Kaikkonen. Poliittisesta korruptiosta.Kuka ministeri on tuomittu rikoksesta?
Kaikkonen. Poliittisesta korruptiosta.Kuka ministeri on tuomittu rikoksesta?
Halosen aikaan jaksettiin toitottaa, että välit Jenkkilään oli kovin viileät. Mitäs kun laitetaan natsivitsailija reissun päälle "avaamaan ovia" meille tärkeisiin kauppamaihin, Saksaan tai USA:han. Ne ei ihan oikeasti kattele tuollaista pelleä tai ainakaan ovet ei aukene. Se voi se ikävä tilanne kestää turhan pitkään ja maksaa ihan aitoa rahaa.Ministerivalinta oli kyllä heikko. Toki kaikki tietävät, ettei perussuomalaisissa ministeriainesta ole pitkäksi jonoksi asti.
Silti tämä oli kyllä heikko valinta, minkä takia joutaakin olla vaikeuksia. Silti toivon, ettei tässä hallitus taivu, sillä mölyäjiä myötäilemällä ei saavuta mitään. Vastakkainasettelu on niin syvää ja tarkoituksellista, että mikäli nyt vasemmisto saa tahtonsa läpi, joustamisesta ei tule ikinä loppua.
Kestää hetki jos toinenkin ikävää tilannetta ja tehdä sen jälkeen Suomen taloudelle hyvää politiikkaa on vaikein mutta paras vastine.
Itse mietin, että tuliko osa jutuista Persuillekin yllätyksenä? Harmi heidän kannaltaan, että tällaisella ministerivalinnalla vain vahvistavat monen mielessä sitä mielikuvaa, että Persut ovat rasistinen puolue. Nyt olisi ollut se paikkaa, että maahanmuuttopolitiilasta voi puhua kriittisesti ilman "natseilua".Ministerivalinta oli kyllä heikko. Toki kaikki tietävät, ettei perussuomalaisissa ministeriainesta ole pitkäksi jonoksi asti.
Silti tämä oli kyllä heikko valinta, minkä takia joutaakin olla vaikeuksia. Silti toivon, ettei tässä hallitus taivu, sillä mölyäjiä myötäilemällä ei saavuta mitään. Vastakkainasettelu on niin syvää ja tarkoituksellista, että mikäli nyt vasemmisto saa tahtonsa läpi, joustamisesta ei tule ikinä loppua.
Kestää hetki jos toinenkin ikävää tilannetta ja tehdä sen jälkeen Suomen taloudelle hyvää politiikkaa on vaikein mutta paras vastine.
Kärsivällisyyttä se kysyy, kuunnella melkoista räksytystä.
Jotenkin sitä olettaisi, että Persutkin tällaisen tuomitsisivat. Tekee huomattavaa hallaa puolueelle, kun eivät selkeästi irtisanoudu natsipuheista. Sen sijaan ihan aiheellista kritiikkiä sanoo puolueen puheenjohtajakin "savustamiseksi".
Itse mietin, että tuliko osa jutuista Persuillekin yllätyksenä? Harmi heidän kannaltaan, että tällaisella ministerivalinnalla vain vahvistavat monen mielessä sitä mielikuvaa, että Persut ovat rasistinen puolue. Nyt olisi ollut se paikkaa, että maahanmuuttopolitiilasta voi puhua kriittisesti ilman "natseilua".
Sanoinkin heidän kannaltaan. Suomen politiikalle tekisi hyvää, että Persut potkisi ne avoimen rasistiset ihmiset pois ja pystyisi tekemään itsestään vaikka sitten sen maahanmuuttokriittisen puolueen. Kritiikkiä voi esittää myös ilman rasismia.Niin kai siihen mielikuvaan on ihan hyvät perusteet, että mikä harmi se on?
Halosen aikaan jaksettiin toitottaa, että välit Jenkkilään oli kovin viileät. Mitäs kun laitetaan natsivitsailija reissun päälle "avaamaan ovia" meille tärkeisiin kauppamaihin, Saksaan tai USA:han. Ne ei ihan oikeasti kattele tuollaista pelleä tai ainakaan ovet ei aukene. Se voi se ikävä tilanne kestää turhan pitkään ja maksaa ihan aitoa rahaa.
Rinnastat Lindenin, joka on ollut 30 vuotta SDP:n jäsen, 50 vuoden takaisen Björn Wahlrosin puoluetoveruuden Junnilan tämän vuoden tekemisiin. Minusta vertailu ontuu niin pahasti, että Junnilan puolustamisesi alkaa tuntua jo epätoivoiselta.Ja jos Junnila nyt katsotaan kykenemättömäksi ministeriksi niin esimerkiksi Aki Lindenin on turha tulevaisuudessa haaveilla ministerin hommista, tullaan varmasti tekemään samanlainen luluottamusäänestys.
Eihän nää Junnilan jutut tältä vuodelta ole vaan kaivelua pahimmillaan kymmenen vuoden takaisiin. Vuonna 2023 Junnila on selkeästi tehnyt pesäeron tapahtumiin.Rinnastat Lindenin, joka on ollut 30 vuotta SDP:n jäsen, 50 vuoden takaisen Björn Wahlrosin puoluetoveruuden Junnilan tämän vuoden tekemisiin. Minusta vertailu ontuu niin pahasti, että Junnilan puolustamisesi alkaa tuntua jo epätoivoiselta.
Petteri Orpo siirtää Overtonin ikkunaa äärioikean tuolle puolen. Eiköhän tänne saada eräskin kokoomuskaaderi kertomaan, että nyt ollaan vastuullisesti harjattu, ja jos Petteri on Junnilan hyväksi katsonut, niin näin se on. Vasemmistolle ei tule antaa periksi.PÄÄMINISTERI Petteri Orpo(kok) kertoi keskiviikkoaamuna puhutelleensa natsiaiheilla ”vitsailleen” elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps). ”Olkoon tämä vakava varoitus”, hän sanoi kertoessaan asiasta HS:lle eduskunnassa.
Orpon mukaan keskustelu päättyi siihen, että Junnila jatkaa ministerinä.
Niin olettaisi, mutta persut eivät taaskaan yllätä. Se, että aiheellinen kritiikki on Riikan mielestä "savustamista" ja "wokea", kertoo oleellisen. Toivottavasti joku joskus vielä kertoo hänelle, ettei hyökkäys ihan aina ole paras puolustus.Jotenkin sitä olettaisi, että Persutkin tällaisen tuomitsisivat. Tekee huomattavaa hallaa puolueelle, kun eivät selkeästi irtisanoudu natsipuheista. Sen sijaan ihan aiheellista kritiikkiä sanoo puolueen puheenjohtajakin "savustamiseksi".
Sanoinkin heidän kannaltaan. Suomen politiikalle tekisi hyvää, että Persut potkisi ne avoimen rasistiset ihmiset pois ja pystyisi tekemään itsestään vaikka sitten sen maahanmuuttokriittisen puolueen. Kritiikkiä voi esittää myös ilman rasismia.
Siinäpähän vassarit kaivelevat ja pöyristelevät perSSujen vanhoja tekemisiä, se kuuluu poliittisen pelin henkeen. Kohtuu surkuhupaisaa on toki tässäkin ketjussa esiintyvä syyttely vielä natsittelun lisäksi putinismista, kun toisella äärilaidalla löytyy vielä jopa eduskunnassa näitä turtiaistason honkasaloja plus muita lievempiä Kremlin lemmikkejä, vaikka Yrttiaho sieltä kammettiinkin hiuksista vittuun.
Todennäköisesti Junnila olisi saanut olla suhteellisen rauhassa, ellei hänestä olisi tehty ministeriä. Vasemmistoliitto ei onneksi ole enää tässä hallituksessa, mutta jos olisi, niin en hyvällä katsoisi Anna Kontulaa ministerinä.Siinäpähän vassarit kaivelevat ja pöyristelevät perSSujen vanhoja tekemisiä, se kuuluu poliittisen pelin henkeen. Kohtuu surkuhupaisaa on toki tässäkin ketjussa esiintyvä syyttely vielä natsittelun lisäksi putinismista, kun toisella äärilaidalla löytyy vielä jopa eduskunnassa näitä turtiaistason honkasaloja plus muita lievempiä Kremlin lemmikkejä, vaikka Yrttiaho sieltä kammettiinkin hiuksista vittuun.
Itsekin olen sitä mieltä, että Persujen reagoimattomuus kohuun kertoo enemmän kuin Junnilan tekemiset. Joka porukassa on mätämunia.Ei kai se mikään harmi ole jos puolue tietoisesti päästää tuollaisia tyyppejä mukaan ja itseasiassa JKL.n puoluekokouksessa puolue valitsi nimenomaan tämän linjan. Tai no voihan sitä harmitella omia tai puolueensa tekemisiä mutta onko siinä mitään järkeä on toinen juttu.
Venäjällä nähdään natseja joka paikassa. Suomessa vasemmalla nähdään natseja joka paikassa.
Varmaan hyvin harvinainen yhteensattuma tämä.
Aika harvinaisen debiili ihminen pitää olla nähdäkseen näissä mitään yhtäläisyyttä. Ei toki yllätä, että persuista näitä löytyy valtaisa enemmistö.Venäjällä nähdään natseja joka paikassa. Suomessa vasemmalla nähdään natseja joka paikassa.
Varmaan hyvin harvinainen yhteensattuma tämä.
Aika harvinaisen debiili ihminen pitää olla nähdäkseen näissä mitään yhtäläisyyttä. Ei toki yllätä, että persuista näitä löytyy valtaisa enemmistö.
Joo, ikävästi äärivasemmiston kannalta ollaan jo Natossa. Jos ryby olisi päättänyt tulla Ukrainan sijaan tänne, ei olisi itse tarvinnut kehitellä mitään tarinoita natsihallinnosta. Senkun olisi laittanut linkin Ylen nettisivuille ja vassarien twitter-päivityksiin.
Todennäköisesti Junnila olisi saanut olla suhteellisen rauhassa, ellei hänestä olisi tehty ministeriä. Vasemmistoliitto ei onneksi ole enää tässä hallituksessa, mutta jos olisi, niin en hyvällä katsoisi Anna Kontulaa ministerinä.
Junnila ministerinä on kuitenkin oma tapauksensa, eikä sillä ole tekemistä Yrttiahon tai Honkasalon kanssa.
Missä vaiheessa saa nähdä niitä natseja, jos tässäkään ei sellaista saisi edes epäillä?Venäjällä nähdään natseja joka paikassa. Suomessa vasemmalla nähdään natseja joka paikassa.
Varmaan hyvin harvinainen yhteensattuma tämä.