Soiniltakin tulee joskus ihan asiaakin, kun hieman puristaa. Käytti esimerkkinä sotea, mutta pätee kaikkeen muuhunkin eli jos on mahdollista vetää välistä, niin se tehdään ja tämä koskee kaikkia niin keskellä, oikealla kuin vasemmallakin. Eihän tuossa sinänsä mitään uutta ole, mutta valitettava totuus se kuitenkin on.
Tämä on syy, miksi minulta on jäänyt äänestäminen. Kun vaihtoehtoina ovat valehtelijat, valehtelijat ja valehtelijat, tunnen olevani umpikujassa. Lisäksi Suomen suurimmat puolueet ovat ideologisesti lähes samanlaisia. Kaikki ne ajavat (globaalisti) eriarvoistavaa ja ympäristöä tuhoavaa markkinataloutta suostumatta myöntämään, että se on eriarvoistavaa ja tuhoavaa.
Maailman tunnetuimpiin kuuluvat ihmiset ovat todenneet, että kulutukseen perustuva järjestelmämme on tiensä päässä, mutta politiikassa se ei näy. Vassu tai kokkari, aina tavoitteena on elintason nostaminen tai turvaaminen. Vassut julistavat ihanteita sitoutumatta niihin itse ja kokkarit perusteettomia visioita tekniikan pelastavuudesta.
Minusta puolueuskollisuudessa kysymys on uskonnollisesta tunteesta, joka ajaa järjen, tutkimustiedon ja epävarmuuden yli. Siksi kusettaminen voi jatkua. Äänestäjät saattavat myöntää, että omakin puolue kusettaa, mutta koska suhtautumista politiikkaan ohjaa ennen kaikkea tunne, kusettaminen ei tunnu niinkään kusettamiselta kuin pienimmältä pahalta.
Elämme vaihtoehdottomuuden aikaa. Ideologiat ovat kuolleet, markkinataloususkonto on jyrännyt yli. Se ulottaa lonkeronsa ihan jokaiseen elämänalaan parisuhteista lähtien. Jos sen yrittää kyseenalaistaa, saa hörhön tai kommunistin leiman.
Aikanaan tämäkin hullutus toki tulee tiensä päähän. Siihen vain voi kulua aikaa satoja tai tuhansia vuoksia, mutta ei nykyinenkään arvoilmasto ole pysyvä. Ihmisen kokemuksessa oman elämän mitassa tapahtuva vain tuntuu pysyvältä ja varmalta, vaikka historiallisesti tarkastellen ei sellaista ole.