Voi toki olla, että Marinin hallituksen vetovoima ja siitä säteillyt synergia olisi tuonut maahamme ne kriittiset investoinnit, joiden johdosta nousukausi olisi kunnolla lähtenyt käyntiin.Sitä me emme oikein voi arvioida, koska vallassa eivät ole. Tuskin paljoa huonommin olisivat kuitenkaan pärjänneet.
Suhdanne on huono, mutta Suomi suorittaa silti vielä huonommin kuin useammat muut EU maat. Jotain uutta pitäisi keksiä, että suuntaa saataisiin korjattua.
Ideologisilla valinnoilla on kotimaista kysyntää heikennetty enemmän kuin olisi tarpeen.
Vaikka kymmeniä Marinia hehkuttavia "fanipostauksia" palstalle olenkin kirjoittanut, varsin skeptinen olen, että oli hallituskokoonpano kesästä 2023 ollut mikä hyvänsä, pitkälti samat lainalaisuudet olisivat vallanpitäjiä kohdanneet. Toki Orpon hallitusta voi syyttää innovaatioiden puutteesta ja nihkeydestä vihreään siirtymään. (Mielestäni aiheesta.) Silti istuvan hallituksen vastuuttaminen maailmantalouden heittelyistä ja ennen kaikkea verrannollisten Euroopan maiden tilanteesta on typerää.
Orpon hallitus on hölmöillyt, mutta euroalueen taloustilanteeseen heidän vaikutus on hyvin rajallinen.