yksisuuntainen tarjous jäi saamatta ja kaksisuuntainen kun ei kelvannut niin karkasi parempien ja etenkin varmempien tulojen perässä Eurooppaan, jossa siis ihan vakuuttavaa jälkeä ja voipa olla, että nuo vuodet kovassa tehoroolissa ja vastuussa olisivat kasvattaneet ja kehittäneet kaverista nyt sen pelaajan minkä raakile oli vielä edellisellä visiitillään?

Mikäli Flyersilla nyt olisi mahdollisuus saada työteliäs sekä monipuolinen mielestäni potentiaalinen 20 maalintekijä alle miljoonalla (ehkäpä jopa lähemmäs minimillä?), joka siis haluaisi perheensä vuoksi takaisin P-A:aan eikä Phillyäkään kohtaan olisi kaiketi mitään sen ikävämpiä jäänteitä jäänyt niin en nyt oikein näe miten tuosta voisi sitten kieltäytyä? Siis voihan olla, ettei Homeria vanhanliitonmiehenä tällaiset aikanaan kiukutellen lähteneet "häntä koipien välissä" -palaajat kiinnosta ihan vain periaatteesta, mutta tässä captilanteessa en oikein näkisi tätä hirveän järkeväksi toimintamalliksi. Edullinen yksisuuntainen sopimus vain turskalle käteen ja katsotaan mihin kaverista tällä kertaa on.

No katsellaan mitä tuleman pitää.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ehdottomasti kannattaisi kokeilla Thoresenia. Nyt kun palkkakatto ahdistaa niin ei ole helppoa hankkia päteviä/halpoja vahvistuksia. Hän saattaisi jopa ottaa paikan kolmosesta. Thoresenin NHL-uran kannalta nyt saattaa olla se viimeinen mahdollisuus, että kannattaa vielä kokeilla. Kovat tehot on ainakin mättänyt KHL:ssä.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Leinon ja Flyersin sopimusneuvottelussa on hieman näkemyseroja. Leino haluaa 3,5 milj. vuosipalkkaa ja Flyers olisi valmis maksamaan 2,5 milj. Tiukkaa tekee siis mahduttaa Leino capin alle ja jos mies ei suostu "palkanalennukseen", niin Flyers todennäköisesti joutuu laittamaan Leinon kävelemään tai sitten kauppaamaan jonkun mm. Carle tai Versteeg. Jatkosopimukset pitäisi tehdä myös Andreas Nödl'lle ja Darrol Powe'lle. Saattaa olla ettei sitten saada kunnollista ykkösmokkea vaan ensi kauteen lähdetään Bobrovsky-Leighton kaksikolla. Ottaisiko sitten Andreas Thoresen Leinon paikan jos sopimusta Leinon kanssa ei synny?
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Eikö juuri ennen playoffeja Leino suostunut jo joustamaan jatkosopimuksesta vai muistanko väärin..näin siitä ilmeisesti palkitaan :D
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Onhan täällä jo Eager tosiaan käynyt läpi tulevan kauden hahmotelmia, kannattaa lukea ne kunnolla ajatuksella, niissä hyviä pointteja sekä asiaa miten homman saa toimimaan, kyllä ensikauden jengi saadaan kasaan ja varsin kilpailukykyiseksi menettämättä liian tärkeitä palasia jengistä(ellei Homer pistä pakkaa sekaisin, tähän en usko), ykkösvahtiin myös täysin mahdollisuudet muutamilla roster liikkeillä.

Eiköhän Leightonin aika ole ohi Flyers nutussa, herran pelit menevät melko suurella varmuudella farmissa niinkuin myös Walkerin, tietyillä farmituksilla saadaan jonkun verran jo tilaa cappiin. Leinon menettäminen ei ole mikään katastrofaalinen asia, jos ei tule Leino vastaan palkassa niin jatkakoot muualla, kovinhan Ville on kehunut Phillya ja että viihtyy täällä sekä hyvät pelikaverit rinnalla, se nähtäneen sitten kesän aikana miten käy Leinon kanssa. Taitaa muuten Iggy12 olla Patrick Thoresen eikä Andreas.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Erikssonin kohtalo itseäni hieman ihmetyttää vaikka raakileesta vielä puhutaankin ja kulunut kausi meni siis vasta Skellefteån kakkosena niin kuitenkin edellinen kausi Leksandin riveissä Allsvenskanissa oli lupauksia herättävä ja Skellefteåssa joutui yhden Elitserienin huippukassarin eli Andres Hädelövin varjoon, joten en nyt välttämättä aivan niin suuria päätelmiä olisi vetänyt. Lisäksi Flyersin tylsähkön prospectosaston kärkipään kavereita.

Toki kaverin matka olisi ollut vielä todella pitkä ja lisäksi Flyersin maalivahtiosastolla olisi muutoinkin pitkästä aikaa sitä valoa sillä Bobo löi jo itsensä NHL:ään ja lisäksi lupaavaa kehitystä esittäneen Hovisen hankinta vei ehkäpä sitten tämän Erikssonin projekti-tontin ja kun 50 sopimuksen katto on aina hyvä huomioida niin jostain pitää vain karsia. Itse olisin toivonut sitä sopimusta, mutta ei voi mitään.

Bertilsson sen sijaan kulki viime kaudellakin loukkaantumisesta toiseen (kuten aiempinankin kausina), joten mikäli ei pysy sitten alkujaan kasassa niin pahapa siinä on sen suurempaa kehitystä kaverille nähdä. Aikanaanhan Flyers teki tällaisen pienen riskihaun varaamalla potentiaalisen, mutta loukkaantumisista kärsineen ruotsalaispakin varmasti toivoen loukkaantumiskiintiön jo täyttyneen, mutta näin ei sitten ihan käynyt. Itse en tästä jaksa sen suurempia murehtia sillä Bertilssonin NHL-ura kuin ihan koko urakin on vain niin suurien kysymysmerkkien alainen, jolloin sopimuksen tarjoaminen olisi ollut melkoista silmien ummistamista ja unelmointia.

Näiden kahden lisäksi myöskin 2009 kesän saldosta Dave Labrecquen, Adam Morrisonin sekä Nicola Riopelin varaukset umpeutuivat tuossa kuun vaihteessa, enkä ole ainakaan toistaiseksi lukenut mistään kavereiden sopimuksista, joten jäivät mitä ilmeisimmin sitten sille tielle. Morrison pelasi viime kauden Saskatoonin kakkosena, joten oli selvä tapaus, ettei sopimusta missään nimessä tehty, Labrecquekaan ei nyt sen suurempia esittänyt. Ehkä nyt olisi voinut olla vielä näitä katsomisen arvoisia, mutta toisaalta varaamattomista kavereista löytyy mielestäni samanlaisia ja parempiakin kavereita signattavaksi, joita vielä pystytään paremmin valikoimaan tiettyä roolia ajatellen. Riopel pelasi viime kauden Phantomsien ja Greenvillen väliä kaiketi(?) AHL-sopimuksella (en ainakaan muista että olisi Flyersin kanssa sopinut mistään missään välissä) ja eipä nyt mitenkään sen suuremmin esiintynyt. Toki olisi nyt voinut ajatella, että toinen tästä Riopel/Eriksson -akselista olisi signattu ihan leveyttäkin tuomaan, mutta eivät nyt mitään elämän ja kuoleman menetyksiä.

Ihan mielenkiintoista, että Flyersin kesän 2009 varauksista ne kaksi viimeistä eli Eric Wellwood ja Oliver Lauridsen olivat ne jotka lopulta saivat sopimuksensa.
 

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Jaahas, Bryzgaloviin hommattu neuvotteluoikeudet. Linkki vie NHL.com:in uutiseen asiasta.

http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=565167&navid=DL|NHL|home

Erittäin mielenkiintoiseksi menee, mites Bob ja ketä lähtee? Toivottavasti saadaan järkevä sopimus aikaiseksi eikä jouduta uhraamaan puolta joukkuetta maalivahdin takia. Toisaalta, onhan maalivahti puoli joukkuetta...
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Onnittelut Flyers-faneille. Pitkä odotus pätevän ykkösmaalivahdin saamiseksi on ohi kun teette sopimuksen Bryzgalovin kanssa ja ensi kaudella taas idän puolelta finaaleihin.

Millä mallilla cap on, pitääkö pelaajista luopua että ollaan rajan alla Bryzgalovin kanssa? Kuka (ketkä) on lähtökuopissa?
 

Viluyo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Jokerit, Arsenal FC
Itse tykkään tästä ja paljon jos Bryzgalov saadaan sainattua riveihin. Erinomainen ykkösmaalivahti Philadelphian joukkueelle ja samalla Bobo kehittymään kakkosena. Onhan tuo keskustelukin mokkejen välillä helpompaa samaa kieltä puhuttaessa. Varmasti vaatii uhrauksia muiden pelaajien osalta eli lähtijöitäkin tulee olemaan. On kuitenkin jo aika lähteä kauteen sillä selkeällä ykkösmaalivahdilla.
 

Kaidekuningas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, #16, #87
Ensinnäkin onnittelut Flyersille. Josko maalivahtisekoilut nyt loppuisivat Bryzgalovin myötä. Alkaa vahvasti näyttää siltä, että Leino saa etsiä uutta osoitetta. Bryzgalovin cap hit on ollut viime vuosina $4,250M (capgeek), joten eiköhän tulevan sopparikin cap hit ole 4-4,5 miljoonan luokkaa. Voihan Philly toki yrittää kauppailla Versteegiäkin, kuten tuossa ylempänä aiemmissa viesteissä jo spekuloitiin. Yhtä kaikki, itse ainakin seuraan mielenkiinnolla tämän ykkösveskarin hankkimisen vaikutuksia Leinon tilanteeseen.

PS. Hovisen Nipsu tulee vuoden päästä stunttaamaan Phillyn veskakaksikkoa ;).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös