Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

[J.Grönvall]

Pikaisesti kirjoitettuna ensiaskeleet taktisessa osaamisessa voivat olla vaikkapa;

1. jokainen osallistuu hyökkäys- ja puolustuspeliin
2. omalla joukkueella pallo; mitä teen kun minulla on pallo, mitä teen kun kaverilla on pallo (2v2 yksinkertaisin malli) JA vastustajalla pallo; mitä teen kun puolustan pallollista, mitä teen kun puolustan pallotonta
3. mitä teen kun oma joukkue saa pallon, mitä teen kun vastustaja saa pallon (heti valmiina hyökkäämään, heti valmiina puolustamaan)

Henkilökohtaista taktista osaamista taas PITÄÄ ryhtyä heti harjoittelemaan kun aivot kykenevät hahmottamaan, että kentällä on muitakin kuin minä.

Jos jatketaan hieman tätä teemaa ja eaglen mainitsemaa tavoitetta/mielikuvaa, niin miten mielestänne onnistuu henkilökohtaisen taktiikan opettaminen ilman taustalla olevaa pelitapaa?

Nythän on selvää, että tämä pelitapa on vielä varsin lavea kokonaisuus mutta esimerkkinä käytettäköön vaikka Meidän pelin-tyylistä ajatusmallia. Eli pitääkö henkilökohtaista taktiikkaa opettaa tällaista ns. kansallista peli-identiteettiä vasten, vai onko olemassa universaaleja lainalaisuuksia joita voi opettaa ilman tällaista pelillistä selkärankaa? (Ja populistit please, Meidän peli on nyt vain esimerkkinä helpottamassa asiaa)

Omassa ajattelussa häiritsee aina kun sanotaan, että ei saa olla pelitapaa mutta pitää opettaa henkilökohtaista taktiikka. Itse kun näen niin, että henkilökohtaista taktiikkaa ei voi olla ilman jotain pelitapaa minkä pohjalta ne mallit opitaan. Tämä pätee mielestäni eurooppalaisissa isoissa futismaissa hyvin, eli nehän ovat jokainen omalla tavallaan hyvin tunnistettavia pelityyliltään ja pelaajatyypeiltään. Näin oli myös suomalainen jääkiekko aikana ennen nollatoleranssia.

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

PS. Toisaalta on hauska lukea esim. kanadalaisen median kommentteja Leijonien peleistä, sillä siellä puhutaan järjestään "Suomen tunnistettavasta pelityylistä" tai "suomalaisten omasta jääkiekosta", jolla viitataan lähinnä tiukkaan puolustuspeliin ja hyviin maalivahteihin. Sotshin aikaan yksi hieno kuvaus oli "suffocating defence" mikä sopii ihan hyvin Westerlundin pääperiaatteen tiivistykseksi.

No jos kysyttäisiin suomalaisilta asiantuntijoilta viime vuosien kehitystä niin veikkaan, että tulee vähän erilainen vastaus siihen mikä on suomalaista jääkiekkoa. Vaikka toki, Erkka Westerlund mielestäni jälleen toi niitä perinteisiä vahvuuksia mukaan myös Leijoniin.

 

[LaTe_Show]

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

"Lapsi" on sen verran laaja käsite, että pakko kysyä tarkennusta mihin ikäryhmään viittaat?

Ihan sen vuoksi, että psykologisestikin ajatellen on lapsi eri asemassa/tasolla oli hän sitten 7-vuotias versus vaikka 14-vuotiaana.

 

[J.Grönvall]

"Lapsi" on sen verran laaja käsite, että pakko kysyä tarkennusta mihin ikäryhmään viittaat?

Ihan sen vuoksi, että psykologisestikin ajatellen on lapsi eri asemassa/tasolla oli hän sitten 7-vuotias versus vaikka 14-vuotiaana.

Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.

 

[TosiFani]

Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.

En ole ollut pitkään aikaan valmentamisen kanssa tekemisessä, joten puhunkin enemmän kasvatustieteilijänä kuin valmentajana.

Tuossa vaiheessa jääkiekon pitää olla mielekästä leikkiä, jonka varjolla tulee mahdollisimman paljon henkilökohtaista taitoa kehittäviä toistoja. Mailan käsittely ja luistelutaito pitäisi olla tässä vaiheessa tärkeimpiä asioita. Harjoitteisiin kuuluvat varmasti pienpelit, joissa syöttäminen ja pelinlukeminen harjaantuvat, mutta viisikkotasolla tapahtuvat harjoitteet näen toisarvoisiksi.

Junioreille tietysti opetetaan mitä on hyökkääminen ja puolustaminen, pelipaikkojen merkitys, mutta ei niitä tarvitse suuremmin harjoitella tässä vaiheessa.

 

[LaTe_Show]

Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.

Mitä tulee pelitapaan, niin tuon ikäisten kanssa lähdetään ihan siinä liikkeelle, että joukkueella on kaksi roolia nk pallollinen rooli ja palloton rooli. Mitä tehdä kun "meillä" on peilväline ja tosiaalta mitä tehdä kun ei ole pelivälinettä ja näihin max pari teesiä per rooli. Jo noissa kahdessa pelitilanneroolissa - ja ennenkaikkea siinä, että ymmärrettään "vaihtaa" roolia - on tarpeeksi duunia tuon ikäisellä.

Varsinkin kun juniorivalmennuksen lähtökohtana on ennenkaikkea yksilötaitojen kehittäminen nk joukkuemenestyksen kustannuksellakin.

Toki pitää olla hyökkääjiä ja puolustajia, mutta ainakin itse olen pyrkinyt teroittamaan niin nuoremmille kuin myös vanhemmille sitä lähtökohtaa, että kun meillä on peliväline niin "kaikki osallistuu hyökkäykseen" ja kun se menetetään niin "kaikilla on vastuu puolustamiseen". Näin yksinkertaisesti ilmaistuna.

Eli vastaus kysymykseesi:

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Ei ole järkeä opettaa "kaikkea", sillä:

a) lapsi ei kykene sisäistämään niitä asioita
- sen vuoksi että keskittyminen menee pelivälineen ja/tai itsensä hallitsemiseen
- nk kenttänäkö ei ole kehittynyt tarpeeksi: tähän vaikuttaa niin fyysinen koko kuin myös henkinen kapasiteetti.
b) valmennuksen pääpaino on henkilökohtaisessa kehityksessä eikä joukkuemenestyksessä
c) mikä on tämä "kaikki", kuka sen määrittelee ja kuka valvoo sitten että se tulkitaan ja toteutetaan "oikein"
d) mikä järki on opettaa lasta tiettyyn muottiin, kun he eivät välttämättä ole sitoutuneet joukkueeseen muuta kun "kausi kerrallaan".

7-8-vuotiaiden osalta tärkeintä on käyttää se kallis jää-/kenttä-/salivuoro toistoihin ja toistoihin ja ennenkaikkea siinä että valmentaja näkee miten niitä toistoja* tehdään ja antaa niistä palautetta jotta juniori tekiksi niitä oikein niin ohjattujen kuin myös oma-aloitteisen harjoittelun aikana.

*) Sitä paitsi nämä toistotkin ovat pelitilanneharjoitteita halutessaan. Suurin virhe minkä juniorivalmentaja tehdä on siinä, että pyytää poikia tekemään "kiertoja kiertoina" siten että pojat suhtautuvat niihin "vain kiertoina" ja toisaalta siten että valmentaja ei kerro mikä on tämä kierron päätarkoitus ja miten se voisi näkyä pelitilanteessa esim hyökkäyspään pelaamisena, pelinavauksena jne.

 

[Wäinö#16]

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Mielestäni vastaus on aika yksiselitteisesti, että ei. Tästähän oli puhetta mm. kun keskustelussa oli Belgian valmennusjärjestelmä jalkapallossa. Belgian yliopistoissa oli tehty paljon tutkimusta junioriurheilusta ja mitä kannattaa harjoitella missäkin iässä. Jalkapallon puolella oli selkeästi huomattu se, että 7-8-vuotiaana pienpelit esim. 2 vs 2 olivat kaikkein kehittävimpiä ja lapsen hahmotuskyky ei ole vielä riittävä, että koko kentän pelistä olisi mitään hyötyä, pikemmin päinvastoin. Jääkiekon puolella asia lienee pitkälti samankaltainen. Olisi mielenkiintoista joskus kaivaa esim. noita belgialaisia tutkimuksia ja katsoa kuinka hommaa on tutkittu.

 

[Knower]

Jos jatketaan hieman tätä teemaa ja eaglen mainitsemaa tavoitetta/mielikuvaa, niin miten mielestänne onnistuu henkilökohtaisen taktiikan opettaminen ilman taustalla olevaa pelitapaa?

Nythän on selvää, että tämä pelitapa on vielä varsin lavea kokonaisuus mutta esimerkkinä käytettäköön vaikka Meidän pelin-tyylistä ajatusmallia. Eli pitääkö henkilökohtaista taktiikkaa opettaa tällaista ns. kansallista peli-identiteettiä vasten, vai onko olemassa universaaleja lainalaisuuksia joita voi opettaa ilman tällaista pelillistä selkärankaa? (Ja populistit please, Meidän peli on nyt vain esimerkkinä helpottamassa asiaa)

----

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Katson tämän olevan portaittaista. Seuralla on oltava tietty identiteetti ja arvot, jotka näkyvät toiminnassa G-junnuista edustusmiehistöihin. Tämä on Suomessa aika usein melkoista puuhastelua. Pitää olla tunnistettava monessa muussakin asiassa kuin pelitavassa (käyttäytyminen, millaista luonnetta arvostetaan seurassa jne), mutta jos pitäydytään pelitavassa, katson että pitää opettaa asioita pelitilanneroolien kautta.

Pallollinen joukkue:
- minulla pallo/kiekko
- kaverilla pallo/kiekko

----positiivinen/negatiivinen transitio----

Palloton joukkue:
- puolustan pallollista/kiekollista
- puolustan pallotonta/kiekontonta

Näiden kautta henkilökohtaista taktiikkaa, jonka painopisteet toki voivat kummuta sieltä seuran identiteetistä ja pelitavasta (=millaisia pelaajia halutaan) mutta en kyllä lähtisi alle C-ikäisissä miettimään liikaa erilaisia spesifejä tilanteita, joita tällainen seuran pelitapa tuottaa. Mieluummin siten, että nuo pelitilanneroolit osataan (kaikki neljä) ja lisäksi viive transitioissa olisi minimaalinen. Tällöin erilaiset joukkuetaktiset pelitavat kyllä tarttuvat. Ja kuten edellä mainittiin, 2v2 on yksinkertaisin pelimuoto näiden harjoittamiseen ja pienimmissä junnuissa lähtisin tästä liikkeelle. 3v3 on jo merkittävästi vaikeampi, puhumattakaan 4v4 tai 5v5 jotka ovat tuollaiselle alle 10-vuotiaalle jo ihan pirun vaikeita kokonaisuuksia.

Kun tullaan C-ikään ja vanhempiin (ihan viimeistään B-iässä), näkisin että kaikki kiekollinen / pallollinen harjoittelu johdetaan suoraan pelitavasta ja luodaan sitten treenejä, joissa näitä asioita toistetaan laadulla. Taktinen puoli siis tällöin käytännössä kaikessa lajitekemisessä mukana. Itse korostaisin kuitenkin edelleen junioreissa kiekollisen / pallollisen vastuuta, että koutsi ei pakota tekemään tietynlaisia kiekollisia / pallollisia ratkaisuja vaan yksilölle jää tilaa. Pallottomat / kiekottomat liikkeet kuitenkin hieman eri asia, näkisin että nämä sijoittumiset ovat ensisijaisen tärkeitä pelinopeuden kannalta, eikä niihin jätetä hirvittävästi tilaa "luovuudelle".

Eli, pelitilannerooleista tuo ykkösrooli (pallollinen/kiekollinen joukkue - sinulla pallo/kiekko) vapaampi, muut mitä vanhempiin mennään, sitä tiukemmalla otteella. Yhteistyön pelaamista.

Ja samaan aikaan kuitenkin siinä määrin yksinkertainen joukkuetaktinen paletti, että pelaaja kykenee heittäytymään pelille.

 

[Ruoppaaja]

Mielestäni vastaus on aika yksiselitteisesti, että ei. Tästähän oli puhetta mm. kun keskustelussa oli Belgian valmennusjärjestelmä jalkapallossa. Belgian yliopistoissa oli tehty paljon tutkimusta junioriurheilusta ja mitä kannattaa harjoitella missäkin iässä. Jalkapallon puolella oli selkeästi huomattu se, että 7-8-vuotiaana pienpelit esim. 2 vs 2 olivat kaikkein kehittävimpiä ja lapsen hahmotuskyky ei ole vielä riittävä, että koko kentän pelistä olisi mitään hyötyä, pikemmin päinvastoin. Jääkiekon puolella asia lienee pitkälti samankaltainen. Olisi mielenkiintoista joskus kaivaa esim. noita belgialaisia tutkimuksia ja katsoa kuinka hommaa on tutkittu.

Perustelusi on oikea, mutta johtopäätöksesi väärä. Esim. 2 vs 2 pienpelit ovat äärimmäisen kehittäviä, kun niissä tulee 1 vs 1 sekä 2 vs 2 tilanteita. Tällöin pallottomat joutuvat pelaamaan molempia pelaajia vastaan ja pallolliset harjoittelevat yhteistyötä maalin aikaansaamiseksi. Tästä esimerkkinä syöttäminen ja vapaan paikan haku. Muitakin asioita voidaan harjoitella, kun pelataan 3 vs 3, 4 vs 4 ja 5 vs 5. Laitan tähän nyt aikataulujärjestyksessä, mitä pelillisiä ohjeita mielestäni olisi hyvä harjoitella, kun lapset ovat 7 - 9 vuotiaita ja pelataan vielä puolen kentän pelejä.

1. Kiekon menetyksestä seuraa välitön takaisin riisto.
2. Kiekon ollessa vastustajalla, lähin pelaaja menee päälle.
3. Kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa.
4. Vastustajan hyökätessä yksi pelaaja pelaa oman maalinedustan.
5. Meidän hyökätessä hyökkääjät hakevat vapaata paikkaa maalinedustalta.
6. Laitapelaajat pelaavat omilla puolillaan.
7. Puolustaja voi syöttää vapaalle hyökkääjälle.
8. Laitahyökkääjät hakevat vapaata paikkaa omalta laidaltaan.
9. Katso ja havainnoi onko joku muu oma pelaaja paremmin tai mene itse.

Kohdan 1. hyväksyn yksilötaktisiksi taidoiksi, tosin se on mielestäni onnistuessaan enemmänkin yksilötaito. Kaikki muut kohdat vaativat jonkun verran ohjeistusta ja pelaajien välistä yhteistyötä.

Yksittäinen lapsi oppii asiat omassa järjestyksessään ja jollekin on joku asia luonnollisempi kuin toinen. Tämä on siis aikajärjestyksessä, kun mietitään mitä lapselta voi odottaa. Nämä asiat pitää osata, kun siirrytään isolle kentälle pelaamaan AAA - tasopelejä. Jotkut vaativat enemmänkin asioita, muttä tässä on mielestäni perussetti, joka riittää aika pitkälle.

PS. Pienpeleissä saatava kosketusmäärä puoltaa myöskin näiden käyttöä. Varsinkin kun vastakkain laitetaan mahdollisimman tasaväkiset vastukset. Tämä ei silti poista listaamieni asioiden harjoittelua, sillä nämä asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Esim. pelitapahtumat ovat loistavia harjoitustapahtumia, kun pelataan 5 vs 5 tai 4 vs 4.

 

[Wäinö#16]

Nyholm ja Rantanen tarttuivat Erkan haasteeseen eilen Radio Helsingin Total hockey forever -ohjelmassa ja Vesa Rantaselta tulikin suhteellisen suoraa tekstiä Sihvosta kohtaan:

"Urheilulehden dominoima pelikirjakeskustelu oli erittäin haitallista lajin kehittymiselle, siis pääosin pelkästään haitallista ja kun motiivina taustalla ei ole ollut missään vaiheessa jääkiekon puolesta puhuminen tai jääkiekon auttaminen vaan ainoastaan omasta itsestä jonkinlaisen sankarin tekeminen... niin on suomalaiselle jääkiekolle hirveän haitallista toimintaa usean vuoden ja motiivina ollut pelkästään oman itsen nostaminen jalustalle. Niin se on aika anteeksiantamaton synti."

Tuolta vielä löytyy eilinenkin ohjelma:
Total Hockey Forever Archives — Radio Helsinki - Hyvä radio!

 

[J.Grönvall]

Hahhah, Rantanen se jaksaa...

Jokohan kohta tulee se päivä, kun niitä pelikirjoja ei ole.

 

[Wäinö#16]

Oli tuossa Nyholmilla ja Rantasella tällä kertaa ihan asiaakin minusta. Sinänsä pelitapakeskustelu on totta kai hyväksi ja se on Sihvosen suurin ansio, että pelitavoista ja niiden merkityksestä keskustellaan näinkin laajasti. Toisaalta Sihvosen syytä on ollut myös se, että keskustelu on ollut ajoittain jopa vihamielistä, todella polarisoitunutta ja leireihin jakautunutta. Tämä näkyi erityisen räikeästi Sheddenin ja Jalosen valmentajakausien aikana.

Jääkiekko on siitä jännä peli, että omasta mielestäni yhtä aikaa se on ja ei ole pelikirjapeli, tarkoittaen sitä, että paskallakin pelikirjalla voi välillä tulla loistavaa menestystä, jos tietyt asiat on kunnossa, kuten pelaajien itseluottamus, maalivahtipeli ja erikoistilanteet. Kovalla henkisellä kantilla voidaan kompensoida huonoa taktista osaamista todella paljon. Tammisen "hockey is a momentum game" pitää myös todella hyvin paikkansa. Hyvin paljon on kiinni joukkueen ilmapiiristä ja johtajuudesta. Sen takia pelkästään pelitapaan keskittyminen on typerää, kun peli on huomattavasti laajempi kokonaisuus.

 

[J.Grönvall]

Oli tuossa Nyholmilla ja Rantasella tällä kertaa ihan asiaakin minusta. Sinänsä pelitapakeskustelu on totta kai hyväksi ja se on Sihvosen suurin ansio, että pelitavoista ja niiden merkityksestä keskustellaan näinkin laajasti. Toisaalta Sihvosen syytä on ollut myös se, että keskustelu on ollut ajoittain jopa vihamielistä, todella polarisoitunutta ja leireihin jakautunutta. Tämä näkyi erityisen räikeästi Sheddenin ja Jalosen valmentajakausien aikana.

Minusta polarisoituminen on tässä asiassa hyvä, tosin sillä oletuksella, että tahallinen kategoriointi on kaikille osapuolille selvää. Enemmän se minun nähdäkseni kehittää myös lukijan ymmärrystä, verrattuna päiden nyökyttelyyn.

En tiedä, ehkä Suomessa ei vielä tuonkaltaiseen kirjoitteluun oltu valmiita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että loppupeleissä jääkiekko nimenomaan voittaa eikä niin kuin Rantanen sanoo, että häviää. Voittaa siksi koska yhä useampi pystyy osallistumaan mm. pelitapakeskusteluun entistä paremmin ja sitä kautta esimerkiksi tällainen päävalmentajan nimitys menee melkoisen siivilän läpi.

Kärjistäminen on siinä mielessä hyvä tehokeino, että se yleensä tuottaa vastareaktion jolloin syntyy jo väittelyä osapuolten kesken. Nyt esimerkiksi kolmas osapuoli tätä seuratessaan voi taas muodostaa oman näkemyksensä jne.

No, ehkä Rantanen ja kaveri tahallaan kärjistävät tässäkin. Olisin toivonut esimerkiksi häneltä kuitenkin muutakin kannanottoa kuin se, että tulevaisuudessa vain reagoidaan yms hömppää.

Jääkiekko on siitä jännä peli, että omasta mielestäni yhtä aikaa se on ja ei ole pelikirjapeli, tarkoittaen sitä, että paskallakin pelikirjalla voi välillä tulla loistavaa menestystä, jos tietyt asiat on kunnossa, kuten pelaajien itseluottamus, maalivahtipeli ja erikoistilanteet.

No tavallaan joo, ja noinhan se on kaikkien palloilulajien kohdalla. Mutta siitä olen eri mieltä, että menestyvällä joukkueella voisi olla "paska" pelikirja. Eihän se voi ikinä olla paska jos sillä pärjää. Noiden mainitsemiesi asioiden oikea hyödyntäminen on sekin osa pelikirjaa, muutenhan niistä ei ole hyötyä.

Eli jos ajatellaan vaikka tätä Westerlund ulostuloa niin yksilövalmennus voidaan nähdä filosofisesti yhtenä pelikirjan osana, jos näin halutaan. Se on tavallaan valmentajan metodi saada se oma ajatuksensa ajettua sisään joukkueeseen. On joku prosessi jolla pelitapaa ajetaan sisään ja joku metodi millä prosessi viedään läpi.

Tai sitten voi ajatella kuten esimerkiksi itse teen, eli pelikirja on vain taktiikkaa. Muu valmennus on sitten muuta, mutta silti molempia tarvitaan.

Mutta siis pelikirjat ovat vain yksi osa menestyksessä. Mielestäni kuitenkin on ajoittain tehty yleisesti vähän hölmöjä johtopäätöksi sen suhteen, että niistä puhuminen tarkoittaisi jotenkin muiden asioiden vähättelyä. Muista asioistahan on päinvastoin kirjoitettu ja jauhettu aina!

 

[Wäinö#16]

No tavallaan joo, ja noinhan se on kaikkien palloilulajien kohdalla. Mutta siitä olen eri mieltä, että menestyvällä joukkueella voisi olla "paska" pelikirja. Eihän se voi ikinä olla paska jos sillä pärjää. Noiden mainitsemiesi asioiden oikea hyödyntäminen on sekin osa pelikirjaa, muutenhan niistä ei ole hyötyä.
----
Mutta siis pelikirjat ovat vain yksi osa menestyksessä. Mielestäni kuitenkin on ajoittain tehty yleisesti vähän hölmöjä johtopäätöksi sen suhteen, että niistä puhuminen tarkoittaisi jotenkin muiden asioiden vähättelyä. Muista asioistahan on päinvastoin kirjoitettu ja jauhettu aina!

Keskustelun kannalta on minusta selkeämpää että pelikirja=pelitapa. Jos ajatellaan, että pelikirja sisältää kaiken jääkiekon ympäriltä, niin termi tekee itsensä aika lailla tarpeettomaksi käytännössä. Näin määritellen voidaan sanoa, että heikkoa pelitapaa voidaan kompensoida muilla asioilla ja silti menestyä. Shedden on tähän loistava esimerkki.

Sihvonen on nimenomaan sortunut näiden muiden osa-alueiden vähättelyyn kokonaisuudessa ja pelitapa on esitetty avaimena kaikkeen. Mielestäni juuri tätä ajattelua Erkka kritisoi. Erkan filosofiassa pohjana on yksilö, Sihvosella pohjana on pelitapa, jonka tarkka noudattaminen sitten tuottaa oheistuotteena esim. tunnetta jne. Mielestäni tässä on todella suuri ero, sillä pelitapalähtöisyys johtaa helposti pakottamiseen, etenkin jos pelitapa pitäisi nopealla aikataululla sisäistää. Tällöinhän ei sellaisia yksilöitä kannata joukkueeseen edes valita, joille pelitapa ei ole tuttu. Erkan lähestymistavassa puolestaan huippuyksilöt toivotetaan tervetulleiksi ja pelitavalliset ohjeet ovat väljemmät ja yksityiskohtia hiotaan pikkuhiljaa paremmiksi. Ero Jaloseen on mielestäni todella suuri, vaikka lopulta pelitapojen ero käytännössä ei kovin suuri olekaan.

 

[J.Grönvall]

Keskustelun kannalta on minusta selkeämpää että pelikirja=pelitapa. Jos ajatellaan, että pelikirja sisältää kaiken jääkiekon ympäriltä, niin termi tekee itsensä aika lailla tarpeettomaksi käytännössä. Näin määritellen voidaan sanoa, että heikkoa pelitapaa voidaan kompensoida muilla asioilla ja silti menestyä. Shedden on tähän loistava esimerkki.

Niin määrittely voisi olla hyväksi. Sihvonen tosin joskus nämä määrittelikin, tai ainakin sen miten itse termejä käyttää. Pelitapahan vaihtelee tilanteiden mukaan (hyökkäys- ja puolustuspelitapa), sitten on pelisuunnitelma joka vaihtelee otteluiden mukaan ja yläkategoria on pelikirja joka sisältää nämä joukkueen erilaiset pelitavat (joista taas muodostetaan suunnitelmat jne.).

Sheddenin pelitapa ei välttämättä ollut heikko per se, vaan voidaan kysyä oliko se paras niille joukkueille missä hän valmensi. No ihan heikko ei ole edes havumetsäkiekko, kun tuloksilla mitataan. Entä olisiko voinut tulla vieläkin parempi tulos jollain muulla pelitavalla, se on se substanssia kysyvä keskustelu.

Sihvonen on nimenomaan sortunut näiden muiden osa-alueiden vähättelyyn kokonaisuudessa ja pelitapa on esitetty avaimena kaikkeen.

Itse olen tulkinnut tekstit toisin, eli niin, että pelitapaa ei ole pidetty avaimena kaikkeen. Ainoastaan on tietoisesti korostettu pelitavan merkitystä ja ikäänkuin oletukseksi jätetty muiden osa-alueiden tärkeä rooli. Nuo muut jutut ovat vähän sellaisia reunaehtoja (niin kuin on pelitapakin), että minusta niitä ei tarvitse toistella joka välissä. Jokainen tietää, että fyysinen ja henkinen kunto, itseluottamus, yhtenäisyys yms ovat olennaisia osia menestyvässä joukkueessa. Pelitapakeskustelussa ne eivät ole olennaisia.

Mitä Westerlundiin tulee niin en olisi ihan valmis nimeämään häntä yksilövalmentajaksi, vielä ainakaan. Onhan 90-luvun pelianalyysi jo Westerlundin käsialaa ja muutenkin hän on mennyt koko ajan modernin jääkiekon mukana taktisessa ajattelussaan.

Minä näen, että myös Westerlundin lausunnossa on mukana politiikkaa, sinänsä ihan hyvästä asiasta hän kyllä puhuu, ei siinä mitään.

Sihvosen tai Jalosen joukkueessa en ole koskaan ollut mutta jos valmentaja on pelitapalähtöinen niin ei se minun mielestäni automaattisesti tarkoita sitä, etteikö hän ymmärrä sitä mikä yksilön merkitys tässä kokonaisuudessa on. Koska edelleen se pelitapa on valmennettava joukkueelle ja saatava pelaajat toimimaan sen sisällä halutulla tavalla.

 

[P.Sihvonen]

Kuka nostaa kenet jalustalle

Nyholm ja Rantanen tarttuivat Erkan haasteeseen eilen Radio Helsingin Total hockey forever -ohjelmassa ja Vesa Rantaselta tulikin suhteellisen suoraa tekstiä Sihvosta kohtaan:

"Urheilulehden dominoima pelikirjakeskustelu oli erittäin haitallista lajin kehittymiselle, siis pääosin pelkästään haitallista ja kun motiivina taustalla ei ole ollut missään vaiheessa jääkiekon puolesta puhuminen tai jääkiekon auttaminen vaan ainoastaan omasta itsestä jonkinlaisen sankarin tekeminen... niin on suomalaiselle jääkiekolle hirveän haitallista toimintaa usean vuoden ja motiivina ollut pelkästään oman itsen nostaminen jalustalle. Niin se on aika anteeksiantamaton synti."

Tuolta vielä löytyy eilinenkin ohjelma:
Total Hockey Forever Archives — Radio Helsinki - Hyvä radio!

Myönnän, etten enää millään kykene kuuntelemaan Nyholmin ja Rantasen radiohommia enkä katselemaan joitakin niitä jäsentymättömiä tajunnanvirtapläjäyksiä, joita tekevät netti-tv:nä. Varmaankin ammatillisista syistä niitä pitäisi kuitenkin katsoa ja kuunnella. En vain pysty sen jälkeen, kun jokusen joskus kuuntelin ja katsoin. Enkä nyt vain vähättele ja kritisoi, vaan oma vastineeni siitä, miten urheilupuhetta on viljeltävä radiossa, tulee kuultavaksi Yle Puheelta kesä-, heinä- ja elokuussa tiistaisin kello 12. Vai olikohan se klo 13. Ja samana iltana uusinta, kai.

Wäinö#16, kuuntelematta tuota radiohelsinki.fi hässäkkää luotan tuohon sitaattiisi.

Mielestäni Rantanen liioittelee. Toki Urheilulehti dominoi pelitapa- ja pelikirjakeskustelua, mutta se olisi voinut olla haitaksi lajin kehittymiselle. Rantanen syyttää, että joku kirjoittaja, ilmeisesti minä tai Esko Seppänen (vai molemmat?) on yrittänyt nostaa itseään jalustalle. Mutta kyllähän fakta on, että Rantanen nostaa Urheilulehden ja sen kiekkokirjoittajat jalustalle itse, kun väittää, että Urheilulehden kirjoittajat olisivat kyenneet olemaan haitaksi peräti lajin kehittymiselle! Eikös Rantasella ollut itsellään käytössään isomman levikin lehti? Miksi Rantanen ei itse puolestaan dominoinut jotain muuta suomalaista jääkiekkokeskustelun osaa tuottamalla siitä hegemonista diskurssia? Sitä ihmettelen. Eikö ollut kykyä eikä uskottavuutta ja sitä mukaa vaikutusvaltaa?

Jotenkin samaan kategoriaan menee Erkka Westerlundin ulostulo Minskin MM-kisojen jälkeen. Hänhän väitti, että pelitavoista on 10 vuotta keskusteltu liikaa, ja on esiintynyt jopa harhaanjohtamista. Kenet Westerlund nostaa jalustalle? Kenellä olisi ollut valtaa jopa enemmän kuin hänellä valtaa linjata keskusteluja mieleisekseen.

 

[erku]

Minusta on jollakin tapaa hilpeää, että Westerlund syyttää yleistä keskustelua liian pelitapakeskeiseksi, kun miettii hänen taustojaan. Väitän, että kukaan muu suomalainen jääkiekkoihminen ei ole omilla toimillaan ollut edesauttamassa pelitapakeskustelun kehittymistä ja syntymistä yhtä paljon kuin Erkka. Se, että Suomi on pelitapojen osalta ollut maailman edelläkävijä kiekossa, on pitkälti seurausta siitä tieteellisestä työstä, jota Erkka ja kumppanit 1990-luvulla harjoittivat.

Sen lisäksi on hauskaa, että Erkka on nostanut nyt yksilöt tikun nokkaan. Tiettyjen lausuntojen ja kuulopuheiden perusteella olen nimittäin saanut sellaisen käsityksen, että Erkka ei ole koskaan aiemmin ollut mikään yksilöiden kautta peliä lähestyvä valmentaja, vaan puhtaasti joukkuepelin ja taktisten asioiden kautta peliä lähestyvä koutsi. Nyt hän sitten on ilmeisesti kokenut lähiaikoina jonkin herätyksen. On vähän vaarallista, jos koko Suomen kiekkokeskustelun sävyn pitäisi muuttua sen takia, että joku vierumäkeläinen kiekkoihminen yhtäkkiä kääntää takkiaan.

Ja kun tämä kritiikki nyt enemmän tai vähemmän on kohdistettu Sihvoseen, niin painottaisin sitä, että hän puhui Suomen laatupelaajatuotannon alennustilasta jo kauan ennen kuin Jääkiekkoliitossa asia edes myönnettiin. Tässä mielessä Sihvonen oli yksilön asialla noin 5-10 vuotta aiemmin kuin Westerlund, Kummola ja kumppanit.

 

[P.Sihvonen]

Totta!

Ja kun tämä kritiikki nyt enemmän tai vähemmän on kohdistettu Sihvoseen, niin painottaisin sitä, että hän puhui Suomen laatupelaajatuotannon alennustilasta jo kauan ennen kuin Jääkiekkoliitossa asia edes myönnettiin. Tässä mielessä Sihvonen oli yksilön asialla noin 5-10 vuotta aiemmin kuin Westerlund, Kummola ja kumppanit.

Tuo on briljantti huomio! Ja se on sitä paitsi kova fakta. Vielä 2005-2006 paikkeilla jopa Jukka Holtari kinasi aiheesta minua vastaan suorassa televisiolähetyksessä. No, hyvä että Westerlundin silmät ovat auenneet asian suhteen nyt. Mutta mitään ääriliikettä pelitavoista yksilökeskeisyyteen ei pitäisi nyt tehdä. Pelitapa-ajatteluhan kehittää myös yksilöitä ja sitä "ihmistä", jonka puoleen Westerlund on nyt kääntymässä. Monet muut kuin Westerlund ovat valmentaneet ihmistä jo ajat sitten. Ei hänen myöhäisherännäisyytensä saa vaikuttaa muiden tekemisiin. Eikä se onneksi vaikuta. Jokereista käsin ei ole asian suhteen määräänsä enempää valtaa. Sitä paitsi en tiedä, onko Erkka Westerlund vaikkapa 20 vuoteen koutsannut ollenkaan pieniä, keskisuuria ja isoja junnuja. Että mitä ja miten pitää tehdä 6-8- tai 9-12- tai 13-16- tai 17-20-vuotiaiden kanssa. Siellähän se pohja luodaan. Ei riitä, että aikuisissa aletaan valmentaa "ihmistä".

 

[steepler]

Kaikilta osin tuo keskustelu ei ollut ihan höpöä, mutta nämä Urheilulehteen ja pelitapoihin liittyvät jutut ovat aika erikoisia.

Nyholm väittää että SM-liigan valmentajat alkoivat valmentaa kirjoittajalle (tarkoittaen Sihvosta). Tuntuu aika absurdilta väitteeltä että pelitapaa alettaisin sen takia (ainakaa pelkästään) muuttamaan jos siitä Sihvonen kirjoittaa. Tai voihan se olla että joku on Sihvosen kirjoituksista saanut ajatuksia mutta Nyholm antaa ymmärtää että tämä olisi vain ja ainostaan huono asia.

Jukka Jalonen taas heitetään bussin alle, se on ollut selvää jo kauan että näillä kavereilla on joku Jalosen vastainen agenda. En tiedä ovatko ollenkaan kuunnelleet mitä Jalonen on esimerkiksi puhunut meidän pelistä, vieläkään eivät ymmärrä mistä siinä on kysymys. Eihän Jalonen ainakaan ole koskaan väittänyt että meidän pelin tarkoitus olisi esimerkiksi unohtaa yksilön valmennus. Keskustelussa väitetään että Jalonen voitti ja menestyi vastakkaisella idalla kuin Westerlund (kai tuossa tarkoitetaan että Jalonen ei osaa valmentaa yksilöä).

Jalonenhan otti tähän kantaa Viasatilla pyörivässä Seppäsen ja Mäkisen ansiokkaassa haastattellussa jossa kommentoi esimerkiksi väitettä siitä että NHL pelaajiin hänellä olisi huonot välit. Sanoi myös että Westerlundia pidetään valmentajana jolla on hyvät välit NHL pelaajiin mutta missä NHL pelaajat nyt esimerkiksi Miskissä ovat? Ei niitä hirveän paljon ole mukana?

Saman sarjan haastattelussa Ville Leino kertoi Jalosesta että hän sai aika vapaat kädet pelata ja Jalonen ei oikeastaan edes paljon hänelle kertonut miten pelataan. En ymmärrä mistä nämä kaverit ovat keksineet se että Jalonen ei osaa yksilöä valmentaa puhumattakaan siitä että meidän pelin tarkoitus olisi jotenkin ikään kuin olla valmentamatta yksilöä.

Mitä tulee Sihvonen kirjoituksiin niin mielestäni hän on itsekin perustellut pelitavoista kirjoittamisen sillä että siinä ikään kuin ilmeneeraantuu se valmentajan työ viime kädessä. Toisaalta myös yksilön valmentamisesta on kohtuullisen vaikea kirjoittaa kun pitäisi olla paikalle näissä keskinäisissä keskusteluissa jne, peli sitten näyttää sen miten valmentaja on onnistunut yksilöiden ja joukkueen kokonaisuuden valmentamisessa. En ihan täysin ymmärrä miten yksilön valmentamisesta pitäisi kiroittaa? Eikö saisi kirjoittaa joukkueen pelaamisesta vaan vain siitä että miten yksittäiset pelaajat suoriutuvat ja sitä kautta arvata miten heitä on valmennettu?

 

[Voimalaituri]

En näe miten pelitapa ja yksilövalmennus voitaisiin erottaa toisistaan. Eikö se ole loogista, että jos peluutetaan nuorista lähtien "ajokoirakiekkoa", niin se suosii ja kasvattaa "samivenäläisiä". Jos peluutuksessa ja valmennuksessa on pyrkimys korostaa pelivälineen hallintaa, niin eikö se kasvata ja suosi pelaajia jotka ovat taitavia pelivälineen kanssa?

 

[Robin Big Snake]

Tämä on kyllä huvittava setti sinänsä. Kuten Sihvonen blogissaan kysyy, kuka kirjoitti tai puhui. Vastaus on tietysti äsköisen lauseen henkilö, ei juuri muut.

Tarkoitan huvittava siinä katsannossa että ovatko Westerlund, Nyholm ja Rantanen kaikki sitä mieltä että Sihvonen pyyhkäisi yksinään kynä kädessä koko suomalaisen kiekon siihen suuntaan mihin hän sen halusi?

Oikeasti aika tolkuton väite.

Ja yhä edelleen:

Sitäpaitsi mun muistikuvan mukaan Westerlund ja Summanen olivat kahdestaan varmaan ensimmäisiä (en voi tietysti varma olla kun en ammattikoutsi ole) kenen pelitapa oli hinkattu viimeisen päälle ja liki tieteellisen menetelmin.

 

[P.Sihvonen]

Kirjotin ekana YKSILÖSTÄ jääkiekkokaukalossa

Tämä on kyllä huvittava setti sinänsä. Kuten Sihvonen blogissaan kysyy, kuka kirjoitti tai puhui. Vastaus on tietysti äsköisen lauseen henkilö, ei juuri muut.

Tarkoitan huvittava siinä katsannossa että ovatko Westerlund, Nyholm ja Rantanen kaikki sitä mieltä että Sihvonen pyyhkäisi yksinään kynä kädessä koko suomalaisen kiekon siihen suuntaan mihin hän sen halusi?

Niin eikä sovi unohtaa, kuka kuitenkin kirjoitti kaikkein täsmällisimmin myös yksilöstä. Syksystä 2012 lähtien. Kai se sentään muistetaan?

Muutamaan otteeseen Raimo Summanen on syyttänyt ja väittänyt minulle, että häntä oksetti, kun liigavalmentajat valmensivat minulle. Ikään kuin minun pelossa. Että oli ihan pakko koutsata Meidän Peliä, halusi tahi ei.

Nämä summaset, nyholmit, westerlundit ja rantaset ovat jotenkin harhaisia. En hyväksy heidän väitteitään.

Mutta tosiaan sekin tapahtui, että olin edelläkävijä siinä, miten kirjoitetaan YKSILÖSTÄ jääkiekkoilussa. Aloin sen 2012, muistatteko? Se taitaa olla jostain syystä unohtunut. Hautautunut pelikirjakirjoitteluni alle.

 

[lapa78]

Niin eikä sovi unohtaa, kuka kuitenkin kirjoitti kaikkein täsmällisimmin myös yksilöstä. Syksystä 2012 lähtien. Kai se sentään muistetaan?

Mutta tosiaan sekin tapahtui, että olin edelläkävijä siinä, miten kirjoitetaan YKSILÖSTÄ jääkiekkoilussa. Aloin sen 2012, muistatteko? Se taitaa olla jostain syystä unohtunut. Hautautunut pelikirjakirjoitteluni alle.

Eikös se Erholtzista kirjoittamasi juttu ollut jo aiemmin?

Kävin tsekkaamassa ja se oli JO vuonna 2010, joten olet todellinen edelläkävijä!

 

[mjr]

En näe miten pelitapa ja yksilövalmennus voitaisiin erottaa toisistaan. Eikö se ole loogista, että jos peluutetaan nuorista lähtien "ajokoirakiekkoa", niin se suosii ja kasvattaa "samivenäläisiä". Jos peluutuksessa ja valmennuksessa on pyrkimys korostaa pelivälineen hallintaa, niin eikö se kasvata ja suosi pelaajia jotka ovat taitavia pelivälineen kanssa?

No, meillä on esim. tunnettu nuorisojääkiekko-valmentaja ja mediahahmo, joka pistäisi lupaavan ja lahjakkaan isokokoisen pelaajan joukkuestaan pois, jos tämä olisi tilapäisesti kasvupyrähdyksen takia kömpelö. Sama varmaan pätisi temperamentikkaaseen ja huonosti nöyrää pelikirjakiekkoa pelaavaan huipputaitavaan junioriin. Tunnustan että minusta juniorikiekossa fokus tulisi olla täsmälleen yksilössä ja tämän lahjojen kehittämisessä. Juniorijoukkueen valmentajan meriitit eivät ole voitetuissa titteleissä vaan huippuammattilaisiksi kehitetyissä pelaajissa. Se että fokus on suurelta osin toisaalla on ehkä yksi olennainen syy siihen, miksi Suomi on tuottanut valtavan massan nöyriä, perustaitavia luistelukoneita 3- ja 4-ketjuihin.

Tietysti tässä kannassa on keinotekoista polarisaatiota, eivätkä nämä asiat ole mitenkään absoluuttisesti vastakkain. Mutta tämä eräs tunnettu media-vaikuttaja jatkuvasti haluaa polarisaatiosta ja silmittömiä ja vastustusta herättäviä ristiretkiä kohottaakseen omaa journalistista profiiliaan. Suuren osan aikaa hän ei ole suomalaisen jääkiekon asialla vaan omalla asiallaan. Tämä tekee kiihkottoman keskustelun tämän sketsi-, korjaan mediahahmon kanssa lähes mahdottomaksi. Toki joskus hän omaksuu todellisen jääkiekon ammattilaisen persoonansa toisinaan ja käy asiallista, maltillista ja analyyttistä keskustelua. Ilmeisesti nämä pyrähdykset asiallisuuteen on kuitenkin tarkoitettu vain pönkittämään sitä varsinaista agendaa eli henkilökohtaista julkisuustaloutta.

No, inhosin ja inhoan Jalosen sontalehti-journalismia, mikä keskittyy kaikkeen muuhun kuin urheiluun ja mikä pyrkii vain herättämään kohua ja huomiota. Sihvonen oli raikas laji-keskeinen tuulahdus aloittaessaan - hän otti pelin ja pelitaktiikan vakavasti, kunnioitti lajia. Olin vahvasti Sihvos-leirissä. Mutta tunnistan sonnan kuin näen sen ja haistan: Sihvonen muuttui hyvin nopeasti samanlaiseksi huomiohuoraajaksi kuin mitä haukkumansa edeltäjänsä. Siinä suhteessa hän on tavallaan vielä pirullisempi, vielä pahempi, koska prostituoi aitoa lajiosaamistaan oman mediahahmonsa uran kyyniseksi edistämiseksi. Totaalisen vastenmielistä ja ala-arvoista toimintaa.

 

[siffa]

No, meillä on esim. tunnettu nuorisojääkiekko-valmentaja ja mediahahmo, joka pistäisi lupaavan ja lahjakkaan isokokoisen pelaajan joukkuestaan pois, jos tämä olisi tilapäisesti kasvupyrähdyksen takia kömpelö. Sama varmaan pätisi temperamentikkaaseen ja huonosti nöyrää pelikirjakiekkoa pelaavaan huipputaitavaan junioriin. Tunnustan että minusta juniorikiekossa fokus tulisi olla täsmälleen yksilössä ja tämän lahjojen kehittämisessä. Juniorijoukkueen valmentajan meriitit eivät ole voitetuissa titteleissä vaan huippuammattilaisiksi kehitetyissä pelaajissa. Se että fokus on suurelta osin toisaalla on ehkä yksi olennainen syy siihen, miksi Suomi on tuottanut valtavan massan nöyriä, perustaitavia luistelukoneita 3- ja 4-ketjuihin.

Tämän tarkoittamasi mediahahmon B-juniorivalmennuksessa ovat olleet SM-liigatasolla pelanneet: Teemu Rautiainen, Otto Paajanen, Juuso Vainio, Ville Järveläinen, Petteri Nikkilä, Robert Leino, Joni Tuulola, Ville-Veikko Eerola, Miika Franssila, Heikki Liedes ja Valtteri Parikka.

Mestis-tasolla ovat pelanneet Miikka Heikkilä, Mikko Lahtela, Roope Westerman, Eetu-Ville Arkiomaa ja Kimmo Meriläinen.

Yleensä juniorivalmennus on onnistunut erittäin hyvin, jos yksi joukkueesta nousee SM-liigaan ja pari Mestis-tasolle. Isoista, kömpelöistä junioreista hiotaan SM-liiga- ja Mestis-pelaajia laittamalla heidät dominoimaan seuran alemman tason joukkueisiin. Siellä he saavat kehitettyä omia puutteitaan ja sitkeimmille tie avautuu ennemmin tai myöhemmin ikäluokan ykkösjoukkueeseen ja edelleen harvinaiselle Mestis- tai vielä harvinaisemmalle SM-liigatasolle.

Jukka Jalonen vei yhdessä Jukka Rautakorven kanssa SM-liigaseuroihin viestiä yksilöiden valmentamisesta. Tulosta on alkanut tulla. Erkka Westerlund vie kuin pässiä narusta määrättyjä jääkiekkotoimittajia kertoen heille, että hän on ottanut nyt ensimmäisenä maajoukkuen päävalmentajana yksilöt huomioon valmennuksessaan. Totta on hänen yksilövalmennuksen korostaminen, mutta Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentaja-aikanaan rantautti yksilövalmennuksen tärkeyden jääkiekkokenttään.

Siitä olen varma, että sinä eikä kukaan muukaan JA:n nimimerkki ole tutustunut Petteri Sihvosen Urheilulehdessä aloittamaan "Yksilöt esiin" kirjoituksiin Jukka Jalosen teesien pohjalta. Niitä löytyy Urheilulehdestä, jos vähänkään viitsisi seurata niitä eikä heittää vain arvailuja pelkästä 10 vuoden pelitapakirjoittelusta niinkuin Erkka Westerlund tuli julkisuuteen.

Toistan, että yksilövalmennuksen tärkeyden Suomen jääkiekkoon toi Jukka Jalonen ja siitä kirjoittamisen aloitti Petteri Sihvonen. Muita kirjoittajia en ole havainnut olleen, siitä puhujia on ollut ainakin Jukka Rautakorpi ja Erkka Westerlund. Kentän tasolla paras esimerkki on Lauri Marjamäki, joka kokonaisvaltaisena jääkiekon valmentajan hallitsee erinomaisesti niin pelitapa- kuin yksilövalmennuksenkin.

 

[Runtulin]

Erkka Westerlund vie kuin pässiä narusta määrättyjä jääkiekkotoimittajia kertoen heille, että hän on ottanut nyt ensimmäisenä maajoukkuen päävalmentajana yksilöt huomioon valmennuksessaan. Totta on hänen yksilövalmennuksen korostaminen, mutta Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentaja-aikanaan rantautti yksilövalmennuksen tärkeyden jääkiekkokenttään.

Ja tämäkö realisoitui sillä tavalla, että esimerkiksi Olli Jokista ei enää Jalosen maajoukkuepelit kiinnostaneet?