Vielä kun kummittelisi helposti mielessä se, että jospa se kumppanini irtosuhteidensa kautta tykästyisikin johonkin toiseen ja heille kehittyisi jotain niin voimakkaita yhteenkuuluvuuden tunteita, että jäisin paitsioon ja lopulta tulisi ero.
Tuota eikös tää ole relevantti "kauhuskenario" parisuhteissa aina, ilman mitään sen kummempia erityisiä sääntöjä ja lupiakin. Ainakin noita tuntuu tapahtuvan varsin taajaan noilla nykyisilläkin moraalikoodeilla.
Tää sinänsä täysin pösilö äänestely herättää kyllä joitakuita mietteitä, kun noita aiempia on tavaillut.
ensinnäkin tuo moraalinen vakuuttelu kuorossa saa aikaan epäuskoa vakuuttelujensa tangenteeraamisesta tosielämään.
Sitten pistää silmään tuo valtava seksikeskeisyys, joka tietty on märkäkorvilla jokaisen ajatuksen päätepiste, mutta vakiintunutta suhdetta käsitellessä se rooli jää kyllä sinne sijoille ynnämuut ja ihan toiset arvot ja arvotukset nousee hallitsevaan asemaan suhteessa ja suhteessa kumppaniin, eikä tuo vieraissakäynti sen suhteen kannalta ole se suurin ja tärkein kompastuskivi, ellei nyt satu olemaan laput silmillä ympyrää viuhtovaa sorttia, joka ei opi, eikä ymmärrä mitään ympärillä olevasta elämästä ja ihmisen kasvusta kohti hautaa.
Yksi huomio myös tulee sen myötä, että, kun väki kerskuu rehellisyydellään ja pohtii voisiko peiliin enää katsella jos noin alhaiseksi itselleen paljastuisi, on ne tekonsa aina kannettava aidosti ja kyettävä antamaan vajavaisuutensa itselleen anteeksi, jotta elontiellä voi pärjätä. Vaihtoehto ei ole, että on virheetön.
Monessa viestissä kun jotenkin on sivuttu tuota kumppanille kertomista erheen tehtyään, on se kyllä mun mielestä heikon raukan toljailua sysätä oma moraalinen tuskansa petetyn kärsittäväksi vielä niinkuin bonuksena, kun vastuu olisi kyetä työstämään itse omat toilailunsa kiusaamatta asiaan kaikkein syyttömintä.
Kysymyksessä on siis niin monisyinen asia, ettei sitä voi annetuilla spekseillä mitenkään kuitata edes käsitellyksi, tai koittakaapa miettiä muita moraalisia dilemmoja vastaavalla periaatteella, esimerkiksi, monet kokevat, että suomen olisi supistettava kehitysapuaan entisestäänkin, vaikkei se nykyäänkään ole mikään huippusuoritus kansainvälisesti vertaillen, mutta miettikääpä itseänne vastaamassa kysymykseen, että pitäisikö suomen supistaa kehitysapuaan nykyisestäänkin, kun omassa maassa on tukiverkot haperollaan ja hyvinvointivaltio kituu henkitoreissaan, vaikka se tarkoittaisi faktisesti 100 000pienen lapsen nälkäkuolemaa? Suurin osa ( se järjissään oleva) vastaisi, että ei tietenkään, kykenisikö moisen heitteillejätön jälkeen edes peiliin katsomaan eläessään. Todellisuus vaan on ihan tasan toinen ja ne samat kirkasotsat ovat osaltaan antamassa tukensa niille valinnoille, joilla se apu supistuu ja on supistunut jo vuosia.
Siis ilmanmuuta ihan joka ikinen pettää välittömästi kumppaninsa tai ihan kenet tai minkä tahansa, jos kykenee silmänsä asialta sulkemaan ja parhainpäin (maahanmuuttokriittinen, en rasisti) asiat itselleen selittämään, ei kai muuten (herran pieksut sentään, tässä viuhuu jo natsikorttikin), ihmiskunta holokaustiinkaan muuten olisi kyennyt.
vastaus annettuun voi lopulta jotain: varmaan kyllä ei ehkä, tai varmaan ehkä joskus ei.
