Mainos

Petteri Orpon hallitus

  • 1 631 695
  • 18 854

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kaisa Juuso ainakin hyvä valinta sosiaali- ja terveysministeriksi, kun sote-ala on hänen erikoisaluettaan.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Mihinköhän tuo putinisti -leima perustuu?
Esimerkiksi näistä lähteistä voit tutkia mitä Meri on naisiaan:

Panu Huuhtasen kavereita.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kun kerran persuille annettiin elinkeinoministerin putkikassi, toivoin tontille Sakari Puistoa. Puoliksi toteutuikin, koska hän on tehtävässä kaksi jälkimmäistä vuotta. Tavio EU- ja ulkomaankauppaministerinä on kyllä hieman kylmiä väristyksiä aiheuttava ajatus, mutta olisihan tuolla paljon katastrofaalisempiakin vaihtoehtoja ollut.

Ranne on hyvin raskas negailija ja populisti, mutta hän on myös ahkera perehtymään asioihin. Liikenne- ja infra-asioihin hän on perehtynyt. Hämeenlinnan kuntapolitiikkaa seuraamalla olen antanut itseni ymmärtää, että kulissien takana (kun ei tarvitse taivastella populistisesti äänestäjien suuntaan) hän on myös asiakeskeinen ja yhteistyökykyinen yli puolurajojen.

Sanotaan näin, että todella paljon paskemminkin olisi voinut mennä persujen ministerivalintojen osalta. Kaikki pahimmat suharit pysyvät nyt kaukana valtioneuvostosta ja laukonevat viisauksiaan jatkossakin etäältä vallan ytimistä. Purra saaneekin jatkuvasti miettiä, että "taivas varjele mitä sieltä takarivistä tulee".
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Halla-aho lähti sitten kantamaan vastuuta puhemieheksi. Olisi voinut kuvitella, että elämäntyönsä maamme sisäiselle turvallisuudelle omistanut henkilö olisi nyt ottanut sisäministerin salkun itselleen. Rohkenen sanoa, että temppuna sama kuin Soinin VM--> UM-ratkaisu. Noh, tällä mennään. Ehkä PS laskee sitten mahdollisen presidenttiyden tärkeämmäksi. Olenko jopa hieman pettynyt?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Junnila on näitä "ilmastonmuutos on kusetusta"-tason kavereita.

Minulla iskostunut päähän se yksi kuva, jossa herra oli puhujana sillä jollain marssilla, olikos kokoontujana Odinit ja Pohjoismainen vastarintaliike. Tuosta muutamia vuosia, mutta Junnilan nimen kun kuulee, muistaa tuon.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Euroopan yksi löperöimmistä maahanmuuttopolitiikoista" tuleva sisäministeri Rantanen. Asiat voi nähdä monella tapaa.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Minulla iskostunut päähän se yksi kuva, jossa herra oli puhujana sillä jollain marssilla, olikos kokoontujana Odinit ja Pohjoismainen vastarintaliike. Tuosta muutamia vuosia, mutta Junnilan nimen kun kuulee, muistaa tuon.
Juu siellähän se kävi puhumassa, Pensa-Maurikin on käynyt. Itselle on Junnilasta jäänyt mieleen vähän hölmötkin Unkarin ja Trumpin fanittamiset.
 

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

- Nostetaan matkakuluvähennyksen omavastuuta asteittain 900 euroon.

Tuo on ihan mielenkiintoinen juttu. Polttoaineverotusta vähennetään, mutta samalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ollaan nostamassa. Haluavatko Kokoomus ja Perussuomalaiset heikentää pienituloisten autoilijoiden asemaa? Noh pikkuvikoja sattuu.
Kaikilla auton omistajilla pitäisi olla tähän oikeus, jos työmatka kestää julkisilla yli tunnin. Omavastuu voisi olla vaikka tonnin. Lisäisi työikäisten hyvinvointia radikaalisesti.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Halla-aho taitaa tosissaan pyrkiä presidentiksi. Ei mahdoton ajatus, ainakin eduskuntavaaleissa Jussi on ollut melkoinen ääniharva. Varsinkin nyt, kun selkeää suosikkia ei muista puolueista löydy.
Ellei Väyrynen ole vastaehdokkaana, ei Halla-aholla ole mitään mahdollisuuksia presidentiksi. Maine on niin syvässä. Toki persuille kovan syksyn tasaamiseksi Halla-aho olisi hyvä presidenttiehdokas vakuuttamaan kansalle, että rajat pidetään kiinni, kun hän ei aktiivisesti ole päätöksenteossa ollut mukana.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nelosketjusta ei pääse pelaamaan kuin Tavio. Tynkkynen-Peltokangas-Huhtasaari-Mäkelä jäävät kaikki puremaan tuppea.
Ykköslaituri väistää vastuuta ja jää odottamaan parempaa pelipaikkaa toisessa sarjassa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Näinhän se on, PSlle Halla-Ahon pressaehdokkuus olisi erinomaista. Ei Jussia toki valita, mutta jälkeen kerran strategisesti ajatellen se tekisi parasta puolueelle ja estäisi esim Huhtasaaren toisen tulemisen - hän on raskas ja kategoriassa uhka puolueelle, jonka marginalisoimiseksi Purra tekee parhaansa ja hyvä niin.

Halla-ahoa yleisesti on turha syyttää vastuunpakoilijaksi, otti PSn haltuunsa aivan uskomattoman vaikeassa paikassa ja sai sen pidettyä takaisin sekä nostettua takaisin. Mutta toki ministeriksi olisin häntä toivonut - mutta tämä sama jengi jauhaa, kun ei tullutkaan toivottua koomista ministerikavalkaadia, niin sitten seuraava valittamisen aihe, vaikka hallitustyö ei ole alkanutkaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tavio ulkomaankauppaministerinä tuo jotenkin kummasti mieleen Vesa Keskisen ja jo edesmenneen Carl Danhammerin, jotka lähtivät joskus vuosia sitten valloittamaan Afrikkaa. Odotukset Tavion suhteen ovat täysin nollissa, joten paineita ei ainakaan ole.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Halla-aho lähti sitten kantamaan vastuuta puhemieheksi. Olisi voinut kuvitella, että elämäntyönsä maamme sisäiselle turvallisuudelle omistanut henkilö olisi nyt ottanut sisäministerin salkun itselleen. Rohkenen sanoa, että temppuna sama kuin Soinin VM--> UM-ratkaisu. Noh, tällä mennään. Ehkä PS laskee sitten mahdollisen presidenttiyden tärkeämmäksi. Olenko jopa hieman pettynyt?

Miksi ihmeessä he niin paljon presidenttiyttä haikailisivat? Voin olla väärässäkin, mutta oman tuntumani perusteella Halla-aholla ei ole mitään saumaa presidentiksi vaikka olisikin ehdolla. Hänhän on surkea puhuja ja karismaton henkilö. Ei sellainen tutkijatyyppi voita presidentinvaalia, eikä hänellä olisi mitään saumoja Haavistoa vastaan.

Minusta kyllä vähän vastuun väistelyä olla ottamatta vastaan sisäministerin virkaa, sillä siinä olisi päässyt kuitenkin vaikuttamaan hänen elämänsä tärkeimpään asiaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Esimerkiksi näistä lähteistä voit tutkia mitä Meri on naisiaan:

Asia on syytä nostaa esille Meren jossain infossa ja eduskunnassa. Sen jollain tasolla ymmärrän, että 2014 piti Venäjän pakotteita mahdollisesti epäedullisena Suomelle kun sen jälkeenkin vielä hönömmät halusivat yhteistä ydinvoimalaa, fsb:tä Suomeen ja Fortumia Venäjälle.

Mutta tuo 2020 toiminta vaatisi kyllä julkisen selvityksen, että mitä hän ajatteli ja tavoitteli.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Halla-aho lähti sitten kantamaan vastuuta puhemieheksi. Olisi voinut kuvitella, että elämäntyönsä maamme sisäiselle turvallisuudelle omistanut henkilö olisi nyt ottanut sisäministerin salkun itselleen. Rohkenen sanoa, että temppuna sama kuin Soinin VM--> UM-ratkaisu. Noh, tällä mennään. Ehkä PS laskee sitten mahdollisen presidenttiyden tärkeämmäksi.

Vaikuttaa siltä, että Halla-aho hyvin introverttina ihmisenä aivan oikeasti ei voi sietää olla kovin pitkään asemassa, missä joutuu olemaan huomion keskipisteessä.

Persujen puheenjohtajuudesta hän luopui heti varmistuttuaan, että on joku joka vie puoluetta hänen linjoillaan eteenpäin ja pystyy suoriutumaan siitä menestyksekkäästi.

Halla-aho lähtenee presidenttiehdokkaaksikin vain, jos puolueen näkökulmasta on aivan pakko (siltä näyttää) ja ei ole mitään vaaraa voittaa. Voittamisen välttämisen voi kattavasti varmistaa ilmoittamalla ehdokkuudestaan hyvin myöhään, vaikka erittäin pienellä todennäköisyydellä näin polarisoivaa hahmoa muutenkaan presidentiksi valittaisiin.

Enkä edes tosiaankaan sano tätä minään vittuiluna. Itsekin introverttiuteen taipuvana ihmisenä pidän oikeastaan varsin piristävänä, että jotkut pystyvät merkittävästi vaikuttamaan asioihin muuten kuin kahmimalla itselleen poliittista valtaa. Näin, vaikka äärimmäisen harvoissa asioissa olen lähellekään samaa mieltä Halla-ahon kanssa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@Bauer Täysin erimieltä, Halla-Aho on yksi parhaiten ja selkeimmin asioita ilmaiseva politikko. Ei mikään hegemoniaa nostattava helluntalais-saarnaaja, mutta omaa sellaisen omanlaisensa karisman, jolla Suomessa on aina ollut paikkansa.

Halla-aho on kantanut valtavan vastuun ja taakan koko puolueen menestymisestä sekä osallistunut hallitusohjelman luontiin, jonka toteuttamisen sitten jättää muille. Toisaalta myös fiksua, että haluaa nostaa muita framille, niin vaan Purran nosto pj:ksi onnistui, itse luulin sen syöksevän puolueen suohon.

Mutta katsellaan nyt miten hommat menee, mutta ihan Ok-mielin noista valinnoista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Bauer Täysin erimieltä, Halla-Aho on yksi parhaiten ja selkeimmin asioita ilmaiseva politikko. Ei mikään hegemoniaa nostattava helluntalais-saarnaaja, mutta omaa sellaisen omanlaisensa karisman, jolla Suomessa on aina ollut paikkansa.

Halla-aho taitaa olla ainoa poliitikko, jota muiden puolueiden edustajat kuuntelevat keskeyttämättä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pari yllätystä persut kyllä tarjosi. Odotin itsekin Halla-ahoa sisäministeriksi ja sosiaali- ja terveysministeriksi Arja Juvosta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Halla-aho taitaa olla ainoa poliitikko, jota muiden puolueiden edustajat kuuntelevat keskeyttämättä.
Mietin samaa kun katsoin maikkarin EK-vaalitenttiä, jossa kaikki huusivat toistensa päälle. Erikoinen juttu kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös