Laura Huhtasaari twiittailee siitä kuinka koronakriittiset olivatkin oikeassa.
En nyt tiedä onko Huhtasaarelle tuo itsenäinen ajattelu kovin sopivaa kun päätyy erikoisiin johtopäätöksiin.
Haettiinkohan siinä takaa jotakin sellaista, että Djocko on voittanut jotakin ja se on sen ansiota, ettei ottanut rokotuksia. Sivuuttaen tietysti kaikki rokotetut voittajat. Mutta eikös urheilussa piikit ole muutenkin olleet menestyksen tae jo DDR:n kulta-ajoista lähtien?Siis millä tavalla koronakriittiset olivat oikeassa?
Haettiinkohan siinä takaa jotakin sellaista, että Djocko on voittanut jotakin ja se on sen ansiota, ettei ottanut rokotuksia. Sivuuttaen tietysti kaikki rokotetut voittajat. Mutta eikös urheilussa piikit ole muutenkin olleet menestyksen tae jo DDR:n kulta-ajoista lähtien?
Olisi Suomen 6. suurin kaupunki ennen Turkua, jos nuo kaikki asuisivat samassa paikassa. Mielenkiintoinen paikka olisi.207 175 äänestämässä käynyttä halusi Laurasta presidentin. Miettikääpä sitä sanoisi Saukkonen
Joko voidaan puhua Kremlin hyödyllisistä idiooteista ja äärioikeiston mahdollistajista?
Britannian mellakoista puolue otti sen linjan, että vitun YLE, kun uutisoi äärioikeistosta. Puolueen edustajat veti ministeriä myöden herneet nenään olympialaisten avajaisista. Nytkkeilykohusta nieltiin täysin Venäjän omistaman liiton teot. Tynkkynen on salainen agentti.
Persujen syvä pääty on nykyään ministereinä.Vaikka Persujen syvästä päädystä monenmoisia hiihtäjiä löytyykin, pitää todellakin välillä suorastaan hieroa silmiä, että Huhtasaari on toden totta yksi maamme vaikutusvaltaisimmista ja suosituimmista poliitikoista.
Persut vievät ja me muut vikisemme, tai ainakin siltä se näyttää tällä hetkellä. He määrittävät keskustelun narratiiviin ja muut koittavat pysyä perässä. Todella tiukka ote heillä maastamme tällä hetkellä, eikä se etumme mielestäni ole.
Huhtasaaren möläytyksistä vuosien varrelta saisi kyllä aika kovan vitsikirjan väsättyä.
Jani on ilmeisesti lukenut syviä päätyjä ja päätynyt siihen, että kyllä ne mellakoijat on muslimeja.
Ja varmaan kritiikkiin reagoidaan "Eikö mitään saa enää sanoa?"-klassikolla.Kokemus puhuu. Eli tämä perinteinen ”näin nämä asiat koetaan”.
Kokoomukselle mikään ei ole ongelma niin kauan kuin saavat istua vallan kahvassa. Reagointi brittien mellakoihin on niitä hetkiä, jotka paljastavat keitä persut ovat, mitä asiaa he ajavat ja keiden agendaa puolustavat.Olettaisi Kokoomukselle Mäkelän olevan jo ongelma, mutta huomioiden, miten rauhassa hän on saanut postailla, niin tuskinpa vaan.
Jani on ilmeisesti lukenut syviä päätyjä ja päätynyt siihen, että kyllä ne mellakoijat on muslimeja.
Kesäloma, rekkalasti virvoitusjuomia ja Mäkelän Jani! Mikä voisikaan mennä pieleen?Melkoisia sometöräyksiä Mäkelän kynästä syntynyt nyt viikko toisensa jälkeen ja kyse ei siis ole jostain Homma-forumin öyhötyksestä nimimerkin takaa, vaan tässä twiittaa yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista huippupoliitikoista. Olettaisi Kokoomukselle Mäkelän olevan jo ongelma, mutta huomioiden, miten rauhassa hän on saanut postailla, niin tuskinpa vaan.
Olen tämän osalta hieman eri linjoilla. Huutelu ja älyttömyydet tapahtuvat suurimmalta osin Twitterissä. Nyt kun Yle & HS ovat pääasiassa lopettaneet Twitterissä tapahtuvien huuteluiden uutisoimisen, ei esim. itsellä ole mitään käsitystä siitä mitä järjettömyyksiä poliitikot sosiaalisessa mediassa säätävät. En koe, että he pystyvät määrittämään narratiivia, koska he huutelevat omassa kuplassaan, joka ei enää vuoda aikaisempien vuosien tapaan valtamedian puolelle.Suorastaan kammottavaa, millainen ote Persuilla on yhteiskunnastamme juuri nyt. He määrittävät narratiivin ja me muut koitamme pysyä perässä.
Olen tämän osalta hieman eri linjoilla. Huutelu ja älyttömyydet tapahtuvat suurimmalta osin Twitterissä. Nyt kun Yle & HS ovat pääasiassa lopettaneet Twitterissä tapahtuvien huuteluiden uutisoimisen, ei esim. itsellä ole mitään käsitystä siitä mitä järjettömyyksiä poliitikot sosiaalisessa mediassa säätävät. En koe, että he pystyvät määrittämään narratiivia, koska he huutelevat omassa kuplassaan, joka ei enää vuoda aikaisempien vuosien tapaan valtamedian puolelle.
Tosin en tiedä miten IS&IL näihin Twitter huuteluihin nykyään suhtautuvat. Ehkä olen vain onnistunut rakentamaan liian hyvin oman kuplani.
Tavallaanhan tuo on hyvä tilanne - toisaalta sitten se täydellisesti mahdollistaa tämän kaksoisviestinnän, ja siten entisestään normalisoi sitä, että johtavat poliitikot voivat kasuaalisti esittää äärimielipiteitä ilman että siitä syntyy mitään kohua. Itselläni ei tähän ole mitään patenttiratkaisua, mutta karua on miten paljon todella vastenmielisiä asenteita on normalisoitunut. Pahoin pelkään, että tässä kylvetään tuulta nyt.Pitkälti näin. Jos ei seuraa aktiivisesti vasemmiston ja perussuomalaisten tilejä tai niiltä johdettua kampanjaa muille alustoille, ei mäkelöihin ja vastaaviin enää törmää oikeastaan missään. Suurin media eli Sanoma ja YLE eivät mainitse tai mainitsee hyvin pienellä persujohtajien rasistisia huuteluita. Kokoomuksen kannattajilla ei ole ihan omakohtaisen kokemuksenikaan perusteella tietoa. On tullut vastaan käsitys, että rasismihan jäi taakse eikä persut enää tule rasistisesti ulos.
Tavallaanhan tuo on hyvä tilanne - toisaalta sitten se täydellisesti mahdollistaa tämän kaksoisviestinnän, ja siten entisestään normalisoi sitä, että johtavat poliitikot voivat kasuaalisti esittää äärimielipiteitä ilman että siitä syntyy mitään kohua. Itselläni ei tähän ole mitään patenttiratkaisua, mutta karua on miten paljon todella vastenmielisiä asenteita on normalisoitunut. Pahoin pelkään, että tässä kylvetään tuulta nyt.
Tämä on jännä juttu. Mieheni lukee esim. paljon enemmän ja paremmin lehtiä kuin minä (Satakunnan Kansa, Kauppalehti, Talouselämä ja HS ainakin). Hän on politiikasta ja talousasioista enemmän kartalla kuin minä. Ajankohtaisohjelmia katsomme suunnilleen saman verran.Pitkälti näin. Jos ei seuraa aktiivisesti vasemmiston ja perussuomalaisten tilejä tai niiltä johdettua kampanjaa muille alustoille, ei mäkelöihin ja vastaaviin enää törmää oikeastaan missään. Suurin media eli Sanoma ja YLE eivät mainitse tai mainitsee hyvin pienellä persujohtajien rasistisia huuteluita. Kokoomuksen kannattajilla ei ole ihan omakohtaisen kokemuksenikaan perusteella tietoa. On tullut vastaan käsitys, että rasismihan jäi taakse eikä persut enää tule rasistisesti ulos.
Naamiot on todellakin nyt riisuttu ja melkein tuntuu siltä, että Perussuomalaiset ihan tietoisesti koko ajan hivuttavat rajaa pidemmälle, että mitä on "ok" sanoa. On mielestäni hyvin kuvaavaa, että siinä missä yhdeksän vuotta sitten Persujen rivikansanedustajan öinen Facebook-postaus monikulttuurisuuden kauhuista sai aikaan suuren vastareaktion, eivät nyt ministeritasonkaan, tai eduskuntaryhmän puheenjohtajan töräytyksiä enää juuri haasteta, vaan he saavat jatkaa kapeakatseista agitointiaan.Se mitä on tapahtumassa ja tapahtunut jo, on rasististen puheiden arkipäiväistyminen. Tästä seuraa rasismin arkipäiväistyminen läpi yhteiskunnan. Vaikka itse näen jostain alkuvuodesta/keväästä 2024 - silloin viimeistään olisi tullut tarttua asiaan - Orpon hallituksen yhtenä osavastuullisena, asenteet ovat kulkeneet samaan suuntaan läpi länsimaiden. Kuten Euroopan ja USA:n. Taustalla on valtava murros yhteiskunnissa.
Jos Suomessa kehityskulku halutaan kääntää tai jopa pysäyttää, ensimmäinen askel olisi Kokoomuksen ja RKP:n selvä ulostulo ja vaatimus, että rasistiset ulostulot ovat nyt ohi. Jos jatkuvat, hallitus hajotetaan. Tällaista ei kuitenkaan tulla näkemään jo siksi, että kummassakaan puolueessa kannattaja- ja taustaryhmien painetta ei tähän tule.