Mainos

Pesiskausi 2018

  • 319 831
  • 1 955

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Olipahan trilleri Pattijoella, jännäksi meni. Tuli aivan mieleen elämäni ainut vierailu Rännärillä, 2015 neljäs puolivälierä, mistä Veto jatkoi voitolla välieriin: sysipaska ensimmäinen jakso, toisen jakson aloittavalla sisävuorolla ei juoksuja, mutta tulevilla vuoroilla pelti auki ja murskavoitto toisella jaksolla. 2015 Pattijoki tosin teki toisen jakson ensimmäisellä tasoittavalla kaksi juoksua, tänään niitä ei onneksi nähty. Kaipailin Siggeä vaihtotehtäviin siksi, koska saataisiin Puputtia kotiuttamaan Pertun surkean ja Mäkelän keskinkertaisen lyöntipäivän vuoksi, onneksi Vedolta löytyy peräpäästä tuuraajia, Lönni kolmoseksi ja tärkeät palottomat ajolähdöt mies järjesteli Kanalan hoitaessa oman hommansa, hyvässä vaihtovireessä Tuomo on mielestäni ollut jo pidempäänkin. Tästä Rinta-Aho aloitti juoksut ja Pattijoen loistava ulkopeli vaihtui totutumpaan häpläilyyn. Supervuorossa, kuten kolme vuotta sittenkin, ei Vedolle aloittavalla vuorolla juoksua, vaikka tänään sitä tarjottiin palottoman ajon muodossa. Tasoittavalla Lehtiniemeltä hermopallo oikealle miehelle, A.Ruuskalta häpläys, mutta Pellon huonoista lähdöistä johtuen sykkeet nousivat turhaan. Kotiutuskisassa Veto teki aloittavalla, kuten 2015kin, 3 juoksua, joista viimeisestä vastasi Elmeri Anttila, joka laitettiin lyömään ohi Lönnmarkin. Nuori mies vastasi komealla näpillä, pitihän tähänkin peliin kotareihin jonkun näyttää näpin mallia, vaikka ihan Janne Mäkelän veroinen tämä Elmerin näppi ei ollutkaan https://m.youtube.com/watch?v=o4ETev3lxQ8 Raahe ei vastannut tällä kertaa kahden ensimmäisen parin juoksulla, joten ihan niin pitkään ei tarvinnut jännittää.

Tärkeä voitto, tuskin tarvitsee toista kertaa Rännärille palata. Kanala hyvässä vireessä, lyöjäjokerit hukassa, mutta tuskin tulee toista noin heikkoa peliä ainakaan putkeen.

Kuuluttaja on ärsyttävä, jos lyöjä epäonnistuu lyönnissään, ei aina tarvitse hehkuttaa Kososta, eikä tietääkseni kuuluttajan tule kertoa esim onko väärä alla vai ei? No joo tästä on iät ajat jauhettu, toivotaan, että oli kauden viimeinen kuulutushomma miehelle. Pattijoelle iso hatunnosto ulkopelin huimasta parannuksesta kahdessa päivässä, palkinto jäi saamatta, tänään se oli otettavissa. Miinusta kaikille neljälle paikkakunnalle, surkeat yleisömäärät.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olipahan typerää kuunnella pari tuntia "Eiijjeeiiijei eijjei" tai jotain vastaavaa mölinää.

Koplan pitää siirtää Hacklin vaihtajaksi tai pomputtomalla kentällä jonnekin lyöntijärjestyksen peräpäähän. Ei mitään ideaa noissa kotiutuslyönneissä. Täysillä vaan johonkin päin mihin sattuu lähtemään.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mikä on Kiteen Varosen tilanne? Lukeneeko yllä en jaksa etsiä. Kotisivulla luki että täydellä kokoonpanolla mennään.
Mikähän Hacklinilla kun prosentit tänään umpisurkeat. Olin jo autossa lähdössä katsomaan matsia mutta kässäri elää kun on pikkupoikien kanssa reissussa =)
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Olipahan typerää kuunnella pari tuntia "Eiijjeeiiijei eijjei" tai jotain vastaavaa mölinää.

No äläpä muuta, perkele jos olisin kotijoukkueen lautasen äärellä niin kävisin (Saaren?) miehille tunkemassa pallot suuhun.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kiteellä yleisömäärä 1085 katsojaa?!

Salli mun nauraa! Paikanpäällä ei missään nimessä ollut kuin korkeintaan puolet tuosta, jos osa ei ollut katsomon alla piilossa...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kohta kaks kautta Ruutu pyörittänyt Fanikameroita ja tänä aikana on kyllä tullut tutuksi Kiteen "Eiijjeeiiijei eijjei". Playoff-peliin tuntunut tulevan oikein extra-latausta. Niinköhän ilman tuollaista pystyis Rantakentän pelejä seuraamaankaan.

Pattijoen kuuluttajasta tulee hieman mieleen Frank Drebin baseball-tuomarina: hehkuttaa tilannetta jo huomattavan aikaisin. Puoli sukua noilta haminoilta eli en ala murretta spekuloimaan sen kummemmin, mutta tuntuis hänen artikuloinnistaan puuttuvan vokaalit aika ajoin täysin. Hivenen vaikeeta saada siitä kiihkeästä muminasta mitään selvää. Eikä siinä, joka pitäjässä ja pallokentällä omat ominaispiirteensä. Raahessa ja Kouvolassa omansa.
 
Lammila pudotetaan kentälle AINA, kun Saukko/Nurmio on käyttämättä. Kaikki Superpesis joukkueet antavat mielummin Lammilan edetä, kuin nopeampien ja nopeuskestävämpien Saukon tai Nurmion. Tämä tekisi mieli kertoa myös Ritarille ja Tokkarille, kun aina TV-peleissä asiaa ihmettelevät.
Todennäköisyydet sille, että jompikumpi menee 0-2 tilanteeseen täyttämään onnistuneesti ykköspesää ovat varmaan luokkaa 95%. Prosenttipeliä siis.

Kopla ei saanut tänään mitään kuria Kiteen vaihtopeliin. KiPa teki ensimmäisellä jaksolla 15 kolmostilannetta. Hurskainen ja Rahunen vaihtelee monipuolisesti ja usein kovilla. Luomalle ei lyödä yhtään lyhyttä.
KiPan kotiutustaktiikka on pallo väliin. Toropainen on ainut, joka pystyy puhkomaan sauman jotenkin, mutta pääsääntöisesti KiPa kotiuttaa merkistä väliin ja toistaiseksi riittävän tehokkaasti. Kitee myös saa jatkuvuutta tilanteisiin, kun onnistuneita kotiutuksia seuraa usein onnistunut vaihtolyönti.

Korhosella ja Hacklinilla kotiutukset tosiaan sakkaa pahasti, vaikka Korhonen muutaman kerran hienosti löikin. Aina voi jossitella, mutta Laakso olisi elintärkeä mies numerolle 4. Laakso pystyisi nimenomaan lyömään niitä tärkeitä avaavia juoksuja ja etenemään hieman eritavalla kuin Kore.

Koplan otteissa ei ole tippaakaan ylimielisyyttä, vaan Kitee pelaa erittäin sitkeästi ja riittävällä tehokkuudella.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saako kuuluttaja edes sanoa, että on väärä alla? Eikö tuo ole vähän sellainen pelin virtaukseen kuuluva asia, johon kuuluttajan ei todellakaan pitäisi ottaa kantaa?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Pieniä ovat murheet. Pattijoen kuuluttaja vitutti jo 2008 finaaleissa, en tiedä onko enää edes sama kaveri, mutta yhtä ärsyttävä tyyli. Niin ärsyttävä, että siitä on jo alkanut pitää. Huomattavasti paremman tunnelman tällainen kuuluttaja luo kuin vaikkapa Saarikentän pystyynkuollut kuuluttaja yhdistettynä niihin pariin "oooooooooooooooooo" -ameebaan.

Jymy sai sisäpeliään siinä määrin auki, että eiköhän homma laiteta torstaina pakettiin. Ulkopeli ei vieläkään vakuuta, erityisesti kopparipari pelottaa joka kerta, kun pallo taakse lähtee. Kovasti sinne Piiponniemeä kaivattaisiin tuomaan edes rahtunen varmuutta hommaan. Positiivista, että Kohonen tuntui heräävän tähän päivään ja vuoteen.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Korhosella ja Hacklinilla kotiutukset tosiaan sakkaa pahasti, vaikka Korhonen muutaman kerran hienosti löikin. Aina voi jossitella, mutta Laakso olisi elintärkeä mies numerolle 4. Laakso pystyisi nimenomaan lyömään niitä tärkeitä avaavia juoksuja ja etenemään hieman eritavalla kuin Kore.
Toni Laakso on palaamassa pelikuntoon <- linkki kpl:n sivulle..

Näinköhän on jo huomenna mukana kun tällainen uutinen eetteriin päästetään..
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
On tietty jo tulevan kauden asiaa, mutta laitetaan nyt kuitenkin tänne. Eli Tahko on tehnyt 2v sopimuksen KaMan Teemu Rouhiaisen kanssa. Loistavaa, 2K puuttui käytännössä koko kauden ja siellä kävi mm. Patova ja Wahl pelaamassa, joille se ei ole luontainen paikka. Tarkoittaisikohan tämä samalla sitä, että Vierimaasta aletaan tekemään numeroa 2? Pelasi nuo kauden viimeiset ottelut vaihtajana todella hyvin, ja tuon saman tason säilyessä Rouhiainen - Vierimaa - Rytkönen - Nikkanen ei kuulosta ollenkaan hullummalta ykköskärjeltä. Tällöin kakkoskeulaankin jäisi vielä ihan tekijämiehiä ( Hokkanen, Vartama, Patova).

Alla myös tulevan kauden sopimustilannetta:
Atte Brandt (2020)
Riku Hokkanen (2019)
Aku Kettunen (2020)
Teemu Nikkanen (2020 + optio 2022)
Santtu Patova (2020)
Joni Rytkönen (2019)
Patrik Vartama (2020)
Lauri Vierimaa (2019 + optio 2020)
Teemu Rouhiainen (2020)

Ilman sopimusta vakiokokoonpanon pelaajista on vielä Wahl, Carlson ja Mahlamäki, sekä tietty noita juniori-ikäisiä, jotka tällä kaudella pelasivat enemmän tai vähemmän edustuksen mukana. Huhuja on aika vähän vielä liikkeellä, IS puhui Kohosesta ja Korhosesta, ja edelleen Kore kyllä kelpaisi tuonne jokeriosastolle, hänen lisäkseen vanhoista pelaajista Carlson kelpaisi edelleen etukentälle ja isommille numeroille ja Wahlille voisi olla käyttöä vaihtajajokerina. Mutta palataan näihin tulevan kauden ketjussa, kunhan on nykyinen kausi pelattu loppuun.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Niilo Piiponniemi tekee tänään paluun Jymyn kokoonpanoon. Ulkopelissä miestä tuskin nähdään, sillä Niilo on merkitty jokeripaitaan.

Eiköhän Jymy lyö sarjan poikki ja painele välieriin 19. kerran peräkkäin. Siinä on nousukasjoukkueilla tavoitetta. Erityisesti, kun niitä mitaleja on toistaiseksi 18 (11-5-2) putkeen.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koplalta Laakso palaa kokoonpanoon numerolle 4 ja Nokkala putoaa kokoonpanosta. Ei mitään vikaa Nokkalan pelaamisessa, mutta onhan tämä selvä parannus erityisesti sisäpeliin. Hacklin putoaa pomppukelistä huolimatta kutoseksi. Nyt on pitkästä aikaa kaikki mukana ja kokoonpanoa ei tuosta enää paremmaksi saa.
 

Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Tuli tuossa edelliset pelit väijyttyä osittain ja jotkut jopa kokonaan Ruudun tallenteista. Kyllähän se on vaikea nähdä että haastajat pystyisivät itsensä välieriin kampeamaan.

Mielenkiintoista nähdä kyllä miten KiPa pärjää tänään Kouvolassa. Toisessakin pelissä kyllä sitkeästi roikkui pelissä mukana ja on ns. "tekemisen meininki" selkeää ennakkosuosikkia vastaan. Koplan Laaksokin ilmeisesti palaa numerolle ja tuo kyllä kunnossa sekä vireessä ollessaan lisää tuohon Koplan kotiutusosastolle. Hacklin ei ainakaan minua vakuuta tuolla tontilla. Kotiutuksiin Kopla kaatuu jos kaatuu. Selkeästi mielenkiintoisin pari kaikkinensa.

Haapakoskea ei väy ViVen kokoonpanossa. Ilmeisesti ei kaverin tilanteesta ole tarkempaa tietoa missään, mutta vaikka olisi jotenkin pelikykyinen niin tässä pelissä ei olisi muutenkaan vielä välttämätöntä pelata, kun sarja menee poikki ilman häntäkin. Jatkoon tietysti kuten täälläkin mainittua kriittiset kysymysmerkit nimenomaan tämä kyseinen Haapakoski ja Puputin kopparipari. Anttila on nuori poika ja selkeästi ihan pelimies hyvillä ominaisuuksilla. Jatkossa kuitenkin punnitaan ihan eri vaa'alla jos/kun hän jatkossakin kopparina pelaa.

Joensuu oli kyllä kohtalaisen vakuuttava Seinäjoella. Koko pelin oli oikeastaan niskan päällä. Jos ei Seinäjoki saa läpäreillä rikottua JoMan pakettia, niin tuskin voittoa tulee. Onhan siellä Jusseilla toki tähän kyvykkäitä pelaajia, mutta JoMakin nämä tietää.

Kossu pääsi Sotkamon yllättämään vähän housut kintuissa viime pelin alkuun, mutta aika rutiininomaisesti Jymy tuli rinnalle ja ohi pääosin hyvillä lyönneillä. Ilman koppareiden möhlimisiä ei Jymyllä pitäisi olla hätää.
Jatkossa toki sitten onkin ihan eri tason haasteet. Suunta on Kossullakin ollut selkeä vapaille lyönneille ja vaikeuksia on kyllä ollut. Piiponniemi tosiaan tänään kokoonpanossa ja saas nähdä minkälaisella roolilla pelaa tänään ja etenkin jatkossa. Jatkoon kyllä Jymy kaipaa Piiponniemeä ehdottomasti ulkokentälle. Toivottavasti mies kuntoutuu sinne mennessä.

Mielenkiintoista seurattavaa sinänsä, vaikka seuraa vain "rakkaudesta lajiin", eikä yksittäiseen joukkueeseen.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Niilo Piiponniemi tekee tänään paluun Jymyn kokoonpanoon. Ulkopelissä miestä tuskin nähdään, sillä Niilo on merkitty jokeripaitaan.

Eiköhän Jymy lyö sarjan poikki ja painele välieriin 19. kerran peräkkäin. Siinä on nousukasjoukkueilla tavoitetta. Erityisesti, kun niitä mitaleja on toistaiseksi 18 (11-5-2) putkeen.
Menneet ovat menneitä, mutta on tuo Sotkamon putki varsin kova. Tänä vuonna Kossut ja muut ovat valitettavasti kärkeä niin paljon perässä, että puolivälierissä saavat esittää aivan ihmeitä, jos TOP-4:stä joku putoaa.

Sotkamolla on yksi viiden mestaruuden putki 2011-2015.

Knoppikysymyksenä heitän, että millä muulla joukkueella tai joukkueilla on seuraavaksi pisin mestaruusputki pesäpallon miesten pääsarjassa?
 

Steus

Jäsen
Sotkamolla on yksi viiden mestaruuden putki 2011-2015.

Knoppikysymyksenä heitän, että millä muulla joukkueella tai joukkueilla on seuraavaksi pisin mestaruusputki pesäpallon miesten pääsarjassa?
Vuodet ovat 66-69.

Piiponniemeä hypetetään loistavana ulkopelaajana, mutta minusta jo viime kesänä Jympän takakenttä oli se suurin hassi ja Piiponniemi vaihdettiin kesken kauden varmistavaksi koppariksi Jussi Korhosen hoitaessa hakevan virkaa. Toki Piiponniemi on upgrade Riku Niemeen, mutta en näe Niiloa käänteentekevänä ulkopelaajana. Sisällähän mies on Kanalan ohella maailman paras etenijä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Menneet ovat menneitä

Kyllä, juuri näin. Silti kunnioitusta herättävä putki, erityisesti jatkuvuuden kannalta, vaikka siellä vieläkin samoja herroja on orkesterissa kuin oli pari vuosikymmentä sitten.

Vuodet ovat 66-69.

Tuoreempikin neljän suora on vuosilta 2001-04. Väittäisin, että myös ennen sotia löytyy Helsingistä tai Lahdesta neljän mestaruuden joukkue?

Piiponniemeä hypetetään loistavana ulkopelaajana

Piiponniemi ei ole mitenkään loistava ulkopelaaja, mutta selvästi Jymyn nykyrosterin paras koppari lähinnä nopeutensa ansiosta. Kaukana ollaan silti ajoista, kun Korhoset eivät juuri läpilyöntejä takaa antaneet.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Vuodet ovat 66-69.
Neljän mestaruuden putkeen miesten pesäpallon pääsarjassa ovat kyenneet Lahden Maila-Veikot 1929-1932 ja 1949-1952, Kouvolan Pallonlyöjät 1966-1969 ja Sotkamon Jymy 2001-2004.

Pienenä detailina voidaan mainita, että Lahden Maila-Veikot on Pallonlyöjien yhteistyö/farmiseura vuosina 2018-2020.

Yksi kautta aikojen mielenkiintoisimmista mestareista ainakin nimenä on vuoden 1942 mestari Valtion lentokonetehdas.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Neljän mestaruuden putkeen miesten pesäpallon pääsarjassa ovat kyenneet Lahden Maila-Veikot 1929-1932 ja 1949-1952, sekä Kouvolan Pallonlyöjät 1966-1969.

Myös se mainitsemani Sotkamon Jymyn ensimmäinen neljän suora 2001-04 menee tuohon kategoriaan, vaikka Jymy sitten vielä omaa suoritustaan paransi tällä vuosikymmenellä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ihan hyvä valinta tv-peliksi Kiteen voiton jälkeen. Joko runkosarjan voittajalta tulee kotikentällä ja Laakson paluun myötä statement ja sarja haltuun? Vai kykeneekö vierailijat tiiviillä ulkopelillä ja itseluottamusta uhkuvalla sisäpelillä vielä horjuttamaan? Juoksuja lyöneet tasatahtiin, mutta Kitee ollut tehokkaampi/Kouvola tehottomampi kotiutustilanteissa. Latvalan 6/8 toki kovat lukemat.

Kitee onnistunut kokonaisuudessaan hyvin 2-3 vaihdoissa 3-5 Rahunen-Partanen-Ikonen etunenässä. 68% koko joukkueen onnistumiset. Kiteeltä onnistunut jo 7 pelaajaa lyömään juoksun, Kouvolalta 4.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kankaanpään Maila kiinnitti parin vuoden pahvilla Lipossa pelanneen Sotkamon Jymyn kasvatin Niko J. Korhosen. Ilmeisesti ihan potentiaalinen nimi, mutta kehitystä pitääkin tulla jos meinaa Rouhiaisen korvata. Joku voisi kertoa lisää pojasta jos vain tietää.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Nopeat jalat, siinäpä se olennainen. Jymyssä pelasi jymymäiseen tapaan etenijäjokerina, kunnes lähti maailmalle vuokrapesteihin. Käsittääkseni pelasi tällä kaudella Lipossa ainakin ajoittain ykkösenä. Jymyn junnuissa pelannut ainakin etumiehenä, mutta Lippo-paidassa pelasi myös linjassa, taisi olla polttajana junnuvuosinakin.

Potentiaalia on, mutta valitettavasti se jokin puuttuu.
 

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Vedon instagramin mukaan alkuperäisistä kokoonpanoista poiketen Lönnmark ja Puputti vaihtaneet numeroita eli Lönni 3 ja Henri 6. Ilmeisesti jotain pientä vaivaa tai sitten kakkoskärkeä vahvistetaan, kun Lönnikin pystynee Isokedon ja Kanalan tasoiset etenijät vaihtamaan. Veikkaan kuitenkin ensin mainittua, toivottavasti Puputilla ei mitään vakavempaa. Tai no, tuskin tähän peliin riskejä otettaisiin lainkaan. Pattijoella nyt kaksi etenijäjokeria Kallion eteen ja Ossi Meriläinen viltissä, heikosti on kyllä mies tuon lyöjäkuninkuuden tuoneen kauden jälkeen pelannut, enkä ihmettele tätä kokoonpanoa ollenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös