Susanne Ojaniemi on palannut tasolle, jonka viime kauden jälkeen luulin jo olevan takana päin. Käsittämättömiä suorituksia sekä sisä- että ulkopelissä. Manse on heikompi ja selvemmin rutiinilla voitettavissa kuin viime vuoden finaaleissa, sillä esimerkiksi heidän viime ja tämän kauden ulkopelisuorituksissaan on valtava ero. Vaikka aina heidän vahvuutensa on ollut ulkopelissä.
Sitten se, että jälleen siellä tarvittaessa Nina Taipalekin tuo juoksun, eikä tyydytä sataprosenttisesti siihen koppilyöntiin. Pieniä juttuja, mutta vieläkin pelinjohdollisesti Pesäkarhut on Pokelan taskussa tai muuten vaan hallussa. Joko Pokela on luultua parempi pelinjohtaja tai sitten Österlund ei sittenkään aivan kehutulla tasolla. Tätä on joutunut pohtimaan.
Tilanne kulminoituu siihen, että jos jakso lähtee liikkeelle nopeilla paloilla, Pesäkarhut ei käytä yhtäkään mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen. Oikeasti tuosta nipusta olisi revittävissä jopa kolme kärkeä, tai ainakin kaksi suhteellisen juoksuvoimaista, mutta kun niin ei tehdä, vastustajalle annetaan mahdollisuus ratkaista jakso heti avausvuorossa.
Pelinjohdosta vielä, esimerkiksi Manse ei ole tarvinnut opaskoiraa havaitakseen, mitkä pelaajat kannattaa pitää lyöntien kohteena, vaikka etukenttää tosiaan yrittävät hyödyntää liian vähän. Toki Itävalo-Rosvallille ei kannata lyödä kuin maksimilaadukkaita lyhyitä, sen verran loistavaa heidän toimintansa on ollut. Mutta kyllä siinä lukkarin lyhyiden haun mahdottomuus auttaa.
Ennustan tässä, että kaksikko Suominen-Ojaniemi saa edelleen hermopalloja osakseen.
Manse lukee Pesäkarhujen lyöntipeliä kuin avointa kirjaa, takalukijalla ja linjalla muutenkaan ei ole pienintäkään vaikeutta hakea porilaisten yrityksiä. Emilia Linnakaan ei ole ollut viimeistelyssään viime syksyn Anna Rintasen tasolla, tässä luulin olleen yhden Porin ehdottomista vahvuuksista. Linna on toki alituinen uhka jokaisessa tilanteessa, mutta se välilyönti ei ole enää uponnut pelistä toiseen. Tässä on KeKin ja Manse PP:n ero.
Surullista, että sarjan kärkimateriaalilla vuosi toisensa jälkeen pronssipeli on tarpeeksi hyvä suoritus.