Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ihan kohtuullista olisi kysyä Rantaselta, seisooko hän edelleen nyt kohua herättäneiden näkemystensä takana. Mikäli ei, niin toinen mahdollisuus ilman muuta on syytä antaa, mutta mikäli hän ei irtisanoudu puheistaan väestönvaihdosta ja "Sipilän partalapsesta", on tilanne huomattavasti vaikeampi.
Aivan varmasti joutuu medialle jossain vaiheessa vastaamaan. Väestönvaihto-teorian kanssa leikittely, saatikka kannattaminen ei silti ihan pieni juttu ole. Toki Meri, Tavio ja Purrakin ovat sitä termiä käyttäneet.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Junnila saatiin eroamaan ja seuraava kohde otettiin samalla sekunnilla tähtäimeen. No ei muuta kuin Persut ulos ja vihervasemisto osin tai kokonaan mukaan. Tai olisiko kuitenkin parempi että vihervasemisto yrittäisi nyt sitten ihan keskenään. Keskusta varmaan siinä tapauksessa pyörtää pyhän päätöksen oppositiosta. Velkaahan Suomi varmaan vielä saa.
 
rpeez

Jäsen
mutta mikäli hän ei irtisanoudu puheistaan väestönvaihdosta ja "Sipilän partalapsesta", on tilanne huomattavasti vaikeampi.
Olen vain nähnyt "uskon tilastoihin" kommentin kun kysyttiin väestönvaihdosta, onko jotain muuta?

Partalapsi viitannee turvapaikanhakijoihin, jotka valehtevat ikänsä 17 vuotiaaksi saadakseen erilaisen kohtelun vaikka ovat selvästi vanhempia miehiä. "Partalapsi" ei käsittääkseni ole rasistinen termi, miksi siitä pitää irtisanoutua?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Purrallahan on lisäksi tuo alkuvuoden kommentti liittyen "rotueroihin" taakkanaan, väitellessään Iltalehden tentissä Orpon kanssa. Jossain vaiheessa tuokin mahdollisesti nousee esiin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Partalapsi viitannee turvapaikanhakijoihin, jotka valehtevat ikänsä 17 vuotiaaksi saadakseen erilaisen kohtelun vaikka ovat selvästi vanhempia miehiä. "Partalapsi" ei käsittääkseni ole rasistinen termi, miksi siitä pitää irtisanoutua?
Seppo Huhtahan tuosta sai tuomionkin, joten kyllä se taitaa rasistinen termi olla.

Partalapsi siis tarkoittaa - kuten varmasti n. kaikki tietävät - selvästi täysi-ikäistä turvapaikanhakijaa, joka valehtelee ikänsä. Uskoisin, että ihan iästä valehtelemisesta huomauttaminen olisi hyväksyttävää (pl. vihervasemmiston tietty kupla, jossa humanitaarisesta maahanmuutosta ei saa nostaa mitään epäkohtia esiin), ei siihen tarvita uutta halventavaa termiä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä olen täysin samaa mieltä. Kesäkuun alussa kuuntelin Politiikkaradiosta jotain SAK-taustaista tutkijaa, eivätkä näkemykset maahanmuutosta todellakaan kestäneet esim. taloustieteellistä tarkastelua. Olisin kuitenkin ollut aika luottavainen sen suhteen, että sinipunahallituksessa, jossa kokoomus on isoin puolue, tarve työperäisen maahanmuuton lisäämiselle olisi paitsi tiedostettu hyvin, toimenpiteet olisi myös voitu myydä ay-liikkeelle sillä selityksellä, että SDP toimii apupuolueena. Tiedän kokemuksesta, että SDP:ssä on paljon kenttäväkeä ja poliitikkoja, jotka toivovat työperäisen maahanmuuton helpottamista, eivätkä ensiksi mainitut puolueen kaksoisviestinnästä johtuen välttämättä edes tiedä, miten paljon esim. tarveharkinnan poistoa on puolueen taholta oikeasti vastustettu. Vihreät olisi vielä helpompi taivutella mukaan näihin talkoisiin, eikä varmaan edes tarvitsisi houkutella.

Esteenä kuitenkin oli se, että SDP ei halunnut sopeutustoimia kuin talouskasvulla ja sitä piti useampi asiantuntijakin lähinnä huonosti keksittynä syynä jättäytyä hallituksen ulkopuolelle.

Tämä suuntaus saisi vain olla koko EU:n kanta turvapaikkapolitiikassa, jotta sillä olisi laajemmin vaikutusta myös lähtömaissa. Pitäisi luoda turvapaikkajärjestelmä, joka suosii integraatiohaluisia henkilöitä eikä kannusta lähtijöitä läntisen sosiaaliturvan väärinkäyttöön.

Sosiaaliturvaa on kiristetty useissa länsimaissa ja vaikkapa Ruotsissa vaaditaan turvan ehtona kieliopintoja ja koulutusta. Itse voidaan tehdä paljon, jos halua on.
 
rpeez

Jäsen
Seppo Huhtahan tuosta sai tuomionkin, joten kyllä se taitaa rasistinen termi olla.

Partalapsi siis tarkoittaa - kuten varmasti n. kaikki tietävät - selvästi täysi-ikäistä turvapaikanhakijaa, joka valehtelee ikänsä. Uskoisin, että ihan iästä valehtelemisesta huomauttaminen olisi hyväksyttävää (pl. vihervasemmiston tietty kupla, jossa humanitaarisesta maahanmuutosta ei saa nostaa mitään epäkohtia esiin), ei siihen tarvita uutta halventavaa termiä.
Kiitos korjauksesta.

Täytyy kyllä taas kerran hämmästyä nykymaailmasta, näppärä termikin on rasismia. Käytetään sitten joka vaiheessa puolentusinaa sanoja kuvaamaan samaa asiaa. On tämä vaikeaa, sanon ihan vilpittömästi tämän.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Purrallahan on lisäksi tuo alkuvuoden kommentti liittyen "rotueroihin" taakkanaan, väitellessään Iltalehden tentissä Orpon kanssa. Jossain vaiheessa tuokin mahdollisesti nousee esiin.
Sehän on hyvä että kaikki kaivetaan ny saman tien ni ei oo riesana sitte myöhemmin. Jos hallitus kaatuu ja uudet vaalit ni en näe että voimasuhteet niissä olis muuttunu, ehkä persut ja kokkarit sais jopa isomman äänisaaliin ku nyt.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Levikki on sellaista hyvin pienen suomalaisen maakuntalehden luokkaa, suhteessa siis. Süddeutsche Zeitung omaa noin 270 000 levikin, joka on Suomessa suhteessa luokkaa 17 000. Digilukeminen menee varmasti lähellä miljoonaa, mutta sitä tulisi sitten verrata Saksan suuriin. Kuten Bildiin ja muihin, joiden levikki on kymmeniä miljoonia.
[OT]Süddeutsche Zeitung on kuitenkin Münchenin/Baijerin tärkein lehti ja kokoaan merkittävämpi (ehkä kuten Aamulehti oli Suomessa ennen Sanoma-konserniin liittymistään...) En ole tarkemmin perehtynyt lehden linjaan, mutta alue on tunnettu vauraasta konservatiivisuudestaa, joten jos veikata pitäisi, arvelisin myös julkaisun olevan enemmän oikealle kuin vasemmalle kallellaan. Mutta kuten sanoit - toki se on pieni valtakunnallisiin verrattuna...[/OT]
 
Jeps. Saksassa Frankfurter Allgemeine Zeitung edustaa oikeistoliberaalien näkemystä, kun taas Süddeutsche Zeitung edustaa vasemmistoliberaalien näkemystä. Itse en tässä tapauksessa maininnut vasemmistolaisuutta, koska se ei ole ydinasia.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kiitos korjauksesta.

Täytyy kyllä taas kerran hämmästyä nykymaailmasta, näppärä termikin on rasismia. Käytetään sitten joka vaiheessa puolentusinaa sanoja kuvaamaan samaa asiaa. On tämä vaikeaa, sanon ihan vilpittömästi tämän.
Missä kaikissa vaiheissa ja keitä kaikkia sinun tarvitsee yleisesti kutsua "partalapseksi"?

Onko kaikkien autoilijoiden nimittämättä jättäminen rattijuopoiksi vaikeaa, kun autoilijoiden on seassa rattijuoppoja?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sehän on hyvä että kaikki kaivetaan ny saman tien ni ei oo riesana sitte myöhemmin. Jos hallitus kaatuu ja uudet vaalit ni en näe että voimasuhteet niissä olis muuttunu, ehkä persut ja kokkarit sais jopa isomman äänisaaliin ku nyt.

Hallitusohjelmassa on erittäin paljon hyvää: elinkeino- ja ympäristöpolitiikassa näkyy vahvasti järkevä kokoomuslainen kädenjälki. Maahanmuuton osalta on jouduttu tekemään persuille myönnytyksiä, mutta valtavaa katastrofia ei siitäkään kokonaisuudesta tullut - luultavasti Kokoomus voi siihen myös vielä tuoda muutoksia elinkeino- ja työllisyyspolitiikan toteuttamisen nimissä.

Toivottavasti siis hallitus saa mahdollisuuden alkaa ohjelmaa toteuttamaan. Se kuitenkin vaatii sen, että valtionvarainministeripuoluekin oppii alkeet vastuunkannosta ja siitä, että valtiota ei möyhöämällä, uhriutumalla ja uhoamisella hoideta. Jos he jatkavat tuota perseilyään, ei hallitukselle voi povata pitkää ikää.

Orpolle lankeaa tässä nyt vaativa tehtävä. Homma voi toimia, mutta vain, jos Orpo tosiaan on se joka johtaa ja persut ovat tiukasti rivissä ja ruodussa.

Lisäksi haittaisänmaallinen aines - eli esimerkiksi äärioikeistolaiset ja salaliittoteorertikot - on hyvä saada ruotuun tai tarvittaessa poistoon. Tämä siksi, että haittaisänmaalliset haittaavat isänmaata.
Ministerivalintojen osalta Orpo on ollut huolimaton tai naiivi. Jos Supon olisi annettu antaa lausunto ministeriehdokkaista, Junnilasta ei olisi alunperinkään tullut ministeriä. Myöskään Mari Rantasesta ei olisi tullut ministeriä - ainakaan mistään turvallisuuden osa-alueesta vastaavaa ministeriä.

Olin itsekin naiivi ja luulin ministerivalintojen menneen persujenkin osalta hyvin. Tämä siksi, että äänekkäimmät koheltajat sivuutettiin. Pääministerin olisi kuitenkin pitänyt olla asiasta aivan eri tavalla selvillä ja hänellä luonnollisesti olisi ollut taustojen selvittämiseen kaikki keinot käytössä.

Orpo varmasti ottaa opiksi. Nähtäväksi jää, miten pitkälle se voi persujen kanssa auttaa sillä myös heidän pitää tajuta vastuunsa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ministerivalintojen osalta Orpo on ollut huolimaton tai naiivi. Jos Supon olisi annettu antaa lausunto ministeriehdokkaista, Junnilasta ei olisi alunperinkään tullut ministeriä. Myöskään Mari Rantasesta ei olisi tullut ministeriä - ainakaan mistään turvallisuuden osa-alueesta vastaavaa ministeriä.

Samaa pohdin aiemmin, että miksi Orpo esikuntineen ei tarkistuttanut ministerien taustaa Supolla. Ei sitä olisi tarvinnut tehdä jälkiä jättäen vaan Orpo olisi voinut kysyä hyvin tuntemaltaan Pelttarilta asiasta. Vai kysyikö sittenkin ja tässä on tulos?

Olin itsekin naiivi ja luulin ministerivalintojen menneen persujenkin osalta hyvin. Tämä siksi, että äänekkäimmät koheltajat sivuutettiin. Pääministerin olisi kuitenkin pitänyt olla asiasta aivan eri tavalla selvillä ja hänellä luonnollisesti olisi ollut taustojen selvittämiseen kaikki keinot käytössä.

Itsekin iloitsin ja pidin hallitusta toimintakelpoisena ja jopa pääosin yhtenäisenä oppositiota vastaan. Junnilasta koskaan kuullutkaan. Nyt on hyvin vaikea nähdä, että hallitus jatkaisi yli vuodenvaihteen. Ei RKP voi antaa etukäteen 100 % tukea PS:lle heidän ministereistään ja niiden puolesta äänestämisestä mahdollisissa epäluottamusäänestyksissä. Purra on jo nyt lähes paikassa, jossa kannattaa lähteä hallituksesta ja syyttää muita vainosta.
 
rpeez

Jäsen
Missä kaikissa vaiheissa ja keitä kaikkia sinun tarvitsee yleisesti kutsua "partalapseksi"?

Onko kaikkien autoilijoiden nimittämättä jättäminen rattijuopoiksi vaikeaa, kun autoilijoiden on seassa rattijuoppoja?
Niin, jos sen noin yleistää, niin onhan se sitten epäkorrektia. Luulin että puhutaan yli-ikäisestä alaikäisesta tapauksesta vain, ainakin itse tarkoitin niin ja Rantasenkin viittaavan sellaiseen yksilöön. Edit.Tuntuu vähän oudolta, että joku kutsuisi 50 vuotiasta partalapseksi.
Edit2 ja OT. En malta olla mainitsematta, että kohta varmaan kielletään kutsumasta ketään rattijuopoksi. Sehän on selkeästi termi, josta voi pahastua. Pitää olla juopuneena autoa kuljettava.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kaikkien autoilijoiden nimittämättä jättäminen rattijuopoiksi vaikeaa, kun autoilijoiden on seassa rattijuoppoja?
Onko Rantanen siis kutsunut kaikkia maahanmuuttajia partalapsiksi, vai mistä tämä vertaus ilmestyi?

En siis oikeasti tiedä mitä on sanonut tai kirjoittanut. Mielenkiinnosta kyselen.
 
rpeez

Jäsen
Ministerivalintojen osalta Orpo on ollut huolimaton tai naiivi. Jos Supon olisi annettu antaa lausunto ministeriehdokkaista, Junnilasta ei olisi alunperinkään tullut ministeriä. Myöskään Mari Rantasesta ei olisi tullut ministeriä - ainakaan mistään turvallisuuden osa-alueesta vastaavaa ministeriä.

Olin itsekin naiivi ja luulin ministerivalintojen menneen persujenkin osalta hyvin. Tämä siksi, että äänekkäimmät koheltajat sivuutettiin. Pääministerin olisi kuitenkin pitänyt olla asiasta aivan eri tavalla selvillä ja hänellä luonnollisesti olisi ollut taustojen selvittämiseen kaikki keinot käytössä.

Orpo varmasti ottaa opiksi. Nähtäväksi jää, miten pitkälle se voi persujen kanssa auttaa sillä myös heidän pitää tajuta vastuunsa.
Zyskovicin videolla kylläkin taidettiin sanoa, että puolueet itse hoitaa ministeri valintansa. Eli ongelma on enemmän Purran.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Onko Rantanen siis kutsunut kaikkia maahanmuuttajia partalapsiksi, vai mistä tämä vertaus ilmestyi?

En siis oikeasti tiedä mitä on sanonut tai kirjoittanut. Mielenkiinnosta kyselen.
Sellaista se kansanryhmää vastaan kiihottaminen on. Välillä vaarattoman oloisia termejä käytetään kuvaamaan ihmisryhmiä halventavaan sävyyn. Siten termit itsessään kasvavat rasistiseen mittaan. Tätä nyt on varmaan läpi lähihistorian käyty läpi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sellaista se kansanryhmää vastaan kiihottaminen on. Välillä vaarattoman oloisia termejä käytetään kuvaamaan ihmisryhmiä halventavaan sävyyn. Siten termit itsessään kasvavat rasistiseen mittaan. Tätä nyt on varmaan läpi lähihistorian käyty läpi.
En löytänyt 30 sekunnin googletulsella, että Rantanen olisi syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen, mutta näin ne asiat koetaan. Persumaisesti kirjoitellaan vihjaillen yhtä ja toista, mutta ei kuitenkaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En löytänyt 30 sekunnin googletulsella, että Rantanen olisi syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen, mutta näin ne asiat koetaan. Persumaisesti kirjoitellaan vihjaillen yhtä ja toista, mutta ei kuitenkaan.
Löydätkö viestin jossa Rantasen väitetään syyllistyneen rikokseen?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sivusta yllä olevaan keskusteluun sen verran, että onhan tätä asiaa käyty läpi ja päädytty vähitellen siihen, että partalapsi on termi, jota ei tule käyttää. Kyseessä on ikäänsä nuoremmaksi väittävä turvapaikanhakija, joka usein tavoittelee alaikäisen statusta. Tällöin jääminen Suomeen voisi olla helpompaa.

Partalapsi ja partalapsitsunami ovat molemmat sellaisia, joita Orpon hallitus ei ohjelmassa mainitse ja toivottavasti eivät ministeritkään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Löydätkö viestin jossa Rantasen väitetään syyllistyneen rikokseen?
Kuka sen sitten määrittelee mikä on kansanryhmää vastaan kiihottamista? Sinä?

Sinä mokasit vertauksessasi, mutta et voi tohkeissasi myöntää asiaa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Olin itsekin naiivi ja luulin ministerivalintojen menneen persujenkin osalta hyvin. Tämä siksi, että äänekkäimmät koheltajat sivuutettiin. Pääministerin olisi kuitenkin pitänyt olla asiasta aivan eri tavalla selvillä ja hänellä luonnollisesti olisi ollut taustojen selvittämiseen kaikki keinot käytössä.
Hiukan yllätti miten nopeasti luurangot kaapista löytyivät. Jussin, Lauran, Sebastianin ja Maurin saavutukset lienevät jo olleet valmiina esiteltäviksi. Internet-aikana tiedot tosiaan löytyvät muutamassa minuutissa. Ei tarvita työlästä tuntikausien penkomista.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Hauskintahan tässä Rantasen partalapsi-itkussa on se, että taas leikkivät ettei persut ollut mukana Sipilän hallituksessa. Vai onko persut ainoa puolue joka vapautuu synneistään puheenjohtajaa vaihdettaessa? Eiköhän tässäkin hallituksessa kaikki ikävä johdu muista ja kaikki hyvä on persujen ansiota.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kuka sen sitten määrittelee mikä on kansanryhmää vastaan kiihottamista? Sinä?

Sinä mokasit vertauksessasi, mutta et voi tohkeissasi myöntää asiaa.
Yhteiskunta. Voit itseksesi jäädä väittelemään siitä, etteikö tuonkaltainen toiminta tähtäisi tietyn kansanryhmän halventamiseen.

Voit myös loukata kunniaa syyllistymättä rikokseen. Ajaa ylinopeutta. Lyödä toista ihmistä. En minäkään löydä netistä merkintää siitä, kun veljeni potkaisi peukalooni kerran murtuman. Eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös