Suuntahan on alaspäin, mutta kuinka jyrkästi? Sitähän me emme koskaan saa tietää, että miten SDP:n rahanjakopolitiikalla oltaisiin pärjätty. Tätä laivaa ei kukaan käännä kohti lomaparatiisia.
En minäkään kaikesta hallituksen toimista samaa mieltä ole. En vain keksi parempaakaan hallituskoalitiota.
Vaikea tosiaan on sanoa miten joku muu koalitio olisi onnistunut. Marinin hallitus teki omat virheensä, mutta niillä ei voi selittää Orpon tuskasta kuin osan. Sote olisi iso rahareikä joka tapauksessa, vaikka sille ei olisi tehty Marinin edeltäjien tapaan mitään
Kyllä nykyiselläkin koalitiolla voisi tehdä järkevää politiikkaa, mutta nuo ideologiset arvovalinnat AY:n kyykkyyn laittamisen osalta ja maahanmuuttoasioissa yhdistettynä RKP:n ja Kristillisten tuomalla twistillä on kestämätön yhdistelmä. Tähän lisättynä vielä varsinkin Persujen osalta osaamattomat ja kokemattomat ministerit ja Orpon johtamistyyli olla johtamatta, ajaa kyllä suomilaivaa kohti ulappaa ilman suuntaa.
Ikävä kyllä tulos on tähän mennessä katastrofi, eikä näköpiirissä ole juuri toivon pilkahduksia. Esim. työmarkkinajumin osalta tiettyjä toiveikkaita hetkiä oli, mutta se pieni sovinnon liekki kyllä on osattu kusta sammuksiin melko tehokkaasti vuoroin hallituksen, työnantajapuolen tai AY-liikkeen suunnasta.
Mutta joka tapauksessa eduskunta ja hallitus omaavat suurimman vallan asioita korjata ja siksi kantavat myös pääasiallisen vastuun tilanteesta.
Viimeksi muokattu: