Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 633 090
  • 18 858
Helsingin Sanomien haastattelussa vuosina 1998–2022 Euroopan neuvoston Venetsian toimikunnan jäsenenä toiminut yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori muuten antaa täyslaidallisen perustuslakivaliokunnan toiminnalle ja näkee toiminnassa käännytyslain osalta selkeitä yhtäläisyyksiä Puolaan ja Unkariin. Muutamat otteet sitaatteihin, loput löytyvät linkin takaa.

Hän on vuosikymmeniä puolustanut perustuslakivaliokunnan asemaa perustuslainmukaisuuden ennakkovalvojana ja ennakkovalvonnan ensisijaisuutta tuomioistuinten harjoittamaan jälkivalvontaan nähden.

Nyt Tuori on tarkistamassa kantaansa. Hän esittää Helsingin Sanomien haastattelussa poikkeuksellisen ankaraa arvostelua Heikki Vestmanin (kok) johtaman perustuslakivaliokunnan toimintaa kohtaan.

TUORIN mukaan ongelmat kärjistyivät perustuslakivaliokunnan viime viikolla poikkeuslaista antamaan lausuntoon.

Perustuslakivaliokunta siunasi, että Suomi voi poikkeuslain nojalla jättää noudattamatta sitovia ihmisoikeusvelvoitteitaan kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.

Suomi on Tuorin mukaan vaarassa suistua Puolan ja Unkarin tielle oikeusvaltion romuttamisessa. Molemmissa valtioissa romutus alkoi nimenomaan perustuslain valvonnan rapauttamisesta. - -
Perustuslakivaliokunnan kannanottoon, jonka mukaan ihmisoikeuksia ei tarvitse aina noudattaa kun uusia lakeja säädetään, voi olla laajakantoisia vaikutuksia. Siihen nimittäin voidaan vedota myös tulevaisuudessa, jos hallitus ja eduskuntaenemmistö haluavat poiketa ihmisoikeusvelvoitteista.

Monet oikeustieteilijät ovat korostaneet, että valiokunnan omaksuma kanta rikkoo Suomen perustuslain keskeisiä ratkaisuja, joilla kansalliset perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeudet on kiedottu yhteen.

Kaiken voi toki kuitata yksityisajatteluna, mutta kun todisteet kasautuvat käännytyslain kelvottomuudesta ja hallituksen halusta pyyhkiä sopimuksilla ja sitoumuksilla persettä, niin soisi sen herättelevän ihmisiä.

Täytyy toivoa, että demarit vastoin kaikkia odotuksia kasvattavat selkärangan ja kaatavat käännytyslain, vaikka Lindtman pääministerihaaveissaan yrittääkin piiskata ryhmää käännytyslain puolelle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Tuorilta hyviä nostoja oikeusvaltion vaarantumisesta Suomessa. Vertailukin oli Puolaan ja yhtenäisyyksiä löytyi. Jonkin verran olen odottanut, missä vaiheessa oikeusoppineet vievät Tanskan oikeusvaltion giljotiiniin. Maa on jo pitkään vetänyt tiukkaa linjaa turvapaikanhakijoiden kanssa. Tiukempaa kuin Suomi koskaan ja Tanskassa hallitus puhuu Tanskan vaarantumisesta, jos turvapaikanhakijoita otetaan. Jostain syystä Tanska ei kuitenkaan nouse esille. Kenties siksi, että ei vaan ole uskottavaa väittää Tanskan oikeusvaltion hävinneen?

Näin hallituspuolueen kannattajan silmin Suomessa kyse on oikeusvaltion säilymisestä. Venäjän välineellistetty maahanmuutto ja tätä kautta hybridisodan käyminen Suomea ja EU:ta vastaan tulee ehkäistä niin hyvin kuin mahdollista.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions

Harmillisen paljon kannatusta näyttää saavan se polku, että emme saa estää vihamielisen toimijan soluttautumista maahamme, vaan sen täytyy antaa tulla tänne murentamaan oikeusvaltiotamme ja hyvinvointiyhteiskuntaamme, kunnes menetämme paitsi nuo, niin myös suvereniteettimme.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä siinä käännytyslaissa nyt oikein kismittää? Kyllä se joo rikkoo kansainvälisiä pykäliä vähän siitä ja tuosta kohdasta, mutta itse näen sen eräänlaisena vakuutuksena, jonka käyttämistä ei todennäköisesti koskaan tulla tarvitsemaan. Löyhän vertauksen voisi tehdä maamme puolustusvoimiin, jotka yhtä lailla olemassaolollaan tekevät itsestään tarpeettomia varsinaiseen toimintaan.
Tuollaista lakiakaan ei ihan löyhästi tulla aktivoimaan käyttöön vaan kyllä siinä samanlaiset kuviot ja tilanneharkinta käydään läpi (pikaisesti toki) kuin talven rajasulkemisasiassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Harmillisen paljon kannatusta näyttää saavan se polku, että emme saa estää vihamielisen toimijan soluttautumista maahamme, vaan sen täytyy antaa tulla tänne murentamaan oikeusvaltiotamme ja hyvinvointiyhteiskuntaamme, kunnes menetämme paitsi nuo, niin myös suvereniteettimme.

Ottamatta sinänsä kantaa kunkin valtion turvapaikanhakijoiden torjumistapoihin, linjaa ovat tiukentaneet perinteisistä länsimaista Euroopassa mm. Saksa, Ranska, Englanti, Tanska, Italia ja Ruotsi. Aiempi lähes nollalinja on ollut länsimaista mm. Australialla Euroopan ulkopuolella ja täällä osin Sveitsillä.

Nämä maat eivät edes ole Venäjän naapureita, mutta ovat valinneet tiukemman tien koska pitävät sitä samoista ja eri syistä järkevänä. Ihmettelen itsekin, millaisen analyysin perusteella Kremlin vihakampanjan ja Venäjän erilaisten iskujen kohteena oleva Suomen tulee pitää yhdellä rajallaan kansainvälisiä sopimuksia turvallisuuttaan arvokkaampana kun samoihin sopimuksiin ei suhtauduta länsimaissa enää kuten ennen.

Syykin sopimusten ohittamiseen on tiedossa. Maailma on muuttunut ja siksi esimerkiksi Tanskan demarit on valinnut tien, joka on tuonut sille ihmisoikeuksia käsittelevältä tuomioistuimelta moitteita ja tuomioita. Tanskalaisten mukaan säilyttääkseen tanskalaisen oikeusvaltion.

Me olemme eturintamassa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Purran ei olisi tarvinnut kuin vaihtaa twiitistä sana kiristetään vaikka järkiperäistetään niin heti näyttäisi paremmalta. Ja on oikeastaan oma mielipide asiasta. Mamupolitiikka ei saa olla kategorista kiristämistä vaan ongelmakohtia/väärinkäytöksiä voi ja pitää korjata (siksi en ihan täysin hylkää kaikkia persujen aivoituksia), mutta samalla isointa osaa maahanmuuttoa pitäisi helpottaa ja kehittää maahanmuuton seurauksien hyödyntämiseksi.
Olen samaa mieltä kanssasi. Maahanmuuton ongelmia pitää käsitellä asiallisesti. Se miten asioista viestitellään mediassa ja muuallakin on erittäin tärkeää meidän kaikkien kannalta.

Se, että täällä on ongelmia ratkottaessa maahanmuuton lieveilmiöitä ei tarkoita sitä, ettei minkäänlaista maahanmuuttoa hyväksytä laisinkaan Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuosta Purran xtwiitistä vielä. Purra on Suomen tasavallan hallituksen valtionvarainministeri. Toistan..Suomen tasavallan hallituksen valtionvarainministeri. Joltain rivipersulta tuollaisen "ymmärtäisi", mutta ei Suomen tasavallan hallituksen pääministerin ensimmäiseltä sijaiselta.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Ylen politiikkaradiossa oli hyvä keskustelu käännytyslaista. Kyllä sen ja lain laajasti asiantuntijoilta saaman palautteen takia laittaisin sen takaisin pöydälle.

Raja on kiinni siihen asti kunnes saadaan kunnollinen laki, joka täyttää vaatimukset.

Tuo Purran hekumointi ihmisten elämää kurjistavilla päätöksillä on kyllä kuvottavaa. Kai siitä omat alati vähenevät kannattajat voi tykätä, mutta uusia tuskin kauheasti kerää. Oksettavaa käytöstä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuorilta hyviä nostoja oikeusvaltion vaarantumisesta Suomessa. Vertailukin oli Puolaan ja yhtenäisyyksiä löytyi.
Kyllä. Hyviä nostoja. Samalla haluan muistuttaa, että kokoomus nappasi ensitöikseen protokollan vastaisesti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan pestin itselleen, vaikka tämä olisi tavan mukaan mennyt demareille. Näiden Tuorin ulostulojen jälkeen voi todeta, että motiivina oli arvatenkin juuri tämä. Perustuslakivaliokunnan politisointi ja hallituksen myötäsukainen kohtelu.

Olemme toden totta Puolan ja Unkarin tiellä ja vastuussa ovat yhtä lailla sekä kokoomus että perussuomalaiset (ja KD ja RKP, mutta ketä ne kiinnostavat).
 
Suomi on Tanskan tiellä, mutta ei aivan vielä silläkään. Ja Tanska on tunnettu ystävällisyydestään ja siitä, että työperäinen maahanmuuttaja tulee mielellään Tanskaan.

Erilaiset ihmisoikeussopimukset on luotu Euroopassa lähinnä tilanteeseen, jossa Neuvostoliiton hallitsemalta alueelta (Varsovan liiton maat) paettiin länteen. Kun Venäjä käyttää ihmisiä hybridiaseenaan välineellistämällä maahanmuuton, fiksuimmat ymmärtävät hyvin sen, että tähän ei tule alistua.

Käytännössä se tarkoittaa Suomen turvallisuuden nostamista ykköskoriin itärajalla. Tuleva laki ei tule voimaan kuin hyvin merkittävissä poikkeustapauksissa. Useamman kohdan tulee ensin täyttyä ja vasta sitten laki tulisi rajatuksi ajaksi voimaan.

Tämän verran tulisi jokaisen antaa ymmärrystä Suomen turvallisuudelle. Ja tulevaisuudelle.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ukrainalaisten osalta totean vain, että hallitus on leikatessaan heidän saamia rahoja väärässä. Jonkinlaista moraalia pitäisi sentään osoittaa.
En ole tästä eri mieltä. Siltikin pohdiskelen sitä, miksi juuri Ukrainasta sotaa pakenevan ihmisen vastaanottorahan leikkaaminen on moraalitonta, mutta esimerkiksi Syyriasta tai Afganistanista vainon tai sodan takia pakenevien vastaanottorahan leikkaaminen ei sitä ilmeisesti ole?

Kun jotenkin itse ajattelisin oikeusvaltion ja hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluvan sen, ettei turvapaikanhakijan tai tilapäistä suojelua saavan etuuksien tason tulisi olla riippuvainen heidän kansallisuudesta tai etnisestä taustasta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En ole tästä eri mieltä. Siltikin pohdiskelen sitä, miksi juuri Ukrainasta sotaa pakenevan ihmisen vastaanottorahan leikkaaminen on moraalitonta, mutta esimerkiksi Syyriasta tai Afganistanista vainon tai sodan takia pakenevien vastaanottorahan leikkaaminen ei sitä ilmeisesti ole?

Ottamatta kantaa Syyriasta tai Afganistanista pakeneviin, Ukrainan osalta Orpon hallitus on luvannut sitoutua pitkäaikaisesti maan aseistamiseen ja uudelleenrakentamiseen. Pääministeri on myös todennut Ukrainan käyvän sotaa Suomenkin puolesta Venäjää vastaa. Kun Suomessa olevista monien ukrainalaisten perheiden isät ja miehet käyvät rintamalla sotaa Venäjää vastaan, meidän moraalinen velvollisuus on huolehtia perheiden toimeentulosta täällä.

