Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 716 189
  • 19 315

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Itse tein aikoinaan keskeytyvää ja keskeytymätöntä yötyötä tehtaassa ja olen sitä mieltä, että yötyö on syytä korvata asiallisesti. Siinä ei ole kyse vain yöstä vaan myös seuraavasta päivästä. Perheellisillä kun mies/nainen tulee lauantaina aamulla 06:30 kotiin, ollaan pitkällä iltapäivässä kun hän herää. Siihen asti koko perheen elämä on viikonloppuna aivan erilaista.
Itse tein joskus jatkuvaa 32h yötyöviikkoa. Extrana tuli 8h palkkaa lisää ja tunnilta yötyölisää muistaakseni 5-6e. Pienemmillä työtunneilla siis tienasin selkeästi enemmän kuin päivää tekevät. Homma sujui hyvin vielä kolmekymppiseksi asti. Koska oli paljon aikaa vieviä harrastuksia ja kolmenkympin kynnyksellä tuli perhelisäystäkin, niin yksinkertaisesti yötyö tuli liian raskaaksi. Rytmiä ei voinut pitää viikonloppuisin ja töiden jälkeiset "yöunet" oli todella huonolaatuisia. Vaikka sen kahdeksan tuntia olisi keskeytyksettä nukkunut, niin olin jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. Nykyään noin neljäkymppisenä itseäni ei saisi enää edes tuplapalkka yötöihin, kun vapaa-aika ja terveys kärsii liikaa siitä.

En nyt suoraan kantaa asiaan ottanut, mutta todettakoon että alalle ei varmasti ole helppoa saada korvaajia, jos riittävää extraa ei makseta yövuoroista.
 

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Noin. Ehkä se sittenkin se hyvä hallitusohjelma toimii.
Uutta potkua Suomessa tarvitaan runsaasti lisää, jotta tämä Euroopan koillinen periferia saadaan kuntoon jossain vaiheessa. Markkinointiin ja tuttavuuden tehostamiseen tulee panostaa todella paljon täällä.

Yritysten toimintaedellytykset pitää saada hoidetuksi kuntoon nopeasti. Kyllä se siitä. Kohti positiivista buumia täällä tarvitaan.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Perintöveron poistaminen kuulostaa liian hyvältä toteutuakseen. Nykyinen vain maanviljelijöille räätälöity systeemi on pyhä. Suomessa on kaksi tapaa siirtyä ahneiden paskiaisten joukkoon:
1. vaurastuminen
2. ansaitun vaurauden pitäminen itsellään.
Ja yksi tapa edistää hyvyyttä, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Se on saavutetun edun luovuttaminen valtion pohjattomaan kassaan.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki

Noin. Ehkä se sittenkin se hyvä hallitusohjelma toimii.

Tilastokeskuksen mukaan 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli tammikuussa 76,5 %, kun se joulukuussa oli 76,4. Trendiluvusta on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu.

Torille!
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielenkiintoista seurata Suomen reagointia, kun pääministeri puolue Kokoomus ja presidentti Stubb ovat vannoutuneita USA:n tukijoita ja hehkuttajia jo todella pitkältä ajalta. Kiusallinen tilanne ja Orpo sekä Stubb ovat valinneet sanansa todella tarkasti, ei kritiikkiä USAn:n suuntaan saatii mitään irtiottoja. Korostettu vain, että Ukrainaa pitää tukea ja vaadittu EU:n kokouksia, mutta ei mitään konkreettista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toivoisi, ettei puolustusministeri olisi oikeasti näin pihalla, missä mennään. Vai oliko vain retoriikkaa, jossa ei haluttu lietsoa mitään?

Häkkäsen ongelma vaikuttaisi olevan se, että hän ei halua nähdä Trumpia osana amerikkalaisen radikaalioikeiston kumousta. Haastattelussaan Häkkänen tavallaan näki Trumpin irrallisena ja muiden ymmärtävän sen, että Ukrainaa on tuettava. Näinhän se ei todellakaan mene. Vallassa oleva äärilinjan kristilliskonservatiivit eivät piittaa Ukrainasta kuin maan rikkauksien osalta. Toki sekin on mahdollista, että Häkkänen on lukenut saamansa aineistot USA:n tilanteesta, mutta ei halua sanoa vielä mitään. Pikemminkin brittien pääministerin linjalla.
 

Toivoisi, ettei puolustusministeri olisi oikeasti näin pihalla, missä mennään. Vai oliko vain retoriikkaa, jossa ei haluttu lietsoa mitään?
Puhuinkin tästä jo Trumpin nimikkokeskustelussa, mutta toistetaan nyt tässä, kun suoraan liittyy asiaan. Paljon on puhuttu viime ajat kahden tason ulkopolitiikasta, jossa julkisuuteen sanotaan ympäripyöreyksiä, mutta kulisseissa tilannekuva on tarkempi ja tiedetään, missä maailma makaa. Noh, mielestäni Häkkäsen höpinät puhuvat sitä näkemystä vastaan. Mikäli oikeasti kyseessä olisi laskelmoitu höpöttely medialle, niin Häkkänen olisi voinut Stubbin tavoin puhella sellaisia latteuksia, jotka eivät alle 24 tunnissa ole täydessä ristiriidassa vallitsevan todellisuuden kanssa.

Pahoin pelkään, että meidän kokoomuslainen ulkopoliittinen värisuoramme ei vain kykene reagoimaan siihen tilanteeseen, jossa suuri ja mahtava Yhdysvallat, tuo kokoomuksen poliittinen majakka, onkin yhtäkkiä vihollisleirissä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pahoin pelkään, että meidän kokoomuslainen ulkopoliittinen värisuoramme ei vain kykene reagoimaan siihen tilanteeseen, jossa suuri ja mahtava Yhdysvallat, tuo kokoomuksen poliittinen majakka, onkin yhtäkkiä vihollisleirissä.

Itsekin vieroksuin 2023 Kokoomuksen värisuoraa ja perustelin näkemykseni silloin vallan keskittämisen ongelmana. Häkkäsen osalta totesinkin jo yllä, mikä voi olla hänen tilanteensa. Sen sijaan en näe ainakaan vielä ongelmaa ulkopoliittisen johdon eli Stubbin ja valtioneuvoston osalta. Myös oppositiossa esimerkiksi Pekka Haavisto on samalla linjalla kuin Stubb. Itse asiassa Haavisto on Stubbia varovaisempi ja toiveikkaampi.

SDP:n puheenjohtaja Lindtman puolestaan on paljon Stubbia ja Haavistoa varovaisempi. Lähinnä on tyynnytellyt liian pikaisista johtopäätöksistä ja muuten oikeastaan vaiennut. Sanoisin siksi, että Haavisto pressana + Lindtman pääministerinä + Kaikkonen puolustusministerinä olisi linjaltaa hyvin samanlainen kuin nykyinen johto. Kenties vieläkin varovaisempi.

Tässä(kin) tilanteessa hallituksen koostumus oikeistokonservatiiveista ja osin laitaoikeistosta on riski. Keskiryhmien hallitus olisi parempi, mutta hallitus ei kaadu eikä se täydenny (ilman vaaleja).
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aivan varmasti tuossa on retoriikkaa. Katsokaa nyt vähän mitä muuallakin keskustellaan. Ainoa linjasta poikennut on Saksan tuleva kansleri, joka sanoi totuuden tapaamisesta.

Toki pidetään nyt pieni mahdollisuus, että meidän ulkopoliittinen johto on ihan pihalla. Niin on käynyt ennenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös