Hänestä mä olen eniten huolissani. Oikeasti lähdössä kahden kesken ystävänsä kanssa reissuun, on mahdollisesti aika riippuvainen tämän huolenpidosta, ja tämä vetää jo ennen koneeseen nousua sellaiset lärvit, että heitetään poliisien toimesta ulos koneesta.Mutta eikö kukaan ajatellut Immosen muistisairasta ystävää, joka joutui nyt lähtemään yksi Thaimaahan? Uskalla kyllä väittää ja melkein lyödä pääni pantiksi, että mitään muistisairasta ystävää ei ole edes olemassa.
Jos muistamattomuus johtui myös viinasta.Mutta eikö kukaan ajatellut Immosen muistisairasta ystävää, joka joutui nyt lähtemään yksi Thaimaahan?
Ei pidä leimata. Yksittäistapaus.
Ei kaikki evp-upseerit.
Tuomiota mistä?Ei kaikki persut mutta aina persu.
Ihan hyvin tämä rikollisten määrä kasvaa puolueessa. Ihme jos mitään tuomiota ei tule.
Tuomiota mistä?
Ei nauhoitteella kuulosta uhkaavalta, hirveästi tinkaa perusteluja, miksi on häiriöksi. Onko sitten alkanut laskuhumala puskea päälle ja on kansanedustajan arvokkuudella ja erivapaudella pyytänyt/vaatinut lisää juomaa, kun kone on ollut 40 minuuttia myöhässä?Immonen vaikuttaa kunnon nilkiltä.
Hyvä että asiasta on video tai kuvia.
Ei nauhoitteella kuulosta uhkaavalta, hirveästi tinkaa perusteluja, miksi on häiriöksi. Onko sitten alkanut laskuhumala puskea päälle ja on kansanedustajan arvokkuudella ja erivapaudella pyytänyt/vaatinut lisää juomaa, kun kone on ollut 40 minuuttia myöhässä?
Petteri? Kokoomuslaisin hallitus ikinä, jonka tueksi Petteri saanut kansan syvien rivien puolueen. Päinvastoin.Minun mielestäni tämäkin on osoitus siitä, että Petteri on tyhmä.
Niin voi olla. Lisäksi armeijatausta ja evp saattaa saada henkilön käyttäytymään kaikissa vuorovaikutustilanteissa kuten armeijassa on tapana. Vähän känniä ja kansanedustajuutta siihen lisäksi, niin voi hämärtyä asiallisen käyttäytymisen rajat. Eipä jotenkaan yllätä, että persuli perseilijänä.Todennäköisesti se poistamisen syy on tullut jo ennen tuota ja kaveri nauhalla koittaa saada matkustamohenkilökunnan päätöstä peruttua, kun on käynyt selväksi että nyt meni homma vituiksi.
Lisäksi armeijatausta ja evp saattaa saada henkilön käyttäytymään kaikissa vuorovaikutustilanteissa kuten armeijassa on tapana.
Kirjoitinkin, että saattaa saada. En, että saa. Mikään tausta ei automaattisesti tarkoita, että siitä seuraa jotain mutta se saattaa vaikuttaa. Ja siihen lisänä alkoholia ja aseman tuomaa vääränlaista itsevarmuutta, niin avot.En tunnusta.
Armeijatausta, evp. ja kännättykin on ihan riittävästi elämän aikana. Toki vähemmän virkavuosia kuin tällä tapauksen yksilöllä, kun 20v jo tehnyt muita hommia.
Ikinä ollut pollareiden kanssa tekemisissä (edit: toki yhdet ylinopeussakot otettu, v.2005), koskaan edes kinastellut järkkäreiden kanssa. Ja varmasti joskus lennollekin mennyt yli 1,5 prom. veressä.
Eli en lähtisi yleistämään. Käytöstavat yleensä ratkaisee, oli puolue-, koulutus- tai mikätahansamuutausta tahansa. Niillä pääsee monissa tilanteissa luovimaan yllättävänkin pitkälle.
Mä kelasin, että hän kun on mies, niin ei pysty miehiä kyllä jatkossa enää valitsemaan. Eiköhän me saada tarvittavat 200 kasaan ilman miehiäkin.Keski-Suomen vaalipiirin kansanedustaja asialla. Pitäisi oikeasti harkita on järkeä ylipäänsä valita kansanedustajia sieltä. Kyllä ne 200 edustajaa saataisiin kasaan muualtakin Suomesta kaikki.