Orpo on lähettänyt useamman kerran Venäjälle viestin. Sen voisi tiivistää näin: me emme tule antamaan periksi. Viestin takana tulee myös seistä eikä leikata hyvin pieniä rahoja vielä pienemmäksi sotilaiden Suomeen paenneilta perheiltä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomi on Tanskan tiellä, mutta ei aivan vielä silläkään. Ja Tanska on tunnettu ystävällisyydestään ja siitä, että työperäinen maahanmuuttaja tulee mielellään Tanskaan.
En tiedä missä määrin olet Tanskan perustuslakisäädännön asiantuntija, minä en ole vähän alustakaan, mutta tiedän että tässä maassa on joitakin äärimmäisen päteviä ja kokeineita oman lainsäädäntöjärjestelmämme huippuasiantuntijoita, joiden kommentit - sen perustuslakituomioistuimen puutteessa - on minusta syytä ottaa erittäin vakavasti. Minusta tämä laki tulee säätää, mutta todella konservatiivisesti ja kapeasti, ja sen riskit ja negatiiviset vaikutukset todellakin vakavasti ottaen. Tälläiset nokkeluudet ja sivallukset saavat tuntumaan siltä, ettei näillä kommenteilla ja huolilla ole mitään arvoa, mitään väliä - vaikka tämä maa, jos mikä, on laille rakennettu, ja pitkälle syntynytkin laillisuuden puolustamisen perustalle. Mutta toki vanhoja juttuja nämä, tikulla silmään jne.

Länsimaiset standardit ja käytännöt, arvot ovat nykyään paineen alla, niin ulkoa- kuin sisältäpäin, ne horjuvat. Toisen maailmansodan rokotevaikutus näyttää kestävän sellaisen vajaan sata vuotta minkä jälkeen aletaan unohtaa, miksi meillä oikein on nämä arvomme, lakimme ja oikeutemme. Jotain kaikissa tilanteissa puolustettavaa, itsessään arvokasta, ne eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä, itsestään pystyssä pysyviä. Synkkiä, huolestuttavia ja karuja aikoja elämme.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä missä määrin olet Tanskan perustuslakisäädännön asiantuntija, minä en ole vähän alustakaan, mutta tiedän että tässä maassa on joitakin äärimmäisen päteviä ja kokeineita oman lainsäädäntöjärjestelmämme huippuasiantuntijoita, joiden kommentit - sen perustuslakituomioistuimen puutteessa - on minusta syytä ottaa erittäin vakavasti.

Olen useamman kerran todennut, että suomalaisten oikeusoppineiden näkemykset tulee ottaa jokaisen pohdittavaksi ja kuunnella niitä tarkalla korvalla.

Poliittikkojen tehtävä on kuitenkin arvioida, millaisilla toimilla tiedustelun kertomiin Venäjän toimiin parhaiten vastataan. Liberaali presidentti tuskin on ajamassa rajalakia läpi ellei hänellä ole liittolaisten ja oman tiedustelumme tuottamaa tietoa Venäjän pyrkimyksistä ja resursseista niiden toteuttamiseen.

Stubb haluaa estää Venäjän toimia. Niin minäkin.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Ota nyt vaan rohkeasti.
Sen verran on tässä maassa asenneilmasto muuttunut ettei tukien määräytyminen ihonvärin tai passin mukaan ole enää nykypäivän riikka-Suomessa mikään sellainen asia, josta ei voisi avoimesti keskustella.

Eihän riikka katso ihonväriä, vaan riikka katsoo tilastoja.

Uskon, että perustuslakivaliokunta pystyy tämänkin säätämään ilman, että Vestman näkee siinä mitään ohittamatonta ongelmaa, vaikka jotkut asiantuntijat yrittävät vastustella. Elämme kuitenkin niin vaarallisia aikoja.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Laajalti arvostettu keskustelija? :D Kukahan tuotakin arvostaa, kyllä tässä ajan mittaan yhä suurempi osa väestöstä alkaa tajuta, ettei Purralla ole oikeasti Suomelle juuri mitään annettavaa.

Suomi ei ole persuuntumassa eikä keskustelun narratiivi Persujen hallussa. Maahanmuuttokeskustelu ei ole mielestäni ollenkaan siellä, missä Persut sen haluaisivat olevan. Se keskustelu on ainakin omien havaintojeni perusteella muuttunut tosi paljon viime vuosina, ja työperäisellä maahanmuutolla on nykyään jo laaja kannatus.

Voin toki olla väärässäkin, mutta mielestäni keskustelun vire on muuttunut erilaiseksi, koska yhä useampi on herännyt siihen, että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Tuo Persujen epätoivoinen roikkuminen maahanmuuttopolitiikan kiristyksissä näyttää lähinnä epätoivoiselta, ja uskon että yhä useampi näkee tuon läpi. Persuilla ei ole tällä hetkellä mitään momentumia maahanmuuton suhteen, koska turvapaikanhakijoita tulee niin pieniä määriä. Persujen kannalta melkein kannattaisi avata portit Venäjältä tulijoille, koska ei tuosta Persujen hommasta oikein muuten mitään näytä tulevan.
Riikka Purra sai kuitenkin yksinomaan Uudenmaan vaalipiiristä keväällä 2023 peräti 42 954 ääntä, mikä kyllä kertoo hänen suuresta henkilökohtaisesta kansansuosiosta ja arvostuksesta, vaikka kyllä tuolloinkin oli mielestäni jo tiedossa, mikä Purra on naisiaan.

Maahanmuuttokeskustelussa viimeisen parin vuoden aikana on mielestäni hyvä asia, että työperäinen maahanmuutto on vihdoin erotettu omaksi asiakseen ja keskustelu on edennyt aika ympäripyöreää "tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa"-fraasia pidemmälle. Persut kuitenkin ovat saaneet aikaan kiristyksiä myös tähän ja maahanmuuttomyönteinen näkökulma on juuri nyt siirtynyt keskustelussa marginaaliin. Persut vievät, "me" vikisemme.

Suomen, yhteisen isänmaamme "persuuntuminen" ei ole allekirjoittaneen keksimä asia, eikä todellakaan ole tapahtunut ja tapahdu yhdessä yössä, mutta kaiketi silti ihan olemassa oleva ilmiö, joskin sen määrittely on aika laveaa. Selvää kuitenkin on, että yhteiskuntamme johtohenkilöiden harjoittama rasismi ei nosta kansan niskavilloja enää pystyyn, mitä se olisi tehnyt vielä 10-20 vuotta sitten.

Persut eivät ole voittaneet ottelua, saati ottelusarjaa, mutta erävoiton he ovat ottaneet maltillisesta oikeistosta ja vasemmistosta.
 
Persuuntumista ei kannata laittaa lainausmerkkeihin, kyllä se on tapahtunut todellisuudessa. Rasismista on tullut arkipäiväisempää. Saa nähdä, miten siitä pyritään eroon hallituskaudella. Vai pyritäänkö lainkaan.

Yksi rasismin ja muiden ikävien asioiden tyyliin Rydman sivuseuraus on sekin, että hallituksen hyvistä asioista ei juuri puhuta. Esimerkiksi hallituksen hyvä ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjapaperi on mediassa pienellä huomiolla vrt esim Rydmaniin.

Rasismista tulee myös ainakin vähän ohi menneitä syytöksiä poliittisista syistä. Purra ja mamu. Ei mamu ole neutraalissa yhteydessä rasismia kuten olisi matu.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Riikka Purra sai kuitenkin yksinomaan Uudenmaan vaalipiiristä keväällä 2023 peräti 42 954 ääntä, mikä kyllä kertoo hänen suuresta henkilökohtaisesta kansansuosiosta ja arvostuksesta, vaikka kyllä tuolloinkin oli mielestäni jo tiedossa, mikä Purra on naisiaan.

Täytyy kyllä tunnustaa, että en Purraa seurannut ennen ministeriyttä, kuin mitä uutisissa ja vaalitenteissä näkyvissä oli. Itselleni nuo kaikki somejutut ja muut on tullut silmille vasta vaalien jälkeen, mikä on kyllä pöyristyttänyt. Itselläni ollut mitään kiinnostusta persujen suuntaan ennenkuin ovat päättämässä asioistani.

Kuitenkin kohtuullisen paljon yhteiskunnallisia asioita on aina tullut seurattua, joten voisi kuvitella, että Riikkaa on aika moni äänestänytkin tietämättä noista rasistisista ja jollain tavoin jopa sadistisista julkituloistaan. Mielestäni vaikutti jopa ihan järkevältä ihmiseltä ennen vaaleja.

Enää ei. ”Menkää töihin” , sakset , mamu ja väestönvaihtojutut, ”empatia ei kuulu politiikkaan” ja mitä näitä nyt oli.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en ymmärrä miksi persujen viestintä on näin typerää ja aikalailla mautonta roskaa. Purran pitäisi osata käyttääntyä kuin aikuinen henkilö.

Maahanmuuton keskustelu pitää saada hoidetuksi asiallisesti.
Kertoo kyllä jotain, että mielestäni tälläkin keskustelupalstalla kyetään käymään maahanmuutosta asiallisempaa ja rakentavampaa keskustelua, kuin Perussuomalaisten yhteiskuntamme suurvaikuttajien toimesta. Ministerien ohella esiin nostettava puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, suurta kansansuosiota nauttiva yhdessä tasavaltamme vaikutusvaltaisimmassa pestissä oleva konkaripoliitikko, sekä varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas. -Kummankaan antia maahanmuuttokeskusteluun ei mielestäni voi pitää rakentavana, mutta niin vain heidän linjansa on se voittava linja, halusimme sitä tai emme.
 
Lainaan itseäni Ukrainan-sotaa käsittelevästä keskustelusta, koska viestini koskee erityisesti Orpon hallituksen tämänpäiväisiä tekoja:

Kuinkahan kiitollinen Zelenskyi on siitä, että Petteri Orpon hallitus (kepun tukemana) päätti leikata tänään turvapaikanhakijoilta, joista tietenkin valtaosa on ukrainalaisia? Tämän maan henkinen perikato suututtaa tässä Ukrainan kokeman valtavan kärsimyksen kontekstissa erityisesti. Ollaan niin turvallisuuspoliittisesti valveutuneita entisiä kapiaisia puskettu eduskunta täyteen kokoomuksenkin listoilta, mutta mitä sitten todellisuudessa tehdään? Leikataan juuri niiltä ukrainalaisilta, jotka ovat Venäjän takia menettäneet kaiken paitsi henkensä.

Soisi jokaisen omallatunnolla varustetun ihmisen painavan näiden leikkausten puolesta äänestäneiden nimet mieleen. Suurin syypää on toki perussuomalaiset, joiden ajamaa politiikkaa tämä on. Petteri Orpolta tuskin kukaan odottaa enää mitään selkärankaa. Ukrainalaisiakin ollaan valmiita lyömään, jotta maailman paras hallitusohjelma pitää.
Ukrainalaiset ovat vain sivullisia uhreja persujen pakkomielteisessä suhtautumisessa tummempi ihoisiin maahanmuuttajiin.

Asiantuntevammat kertokoon, koska en nyt itse jaksa selvittää, mutta miten tuo "riikan" hehkuttama voitto heijastuu ukrainalaisiin, jotka eivät ole turvapaikkastatuksella, vaan tilapäisen suojelun statuksella? Tilapäisen suojeluun kuuluu työnteko-oikeus. Mitä sitten tapahtuu kun sota on ohi ja oleskeluoikeus raukeaa?
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kertoo kyllä jotain, että mielestäni tälläkin keskustelupalstalla kyetään käymään maahanmuutosta asiallisempaa ja rakentavampaa keskustelua, kuin Perussuomalaisten yhteiskuntamme suurvaikuttajien toimesta. Ministerien ohella esiin nostettava puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, suurta kansansuosiota nauttiva yhdessä tasavaltamme vaikutusvaltaisimmassa pestissä oleva konkaripoliitikko, sekä varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas. -Kummankaan antia maahanmuuttokeskusteluun ei mielestäni voi pitää rakentavana, mutta niin vain heidän linjansa on se voittava linja, halusimme sitä tai emme.
Valitettavasti tämä on totta. Tämä kertoo karun totuuden siitä millainen suomalainen yhteiskunta on kaikkine lieveilmiöineen. Miten ministerit toimivat eduskunnassa ja muuallakin. Millainen on eräiden ministereiden ja kansanedustajien kielenkäyttö ja viestintätaito.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ukrainalaiset ovat vain sivullisia uhreja persujen pakkomielteisessä suhtautumisessa tummempi ihoisiin maahanmuuttajiin.

Asiantuntevammat kertokoon, koska en nyt itse jaksa selvittää, mutta miten tuo "riikan" hehkuttama voitto heijastuu ukrainalaisiin, jotka eivät ole turvapaikkastatuksella, vaan tilapäisen suojelun statuksella? Tilapäisen suojeluun kuuluu työnteko-oikeus. Mitä sitten tapahtuu kun sota on ohi ja oleskeluoikeus raukeaa?

Tilapäinen suojelu on voimassa 4.3.2025 asti. Tilapäinen suojelu perustuu EU:n uuteen tilapäisen suojelun direktiiviin, joka on voimassa direktiivin perusteella 4.3.2026 asti, mutta meillä vuonna 2022 tehdyn päätöksen mukaan siis vuoden lyhempänä.

Suomessa tilapäistä suojelua jatketaan ja uskon, että tällä kertaa samalla tavalla kuin direktiivissäkin. Sota voi olla ohi vuosien päästä, joten aika näyttää miten silloin toimitaan. Riippuu Ukrainan tilanteesta ja EU:n direktiivistä. Todennäköisesti sodan suhteen puhutaan useista vuosista.

Alkujaan Suomi myönsi vuonna 2022 vain vuoden tilapäisen suojelun oleskelulupia. Seuraavaksi ne ulotettiin alkupuolelle vuotta 2025. EU:n tilapäisen suojelun direktiivi mahdollistaa suojelun alkupuolelle 2026 ja sitäkin todennäköisesti jatketaan.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Persuuntumista ei kannata laittaa lainausmerkkeihin, kyllä se on tapahtunut todellisuudessa. Rasismista on tullut arkipäiväisempää. Saa nähdä, miten siitä pyritään eroon hallituskaudella. Vai pyritäänkö lainkaan.

Yksi rasismin ja muiden ikävien asioiden tyyliin Rydman sivuseuraus on sekin, että hallituksen hyvistä asioista ei juuri puhuta. Esimerkiksi hallituksen hyvä ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjapaperi on mediassa pienellä huomiolla vrt esim Rydmaniin.

Rasismista tulee myös ainakin vähän ohi menneitä syytöksiä poliittisista syistä. Purra ja mamu. Ei mamu ole neutraalissa yhteydessä rasismia kuten olisi matu.
Silläkin uhalla, että tämä johtaa saivarteluun yhden lyhenteen käytöstä, niin onhan sanalla mamu vahva rasistinen merkitys. Mamu-sanalla viitataan erityisesti tummaihoisiin ja muslimitaustaisiin maahanmuuttajiin. En ymmärrä miten sitä voi käyttää neutraalissa yhteydessä sen enempää kuin sanoja "nekru" tai "ryssä".
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Asiantuntevammat kertokoon, koska en nyt itse jaksa selvittää, mutta miten tuo "riikan" hehkuttama voitto heijastuu ukrainalaisiin, jotka eivät ole turvapaikkastatuksella, vaan tilapäisen suojelun statuksella? Tilapäisen suojeluun kuuluu työnteko-oikeus. Mitä sitten tapahtuu kun sota on ohi ja oleskeluoikeus raukeaa?
No tuloista lähtee se 20 pinnaa karkeasti pois per kk. Työnteko-oikeus toki on tilapäisen suojelun statuksella olevilla heti maahantultua. Ongelmana usein on heikko suomen ja englannin kielen osaaminen. Siksi tuntuu todella kohtuuttomata viedä hädänalaisilta ihmisiltä noinkin suuri osa tuloista koska muut tulonhankkimismuodot ovat haasteellisia vaikka motivaatiota olisikin. Eikä sillä vastaanottorahalla mitään juhlia ja biletystä ole voinut harrastaa päivästä toiseen... toki vuosi oleskelua Suomessa ja senjälkeen tilapäisen suojelun omaavat henkilöt voivat hakea kuntapaikkaa, jolloin heistä luonnollisesti tulee kelan asiakkaita. Turvapaikanhakijoillahan yleisesti on työnteko-oikeus 6 kk suomeen saapumisen jälkeen ja jos on olemassa passi niin se on alentunut 3 kk Suomeen tulon jälkeen.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Asiantuntevammat kertokoon, koska en nyt itse jaksa selvittää, mutta miten tuo "riikan" hehkuttama voitto heijastuu ukrainalaisiin, jotka eivät ole turvapaikkastatuksella, vaan tilapäisen suojelun statuksella? Tilapäisen suojeluun kuuluu työnteko-oikeus. Mitä sitten tapahtuu kun sota on ohi ja oleskeluoikeus raukeaa?
Pykälistä en tiedä, mutta Purra on sanonut Eduskunnassa, että ero muihin maahantulijoihin ja pakolaisiin on se että ukrainalaiset pakolaiset eivät ole jäämässä Suomeen vaan palaavat takaisin kun sota loppuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös