Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No tuo se vasta hyvä idea olisikin. Koko vasemmisto pyyhkiytyisi vaalikartalta sen sileän tien.
Mene ja tiedä.Ainakin perussuomalaisten kannatus laskisi lähes nollaan,sillä siinä samassa tulisi testattua auttava luku- ja laskutaito.
Nykyään kouluissa on kai jonkinlaista talouden perusopetusta,mutta en tiedä millä tasolla asioita käydään peruskouluopetuksessa läpi.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Hohhoijaa.Sillä velalla luotiin talouskasvua.Elvytettiin taloutta erittäin haastavassa tilanteessa.
Nerokasta. Voidaan jatkossakin jättää kaikki rakenteelliset uudistukset ja kilpailukykyä edistävät toimet tekemättä, sillä velallahan sitä talouskasvua luodaan.

Tietänet tosin itsekin, ettei isot hallituksen tekemät (ja tekemättä jääneet) päätökset konkretisoidu kansantalouden kulmalukuihin välttämättä yhden hallituskauden aikana. On siis aika rohkeaa antaa ymmärtää, että vain ja ainoastaan edellisen hallituksen toimet olisivat heijastuneet reaaliajassa BKT:n kehitykseen, varsinkin kun samanlaista kehitystä nähtiin koko läntisessä maailmassa sen muutaman kuukautta kestäneen koronadipin jälkeen, jolloin keskuspankit aloittivat lähes ennennäkemättömän elvytyksen.
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Jotenkin tälläinen misogynistinen haukkuminen vie koko kritiikiltä pohjan. Asioista voi kritisoida, mutta tuollainen sukupuoleen, ikään ja henkilöön käyvä nimittely on lähinnä lapsellista.
Eli kun Jani Mäkelää haukkuu vitun tyhmäksi koulukiusaajaksi, se on ilmeisesti vielä menee kun et siihen ottanut kantaa.

Mutta kun kutsuu Jenna Simulaa, joka vain räyhää ja haukkuu kaikkia muita paitsi omiaan, oksettavaksi pissikseksi, se onkin misogyniaa koska nainen?

Yritetään nyt hei edes vähän!

Arvasin että tähän joku viimeistään tarttuu.

Niin, ei pitäisi edes anonyymisti lähteä lievällekään kritisoitavien idioottilinjalle. Ei niin. Rehellisesti sanottuna tuo koko persujen kummeliosasto vain välillä aiheuttaa aivan posketonta vitutusta.

Miksi? Ehkä eniten lopulta siksi että tuolla ulkona on niinkin paljon ihmisiä jotka niitä äänestävät.

Ja kun sanoit että vie kritiikiltä pohjan niin on kyllä sen verta korjattava, että en kyllä oikeastaan edes kritisoinut. Ihan vaan haukuin oksettavaksi pissikseksi.
 
rpeez

Jäsen
Tässäkin tapauksessa hesari haluaa esittää kuitenkin asian niin, että tässä on toimittu yksiselitteisesti väärin.
Se on niitä journalistisia valintoja.

Minusta hesarilla on selkeästi jahti päällä.
Siltähän tuo minunkin silmiin näyttää.
Tänään klo 0200 on ilmestynyt verkkohesariin ainakin viisi hallituksen kannalta negatiivista julkaisua;
pääkirjoitus leikkausten osumisesta huonotuloisiin, lainaus maalittamisesta muusta lehdestä, ja kolme julkaistua lukijan mielipidettä jotka veivaa samaa rasismijuttua mitä on viimeaikoina nähty.
 
Beast81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No tuo se vasta hyvä idea olisikin. Koko vasemmisto pyyhkiytyisi vaalikartalta sen sileän tien.
Mene ja tiedä.Ainakin perussuomalaisten kannatus laskisi lähes nollaa,sillä siinä samassa tulisi testattua auttava luku- ja laskutaito.
Nykyään kouluissa on kai jonkinlaista talouden perusopetusta,mutta en tiedä millä tasolla asioita käydääb peruskouluopetuksessa
Nerokasta. Voidaan jatkossakin jättää kaikki rakenteelliset uudistukset ja kilpailukykyä edistävät toimet tekemättä, sillä velallahan sitä talouskasvua luodaan.

Tietänet tosin itsekin, ettei isot hallituksen tekemät (ja tekemättä jääneet) päätökset konkretisoidu kansantalouden kulmalukuihin välttämättä yhden hallituskauden aikana. On siis aika rohkeaa antaa ymmärtää, että vain ja ainoastaan edellisen hallituksen toimet olisivat heijastuneet reaaliajassa BKT:n kehitykseen, varsinkin kun samanlaista kehitystä nähtiin koko läntisessä maailmassa sen muutaman kuukautta kestäneen koronadipin jälkeen, jolloin keskuspankit aloittivat lähes ennennäkemättömän elvytyksen.
Mitä keskuspankkeja tarkoitat? Kuten itse myönsit niin sillä lainarahoituksella luotiin talouskasvua. Eihän elvytyksen vaikutukset näy välittömästi,mutta melko nopeasti alle vuodessa.Ei mitään yli vaalivuoden aikoja.Suomen talous pärjäsi parhaiden joukossa maailmanlaajuisesti korona-ajan. Tämän hallituksen teeseillä olisi ollut aika kylmää kyytiä Suomen taloudelle.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Nyt tämä asia tuli Karjalaiseenkin, eli lukevat toimituksessa jatkista.

On kysytty Jokisipilän arvio siitä, kun Timonen rinnasti Orpon rottaan.

"Näkisin sen vihapuheeksi kutsuttuna poliittisena arvosteluna. Toivoisin, että poliittinen keskustelu olisi sivistyneempää puolueeseen katsomatta", Jokisipilä sanoo.
Kun Marinia kritisoitiin, fanijoukot kutsuivat sitä heti naisvihaksi ja muistivat toitottaa, kuinka miespääministereitä ei koskaan arvostella tällä tavalla ja Sannaa kritisoidaan vain siksi kun on nainen. Selkärangattomuudesta Mariniakin kyllä syyteltiin, mutta en muista, kutsuttiinko koskaan rotaksi?

Tämä varakkaasta perheestä lähtöisin oleva vasemmistolarppaaja Timonen on sanonut, että vihapuheelle ei pitäisi olla politiikassa sijaa ja kuinka vihapuhe on ihmisoikeusloukkaus. Onneksi näyttää itse hyvää esimerkkiä tuosta, minkälaista poliittisen keskustelun ei tarvitsisi olla.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Siltähän tuo minunkin silmiin näyttää.
Tänään klo 0200 on ilmestynyt verkkohesariin ainakin viisi hallituksen kannalta negatiivista julkaisua;
pääkirjoitus leikkausten osumisesta huonotuloisiin, lainaus maalittamisesta muusta lehdestä, ja kolme julkaistua lukijan mielipidettä jotka veivaa samaa rasismijuttua mitä on viimeaikoina nähty.
Varmaan kannattaa lukea Suomen Uutisia, jos ei kestä hallituksen toimintaan kohdistuvaa asiallista ja aiheellista kritiikkiä.
 
rpeez

Jäsen
Varmaan kannattaa lukea Suomen Uutisia, jos ei kestä hallituksen toimintaan kohdistuvaa asiallista ja aiheellista kritiikkiä.
Aiheellista kritiikki on, mutta asiallista se ei ole kun samaa mantraa toitotetaan monta kertaa päivässä. Sellainen alkaa vaikuttaa ihmisten mieliin. Se ei saa olla median tehtävä ja se uhkaa demokratiaa! HS on vieläpä erittäin vaikutusvaltainen pks:n tiedonlähteenä.

Niin ihmeelliseltä kuin se sinusta ehkä kuulostaa, en ole persujen äänestäjä. Olen keskusta-oikeistolainen, joka kannattaa maahanmuuttoa pääosin toisin kuin PS. Haluaisin myös, että asioita hoidetaan kuntoon yksitysomistusta suojellen.
 
Minulla on vähän samat ajatukset. En ole oikein vahvasti minkään puolueen kannattaja, mutta asemoisin itseni asiakysymyksissä ehkä lievästi oikealle kallellaan olevaksi keskustalaiseksi, ja en myöskään vastusta maahanmuuttoa. Arvokysymyksissä olen taas melko liberaali ja ehkä jopa enemmän kallellaan vasemmalle. Mutta viime aikoina olen kyllä ihmetellyt sitä, miten vahvasti myös media on lähtenyt tähän vasemmiston hallituksenkaatotalkoisiin mukaan. Persut ovat kyllä ison osan kritiikistä ansainneet omalla toiminnallaan ja myös omilla henkilövalinnoillaan, mutta jotenkin minulle on tullut sellainen olo, että tässä on nyt jotain muutakin taustalla ja toiminta alkaa tuntumaan tarkoitushakuiselta.

En tiedä, onko lehdistö ja media nyt varsinaisesti vasemmistolaista tai vasemmalle kallellaan, edelleen olen sitä mieltä että suomalainen media on melko lailla luotettavaa ja tasapuolista, mutta kyllä tässä toiminnassa ehkä näkyy nyt jonkinlainen halu antaa potut pottuina mediaa paljon kritisoineille Persuille. Ja se ei välttämättä ainakaan lisää luottamusta mediaan persukannattajien silmissä, eikä ainakaan vähennä tätä koko ajan lisääntyvää polarisoitumista.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri

Suomen kasvuluvut nojaa viennin ohella myös vahvasti kotimaiseen kysyntään. Huolestuttavia lukuja kun neljäsosalla kotitalouksista mennään äärirajoilla. Mitä eväitä uusi hallitusohjelma tähän tarjoaa?

Ansiotuloveron pieni lasku? Muuta?
Tuosta jutusta ei nyt suoraan selviä talouksien taustat, mutta kun puhutaan neljäsosasta siinä luvussa suurin osa kuitenkin on työssäkäyviä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
No tuo se vasta hyvä idea olisikin. Koko vasemmisto pyyhkiytyisi vaalikartalta sen sileän tien.

Totuus taitaa kuitenkin olla se, että kansanedustajista suurin osa ei ymmärrä kansantaloutta syvällisesti. Mitä tulee äänestäjiin, niin esimerkiksi...

- Persujen äänestäjät eivät ymmärrä asiasta juuri mitään
- Vasemmiston äänestäjät eivät ymmärrä verotusta, eivätkä rahan kiertoa
- Oikeiston äänestäjät eivät ymmärrä leikkauksien vaikutuksia laskukaudella, ja kestämättömiä analogioita yritysmaailmaan kuule jatkuvasti

Lista on aika pitkä.
 
molari

Jäsen

Suomen kasvuluvut nojaa viennin ohella myös vahvasti kotimaiseen kysyntään. Huolestuttavia lukuja kun neljäsosalla kotitalouksista mennään äärirajoilla. Mitä eväitä uusi hallitusohjelma tähän tarjoaa?

Ansiotuloveron pieni lasku? Muuta?
Tuosta jutusta ei nyt suoraan selviä talouksien taustat, mutta kun puhutaan neljäsosasta siinä luvussa suurin osa kuitenkin on työssäkäyviä.

Madonluvut nähtäneen vasta myöhemmin (syksyllä), korot nousseet/nousevat, kiinteistövero nousee, sähkönhinnan nousu, inflaatio korkeampi kuin palkankorotukset - melkoista myrkkyä ostovoimalle. Lisäksi ns. puskurit syöty, suomalaisilla on km. säästöjä/käteistä huomattavan vähän.
 
Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Madonluvut nähtäneen vasta myöhemmin (syksyllä), korot nousseet/nousevat, kiinteistövero nousee, sähkönhinnan nousu, inflaatio korkeampi kuin palkankorotukset - melkoista myrkkyä ostovoimalle. Lisäksi ns. puskurit syöty, suomalaisilla on km. säästöjä/käteistä huomattavan vähän.

Joo, tilanne oikeastaan pahenee kokoajan ja on ollut käynnissä jo pidempään. Silläpä tässä kyselinkin että mitä konkretiaa hallitusohjelma tarjoaa jotta kysyntä ei sakkaa entisestään. Taantumassa tän vuoden osalta mennään jo muutenkin.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Hohhoijaa.Sillä velalla luotiin talouskasvua.Elvytettiin taloutta erittäin haastavassa tilanteessa.

Suomen BKT kasvoi vuonna 2021 3,5 prosenttia ja vuonna 2022 2,1 prosenttia.Työllisyysaste oli korkeampi kuin kymmeniin vuosiin.

Tämäkin hallitus tulee kasvattamaan Suomen velkaisuutta.Mitä sillä velalla sitten saavat aikaiseksi? Epäilen ettei ainakaan kummoista talouskasvua ja positiivista työllisyyskehitystä.Syömävelkaa.
Suomi tulee ottamaan lisää velkaa seuraavan neljän vuoden aikana noin 55 - 58 miljardia euroa. Kukaan ei tiedä kuinka kauan sota Ukrainassa kestää.

Inflaatio ja korkomenot nousevat myös Suomessa. Lisä velan tarve on suuri jollei talouden kannalta välttämätöntä toimintaa saada hoidetuksi kuntoon.

Sote- ja terveysalan palvelutuotantoa tulee tehostaa ja samalla se tulee saada kustannustehokkaasti hoidetuksi siten ettei sosiaalipalvelut supistu.

Itse pidän tärkeänä sitä, että Suomessa saadaan työmarkkinat toimiviksi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hohhoijaa.Sillä velalla luotiin talouskasvua.Elvytettiin taloutta erittäin haastavassa tilanteessa.

Suomen BKT kasvoi vuonna 2021 3,5 prosenttia ja vuonna 2022 2,1 prosenttia.Työllisyysaste oli korkeampi kuin kymmeniin vuosiin.

Tämäkin hallitus tulee kasvattamaan Suomen velkaisuutta.Mitä sillä velalla sitten saavat aikaiseksi? Epäilen ettei ainakaan kummoista talouskasvua ja positiivista työllisyyskehitystä.Syömävelkaa.
Kun Marinin hallitus otti velkaa, kyse oli talouden elvyttämisestä. Kun Orpon hallitus ottaa velkaa kuitatakseen Marinin hallituksen elvytykset, kyse on syömävelasta. Näin ne asiat koetaan.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mene ja tiedä.Ainakin perussuomalaisten kannatus laskisi lähes nollaan,sillä siinä samassa tulisi testattua auttava luku- ja laskutaito.
Nykyään kouluissa on kai jonkinlaista talouden perusopetusta,mutta en tiedä millä tasolla asioita käydään peruskouluopetuksessa läpi.
Nyt on vahvaa argumenttia persujen lukutaidosta nimimerkiltä, jonka jokainen oma lause on väärin kirjoitettu. On helppo uskoa ettei sinulla ole tietoa peruskouluopetuksen sisällöstä, ainakaan mitä tulee oikeinkirjoitukseen.

Jotenkin haiskahtaa siltä, että kevyttä trollaamista ja liekitystä luvassa niin löylyhuonessa kuin HIFK-osiossa.
 
Viimeksi muokattu:

Motti-Masa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, PeTo
Viime aikoina ja vuosina jotkut pitkän linjan emerituspoliitikot ja jotkut politiikan tutkijat ovat korostaneet sitä samaa, että Suomessa on ollut ainutlaatuinen poliittisten kompromissien kulttuuri ja on pystytty yhteistyöhön, on ollut sinipunaa ja punamultaa, lie ollut sinimultaa joskus. Tästä perinteestä olisi hyvä pitää kiinni. Eli ehkä olisi hyvä antaa hallitukselle mahdollisuus ja työrauha menemättä asiattomuuksiin, kuten tämä Timonen meni vertaamaan pääministeriä rottaan. Siinä sitä vasta oiskin kauhukabinetti, jos hänen kaltaiset pääsevät valtaan.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ottamatta kantaa enempää rasismiin niin Suomessa esiintyy tällä hetkellä liian paljon rakenteellista rasismia. Rakenteellinen rasismi tulisi saada lopetettua kokonaan Suomessa. Se lienee kuitenkin mahdoton tehtävä. Sitä esiintyy liian paljon esimerkiksi työmarkkinoilla ja virastoissa. Asunnon hankkimisprosesseissa rakenteellinen rasismi on liian yleistä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Osin väärin.
Nousukaudella ei tule leikata koska rahaa on.
Laskukaudella ei tule leikata koska rahaa ei ole.

Tuossa kutakuinkin se Marininkin hallituksen talousohjelma.
No tämä oli kyllä ihan hemmetin hyvä kiteytys edellisen hallituksen ajatusmaailmasta. Heillä oli valtavia murheita koronan ja venäjän hyökkäyksen takia, mutta en usko että ne perimmäiset asioiden hoitomallit olisivat merkittävästi muuttuneet toisellekaan hallituskaudelle, jos samalla kokoonpanolla olisi jouduttu jatkamaan.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siltähän tuo minunkin silmiin näyttää.
Tänään klo 0200 on ilmestynyt verkkohesariin ainakin viisi hallituksen kannalta negatiivista julkaisua;
pääkirjoitus leikkausten osumisesta huonotuloisiin, lainaus maalittamisesta muusta lehdestä, ja kolme julkaistua lukijan mielipidettä jotka veivaa samaa rasismijuttua mitä on viimeaikoina nähty.
Rasismikeskustelua on tosiaan veivattu jo monelta kantilta. Toisaalta sitä koskevia lukijan mielipiteitä varmasti tulvii toimitukseen, joten ei ihme, että niitä julkaistaan. Tuossa koko hommassa on se falskiuden maku, että puhutaan jostain kuvitteellisesta 0-toleranssista, josta yksi hallituspuolue on todella kaukana. Sitä ei jostain syystä haluta myöntää ääneen, ja samalla menetetään sekä uskottavuus että mahdollisuus keskustella asiallisesti maahanmuuton ongelmista.

Jos kokee Apu-lehdestä lainatun maalitusta koskevan mielipiteen hallituksen kannalta negatiivisena, niin siitä tulee kyllä ensimmäisenä mieleen, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.

”Aiemmin on ollut selvää, että hallituspuolueiden kärkipoliitikot ymmärtävät pidättäytyä henkilöön menevistä hyökkäyksistä. Sellaista parlamentarismi on ollut: tiedostetaan oma valta-asema ja tajutaan edes jollain tasolla lehdistön rooli demokratiassa. Jokin on muuttunut.”
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös