Perussuomalaiset

  • 5 556 838
  • 44 533

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Olisi tietysti mielenkiintoista kuulla onko vastaavassa hommassa olevia muiden puolueiden edustajina olevia ihmisiä? Siis ennen kuin aletaan virittelemään anti-persu salaliittoa. Oma lähestymiseni on, että aika luonteva ettei poliittisesti riippumattoman uutistoimiston tekijänä voi olla jonkin puolueen valtuutettu. Mihin sitten vetäisin rajan poliittisen jäsenyyden suhteen? Kaiketi puolueen jäsenyyteen, mikäli tarkoitus olla poliittisesti riippumaton toimija. Sitä on tietysti vaikea kontrolloida onko toimittaja jonkin puolueen kannattaja olematta jäsen.

No, jos luit tuon tekstin, niin Valtamäki on ollut politiikassa mukana koko toimittajauransa ajan. Hän on ollut valtuutettuna 2001-2008, Keskustan edustajana. Samaisen puolueen Pentikäiselle ja kumppaneille tämä ei ollut mikään ongelma, kun Valtamäki palkattiin 2006 Neloselle. Nyt yht´äkkiä poliittinen aktiivisuus ja valinta valtuustoon onkin este.

Tavallisen idioottimaista on noilta Sanoman tyypeiltä tuon syynkin mainitseminen. Eli ei tuohon nyt hyvä #76 mitään suuria salaliittoja tarvitse rakentaa. Kepulaisena ei poliittinen aktiivisuus ole ongelma, mutta Persuna on. Sen tuosta voi helposti lukea.

Eli kyllä nämä näkemykset medioiden suhtautumiseen PS-puoluetta kohtaan saivat aika hyvin lihaa luiden ympärille.
 
Viimeksi muokattu:

#76

Jäsen
My bad, luin tekstin mutta jäi jotenkin huomaamatta tuo lause, että oli samassa hommassa toisen puolueen edustajana. Nelosen mahdollisilta jälkiseuraamuksilta pelastaa vain, että kaveri ei ole heidän palkollisena vaan ostettuna palveluna.

Media-alallakin työskentelee ihmisiä, joten hassua puhua median suhtautumisesta johonkin asiaan. Ihmiset siellä asioihin suhtautuvat ja osalla arvatenkin omat mielipiteet sotkevat kuviota, valitettavasti.
 
vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Kyllä nyt laatutoimittajia koetellaan; olin jo pitkään etsinyt Seppo Huhdan kulmia kohottavia uutisointeja, mutta siellähän se nyt perkele vaikuttaa Espoon valtuustossa. Kenkää taitaa olla tullut? Muutama kysymys laatutoimittajien poliittisesta aktiivisuudesta, lähinnä työsuhteen pysyvyyden näkökulmasta; eli missä Leo Silolahti ja Christer Sarlin (vielä Ylellä?), entä Kari Hiltunen?
Kari Tyni poistui ennen poliittista vainoa Jyväskylään, joksikin johtajaksi paikalliseen jääkiekkoseuraan, jos oikein muistan?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
ja sitten itketään kun ei oteta tosissaan..

Eduskunnassa kerätään nimiä toimenpidealoitteeseen, jonka mukaan UKK-kansallispuistosta rajattaisiin erillinen alue vihreiden eduskuntaryhmän käyttöön "suurpetojen toimintoihin perehtymistä varten sekä lahopuissa ja muuallakin elävien koppakuoriaisten paimentamiseen".

perussuomalaisten kajaanilaisedustaja Pentti Kettunen.

Eduskunta-aloite: Vihreille kansanedustajille oma alue UKK-puistosta | Yle Uutiset | yle.fi

tärkeitä kysymyksiä ja lakialotteita on aikaa väsätä...

Ensimmäisenä aloitepäivänä Kettunen sai aloitteelleen 15 allekirjoitusta eduskunnasta. Joukossa on hänen mukaansa mm. yksi hallituspuolueen kansanedustaja.

Joo, ja sitten väitetään että kansanedustajillaon kädet täynnä töitä.. hyvähän sitä tämmöseen ja IPadien pöydälläpitokulmiin onkin käyttää, kun muita asioita ei tässä maassa oikein enää ole vinossa...
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Eilen tuli YLE Puheelta Sampo Terhon haastattelu. Lopuksi Sampon tuli kehua EU:ta. Olin ihan varma, että tuloksena on jotain kiemurtelua ja vittuiluksi naamioitua kehua. Mutta mitä vielä. Terho listasi useita hyviä asioita EU:sta. Taisipa lopuksi sanoa, että EU:sta on ollut Suomelle paljon hyötyä. Meinasin ajaa auton ojaan.

Mutta joo...pinnat Sampolle.
 
kovalev

Jäsen
No, ei Sampo varmaan palkastaan ainakaan valita, kuten Vapaavuorikin asiaa taannoin muotoili.

Toisaalta, mies todennäköisesti tekeekin jotain palkkansa eteen ja ehkä jopa ymmärtääkin jotain työstään. Jälkimmäinen ei tunnu pätevän ainakaan tämän Iskä Mitron kohdalla. Mitähän demarit sitten tekevät, kun menettävät tämän ääniharavansa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Myötähäpeä on edellä kerrotun tähden melko suuri. Puolue tekee kaiken voitavansa alamäen kiillottamiseksi ihan itse.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Myötähäpeä on edellä kerrotun tähden melko suuri. Puolue tekee kaiken voitavansa alamäen kiillottamiseksi ihan itse.

Tämä on nyt selkeää vastinetta siitä, kun Tuija Braxin pitäisi saada omasta mielestään päättää, kuka varapuhemiehenä toimii. Hän aloitti ajojahdin Anssi Joutsenlahtea kohtaan, mikä ei nyt kuitenkaan tainnut saada kovinkaan isoa lynkkaysjoukkoa liikkeelle.

Ja asiaahan Kettunen tuossa puhuu. Ympäristöministeri kertoi taannoin eduskunnassa, että susiongelma-alueilla koululaisten on vain opittava toimimaan petoeläinten kanssa. Vihreiden on hyvä näyttää mallia ja tuollainen opetusalue on hyvä juttu. Sitten he voivat alkaa opettaa koululaisille, miten ihminen ja susi tulevat hienosti toimeen. Näin ei tarvita kaatolupia. Ja luontoa raiskaavat taksikyydit saadaan nopeasti peruutettua, niin että saadaan ilmastonmuutoskin peruutettua samalla.

ViNo:laiset puhuivat kauniisti syksyllä lajirajat ylittävien parisuhteiden puolesta. Tuohan on mitä mainioin paikka etsiä uusia kokemuksia, kunhan vain muistaa homman perustuvan vapaaehtoisuuteen, kuten esim. koppakuoriaisten kanssa deittaillessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tapaus Joutsenlahdessa on kysymys asioiden hoitamisesta, ei ajojahdista. Miksi puhemiesneuvostoon tarvitaan Soini tekemään päätöksiä, eikä nekään pidä?

Ja loppuhan on ironista kirjoittelua, eikö? Et edes sinä voi olla tämän aloitteen takana.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja asiaahan Kettunen tuossa puhuu.

Ja tässähän kirjoittaja Dee Snider tuo jälleen esiin sen hyvin tiedossa olleen seikan, että oikeasti perussuomalaisten agendalla olevien asioiden eteneminen on toissijaista ja että politiikan teon pääasiallinen tarkoitus hänen mielestään on etupäässä muille vittuilu. Tämä lähtökohta on ihan ymmärrettävä siinä mielessä, että ainakaan minulle, ja nähtävästi näille Soinin fanipoitsuille itselleenkään, ei ole täysin avautunut, mitkä ne perussuomalaisten ajamat asiat lopulta ovat. Puhumattakaan siitä, että joku kansanedustajista ihan vakavissaan niitä yrittäisi edistää.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä lähtökohta on ihan ymmärrettävä siinä mielessä, että ainakaan minulle, ja nähtävästi näille Soinin fanipoitsuille itselleenkään, ei ole täysin avautunut, mitkä ne perussuomalaisten ajamat asiat lopulta ovat.
Neekerit on rumia ja niillä on huulet kumia? Eiköhän se liene pienin yhdistävä ideologia ("minullahan ei ole mitään mustia, keltaisia tai vaikka virheitä vastaan kunhan tekevät töitä/pysyvät siellä missä ovat/noudattavat lakia").
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ja tässähän kirjoittaja Dee Snider tuo jälleen esiin sen hyvin tiedossa olleen seikan, että oikeasti perussuomalaisten agendalla olevien asioiden eteneminen on toissijaista ja että politiikan teon pääasiallinen tarkoitus hänen mielestään on etupäässä muille vittuilu. Tämä lähtökohta on ihan ymmärrettävä siinä mielessä, että ainakaan minulle, ja nähtävästi näille Soinin fanipoitsuille itselleenkään, ei ole täysin avautunut, mitkä ne perussuomalaisten ajamat asiat lopulta ovat. Puhumattakaan siitä, että joku kansanedustajista ihan vakavissaan niitä yrittäisi edistää.

Mene nyt ensin taas katsomaan niitä aloitteita, ennen aloitat populistisen mankumisesi. Viimeksi itkit, että miksei Perussuomalaiset voi edes Vihreän miesliikkeen poikien ympärileikkauskielto-asiassa olla samalla puolella. Minä linkkasin sitten Saarakkalan tekemään lakialoitteeseen. Ja sitten sanoit, ettei se asia nyt sittenkään sinua liikuta, etkä ole edes sen enempää ottanut selvää asiasta. Ja sen jälkeen katosit keskustelusta, kuin Jimmy Hoffa aikanaan.

Otanpa nyt muutaman esimerkin. Esim. Kauko Tuupainen ajanut eläkeläisten asiaa esimerkillisesti, kuten lupasikin. Hoitajamitoitus-asia lähti liikkeelle Arja Juvosen toimesta. Toki aluksi se hylättiin populismina, mutta sitten MGR nappasi sen listalleen ja sitten ei tarvittu enää kuin Jyrkin puheenvuoro vastuunkannosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta, niin se oli siinä. Wallinin valehtelut olisi jääneet täysin huomioimatta ilman Pentti Oinosen ja kumppaneiden panosta.

Tuossa nyt muutama esimerkki. Tilastojen mukaan Perussuomalaiset ovat eduskunnan ahkerin ryhmä puheiden, aloitteniden, ym.. perusteella. Mutta sille ei voi mitään, että sixpack-puolueet painavat punaista nappulaa edes lukematta näitä aloitteita. En tiedä, mitä esim. tämän jo mainitun poikien ympärileikkeuskielto-asian kanssa kävi vai onko edes käsitelty, mutta uskoisin että Vihreät äänestävät vastaan. Olen todella positiivisesti yllättynyt, jos olen väärässä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tuossa nyt muutama esimerkki. Tilastojen mukaan Perussuomalaiset ovat eduskunnan ahkerin ryhmä puheiden, aloitteniden, ym.. perusteella. Mutta sille ei voi mitään, että sixpack-puolueet painavat punaista nappulaa edes lukematta näitä aloitteita. En tiedä, mitä esim. tämän jo mainitun poikien ympärileikkeuskielto-asian kanssa kävi vai onko edes käsitelty, mutta uskoisin että Vihreät äänestävät vastaan. Olen todella positiivisesti yllättynyt, jos olen väärässä.

Boldatussa osuudessa sinä vahvistat Snakterin esille tuomaa käsitystä Perussuomalaisista. Tehdään aloite vittuilu mielessä, koska kuitenkin se hylätään.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Boldatussa osuudessa sinä vahvistat Snakterin esille tuomaa käsitystä Perussuomalaisista. Tehdään aloite vittuilu mielessä, koska kuitenkin se hylätään.

No, löytyi sieltä tuon aloitteen nimilistasta käsittääkseni ainakin yksi hallituksenkin edustajan nimi. Siinä mielessä kohtaa täytyy seisoa korjattuna.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mutta sille ei voi mitään, että sixpack-puolueet painavat punaista nappulaa edes lukematta näitä aloitteita.

kas, politiikkaa?

Hallituksen esitykset menee läpi, opposition ei... näin se eduskuntatyö toimii. Hallitusvastuu ei persuja kiinostanu, ja näin meillä on sixpack, ideologisesti erikoinen hallituskoalitio.

Mutta jos on 39 kansanedustajaa ja näillä avustajat.. tällä työvoimalla voisi rakentaa esityksiä joissa on järkeä, joilla on pohjaa laajemminkin. Ei, ei ne mee läpi, NYT, mutta kun seuraavat hallitusneuvottelut on akuutteja ja kattellaan mitäs asoita ne perusuomalaiset viimekaudella ajoi... jep jep, ja sitten itketään että ei oteta tosissaan..
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
kas, politiikkaa?

Hallituksen esitykset menee läpi, opposition ei... näin se eduskuntatyö toimii. Hallitusvastuu ei persuja kiinostanu, ja näin meillä on sixpack, ideologisesti erikoinen hallituskoalitio.

Mutta jos on 39 kansanedustajaa ja näillä avustajat.. tällä työvoimalla voisi rakentaa esityksiä joissa on järkeä, joilla on pohjaa laajemminkin. Ei, ei ne mee läpi, NYT, mutta kun seuraavat hallitusneuvottelut on akuutteja ja kattellaan mitäs asoita ne perusuomalaiset viimekaudella ajoi... jep jep, ja sitten itketään että ei oteta tosissaan..

Minulle on jäänyt hämärän peittoon mitä Vihreät ajaa oikein siellä hallituksessa. Ministerit nostaa hyvää liksaa, mutta mitä muuta? Ainoa avaus mikä on jäänyt mieleen on se ViNo:n tekemä julistus siitä, että he haluavat Suomen liittovaltioon. Kuitenkin tämä on toisarvoinen asia, koska ei ihmisiä kiinnosta ollenkaan mitä kukikin puolue ajoi edellisellä vaalikaudella. SDP oli viime hallituskaudella tiukasti näitä EU:n tukipaketteja vastaan ja nyt se on etunenässä niitä puolustamassa. Keskustan tilanne on taas päinvastainen. Vihreiden linja oli se, että mitään linjaa ei ollut, koska Niinnistö sanoi, että hallituksessa he ovat niiden kannalla, mutta oppositiossa vastaan.

Persujen muutamaa hölmöä aloitetta ei kukaan muu muista kuin joku asiasta henkilökohtaisesti suuttunut vihervasuri. Toki vastaavasti ei niitä hyviäkään aloitteita muisteta.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
kas, politiikkaa?

Hallituksen esitykset menee läpi, opposition ei... näin se eduskuntatyö toimii. Hallitusvastuu ei persuja kiinostanu, ja näin meillä on sixpack, ideologisesti erikoinen hallituskoalitio.

Mutta jos on 39 kansanedustajaa ja näillä avustajat.. tällä työvoimalla voisi rakentaa esityksiä joissa on järkeä, joilla on pohjaa laajemminkin. Ei, ei ne mee läpi, NYT, mutta kun seuraavat hallitusneuvottelut on akuutteja ja kattellaan mitäs asoita ne perusuomalaiset viimekaudella ajoi... jep jep, ja sitten itketään että ei oteta tosissaan..

No, minulle tuo on ihan selvää hommaa. Snaksterille ei vaan tunnu menevän jakeluun.

Muistan, kun vaali-ilta oli lopuillaan ja Soini sanoi haastattelussa, että nyt otetaan neuvotteluvaihde silmään, niin täällä alettiin välittömästi kirkumaan takinkäännöstä ja että nyt Soini hyväksyy tukipaketit, ym.. Mm. Paavo Arhinmäen vappupuhe vuodelta 2011 on vielä hyvässä muistissa. Sitten tilalle keksittiin tämä lähes lahkolaismittakaavat saanut värssy.

Niin, silloinhan on hyvä ottaa esiin neuvotteluissa varjobudjetti ja katsoa, että mitä sieltä loppupeleissä hallitukselle kelpasi?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintosta, miten tämä keskustelu taas menee.

1. Perussuomalaisten kansanedustaja Kettunen tekee lapsellisen eduskunta-aloitteen.

2. Joku tästä huomauttaa.

3. Syy lapsellisesta eduskunta-aloitteesta onkin hallituksen ja vihreiden.

Jos Katainen puhuu jatkuvasti vastuunkannosta, niin toisessa äärilaidassa ovat kyllä tämän palstan perussuomalaiskirjoittajat, vastuuta ei kanneta lainkaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa nyt muutama esimerkki. Tilastojen mukaan Perussuomalaiset ovat eduskunnan ahkerin ryhmä puheiden, aloitteniden, ym.. perusteella. Mutta sille ei voi mitään, että sixpack-puolueet painavat punaista nappulaa edes lukematta näitä aloitteita. En tiedä, mitä esim. tämän jo mainitun poikien ympärileikkeuskielto-asian kanssa kävi vai onko edes käsitelty, mutta uskoisin että Vihreät äänestävät vastaan. Olen todella positiivisesti yllättynyt, jos olen väärässä.

En nyt ihan saa selvää siitä, että onko tuo Kettusen aloite sinusta siis a) hyvä vai b) huono.

Puhutaan nyt ensin se asia selväksi ja jatketaan sitten vaikka yleiskeskustelua eduskunta-aloitteista.
 
#76

Jäsen
Tilastojen mukaan Perussuomalaiset ovat eduskunnan ahkerin ryhmä puheiden, aloitteniden, ym.. perusteella.
Tuorein ketjussa esiin nostettu ehdotus kertonee, ettei määrä korvaa laatua.

Juuri kun ehtii miettiä Perussuomalaisia potentiaalisena äänestettävän, niin esiin tulee jotain tälläistä hölmöilyä. Menee samaan sarjaan Keskustan sankarin kanssa, joka polleana lausuu ettei lakia tarvitse noudattaa ellei sen rikkomisesta ole säädetty rangaistusta.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tuorein ketjussa esiin nostettu ehdotus kertonee, ettei määrä korvaa laatua.

Juuri kun ehtii miettiä Perussuomalaisia potentiaalisena äänestettävän, niin esiin tulee jotain tälläistä hölmöilyä. Menee samaan sarjaan Keskustan sankarin kanssa, joka polleana lausuu ettei lakia tarvitse noudattaa ellei sen rikkomisesta ole säädetty rangaistusta.

Meneekö samaan sarjaan demari, joka pahoinpitelee kansalaisen, kun tämä huomauttaa taksijonoetuilusta? Tai se demari, joka puri ja hakkasi poliisin? Entä Vasemmistoministeri, joka patistaa kansaa kansalaistottelettomuuteen ja laulaa julkisesti poliisimurhaajaa ylistävää laulua? Entä Kokoomuksen varapuheenjohtaja, joka toikkaroi täysistunnossa umpihumalassa? Entäs Vihreä, joka haluaa seksin suojaikärajat pois, kuten myös laillistaa insestin ja nekrofilian? Tai kristillisdemokraatti, joka väittää ympärileikkauksen suojaavan HIV:iltä? Entäs demarimeppi, joka vertaa liittovaltiokielteisyyttä holokaustiin? Puhumattakaan pääministeripuolueen rodunjalostusfantasioista, joilla estetään heikomman aineksen syntyvyys?
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taas persut siis tarjoavat toisenlaisen vaihtoehdon tekemällä niinkuin muutkin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meneekö samaan sarjaan demari, joka pahoinpitelee kansalaisen, kun tämä huomauttaa taksijonoetuilusta? Tai se demari, joka puri ja hakkasi poliisin? Entä Vasemmistoministeri, joka patistaa kansaa kansalaistottelettomuuteen ja laulaa julkisesti poliisimurhaajaa ylistävää laulua? Entä Kokoomuksen varapuheenjohtaja, joka toikkaroi täysistunnossa umpihumalassa? Entäs Vihreä, joka haluaa seksin suojaikärajat pois, kuten myös laillistaa insestin ja nekrofilian? Tai kristillisdemokraatti, joka väittää ympärileikkauksen suojaavan HIV:iltä? Entäs demarimeppi, joka vertaa liittovaltiokielteisyyttä holokaustiin? Puhumattakaan pääministeripuolueen rodunjalostusfantasioista, joilla estetään heikomman aineksen syntyvyys?

Eikö Perussuomalaisten pitänyt olla vaihtoehto?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eikö Perussuomalaisten pitänyt olla vaihtoehto?

Eikö muitten puolueiden pitänyt olla vastavoima pölhöpopulismille, holokaustille, impivaaralle, taantumukselle, vihapuheelle, ym..?

Persut on minulle ollut puolue muiden joukossa. Mutta on todistettavasti ainoa vaihtoehto eurouskovaisuudelle ja äärikonsensukselle, poislukien Vasenryhmä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös