Edelliskerta oli viime kesältä ja Pacific Rim. Silloin ei ainakaan tuntunut hyvältä, toki minulla ei ollut piilareitakaan käytössä, vaan piti omien kakkuloiden päälle lätkäistä ne 3D-sangat. Ei oikein sujunut ja itse 3D-visuaalisuudetkin oli vähän niin ja näin.
Mutta kenties tuolle HFR:lle voisi antaa mahdollisuuden kun Musta Nuolikin kerran kehui. Käsitykseni mukaan kyseinen herra ei niin 3D:n puoltaja ole pääasiallisesti, joten ehkä tuossa jotain sitten on.
Tosiaan valtaosa 3D:stä on täysin turhaa ja elokuvakokemusta häiritsevää sekä heikentävää. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin iso osa elokuvista kuvataan normaalisti ja konvertoidaan sitten jälkikäsittelyssä 3D-muotoon, mikä tarkoittaa sitä, että elokuvaa ei ole kuvattu 3D:n ehdoilla joten kyse on teoksen vääristelystä. Vähän sama kuin jos otettaisiin vanha mustavalkoinen mykkäelokuva, väriteltäisiin sitä jälkikäteen ja nauhoitettaisiin hahmoille sattumarepliikit. Ei se olisi sama asia kuin saman tarinan kuvaaminen alun perinkin värillisenä äänielokuvana.
3D, ja erityisesti jälkikäteen lisätty 3D aiheuttaa paitsi kuvan ja värien tummumista myös nopeiden kohtauksien muuttumista sekavammiksi, koska värit ovat tummat ja keinotekoinen 3D vääristää katsojan käsitystä siitä, mitä kuvassa sillä hetkellä tapahtuu. 24 ruutuun sekunnissa ei kaikkea informaatiota mahdu, ja tilaulottuvuuden lisääminen sotkee katselukokemusta.
Kolmanneksi ne lasit painavat nenällä, erityisesti jos on silmälasit vanhastaan. Tätä voi sentään lievittää vähän erillisillä irroitettavilla tyynykappaleilla, joita toisinaan on ollut Turussakin tarjolla.
Lasien lievää epämukavuutta ei toistaiseksi mikään muuksi muuta, mutta elokuvat, jotka on toteutettu alun perinkin kolmiulotteisena kuvauksena ovat paljon parempia kuin konversioleffat. Esimerkiksi tuore Gravity on tästä hieno esimerkki ja niitä harvoja 3D-elokuvia, joissa 3D on suunniteltu alusta alkaen ja jossa se tuo kuvakerronnalle lisäarvoa, muutakin kuin hassuja kohti lentäviä objekteja.
Hobitti-elokuvat on kuvattu kolmiulotteisuus huomioiden, ja lisäksi HFR tekee käänteentekevän eron. Kun sekuntia kohden on 48 ruutua 24 ruudun sijasta, niin lopputulos on paljon pehmeämpi ja myös väriasettelu on ollut kohdallaan. Muistaakseni silmän erottelukyky "liikkuvissa kuvissa" olisi noin 55 ruudussa per sekunti, joten HFR on jo hyvin lähellä silmän luonnollisempaa katselutottumusta.
Eli pähkinänkuoressa: harva 3D-elokuva on 3D:n arvoinen, mutta muutamat elokuvat ovat sitä olleet, ja Hobitin HFR-versio on yksi niistä. Joten suosittelen kokeilemaan ja katsomaan miltä näyttää.
