Mahdollisuuksien tasa-arvo toteutui parhaiten maailmassa, jossa ei tarvinnut käydä kouluja, mutta duunari saattoi saada tehtaan portille menemällä hyväpalkkaisen vakiduunin. Tuolloinkin mahdollisuuksien tasa-arvon pystyi kuitenkin helposti kyseenalaistamaan.
Nykymaailmassa tuo on pelkkä hokema. Esimerkiksi kaksostutkimusten mukaan vaikuttaa yhä enemmän siltä, että valtava osa elämästämme tai potentiaalistamme ratkeaa hedelmöityksen hetkellä. Ihminen on esiohjelmoitu kone, joka kokee tahdon tunteita, mutta ohjautuu perimänsä ja sattuman ohjaamana. Tahdon tunne on ihan eri asia kuin tahto. Tahtominen on vain hetkellinen kokemus, minkä esimerkiksi moni alttarille astellut ja myöhemmin eronnut tietää. Lupausten antaminen on turhaa, koska todellista mielenhallintaa ei ole.
Kun tarkastelemme elämäämme, selitämme sitä tahdolla, koska muistamme asiat, joissa tahdon tunne on johtanut haluttuun, mutta unohdamme asiat, joissa olemme epäonnistuneet tahdon tunteesta huolimatta.
Ihminen voi selittää menestyksensä työelämässä tahdolla. Hän voi väittää, että hänen menestyksensä taustalla on päätös tehdä kovasti työtä. Samaan aikaan hän voi kuitenkin painia kovasta yrittämisestä huolimatta ylipaino-ongelmien kanssa. Ristiriita ei useimpia häiritse. Tulkinta luodaan tukemaan omaa tunne-elämää. Ehjää selitystä oman toiminnan perusteista ei edes yritetä luoda.
Nykymaailma suosii älykkyyttä, sosiaalista sujuvuutta ja ulkonäköä. Lisäksi kaiketi auttaa, jos attribuoi onnistumisensa omaksi ansioksi ja epäonnistumisensa muiden syyksi, koska se kasvattaa itseluottamusta ja auttaa jaksamaan. Lisäksi tällainen toimintamalli kasvattaa valtaa, koska ihmiset laumaeläiminä seuraavat mielellään johtajaa riippumatta siitä, onko hänen puheidensa ja tekojensa taustalla mitään todellista.
Mahdollisuuksien tasa-arvoa ei ihmisten erilaisuuden vuoksi ole eikä tule. Siksi enemmän pitäisi kiinnittää huomiota lopputulokseen.
Tuskin talouden sopeutuksen pakosta on epäselvyyttä. Keskustelu koskee sitä, miten se toteutetaan. Kun vanhuuden kulut ovat nousseet 20 vuodessa 20 miljardia, mutta eläkeläisiä ei oteta mukaan sopeutustalkoisiin, se kertoo ainoastaan sen, että kokoomukselle talouden sopeutus ei ole ensisijainen tavoite.
Kokoomus ei osoita korkeaa moraalia, rationaalisuutta ja uhrautumista kansakunnan hyväksi, vaan sille tärkeämpää on oma kannatus kuin talouden laittaminen kuntoon. Siksi se leikkaa ideologisesti vähäosaisilta sen sijaan että leikkaisi ihmisiltä, joilta leikkaamalla saataisiin suurimmat säästöt tai joilta leikkaaminen vaikeuttaisi vähiten heidän elämäänsä.