Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllä, aika vaikea vivahteista tekstiä tuolta osin. Siinä tarkoitetaan, että ihminen sisällä jää näkemättä kun näkyy vain musta säkki.
Jeps, ehkäpä tuota olisi hieman kannattanut avata, kun kysymys on kuitenkin sangen herkästä aihepiiristä. Poliitikoille sopii erityisen hyvin tietty perusmaltillisuus meidän järjestelmässämme - toki PS:ssä eteenpäin pääseminen on usein korostetusti perustunut siihen, ettei nimenomaan olla maltillisia vaan pyritään provosoimaan ja polarisoimaan, ellei aina viestillä niin sitten provokatiivisella retoriikalla. Mutta kun aidosti ollaan päästy vallankäyttöön kiinni niin luulisin että olisi ihan oikeasti puolueen omakin etu hillitä tätä provosoimisen ja trollaamisen rekisteriä. Onko nyt oikeasti PS:lle hyvä asia, että hallitus horjuu jo ensi askeleillaan?
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Hmm, no, omalaatuinen muotoilu - harvoin mustat säkit tekevät mitään työtä kirjastossa, tai muutkaan asusteet, ihmiset tekevät. Mutta suuri osa kirjoituksesta on ihan järkevää. Välillä miettii, että jos tosiaan haluaisi niin voisi esittää vahvojakin pointteja ilman mitään polarisointia ja provosointia. Ihan vaan keskustella asioista, mutta niin usein ollaan jo jotenkin valmiiksi katkeria ja aggressiivisia. Tämä siis yleisenä huomiona, Purran kirjoitus on pääosin järkevä ja tuo muotoilukin voidaan selittää, jotenkuten, parhain päin.
Tekstin yksilöä puolustavan näkökannan vuoksi lauseen voi tulkita juuri niin, että kirjastossa, joka on tietyllä tapaa länsimaisen sivistyksen ja tasa-arvon kehto, tulisi jokaisen saada täyttää niitä hyllyjä itse valitsemassaan asussa. Kun ihmiseltä riisutaan oikeudet kulkea vapaasti ilman uskonnon pakottamaa asustetta, voidaan hänen nähdä edustavan ennemminkin uskontoa, kuin itseään. Tällöin hyllyä ikään kuin täyttääkin asuste, ei enää yksilö.

Liika tulkinnanvaraisuus on kuitenkin monesti huono asia politiikassa ja sopii paremmin taiteeseen. Tulkinnanvaraisuus mm. Junnilan tapauksessa nostikin jo esiin kaksoismerkityksen. Eli haluaako Riikkakin kärkkäillä sanavalinnoilla miellyttää osaa äänestäjistä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Liiallinen provoaminen on huonosta ja tätä Riikka on hallituksen sisälläkin harjoittanut. Kun tarvittaisiin ratkaisukeskeisyyttä, Riikka hakee jatkuvasti rajalinjoja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tekstin yksilöä puolustavan näkökannan vuoksi lauseen voi tulkita juuri niin, että kirjastossa, joka on tietyllä tapaa länsimaisen sivistyksen ja tasa-arvon kehto, tulisi jokaisen saada täyttää niitä hyllyjä itse valitsemassaan asussa. Kun ihmiseltä riisutaan oikeudet kulkea vapaasti ilman uskonnon pakottamaa asustetta, voidaan hänen nähdä edustavan ennemminkin uskontoa, kuin itseään. Tällöin hyllyä ikään kuin täyttääkin asuste, ei enää yksilö.
Niin no, itse edustan sitä kantaa, että on haastavaa nähdä tuon asusteen kantamisen aidosti vapaana valintana - toki sellainenkin lienee mahdollista. Enkä arvosta sellaisia uskonnontulkintoja, jotka ovat johtaneet naisten brutaaliin sortamiseen eri kulttuuripiireissä. Mutta silti, jos ajattelemme näitä asioita konkreettisina ongelmina, joita aidosti pyrimme helpottamaan ja ratkaisemaan niin silloin provosoiminen, polarisoiminen ja aggressiivisuus eivät ole missään mielessä järkeviä keinoja. Etenkään johtavilta poliitikoilta.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Hienoa toimintaa KD. Tuomitsevat rasismin.
Tämähän on KD:lta rakentava ulostulo. Pyytää kaikkia konkreettisesti sitoutumaan siihen, johon he ovat jo luvanneetkin sitoutua. Siinä missä RKP ja Persut ovat pyrkineet hiekoittamaan tietä, pyrkii KD avoimesti yhtenäistämään hallitusta.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
KDkin näemmä hiukan kyllästynyt.

Kristillisdemokraatit muistuttavat kannanottonsa lopussa, että ministereiden toimintaa ja luottamusta tulisi ensisijaisesti arvioida ministerikauden ajalta.

Asiaa KD! Arvioikaamme ihmisiä heidän työssään sen perusteella, miten he suoriutuvat heidän työssään, niin kuin elämässä on tapana.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eva Tawasoli on aktiivisesti kritisoinut naisten pakottamista tietynlaiseen pukeutumiseen ja toiminut aktiivisetsi musliminaisten oikeuksien puolesta. Itse hän on aikanaan joutunut kunniaväkivallan uhriksi kieltäydyttyään burkasta.

Tawasoli kritisoi eilen Twitterissä voimakkaasti Purran "mustat säkit" -kirjoitusta sen ksenofobian ja rasistisuuden vuoksi. Luonnollisesti Tawasolin kimppuun käytiin tästä hyvästä rasistisin twiitein.

You can't make this shit up.

Purran asian olisi voinut esittää käyttämällä vaatteen oikeaa nimeä, eikä puhua lasten perässään raahaamisesta. Hänhän väitti puolustaneensa naisten asemaa, mutta samalla hän halvensi kyseisiä naisia ja heidän lapsiaan. Kaikkihan me tiedetään, että musta säkki on roskasäkki.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämähän on KD:lta rakentava ulostulo. Pyytää kaikkia konkreettisesti sitoutumaan siihen, johon he ovat jo luvanneetkin sitoutua. Siinä missä RKP ja Persut ovat pyrkineet hiekoittamaan tietä, pyrkii KD avoimesti yhtenäistämään hallitusta.

Periaatteessa joo, mutta mitä ne sellaiset konkreettiset teot voisivat olla? Purran ja Halla-ahon erot? Mitä jää jäljelle?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eiköhän se suurin osa kuitenkin äänestänyt persuja pääosin maahanmuuttopolitiikan takia. Toki nuo sosiaaliturvaan ja työntekijöihin kohdistuvat heikennykset tulevat laskemaan kannatusta merkittävästi.
Sillähän PS:lle olisi suoranainen riemuvoitto kun saisivat rasistisen länkyttelyn sekä hallituskumppaneille vittuilun takia potkut hallituksesta. "Kyllä me oltaisiin hallituksessa oltu mutta vihervassarifemakkokommarit känselöi." Päästiin vaalimenestykseen vinkkailemalla äärioikeistolle ja "kansalliskonservatiiveille" ts. "etnonationalisteille" ts. ihan aidosti rasisteille, mutta ei kuitenkaan oltu mikään rasistinen porukka vaan ihan sivistyneesti huolissaan maan tilasta. Sitten mentiin hallitukseen myöntymällä käytännössä kaikkiin Kokoomuksen hallitusohjelman vaatimuksiin jotka tarkoittavat suurimmalle osalle PS:n äänestäjistä heikennyksiä (ja ne omatkin läpi saadut vaatimukset maahantulon hankaloittamisesta heikentävät myös omien äänestäjien tilannetta vaikka toki maistuvat kansalliskonservatiiville kun eipä tule ulkkareita tänne loisimaan tai töihin tai ollenkaan). Nyt sitten "ohhoh oltiin sittenkin rasisteja, ettepä arvanneet tai olisiko pitänyt sanoa jotain etukäteen?" ja kenkää että päästään perussuomalaisuuden ytimeen, eli uhriutumiseen ja sen kannatuskoron kasvattamiseen kun toki tuommoinen tarina miten eliitti ja vihervassarifemakot kampittaa on varmasti katkeruuteen taipuvalle kansanosalle myyvä.

Edelleen; jos PS haluaisi toimia hallituksessa, olisi se viimeistään Junnilan eroilmoituksen kohdalla tehnyt päätöksen että jatkossa näihin natsi-, tai rasismisyytöksiin ei vastata vittuilulla tai valavuoremaisella maximum attackilla, vaan ilmoitetaan ensin että selvitetään juttu ja sitten (jos aihetta on), irtisanoudutaan rasistisesta viestistä ja pyydetään anteeksi. Tärkeintä olisi luonnollisesti, että viestintä tapahtuu yhden tahon kautta ja muut pitävät turpansa kiinni. Se että välittömästi Purran anteeksipyynnön jälkeen lähtee Halla-aholta ja Peltokankaalta ilmoitukset että "ei muuten olla oikeasti tuota mieltä" ja seuraavana päivänä Purralta ja Luukkaselta vielä vahvistusviestit että "vihervassarit istukoot peukkuun, meitä ei kiinnosta vittujakaan koska honeybadger dont give a fuck" antaa kyllä melko vahvan syyn olettaa ettei oikeaa halua hallitustyöskentelyyn ole ollut sen pidemmälle kuin vakanssin hetkelliseen hankkimiseen asti.

Ensimmäiseen kappaleeseen palatakseni, on luonnollisesti ihan ok että Suomessakin toimii parlamentarisin periaattein myös rasistisia puolueita. Sen sijaan on vähintään epämääräistä, jos ne kuitenkin julistavat kovaan ääneen ettei ole rasistisia toimijoita, hirveällä uhriutumisella ja hyökkäilyllä ryyditettynä jos joku erehtyy mainitsemaan että nyt on taas vähän rasismia ollut nähtävillä. Mielenkiintoista on myös, miksi niiden nyt kuulemma tietenkin rasististen mutta ennen vaaleja ei-lainkaan-rasististen puolueiden sijaan ei äänestetä esimerkiksi Sinimustia, ketkä eivät sentään yritäkään peitellä mitä ovat, eivätkä lähde siten myöskään hyökkäilemään sellaisten tahojen suuntaan ketkä sanovat sen mitä puolue itsekin jo avoimesti tunnustaa? Jos siis PS:ää kerta äänestetään kun ne nyt on oikeasti pistämässä ulkomaalaiset ruotuun ja/tai pellolle, vaikkakaan eivät sitä kerro kuin hommafoorumilla ja twitterissä vihjaillen.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirsi Piha ei oikein tykkää nykyhallituksesta.

Vaalien jälkeen tilanne oli vaikea ja moni puolue voi katsoa tänään peiliin. Sen sijaan, että suomalainen puoluekenttä olisi yhdessä halunnut estää perussuomalaisen ajattelutavan leviämistä, se ei kyennyt eikä pyrkinyt yhteistyöhön. Vastuu hallituksen muodostamisesta kuitenkin erityisesti lepää pääministerin harteilla. Itse kuvittelin, että kokoomus olisi voimakkaasti pyrkinyt muuhun hallituskoalitioon. Siinä uskossa äänestin kokoomusta. Lopulta tuli ilmi, että kokoomus oli lähentynyt perussuomalaisia jo ennen vaaleja, ja voidaan perustellusti kyseenalaistaa, oliko halukkuutta ja todellista pyrkimystä muuhun kuin nykyiseen pohjaan. Myönnän, että äänestyspäätökseni kadutti, ellei jopa hävettänyt. Tämä ei ole minun hallitukseni, vaikka sillä olisi kuinka loistava hallitusohjelma.
Lainaan tältä osin tuota Pihan kirjoitusta. Suomalainen puoluekenttä voi estää persujen laajenemisen vain alkamalla puhumaan maahanmuuton ongelmista niiden oikeilla nimillä. Niin kauan kun niiden epäkohtien julki tuominen kuitataan rasismiksi näin ei tule tapahtumaan. Jos puolestaan hyväksyisivät sen, persut lakkaisivat olemasta eikä heitä tarvittaisi enää, koska ovat pitkälti yhden asian puolue. Muut valtapuolueet saavat ihan itse katsoa peiliin, kun mahdollistavat persujen olemassaolon ja kannatuksen.
Persut ovat seuraus eikä seurauksia ole ilman syitä.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kristillisdemokraatit muistuttavat kannanottonsa lopussa, että ministereiden toimintaa ja luottamusta tulisi ensisijaisesti arvioida ministerikauden ajalta.

Asiaa KD! Arvioikaamme ihmisiä heidän työssään sen perusteella, miten he suoriutuvat heidän työssään, niin kuin elämässä on tapana.
Nuo vanhat tekstit ovat sellaisia että niistä olisi päästy todella nopeasti eroon jos siellä ei olisi alettu venkoilemaan ja hyökkäilemään sen sijaan että teksteistä irtisanoudutaan (tai edes kerrotaan että "en ollut minä, mutta teksti ei ole hyväksyttävää sisällöltään"). Ongelmaa on pitkittänyt nimenomaan PS:n hallitusvastuuajan touhut joihin kuuluu tuo venkoilu ja hyökkäily, sekä hallituskumppaneille ja etenkin Kokoomukselle ja Orpolle melko suoranainen vittuilu. Junnilan tilalle Rydman koska se on ihan neutraali ja fiksu vaihtoehto? Omien anteeksipyyntöjen peruminen välittömästi muiden puoluetovereiden toimesta ja itsekin seuraavana päivänä?

Ei ole PS vielä ihan hirveän salonkikelpoiseksi kasvanut ja vähän epäilyttää noinko siellä nuorempikaan poliitikkopolvi parempaa tulee näyttämään kun samasta internetin ihmemaasta ovat retoriset ja poliittiset oppinsa kaivaneet kuin nämä skriptalaistaustaisetkin. Tästä huolimatta toivon luonnollisesti että hallitus pääsisi edes syyskaudelle asti että nähtäisiin jotain toteutettavaa politiikkaakin, kun monenlaista ongelmaa on käsillä sen päällekin että hallituksen toiseksi suurimman puolueen edustajat ovat harmillisen epäsopivan tuntuisia julkisiin tehtäviinsä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Edelleen; jos PS haluaisi toimia hallituksessa, olisi se viimeistään Junnilan eroilmoituksen kohdalla tehnyt päätöksen että jatkossa näihin natsi-, tai rasismisyytöksiin ei vastata vittuilulla tai valavuoremaisella maximum attackilla, vaan ilmoitetaan ensin että selvitetään juttu ja sitten (jos aihetta on), irtisanoudutaan rasistisesta viestistä ja pyydetään anteeksi.
Niin, jos olisi käsitys, että tässä olisi jonkinlainen kriisi että aidosti halutaan, että päästään hallitsemaan - siihen politiikan ytimeen, mihin puolueet yleensä haluavat. Niin kyllähän siinä normaali puolue vähän uhraisi: noudattaisi kurinalaista mediastrategiaa, ei provosoisi ja kaksoisviestisi. Ei muutettaisi ajattelua mutta viestintätapaa ja retoriikkaa. Mutta PS:ää ei hallitustyö selkeästi ihan niin kauheasti kiinnosta. Tehdään jokin ihan niin minimaalinen pahoittelu kun voidaan ja sitten heti perään viestitään peruskannattajille, etteihän me nyt tosissamme olla, kunhan heitetään Petterille pari raksua. Ei luoja.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taas kerran näyttää päivä päättyvän Perussuomalaiset 1 hallituskumppanit 0. Vaikka kritiikkiä sataa ja kohun joka käännettä ei välttämättä ehdi edes lukea, onhan tämä valitettavasti melkoista ryöpytystä juuri sitä ~80% kohtaan, joka ei äänestänyt Perussuomalaisia. Mielenkiintoista nähdä, miten kaikki tämä tulee näkymään tulevissa gallupeissa. Kokoomus ottanee osumaa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, jos olisi käsitys, että tässä olisi jonkinlainen kriisi että aidosti halutaan, että päästään hallitsemaan - siihen politiikan ytimeen, mihin puolueet yleensä haluavat. Niin kyllähän siinä normaali puolue vähän uhraisi: noudattaisi kurinalaista mediastrategiaa, ei provosoisi ja kaksoisviestisi.
Mutta kun se persujen kannatus perustuu pitkälti päinvastaiseen mitä listasit. Tätä te ette halua ymmärtää. Persut on protesti ja kanava siihen poliittisen standardin malliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Alex

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mutta kun se persujen kannatus perustuu pitkälti päinvastaiseen mitä listasit. Tätä te ette halua ymmärtää. Persut on protesti ja kanava siihen poliittisen standardin malliin.
No sittenhän se ei ole sopiva hallituskumppani kenellekään. Politiikassa noin normaalisti on kyse hallitsemisesta, lainsäädännöstä - ei siitä että trollataan somessa liberaaleja.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, jos olisi käsitys, että tässä olisi jonkinlainen kriisi että aidosti halutaan, että päästään hallitsemaan - siihen politiikan ytimeen, mihin puolueet yleensä haluavat. Niin kyllähän siinä normaali puolue vähän uhraisi: noudattaisi kurinalaista mediastrategiaa, ei provosoisi ja kaksoisviestisi. Ei muutettaisi ajattelua mutta viestintätapaa ja retoriikkaa. Mutta PS:ää ei hallitustyö selkeästi ihan niin kauheasti kiinnosta. Tehdään jokin ihan niin minimaalinen pahoittelu kun voidaan ja sitten heti perään viestitään peruskannattajille, etteihän me nyt tosissamme olla, kunhan heitetään Petterille pari raksua. Ei luoja.

Junnilan valinta oli todella huono veto Persuilta. Hän oli suht tuntematon valtakunnan polittisessa kentässä ja selvästi taktinen valinta ja viesti oman äänestäjäkunnan äärisiivelle. Samalla hän oli kuitenkin kaveri, josta media halusi tietää enemmän ja siinähän se soppa olikin jo valmis. Purran tekstejä tuskin olisi kaivettu lainkaan ilman Junnilan natsikohua. Tai jos oltaisi kaivettu, niin ei niistä tällaista haloota olisi syntynyt.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No sittenhän se ei ole sopiva hallituskumppani kenellekään. Politiikassa noin normaalisti on kyse hallitsemisesta, lainsäädännöstä - ei siitä että trollataan somessa liberaaleja.
Luulisi sitten, että hallituskumppanit näkisivät tämän sitten ongelmana. Kenties he Orpon johdolla halusivat antaa mahdollisuuden, mutta kun arpa osoittautui täksi, olemme toistaiseksi nähneet lähinnä käsienheiluttelua.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oliskohan siltikin ollut persuilta viisas veto ottaa Huhtasaari hallitukseen eräänlaiseksi ukkosenjohdattimeksi? Kaikki huomio olisi kiinnittynyt takuulla häneen ja mitään uutta kuraa ei varmaan olisi löytynyt, kun kaikki on jo kaiveltu ja käsitelty näyttävästi mediassa. Huhtis olis ollu myös kova luu toimittajia vastaan ja puhellut sujuvasti sontaa ja muita omia mielipiteitään heille ja meille muille olisi tullut sivussa hyvää viihdettä. Vaikka joku harmiton kulttuuriministerin paikka olis voinu olla hyvä.

No onhan rouva tunnettu putinisti ym. joten ei ehkä niin hyvä idea kuitenkaan.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Luulisi sitten, että hallituskumppanit näkisivät tämän sitten ongelmana. Kenties he Orpon johdolla halusivat antaa mahdollisuuden, mutta kun arpa osoittautui täksi, olemme toistaiseksi nähneet lähinnä käsienheiluttelua.
Orpo sai PS:n lupautumaan lähes jokaiseen Kokoomuksen vaatimukseen kaikkien paitsi korkeintuloisten kurittamisesta, kunhan maahanmuuttoa hankaloitetaan. Aivan varmasti tekee mieli pitää kiinni tuommoisesta näennäisestä helvetin isosta kumileimasimesta pelkästään omien eturyhmien juttujen ajamisessa, mutta tässä on tosiaan riskinä että hallitusneuvotteluissa ns. kustiin neuvottelijaa silmään eikä tarkoituskaan ollut edes yrittää hallituskelpoisuutta kun halutaan sieltä kenkää.

Tai sitten vedetään vaan ihan perkeleellisellä tunteella ja pyhällä vihalla ilman pienintäkään ajatusta normaaliin poliittiseen prosessiin tai ylipäätään ihmisten väliseen kanssakäyntiin ja ollaan oikeasti ihmeissään ettei muut halua leikkiä kanssa vaikka itse ihan oikeasti tahdottaisiin myös ottaa se äänestäjien mandaatilla saatu vastuu hallitustyöskentelyn ja Suomen asioiden edistämisen muodossa. Jos näin on, niin sitten kovin ikävä sattuma ettei koko puolueeseen ole sattunut johtopaikoille yhtäkään henkilöä kuka tajuaisi edes alkeet esimerkiksi (kriisi)viestinnästä.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliskohan siltikin ollut persuilta viisas veto ottaa Huhtasaari hallitukseen eräänlaiseksi ukkosenjohdattimeksi? Kaikki huomio olisi kiinnittynyt takuulla häneen ja mitään uutta kuraa ei varmaan olisi löytynyt, kun kaikki on jo kaiveltu ja käsitelty näyttävästi mediassa. Huhtis olis ollu myös kova luu toimittajia vastaan ja puhellut sujuvasti sontaa ja muita omia mielipiteitään heille ja meille muille olisi tullut sivussa hyvää viihdettä. Vaikka joku harmiton kulttuuriministerin paikka olis voinu olla hyvä.

No onhan rouva tunnettu putinisti ym. joten ei ehkä niin hyvä idea kuitenkaan.

Huhtasaaren ura persuissa taitaa olla laskusuunnassa. Hänen siskonsa asettuminen hörhöoikeiston presidenttiehdokkaaksi on myös viittaus siihen suuntaan, ettei hän ole nykyjohdon ykkösketjussa enää. Todennäköisesti hänen aiempia Putin-hehkutuksia ei olla katsottu hyvällä, tietäen Halla-ahon Ukrainasympatiat.
 

Salama44

Jäsen
Nyt repeilee jo Kokoomuslaisten rivitkin. Jo aiemmin osa Perussuomalaisista on kritisoinut Riikka Purraa ja RKP on koko ajan kahden vaihella.

Halla-aho ja Orpo evät uskalla enää viedä ministerinsä ja hallituksen luottamusta eduskuntakeskusteluun ja luottamusäänestykseen niin huonolta luottamus tällä hetkellä vaikuttaa.

No, oppositiolla on muitakin keinoja Ja näin huteda pohha ei kan kestä kunhan koko oppositio on äänestyksissä mukanan.

 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Orpo sai PS:n lupautumaan lähes jokaiseen Kokoomuksen vaatimukseen kaikkien paitsi korkeintuloisten kurittamisesta, kunhan maahanmuuttoa hankaloitetaan. Aivan varmasti tekee mieli pitää kiinni tuommoisesta näennäisestä helvetin isosta kumileimasimesta pelkästään omien eturyhmien juttujen ajamisessa, mutta tässä on tosiaan riskinä että hallitusneuvotteluissa ns. kustiin neuvottelijaa silmään eikä tarkoituskaan ollut edes yrittää hallituskelpoisuutta kun halutaan sieltä kenkää.

Onhan tässä yksi päätelmä tosiaan se, että PS antoi Kokoomukselle niin herkulisen hallitusohjelman, jotta itse pääsevät muuttamaan miten Suomessa saa puhua ja käyttäytyä. Jos tavoite on normalisoida politiikkaan PS:n tavan toimia ja laajemmin myös miten tavalliset ihmiset voivat puhua "asioista niin kuin ne ovat". Jos tästä kesän kynnyksestä PS pääsee yli niin sitten latu on vapaa. Hallitus ei kaadu, vaikka PS-poliitikot pikku hiljaa nostavat kierroksia. Neljän vuoden päästä voi retoriikka olla jo aika ronskia. Ja ronski retoriikka ei ole tyhjiössä vaan se vaikuttaa hiljalleen myös ihmisten käyttäytymiseen.
 

rpeez

Jäsen
Nyt repeilee jo Kokoomuslaisten rivitkin. Jo aiemmin osa Perussuomalaisista on kritisoinut Riikka Purraa ja RKP on koko ajan kahden vaihella.

Halla-aho ja Orpo evät uskalla enää viedä ministerinsä ja hallituksen luottamusta eduskuntakeskusteluun ja luottamusäänestykseen niin huonolta luottamus tällä hetkellä vaikuttaa.

No, oppositiolla on muitakin keinoja Ja näin huteda pohha ei kan kestä kunhan koko oppositio on äänestyksissä mukanan.

Kirsi Piha ei edes ole eduskunnassa ja rettelöi muutenkin kokoomuksen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös