Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 897 869
  • 13 203

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Sihvonen hävisi n. 6-0 Apelle

Sihvonen ei oikein löytänyt vasta-argumentteja Apelle.
En Sihvosen kirjoitteluista kovinkaan paljoa ole yleensä pitänyt, mutta nyt
olen löytänyt että (lukemani perusteella) olen ihan samoilla linjoilla näistä
tappeluista.

Minusta keskustelu konkretisoituu nyt liikaa siihen, että väkivalta=tappelut.
Olen sitä mieltä että näin ei ole. En ole "showtappeluiden" kannattaja,
mutta tiedän ja ymmärrän/hyväksyn sen että spontaaneissa tilanteissa hihat palaa ja miehet ottavat sen jälkeen hieman rajummin mittaa toisistaan. Oli hyvä että Sihvonen komensi Tasavallan Presidentin ruotuun tässä asiassa.

Minusta keskusteluista on puuttunut nyt hiukan määrittely; mitä on väkivalta kaukalossa? Minusta suurinta väkivaltaa on kun vedetään mailalla käsi kipsiin, taklataan päähän tai selkään tai polveen (osa toki noista on myös vahinkoja).

Väitän ihan "mutuna" että loukkaantumiset kaukalossa tapahtuu seuraavassa mittasuhdejärjestyksessä:
1) tahattomat pelitilanteet
(=kiekon osumat, venähdykset, vääntymät, puhtaiden taklauksien tuottamat vammat jne.)
2) rikkeet
(=huitominen, korkea maila, selkään taklaus, päähän kohdistuva taklaus jne.)
3) tappelut

Väitän myös, että nyt noussut kohu koskettaa vain todellista minoriteettia jääkiekkovakivallasta ja nyt kaikilla on kiire virkansa puolesta kieltämään tätä:
presidentit, sponsorit, jääkiekkojohtajat yms. Jos fokus kohdennettaisiin "yleisen mielipiteen" painostuksesta tuohon kohtaan 3) sen sijaan että tehtäisiin työtä ongelman nro 2) vähentämiseksi (=vastustajan kunnioittaminen) niin loukkaantumiset vähenisivät.

Ymmärrän toki sen, että ei ole mediaseksikästä laukoa mielipiteitä korkeista mailoista tai huitomisista vaikka uskon että yksittäin näistä kahdesta rikkeestä yksinään syntyy enemmän vammoja kuin tappeluista.

Kun puhutaan väkivallasta, niin pitäisi pystyä yksilöimään ensin mitä se on. Jos puhutaan pelkästään tappaluista niin pitäisi pystyä argumentoimaan kuinka suuri osa loukkaantumisista menee tämän kaukaloväkivallan alakategorian piikkiin - tämän puuttuessa, Sihvonen ajoi Suhosen miinaan ja keskustelu oli liikaa tappelukeskeistä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos oikein kärjistettyä esimerkkiä käyttää, niin sotatilassa ei ole väkivaltaa: osapuolet ovat julistaneet toisilleen sodan eikä mitään yllätyksetöntä ruuminvammantuottamista tapahdu.
Sihvosen määritelmässä on muistaakseni mukana ollut molemminpuoleinen vapaaehtoisuus. Useisiin sotiin tämä ei päde.

nim. onko S&M-seksi väkivaltaa?

Alpo nokkelasti kysyi, että pitäisikö sitä silloin pelatakin vain suljettujen ovien takana ja katsomossa istuisivat vain nämä "jääkiekkoihmiset".
Eikös näin tapahdukin? Lysti ei edes ole ilmaista, vaan katsomoon pääsee vain maksullisen lipun lunastamalla.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tähän Suhonen toi hyvän näkökulman ja vei asian avarampaan kontekstiin: väkivaltaa on aina käytetty vallan välineenä hyvin laajasti eri elämänalueilla, niin myös jääkiekossa.
Kyllä, mutta eikö Suhosen näkökulmasta koko jääkiekko ole pelkkää väkivaltaa alusta loppuun? Vastustaja pyritään saaman kiekosta irti fyysisellä kontaktilla, käytännössa jatkuvalla lievällä pahoinpitelyllä, rauhanomaisin keinoin (puhumalla) se harvoin siitä luopuu, eikä ainakaan omaan maaliinsa kiekkoa laita. Ajattele esimerkiksi erityisesti tarkoitukseen kehitetyllä apuvälineellä ammuttu kuminen lieriö 200km/h otsaasi, harkitsisitko oikeustoimia, jos kadulla joku osuisi sinua päähän sellaisella, vaikka vahingossakin? Entä jääkiekkokentällä?

Toinen olennainen pointti oli se, että Sihvonen haluaa pitää jääkiekon yhteiskunnasta erillisenä saarekkeena, jota saavat määritellä ja kommentoida vain "jääkiekkoihmiset". Alpo nokkelasti kysyi, että pitäisikö sitä silloin pelatakin vain suljettujen ovien takana ja katsomossa istuisivat vain nämä "jääkiekkoihmiset".

Niin kauan kuin jääkiekko toimii yhteiskunnan sisällä, nauttii yhteiskunnassa toimivien tahojen tukia ja sillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus katsoa, että se pysyy yleisesti hyväksyttävissä raameissa.

Sihvonenhan antoi esimerkin, että ei hänkään ala neuvoa Halosta ulkopolitiikassa. Tähän argumenttina Suhosen "suljetut ovet" on ihan pölö. Koska eihän ulkopolitiikkaakaan käydä suljetuin ovin, vaan sitä käydään nimenomaan ammattipoliitikoilla Suomen kansalle. Sitäpaitsi kenenkään ei ole pakko käydä jääkiekkoa katsomassa, tai olla sen kanssa missään tekemisissä, ulkopolitiikka kuitenkin koskettaa jokaista. En usko, että Sihvonen haluaisi kieltää Halosilta ja joulupukeilta jääkiekon kommentoinnin julkisesti, vaan että siinä ei ole mitään järkeä tai tähdellistä sisältöä, kuten ei olisi Sihvosen julksisissa eurokriisianalyyseissä, ja siksi olisi oman ja muiden kannalta parempi olla hiljaa.
Sitäpaitsi, eikö jääkiekko ole nimenomaan toiminut yleisesti hyväksyttävissä raameissa, mitään lakiahan ei ole rikottu (oletan että poliisitutkinta ei etene syytteeseen ja tuomioon)?
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Eikös näin tapahdukin? Lysti ei edes ole ilmaista, vaan katsomoon pääsee vain maksullisen lipun lunastamalla.

Katsomoon pääsee maksullisen lipun lunastanut "jääkiekkoihminen", mutta se itse katsomo saattaa olla osin kustannettu "ei-jääkiekkoihmisten" toimesta myös.

(EDIT: Ja jottei jäisi kenellekkään epäselväksi: näin "kanukkina" minä luonnollisesti kannatan jääkiekkotappeluita ja olen sitä mieltä, että ne kuuluvat ehdottomasti lajiin. Mutta sen sijaan, Lahden kaltaista sirkusta en kaipaa ja ymmärrän täysin sen jos jotkut tahot vetävät siitä herneen nenäänsä. Tuo episodi ei palvellut lajia vaan valmentajien egoa. Ylilyönti on aina ylilyönti. Ei Suomellakaan vielä ole liikaa perinteitä tai jääkiekkohistoriaa etteikö lajin koodistosta ja normeista voisi avoimesti ja järkevästi keskustella.)
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsomoon pääsee maksullisen lipun lunastanut "jääkiekkoihminen", mutta se itse katsomo saattaa olla osin kustannettu "ei-jääkiekkoihmisten" toimesta myös.

Samassa katsomossa voidaan katsoa myös ammattinyrkkeilyä tai pornomessuja.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Samassa katsomossa voidaan katsoa myös ammattinyrkkeilyä tai pornomessuja.

Juuri niinkuin sanoin. Tämän vuoksi ei jääkiekkoihmisetkään voi olla (täysin) haistapaska-asenteella "muulle yhteiskunnalle". Kuten ei nyrkkeily- tai pornoyleisö.

Vaikka jääkiekko on vielä Suomen ykköslaji, niin mikään itsestäänselvyys se ei ole. Taistelu ajasta ja rahasta on kovaa tänä päivänä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juuri niinkuin sanoin. Tämän vuoksi ei jääkiekkoihmisetkään voi olla (täysin) haistapaska-asenteella "muulle yhteiskunnalle". Kuten ei nyrkkeily- tai pornoyleisö.

Mutta onko Haloselta tai joulupukilta fiksua kommentoida, että minusta Robbe lyö liian kovaa vasemman suoran, pitäisi lyödä enemmän kuten Eva. Joulupukki voisi kommentoida, että pidän Mr. Lotharin tyylistä, mutta 69'ssä hänen asenteensa on hiukan ylimielinen. Ihan vaan koska jäähalli on rakennettu verovaroin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Mutta onko Haloselta tai joulupukilta fiksua kommentoida, että minusta Robbe lyö liian kovaa vasemman suoran, pitäisi lyödä enemmän kuten Eva. Joulupukki voisi kommentoida, että pidän Mr. Lotharin tyylistä, mutta 69'ssä hänen asenteensa on hiukan ylimielinen. Ihan vaan koska jäähalli on rakennettu verovaroin.

Onko Haloselta fiksua kommentoida? Ei välttämättä, mutta se on hänen oikeutensa.

Minun pointti on se, että miksi pitäisi tarpeettomasti ja typerästi luoda tilanne, missä nämä haloset, snellmannit, mariat, suhoset ja muut pääsevät kommentoimaan?

Tottakai vahinkoja aina sattuu ja tottakai media repii otsikoita vaikka tikusta, mutta tämä Lahden episodi oli kuitenkin "turha tapaus".
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta Sihvosen "vain jääkiekko ihmisillä on oikeus kommentoida" -perustelu on täysin kestämätön. Jääkiekkolajina on halunnut mahdollisimman suurta julkisuutta, mutta nyt tältä julkisuudelta haluttaisiinkin sulkea ovet? Jääkiekosta on tehty julkinen laji ja sen pitää kestää tämän julkisuuden mukana tuomat "negativiiset" asiat.

Totta kai Halonen tai joulupukki ovat oikeutettuja kommentoimaan jääkiekkoa, miksi eivät olisi? Jokainen ihminen on oikeutettu mielipiteeseensä. Ihan samallalailla Sihvonen voi antaa kommentteja ulkopolitiikasta, mikäli media sitä kysyy. En ymmärrä Sihvosen ajatusta jääkiekosta yhteiskunnan ulkopuolella, kun katsoo kuinka moneen suomalaiseen peli vaikuttaa. On harvassa sellaiset ihmiset, jotka eivät olisi lukeneet, kuulleet tai nähneet juttua ilmaveivistä. Ei Sihvonen tällöin vaatinut lajia vain asiantuntijoille.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minun pointti on se, että miksi pitäisi tarpeettomasti ja typerästi luoda tilanne, missä nämä haloset, snellmannit, mariat, suhoset ja muut pääsevät kommentoimaan?
Ei minusta "pidä" "luoda" tilannetta, mutta jos tilanne, joka minusta oli muuten aika normaali ammattilaiskiekon tapahtuma ("Kanadassa tapeltais") syntyy, niin minkäs teet. Vastuu on suunsa avaavilla.

Miksi pitää tarpeettomasti ja tyhmästi luoda eurokriisi, jota Sihvoset, Häppölät ja Hagmanit pääsevät kommentoimaan? Onko fiksu lause?

On harvassa sellaiset ihmiset, jotka eivät olisi lukeneet, kuulleet tai nähneet juttua ilmaveivistä. Ei Sihvonen tällöin vaatinut lajia vain asiantuntijoille.

Niin, jos presindetin kanslia olisi tällöin julkisesti tiedottanut, että tasavallan presidentistä Granlundin teko oli törkeä, ja jääkiekkomailoissa pitäisi olla turvavyöt, niin ei Sihvonen varmaan olisi ainoa jolla käpy jäätyisi.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ei minusta "pidä" "luoda" tilannetta, mutta jos tilanne, joka minusta oli muuten aika normaali ammattilaiskiekon tapahtuma ("Kanadassa tapeltais") syntyy, niin minkäs teet. Vastuu on suunsa avaavilla.

Ei tuo Lahden viimeisen minuutin tapahtuma ole mikään normaalia liigakierrosmeininkiä. Mielestäni se oli selkeä ylilyönti ja se tapahtuma tarpeettomasti provosoi kaiken maailman halosia ja muita "asiantuntijoita" antamaan sen oman 0.02$ ja paheksumaan itse lajia.

Mutta en myöskään ihmettele sitä, että tuo episodia sai millwallmaisen everyone hates us, but we don't care-väen kovenemaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Niin, jos presindetin kanslia olisi tällöin julkisesti tiedottanut, että tasavallan presidentistä Granlundin teko oli törkeä, ja jääkiekkomailoissa pitäisi olla turvavyöt, niin ei Sihvonen varmaan olisi ainoa jolla käpy jäätyisi.

Halonenhan kommentoi ilmaveiviä, kehui Granlundia ja hänen taitoaan kovasti. Miksi Sihvonen ei kieltänyt tätä, eihän jääkiekon ulkopuolisilla ole oikeutta kommentoida?

Tässä on menossa aika "rusinat pullasta" touhu, yhteiskunnan tuki kyllä kelpaa, mutta kun sanotaankin jotain negatiivista, niin silloin pitääkin olla hiljaa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä on menossa aika "rusinat pullasta" touhu, yhteiskunnan tuki kyllä kelpaa, mutta kun sanotaankin jotain negatiivista, niin silloin pitääkin olla hiljaa.

Ei, vaan toki saa kommentoida, jos kykenee sanomaan jotain edes etäisesti järkevää ja perustelemaan sen, olipa sitten puolesta tai vastaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eli Halonen tuntee ilmaveivi tekniikan hyvin, mutta joukkotappeluiden kohdalla on puutteita?

Älä nyt viitti. Kuten sanoin, vastuu on suunsa avaavalla. Ilmaveivin kohdalla sattui osumaan ns oikeaan, joukkotappelussa not so much. Tuskin ketään olisi haitannut vaikka olisi ollut hiljaa Granlundistakin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älä nyt viitti. Kuten sanoin, vastuu on suunsa avaavalla. Ilmaveivin kohdalla sattui osumaan ns oikeaan, joukkotappelussa not so much. Tuskin ketään olisi haitannut vaikka olisi ollut hiljaa Granlundistakin.

Tuolla periaatteella tällä keskustelupalstalla kävisi aika kato. Se, että ei ole asiantuntija ei poista oikeutta mielipiteeseen.

Edelleen kysyn, miksi Sihvonen ei ole puuttunut "ammattitaidottomien" kommentointiin aikasemmin? Miksi hän kestänyt "ammattitaidottomien" positiiviset kommentit?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se, että ei ole asiantuntija ei poista oikeutta mielipiteeseen.
Ei mutta, sen pitäisi hillitä lausujan intoa tuoda mielipiteensä julkisuuteen.

Edelleen kysyn, miksi Sihvonen ei ole puuttunut "ammattitaidottomien" kommentointiin aikasemmin? Miksi hän kestänyt "ammattitaidottomien" positiiviset kommentit?

Edelleen vastaan:

Ei, vaan toki saa kommentoida, jos kykenee sanomaan jotain edes etäisesti järkevää ja perustelemaan sen, olipa sitten puolesta tai vastaan.

Jos minä olisin presidentti, joulupukki tai Anja Snellman, ja kansallisoopperassa joku laulaja huutaisi että kesken näytöksen että "vittu kun vituttaa!". Niin miettisin kaksi kertaa ennekuin kommentoisin tapausta Iltalehdelle tai vaikka Parnassolle, että "minusta oopperassa pitäisi olla enemmän lehmänkelloa, ja nyt tuntuu että kakka tulee housuun, terveisiä sivettikissoille Turkista/Korvatunturilta/Huomenta Suomesta."
 
Viimeksi muokattu:

Mace

Jäsen
Tuolla periaatteella tällä keskustelupalstalla kävisi aika kato. Se, että ei ole asiantuntija ei poista oikeutta mielipiteeseen.

Edelleen kysyn, miksi Sihvonen ei ole puuttunut "ammattitaidottomien" kommentointiin aikasemmin? Miksi hän kestänyt "ammattitaidottomien" positiiviset kommentit?

Siis et edes sinä voi olla oikeasti noin saatanan tyhmä vänkääjä. Et vittu voi. Se, että joku asiasta X mitään tietämätön idiootti ottaa asiaan voimakkaasti kantaa, johtaa tietenkin siihen, että jos tuo hänen kannanottonsa on typerä, todetaan, ettei kannata tulla isoon ääneen huutelemaan, kun ei kerran tiedä asiasta mitään. Jos kommentti taasen sattuu olemaan fiksu, sitä joko kompataan tai annetaan asian olla. Kyse on siis siitä, että jos joku tekee mistä tahansa asiasta järkevän lausunnon, ei kenelläkään ole mitään syytä puuttua tuohon lausuntoon (eikä tuolloin lausunnon antajan asiantuntemattomuus edes tule esille). Jos lausunto taasen on typerä, se herättää tyypillisesti vastareaktion ja samalla lausunnon antaja osoittaa tietämättömyytensä asiasta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis et edes sinä voi olla oikeasti noin saatanan tyhmä vänkääjä. Et vittu voi. Se, että joku asiasta X mitään tietämätön idiootti ottaa asiaan voimakkaasti kantaa, johtaa tietenkin siihen, että jos tuo hänen kannanottonsa on typerä, todetaan, ettei kannata tulla isoon ääneen huutelemaan, kun ei kerran tiedä asiasta mitään...

Tässä ei ole kysymys kommentin typeryydestä vaan oikeudesta kertoa se. Sihvonen haluaa rajoittaa kommentointia jääkiekosta, minusta siihen ei ole tarvetta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kaikki mielipiteet ovat samanarvoisia? Veikkaisinpa, että Jussi Halla-Aho on tutkinut maahanmuuttoa enemmän kuin Tarja Halonen ja Anja Snellman jääkiekko yhteensä, joten eiköhän koiteta kunnioittaa hänen mielipiteitään ja avauksiaan hieman älyllisemmistä lähtökohdista, eiks je?

Se, että joku asiasta X mitään tietämätön idiootti ottaa asiaan voimakkaasti kantaa, johtaa tietenkin siihen, että jos tuo hänen kannanottonsa on typerä, todetaan, ettei kannata tulla isoon ääneen huutelemaan, kun ei kerran tiedä asiasta mitään

Jokin kansakuntaa kohauttava ilmiö tapahtuu ja kaiken maailman seiska-Pirkot ja viherpiipertäjät tulevat kauhistelemaan tilannetta, vailla mitään käsitystä taustoista tai kontekstista. Tärkeintä on päästä kauhistelemaan, "eikö kukaan ajattele lapsia" -ja muuta paskaa. Tällaselta suojautumiseen ei auta edes kryptoniitti. Siinä mielessä liiga on tässä kyseisessä tapauksessa suoritunut kohtalaisesti, vähän pahoitellen, vahingot minimoiden muttei kuitenkaan niin pahasti kontaten kuin takavuosina. Vielä olis mahdollisuutta kasvattaa säkkejä ja toivottavasti näin tulee tapahtumaankin.

SM-liiga ei ole yhteiskunnan ulkopuolinen saareke, muttei itseään kunnioittavan lajin ja osakeyhtiön tarvi antaaa ihan kenen tahansa mikkihiiren hyppiä nenille.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Katsomoon pääsee maksullisen lipun lunastanut "jääkiekkoihminen", mutta se itse katsomo saattaa olla osin kustannettu "ei-jääkiekkoihmisten" toimesta myös.
Siitä katsomon käyttämisesti ilmeisesti kuitenkin maksetaan käypä hinta kaupungille. Niinpä ei kustanneta ei-jääkiekkoihmisten toimesta.

Läskit sopraanomuijat pois oopperasta, se he edistävät epäterveitä elämäntapoja. Ja tätä toimintaa tuetaan ihan toisessa mittakaavassa ei-oopperaihmisten rahoilla.

Mutta sen sijaan, Lahden kaltaista sirkusta en kaipaa ja ymmärrän täysin sen jos jotkut tahot vetävät siitä herneen nenäänsä. Tuo episodi ei palvellut lajia vaan valmentajien egoa. Ylilyönti on aina ylilyönti.
Vaikka en Lahden tapahtumiin ja jääkiekon sääntöihin tapahtuneen suhteen täysin tyytyväinen ole, niin tämä asenne ärsyttää. Ei se ole mikään fakta että Lahden sirkus ei kuulu jääkiekkoon ja että se olisi fakta että tämä on ylilyönti. Se on vain yksi mielipide. En ymmärrä miksi Lahden jääkiekkoon monien mielestä kuuluvista tapahtumista pitää joidenkin tahojen vetää hernettä nenään.
 

msg

Jäsen
Kaikki mielipiteet ovat samanarvoisia? Veikkaisinpa, että Jussi Halla-Aho on tutkinut maahanmuuttoa enemmän kuin Tarja Halonen ja Anja Snellman jääkiekko yhteensä, joten eiköhän koiteta kunnioittaa hänen mielipiteitään ja avauksiaan hieman älyllisemmistä lähtökohdista, eiks je?

En minä ole huomannut, että Jussi Halal-ahoa oli kehoitettu pitämään turpaansa kiinni toisin kuin tämä jonain lätkäjätkänä esiintyvä Röngän sylikoira on tässä yhteydessä Halosta opastanut.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siinä vaiheessa, kun Kokkare alkaa puolustamaan Tarja Halosta, niin tiedetään antipatioiden Petteri Sihvosta kohtaan olevan aika tapissa :D
 
Vaikka jääkiekko on vielä Suomen ykköslaji, niin mikään itsestäänselvyys se ei ole. Taistelu ajasta ja rahasta on kovaa tänä päivänä.

Tämä on osaltaan juuri se mitä vihaan yli kaiken. Sääntöjä ja lajin luonnetta pitäisi muuttaa että siitä tulisi salonkikelpoinen ja se kelpaisi kaikille. Ja kaikki huoraaminen pelkästään suosion takia.

Ymmärrän toki että jotkut ns. haluavat parasta kiekolle, kun meikäläistä ei taas kiinnosta mitä ympärillä tapahtuu kunhan pidän siitä mitä kentällä tapahtuu. Fyysisyys yliläikkymisineen kuuluu oleellisesti tähän.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siinä vaiheessa, kun Kokkare alkaa puolustamaan Tarja Halosta, niin tiedetään antipatioiden Petteri Sihvosta kohtaan olevan aika tapissa :D

En tiedä tarkoitatko minua, mutta oikaisen sen verran, että puolustan kaikkien ammattitaidottomien oikeutta kertoa mielipiteensä jääkiekkoväkivallasta. Eihän tämä palsta muuten pysy pystyssä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös