Juu, keskustelu on, kuten Fordel viisaasti kirjoitti, junnannut ihan liian kauan paikallaan. Analyysin evoluutiota ei ole tapahtunut yhtään ja edelleen kirjoitellaan ihan liikaa vain pelin avaamisesta ja eri avaustyylien kappalemääristä, joita joku uskollisesti kirjaa ruutuvihkoonsa. Tylsää ja itseeän toistavaa kirjoittelua ja ei avaa hyökkäyspelin saloja yhtään eteenpäin omasta päästä. Ei valon nopeudella, ei nopeasti, puolinopeasti, hitaasti, lateraalisella kirjoittamisella tai hidastamalla etene tämän ketjun ajatus. Se ei etene mihinkään suuntaan ja menettää aina fokuksen kokonaan ja sitten toistetaan samat jutut uudestaan. Meidän pitäisi kyetä parempaan pelianalyysiin jo nyt ja nimenomaan hyökkäyspelin osalta kuin pelkkään pelin avaamisen tuijottamiseen kappalemääriä laskien tai laskematta niitä, omista päistämme.
Näihin Johanneksen kirjoituksiin ei ole oikein aika riittänyt kommentoida. Kun olet selvästi kyllästynyt minun H+V+P-tilastointiin, niin mitä konkreettisia asioita pelistä esittäiset seuraavaksi seurattavan ja tilastoitavan? Siitä oltaneen samaa mieltä, että ilman määrättyjen pelitapahtumien tarkkaa tilastointia heilutellaan vaan käsiä ja puhutaan tunteella niistä asioista, jotka vahvistavat omaa käsitystä jääkiekosta pelinä.
Mehän olemme, Johannes, niitä vanhan liiton jääkiekkoihmisiä. Kuten muistanet, jääkiekon tarkkaakin tarkempi pelianalyysitutkimus valmistui opinnäytetyönä Jyväskylän yliopistossa kesällä 1991. Opinnäytetyötä ohjasi muuan Erkka Westerlund. Oletko samaa mieltä, että tuo opinnäytetyö ja Vladimir Jursinovin samoihin aikoihin Turussa harjoituttama pelisysteemi olivat pohjana koko 1990-luvun jatkuneelle suomalaisen jääkiekon menestystarinalle?
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessä kerättiin videoanalyysimenetelmällä yhdestä ottelusta noin 60 000 havaintoa eli yli 10 havaintoa/pelisekunti. Tutkimuksen tuloksista mainittakoon, että kiekko kulki yhdessä SM-liigaottelussa n. 1000 pelaajan kautta. Pelissä tehtiin noin 800 syöttöä, 600 vastaanottoa, 100 kuljetusta, 110 laukausta, 8 maalia ja 100 kiekon riistoa. Sama tulos tuli myös esille junioriotteluista. Hyökkäysten keskiarvo oli 400 ja ne jakautuivat tasaväkisten joukkueiden kesken 200-200. Hyökkäyspelin ensisijaiseen tavoitteeseen, maaliin, päättyi ottelussa keskiarvona 5 hyökkäystä, pelikatkoon n. 30, pelitilanne jatkui 165 hyökkäyksen jälkeen. Noista 165:stä hyökkäyksestä 150 päättyi kiekon menetykseen vastustajalle, eli 75% hyökkäyksistä tuloksena oli kiekon menetys vastustajalle. Pelisuunta vaihtui hyökkäypelistä puolustuspeliin. Hyökkäykset jaettiin 1) vastahyökkäyksiin vastustajan järjestäytymätöntä puolustusta vastaan ja 2) hyökkäyksiin vastustajan järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Kun verrattiin vastahyökkäyspelin ja hitaampien hyökkäysten tehoa, todettiin, että valtaosa maaleista tehtiin vastahyökkäyksillä. Myös Ruotsissa tehty tutkimus vuoden 1990 Bernin MM-kisoista tuki suomalaista tutkimusta, Bernissä jopa 88% 5vs5 pelissä tehdyistä maaleista syntyi vastaiskuista. Jääkiekkoprofessori Erkka Westerlundin johtopäätös oli, että jatkossa oli keskityttävä puolustuspelin parempaan organisointiin ja vastaiskupelaamiseen.
Suomen suuri menestys 1990-luvulla perustui vahvaan viisikkopuolustamiseen ja vastaiskupelaamiseen. Suomi oli jäänyt samalla jälkeen kansainvälisestä hyökkäyspeliin keskittyneestä pelin kehittämisestä. Raimo Summanen ja Erkka Westerlund aloittivat maajoukkueissa hyökkäyspelin kehittämistä. Jukka Jalonen oli kuitenkin kiistatta se valmentaja, joka itsepäisesti kehitti SM-liigassa HPK:n peliä hyökkäyspelin ja puolustuspelin tasapainon suuntaan. Voittavaksi jääkiekoksi kehittyi Suomessakin hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino.
Olet, Johannes, seurannut, että minä olen tilastoinut vain noin 10-40 tapahtumaa yhdestä jääkiekkopelistä. Se on pieni otos verrattuna Jyväskylä yliopiston noin 60 000:een havaintoon/peli. Miksi sitten jatkan tuota helppoa tilastointiani. Siitä antakoon vastauksen eilinen 7. puolivälieräottelu HIFK-Jokerit. Kiekkoprofessori Erkka Westerlund peluutti vahvaan viisikkopuolustukseen ja vastaiskuihin perustuvaa peliään niin kauan, kunnes hän huomasi, että pelitapaan on tehtävä muutos. HIFK:n mennessä 1. erässä johtoon, nosti Westerlund Jokerien kiekkokontrollipelaamisen kansainväliselle tasolle. Kahden viimeisen erän H+V+P-tilastointini osoittaa, että Westerlund on perillä siitä, mihin on tulevaan jääkiekkokauteen lähdettäessä Jokereissa panostettava. Peluuttamalla omasta päästä lähteviä hyökkäyksiä vahvalla kiekkokontrollilla 2. erässä 6+1+5=12 ja 3. erässä 3+6+4=13 määrillä, Erkka todisti sen, että hän on voittavan jääkiekon ytimessä. Vielä ei kiekkontrollihyökkäyspelaamista oltu Jokereiden leirissä ehditty harjoitella riittävästi, joten tulosta ei tullut, koska ongelmaksi tuli sama kuin Ikan KooKoolla, että keskialueen ylitys ei vielä onnistunut vastustajan tiiviin ohjauspelin vuoksi.
Erkka ja Ika ovat modernin, voittavan jääkiekon kartalla, minkä totean suurella tyydytyksellä.