Siellä on paljon myös opiskelijoita ja yllättävän moni pystyy noita työkuvioitakin järjestelemään. Ei kannata huudella asioista joista ei mitään tiedä, varsinkaan niinkin legendaariselta ja perinteitä huokuvalta pesispaikkakunnalta kuin Pori.
Kommentoin nyt vain Graingerin älytöntä lausetta:
Totuus joka tapauksessa on se, että pesäpalloilijat treenaavat vuosittain vähintään yhtä paljon kuin muutkin huippu-urheilijat.
Miksi tarvitaan ammattilaisuutta, kun työssäkäynnin ohessa pystyy harjoittelemaan
vähintään yhtä paljon kuin pelkästään urheiluun keskittymällä. Mitä ne ammattiurheilijat valittavat tuista tai sponsoreista, menkööt töihin ja ottakoon mallia pesäpalloilijoiden harjoittelusta.
Olen aikanaan sattuneesta syystä tutustunut jonkin verran pesäpalloilun harjotteluun, liittyy erään miestenykkössarjajoukkueen fysiikkavalmennukseen. Olen nähnyt tuolloin useamman Superpesisjoukkueen harjoitusohjelman ja sen rytmittämisen. Hyvin harjoittelevat, mutta resursseista johtuen on turha puhua ammattimaisesta harjoittelusta. Pesäpalloilijoiden joukossa on hyviä ja lahjakkaita urheilijoita, en ole kieltämässä tätä. Koko tämä keskustelu lähti liikkeelle lajin huipulle nousemisesta ja sen vaativuudesta. Pesis on ja luultavasti pysyykin amatöörilajina, hyvä niin, hieno laji.
Perinteistä sen verran, että vaikka Pori ei olekaan perinteinen pesäpallokaupunki, kotoani löytyy Seinäjoen Mailajussien puheenjohtajan nuija, Vaasan Mailan rahastonhoitajan kansio, molempien seurojen kultainen ansiomerkki ja vieläpä naispesiksen SM-pronssi (ei Pesäkarhujen). Minä en ole noita ansainnut, mutta ne ovat syitä joiden takia olen seurannut aikanaan pesäpalloa, varsinkin Pohjanmaalla, hyvin läheltä. Muistan Vaasan Mailan pelit ennen stadionia, Sylanderin Vemman päähän saaman lyönnin, Kallion lukkaroinnin ja Pyhälahden tolpat. Väittäisin, että minulla on tarpeeksi
pesäpalloperinteitä tätä keskustelua varten.