Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 767 275
  • 12 950

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erkan esittämä näkemys on ymmärrettävä koska sen takana saattaa olla huoli suomalaisjunioreiden kehittymisestä kansainvällisen tason ratkaisijoiksi. Tämä piuha on meillä pääosin poikki.

Pelitavan osalta on myös käynyt niin, että ns. yksilömaat kuten Kanada ja USA jotka ovat aiemmin heittäneet viisikot kentälle ja valmennus on käskenyt voittamaan pelin, ovat siirtyneet yhä enemmän taktisesti kypsän pelitavan suuntaan ja pelaavat mm. kiekkokontrollia.

Itse en asettaisi näitä kahta asiaa vastakkain vaan rinnakkain. Toinen johtaa toiseen ja toinen tukee toista parhaimmassa tapauksessa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Itse en asettaisi näitä kahta asiaa vastakkain vaan rinnakkain. Toinen johtaa toiseen ja toinen tukee toista parhaimmassa tapauksessa.

Näin minäkin ajattelen. Henkilökohtainen taito mahdollistaa monipuolisemman pelitapojen käyttämisen. Junioreissa pitäisi lähteä ensisijaisesti henkilökohtaisen taidon kehittämisestä ja ottaa pelitavat mukaan vasta jossain b-junnu tasolla.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Omasta mielestäni yksilön kehitys ja pelitavalliset asiat on suht helppo yhdistää, eivätkä ne mitenkään sulje pois toisiaan. Pitää olla vain selkeä visio siitä millaisia pelaajia halutaan ja missä iässä mitäkin asioita kannattaa alkaa painottaa. Esim. kiekollista pelitapaa voidaan hyvin alkaa harjoitella jo pienissä junioreissa. D-junnut varmasti ovat jo tarpeeksi kypsiä ajattelemaan millaisia syöttöjä missäkin tilanteessa kannattaa käyttää ja kannustaa esim. lyhyisiin syöttöihin eikä purkukiekkoihin pleksin kautta. Se on sitten eri asia, jos mennään joukkueen menestyksen ehdoilla ja aletaan ylivalmentamaan pelitapaa, kun pelaajat ovat vielä täysiä raakileita.

Sinänsä Erkan asia on kuitenkin tärkeä, että ymmärretään, että kaiken pohjalla on yksilö. Kun osataan valmentaa junioreista taitavia ja monipuolisia pelaajia, ovat he usein myös pelitavallisesti fiksuja. Sinänsä pelaajiakin pitäisi kannustaa ajattelemaan pelitavallisia asioita, eikä ajatella, että ainostaan valmentaja pystyisi olemaan kartalla pelitavasta. Näin ainakin joskus tämän ketjun aihe ajatteli, että pelaajat ovat oikeastaan idiootteja ja valmentaja vetelee sitten jostain naruista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Esim. kiekollista pelitapaa voidaan hyvin alkaa harjoitella jo pienissä junioreissa. D-junnut varmasti ovat jo tarpeeksi kypsiä ajattelemaan millaisia syöttöjä missäkin tilanteessa kannattaa käyttää ja kannustaa esim. lyhyisiin syöttöihin eikä purkukiekkoihin pleksin kautta...

Kannustaminen järkeviin syöttöihin ei liity mitenkään pelitapaan, se on jääkiekon perusajatus.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielestäni on aivan sama miten pikkujunnuissa pelataan, tärkeintä on yksilöiden kehittäminen. Siellä peli täytyy antaa pelaajille, valmentajien tehtävä on asettaa vain suuntaviivat. Viivelähdöt ja muut pelitavalliset asiat hyvä pelaaja oppii muutamissa viikoissa, siihen ei tarvita vuosien harjoittelua. Taitoa ei opita muutamassa viikossa, siihen tarvitaan vuosia ja tämä pitää ottaa fokukseen juniorijääkiekkossa, vähemmän joukkueharjoittelua, enemmän yksilöiden kehittämistä.

Tahtooko tämä nyt sanoa sitä, että Barcelonan junioreissa toimitaan väärin, kun siellä jo pienestä pitäen opetetaan pelaamaan siten kuin edustusjoukkue pelaa? Minun silmääni messit, xavit ja iniestat ovat myös melko taitavia, vaikka pelitavallisesti heitä on kahlittukin junnuissa.

Noin ylipäätään tuo Erkan lausunto oli hauska. "Kymmenen vuotta me olemme puhuneet pelitavoista". Eli ketkä ovat nämä "me"? Omaan makuuni kunnollista pelitapa-analyysiä on printtimediassa harjoitettu lähinnä vain Urheilulehdessä. Myös Ylen kisastudioissa aikoinaan oli kohtuullisissa määrin pelitapakeskustelua, mutta Maikkari on taas vienyt touhua enemmän yksilöitä arvioivaan suuntaan.

Ja kun tuo lausunto nyt oli ilmiselvä piikki Sihvosta kohtaan, niin on hyvä muistaa, että Sihvonen kuitenkin on ollut kaikki nämä vuodet ankara Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen kriitikko ja erityisen huolissaan suomalaisen laatupelaajatuotannon tasosta ja tulevaisuudesta. En oikein ymmärräkään ajatusta, että samaan aikaan ei voisi käydä keskustelua sekä pelitavoista että yksilöiden kehittymistä. Parhaimmillaan nuo voivat jopa tukea toisiaan.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kannustaminen järkeviin syöttöihin ei liity mitenkään pelitapaan, se on jääkiekon perusajatus.

No mitä oikein tarkoitat, kun sanot, että pelitavat pitäisi ottaa mukaan joskus B-ikäisinä? Miten sitten esim. C-junnuissa pelattaisiin? Kyllä pelitavat pitää ottaa mukaan jo huomattavasti aikaisemmin, jossain määrin jo heti siinä vaiheessa, kun pelaat alkavat ymmärtää jotain syöttämisestä. Se, että pelitavalliset asiat ovat jossain määrin rinnalla koko ajan mukana, ei ollenkaan poista sitä, että voitaisiin hyvin keskittyä pääasiassa yksilötaitoihin kuten luisteluun ja tekniikkaan. Kyse on koko valmennuksellisesta visiosta ja siitä millaisia pelaajia halutaan. Tässä pitää toki muistaa, että itse ajattelen pelitavasta huomattavasti kokonaisvaltaisemmin, kuin vaikkapa joku HVP-laskenta. Näistä toki ei pidä puhua pelaajille tuon taivaallista missään vaiheessa:) Luulisin, että Erkankin visio on sellainen, että tulevaisuudessa pelaajat ovat paitsi taitavia, myös taktisesti älykkäitä ilman, että tarvitaan valmentajaa kädestä pitäen osoittamaan se pelitavallisesti fiksu ratkaisu jäällä.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Tahtooko tämä nyt sanoa sitä, että Barcelonan junioreissa toimitaan väärin, kun siellä jo pienestä pitäen opetetaan pelaamaan siten kuin edustusjoukkue pelaa? Minun silmääni messit, xavit ja iniestat ovat myös melko taitavia, vaikka pelitavallisesti heitä on kahlittukin junnuissa.

Kyllähän nyt pitää ymmärtää, että Espanjan ja Barcelonan resurssit ovat "pikkusen" eri luokassa kuin pienen Suomen. Barcelonan toimintatapa on skoutata ikäluokkien parhaat ja potentiaalisimmat junnut maailmalta ja jalostaa näistä hiomattomista timanteista Barcelonan pelitapaan sopivat yksilöt. Kaikkihan sen tajuaa, että Suomessa tilanne on aivan erilainen, minkä vuoksi yksilönkehitys on paljon tärkeämpää noin lähtökohtaisesti. Ei suomalaiset kiekkoilijat pärjää maailmalla pelkästään sillä Meidän Pelillä vaan yksilöominaisuuksilla.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Noin ylipäätään tuo Erkan lausunto oli hauska. "Kymmenen vuotta me olemme puhuneet pelitavoista". Eli ketkä ovat nämä "me"? Omaan makuuni kunnollista pelitapa-analyysiä on printtimediassa harjoitettu lähinnä vain Urheilulehdessä. Myös Ylen kisastudioissa aikoinaan oli kohtuullisissa määrin pelitapakeskustelua, mutta Maikkari on taas vienyt touhua enemmän yksilöitä arvioivaan suuntaan.

Ehdit ennen minua kysyä oikean kysymyksen. Erkan tulisi määritellä tarkemmin, mitä mediaa hän arvostelee. Suomessahan on käyty jääkiekon pelitapakeskustelua lähinnä juuri Urheilulehdessä ja täällä Jatkoajassa. Lähes koko mediakenttä olisi ollut jäkiekon osalta käytettävissä keskusteluun muusta kuin pelitavoista. Miksi sitä ei olla käynnistetty sen sijaan, että arvostellaan niitä, jotka ovat saaneet pelitapakeskustelua aikaan? Muistan täällä JA:ssa, miten kova vastustus ja irviminen oli pelikirjakeskusteluja kohtaan. Vasta, kun jääkiekon iso nimimerkki cobol alkoi perehtyä jääkiekon pelikirjoihin, alkoi kritiikki pikkuhiljaa täällä hiljentyä. Saatiin tietoa siitä, että jopa NHL:ssä pelattiin jääkiekkoa erilaisten pelikirjojen mukaan.

Suomessa pelitapakeskustelun ammattilaispiireissä aloitti Erkka Westerlund jääkiekon ammattivalmentajakursseilla. Petteri Sihvonen toi Erkan aloittaman keskustelun sitten kaiken kansan pariin, kun oli ollut ensin Erkan opissa.

Ja kun tuo lausunto nyt oli ilmiselvä piikki Sihvosta kohtaan, niin on hyvä muistaa, että Sihvonen kuitenkin on ollut kaikki nämä vuodet ankara Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen kriitikko ja erityisen huolissaan suomalaisen laatupelaajatuotannon tasosta ja tulevaisuudesta. En oikein ymmärräkään ajatusta, että samaan aikaan ei voisi käydä keskustelua sekä pelitavoista että yksilöiden kehittymistä. Parhaimmillaan nuo voivat jopa tukea toisiaan.

Kannattaisi Erkankin käydä katsomassa vaikka HPK:n ensi kauden D1-juniorijoukkueen harjoittelua. Siellä kaikki tähtää yksilötaidon kehittämiseen. Toukokuu on vedetty D2:lla pelkkaa ylimääräistä taitoharjoittelua. Kesäkuulla alkavat innokkaimmilla viikon mittaiset leirit ympäri Suomen. Leireillä painopiste on yksilötaidon kehittämisellä. Leiriohjelma painottuu kahdesti päivässä vedettyihin jääharjoituksiin. Tälläinen leiri junioreilla pidetään esim. täällä Seinäjoella S-kiekon järjestämänä. Sinne osallistuu Seinäjoen ja ympäristöpitäjien junioreiden lisäksi myös juniori HPK:sta.

Pelitapakeskustelu on tullut vihdoin jääkiekossakin parrasvaloihin, niinkuin Erkkakin todistaa. Se ei estä mitenkään yksilön kehittämistä fyysisenä ja henkisenä ihmisenä junioreista peliuran loppuun asti. Erkka ottaa esimerkiksi Mikael Granlundin, joka jo nuoresta pitäen on valinnut oman lajinsa. Tämä on tärkeä kannanotto Erkalta.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tahtooko tämä nyt sanoa sitä, että Barcelonan junioreissa toimitaan väärin, kun siellä jo pienestä pitäen opetetaan pelaamaan siten kuin edustusjoukkue pelaa?

Millä tasolla ja miten tätä edustusjoukkueen pelitapaa harjoitellaan junioripuolella jos jaotellaan juniori-ikäryhmät vaikka karkeasti näin : 6-9, 10-12, 12-14, 15-17-vuotiaat...?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Nyt menee OT:ksi, ainakin osittain, mutta...

Mielestäni on aivan sama miten pikkujunnuissa pelataan, tärkeintä on yksilöiden kehittäminen.

En ole kyllä ihan varma, miten tämä onnistuu ilman, että peliä pelataan kuten sitä aikuisten tasolla kuuluu pelata? Avaa hieman. Ei kai se nyt aivan sama ole? Eikö pitäisi ensin olla nimenomaan linjanveto siihen suuntaan, että pelatessa pyritään ensisijaisesti olemaan "positiivisia", eli olemaan aloitteellisia kaikissa tilanteissa ja lähdetään työstämään esim. tältä pohjalta?

Siellä peli täytyy antaa pelaajille, valmentajien tehtävä on asettaa vain suuntaviivat.

No mihin valmentajia sitten tarvitaan junnuissa ylipäätään? Eikös viime vuosian suurinta kritiikkiä ole tullut juuri siitä, että junnuille ei riitä laadukasta valmennusta, kun on resurrsipulaa? On jotenkin outo ajatus, että pikkunassikat osaisivat pelata automaattisesti siten, että he kehittyvät. Junnuissa nimenomaan pitää jatkuvasti hioa asioita, viedä niitä oikeisiin suuntiin, karsia virheellisiä suoritteita jne. (Eihän koulussakaan tehdä ihan mitä sattuu, opetussuunitelman pohjalta sielläkin toimitaan ja koko homma menee tiettyyn suuntaan ja tavoitetta kohti.) Sitä kautta se intokin tekemiseen säilyy, kun huomaa kehittyvänsä. Toki se on sitten tasapainoilua sen suhteen, että paljonko annetaan vapauksia toteuttaa itseään ja tehdä ratkaisuja, joita ei kovemmilla tasoilla enää hyväksytä.

Viivelähdöt ja muut pelitavalliset asiat hyvä pelaaja oppii muutamissa viikoissa, siihen ei tarvita vuosien harjoittelua. Taitoa ei opita muutamassa viikossa, siihen tarvitaan vuosia ja tämä pitää ottaa fokukseen juniorijääkiekkossa, vähemmän joukkueharjoittelua, enemmän yksilöiden kehittämistä.

Eikös kallis jääaika pitäisi käyttää nimenomaan pelaamiseen ja sen opetteluun? Toisin sanoen pelaaminen keskiössä harjoituttaa pelaajia ja pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon pelistä itsestään lähteviä harjoitteita? Millaisia ovat ne yksilöharjoitteet, jotka tekevät pelaajista sellaisia, että oppivat pelaamaan, jos kerran joukkueharjoittelua pitää olla vähemmän? Vai tarkoitatko nyt sitä, että joukkueharjoittelu syö aikaa omaehtoiselta tekemiseltä, kun kuskataan hallille jne.? Itse kannatan kyllä mallia, jossa harjoituksissa tehdään yksilöharjoitteisiin esimerkit ja omalla ajalla hiotaan. Muu aika sitten opetellaan pelaamaan jääkiekkoa, niin yksilönä kuin joukkueena.

Tuosta viivelähtöasiasta olen samaa mieltä, mutta muut pelitavalliset asiat... Mitä pahaa pelin teorian opettamisesta on? Sitä saisi olla mielestäni paljon enemmän tai ainakin sille pitäisi antaa mahdollisuus tulla isommaksi osaksi pelaajan kasvamista. Ne jotka opiskelisivat ja ovat kiinnostuneita, oppivat jäälläkin asioita paljon nopeammin ja sellaisista tyypeistä tulee todennäköisesti myös hyviä valmentajia, jos pelaajaura ei ota tuulta alleen.
 

Pekkis

Jäsen
Luulisin, että Erkankin visio on sellainen, että tulevaisuudessa pelaajat ovat paitsi taitavia, myös taktisesti älykkäitä ilman, että tarvitaan valmentajaa kädestä pitäen osoittamaan se pelitavallisesti fiksu ratkaisu jäällä.

Luulisin, että Erkan visio on myös sellainen, että pelaajat ovat myös läpi kauden/turnauksen jaksavia?

Totuushan on se, että joukkueurheilun pariin eivät hakeudu ne kaikkein motivoituneimmat harjoittelijat. Nämä urheilijat vuodattavat hikeään ihan eri lajien parissa. Sellaisten lajien, joissa menestyäkseen on ihan oikeasti harjoiteltava paljon, ja vielä oikein.

Nyt tekisi mieli kirjoittaa pitkästikin, mutta taitaa olla turhaa. Jaa, yks juttu. Petri Kontiolahan oli turnauksen alussa Suomen joukkueen täysin ylivoimainen kenttäpelaaja. Mutta siinä vaiheessa, kun alettiin pelaamaan sijoituksista, niin oliko Konna vielä jaksava pelaaja? Kertoi jossain haastattelussa (naureskellen eli vähätellen), että tossa harjoittelumotivaatiossa on vielä parannettavaa. Hiljaiseksi vetää.

En minä nyt jääkiekkoa erityisesti vihaa, mutta lähellä ollut MM olisi ollut lähes pahinta, mitä suomalaiselle urheilulle olisi voinut tällä hetkellä tapahtua. Sen suuren kuplan, minkä sisällä jääkiekkoväki median kanssa teutaroi, ulkopuolella on myös urheiluelämää. Käykääs kurkkaamassa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Nyt tuntuu vähän olevan taas ääripäät valloillaan. Tuntuu että toiset tahtovat, että "poja vain pelaa" ja toiset taas että "pelikirja ohjaa kaiken".

Itse näen homman niin, aivan kuin esim. Barcelonassakin(kun tuota nyt täällä käytiin läpi), että huomioidaan kokoajan pelaajien ikä ja herkkyyskaudet sekä sopivat kehityskohteet.

Eli meillä on selkeä tavoite millaisia junioreita ja myöhemmin aikuisia, tahdomme saada siitä ns. pelaajaputkesta. Nyt sitten mietimme miten se tapahtuu? Niin, että jokaisessa iässä onnistumme rakentamaan pienen palan lisää, jotta meillä on se iso palapeli/taulu valmiina sitten aikuisena.

Jos nyt vaikka mietitään mitä tämä tarkoittaa 7-vuotiaalle, niin se tarkoittaa sitä, että hänen pitäisin tulisi osata tietyt asiat sen ikäisenä, jotta sitten 8-vuotiaana hän osaa seuraavat asiat, jotta 9-vuotiaana voi opetella seuraavat, jne.

Eli opit hallitsemaan kiekon niin hyvin, että saat katseen irti kiekosta. Kun lapsen näkökenttä alkaa laajenemaan ja katse on irti kiekosta, hän voi alkaa miettimään mihin liikkuisi kiekon kanssa. Kun hän oppii liikkumaan kohti tyhjää tilaa, eikä kohti vastustajaa hän on jo mennyt eteenpäin pelinäkemyksen ja ns. pelislmän osalta. Seuraavaksi sitten kun edelleen havainnointi kasvaa, hän alkaa huomaamaan myös pelikavereita. Sitten kun hän oppii syöttämään ja näkee kavereita, niin hän voi myös alkaa pohtimaan "olisiko kaveri lähempänä maalia kuin minä" "olisiko kaverin mahdollista tehdä maali helpommin, kuin minun" jne. Sitten hän voi alkaa ratkaisemaan 2vs1 tilanteita niin että välillä syöttää ja välillä kuljettaa. Samalla sitten se kiekoton kaveri kun havainnointi kasvaa ja hän ymmärtää että kaveri voi joskus syöttää, niin kiekoton alkaa hakemaan paikkaa mihin voisi syöttää, jne.

Tästä lähdetään liikkelle. Sitten muutaman vuoden päästä puhutaankin jo 3vs1/3vs2 luomisesta ja ratkaisemisesta. Eikä se pelaaja mieti silloin tilanteen ratkaisemista nuorena tai juniorina sitä kautta että "se lukee meidän pelikirjassa" vaan miettii sitä "liikun siihen koska sitä kautta saamme pallon hallintaan/voimme liikuttaa palloa haluaamme suuntaan, jotta voimme tehdä maalin".

Ei Barcelonassakaan opeteta junnuja kuten aikuisia, vaan junnuille opetetaan työkalut pelata sitä peliä mitä sitten aikuisissa tahdotaan. Eli minne liikutetaan palloa missäkin tilanteessa ja miten. Pelaaja opetetaan havainnoimaan tilanteet ja ratkaisemaan ne sitten sen oman tietyn pelifilosofian kautta. Tämä tarkoittaa vaikka nyt jos laitetaan Barcelona vs Bayern(ennen Pep Guardiolaa) pelifilosofia vastakkain, että tietyt tilanteet ratkaistaan hyvinkin eri tavalla, mutta välineet varmasti ovat suhteellisen lähellä pelaajilla toisiaan. Ainoastaan se triggeri tai ennenkaikkea mitä siitä tapahtuu on erilainen. Esim. joku positiivinen tilanteenvaihto omassa puolustuspäässä, niin Bayern yrittää pelata aina kun mahdollista terävästi heti ylöspäin, kun taas Barcelona yrittää hallita palloa lyhyemmillä syötöillä, saada pallon varmasti hallintaansa jne.

Näenkin nyt tässä keskustelussa ongelmaksi sen, että varsinkin "pelikirjauskovaisilla" on jonkunlainen tarve saada hyvinkin nuorena pelistä kauhean organisoitua ulkoapäin. Siis sellaista missä valmentaja asettaa hyvin tiukat rajat miten tehdä ja mitä. Toiset taas ehkä lähtevät siitä, että "antaa poikien palta ja kyllä ne oppii". Kumpikaan ei mielestäni toimi niin hyvin, kuin mahdollista, varsinkaan nykymaailmassa. Vaan nykyisin tärkeintä on saada pelaaja itse ymmärtämään ja oivaltamaan. Valmentajan tehtävä on luoda suuntaviivat ja tavoitteet, pelaajien itse ratkaista ongelmat jotta päästään tavoitteeseen.

Tämä tarkoittaa kärjistettynä fudiksen puolella että tahdon meidän avauksessa saada pallon tietyille alueille ja pelaajien tehtävä on miettiä minne niistä ja miten se saataisiin. Samoin rakennuksessa tahdon pelaajan esim. tietylle alueelle ja pelaajat taas ratkaisevat miten se sinne menee. Ja sama vielä murtautumisessa.

Lyhyesti. On tärkeää, että on tietty mielikuva millaisen pelaajan haluat kehittää. Sen jälkeen sinun pitää pystyä miettimään miten tiettyä yksilöä voidaan auttaa kohti sitä tavoitetta. Ja siihen tarvitaan selvä suunnitelma ja sopiva pelitapa aivan junioreista saakka. Pelitapa, siis tietty tavoitemalli pitäisi olla kaikilla junioreilla. Pelitapa tässä tarkoittaa esim. sitä että 7-vuotias vain ottaa pallon ja lähtee täysiä tyhjää tilaa kohden ja kun menettää pallon iskee täysiä vastustajaan kiinni ja yrittää voittaa pallon takaisin. Se ei tarkoita, että 7-vuotias(tai 10-vuotias) yrittää syöttää tietyllä tavalla tietylle pelaajalle.

Sama pätee jääkiekkoonkin, vaikka termit ja peli onkin eri.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Lyhyesti. On tärkeää, että on tietty mielikuva millaisen pelaajan haluat kehittää. Sen jälkeen sinun pitää pystyä miettimään miten tiettyä yksilöä voidaan auttaa kohti sitä tavoitetta. Ja siihen tarvitaan selvä suunnitelma ja sopiva pelitapa aivan junioreista saakka. Pelitapa, siis tietty tavoitemalli pitäisi olla kaikilla junioreilla. Pelitapa tässä tarkoittaa esim. sitä että 7-vuotias vain ottaa pallon ja lähtee täysiä tyhjää tilaa kohden ja kun menettää pallon iskee täysiä vastustajaan kiinni ja yrittää voittaa pallon takaisin. Se ei tarkoita, että 7-vuotias(tai 10-vuotias) yrittää syöttää tietyllä tavalla tietylle pelaajalle.

Nimimerkki eagle on tässä täysin asian ytimessä. Tuo on hyvin muotoiltu; pitää olla mielikuva/tavoite siitä millaisia pelaajia halutaan kehittää.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Myös tämä on sellainen asia josta voi käydä sisältökeskustelua (lähinnä siis tuosta "metodista") mutta siihen ei kykene kuin äärimmäisen harva. Tällä palstalla eaglen ja Sihvosen lisäksi on hiljaista, joskin voi olla paljon nimimerkkejä jotka eivät niin aktiivisesti kirjoittele, vaikka näkemystä olisikin.

Westerlundin lausunto ei minun mielestäni liity pelitapoihin mitenkään, kyllähän yksilön valmentaminen on ihan keskeistä nykyään muutenkin. Tai liittyy se siten, että ilman hyvää henkilövalmennusta ei oikein voi vaatia hyvää pelitavan toteutustakaan.

Median suhteen piikkiä varmasti lähtee sen negatiivisuuden vuoksi, kritiikkiä antaa moni sellainen toimittaja jolla tuskin on pelitapateorian alkeetkaan hallussa. Sitten yksittäiset pelit aiheuttavat kohtuutonta kritiikkiä. No, lätkässä jokainen haluaa olla asiantuntija.

Jääkiekossa tulosta tulee kunnioittaa ja Westerlund löi taas sellaiset näytöt tiskiin, että siinä on varaa tuuletella, ihan sama miltä peli näytti. Lisäksi nyt Suomen peli vielä parani loppua kohden, joten tosiaan joskus kannattaisi malttaa ennustusten kanssa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tuo on hyvin muotoiltu; pitää olla mielikuva/tavoite siitä millaisia pelaajia halutaan kehittää.

Täältä myös nimimerkki eagle:lle jälleen kerran virtuaaliaploodit, varsinkin kommentille: Näenkin nyt tässä keskustelussa ongelmaksi sen, että varsinkin "pelikirjauskovaisilla" on jonkunlainen tarve saada hyvinkin nuorena pelistä kauhean organisoitua ulkoapäin. Siis sellaista missä valmentaja asettaa hyvin tiukat rajat miten tehdä ja mitä.

Ja mitä tulee lainattuun kohtaan, niin tämäkin on totta. Ja mitä nuoremmasta juniorista on kyse, niin sitä laajemmassa kuvassa on tämä mielikuva-/tavoiteasettelu, joka luonnollisesti tarkentuu iän myötä.

Puhutaan nk pelaajapolusta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tahtooko tämä nyt sanoa sitä, että Barcelonan junioreissa toimitaan väärin, kun siellä jo pienestä pitäen opetetaan pelaamaan siten kuin edustusjoukkue pelaa? Minun silmääni messit, xavit ja iniestat ovat myös melko taitavia, vaikka pelitavallisesti heitä on kahlittukin junnuissa...

Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Meillä pikkujunnut käyvät keskimäärin 2 - 4 kertaa viikossa ohjatuissa harjoituksissa. Näissä harjoituksissa pitää keskittyä olennaiseen eli yksilön kehittämiseen.

Kiekkokontrollin oppiminen ei vaadi ohjattuja viivelähtöjä vaan yleisellä tasolla liikkuvia ohjeita, ole pelattavissa, syötä lähimmälle kaverille jne. Ei alle C-ikäisenä tarvitse puhua yhdestäkään spesifistä pelitavasta vaan jääkiekon lainalaisuuksista, milloin puolustetaan, milloin hyökätään.
 
Tässähän on kaksi puolta mitkä olisi syytä erotella, junioreiden valmentaminen sekä valmentaminen aikuisten tasolla. Nuorempana en näe että olisi tarpeellista korostaa pelitapaa, siinä missä aikuiden tasolla tämä suomalainen malli tuntuu toimivan todella hyvin.

Sitäpaitsi mun muistikuvan mukaan Westerlund ja Summanen olivat kahdestaan varmaan ensimmäisiä (en voi tietysti varma olla kun en ammattikoutsi ole) kenen pelitapa oli hinkattu viimeisen päälle ja liki tieteellisen menetelmin. Voihan tietysti olla että mieli on muuttunut vuosien saatossa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Junioripuolustajien pelitaidon kehittämisessä on H+V+P hyökkäyksinlähtöjen harjoittelu osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Sen ymmärtää käymällä seuraamassa esim HPK:n D2-junioreiden (12 v) harjoittelua, ensi kaudella D1-junioreiden. Otsikon päähenkilö siellä valmennusryhmineen harjoituttaa tätä junioreiden yhden osa-alueen tärkeää henkilökohtaista pelitaitoa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Kyllähän nuo samat lainalaisuudet toteutuu jossain määrin kaikissa hyvissä juniorijoukkueissa. Toki varmasti voidaan aina ottaa paremmin huomioon ikäluokan ominaisuudet kussakin iässä ja mitä olisi optimaalisinta harjoitella. Hyvän valmentajan taito on myös siinä, että saa joukkueensa pelaamaan halutulla tavalla ilman, että se vaatii sen kummempaa pakottamista tai edes sanaa "pelitapa".

Eikös se Erkkakin ottanut yhdeksi esimerkiksi Vancouverin olympiakisat, jossa peli meni pelitapaan pakottamiseksi. Ehkä tätä uusintakin lausuntoa pitää edelleen peilata tätä vasten, että peliä lähestyttiin ihan hiljattainkin liiaksi pelitapateoria edellä.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Sitäpaitsi mun muistikuvan mukaan Westerlund ja Summanen olivat kahdestaan varmaan ensimmäisiä (en voi tietysti varma olla kun en ammattikoutsi ole) kenen pelitapa oli hinkattu viimeisen päälle ja liki tieteellisen menetelmin. Voihan tietysti olla että mieli on muuttunut vuosien saatossa.

Erkka on päivitellyt pelikirjojaan Summasen kanssa voitokkaiden HIFK- ja Word Cup 2004 aikojen jälkeen jatkuvasti. Siitä osoituksena erinomaiset menestykset Sotshissa ja Minskissä pelaajamateriaaltaan parempien joukkueiden voittamisessa. Erkka on Suomen pelikirjaprofessori eikä ole onneksi siitä miksikään muuttunut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Junioripuolustajien pelitaidon kehittämisessä on H+V+P hyökkäyksinlähtöjen harjoittelu osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Sen ymmärtää käymällä seuraamassa esim HPK:n D2-junioreiden (12 v) harjoittelua, ensi kaudella D1-junioreiden. Otsikon päähenkilö siellä valmennusryhmineen harjoituttaa tätä junioreiden yhden osa-alueen tärkeää henkilökohtaista pelitaitoa.

Itsekin näin amatöörinä ajattelisin, että jo melko pienestä pitäen valmentajan tulisi opettaa pelaajia tunnistamaan tilanteita ja toimimaan viisikkona. Kyllä itse ainakin pitäisin näin pesäpalloihmisenä aika outona ajatuksena, että junnuja harjoitettaisiin vain yksilöinä eikä hiottaisi harjoituksissa pelaajien yhteistyötä ulkopelissä.
 
Viimeksi muokattu:

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Eli opit hallitsemaan kiekon niin hyvin, että saat katseen irti kiekosta. Kun lapsen näkökenttä alkaa laajenemaan ja katse on irti kiekosta, hän voi alkaa miettimään mihin liikkuisi kiekon kanssa. Kun hän oppii liikkumaan kohti tyhjää tilaa, eikä kohti vastustajaa hän on jo mennyt eteenpäin pelinäkemyksen ja ns. pelislmän osalta. Seuraavaksi sitten kun edelleen havainnointi kasvaa, hän alkaa huomaamaan myös pelikavereita. Sitten kun hän oppii syöttämään ja näkee kavereita, niin hän voi myös alkaa pohtimaan "olisiko kaveri lähempänä maalia kuin minä" "olisiko kaverin mahdollista tehdä maali helpommin, kuin minun" jne. Sitten hän voi alkaa ratkaisemaan 2vs1 tilanteita niin että välillä syöttää ja välillä kuljettaa. Samalla sitten se kiekoton kaveri kun havainnointi kasvaa ja hän ymmärtää että kaveri voi joskus syöttää, niin kiekoton alkaa hakemaan paikkaa mihin voisi syöttää, jne.

Tämä on loistavasti laitettu. Sanoisin tähän, että havainnointia voi harjoitella jo 7-vuotiaiden kanssa, koska "multitasking" harjoitukset parantavat lajitekniikan oppimista eli pelaaja, jonka on tehtävä monia päätöksia harjoitteen aikana oppii esim. kiekonkäsittelyn paremmin. Lisäksi heitän tähän "näppituntuma" arvioin: 7 - vuotiaista noin 30% oppii havainnoimaan ja tekemään päätöksiä. 8 -vuotiaina liittyy tähän joukkoon 40% pelaajista ja 9 - vuotiaina loput 30%. Tällöin siirrytään isolle kentälle ja pelaajilla on valmius ottaa ensimmäisiä pelitavallisia ohjeita vastaan.

Pelikäsityksen määritelmästä voisin sanoa:" Hyvä pelikäsitys on sitä, että tekee kiekkollisen ja kiekottomana sen ratkaisun, joka palvelee joukkuetta parhaiten". Tämä lainattu siis joltakin, mutta en ole varma lähteestäni, niin en laita siitä tähän. Kyllä nyt näillä eväillä pitää ensimmäisistä ison kentän peleistä lähtien olla joukkueella joku pelitavallinen ohjeistus, jotta tällaiset lapset voivat kehittyä lisää. Pelitapa on siis nähdäkseni olennainen osa pelaajien kehittämistä.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Siinä vaiheessa kun meillä joka niemessä ja notkelmassa jääkiekkoakatemiat, joihin kerätään maailmalta lahjakkaimmat junnut ja resurssia riittää olosuhteista omiin kouluhin, niin voimme keskustella tästä aiheesta. Täytyy sanoa, että tämän tyylisten esimerkkien käyttö tässä keskustelussa osoittaa jonkin näköistä putkinäköisyyttä.

Tässä on surkein kirjoitus mitä olen tällä palstalla nähnyt vähään aikaa. Sanoisin, että siloin kun meillä on nuo maailman parhaimmat junnut kerättynä, niin ei meillä tarvitse joka niemeen ja notkelmaan mitään jääkiekkoakatemioita. Laatupelaajia tulee siltikin riittävästi.

Ja jos hirmuisilla resursseilla toimiva Barcelona on nähnyt laatupelaajien tuotannon kannalta hyväksi, että pelaajien kehitykselle on hyväksi, että joukkueilla on jo suhteellisen nuorena pelitapa, niin en lähtisi sitä arvostelemaan tuollaisilla puolivillaisilla ja putkinäköisillä heitoilla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja jos hirmuisilla resursseilla toimiva Barcelona on nähnyt laatupelaajien tuotannon kannalta hyväksi, että pelaajien kehitykselle on hyväksi, että joukkueilla on jo suhteellisen nuorena pelitapa, niin en lähtisi sitä arvostelemaan tuollaisilla puolivillaisilla ja putkinäköisillä heitoilla.

Edelleen, on täysin eri asia valmentaa homogeenistä, ikäluokan lahjakkaimpia pelaajia kuin heterogeenistä oman kaupungin junnuryhmää.

Olen eaglen kanssa täysin sama mieltä, hän kuvasi ihanne tilanteen hienosti.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Edelleen, on täysin eri asia valmentaa homogeenistä, ikäluokan lahjakkaimpia pelaajia kuin heterogeenistä oman kaupungin junnuryhmää.

Olen eaglen kanssa täysin sama mieltä, hän kuvasi ihanne tilanteen hienosti.

Minkä tahansa kaupungin AAA - joukkue on riittävän hyvä, että pelaajien kehityksen edistämiseksi tulee olla myös pelitapa / peliohjeet. Siis tarkoitan, että Barcelonan mallin henki, on hyvä ohjenuora pelaajien kehittämiseen.

Ja jotta tämä sivuaisi topiccia, niin Pasi Kaukoranta kävi Petteri Sihvosen kanssa tästä antoisan ja mielenkiintoisan keskustelu, jossa Pasi oli karkeasti sitä mieltä, että lasten ja nuorten valmennus voi mennä sivuraiteille, mikäli kopioidaan orjallisesti viivelähtöjä ja ei anneta tilaa tunteelle sekä tekemiselle. Käsittääkseni Sihvonen oli sitä mieltä, että mikäli näitä ei opeteta, niin pelaajien luovuus ja taitotaso ei pääse kunnolla kehittymään.

Itse koen, että 80- ja 90 - lukujen kiekko, jossa oli tasaviisikoin vain yksi suunta, ei ollut erikoisen hyvin kehittävää, vaan yksipuolista sekä harjoittelu repertuaariltaan että pelitapahtumiltaan. Ei siinä paljon mietitty palauttelua tai vastustajan ryhmittymistä. Se oli ravitermein kiekkoa "laput silmille ja menoksi".

Jos Erkka Westerlund tarkoittaa, että pelitapa ei kehitä yksilön voimavaroja, niin kyseenalaistan ajatuksen. Kyllä pelitavan osaaminen (olkoon pelitapa mikä tahansa) on yksilön voimavara siinä missä luistelunopeus, mailatekniikka ja laukauskin.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
"Power is nothing without control" -ajatusta muokaten, tekniikka ei ole mitään ilman taktista osaamista.

Laji kuin laji, pienestä pitäen (vaikkapa sieltä 7-8 -vuotiaista lähtien) on ryhdyttävä opettelemaan teknisten perusasioiden hinkkaamisen lisäksi yksilön taktiikkaa. Siitä edetään loogisin askelmin eteenpäin. Pikaisesti kirjoitettuna ensiaskeleet taktisessa osaamisessa voivat olla vaikkapa;

1. jokainen osallistuu hyökkäys- ja puolustuspeliin
2. omalla joukkueella pallo; mitä teen kun minulla on pallo, mitä teen kun kaverilla on pallo (2v2 yksinkertaisin malli) JA vastustajalla pallo; mitä teen kun puolustan pallollista, mitä teen kun puolustan pallotonta
3. mitä teen kun oma joukkue saa pallon, mitä teen kun vastustaja saa pallon (heti valmiina hyökkäämään, heti valmiina puolustamaan)

Ja niin edelleen.

Pitää erottaa yksilön taktinen osaaminen ja kireälle viety joukkuetaktiikka. Joukkuetaktisiin asioihin ei varmaan lajista riippumatta kannata käyttää juuri energiaa ennen C-ikää (väljät raamit, positiivinen ote pelaamiseen). Henkilökohtaista taktista osaamista taas PITÄÄ ryhtyä heti harjoittelemaan kun aivot kykenevät hahmottamaan, että kentällä on muitakin kuin minä.

Edit. Vielä eaglelle tunnustus erinomaisesta kirjoituksesta tuossa aiemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös