Mainos

Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 857 103
  • 13 111

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tuo on hyvin muotoiltu; pitää olla mielikuva/tavoite siitä millaisia pelaajia halutaan kehittää.

Täältä myös nimimerkki eagle:lle jälleen kerran virtuaaliaploodit, varsinkin kommentille: Näenkin nyt tässä keskustelussa ongelmaksi sen, että varsinkin "pelikirjauskovaisilla" on jonkunlainen tarve saada hyvinkin nuorena pelistä kauhean organisoitua ulkoapäin. Siis sellaista missä valmentaja asettaa hyvin tiukat rajat miten tehdä ja mitä.

Ja mitä tulee lainattuun kohtaan, niin tämäkin on totta. Ja mitä nuoremmasta juniorista on kyse, niin sitä laajemmassa kuvassa on tämä mielikuva-/tavoiteasettelu, joka luonnollisesti tarkentuu iän myötä.

Puhutaan nk pelaajapolusta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tahtooko tämä nyt sanoa sitä, että Barcelonan junioreissa toimitaan väärin, kun siellä jo pienestä pitäen opetetaan pelaamaan siten kuin edustusjoukkue pelaa? Minun silmääni messit, xavit ja iniestat ovat myös melko taitavia, vaikka pelitavallisesti heitä on kahlittukin junnuissa...

Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Meillä pikkujunnut käyvät keskimäärin 2 - 4 kertaa viikossa ohjatuissa harjoituksissa. Näissä harjoituksissa pitää keskittyä olennaiseen eli yksilön kehittämiseen.

Kiekkokontrollin oppiminen ei vaadi ohjattuja viivelähtöjä vaan yleisellä tasolla liikkuvia ohjeita, ole pelattavissa, syötä lähimmälle kaverille jne. Ei alle C-ikäisenä tarvitse puhua yhdestäkään spesifistä pelitavasta vaan jääkiekon lainalaisuuksista, milloin puolustetaan, milloin hyökätään.
 
Tässähän on kaksi puolta mitkä olisi syytä erotella, junioreiden valmentaminen sekä valmentaminen aikuisten tasolla. Nuorempana en näe että olisi tarpeellista korostaa pelitapaa, siinä missä aikuiden tasolla tämä suomalainen malli tuntuu toimivan todella hyvin.

Sitäpaitsi mun muistikuvan mukaan Westerlund ja Summanen olivat kahdestaan varmaan ensimmäisiä (en voi tietysti varma olla kun en ammattikoutsi ole) kenen pelitapa oli hinkattu viimeisen päälle ja liki tieteellisen menetelmin. Voihan tietysti olla että mieli on muuttunut vuosien saatossa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Junioripuolustajien pelitaidon kehittämisessä on H+V+P hyökkäyksinlähtöjen harjoittelu osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Sen ymmärtää käymällä seuraamassa esim HPK:n D2-junioreiden (12 v) harjoittelua, ensi kaudella D1-junioreiden. Otsikon päähenkilö siellä valmennusryhmineen harjoituttaa tätä junioreiden yhden osa-alueen tärkeää henkilökohtaista pelitaitoa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Kyllähän nuo samat lainalaisuudet toteutuu jossain määrin kaikissa hyvissä juniorijoukkueissa. Toki varmasti voidaan aina ottaa paremmin huomioon ikäluokan ominaisuudet kussakin iässä ja mitä olisi optimaalisinta harjoitella. Hyvän valmentajan taito on myös siinä, että saa joukkueensa pelaamaan halutulla tavalla ilman, että se vaatii sen kummempaa pakottamista tai edes sanaa "pelitapa".

Eikös se Erkkakin ottanut yhdeksi esimerkiksi Vancouverin olympiakisat, jossa peli meni pelitapaan pakottamiseksi. Ehkä tätä uusintakin lausuntoa pitää edelleen peilata tätä vasten, että peliä lähestyttiin ihan hiljattainkin liiaksi pelitapateoria edellä.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Sitäpaitsi mun muistikuvan mukaan Westerlund ja Summanen olivat kahdestaan varmaan ensimmäisiä (en voi tietysti varma olla kun en ammattikoutsi ole) kenen pelitapa oli hinkattu viimeisen päälle ja liki tieteellisen menetelmin. Voihan tietysti olla että mieli on muuttunut vuosien saatossa.

Erkka on päivitellyt pelikirjojaan Summasen kanssa voitokkaiden HIFK- ja Word Cup 2004 aikojen jälkeen jatkuvasti. Siitä osoituksena erinomaiset menestykset Sotshissa ja Minskissä pelaajamateriaaltaan parempien joukkueiden voittamisessa. Erkka on Suomen pelikirjaprofessori eikä ole onneksi siitä miksikään muuttunut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Junioripuolustajien pelitaidon kehittämisessä on H+V+P hyökkäyksinlähtöjen harjoittelu osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Sen ymmärtää käymällä seuraamassa esim HPK:n D2-junioreiden (12 v) harjoittelua, ensi kaudella D1-junioreiden. Otsikon päähenkilö siellä valmennusryhmineen harjoituttaa tätä junioreiden yhden osa-alueen tärkeää henkilökohtaista pelitaitoa.

Itsekin näin amatöörinä ajattelisin, että jo melko pienestä pitäen valmentajan tulisi opettaa pelaajia tunnistamaan tilanteita ja toimimaan viisikkona. Kyllä itse ainakin pitäisin näin pesäpalloihmisenä aika outona ajatuksena, että junnuja harjoitettaisiin vain yksilöinä eikä hiottaisi harjoituksissa pelaajien yhteistyötä ulkopelissä.
 
Viimeksi muokattu:

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Eli opit hallitsemaan kiekon niin hyvin, että saat katseen irti kiekosta. Kun lapsen näkökenttä alkaa laajenemaan ja katse on irti kiekosta, hän voi alkaa miettimään mihin liikkuisi kiekon kanssa. Kun hän oppii liikkumaan kohti tyhjää tilaa, eikä kohti vastustajaa hän on jo mennyt eteenpäin pelinäkemyksen ja ns. pelislmän osalta. Seuraavaksi sitten kun edelleen havainnointi kasvaa, hän alkaa huomaamaan myös pelikavereita. Sitten kun hän oppii syöttämään ja näkee kavereita, niin hän voi myös alkaa pohtimaan "olisiko kaveri lähempänä maalia kuin minä" "olisiko kaverin mahdollista tehdä maali helpommin, kuin minun" jne. Sitten hän voi alkaa ratkaisemaan 2vs1 tilanteita niin että välillä syöttää ja välillä kuljettaa. Samalla sitten se kiekoton kaveri kun havainnointi kasvaa ja hän ymmärtää että kaveri voi joskus syöttää, niin kiekoton alkaa hakemaan paikkaa mihin voisi syöttää, jne.

Tämä on loistavasti laitettu. Sanoisin tähän, että havainnointia voi harjoitella jo 7-vuotiaiden kanssa, koska "multitasking" harjoitukset parantavat lajitekniikan oppimista eli pelaaja, jonka on tehtävä monia päätöksia harjoitteen aikana oppii esim. kiekonkäsittelyn paremmin. Lisäksi heitän tähän "näppituntuma" arvioin: 7 - vuotiaista noin 30% oppii havainnoimaan ja tekemään päätöksiä. 8 -vuotiaina liittyy tähän joukkoon 40% pelaajista ja 9 - vuotiaina loput 30%. Tällöin siirrytään isolle kentälle ja pelaajilla on valmius ottaa ensimmäisiä pelitavallisia ohjeita vastaan.

Pelikäsityksen määritelmästä voisin sanoa:" Hyvä pelikäsitys on sitä, että tekee kiekkollisen ja kiekottomana sen ratkaisun, joka palvelee joukkuetta parhaiten". Tämä lainattu siis joltakin, mutta en ole varma lähteestäni, niin en laita siitä tähän. Kyllä nyt näillä eväillä pitää ensimmäisistä ison kentän peleistä lähtien olla joukkueella joku pelitavallinen ohjeistus, jotta tällaiset lapset voivat kehittyä lisää. Pelitapa on siis nähdäkseni olennainen osa pelaajien kehittämistä.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Tässä on surkein kirjoitus mitä olen tällä palstalla nähnyt vähään aikaa. Sanoisin, että siloin kun meillä on nuo maailman parhaimmat junnut kerättynä, niin ei meillä tarvitse joka niemeen ja notkelmaan mitään jääkiekkoakatemioita. Laatupelaajia tulee siltikin riittävästi.

Ja jos hirmuisilla resursseilla toimiva Barcelona on nähnyt laatupelaajien tuotannon kannalta hyväksi, että pelaajien kehitykselle on hyväksi, että joukkueilla on jo suhteellisen nuorena pelitapa, niin en lähtisi sitä arvostelemaan tuollaisilla puolivillaisilla ja putkinäköisillä heitoilla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja jos hirmuisilla resursseilla toimiva Barcelona on nähnyt laatupelaajien tuotannon kannalta hyväksi, että pelaajien kehitykselle on hyväksi, että joukkueilla on jo suhteellisen nuorena pelitapa, niin en lähtisi sitä arvostelemaan tuollaisilla puolivillaisilla ja putkinäköisillä heitoilla.

Edelleen, on täysin eri asia valmentaa homogeenistä, ikäluokan lahjakkaimpia pelaajia kuin heterogeenistä oman kaupungin junnuryhmää.

Olen eaglen kanssa täysin sama mieltä, hän kuvasi ihanne tilanteen hienosti.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Edelleen, on täysin eri asia valmentaa homogeenistä, ikäluokan lahjakkaimpia pelaajia kuin heterogeenistä oman kaupungin junnuryhmää.

Olen eaglen kanssa täysin sama mieltä, hän kuvasi ihanne tilanteen hienosti.

Minkä tahansa kaupungin AAA - joukkue on riittävän hyvä, että pelaajien kehityksen edistämiseksi tulee olla myös pelitapa / peliohjeet. Siis tarkoitan, että Barcelonan mallin henki, on hyvä ohjenuora pelaajien kehittämiseen.

Ja jotta tämä sivuaisi topiccia, niin Pasi Kaukoranta kävi Petteri Sihvosen kanssa tästä antoisan ja mielenkiintoisan keskustelu, jossa Pasi oli karkeasti sitä mieltä, että lasten ja nuorten valmennus voi mennä sivuraiteille, mikäli kopioidaan orjallisesti viivelähtöjä ja ei anneta tilaa tunteelle sekä tekemiselle. Käsittääkseni Sihvonen oli sitä mieltä, että mikäli näitä ei opeteta, niin pelaajien luovuus ja taitotaso ei pääse kunnolla kehittymään.

Itse koen, että 80- ja 90 - lukujen kiekko, jossa oli tasaviisikoin vain yksi suunta, ei ollut erikoisen hyvin kehittävää, vaan yksipuolista sekä harjoittelu repertuaariltaan että pelitapahtumiltaan. Ei siinä paljon mietitty palauttelua tai vastustajan ryhmittymistä. Se oli ravitermein kiekkoa "laput silmille ja menoksi".

Jos Erkka Westerlund tarkoittaa, että pelitapa ei kehitä yksilön voimavaroja, niin kyseenalaistan ajatuksen. Kyllä pelitavan osaaminen (olkoon pelitapa mikä tahansa) on yksilön voimavara siinä missä luistelunopeus, mailatekniikka ja laukauskin.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
"Power is nothing without control" -ajatusta muokaten, tekniikka ei ole mitään ilman taktista osaamista.

Laji kuin laji, pienestä pitäen (vaikkapa sieltä 7-8 -vuotiaista lähtien) on ryhdyttävä opettelemaan teknisten perusasioiden hinkkaamisen lisäksi yksilön taktiikkaa. Siitä edetään loogisin askelmin eteenpäin. Pikaisesti kirjoitettuna ensiaskeleet taktisessa osaamisessa voivat olla vaikkapa;

1. jokainen osallistuu hyökkäys- ja puolustuspeliin
2. omalla joukkueella pallo; mitä teen kun minulla on pallo, mitä teen kun kaverilla on pallo (2v2 yksinkertaisin malli) JA vastustajalla pallo; mitä teen kun puolustan pallollista, mitä teen kun puolustan pallotonta
3. mitä teen kun oma joukkue saa pallon, mitä teen kun vastustaja saa pallon (heti valmiina hyökkäämään, heti valmiina puolustamaan)

Ja niin edelleen.

Pitää erottaa yksilön taktinen osaaminen ja kireälle viety joukkuetaktiikka. Joukkuetaktisiin asioihin ei varmaan lajista riippumatta kannata käyttää juuri energiaa ennen C-ikää (väljät raamit, positiivinen ote pelaamiseen). Henkilökohtaista taktista osaamista taas PITÄÄ ryhtyä heti harjoittelemaan kun aivot kykenevät hahmottamaan, että kentällä on muitakin kuin minä.

Edit. Vielä eaglelle tunnustus erinomaisesta kirjoituksesta tuossa aiemmin.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pikaisesti kirjoitettuna ensiaskeleet taktisessa osaamisessa voivat olla vaikkapa;

1. jokainen osallistuu hyökkäys- ja puolustuspeliin
2. omalla joukkueella pallo; mitä teen kun minulla on pallo, mitä teen kun kaverilla on pallo (2v2 yksinkertaisin malli) JA vastustajalla pallo; mitä teen kun puolustan pallollista, mitä teen kun puolustan pallotonta
3. mitä teen kun oma joukkue saa pallon, mitä teen kun vastustaja saa pallon (heti valmiina hyökkäämään, heti valmiina puolustamaan)

Henkilökohtaista taktista osaamista taas PITÄÄ ryhtyä heti harjoittelemaan kun aivot kykenevät hahmottamaan, että kentällä on muitakin kuin minä.

Jos jatketaan hieman tätä teemaa ja eaglen mainitsemaa tavoitetta/mielikuvaa, niin miten mielestänne onnistuu henkilökohtaisen taktiikan opettaminen ilman taustalla olevaa pelitapaa?

Nythän on selvää, että tämä pelitapa on vielä varsin lavea kokonaisuus mutta esimerkkinä käytettäköön vaikka Meidän pelin-tyylistä ajatusmallia. Eli pitääkö henkilökohtaista taktiikkaa opettaa tällaista ns. kansallista peli-identiteettiä vasten, vai onko olemassa universaaleja lainalaisuuksia joita voi opettaa ilman tällaista pelillistä selkärankaa? (Ja populistit please, Meidän peli on nyt vain esimerkkinä helpottamassa asiaa)

Omassa ajattelussa häiritsee aina kun sanotaan, että ei saa olla pelitapaa mutta pitää opettaa henkilökohtaista taktiikka. Itse kun näen niin, että henkilökohtaista taktiikkaa ei voi olla ilman jotain pelitapaa minkä pohjalta ne mallit opitaan. Tämä pätee mielestäni eurooppalaisissa isoissa futismaissa hyvin, eli nehän ovat jokainen omalla tavallaan hyvin tunnistettavia pelityyliltään ja pelaajatyypeiltään. Näin oli myös suomalainen jääkiekko aikana ennen nollatoleranssia.

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

PS. Toisaalta on hauska lukea esim. kanadalaisen median kommentteja Leijonien peleistä, sillä siellä puhutaan järjestään "Suomen tunnistettavasta pelityylistä" tai "suomalaisten omasta jääkiekosta", jolla viitataan lähinnä tiukkaan puolustuspeliin ja hyviin maalivahteihin. Sotshin aikaan yksi hieno kuvaus oli "suffocating defence" mikä sopii ihan hyvin Westerlundin pääperiaatteen tiivistykseksi.

No jos kysyttäisiin suomalaisilta asiantuntijoilta viime vuosien kehitystä niin veikkaan, että tulee vähän erilainen vastaus siihen mikä on suomalaista jääkiekkoa. Vaikka toki, Erkka Westerlund mielestäni jälleen toi niitä perinteisiä vahvuuksia mukaan myös Leijoniin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

"Lapsi" on sen verran laaja käsite, että pakko kysyä tarkennusta mihin ikäryhmään viittaat?

Ihan sen vuoksi, että psykologisestikin ajatellen on lapsi eri asemassa/tasolla oli hän sitten 7-vuotias versus vaikka 14-vuotiaana.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
"Lapsi" on sen verran laaja käsite, että pakko kysyä tarkennusta mihin ikäryhmään viittaat?

Ihan sen vuoksi, että psykologisestikin ajatellen on lapsi eri asemassa/tasolla oli hän sitten 7-vuotias versus vaikka 14-vuotiaana.

Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.

En ole ollut pitkään aikaan valmentamisen kanssa tekemisessä, joten puhunkin enemmän kasvatustieteilijänä kuin valmentajana.

Tuossa vaiheessa jääkiekon pitää olla mielekästä leikkiä, jonka varjolla tulee mahdollisimman paljon henkilökohtaista taitoa kehittäviä toistoja. Mailan käsittely ja luistelutaito pitäisi olla tässä vaiheessa tärkeimpiä asioita. Harjoitteisiin kuuluvat varmasti pienpelit, joissa syöttäminen ja pelinlukeminen harjaantuvat, mutta viisikkotasolla tapahtuvat harjoitteet näen toisarvoisiksi.

Junioreille tietysti opetetaan mitä on hyökkääminen ja puolustaminen, pelipaikkojen merkitys, mutta ei niitä tarvitse suuremmin harjoitella tässä vaiheessa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Aloitetaan vaikka ikäryhmästä 7-8-vuotiaat.

Mitä tulee pelitapaan, niin tuon ikäisten kanssa lähdetään ihan siinä liikkeelle, että joukkueella on kaksi roolia nk pallollinen rooli ja palloton rooli. Mitä tehdä kun "meillä" on peilväline ja tosiaalta mitä tehdä kun ei ole pelivälinettä ja näihin max pari teesiä per rooli. Jo noissa kahdessa pelitilanneroolissa - ja ennenkaikkea siinä, että ymmärrettään "vaihtaa" roolia - on tarpeeksi duunia tuon ikäisellä.

Varsinkin kun juniorivalmennuksen lähtökohtana on ennenkaikkea yksilötaitojen kehittäminen nk joukkuemenestyksen kustannuksellakin.

Toki pitää olla hyökkääjiä ja puolustajia, mutta ainakin itse olen pyrkinyt teroittamaan niin nuoremmille kuin myös vanhemmille sitä lähtökohtaa, että kun meillä on peliväline niin "kaikki osallistuu hyökkäykseen" ja kun se menetetään niin "kaikilla on vastuu puolustamiseen". Näin yksinkertaisesti ilmaistuna.

Eli vastaus kysymykseesi:

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Ei ole järkeä opettaa "kaikkea", sillä:

a) lapsi ei kykene sisäistämään niitä asioita
- sen vuoksi että keskittyminen menee pelivälineen ja/tai itsensä hallitsemiseen
- nk kenttänäkö ei ole kehittynyt tarpeeksi: tähän vaikuttaa niin fyysinen koko kuin myös henkinen kapasiteetti.
b) valmennuksen pääpaino on henkilökohtaisessa kehityksessä eikä joukkuemenestyksessä
c) mikä on tämä "kaikki", kuka sen määrittelee ja kuka valvoo sitten että se tulkitaan ja toteutetaan "oikein"
d) mikä järki on opettaa lasta tiettyyn muottiin, kun he eivät välttämättä ole sitoutuneet joukkueeseen muuta kun "kausi kerrallaan".

7-8-vuotiaiden osalta tärkeintä on käyttää se kallis jää-/kenttä-/salivuoro toistoihin ja toistoihin ja ennenkaikkea siinä että valmentaja näkee miten niitä toistoja* tehdään ja antaa niistä palautetta jotta juniori tekiksi niitä oikein niin ohjattujen kuin myös oma-aloitteisen harjoittelun aikana.

*) Sitä paitsi nämä toistotkin ovat pelitilanneharjoitteita halutessaan. Suurin virhe minkä juniorivalmentaja tehdä on siinä, että pyytää poikia tekemään "kiertoja kiertoina" siten että pojat suhtautuvat niihin "vain kiertoina" ja toisaalta siten että valmentaja ei kerro mikä on tämä kierron päätarkoitus ja miten se voisi näkyä pelitilanteessa esim hyökkäyspään pelaamisena, pelinavauksena jne.
 
Viimeksi muokattu:

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Mielestäni vastaus on aika yksiselitteisesti, että ei. Tästähän oli puhetta mm. kun keskustelussa oli Belgian valmennusjärjestelmä jalkapallossa. Belgian yliopistoissa oli tehty paljon tutkimusta junioriurheilusta ja mitä kannattaa harjoitella missäkin iässä. Jalkapallon puolella oli selkeästi huomattu se, että 7-8-vuotiaana pienpelit esim. 2 vs 2 olivat kaikkein kehittävimpiä ja lapsen hahmotuskyky ei ole vielä riittävä, että koko kentän pelistä olisi mitään hyötyä, pikemmin päinvastoin. Jääkiekon puolella asia lienee pitkälti samankaltainen. Olisi mielenkiintoista joskus kaivaa esim. noita belgialaisia tutkimuksia ja katsoa kuinka hommaa on tutkittu.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Jos jatketaan hieman tätä teemaa ja eaglen mainitsemaa tavoitetta/mielikuvaa, niin miten mielestänne onnistuu henkilökohtaisen taktiikan opettaminen ilman taustalla olevaa pelitapaa?

Nythän on selvää, että tämä pelitapa on vielä varsin lavea kokonaisuus mutta esimerkkinä käytettäköön vaikka Meidän pelin-tyylistä ajatusmallia. Eli pitääkö henkilökohtaista taktiikkaa opettaa tällaista ns. kansallista peli-identiteettiä vasten, vai onko olemassa universaaleja lainalaisuuksia joita voi opettaa ilman tällaista pelillistä selkärankaa? (Ja populistit please, Meidän peli on nyt vain esimerkkinä helpottamassa asiaa)

----

Voiko lapselle jo alkaa opettamaan niin sanotusti "kaikkea" vaikkapa pelitilanteiden tunnistamisen suhteen, vai pitäisikö pyrkiä opettamaan ensin vain tietynlaiset tilanteet (joita siis se sinun pelitapasi tuottaa)?

Katson tämän olevan portaittaista. Seuralla on oltava tietty identiteetti ja arvot, jotka näkyvät toiminnassa G-junnuista edustusmiehistöihin. Tämä on Suomessa aika usein melkoista puuhastelua. Pitää olla tunnistettava monessa muussakin asiassa kuin pelitavassa (käyttäytyminen, millaista luonnetta arvostetaan seurassa jne), mutta jos pitäydytään pelitavassa, katson että pitää opettaa asioita pelitilanneroolien kautta.

Pallollinen joukkue:
- minulla pallo/kiekko
- kaverilla pallo/kiekko

----positiivinen/negatiivinen transitio----

Palloton joukkue:
- puolustan pallollista/kiekollista
- puolustan pallotonta/kiekontonta

Näiden kautta henkilökohtaista taktiikkaa, jonka painopisteet toki voivat kummuta sieltä seuran identiteetistä ja pelitavasta (=millaisia pelaajia halutaan) mutta en kyllä lähtisi alle C-ikäisissä miettimään liikaa erilaisia spesifejä tilanteita, joita tällainen seuran pelitapa tuottaa. Mieluummin siten, että nuo pelitilanneroolit osataan (kaikki neljä) ja lisäksi viive transitioissa olisi minimaalinen. Tällöin erilaiset joukkuetaktiset pelitavat kyllä tarttuvat. Ja kuten edellä mainittiin, 2v2 on yksinkertaisin pelimuoto näiden harjoittamiseen ja pienimmissä junnuissa lähtisin tästä liikkeelle. 3v3 on jo merkittävästi vaikeampi, puhumattakaan 4v4 tai 5v5 jotka ovat tuollaiselle alle 10-vuotiaalle jo ihan pirun vaikeita kokonaisuuksia.

Kun tullaan C-ikään ja vanhempiin (ihan viimeistään B-iässä), näkisin että kaikki kiekollinen / pallollinen harjoittelu johdetaan suoraan pelitavasta ja luodaan sitten treenejä, joissa näitä asioita toistetaan laadulla. Taktinen puoli siis tällöin käytännössä kaikessa lajitekemisessä mukana. Itse korostaisin kuitenkin edelleen junioreissa kiekollisen / pallollisen vastuuta, että koutsi ei pakota tekemään tietynlaisia kiekollisia / pallollisia ratkaisuja vaan yksilölle jää tilaa. Pallottomat / kiekottomat liikkeet kuitenkin hieman eri asia, näkisin että nämä sijoittumiset ovat ensisijaisen tärkeitä pelinopeuden kannalta, eikä niihin jätetä hirvittävästi tilaa "luovuudelle".

Eli, pelitilannerooleista tuo ykkösrooli (pallollinen/kiekollinen joukkue - sinulla pallo/kiekko) vapaampi, muut mitä vanhempiin mennään, sitä tiukemmalla otteella. Yhteistyön pelaamista.

Ja samaan aikaan kuitenkin siinä määrin yksinkertainen joukkuetaktinen paletti, että pelaaja kykenee heittäytymään pelille.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Mielestäni vastaus on aika yksiselitteisesti, että ei. Tästähän oli puhetta mm. kun keskustelussa oli Belgian valmennusjärjestelmä jalkapallossa. Belgian yliopistoissa oli tehty paljon tutkimusta junioriurheilusta ja mitä kannattaa harjoitella missäkin iässä. Jalkapallon puolella oli selkeästi huomattu se, että 7-8-vuotiaana pienpelit esim. 2 vs 2 olivat kaikkein kehittävimpiä ja lapsen hahmotuskyky ei ole vielä riittävä, että koko kentän pelistä olisi mitään hyötyä, pikemmin päinvastoin. Jääkiekon puolella asia lienee pitkälti samankaltainen. Olisi mielenkiintoista joskus kaivaa esim. noita belgialaisia tutkimuksia ja katsoa kuinka hommaa on tutkittu.

Perustelusi on oikea, mutta johtopäätöksesi väärä. Esim. 2 vs 2 pienpelit ovat äärimmäisen kehittäviä, kun niissä tulee 1 vs 1 sekä 2 vs 2 tilanteita. Tällöin pallottomat joutuvat pelaamaan molempia pelaajia vastaan ja pallolliset harjoittelevat yhteistyötä maalin aikaansaamiseksi. Tästä esimerkkinä syöttäminen ja vapaan paikan haku. Muitakin asioita voidaan harjoitella, kun pelataan 3 vs 3, 4 vs 4 ja 5 vs 5. Laitan tähän nyt aikataulujärjestyksessä, mitä pelillisiä ohjeita mielestäni olisi hyvä harjoitella, kun lapset ovat 7 - 9 vuotiaita ja pelataan vielä puolen kentän pelejä.

1. Kiekon menetyksestä seuraa välitön takaisin riisto.
2. Kiekon ollessa vastustajalla, lähin pelaaja menee päälle.
3. Kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa.
4. Vastustajan hyökätessä yksi pelaaja pelaa oman maalinedustan.
5. Meidän hyökätessä hyökkääjät hakevat vapaata paikkaa maalinedustalta.
6. Laitapelaajat pelaavat omilla puolillaan.
7. Puolustaja voi syöttää vapaalle hyökkääjälle.
8. Laitahyökkääjät hakevat vapaata paikkaa omalta laidaltaan.
9. Katso ja havainnoi onko joku muu oma pelaaja paremmin tai mene itse.

Kohdan 1. hyväksyn yksilötaktisiksi taidoiksi, tosin se on mielestäni onnistuessaan enemmänkin yksilötaito. Kaikki muut kohdat vaativat jonkun verran ohjeistusta ja pelaajien välistä yhteistyötä.

Yksittäinen lapsi oppii asiat omassa järjestyksessään ja jollekin on joku asia luonnollisempi kuin toinen. Tämä on siis aikajärjestyksessä, kun mietitään mitä lapselta voi odottaa. Nämä asiat pitää osata, kun siirrytään isolle kentälle pelaamaan AAA - tasopelejä. Jotkut vaativat enemmänkin asioita, muttä tässä on mielestäni perussetti, joka riittää aika pitkälle.

PS. Pienpeleissä saatava kosketusmäärä puoltaa myöskin näiden käyttöä. Varsinkin kun vastakkain laitetaan mahdollisimman tasaväkiset vastukset. Tämä ei silti poista listaamieni asioiden harjoittelua, sillä nämä asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Esim. pelitapahtumat ovat loistavia harjoitustapahtumia, kun pelataan 5 vs 5 tai 4 vs 4.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Nyholm ja Rantanen tarttuivat Erkan haasteeseen eilen Radio Helsingin Total hockey forever -ohjelmassa ja Vesa Rantaselta tulikin suhteellisen suoraa tekstiä Sihvosta kohtaan:

"Urheilulehden dominoima pelikirjakeskustelu oli erittäin haitallista lajin kehittymiselle, siis pääosin pelkästään haitallista ja kun motiivina taustalla ei ole ollut missään vaiheessa jääkiekon puolesta puhuminen tai jääkiekon auttaminen vaan ainoastaan omasta itsestä jonkinlaisen sankarin tekeminen... niin on suomalaiselle jääkiekolle hirveän haitallista toimintaa usean vuoden ja motiivina ollut pelkästään oman itsen nostaminen jalustalle. Niin se on aika anteeksiantamaton synti."

Tuolta vielä löytyy eilinenkin ohjelma:
Total Hockey Forever Archives — Radio Helsinki - Hyvä radio!
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Hahhah, Rantanen se jaksaa...

Jokohan kohta tulee se päivä, kun niitä pelikirjoja ei ole.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Oli tuossa Nyholmilla ja Rantasella tällä kertaa ihan asiaakin minusta. Sinänsä pelitapakeskustelu on totta kai hyväksi ja se on Sihvosen suurin ansio, että pelitavoista ja niiden merkityksestä keskustellaan näinkin laajasti. Toisaalta Sihvosen syytä on ollut myös se, että keskustelu on ollut ajoittain jopa vihamielistä, todella polarisoitunutta ja leireihin jakautunutta. Tämä näkyi erityisen räikeästi Sheddenin ja Jalosen valmentajakausien aikana.

Jääkiekko on siitä jännä peli, että omasta mielestäni yhtä aikaa se on ja ei ole pelikirjapeli, tarkoittaen sitä, että paskallakin pelikirjalla voi välillä tulla loistavaa menestystä, jos tietyt asiat on kunnossa, kuten pelaajien itseluottamus, maalivahtipeli ja erikoistilanteet. Kovalla henkisellä kantilla voidaan kompensoida huonoa taktista osaamista todella paljon. Tammisen "hockey is a momentum game" pitää myös todella hyvin paikkansa. Hyvin paljon on kiinni joukkueen ilmapiiristä ja johtajuudesta. Sen takia pelkästään pelitapaan keskittyminen on typerää, kun peli on huomattavasti laajempi kokonaisuus.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Oli tuossa Nyholmilla ja Rantasella tällä kertaa ihan asiaakin minusta. Sinänsä pelitapakeskustelu on totta kai hyväksi ja se on Sihvosen suurin ansio, että pelitavoista ja niiden merkityksestä keskustellaan näinkin laajasti. Toisaalta Sihvosen syytä on ollut myös se, että keskustelu on ollut ajoittain jopa vihamielistä, todella polarisoitunutta ja leireihin jakautunutta. Tämä näkyi erityisen räikeästi Sheddenin ja Jalosen valmentajakausien aikana.

Minusta polarisoituminen on tässä asiassa hyvä, tosin sillä oletuksella, että tahallinen kategoriointi on kaikille osapuolille selvää. Enemmän se minun nähdäkseni kehittää myös lukijan ymmärrystä, verrattuna päiden nyökyttelyyn.

En tiedä, ehkä Suomessa ei vielä tuonkaltaiseen kirjoitteluun oltu valmiita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että loppupeleissä jääkiekko nimenomaan voittaa eikä niin kuin Rantanen sanoo, että häviää. Voittaa siksi koska yhä useampi pystyy osallistumaan mm. pelitapakeskusteluun entistä paremmin ja sitä kautta esimerkiksi tällainen päävalmentajan nimitys menee melkoisen siivilän läpi.

Kärjistäminen on siinä mielessä hyvä tehokeino, että se yleensä tuottaa vastareaktion jolloin syntyy jo väittelyä osapuolten kesken. Nyt esimerkiksi kolmas osapuoli tätä seuratessaan voi taas muodostaa oman näkemyksensä jne.

No, ehkä Rantanen ja kaveri tahallaan kärjistävät tässäkin. Olisin toivonut esimerkiksi häneltä kuitenkin muutakin kannanottoa kuin se, että tulevaisuudessa vain reagoidaan yms hömppää.

Jääkiekko on siitä jännä peli, että omasta mielestäni yhtä aikaa se on ja ei ole pelikirjapeli, tarkoittaen sitä, että paskallakin pelikirjalla voi välillä tulla loistavaa menestystä, jos tietyt asiat on kunnossa, kuten pelaajien itseluottamus, maalivahtipeli ja erikoistilanteet.

No tavallaan joo, ja noinhan se on kaikkien palloilulajien kohdalla. Mutta siitä olen eri mieltä, että menestyvällä joukkueella voisi olla "paska" pelikirja. Eihän se voi ikinä olla paska jos sillä pärjää. Noiden mainitsemiesi asioiden oikea hyödyntäminen on sekin osa pelikirjaa, muutenhan niistä ei ole hyötyä.

Eli jos ajatellaan vaikka tätä Westerlund ulostuloa niin yksilövalmennus voidaan nähdä filosofisesti yhtenä pelikirjan osana, jos näin halutaan. Se on tavallaan valmentajan metodi saada se oma ajatuksensa ajettua sisään joukkueeseen. On joku prosessi jolla pelitapaa ajetaan sisään ja joku metodi millä prosessi viedään läpi.

Tai sitten voi ajatella kuten esimerkiksi itse teen, eli pelikirja on vain taktiikkaa. Muu valmennus on sitten muuta, mutta silti molempia tarvitaan.

Mutta siis pelikirjat ovat vain yksi osa menestyksessä. Mielestäni kuitenkin on ajoittain tehty yleisesti vähän hölmöjä johtopäätöksi sen suhteen, että niistä puhuminen tarkoittaisi jotenkin muiden asioiden vähättelyä. Muista asioistahan on päinvastoin kirjoitettu ja jauhettu aina!
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
No tavallaan joo, ja noinhan se on kaikkien palloilulajien kohdalla. Mutta siitä olen eri mieltä, että menestyvällä joukkueella voisi olla "paska" pelikirja. Eihän se voi ikinä olla paska jos sillä pärjää. Noiden mainitsemiesi asioiden oikea hyödyntäminen on sekin osa pelikirjaa, muutenhan niistä ei ole hyötyä.
----
Mutta siis pelikirjat ovat vain yksi osa menestyksessä. Mielestäni kuitenkin on ajoittain tehty yleisesti vähän hölmöjä johtopäätöksi sen suhteen, että niistä puhuminen tarkoittaisi jotenkin muiden asioiden vähättelyä. Muista asioistahan on päinvastoin kirjoitettu ja jauhettu aina!

Keskustelun kannalta on minusta selkeämpää että pelikirja=pelitapa. Jos ajatellaan, että pelikirja sisältää kaiken jääkiekon ympäriltä, niin termi tekee itsensä aika lailla tarpeettomaksi käytännössä. Näin määritellen voidaan sanoa, että heikkoa pelitapaa voidaan kompensoida muilla asioilla ja silti menestyä. Shedden on tähän loistava esimerkki.

Sihvonen on nimenomaan sortunut näiden muiden osa-alueiden vähättelyyn kokonaisuudessa ja pelitapa on esitetty avaimena kaikkeen. Mielestäni juuri tätä ajattelua Erkka kritisoi. Erkan filosofiassa pohjana on yksilö, Sihvosella pohjana on pelitapa, jonka tarkka noudattaminen sitten tuottaa oheistuotteena esim. tunnetta jne. Mielestäni tässä on todella suuri ero, sillä pelitapalähtöisyys johtaa helposti pakottamiseen, etenkin jos pelitapa pitäisi nopealla aikataululla sisäistää. Tällöinhän ei sellaisia yksilöitä kannata joukkueeseen edes valita, joille pelitapa ei ole tuttu. Erkan lähestymistavassa puolestaan huippuyksilöt toivotetaan tervetulleiksi ja pelitavalliset ohjeet ovat väljemmät ja yksityiskohtia hiotaan pikkuhiljaa paremmiksi. Ero Jaloseen on mielestäni todella suuri, vaikka lopulta pelitapojen ero käytännössä ei kovin suuri olekaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös